-
-
25.08.2010 klo 18:00
Valtuuston kokous
-
08.09.2010 klo 18:00
Valtuuston kokous
-
21.09.2010 klo 18:30
Ylipormestarin asukasilta maahanmuuttajille
-
22.09.2010 klo 18:00
Valtuuston kokous
-
06.10.2010 klo 18:00
Valtuuston kokous
|
Videoarkisto
-
Kokouksessa käsiteltiin muun muassa tarkastuslautakunnan ehdotusta kaupunginvaltuustolle vuoden 2009 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta 2009. Lisäksi asialistalla oli vuoden 2009 tilinpäätöksen hyväksyminen.
Katso video
-
Valtuusto jatkoi viime kokouksessa pöydälle jääneen palveluverkkojen kehittämisen käsittelyä. Lisäksi asialistalla olivat muun muassa vuokrausperusteet Jätkäsaaren aloitusalueen kerrostalo- ja autopaikkatonteille sekä kerrostalotontin 20029/15 vuokrausperusteiden tarkistaminen, ja Keskuspuiston pohjoisosassa olevien alueiden asemakaavan muuttaminen.
Katso video
-
Näyttely Virka Galleriassa 4.6.-5.9.2010 esittää Claire Ahon Helsinki-aiheisen valokuvasarjan vuodelta 1968. Valokuvat välittävät kiehtovan ajankuvan Helsingistä, jonka Claire Aho on halunnut kuvata ihmisten kautta.
Katso video
-
Kyselytunnilla käsiteltiin valtuutettujen kysymyksiä. Kokouksen asialistalla olivat lisäksi muun muassa palveluverkkojen kehittäminen, Kansainvälinen designsäätiö -nimisen säätiön perustaminen sekä Jätkäsaaren kahden tontin vuokrausperusteet.
Katso video
-
Valtuusto käsitteli muun muassa lausuntoa tiesuunnitelmasta Kehä I:n parantamiseksi Espoon rajan ja Vihdintien välillä, lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen toteutumisen seurantaa, työllisyysmäärärahojen ylittämistä vuonna 2010 sekä valtuutettujen tekemiä aloitteita.
Katso video
-
Kokouksen asialistalla olivat muun muassa kyselytunti, luottamushenkilöiden palkkiosäännön hyväksyminen, Helsingin musiikkitalon toimintaan liittyvän yhtiön perustaminen sekä Maankäytön ja asumisen toteutusohjelman 2008-2017 seurantaraportti 2010.
Katso video
-
Kokouksessa käsiteltiin muun muassa tarkastuslautakunnan ehdotusta kaupunginvaltuustolle vuoden 2009 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta 2009. Lisäksi asialistalla oli vuoden 2009 tilinpäätöksen hyväksyminen.
Katso video
-
Valtuusto jatkoi viime kokouksessa pöydälle jääneen palveluverkkojen kehittämisen käsittelyä. Lisäksi asialistalla olivat muun muassa vuokrausperusteet Jätkäsaaren aloitusalueen kerrostalo- ja autopaikkatonteille sekä kerrostalotontin 20029/15 vuokrausperusteiden tarkistaminen, ja Keskuspuiston pohjoisosassa olevien alueiden asemakaavan muuttaminen.
Katso video
-
Kyselytunnilla käsiteltiin valtuutettujen kysymyksiä. Kokouksen asialistalla olivat lisäksi muun muassa palveluverkkojen kehittäminen, Kansainvälinen designsäätiö -nimisen säätiön perustaminen sekä Jätkäsaaren kahden tontin vuokrausperusteet.
Katso video
-
Valtuusto käsitteli muun muassa lausuntoa tiesuunnitelmasta Kehä I:n parantamiseksi Espoon rajan ja Vihdintien välillä, lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen toteutumisen seurantaa, työllisyysmäärärahojen ylittämistä vuonna 2010 sekä valtuutettujen tekemiä aloitteita.
Katso video
-
Kokouksen asialistalla olivat muun muassa kyselytunti, luottamushenkilöiden palkkiosäännön hyväksyminen, Helsingin musiikkitalon toimintaan liittyvän yhtiön perustaminen sekä Maankäytön ja asumisen toteutusohjelman 2008-2017 seurantaraportti 2010.
Katso video
-
Valtuusto käsitteli kokouksessa muun muassa kunnan asukkaan aloitteita vuodelta 2009 sekä Kivelä-Hesperian sairaala-alueelta vuokrattavan rakennuspaikan vuokrausperusteita ja varaamista asunnottomuuden vähentämisohjelmaan liittyvän suunnittelukilpailun voittajalle Helsingin Diakonissalaitokselle.
Katso video
-
Valtuuston kokous alkoi kyselytunnilla. Lisäksi käsittelyssä olivat muun muassa äänestysaluejaon muuttaminen, korkotukilainojen myöntämiseen tarvittavan määrärahan myöntäminen sekä Kalasataman Sörnäistenniemen asemakaava-alueen vuokrausperusteet.
Katso video
-
Valtuusto käsitteli muun muassa lainojen myöntämistä Helsingin Tennisstadion Oy:lle sekä Stadion-säätiölle. Lisäksi asialistalla olivat Laajasalon katualueen sekä Östersundomin ja Karhusaaren yleisen tien alueen (Karhusaarentie) asemakaavojen muuttaminen.
Katso video
-
Kokous alkoi kyselytunnilla. Muita käsiteltäviä aiheita olivat muun muassa vuoden 2009 talousarvion eräiden määrärahojen ylittäminen ja toteutumattomat sitovat tavoitteet sekä jätteen putkikeräysjärjestelmän toteuttaminen Jätkäsaaren ja Kalasataman alueille.
Katso video
-
Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessa muun muassa metron huoltoraiteen hankesuunnitelman hyväksymistä ja perusterveydenhuollon virka-ajan ulkopuolisten päivystyspalvelujen järjestämistä pääkaupunkiseudulla. Listalla lisäksi monta valtuutettujen tekemää aloitetta.
Katso video
-
Valtuusto käsitteli kokouksessa muun muassa viime kokouksessa pöydälle jääneitä Helsingin kaupungin tasa-arvosuunnitelman 2009-2011 hyväksymistä ja maahanmuuttoasioiden organisaation kehittämistä. Lisäksi asialistalla oli vuoden 2011 talousarvioehdotuksen valmistelua koskeva lähetekeskustelu.
Katso video
-
Valtuuston kevätkausi käynnistyi valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valinnalla vuodeksi 2010. Lisäksi asialistalla oli muun muassa kaupungin tasa-arvosuunnitelman 2009-2011 hyväksyminen ja maahanmuuttoasioiden organisaation kehittäminen.
Katso video
-
Vuoden viimeisessä kokouksessa käsiteltiin muun muassa selvitystä vuoden 2008 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä, pysäköintitaksojen ja asukaspysäköintitunnuksen lunastushinnan tarkistamista 1.1.2010 alkaen sekä Kampin hiljentymiskappelin asemakaavaa.
Katso video
-
Kokouksen asialistalla olivat muun muassa kyselytunti sekä valtuutettujen tekemien aloitteiden käsittely. Lisäksi valtuusto keskusteli vanhusten pitkäaikaishoidon siirrosta terveystoimesta sosiaalitoimeen ja terveystoimen johtosäännön muutoksesta.
Katso video
-
Kaupunginvaltuusto jatkoi talousarvion 2010 ja taloussuunnitelman 2010-2012 käsittelyä. Lisäksi asialistalla olivat muun muassa vuoden 2010 tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen.
Katso video
-
Valtuusto käsitteli viime kokouksessa pöydälle jäänyttä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa vuosille 2009-2012 sekä aloitti talousarvion 2010 ja taloussuunnitelman 2010-2012 käsittelyn.
Katso video
-
Kokouksen asialistalla oli muun muassa kyselytunti, Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2009-2012 sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen.
Katso video
-
Kaupunginvaltuusto valitsi kokouksessaan jäseniä erilaisiin luottamustehtäviin. Lisäksi käsiteltiin aiemmissa kokouksissa pöydälle jääneitä valtuutettujen aloitteita.
Katso video
-
Kaupunginvaltuusto käsitteli muun muassa viime kokouksessa pöydälle jääneitä asioita, kuten Helsingin kaupungin ympäristöraporttia vuodelta 2008 sekä valtuutettujen tekemiä aloitteita. Kokous alkoi kyselytunnilla.
Katso video
-
Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan muun muassa Kustaankartanon vanhustenkeskuksen ja lasten päiväkotien keittiöiden siirtämistä Palmian hoidettavaksi.
Katso video
-
Kaupunginvaltuuston jäsenille sekä valtuuston kokouksissa läsnä oleville virkamiehille järjestettiin infotilaisuus Helsingin Seudun Liikenne ja Ympäristöpalvelut -kuntayhtymistä keskiviikkona 9.9.2009 klo 18.00–19.00 kaupunginvaltuuston istuntosalissa.
Katso video
-
Kaupunginvaltuusto aloitti syyskautensa kyselytunnilla. Käsittelyssä oli myös muun muassa kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen kirjaston osalta sekä lukuisia kaupunki- ja kiinteistötoimen asioita.
Katso video
-
Valtuuston kevätkauden viimeisessä kokouksessa käsiteltiin muun muassa tarkastuslautakunnan ehdotusta kaupunginvaltuustolle vuoden 2008 arviointikertomuksen ja tilintarkastuksertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta 2008. Asialistalla oli myös vuoden 2008 tilinpäätöksen hyväksyminen.
Katso video
-
Kaupunginvaltuustossa käsiteltiin muun muassa Jätkäsaaren raitiotieverkoston perustamissuunnitelmaa ja suun erikoishoidon yksikön muodostamista pääkaupunkiseudulla. Asialistalla oli myös monia kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen asioita, esimerkiksi Messukeskuksen ja Käpylän liikuntapuiston asemakaavan muuttaminen.
Katso video
-
Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan muun muassa Länsisataman vesialueen asemakaavan hyväksymistä sekä Kampin katualueen ja Länsisataman kortteleiden nro 20257 - 20260 ym. alueiden (Jätkäsaarenkallio ja Hietasaari) asemakaavan muuttamista. Lisäksi asialistalla oli Hitas-järjestelmän kehittäminen.
Katso video
-
Valtuuston kokous alkoi kyselytunnilla. Lisäksi valtuusto käsitteli monia rakennus- ja ympäristötoimen sekä kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen asioita. Lopuksi jatkettiin 13.5. kokouksesta pöydälle jäänyttä, valtuutettujen tekemien eräiden aloitteiden käsittelyä.
Katso video
-
Kaupunginvaltuusto jatkoi edellisessä kokouksessa pöydälle pantujen kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen asioiden käsittelyä. Lisäksi esityslistalta löytyivät muun muassa lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen toteutumisen seuranta sekä valtuutettujen tekemien eräiden aloitteiden käsittely.
Katso video
-
Kaupunginvaltuusto jatkoi 15.4.2009 kokouksessa aloitetun strategiaohjelman käsittelyä. Strategiaohjelma tehtiin vuoksiksi 2009-2012. Kokouksen asialistalla oli mukana myös muun muassa kyselytunti.
Katso video
-
Kaupunginvaltuusto käsitteli ylimääräisessä kokouksessaan 15.4.2009 strategiaohjelmaluonnosta vuoksiksi 2009-2012. Strategiaohjelmassa esitetään kaupungin keskeiset tavoitteet ja kehittämiskohteet sekä tärkeimmät toimenpiteet valtuustokaudelle 2009-2012.
Katso video
-
Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan muun muassa Helsingin sisäistä tariffia 1.5.2009 lukien sekä vuokrausperusteiden määräämistä Laajasalon ja Vuosaaren eräille tonteille.
Katso video
-
Kokous käynnistyi kyselytunnilla. Lisäksi valtuusto käsitteli muun muassa Kiasmanpuiston, Musiikkitalopuiston ja Makasiinipuiston puistosuunnitelmien hyväksymistä sekä Hitas-järjestelmän kehittämistä.
Katso video
-
Aiheita kaupunginvaltuuston kokouksessa olivat muun muassa ensi vuoden talousarvioehdotuksen valmistelua koskeva lähetekeskustelu sekä Vuosaaren sataman liikenneyhteyksien lisärahoitustarpeen hyväksyminen. Lisäksi käsiteltiin Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan yritystyöterveyshuollon palvelujen yhdistämistä.
Katso video
-
Kokous alkoi kyselytunnilla. Lisäksi valtuustossa käsiteltiin muun muassa Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräysten muuttamista sekä asuntotonttien maanvuokrasopimusten määräaikaisen vuokrantarkistusehdon soveltamista valtion tukemassa asuntotuotannossa. Valtuustossa keskusteltiin myös valtuutettujen tekemistä aloitteista.
Katso video
-
Uuden valtuustokauden toisessa kokouksessa oli vuorossa kyselytunti. Lisäksi valtuusto päätti muun muassa eräiden määrärahojen käytöstä sekä käsitteli musiikkitalon säätiön perustamista.
Katso video
-
Uusi valtuustokausi on alkanut. Vuoden ensimmäisen kokouksen asialistalla oli mukana muun muassa kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valinta vuodeksi 2009 sekä valtuuston vaalilautakunnan valinta toimikaudeksi 2009-2012. Kokouksessa käsiteltiin myös Sörnäisten ja Hermannin kaupunginosien eri tonttien asemakaavojen muuttamista.
Katso video
-
Valtuustokauden 2005-2008 viimeisessä kokouksessa käsiteltiin muun muassa pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteistyösopimusta sekä Laajasalon Kruunuvuorenrannan osayleiskaavan hyväksymistä.
Katso video
-
Kaupunginvaltuuston kokouksessa pidettiin kyselytunti. Esityslistalta löytyi muun muassa sosiaali- ja terveystoimen sekä kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen asioita. Lisäksi käsiteltiin valtuutettujen tekemiä aloitteita.
Katso video
-
Kaupunginvaltuuston 20. kokouksessa oli vuorossa muun muassa tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2009. Lisäksi käsiteltiin Sipoon kunnasta ja Vantaan kaupungista Helsinkiin siirtyvien alueiden asukkaisiin kohdistuvia kunnallisia maksuja ja sääntöjä.
Katso video
-
Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen yhdessä eri hallintokuntien asiantuntijoiden kanssa vastaa Pikku Huopalahden asukkaiden kysymyksiin.
Katso video
-
Vuoden ensimmäisessä ylipormestarin asukasillassa käsiteltiin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen johdolla Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin ajankohtaisia asioita. Kaupunginjohtajan lisäksi asukkaiden kysymyksiin vastasivat asiantuntijat eri hallinnonaloilta.
Katso video
-
Vuoden 2009 viimeisessä ylipormestarin asukasillassa keskusteltiin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen johdolla Hakuninmaan, Maununnevan ja Kannelmäen alueen ajankohtaisista asioista.
Katso video
-
Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen johdolla keskustellaan Munkinseudun asukkaita puhuttavista aiheista. Kaupunginjohtajan lisäksi asukkaiden kysymyksiin vastaavat asiantuntijat eri hallinnonaloilta.
Katso video
-
Myllypuron asukasillassa keskusteltiin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen johdolla alueen ajankohtaisista aiheista. Asukasillan teemoja olivat muun muassa uuden ostoskeskuksen mahdollinen asukastila sekä alueen yleinen siisteys ja teiden kunto.
Katso video
-
Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen järjesti vuoden ensimmäisen ylipormestarin asukasillan Kallion, Merihaan ja Siltasaaren asukkaille. Tilaisuudessa keskusteltiin kaupunginosia puhuttavista kysymyksistä, kuten vanhusten palveluista, alueen turvallisuudesta sekä Hakaniemen ja Tokoinrannan ympäristön kehittämisestä.
Katso video
-
Ensimmäinen koelähetys taltioitiin Sipoon Sakarinmäen koululta 4.11. 2008. Tilaisuudessa käsiteltiin Sipoosta ja Vantaasta Helsinkiin liitettävien alueiden ajankohtaisia asioita. Asukkaiden kysymyksiin vastasivat kaupunginjohtaja Jussi Pajusen lisäksi kaupungin asiantuntijat eri hallinnonaloilta.
Katso video
-
Finlandia-talossa avattiin lapsen oikeuksien sopimuksen juhlapäivä. Avajaisiin otti osaa lapsiedustajien lisäksi valtiovallan, Helsingin kaupungin sekä järjestöjen edustajia. Alkuseremonioiden jälkeen alkoi täysistunto. Juhlallisuuksiin osallistui yli 500 lasta eri puolelta Suomea.
Katso video
-
Helsingin peruskouluissa on valmistauduttu YK:n lapsen sopimuksen päivään käsittelemällä oppitunneilla lapsen oikeuksia monesta näkökulmasta. Myös kouluissa toimivat oppilaskunnat edistävät lasten osallisuutta päätöksenteossa.
Katso video
-
Helsinki kuuluu METREX-järjestöön, joka on Euroopan suurten kaupunkien ja metropolialueiden verkosto. Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä on METREX-järjestön puheenjohtaja.
Katso video
-
Helsinki-päivänä 12.6.2009 kaupunkilaiset pääsivät tapaamaan kaupunginjohtajaa Jussi Pajusta kaupungintalon Virka Galleriassa. Keskustelua käytiin yhdessä aiheesta: ”Mikä tekee Helsingistä Helsingin?”
Katso video
-
Näyttely Virka Galleriassa 4.6.-5.9.2010 esittää Claire Ahon Helsinki-aiheisen valokuvasarjan vuodelta 1968. Valokuvat välittävät kiehtovan ajankuvan Helsingistä, jonka Claire Aho on halunnut kuvata ihmisten kautta.
Katso video
-
Taneli Eskolan valokuvanäyttely Avoin panoraama oli Virka Galleriassa 25.2.–29.3.2009. Kuvien kautta Taneli Eskola pohti kaupunkimiljöötä; voiko se olla mielellättävissä urbaaniksi paratiisiksi?
Katso video
-
Apulaiskaupunginjohtaja Tuula haataisen johdolla oppilaat päättävät yhdessä oppilaskuntien hallitusten ehdottamille hankkeille myönnettävästä määrärahasta. Kokouksen sihteereinä toimivat Carola Lupander ja Raija Pääkkönen.
Katso video
-
Oppilaat päättivät yhdessä oppilaskuntien hallitusten ehdottamille hankkeille myönnettävästä määrärahasta. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen toimi kokouksen puheenjohtajana ja Kirsi Verkka ja Carola Lupander sihteereinä.
Katso video
-
Ylipormestarin nuorten ääni-kokouksessa oli kustakin koulusta kaksi oppilaskunnan edustajaa. Oppilaat päättivät yhdessä oppilaskuntien hallitusten ehdottamille hankkeille myönnettävästä määrärahasta. Apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen toimi kokouksen puheenjohtajana. Sihteereinä toimivat Johanna Lehtinen ja Pauliina Pohjonen.
Katso video
-
Kokouksessa luovutettiin Energia-Bonus –palkinto Meri-Rastilan ala-asteelle. Oppilaat päättivät yhdessä oppilaskuntien hallitusten ehdottamille hankkeille myönnettävästä määrärahasta 577 000 €. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen toimi kokouksen puheenjohtajana ja sihteereinä toimivat Johanna Lehtinen ja Kirsi Autio.
Katso video
-
Vuoden 2009 viimeistä Nuorten Ääni -kokousta johti apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen. Kokoukset olivat osa kouluympäristö- ja kouluyhteisöhankkeiden prosessia, johon osallistui 145 koulua, joissa oli n. 50 000 oppilasta.
Katso video
-
Ylipormestari Jussi Pajunen toimi puheenjohtajana Nuorten Ääni -kokouksessa. Oppilaskuntien hallitusten ehdottamille hankkeille myönnettävästä määrärahasta päätettiin kokouksessa kaksikielisesti.
Katso video
-
Apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen veti Nuorten Ääni- kokouksen, johon jokaisesta koulusta on valittu kaksi oppilaskunnan edustajaa. Oppilaat päättivät yhdessä oppilaskuntien hallitusten ehdottamille hankkeille myönnettävästä määrärahasta 600 000 €.
Katso video
-
Kokouksessa peruskouluikäiset lapset ja nuoret sekä lukiolaiset ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijat päättivät kouluyhteisö- ja kouluympäristöhankkeista. Kokouksen puheenjohtajana toimi ylipormestari Jussi Pajunen.
Katso video
-
Kruunuvuorenrannan videoblogisarjan kolmannessa osassa talous- ja suunnittelukeskuksen projektinjohtaja Jari Tirkkonen toivoo kaupunkilaisilta ideoita alueen väliaikaiskäytöstä.
Katso video
-
Tuleva Kruunuvuorenrannan kaupunginosa tarjoaa luoville bisnesratkaisuille paljon mahdollisuuksia. Merellisen alueen rakentaminen alkaa parin vuoden päästä Laajasalon öljysataman siirryttyä muualle.
Katso video
-
Kruunuvuorenrannan kaupunginosaa ryhdytään rakentamaan parin vuoden päästä. Uutta Helsinkiä -portaalin videoblogissa talous- ja suunnittelukeskuksen projektinjohtaja Jari Tirkkonen kertoo, mikä on homman nimi.
Katso video
-
Finlandia-talossa avattiin lapsen oikeuksien sopimuksen juhlapäivä. Avajaisiin otti osaa lapsiedustajien lisäksi valtiovallan, Helsingin kaupungin sekä järjestöjen edustajia. Alkuseremonioiden jälkeen alkoi täysistunto. Juhlallisuuksiin osallistui yli 500 lasta eri puolelta Suomea.
Katso video
-
Helsingin peruskouluissa on valmistauduttu YK:n lapsen sopimuksen päivään käsittelemällä oppitunneilla lapsen oikeuksia monesta näkökulmasta. Myös kouluissa toimivat oppilaskunnat edistävät lasten osallisuutta päätöksenteossa.
Katso video
|