” Kun joku toista kiusaa, niin siinä se loukkaa sen toisen ihmisen arvoa”
Oona ja Ehan juttelevat Kastanjan kanssa kiusaamisesta. Kiusatessa toinen loukkaa tahallaan eikä kunnioita toista. Pienetkin teot voi johtaa isoihin juttuihin, hyvässä ja pahassa. Miten vanhemmat voivat olla mukana kiusaamisen ehkäisemisessä tai siihen puuttumisessa? Entä mietityttää, miten vanhempia tuetaan tilanteessa, jossa tarvitsee apua lasten tilanteissa? Jos huomaa, että jotain on kiusattu, olisi tärkeää, että pääsisi nopeasti puhumaan jonkun kanssa. Kiusaamisen voi nähdä olon vaikka fiiliksen muutoksesta ja aina voi kysyä, onks kaikki hyvin. Kaverin tukeminen on tärkeää ja voi olla raskasta, koska emme ole ammattilaisia. Lapsen oikeuksien päivä ja oikeudet näkyvät vain sinä päivänä somessa tai koulussa, ne ovat vähän niin kuin nimipäivä. Lapsen oikeuksien toteutuminen on oletus,
Vinkkejä lapsen oikeuksien päivään
- Espanjassa kansainvälisessä koulussa lapsen oikeudet oli maalattu koulun pihalle seinään.
- Lapsille aktiviteetteja ikätasoisesti alueilla
- Toteutettaisiin lasten toivomia juttuja
- Tarjolla ruokaa, että vanhemmatkin jaksavat olla mukana.
#lapsiystävällinenkunta
Linkit:
Lapsen oikeudet: https://www.unicef.fi/tyomme/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-sopimus/
Lapsen oikeuksien päivä ja viikko: https://www.unicef.fi/tyomme/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-sopimus/lapsen-oikeuksien-paiva/
Tunnetko nuorten oikeudet: https://nuorten.hel.fi/osallistu-ja-vaikuta/tunnetko-nuorten-oikeudet/
[musiikkia]
Kastanja: Moi, täällä on taas Kastanja. Tänään meillä on aiheena kiusaaminen ja sen ehkäisy. Me ehkä painotetaan enemmän ei koulussa tapahtuvaa kiusaamista, vaan vapaa-ajalla tapahtuvaa kiusaamista. Tänään meillä on täällä vieraana...
Oona: Oona 16-vee.
Ehan: Moikka. Ehan 15-vee.
Kastanja: Ensimmäisenä kysymyksenä meillä on, että mitä kiusaaminen on teille. Mitä teille tulee ekana mieleen siitä?
Ehan: Mulla tulee ainakin mieleen silleen, että aiheuttaa toiselle jotenkin epämukavaa tunnetta ja huonon mielentilan. Haluaa aiheuttaa toiselle vaikka surua tai vähän vihaisuutta purkaa ehkä toiseen ihmiseen.
Oona: Joo, mulla on sama. Musta tuntuu, että kun joku toista kiusaa, se loukkaa sen toisen ihmisen arvoja ja just yrittää tehdä tahallisesti pahaa mieltä sille toiselle.
Kastanja: Just kun esim. kiusaamista on sosiaalisessa mediassa, niin mitä keinoja on sen ehkäisemiseen tai mitä asialle voisi tehdä, että vähentyisi siellä sosiaalisessa mediassa se kiusaaminen?
Oona: Se on varmaan aika vaikea selvittää, koska online kiusaaminen on niin helppo päästä siitä pakoon. Kun et sä tunne sitä toista välttämättä, joka sua kiusaa, se voi tulla anonyymisti sua kiusaan. Se on vaikea selvittää just sen takia, ja se on aika iso ongelma.
Ehan: Niin, sosiaalisessa mediassa on se ongelma, että ei tiedä, kuka se tyyppi on. Mä voin esim. tehdä käyttäjän nimeltä Kastanja, vaikka mä en ole itse Kastanja. Mä oon Ehan ja mä voin esittää, että mä oon Kastanja ja mä kiusaan jotain, ja sitten Kastanja saa syytteet. Sitten on vähän ristiriidassa, että oikeasti loppujen lopuksi ikinä tiedä, kuka sen puhelimen tai sen laitteen takana on. Kiusaaminen on netissä aika hankalaa, mutta miten sitä voisi ehkäistä. En mä tiedä, onko se niitten sovellusten tekijöiden valvonnassa pitäisi olla ehkä. Esim. TikTokiakin ajatellaan, että se tuottaa haittaa ihmisille, niin sitä pitäisi vähän rajoittaa. Mä en tiedä, mitä ne rajat voisi olla, mutta ehkä rajoittaa jollakin tavalla, mutta mä tiedä sitä pointtia, että mihin asti.
Oona: Se on just vähän vaikea tulkita, mitä se toinen ihminen ajattelee. Välttämättä se ei tarkoita sitä pahalla, mutta se ei vaan osaa ilmaista sitä sen sanomaa, niin se voi tulla väärin esiin. Ja kun sä et näe sitä toista ihmistä ja just sen ilmeitä ja eleitä, niin se on vaikea tulkita.
Ehan: Mm.
Kastanja: Jep. Mäkin just mietin, että se on tavallaan niin helppo se sosiaalinen media. Sä voit vaan mennä sinne ilman kenenkään naamaa ja vaan mennä sanoo ihan mitä vaan sä itse haluat. Eiks TikTokiakin ole yritetty sulkea ja kaikkea just sen kiusaaminen ja tämmöisen takia?
Ehan: Joo.
Kastanja: Munkin mielestä koko sovelluksen poistaminen on vähän silleen, että miksi. Koska mä uskon, että TikTokille kuitenkin aina löytyy joku vastaava sovellus, just joku Insta tms.
Ehan: Mm.
Kastanja: Sitten meillä on, että mikä rooli vanhemmilla on kiusaamisen torjunnassa teidän mielestä?
Oona: Se on tärkeä totta kai, mutta ei vanhemmatkaan pysty kokonaan estää esim. just online kiusaamista, kun ei ne näe, mitä tapahtuu siellä. Ja vaikka ne pyytäisi, että ne voi katsoa tai seuraa sitä tilannetta, niin se voi olla vaikea niitten estää. Mutta jos koulussa tapahtuu tai vapaa-ajalla saa tietää siitä, totta kai pitää ottaa siihen jotain kantaa ja yrittää estää sitä.
Ehan: Mm. Musta tuntuu, että vanhemmilla ei kumminkaan ole semmoista valtaa, että se kiusaaminen vaan loppuisi silleen yhtäkkiä, koska se kiusaaminen on sen lapsen ja toisen lapsen välinen juttu. Eihän vanhempi tiedä välttämättä, mitä siinä oikeasti tapahtuu, koska omakin lapsi voi huijata omille vanhemmilleen. Sitten siitä syntyy taas toinen juttu. Miten jos on joku kiusaamistilanne, vanhempi voi tulla ehkä väliin ja sanoa, että hei, tämä ei ole ok. Yleensä kun vanhempi tulee sanoo, se ääni oikeasti jotenkin tulee perille sille lapselle ja sitten ymmärtää ehkä, mitä se on tehnyt ja ajattelee kahdesti.
Oona: Vanhempien rooli on auttaa sitä lasta ja olla siinä tukena, jos se just on kiusaustilanteessa ja se ei saa keneltäkään muulta tukea.
Ehan: Niin.
Oona: Sen pitäisi pystyä tukeutuu sen vanhempiin. Totta kai joskus vanhemmat voi sivuuttaa sen asian, ja se on väärin.
Ehan: Tai sitten toinen mulla tuli mieleen, että puhuu sen toisen vanhemmille. Ja sitten se sanoo sen lapsille, että älä kiusaa. Jos se on oma lapsi ja näkee sen kiusaavan jotain toista, sitten on helppo puuttua, musta tuntuu. Tai ainakin sanoa, että älä kiusaa, älä tee näin, mieti jos olisit itse sen kengissä, miltä tuntuisi.
Kastanja: Jep. Voiko teidän mielestä kiusaamisesta päästä yli?
Ehan: Se on tosi vaikea. Se vähän riippuu tilannekohtaisesti, mutta musta tuntuu, että se on jotenkin arpi.
Oona: Niin.
Ehan: Tulee aina muistaa, kun sitä on tultu kiusaa. Koska on ollut semmoisessa tosi huonossa tilanteessa, se tulee aina muistaa sen. Varmaan hyvinäkin aikoina tulee muistaa, mitä kaikkea se on tehnyt, että se pääsi sinne sen huippuhetkiin.
Oona: Mm ja se on tosi vaikea varmaan päästä just yli. Mutta se on varmaan sama sillä kiusaajalla. Eihän se ikinä itsekään varmaan unohda sitä tilannetta. Jos sä aiheutat jollekin toiselle tahallisesti mielipahaa, molemmat tulee muistaa sen. Pääseekö siitä yli, se riippuu siitä tilanteesta. Yleensä varmaan ei kokonaan...
Ehan: Niin.
Oona: ...ja riippuen tilanteesta ja miten sen tulkitsee sitten, kun on kasvanut.
Kastanja: Jep. Munkin mielestä ehkä just se, että se riippuu siitä tilanteesta ja siitä ihmisestä. Ehkä miten se on joutunut kokemaan sen, missä ja kuka se kiusaaja on ollut. Miten sitä ylipääsemistä voisi helpottaa tuossa tilanteessa?
Oona: Varmaan just joku terapia ja että puhuu jollekin sun tilanteesta, koska jos on just tullut pahasti kiusatuksi, et sä pysty oikeastaan selvii siitä yksin ilman, että se jää mieleen. Siitä voi jäädä iso arpi. Se voi olla vaarallista jopa sulle.
Ehan: Niin.
Oona: Parasta, että lähtee puhuu jollekin ja pyrkii hakee apua.
Ehan: Niin. Mäkin koen, että toiselle puhuminen, vaikka kaverille, sekin auttaa ihan sairaasti. Että on jonkun kanssa, mistä puhua siitä asiasta, se mun mielestä riittää. Sitten pääsee vähän avautuu. Avautuminen vaan auttaa. Sille on joku syy. Se on tärkeä, että puhuu jollekin.
Oona: Mm. Mä aina itse toivoisin, että jos nämä haluttaisi hoitaa tosi hyvin nämä asiat, just ehkäisy ja jälkikäteen hoito, että olisi saatavilla enemmän just jotain terapian tyylistä ja että pääsee puhumaan jollekin. Ja että jos joku esim. kiusattu ilmoittaa siitä, että häntä on kiusattu, se otetaan vakavammin. Just kouluissa se on ehkä vähän vaikea, kun oppilaita on monta sataa ja kiusattuja voi olla vähemmän ja niitä ei ehkä oteta niin vakavasti. Että matalalla kynnyksellä pääsisi puhumaan just, koska terapiat ja nämä maksaa aika paljon ja kaikilla ei ole niihin mahdollisuutta. Se olisi tärkeä, että jokaisella olisi jonkinlainen mahdollisuus kuitenkin.
Ehan: Ja se, että meillä on Helsingissä näitä maksuttomia... Suomessa on vaikka kuinka paljon kaupunkeja ja kuntia, jotain kyliä, että sinnekin saadaan. Kiusaaminen ei ole vaan mikään Helsinki-juttu. Tätä tapahtuu joka paikassa, vaikka missä.
Oona: Ne on hyvä, että netissä on kuitenkin sellaisia chatteja.
Ehan: Niinpä.
Oona: Mutta ei nekään kuitenkaan ole niin hyviä. Se jonotus on tyyliin kaksi tuntia per kerta. Sitten sä voit puhua viisi minuuttia sille henkilölle. Totta kai se on hyvä, että pääsee avautuu jollekin edes silleen matalalla kynnyksellä.
Ehan: Niin. Mä koen, että olisi hyvä joku semmoinen 24/7 h chattipalvelu tai joku puhelupalvelu. Sekin saattaa auttaa. Ei mikään kriisipuhelu. Sekin on, jos sulla on tosi paha tilanne, mutta ennaltaehkäisyyn just. Jos sulla on edes jotenkin huono tilanne, sä voit puhua jollekin, että se tilanne kärjisty ja mene sinne kriisipuheluun. Yhä enemmän nuoremmatkin voi huonosti. Tietenkin ennaltaehkäisy on se top yksi tavoite, mitä pitää tehdä ja edistää sitä, että ei tapahtuisi näitä, mutta kun nyt tapahtuu, tämänhetkiselle tilanteelle pitää myös tuottaa niille nuoremmille jotain. Ei välttämättä palveluita, mutta jonkunlaista toimenpidettä, ohjelmaa, että ei tapahtuisi.
Oona: Niillä on totta kai koulun aikuiset ja omat vanhemmat, mutta just että vasta 15 ikävuoden jälkeen alkaa tulee kunnolla niitä. Pitäisi ottaa vähän vakavammin. Totta kai ei luulisi, että nuoret joutuu kärsii kiusaamisesta. Se on aika surullista, että joutuu ja nykyään entistä enemmän.
Kastanja: Joo. Miten koko Helsingin kaupunki voisi tehokkaasti ehkäistä kiusaamista?
Oona: Just lisäämällä niitä palveluita. Laittamalla enemmän budjettia just ennaltaehkäisyyn ja jälkiehkäisyyn siitä kiusaamisesta. Niin kuin just käytiin läpi, tuntuu että ei ole tarpeeksi tai että sitä ei mainosteta tarpeeksi.
Ehan: Jos niitä palveluita on, niistä ei vaan tiedetä. Sekin on, että jos se palvelu on olemassa, se sanansaatto. Saatetaan se sana, että tämmöinen on olemassa. Jos se on olemassa ja ketään ei tiedä siitä, mitä järkeä olla se palvelu. Se sanakin pitää saada eteenpäin, että tämmöinen on olemassa. Vaikka Helsingissä on vaikka kuinka paljon juttuja, musta tuntuu, että tämä on muutenkin Helsingin ongelma. Oli se harrastus tai oli se joku mielenterveyspalvelu, chatti ja joku terapeutti, ne ei saa sitä saa eteenpäin.
Oona: Oliks se Mieppi?
Ehan: Mieppi on esim. yksi, mistä me puhuttiin vähän aikaa sitten. Se on olemassa, mutta ketään ei tiedä siitä.
Oona: Niin. Eka kerta kun mä sain tietää siitä oli nuorisoneuvoston kokouksessa, joka ei ole kauhean hyvä mainontatapa sille, että se on eka paikka, missä siitä kuullaan.
Ehan: Niinpä.
Oona: Moni kuuli ekaa kertaa siinä siitä.
Ehan: Jep.
Kastanja: Jep. Sitten tämmöinen samankaltainen. Miten te itse persoonana voisitte ehkäistä kiusaamista tai torjua sitä?
Ehan: Mulla olisi ainakin silleen, jos mä itse näkisin jossain kiusaamistilanteen, mä menisin itse väliin. Tämä on henkilökohtainen mielipide. Mä en itse ainakaan tykkää, kun toista kiusataan ja toinen voi pahoin. Jos joku on muutenkin vähän huonolla fiiliksellä ja näkee sen tosi selvästi, yleensä menee kysyy, että onko kaikki hyvin. Pienetkin asiat oikeesti voi ehkäistä isoja juttuja. Sen mä oon oppinut. Mä oon kuullut tarinoita ja kaikkea. Jotkut kaverikin on sanonut joillekin pieniä juttuja ja tyyliin pelastanut sen hengen. Oikeesti pienikin juttu tai pienikin teko voi johtaa isoihin juttuihin.
Oona: Mm. Se, että sä puutut just johonkin riitaan, niin sä et oikeastaan menetä mitään. Paitsi jos se on joku väkivaltainen tilanne, varmaan saat mustelman. Jos se on joku just puheen kautta käyty, että sä näet, et sä oikein menetä mitään.
Ehan: Niin.
Oona: Ja jos joku itkee tyyliin jossain, sä voit mennä kysyy, onks kaikki hyvin. Et sä oikeastaan menetä mitään.
Ehan: Niin.
Oona: Se on vaan hyvä. Se on just, että pienillä teoilla on iso vaikutus.
Ehan: Mm. Jos näkee jonkun väkivaltaisen tilanteen... Nyt mennään vähän isompaan aiheeseen. Jonkun viranomaisen soittokin on kiusaamisen ehkäisemistä, että ei halua, että se väkivaltainen tilanne jatkuu. Jos ei itse pääse väliin, pistää jonkun toisen väliin tai oikeasti ammattilaisen.
Oona: Niin tai edes yrittää jotenkin saada rauhoitettua sitä tilannetta. Tai just jos näkee jossain just tuollaisen tilanteen, hakee jonkun vartijan nopee.
Ehan: Niin.
Kastanja: Minkälaista kiusaaminen on nykyään? Miten te näette sen ja koette?
Ehan: Mä sanoisin, että tosi moni kiusaa verbaalisesti enemmän ja myös fyysinen väkivalta on lisääntynyt. Se alkaa eka siitä verbaalisesta, että haukkuu joko toista henkilöä tai sen jotain läheisiä. Sitten ottaa sen tunteisiin tietenkin, että puhuu läheisistä. Haluaa niille kaikkea hyvää, niin sitten haluaa myös puolustaa omia arvoja ja omia läheisiä. Siitä se yleensä kärjistyy, ja sitten tapahtuu just näitä fyysisiä väkivaltakohtaamisia.
Oona: Mm. Mä en tiedä, miksi aina on jotenkin kuvailtu kiusaamista just väkivaltana ja silleen, että hakataan joku toinen verille. Nykyään tuntuu, että se käydään enemmän just psyykkisesti tai yritetään hyökätä toisen mieleen enemmän kuin vartaloon. Siitä just jää vähän enemmän tai no en sano, että jää enemmän jälkiä, mutta yhtä paljon.
Ehan: Mä sanoisin, koska henkilökohtaisesti kokemusta.
Oona: Niin. Se on aika vakava juttu. Sen takia musta tuntuu, että aikuiset ei osaa puuttua siihen tarpeeksi, kun ne ei näe, että mun lapsella on mustelma silmässä. On se silti kiusaamistilanne ja se voi olla vakavampaa, kun just se tuntuu ehkä silloin, että sä pysty avautuu siitä, kun sulla ei ole todisteita siitä, että sua on kiusattu.
Ehan: Mm.
Oona: Tuntuu siltä, että sä et pysty avautuu siitä. Se tuntuu vähän tyhmältä, kukaan ei usko sua tai jotain tollain.
Ehan: Mm.
Kastanja: Just kun te puhuitte tuosta ennaltaehkäisemisestä aikaisemmin, niin mitä keinoja on teidän mielestä olemassa, että sen kiusaamisen voisi havaita silloin varhaisessa vaiheessa eikä silloin kun se on jo tapahtunut ja silloin pari kuukautta myöhemmin?
Ehan: Jotenkin kyllä erottaa, jos esim. mä oon kiusannut vaikka Oona, miten se esim. käyttäytyi eilen verrattuna miten se käyttäytyy tänään. Kyllä mä...
Oona: Mm, voi olla vähemmän iloinen tai...
Ehan: Niin, mutta se voi olla myös, että tosi moni ehkä piilottaa sen, että ei välttämättä tunnista, ellei ole oikeasti läheisiä tai silleen, että tuntee sen toisen henkilön hyvin.
Oona: Niin.
Ehan: Että sekin on taas ongelma, mutta kun sä oot koulussa, opettajat on olleet sun kanssa vuosia. Vaikka ne opettaa tosi montaa, kyllähän teillä on päivittäin oppitunteja. Kyllä sen pitäisi tunnistaa.
Oona: Niin tai että just kysyy kuulumisia ja ehkä se alkaa avautuu silleen.
Ehan: Niin.
Oona: Kaveri voi kysyä. Ehkä sä sitten alat avautuu. Mutta en mä tiiä, onko aikuisilla vähän eri, koska voi olla, että tuntuu, että se ei ole tarpeeksi tärkeä asia, että sä voi kertoo aikuisille siitä.
Ehan: Niin. Ehkä ei opettajat, mutta itse asiassa nuoriso-ohjaajat on mun mielestä silleen merkittävässä roolissa. Esim. koulunuorisotyöntekijät on nyt uutena konseptina tullut tänne Helsinkiin. Me ollaan kuultu kaikkea hyvää niistä, että niille on päässyt avautuu ja kaikkea. Ne ei ole mitenkään opettajia. Ne on tyyppejä, joille voi normaalisti puhua ja kaikkea tehdä ja myös avautua samalla. Se on semmoinen aktiivinen terapia, jos sanotaan näin. Niille uskaltaa puhua mistä vaan. Esim. sanotaan, jos sä haluat vaikka harrastaa jotain, voit mennä niitten kanssa vaikka testaa jotain futista tai jotain vastaavaa ja samalla siinä prosessissa vaikka puhua. Sillä on monta tehtävää sillä yhdellä henkilöllä. Se on semmoinen mentori, koutsi ja kaikki tämmöiset yhdessä paketissa.
Kastanja: Joo. Mustakin tuntuu, että kanssa se kynnys sille koulunuoriso-ohjaajalle menoon on paljon pienempi tai matalampi.
Ehan: Niinpä.
Kastanja: Musta tuntuu, että jos joku sanoo, että sä menet jonnekin koulupsykologille, tulee heti semmoinen, että sulle on tapahtunut jotain, sä menet siitä puhumaan. Kun taas koulunuoriso-ohjaajalle on ehkä helpompi, ja siinä ei heti tule sitä oletusta, että mitä sä menet sinne tekemään.
Ehan: Niin ja ei välttämättä edes tajua, että puhuu niistä huolista niille. Se vaan tulee. Silleen, että joo, tänään koulussa oli vähän semmoinen huono tilanne, että mua kiusattiin tai jotain tälleen. Jos sä menisit vaikka psykologille ja terapeutille tai jonnekin terveydenhuollon palveluun, siellä pitäisi... Mulla ei ole mitään hajua, miten se toimii. Sun pitää tyyliin kertoa se aihe eka, ja sitten ne katsoo, kuinka vakavaa se on. Jos se ei ole niin vakava, sitten ne ei ota sua sinne jonoon heti. Mä en tiedä, miten se menee.
Oona: Se tuntuu vähän liian viralliselta.
Ehan: Niin.
Oona: Silleen just jos sä haluat hakea psykologille, sulla pitää oikeasti olla jotain. Sitten vähän tuntuu, että ehkä tämä mun juttu ei ole niin vakava. Ja tämä on kuitenkin juttu, niin muutkin hakee tänne. Mun pitää varmaan antaa tilaa niille, joilla on oikeasti vaikeata.
Ehan: Niinpä.
Oona: Just se on vähän tollai miinus. Siinäkin pitäisi parantaa.
Ehan: Kun sä puhut jollekin psykologille, se tuntuu tosi viralliselta, tosi, tosi viralliselta. Pitää kirjaa sun huolista, että okei, joo, joo. Se kynnys on tosi iso sinne ns. oikeisiin palveluihin. Nuoriso-ohjaajan sä tunnet jollain tasolla. Sitten niille on helpompi puhua. Ensinnäkin sun ei tarvii edes jonottaa sinne. Sä vaan menet jonnekin nutalle ja puhut jollekin.
Oona: Niin. Se tuntuu vaan silleen, että se on kaveri, jolle puhuu.
Ehan: Niin.
Oona: Sulla ei ole myöskään sellaista superisoa pelkoa, että ne kirjaa tyyliin sun vanhemmille, mitä on käynyt.
Ehan: Niinpä. Toi on yksi juttu, mitä me ollaan huomattu, että ollaan esim. kirjattu tietenkin ylös tai jotain. Sitten esim. on erikseen sanonut, että ei kerrota vaikka vanhemmille. Sen takia menee just niihin palveluihin, ettei halua välttämättä puhua vanhemmille niistä asioista. On silti kerrottu vanhemmille tai sitten tehty joku vastaavanlainen ilmoitus. Sekin, että luotettavuus on toinen asia siinä. Jos sä menet vaikka psykologille, se tuntuu jotenkin siltä, että ne tekee sitä vaan työkseen, että ne ei oikeesti kuuntele.
Oona: Niin. Totta kai kaikki tekee sitä vaan työksi, mutta... Niin.
Kastanja: Niiden työnkuvassa on vaan se. Esim. mä menisin puhumaan niille, niin niiden työ on pelkkä se. Kun taas nuoriso-ohjaajalla se on niin paljon laajempi.
Oona: Niin.
Ehan: Niin.
Oona: Jos sä puhut niille, se on niin virallista. Tuntuu, että sulla on koko ajan aikaraja ja sun pitää kaikki kertoa nopeasti ja silleen, että se diagnosoi soi. Mutta se on ehkä väärä tapa. Se tuntuu vähän hoputukselta. Jos jollain on tärkeä asia kerrottavana, mieluummin varataan kunnolla siihen aikaa ja ei hoputeta. Ei tehdä siitä liian virallista vaikutelmaa, koska se voi myös ahdistaa sitä, joka kertoo. Tuntuu ehkä silleen, että en mä nyt kerro kaikkea, koska tämä on jotenkin...
Kastanja: Aika ei riitä.
Oona: Niin tai ettei ole liian virallinen asia tai jotain sellaista. Se on just vähän huono.
Ehan: Mm.
Kastanja: Joo. Sitten kenen ja miten kiusaamistilanteen jälkeen pitäisi toimia?
Oona: Jos mun kaveria on esim. kiusattu, mä pyrin olee sen tukena mahdollisimman paljon ja jutella sen kanssa, kysyä kuulumisia ja ohjeistaa tyyliin puhumaan myös toisille, jollekin, johon pystyy luottaa. Se on aika tärkeä juttu siinä.
Ehan: Niin. Mun mielestä sen toisen kaverin tukeminen, jota on kiusattu, se on ehkä tärkein, että tietää, että sillä on kaikki hyvin tai silleen, että se pääsee siitä yli ja pääsee jatkaa normaalia elämää eikä jää siihen hetkeen. Tietenkin kehottaa sitä kaveria vähän avautumaan, että saa puhuttua sen asian pois. Sekin on mun mielestä tosi tärkeä. Mun mielestä vaan seuraa tilannetta ja on sen tukena. Se on tosi merkittävä rooli, ettei tapahdu mitään pahempaa.
Oona: Niin, mutta se on vähän vaikea silleen, kun mä en itse pysty ehkä olee sen tukena koko ajan...
Ehan: Niin, niin.
Oona: ...koska me ei olla ammattilaisia. Me ollaan vaan ystäviä, tiiätkö.
Ehan: Niin.
Oona: Se on vähän haastava siinä. Sen takia pitäisi olla joku palvelu, johon se voi ottaa yhteyttä muuten kuin vaan kaveri.
Ehan: Niin.
Oona: Koska se voi olla myös sille kaverille, joka yrittää lohduttaa sitä toista, jota on kiusattu, voi olla rankkaa sille.
Ehan: Niinpä. Sekin on tosi hyvä pointti.
Oona: Mm. Mä haluan kuitenkin olla tukena, mutta mä en halua kuitenkaan raataa itseäni sen takia liikaa, koska se voi olla myös tosi vaikeata mulle sitten.
Ehan: Niinpä.
Kastanja: Jep. Entä sitten pitäisikö vanhempia ja huoltajia kouluttaa kanssa jollain tavalla tai puhua niiden kanssa, että miten niiden pitäisi puuttua kiusaamistilanteeseen ja miten niille pitäisi puhua teidän mielestä?
Ehan: Mun mielestä niitä ei tarvii mitenkään kouluttaa. Mun mielestä on kumminkin niitten vastuu. Jos sulla on oma lapsi, sä haluat tietenkin kaikkea hyvää sille. Huolehtii vaan omasta lapsestaan ja että se lapsi ei aiheuta mitään toisille. Se on ehkä standardi, ettei tarvii mitenkään kouluttaa. En mä tiiä, säännöllinen koulujen välinen tai mikä se on? Vanhempienilta.
Oona: Just se.
Ehan: Ehkä se auttaa. En mä tiiä, mitä vanhempien illassa tehdään, kun en ole vanhempi.
Oona: Niin. Totta kai sen vanhemman pitää antaa lapselle huomiota just tarpeeksi, että se ei lähde hakemaan huomiota just esim. toisten mielen pahoittamisella tai satuttamisella. Antaa huomiota, kysyy kuulumisia ja pyrkii olee läsnä. Jollain vanhemmilla on sellainen työ, ettei pysty olee kotona paljon. Pyrkii aina kun mahdollisuus, kysyä tyyliin tekstiviestin kautta, että miten menee.
Ehan: Niin, että vaikka sitä aikaa ei löydy, kyllähän on kännykät.
Oona: Aina on.
Ehan: Sulla on känny messissä aina, niin sä vaan pistät tekstiviestin, että ootsä ok ja se on siinä. Sekin saattaa piristää sen päivää jollakin tasolla.
Oona: Mm.
Kastanja: Onko sulla joku?
Oona: Sano vaan.
Kastanja: Kun te puhuitte näistä palveluista, pitäisikö teidän mielestä olla niille vanhemmille kanssa joku oma palvelu, missä ne voisi käydä kysymässä siihen tilanteeseen apua?
Oona: Onhan niitä periaatteessa joku [naurahdellen] vauva.fi tai jotain, mutta...
Ehan: Niin, kunhan se on anonyymi.
Oona: Niin, mutta tuntuu, että tosi moni kuitenkin kamppailee sen kanssa yksin. Ei ne lähde vapaaehtoisesti kauheasti hakee...
Ehan: Kyllähän aikuisellekin pitää olla. Mä en ole ikinä törmännyt mitään palvelua silleen 29 ylöspäin.
Oona: En mäkään.
Kastanja: En mä halua mennä jonnekin puskaradioon silleen, että nyt on kyllä elämä kauhean vaikeata, koska kuka vaan voi vastata siihen. Mustakin tuntuu, että aikuiset tarvisi jonkun tietyn henkilön, koska sitten jos sä menet valittaa, totta kai sinne tulee aina jotain negatiivista silleen ei tämä olen oikea ongelma. Se on vaan nämä perus vauva.fi, Suomi24, kaikki nämä, mitä näitä onkaan. Se on tosi vaikeaa. Avun pyytäminen vaan loppuun, kun sä oot aikuinen. Kaikki vaan olettaa, että nyt sä olet aikuinen, sä selviät.
Ehan: Niinpä.
Oona: Niin. Sä oot varttunut, sulla on tyyliin puoliso, jolla se voit avautua, mutta aina se ei ole niin, että sä pystyisit avautuu sille.
Kastanja: Joo. Aikuisille on terapia, mutta jos sä esim. vähävarainen aikuinen, sulla ei ole siihen 40 euroa/tunti varaa. Nyt kun nuorilla on onneksi edes jotain ilmaisia, mun mielestä pitäisi olla ilmaisia myös aikuisille.
Oona: Niin. Onhan niitä chatteja varmaan niillekin, mutta kun ne on niin...
Kastanja: Onko?
Ehan: Ehkä.
Oona: No varmaan.
Ehan: Varsinkin jos ei ole varaa maksaa, esim. jos niitä palveluita on jotain terapioita vanhemmille, yleensä varakkaammat ehkä saa niitä palveluita, koska jos sä oot vähävarainen, sä et saa niitä palveluita, koska sulla ei ole varaa niihin palveluihin.
Oona: Joo. Eikö Kelankin oma terapia ole just sillain, että sun pitää jonottaa siihen tosi pitkään. Voi olla, että sä saat vasta puolen vuoden päästä sun terapiasessiot käyntiin.
Ehan: Niin.
Oona: Se on se ongelma just, kun niille on niin iso tarve. Sen takia se jonotusaika on niin iso.
Ehan: Niinpä.
Oona: Miksei osata sitten lisätä niitä.
Kastanja: Jep. Nyt tämmöinen fakta, että löysin Mieli ry:n chattaa tai kirjoita aikuisille ja Valoa-chat, keskusteluapua mielen asioihin aikuisille ja sitten kirkon keskusteluapu. Miten te ootte nähneet sen YK:n asettaman lasten oikeuksien päivän silloin marraskuussa? Näkyikö se mitenkään teidän elämässä?
Oona: Ei se oikeastaan näy mun elämässä. Mä näen, että se on just jossain sosiaalisessa mediassa, mutta sillä ei ole silleen mitään isoa merkitystä.
Ehan: Mä näen vaan sinä päivänä sen asian.
Oona: Joo, mutta se ei vaikuta arkeen.
Ehan: Niinpä.
Oona: Se vaan on. Ainakaan mulle ei ole mitään vaikutusta sillä.
Ehan: No ehkä meillä on vähän enemmän sen kanssa kokemusta, kun me ollaan nuorisoneuvostossa tiedetty siitä.
Oona: Mm.
Ehan: Kysytään tälleen, että miten sä tiedät tai miten sä oot nähnyt sen päivän?
Kastanja: Ei mulle ikinä tulla silleen hyvää lasten ja nuorten oikeuksien päivää tai mitään tällaista, mutta kyllä mä aina just jossain Instassa siinä lähipäivinä näen, että okei koulu on postannut, että tänään on lasten ja nuorten päivä, että vietimme sitä ykkösluokkalaisten kanssa. Sitten mä oon silleen aa okei. En mä edes pistä siihen huomiota.
Oona: Musta tuntuu, että se on enemmänkin nimipäivätyylinen. Jopa jotain merkkikirjailijoita juhlitaan enemmän kuin jotain lasten päivää.
Ehan: Mulle tuli mieleen viime vuonna, kun Petteri Orpo pousaili flagin kanssa, sen lasten oikeuksien ne, tiiätsä, numerot ja kaikki oikeudet.
Kastanja: Joo.
Ehan: Mä en edes tiennyt sen koko olemassaolosta. Petteri Orpo vaan pousaili sen flagin kanssa jossain eduskunnassa, että tänään on YK:n lasten oikeuksien päivä. En mä ole ikinä kuullut sen jälkeen siitä. Mutta kun mä olin vaihdossa Espanjassa, se oli tämmöinen Eurooppa-painotteinen koulu. Niillä oli siis kaikki maalattu niitten koulun seinälle siis isolla koulun ulkopihalla. Se oli tosi Eurooppa-koulu. Siellä oli Euroopan flagit joka paikalla ja silleen. Se oli niin outoa, kun ne luki vielä espanjaksi. Mä olin silleen, että miksi nämä näyttää niin tutuilta, mä oon nähnyt nämä jossain. Sitten mä olin, että noi on lasten oikeudet, miksi täällä koulussa on lasten oikeudet jossain seinällä. Se oli jotenkin tosi coolia nähdä.
Oona: Lähtikö se lasten oikeuksien päivä siitä, että YK julisti ne oikeudet? Koska mulla ei ole mitään hajua. Me ollaan käyty koulussa läpi vähän sitä, ja se on tosi hyvä, että tuli oma päivä just lasten oikeuksille, kun tuntuu, että niitä ei ole kunnolla koskaan käsitelty.
Kastanja: ”Lapsen oikeuksien päivä on YK:n yleiskokouksen aloitteesta vuodesta 1954 vietetty kansainvälinen vuosipäivä.” Se on just usein 20. marraskuuta, ja silloin liputetaan. 2020 alettiin liputtamaan lasten päivänä.
Ehan: Siis 1995 tullut aloite ja 2020 on alettu liputtaa?
Kastanja: Joo. Sitä ennen ollaan vaan juhlittu, mutta sitä ei olla liputettu.
Oona: Oho.
Ehan: Vitsi, toi on ollut nopea prosessi oikeesti.
Kastanja: Jep, 70 vuotta. Mitä teidän mielestä pitäisi silloin lasten päivänä olla? Miten sitä pitäisi juhlia tai miten sen pitäisi näyttäytyä sinä päivänä?
Oona: Musta tuntuu, että sitä pitäisi juhlia vähän isompana verrattuna nykyiseen. Nykyäänhän se on aika tosi piilossa oleva juttu.
Ehan: Tai sitä ei oikeasti juhlita.
Oona: Niin, sitä ei juhlita. Se on vaan lasten oikeuksin päivä. Okei. Se on vaan sellainen fakta.
Ehan: Toi on hyvä.
Oona: Miksi me voida vaan ehkä tehdä enemmän lapsille aktiviteetteja. Varmaan on niitäkin, mutta tuntuu, ettei niitä mainosteta.
Ehan: Me ei olla tietoisia siitä, jos on.
Oona: Niin. Tai joku, joka rohkaisee ihmisiä juhlii sitä tai puhuu siitä enemmän.
Ehan: Niin.
Kastanja: Joku yhteisöllinen...
Oona: Joo.
Kastanja: Jos koulussa puhutaan, puhutaan tosi silleen ohimennen, että hei nämä on lasten ja nuorten oikeudet ja siihen kuuluu tämmöinen ja tämmöinen asia. Sitten kaikki on vaan silleen, että okei, hieno juttu. Ei ne tule oikeasti muistamaan sitä. Mun mielestä just siitä lasten päivästä pitäisi kertoa sillä tavalla, että nuoria ja lapsia kiinnostaisi se.
Oona: Olisi parempi, että sitä opetettaisiin enemmän just koulussa, koska koulua käydään, että voidaan oppia.
Ehan: Mm.
Kastanja: Jep.
Oona: Just enemmän mahdollisuuksia lapsille tai että pääsee puhumaan huolistaan, jotka liittyy lapsiin tai jotain.
Ehan: En mä tiiä. Joku silleen, että lapsille aktiviteetteja. Isommin juhlia.
Kastanja: Jep. Lapsi on niin suuri mittakaava sillä tavalla, että se kehitys niin eroaa. Esim. 16-vuotiaalla ja 6-vuotiaalla on niin iso ero välissä. Mun mielestä just ehkä 0–6-vuotiaille voisi olla jotain tekemistä jossain tietyillä alueilla. Mä haluan silleen laajasti, että mahdollisimman moni lapsi saisi sitä, mitä haluaa. Totta kai ei voi aina joka ikisen toiveita toteuttaa, mutta edes mahdollisimman monta.
Oona: Niin tai voi olla vaikka iso futisturnaus ja iso tanssikerho tai jotain. Siinä on vähän kaikille.
Kastanja: Jep.
Ehan: Mun mielestä semmoinen lapsimarssi olisi silleen keskustassa. Tämä kuulostaa tosi oudolta [naurahtelee]. Lasten oikeuksien päivä marssi kuulostaa ehkä paremmalta. Mutta jossain keskustassa marssii niitten kylttien, että jengi tietää. Joku on silleen mikä tämä juttu on?
Oona: Ei kai ne lapset kävele siellä. Ei ne jaksa.
Kastanja: No aikuisten kanssa, vanhempien kanssa.
Ehan: Niin.
Kastanja: Kyllä mä uskon, että jos mun isä olisi ollut silleen, että hei mennään Stadiin, siellä on tämmöinen juttu, kyllä mä olisin mennyt mukaan. Mä olisin ollut silleen okei ja mä olisin mennyt katsoo, mikä se juttu on, jos mun vanhemmat olisi vaan pyytäneet mua. Kyllä mä näen sen silleen.
Oona: Niin ja sitten päätepysäkissä on jotain aktiviteetteja...
Kastanja: Niin, jotain kivoja.
Oona: ...safkaa, jotain blaa blaa blaa.
Kastanja: Esim. just Pride-kulkueessa eiks siellä päätepysäkillä ole kaikkia just niitä pisteitä eri kauppojen tms. mitkä on siinä mukana?
Ehan: En mä tiiä.
Oona: Mä ainakin muistan, että pienenä mä kävin yhdessä tapahtumassa. Siellä oli joku trampoliinihomma, sellainen iso juttu. Tuollaiset jutut olisi tosi kivoja. Ne on vähän kaikille.
Kastanja: Jep ja toikin on just semmoinen, että siellä mahdollisimman moni pääsisi pomppii sinne trampoliinille.
Ehan: Niin.
Oona: Niin ja sitten se ei ole vaan, että siellä on tramppa ja tälleen. Siellä on tyyliin kojuja, joissa on ruokaa, että vanhemmatkin jaksaa olla siellä.
Ehan: Niin.
Kastanja: Jep. Mun mielestä toi on ihan hyvä. Nyt jakso alkaa tulla päätökseen. Kiitos Oona ja Ehan.
Oona: Kiitos.
Ehan: Kiitos.
Kastanja: Tänään me puhuttiin kiusaamisesta ja sen ehkäisemisestä ja mitä me itse voidaan tehdä asialle ja totta kai lasten ja nuorten päivästä ja niistä oikeuksista ja niin edelleen. Kiitos kuuntelijoille, kiitos teille ja moi moi.
Ehan: Moikka.
Oona: Moikka.
