Porolahden peruskoulun rehtori Mari Heikkinen, luokanopettaja Tiia Kivi sekä erityisopettaja Johanna Backström-Aalto kertovat, millä keinoilla oppijan yhtenäistä opinpolkua voidaan tukea ja millaista monialaista yhteistyötä siirtymissä tehdään. 

Lisätietoa aiheesta Helsingin kaupungin työntekijöille löytyy Opehuoneesta Esiopetuksesta perusopetukseen sekä Alakoulusta yläkouluun –sivustoilta.

Tekstivastine:

[äänite alkaa]

Puhuja 1: Moi! Mä olen Laura Hovila.

Puhuja 2: Ja mä olen Leni Pennanen.

Puhuja 1: Tämä on Toimivat tavat opinpolulla -podcast. Tässä podcastissa jaetaan esi- ja perusopetuksen hyviä käytänteitä inklusiivisen toimintakulttuurin ja oppijan sujuvan opinpolun tueksi.

Puhuja 2: Joka jaksossa Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen timanttiset ammattilaiset kertovat, millaisia toimivia tapoja heillä on arjessaan kaikkien oppijoiden kanssa.

Puhuja 1: Saat joka jaksosta konkreettisia keinoja työsi tueksi.

Puhuja 2: Tervetuloa toimivien tapojen opinpolulle!

Puhuja 1: Arvaa mitä Leni?

Puhuja 2: No mitä Laura.

Puhuja 1: Meillä on jälleen mielenkiintoinen ja tärkeä aihe.

Puhuja 2: Niin muuten on. Jakson aihe on kyllä merkityksellinen ja täyttä timanttia.

Puhuja 1: Kyllä. Tänään Porolahden peruskoulun rehtori Mari Heikkinen, erityisopettaja Johanna Backström-Aalto ja luokanopettaja Tiia Kivi kertovat koulunsa sujuvista siirtymistä ja niiden kehittämisestä.

Puhuja 2: Kyllä. Ja koska Porolahden peruskoulu sijaitsee neljässä eri toimipisteessä, ja tuhannen oppilaan yhtenäisessä peruskoulussa opetusta järjestetään monin eri tavoin, niin koulun on jo senkin vuoksi täytynyt pohtia oppijoiden siirtymiä ja kehittää niitä sujuviksi.

Puhuja 1: Kyllä, oppijoillahan opinpolulla on monenlaisia erilaisia siirtymiä.

Puhuja 2: Kyllä, ja esiopetuksesta kouluun ja alakoulusta yläkouluun siirtymät, ne ovat varmaan kenties niitä tutuimpia, mutta itse asiassa siirtymiähän on paljon muitakin.

Puhuja 1: Näin on, ja tästä kohta lisää. Tuttuun tapaan jakson lopussa kurkistetaan vieraskirjaan ja kuulemme, mitkä taideteokset kuvaavat vieraidemme työtä juuri nyt.

Puhuja 2: Wow! Hei, tervetuloa mukaan!

Puhuja 1: Tällä kertaa me olemme Porolahden peruskoulussa täällä Roihuvuoren kupeessa itäisessä Helsingissä. Vieressä on Kirsikkapuisto, jossa ei tähän aikaan vuodesta ole kummoistakaan kukkaloistoa, mutta täällä rehtorin työhuoneessa on kyllä hyvin lämmin tunnelma. Kanssani tänään keskustelemassa sujuvista siirtymistä on Porolahden peruskoulun rehtori Mari Heikkinen.

Puhuja 3: Moi moi.

Puhuja 1: Luokanopettaja Tiia Kivi

Puhuja 4: Heippa vaan.

Puhuja 1: Ja erityisopettaja Johanna Backström-Aalto.

Puhuja 5: No hei.

Puhuja 1: Kiitos, että ollaan saatu tulla vierailemaan teidän koululle, ja tervetuloa podcastiin.

Puhuja 4: Kiitos.

Puhuja 5: Kiitos.

Puhuja 3: Kiva, kun tulitte.

Puhuja 1: Tänään me olemme keskustelemassa sujuvista siirtymistä. Siitä, että millä keinolla oppijan yhtenäistä opinpolkua oikein tuetaan niissä kaikissa siirtymätilanteissa, ja millaista monialaista yhteistyötä tehdään sitten, kun puhutaan siirtymästä. Ehkä tähän ihan alkuun on hyvä jotenkin käydä sitä läpi, että mitä niitä kaikkia siirtymiä oikein onkaan. Että joku mieltää ne vain nivelvaiheiksi, mutta niitähän on paljon muitakin.

Puhuja 4: Niin, sanoit siis ihan oikein, että ne eivät ole pelkkiä nivelvaiheita, mutta että tavallaan se polkuhan alkaa sieltä esiopetuksesta, perusopetukseen tultaessa, että se on se ensimmäinen siirtymä, mikä meidän koulussa kun alakoulu toimii kolmessa toimipisteessä, niistä kahdessa on esiopetus samassa talossa mukana. He ovat hyvin sellainen elävä ja arkeen liittyvä osa koulun toimintaa, eikä niinkään, että on oma osionsa siinä talossa. Ja yhteistyötä tehdään tiiviisti ja nimenomaan OPS:n tavoitteiden näkökulmasta, eikä välttämättä keskitytä vain pelkästään johonkin juhlatilanteisiin tai vastaaviin. Sieltähän se lähtee, esiopetuksesta peruskouluun.

Puhuja 3: Ja oikeastaan se tulee luontevasti, että kun tehdään sitä esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä säännöllisesti ja juuri sen opetussuunnitelman mukaisesti, niin sitten vanhempien näkökulmasta se käynnistyy ehkä sieltä kouluun ilmoittautumista ja niistä infotilaisuuksista ja paljon jännittää, että miten oma lapsi pärjää ja miten täällä toimitaan ja muuta. Se on minun mielestäni sellainen todella tärkeä ensikohtaaminen. Ja sen paikka, ja siitä alkaa oikeastaan myös se vanhempien ryhmäytyminen, niin kun ensimmäistä kertaa. Toki monet ovat siellä Eskarissakin jo olleet, ja sen takia ehkä täällä on vähän sellainen kuva, että ei olekaan jotain siirtymää, vaan se on niin kuin jatkumoa, kun jo tunnetaan ja tehdään ja ollaan samoilla pihoilla leikitty ja oltu. Mutta sitten tietysti siihen kuuluu se, että on tällainen yleinen siirtymä kaikille, mutta sitten lapsikohtaisestihan tehdään paljon asioita tällaisessa nivelvaiheessa, ja jos ajatellaan niin kuin eskaria, niin mehän teemme jo hyvissä ajoin yhteistyötä esiopetuksen erityisopettajien kanssa. Huoltajilta tulee yhteydenottoja ja pohditaan, että mikä se olisi se oman lapsen koulupaikka. Halutaan tietää niistä vaihtoehdoista, varsinkin jos on tuen tarvetta. Sitten meillä yhtä aikaa siirtyy inklusiiviseen erityisopetukseen tulee lapsia, jotka eivät ole aikaisemmin puhuneet suomen kieltä ja he lähtevät sitten aloittamaan sitä taivaltaan siellä yleisopetuksen luokissa pääsääntöistä, mutta niitäkin niin kuin pohditaan ja mietitään jo siitä vaiheesta. Ja tietysti tässä on helppo tehdä yhteistyötä, kun esiopettajatkin ovat läsnä, niin he käyvät usein konsultoimassa vaikka muutakin sitä, että mitä ajattelet tästä ja olisiko hyvä tavata tässä ja siihen eskarista koulun puolelle siirtymiseen liittyy nivelpalavereita oppilaskohtaisesti. Eli tavoitteena on se, että mahdollisimman paljon meillä olisi tietoa, jotta me voidaan tehdä se onnistunut koulun alku sitten.

Puhuja 4: Niin ja siinä on ollut jo siinä niin kun esikouluvaiheessa, itsekin olen tätä yhteistyötä tehnyt, niin joustavia ryhmittelyjä. Sieltä on voinut esikoululaisia tulla, vaikka meidän ekaluokkaan tekemään hommia, ja sitten taas toiseen suuntaan myös, ovet ovat auki.

Puhuja 1: No miten, puhuttiin esiopetuksesta sinne alakouluun, niin entä sitten seuraava, tällainen ehkä suurempi siirtymä, niin miten siinä?

Puhuja 5: Siinä on monenlaista, tietysti mahtuu siihenkin kohtaan, mutta että niin kun tässä on aikaisemmin jo tullut esille niin se, että parhaimmillaanhan se on juuri sitä, että se on vain niin kun suora jatkumo sinne, niin kun alakoulusta sinne yläkoulun puolelle. Ja niitähän yritetään niin kun pehmentää sitä siirtymää kovastikin, ja tehdä erilaisia yhteisiä juttuja, jotta sitä ei ole sellaista niin kun isoa muutosta siinä välissä. Meillä on paljon juuri sitä, että me teemme tällaisia siirtopalvereita esimerkiksi, että huoltajat saattavat ottaa yhteyttä jo keväällä ja kysyä, että voiko tulla tutustumaan kouluun, ja tavataan sitten se mahdollisesti vastaanottava erityisopettaja siellä ja vähän kuullaan niistä koulun käytänteistä ja saadaan sellaista tuntumaa siihen, että mitä se koulun arki sitten on siellä yläkoulun puolella. Ja sitten voi olla, että oppilas käy ehkä muutamankin kerran tapaamassa sitä uutta kouluaan ja uusia aikuisia siellä, ennen kuin sitten varsinainen kouluaika käynnistyy.

Puhuja 3: Sitten meillä on meidän tukioppilaat, tutustuttavat tulevia kutosia, eli meillä on se tilanne, että osahan meidän oppilaistamme jatkaa, kun meillä on yhtenäinen peruskoulu, niin tavallaan tätä samaa koulua, ja sitten meille tulee kahdesta alakoulusta, oppilaat siirtyvät sitten taas toisaalta ihan uuteen kouluun. Eli se on sillä lailla meidän aika sellainen mielenkiintoinenkin nivelvaihe, ja tuota kaikkiin näihin meille syöttäviin kouluihin, niin ollaan yhteydessä niin kuin tukioppilaiden kautta, ja tehdään jo sitä prosessia tutuksi. Sitten meillä on sellaista yhteistyötä myös, että meidän vitoskutosten opettajat, niin noista naapurikouluista, joista meille tullaan ja meidän yläkoulun opettajat ovat esimerkiksi tavanneet ja me olemme yhdessä pohtineet sitä, että mitkä ovat niin kun oleellisia asioita huomioida aineopettajien näkökulmasta yläkoulussa, että mitä taitoja, perusasioita pitäisi olla hallussa, että mitkä ennustavat sitä yläkoulun onnistumista heidän silmin. Ja sitten toisaalta niitä puheenvuoroja siitä, että mitä luokanopettajat ajattelevat että miksi ne ovat panostaneet juuri näihin asioihin ja mitä he ajattelevat, että kun me panostamme näihin, niin olisivat ne hyvät valmiudet. Ja sieltä on tullut todella mielenkiintoisia asioita esille, sellaisia, että kun jokainenhan haluaa tehdä työssään oman parhaansa, niin sitten jollakin lailla esimerkiksi se, että tunnollisesti usein luokaopettaja auttaa viimeisen asti katsomaan, että onhan sinulla ne kirjat mukana ja onhan sinulla ne läksyt huolehdettu ja onhan kaikki tämä tehty. Ja aineenopettajapuolelta sitä toivoo, että hei harjoitelkaa jo kutosella sitä, että oppilas itse kantaa vastuuta ja oppilas itse seuraa omaa Wilmaa ja osaa käyttää tätä, ja niin kuin sellaisia taitoja, jotka sitten yläkoulussa ovat niitä, jotka helpottavat, kun se systeemi kuitenkin muuttuu. Mutta sitten on ne tutustumiskäynnit, ne ovat merkityksellisiä. Ja se, että kun ajatellaan sitä kouluun kiinnittymistä ja tiedetään kuitenkin, että yläkoulua kohti se kouluun kiinnittyminen vähän niin kuin heikentyy, tai siihen pitää tehdä enemmän töitä ja siihen ryhmäytymiseen, että se ennustaa sitä hyvää kouluun kiinnittymistä. Niin kyllä me sitten ajattelemme, että yläkoululaiselta jos kysytään, että miksi sinä tulet kouluun, niin se ensimmäinen syy on kaverit usein. Se ei olekaan se oppiminen, eikä ope enää se juttu samalla tavalla. Niin sitten koitetaan, että kun me tiedämme ketkä oppilaat meille tulevat, niin selvittää juuri niitä kaverisuhteita ja muita, että varsinkin niille oppilaille, joille me tiedämme, että on vaikka arka tai oppilashuolto suunnittelee, toivoo että tietyt oppilaat tulisivat, niin me priorisoimme ne ensin, että saadaan sitä kouluun kiinnittymistä ja sellaista turvallisuuden tunnetta niin kuin vahvistettua, mutta myös muiden oppilaiden osalta. Ja sitten toisaalta me teemme tietoisesti niin, että kun meille tullaan monesta koulusta ja me sekoitamme nyt luokkia, että aina tullaan ainakin parista koulusta samalle luokalle, että meille syntyy yksi yhteinen poris. Että meillä ei ole siellä kaistat, jossa menee Herttoniemen ranta ja Roihuvuoren ala-aste ja Porolaisen peruskoulu, vaan että me olemme niin kuin yhtä porista siitä eteenpäin. Jos mennään sinne oppilastasolle, niin samalla lailla kuin siellä esi- ja alkuopetuksen välillä, niin on kyllä todella tärkeää, että me saisimme jatkumaan esimerkiksi sellaisia asiantuntijaryhmiä ja verkostoja, mitä oppilailla on. Varsinkin kun tässä usein monessa palvelussa on se nivelkohta myös, että lasten palvelusta siirrytään nuorten puolelle ja se usein katkeaa, eli että me pystymme, mielellään mennään jo keväällä mukaan sellaisiin palavereihin ja muihin, ja tutustutaan perheeseen ja nuoreen, ja ollaan kartalla, että voidaan auttaa sitä onnistunutta syksyä. Johanna tuossa sanoikin, että osa oppilasta käy montakin kertaa. Että kyllä meillä joka kesä esimerkiksi käy sellaisia oppilaita, jotka vaikka jännittävät, niin tyhjässä koulussa harjoittelemassa ensin ja tapaamassa vähän meitä eri aikuisia yksitellen.

Puhuja 1: Joo. Mari, kuvasit tuossa äsken, tai mainitsit kouluun kiinnittymisen myös. Niin mikä merkitys sillä on tässä siirtymävaiheessa? Miksi on tärkeää tukea sitä, että oppilaat kiinnittyisivät sinne kouluun?

Puhuja 3: No se on oikeastaan suoraan kytköksissä muun muassa näihin poissaoloihin, joita me täällä ollaan valtakunnallisestikin huomattu, että siinä meillä on töitä tehtävänä, että kaikki lapset ja nuoret pysyvät koulun säännöissä, koulunkäynnissä kiinni. Ja toisaalta sitten saa niitä eväitä elämään varten. Ja tiedetään kuitenkin, että se hyvä opettaja-oppilassuhde, ja sen rakentuminen on äärimmäisen tärkeää. Samoin ne vertaissuhteet kavereiden kanssa, se tunne siitä, että minä olen toivottu täällä, minut huomataan täällä ja minä kuulun tähän porukkaan. Ja sitten sitä toisaalta myös rakentaa se, että on sellainen olo, että minulla on niin kun hallussa tämä juttu, että minä vaikka tiedän missä minun pitää olla milloin, tai keneltä minä voin pyytää apua, ja sen takia siihen sellaiseen ryhmäytymiseen, yhdessä olemiseen, pitää niin kun käyttää kyllä todella paljon aikaa, ja se on minusta sellainen, mikä meidän nuoritakin on tullut kun luokissa kierretään, että mitä he pitävät niin kun tärkeänä, niin on ylipäätään se sellainen jatkuva ryhmäytymisen ajatus, ja se sellainen, että käytetään vaikka tunnin alusta viisi minuuttia siihen, että hei millä fiiliksellä te olette tänään ja mitä kuuluu. Että se luo sen ilmapiirin sinne luokkaan, ja sen jälkeen se oppiminenkin mahdollistuu, että se on niin kun kyllä supertärkeätä, että siinä tapahtuu tavallaan monia asioita, ja me usein ajattelemme vaikka vain sen oppimisen näkökulmasta, toki me koetamme muodostaa luokkia myös niin, että ne ovat pedagogisesti toimivia, mutta sitten siellä on se sosiaalisten suhteiden aspekti ja kaikki sen muukin.

Puhuja 1: Kyllä. No jos miettii ihan käytännössä vaikka sitä, kun oppilas tulee alakoulusta yläkoulun puolelle, niin mitä... Nyt kun kuuntelen teitä, niin selkeästi se ei ole vain se pieni hetki siellä toukokuussa, kun loppuu koulu, ja sitten elokuussa aloitetaan. Ei ole nyt kyse näistä yksittäisistä hetkistä, vaan sehän on... paljon pitkäjänteisempää työtä pitää jo tehdä siinä, jotta saadaan se tuleva siirtymä sujumaan. Ja että se onnistuu, että se on se jatkumo eikä pelkkä se siirtymä. Osaisitko sinä Johanna kertoa sieltä yläkoulun puolelta, että mitä sinä niin kun käytännössä, mitä sinä teet sitten ennen kuin sinulla ovat jo oppilaat siirtyneet sinne yläkouluun?

Puhuja 5: No silloin keväällä, jos ajatellaan, että ollaan vielä kuutoisen keväällä, niin silloinhan tosiaan, niin kun tässä on tullutkin jo esille, niin tavataan perheitä, jotka kokevat niin kun, että se on tarpeellista. Että pehmustetaan tätä tulemista sinne, ja sitten mahdollisia käyntejä siellä. Ja sitten syksyllä jo ihan siinä kohtaa sitten, kun nuoret tulevat tuonne yläkoulun puolelle, niin heillä on jokin tuttu aikuinen siellä, kun on valtavan paljon uutta massaa. Niin jos bongaa sieltä yhden, niin kun että tuon minä ehkä muistan tuon aikuisen, niin se luo jo nuorelle jo sellaista niin kun turvallisuuden tunnetta, ja me totta kai sitten... puhun me-muodossa, koska meitä on useampia laaja-alaisia, meillä on jokaisella omat vastuuluokkamme, niin yritämme bongata näitä, jotka me tiedämme ja etukäteen, että niin hän on tulossa meille, ja sitten luoda se kontakti, että hei, minä muistan sinut, tervetuloa. Että tavallaan tällaisista pienistä asioista niin kun rakentuu, tai näin me uskomme, että rakentuu se kokemus heille myös siitä, että tänne on kiva tulla, ja minut huomataan ja minä alan vähitellen olla osa tätä yhteisöä.

Puhuja 3: Sittenhän myös, jos ajattelee, että meillä on nyt alkanut iloksemme kouluvalmentajatyö myös tästä syksystä, ja olemme jo ennättäneet miettiä ja pohtia sitä, että miten meidän kouluvalmentaja on mukana kutosten siirtymässä nyt sitten, että siinä on meillä uusi yksi aikuinen, joka voi auttaa juuri niissä tilanteissa, missä erityisesti on haasteita. Samoin moni[?? 00:13:43] ohjaaja, joka on ollut meillä pidempään, niin hän on sellainen nivelvaiheihminen myöskin mukana, eli kaikki eivät ole niin kuin opettajien tai oppilashuollon kanssa käsissä. Että meitä on monia aikuisia tekemässä yhdessä sitä siirtymätyötä.

Puhuja 1: On puhuttu nyt siitä paljon, että miksi se on tärkeää oppilaan tai oppijan kannalta ne siirtymät, että ne ovat sujuvia. Niin mitä te ajattelette sitten opettajien näkökulmasta, että mitä te saatte siitä, että sitä yhteistyötä tehdään niissä siirtymävaiheissa, ja oikeastaan läpi sen koko koulutaipaleen, jotta ne siirtymätkin sitten sujuvat. Niin mitä te saatte siitä?

Puhuja 5: No kyllä mä ajattelisin, mitä tässä aikaisemminkin on tullut esille, että se tiedon siirto on oleellisessa roolissa. Niin se, että meillä on tarvittavaa tietoa, ja nyt nimenomaan tällaisesta niin kun tuen näkökulmasta, että mitä meidän pitää tehdä, jotta tämä nuori saa parhaan mahdollisen koulualun ja miten me pystymme häntä tukemaan, niin se on niin kun aika keskeisessä roolissa minun mielestäni. Ja se, että silloin kun opettaja tietää, että millaisia niin kun tuen tarpeita on, niin kyllä se auttaa myös sitä hänen työssään, että hän pystyy niin kun antamaan niitä asioita sille nuorelle paremmin kuin mitä, jos ei hänellä ole minkäänlaista tietoa.

Puhuja 4: Jos ajatellaan että... taas täältä niin kun pienempien oppilaiden maailmasta, että tulee vaikka valmistava oppilas, siis muuttaa Suomeen jostain toisesta valtiosta kokonaan, niin todella todella tärkeää on tietää se lapsen koulutausta ja kielitausta, ihan siis tällaisia arjen asioita mitä meidän on hyvä huomioida sitten kun se uusi lapsi siihen, kun hänellä on kaikki uutta, kieli on uutta, koulu on uutta, kaikki naamat ovat uusia. Niin mitä enemmän me tiedämme, niin totta kai pystymme tukemaan sitä lasta sitten tehokkaammin kiinnittymään taas tähän uuteen ympäristöön, kun se on niin valtava muutos, että näistä on ainakin itsellä nyt kokemusta.

Puhuja 3: Joskus aina ajatellaan, että on tärkeätä saada niin kun puhdas alku, tai jotenkin sellainen, mutta ajattelen kuitenkin niin, että lapselle tai nuorelle se voi olla aina uusi mahdollisuus kun jokin siirtymä. Joskus se on todella jännittävää. Toisaalta se on myös niin kun hyvä, että niitä siirtymiä on, että niihin opitaan jo tässä koulutaipaleenkin aikana, että elämässä tulee muutoksia ja ne menevät pääsääntöisesti aina ihan hyvin. Mutta tietysti surullista on se, että jos ei ole sitä tietoa ja muuta, niin silloin se siirtymässä ei voi pystyä auttamaan ja sitten me hukkaamme vähän niin kuin aikaa. Että toisaalta me tiedämme ja ymmärrämme kyllä sen, että joku lapsi voi olla, että on eskarissa ollutkin jonkinlaista asiaa, mutta kesän aikana on tapahtunut kasvua ja uudessa ympäristössä näyttäytyykin toisia asioita meidän toisiin, että sehän vaatii sitä sellaista joustavaa toimintaa ja tilanteen mukaista toimintaa sitten kuitenkin. Tiia sanoi [että?? 00:16:26] tuossa valmistavaan opetukseen liittyen, niin sittenhän meillä on yksi nivel siinä, kun valmistavasta opetuksesta siirrytään yleisopetuksen puolelle, ja meillä esimerkiksi, kun siirrytään, niin me olemme siihen miettineet jo sellaista mallia, että hyvissä ajoin, kun oppilas vielä on valmistavassa opetuksessa, niin ryhdymme jo miettimään sitä, että mikä se on se tuleva koulupolku sitten yleisopetuksessa, onko se meidän koulussa, vai onko se jossain muualla. Ja jos se suinkin on meillä, niin sitten mietimme jo hyvissä ajoin sitä, että mikä tulee olemaan se tuleva luokka. Ja sitten vähän kerrassaan, kun valmistavasta usein lähdetään integroitumaan ensin jossakin aineissa riippuen siitä koulunkäyntihistoriasta ja taidoista, niin kaikki se tehdään jo siihen kyseiseen luokkaan. Ja me myös moniammatillisesti kokoonnumme ja mietimme, että meillä on sitten usein siinä erityisopettaja, suomi toisina kielenä -opettajia mukana, kun pohditaan, että mikä olisi juuri tälle nuorelle tai tälle lapsen niin kun hyvä jatkopolku. Ja sitten siinä kohdassa, kun se lähenee se siirtymä sinne yleisopetukseen, niin sitten meillä nimetään sellaisia kaverioppilaita esimerkiksi oppilaan tueksi. Ja myös tukiaikuinen, eli joku meidän opiskeluhuollon aikuisista, erityisopettajista tai kouluvalmentaja, monikielinen ohjaaja nimetään siihen siirtymävaiheeseen eli tavallaan varmistetaan ja tuetaan, koska se on kuitenkin iso hyppy sitten sinne yleisopetukseen, vaikka toisaalta toivottavasti mennyt sillä lailla liukumalla vähän kerrassaan siinä ryhmässä, ja on syntynyt sosiaalisia suhteita. Ja oikeastaan vähän sama tilanne on silloin, kun meille tulee vaikka vain uusi oppilas luokkaan.

Puhuja 4: Kyllä joo, ja se on... niin taas tullaan tähän kouluun kiinnittymiseen ja jatkuvaan ryhmäytymiseen. Että sehän, tietyllä tapaa aloitetaan taas, no ei nyt välttämättä voi sanoa alusta, mutta että kun tulee uusia lapsia, niin sehän on kaikille uutta, ei vain sille lapselle, joka tulee uutena. Niin se on meidän opettajien vastuulla, ja tehdään siitä sellainen yhteinen niin kun maali, tavoite, että kaikilla olisi kiva olla meidän luokassa. Ja meillä ainakin, liittyy myös tähän siis vähän nyt rönsyilen tuohon niin kun seiskalle lähtemiseen, kun itselläkin on ollut monet kutoset, niin se, että koko luokkataso tekee tiivistä yhteistyötä, on siellä sitten mukana valmistavia oppilaita, erityisopetuksen oppilaita, moneltakin luokalta, niin me teemme sen ikäluokan kanssa yhteistyötä heti ekaluokalta saakka, ja että olemme fyysisesti kolmessa eri talossa, niin kaiken aikaa sitten on laajempi ja laajempi sille uudellekin oppilaalle. Että hei, että täälähän minä löydänkin kavereita, vaikkei se luokkakirjain välttämättä olisikaan sama. Ja minulla voi olla se kamu sitten sieltä 2 C:kin, jos olen itse 2 B:llä. Niin sillä ei ole niin kun merkitystä. Ja sitten taas siinä kohtaa, kun ne ovat isoja ja lähtevät tuonne yläkoulumaailmaan, niin taas yksi kynnys madalletaan, ainakin meidän oman koulun oppilaille. Että kun ne luokat menevät sekaisin, niin kuin Mari tuossa sanoi, niin silti minulla on siellä tuttuja naamoja, niin kun vinot pinot, että ei tarvitse jännittää. Että kyllähän siellä on kivoja, tuttuja tyyppejä ja hommat jatkuvat. Niin siihen me pyrimme uusien oppilaidenkin kanssa, että he kiinnittyvät siihen ryhmään ja tähän taloon. Ja mahdollisimman hyvin aikuisetkin tulevat tutuiksi, että se ei ole koko ajan vaan se yksi oma ope, joka on tietysti tärkeä, vaan vähän laajemminkin tutustutaan.

Puhuja 3: Tämä on itse asiassa sellainen mistä aineenopettajan kanssa juuri juteltiinkin, että mitä meillä voisi olla sellaisia keinoja, että kun on kuitenkin iso koulu, ja että opeta kaikkia, että miten sitten tunnettaisiin, että se tuo kuitenkin sitä sellaista yhteenkuuluvuutta, turvallisuuden tunnetta, huomatuksi tulemisen tunnetta, kun sinä tunnet ja tiedät, että ai tuo on tuo ope, ja tämä on Liisa ja tuo on Matti, ja niin edelleen, että ihan ajateltiin, että no, että pitää ottaa sellaisia opevaihtoviikkoja myös, että mennään opettamaan tietoisesti toisia ryhmiä, jonka tavoitteena ei olekaan se, että me nyt opillisesti tässä tavoiteltaisiin, että jotakin ekstraa, vaan että nimenomaan se yhteisön rakentamisen näkökulmasta pidettäisiin sitä arvokkaana ja tärkeänä.

Puhuja 1: Kuulostaa siltä, että teillä on täällä monenlaisia rakenteita koulussa. Siis että teillä on paljon erilaisia keinoja tukea oppilaita siinä yhtenäisellä opinpolulla. Siinä, että se on se jatkumo. Että te olette listanneet nyt tässä, minulla on niin kun loppuneet sormet jo kesken, kun kuuntelen, mitä kaikkea te teette täällä. Onkin juuri noin, että se ei ole niitä yksittäisiä tekoja siellä täällä, jota jokainen tekee omissa poteroissaan, vaan selvästi siihen tarvitaan se koko yhteisö, ja sellaista suunnitelmallisuutta ja toistoa, että ne asiat oikeasti lähtevät sujumaan. Jos miettii koulun johtamista, miettii sitä rehtorin roolia, niin onko tämä Mari vaatinut sinulta tai teidän koulun johdolta ylipäätään jotain erityistä, että te olette näin niin kun lähteneet kehittämään tätä, siirtymiä ja niiden tukea ja sujuvuutta?

Puhuja 3: No minä ajattelen sitä, että tietysti ne asiat, mitä nähdään tärkeinä ja arvokkaina, niin niihin löytyy sitten aikaa ja paikkoja ja tämähän on tietysti syntynyt meidän yhteistyössä, että opettajathan tätä tekevät ja opiskeluhuolto tekee tätä, meidän yhteistyökumppanit ovat mukana, että meillä on paljon verkostoyhteistyötä minkä kautta ja vanhemmat, tämähän on meidän kaikkien yhteinen asia luoda hyviä siirtymiä ja luoda sellaista luottamusta myös siihen kouluun ja meidän pitää pystyä luomaan sitä luottamusta niille vanhemmille ja näihin tilanteisiin, että kaikki tulee menemään hyvin, ja jotenkin olla siinä yhdessä. Tottakai se vaatii sitä, että me olemme luoneet niitä yhteisiä pelisääntöjä, ollaan kokeiltu asioita ja todettu, että joku toimii ja joku toinen juttu ei toimikaan niin hyvin, ja se on sellaista vuoropuhelua, ja nyt minä jos ajattelen, että mistä me olemme nyt tällä hetkellä esimerkiksi todella kiinnostuneita, ja että ollaan, on ihanaa, että myös naapurikoulut lähtevät ja tekevät meidän kanssa yhdessä asioita. Eli se on mielestäni meidän näkökulmasta myös sellainen arvokas asia, että mitä enemmän me teemme näissä kolmessa koulussa vaikka asioita saman suuntaa, sitten samalla tavalla, sitä helpompaa se siirtymä on. Ja sitten se, että kyllä iso ilo on se, että meillä on luokanopettaja, aineenopettaja ja erityisluokaopettaja, että meillä on moninainen koulu, niin me saamme paljon näkökulmia ja osaamista mukaan tähän.

Puhuja 1: Kuulijoissa toivon mukaan on nyt sellaisiakin, jotka miettivät, että miten sitten siellä omassa koulussa lähtisi viemään eteenpäin tätä siirtymien sujuvuutta, miten sitä voisi kehittää. Niin onko heittää jotain vinkkejä, että miten sitä voisi omassa koulussa lähteä edistämään?

Puhuja 3: Yksi on ainakin se, minkä me olemme tässä monessa asiassa oppineet, ollaan ryhmäyttämisessä ja monessa muussakin jutussa, että oppilailta kannattaa kysyä, että mikä voisi vaikka niin kun toimia. Pääsee paljon helpommalla kun että aikuiset pöydän ääressä keksivät ja sitten todetaan, että ei tämä ollut niin hyvä juttu. Siitä voisi ehkä yhden vinkin antaa. Me tänä syksynä kokeilimme ekan kerran sellaista, että kutsuttiin myös meille syöttävien koulujen viitos kuutosten vanhemmat ja omat vanhemmat ja sitten meidän yläkoululaisten vanhempia yhteiseen vanhempainiltaan, jossa oli nimenomaan tällaisia murrosikään liittyviä teemoja, niin kun kaikkia koskettavia, toisilla vähän jo menossa ja toisilla tulossa, ja kyllä oli sali täynnä porukkaa. Että siitä tuli kiva palaute ja se oli minun mielestäni onnistunut, ja varmasti jatketaan ainakin sitä.

Puhuja 1: Meillä on tässä podcastissa ollut kaikilla vierailla vielä tämä vieraskirja täytettävänä, ja tässä lueskelin, mitä te olette sinne vastanneet. Olin erittäin ilahtunut, kun kaikki olivat vastanneet tähän kysymykseen, että mikä taideteos kuvaa työtäsi juuri nyt. Siellä oli Tiialla, sinä olit maininnut Reidar Särestöniemen ja häneltä teoksen Suopursuja. Nyt on pakko sanoa, että olen kova Reidar -fani, ja olin hyvin ilahtunut tästä, että siellä on niin kun nostettu Reidarilta teos. Kuvasit siinä myös, että miksi juuri tämä kuvaa sinun työtä nyt. Haluatko kertoa?

Puhuja 4: Minä laitoin siihen, siis minkä takia valitsin, niin juureeni ovat Kittilässä ja Sallassa, eli olen lappilainen ja se on hyvin lähellä sydäntä, ja halusin laittaa siihen, että arki on värikästä, työ on värikästä. Jotenkin se nyt tuli siitä mieleen.

Puhuja 1: Johanna, sinä olit myös laittanut, että mikä taideteos kuvaa sinun työtä, ja siellä oli Hugo Simbergin.

Puhuja 5: Siellä oli Haavoittunut enkeli, jossa kaksi poikaa kantaa sitä paarilla istuvaa enkeliä. Ja jotenkin se ajatus on se, että kaikille löytyy joku tukija jossain kohtaa.

Puhuja 1: Ihana. Se on aivan ihana ajatus. Ja Marillakin oli siellä laitettuna, että mikä teos kuvaa sinun työtä juuri nyt, niin täällä on, toivottavasti lausun oikein, Joan Miró, Morning Star.

Puhuja 3: Minä oikeastaan valitsin sen sen takia, että... kun kysyttiin juuri, että miltä juuri nyt, niin siinä hetkessä se tuntui puhuttelevalta, että se voi ensi silmäyksellä näyttää, että työ on vähän niin kuin kaoottistakin, siinä on ihan valtavasti niin kun kaikkea, mutta sitten kun sitä pysähtyy vähän niin kuin katsomaan, ne kaikki asiat liittyvät toisiinsa, ja siellä oikeastaan löytyy rytmiä, sieltä löytyy toistoa, sieltä löytyy sen kytkennät, ja siitä syntyy niin kuin sellainen verkosto, joka toimii yhdessä. Ja juuri se, että siellä on paljon kaikkea, niin tuo sen kokonaisuuden ja sen yhtälön ja niin kuin että sen keskelle pitää vain vähän niin kun pysähtyä. Ja minusta se kuvaa niin kun vähän siirtymiä ja ylipäänsä sitä, että se on yhdessä tekemistä. Ja sitä, että kaikki haluavat, että tämä menee hyvin maaliin ja me onnistumme yhdessä.

Puhuja 1: Kovin paljon kiitoksia teille kolmelle, että olitte keskustelemassa tänään siirtymistä. Ja oikein ihanaa lähestyvää talvea.

Puhuja 3: Kiitos samoin.

Puhuja 4: Kiitos.

Puhuja 5: Kiitos.

Puhuja 2: Lisätietoa Helsingin kaupungin työntekijöille liittyen oppijoiden sujuviin siirtymiin löytyy opehuoneesta, esiopetuksesta perusopetukseen -sivustolta ja alakoulusta yläkouluun -sivustolta.

Puhuja 1: Tämä oli Toimivat tavat opinpolulla -podcast.

Puhuja 2: Podcast on tuotettu Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla osana esi- ja perusopetuksen Oikeus oppia -kehittämistoimintaa.

[äänite päättyy]

Textversion på svenska:

[äänite alkaa]

Talare 1: Hej! Jag är Laura Hovila.

Talare 2: Och jag är Leni Pennanen.

Talare 1: Och du lyssnar på podcasten Fungerande praxis under lärstigen. Denna podcast delar med sig av personalens bästa praxis för att stödja en inklusiv verksamhetskultur och en smidig lärstig för eleverna inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen.

Talare 2: I varje avsnitt berättar den fantastiska personalen inom Helsingfors stads förskoleundervisning och grundläggande utbildning hurdana fungerande praxis som de använder i vardagen med alla elever.

Talare 1: I varje avsnitt får du konkreta verktyg som stöd för ditt arbete.

Talare 2: Välkommen till Fungerande praxis under lärstigen!

Talare 1: Gissa vad Leni?

Talare 2: Vad då, Laura.

Talare 1: Vi har åter ett intressant och viktigt tema.

Talare 2: Det har vi förresten. Temat för avsnittet är betydelsefullt och jättebra.

Talare 1: Ja. I dag berättar Mari Heikkinen, rektor för Porolahden peruskoulu, speciallärare Johanna Backström-Aalto och klasslärare Tiia Kivi om smidiga övergångar i skolan och utvecklandet av dem.

Talare 2: Ja. Och eftersom Porolahden peruskoulu finns vid fyra olika verksamhetsställen och undervisningen i den enhetliga grundskolan med cirka tusen elever ordnas på många olika sätt, har skolan redan på grund av detta varit tvungen att fundera över elevernas övergångar och utveckla dem så att de blir smidiga.

Talare 1: Ja, eleverna har ju många olika slags övergångar på lärstigen.

Talare 2: Ja, man känner troligen bäst till övergångarna från förskoleundervisningen till skolan och från lågstadiet till högstadiet, men det finns faktiskt också många andra övergångar.

Talare 1: Precis, och vi pratar mer om detta snart. Och i slutet av avsnittet tar vi som vanligt en titt på vår gästbok och får höra vilka konstverk som beskriver våra gästers arbete just nu.

Talare 2: Wow! Välkomna med!

Talare 1: I dag är vi i Porolahden peruskoulu i Kasberget i östra Helsingfors. Bredvid skolan finns Körsbärsparken, som inte blommar vid den här tiden på året, men stämningen här i rektorns arbetsrum är mycket varm. I dag diskuterar vi smidiga övergångar med Mari Heikkinen som arbetar som rektor i Porolahden peruskoulu.

Talare 3: Hej Hej!

Talare 1: Klasslärare Tiia Kivi

Talare 4: Hejsan!

Talare 1: Och speciallärare Johanna Backström-Aalto.

Talare 5: Hej.

Talare 1: Tack för att vi fick komma på besök till er skola och välkomna med i podcasten!

Talare 4: Tack.

Talare 5: Tack.

Talare 3: Trevligt att ni kom.

Talare 1: I dag ska vi diskutera smidiga övergångar. Vilka metoder som man använder för att stödja en enhetlig lärstig för eleven vid alla övergångssituationer, och hurdant sektorövergripande samarbete som man gör när det gäller övergångar. Här i början är det kanske bra att gå igenom hurdana övergångar som det finns. Någon kanske tänker på dem som enbart övergångsskeden, men det finns ju också andra slags övergångar.

Talare 4: Ja, du sa alldeles rätt, det är inte enbart fråga om övergångsskeden. Lärstigen börjar från förskoleundervisningen, och den första övergången är övergången till den grundläggande utbildningen. I vår skola finns lågstadiet i tre verksamhetsställen, varav två också har förskoleundervisning under samma tak. Förskoleundervisningen är en livlig del av skolans vardag och verksamhet, i stället för att ha egna områden i huset. Man samarbetar tätt i synnerhet med tanke på målen enligt läroplanen, det koncentreras alltså inte enbart på olika fester eller dylika. Det börjar där, från förskolan till grundskolan.

Talare 3: Det är faktiskt ganska naturligt, när man regelbundet samarbetar mellan förskole- och nybörjarundervisningen i enlighet med läroplanen, och så ur föräldrarnas synvinkel börjar det kanske med att anmäla barnet till skolan och med informationstillfällen och de är spända för att se hur det egna barnet klarar sig och hur man agerar i skolan och sånt. Jag tycker att det är ett väldigt viktigt första möte. Då börjar också gruppbildningen bland föräldrarna på riktigt för första gången. Många har förstås redan varit i förskolan, och därför känner några kanske att det inte finns någon övergång alls, utan att det är ett kontinuum då man redan känner varandra och har redan lekt och varit på samma gård. Men det är en allmän övergång för alla, och beroende på barn gör man mycket i ett sådant här övergångsskede. Om man tänker på förskolan så samarbetar vi redan i god tid med speciallärare inom förskoleundervisningen. Vårdnadshavare kontaktar oss och funderar på vilken skola som barnet skulle övergå till. De vill veta vilka alternativ som finns, i synnerhet om barnet behöver stöd. Hos oss övergår barn som tidigare inte pratat finska samtidigt till inklusiv specialundervisning och börjar i regel sin lärstig inom den allmänna undervisningen, men vi måste så att säga också fundera på dem redan i det skedet. Och det är så klart lätt att samarbeta här, när förskollärarna är närvarande. De frågar ofta till exempel vad jag tänker om detta och om vi skulle träffas här. Vi ordnar elevspecifika övergångsmöten i fråga om övergången från förskolan till skolan. Målen är alltså att vi har så mycket information som möjligt för att lärstigen i skolan ska lyckas.

Talare 4: Och det har redan funnits flexibla grupperingar i förskoleskedet, jag har också själv varit med i detta samarbete. Förskoleelever har kunnat komma till klassrummet för första klassen för att göra uppgifter och tvärtom.

Talare 1: Ni har pratat om övergången från förskoleundervisningen till lågstadiet, vilken är den nästa större övergången?

Talare 5: Det finns många olika, naturligtvis också där, men som det redan har framkommit här är det i bästa fall just att det blir ett direkt kontinuum från grundskolan till högstadiet. Och man försöker verkligen göra övergången smidigare, och göra olika gemensamma saker så att det inte blir en större förändring däremellan. Vi utför många övergångsdiskussioner där till exempel vårdnadshavarna redan på våren kan kontakta oss och fråga om de kan komma och bekanta sig med skolan. Sedan träffar man där den speciallärare som eventuellt tar emot eleven och får lite information om den praxis som tillämpas i skolan. På detta sätt får man en känsla av vad skolans vardag består av i högstadiet. Det kan hända att eleven kanske besöker den nya skolan några gånger och träffar de nya vuxna där innan den egentliga skoltiden inleds.

Talare 3: Vi har även våra stödelever. De introducerar de blivande sjätteklassisterna, dvs. vi har den situationen att en del av våra elever på sätt och vis fortsätter i samma skola när vi har en enhetlig grundskola och så kommer det elever från två olika grundskolor, dvs. eleverna övergår från annat håll till en helt ny skola. Det är alltså på det viset ett intressant övergångsskede för oss, varpå vi håller kontakten via stödeleverna, och gör redan den processen bekant. Sedan har vi även ett sådant samarbete att våra lärare i åk 5–6, lärarna från grannskolorna därifrån eleverna övergår och lärarna i vårt högstadium har till exempel träffats och vi har tillsammans funderat på vilka saker som är väsentliga att beakta ur ämneslärarnas synvinkel, vilka färdigheter och baskunskaper som bör finnas och vilka som förutspår framgång i högstadiet med deras ögon. Och å andra sidan yttranden om vad klasslärarna anser om varför de har satsat på just dessa frågor och vilka de anser skulle vara goda förutsättningar då vi satsar på dessa. Det har framkommit mycket intressanta saker. Då var och en vill göra sitt bästa i sitt arbete, förekommer det till exempel att klassläraren samvetsgrant ofta hjälper eleven att se till att hen har med sig skolböckerna och att läxorna är gjorda. Ur ämneslärarperspektiv önskar man att ni redan i åk 6 övar på att eleven själv bär ansvar och följer sitt eget Wilma och kan använda programmet samt överlag sådana färdigheter som sedan i högstadiet underlättar användningen av programmet när det förändras. Sedan har vi introduktionsbesöken, de är betydelsefulla. Då man tänker på hur eleverna etablerar sig på skolan och då man vet att etableringen försvagas mot högstadiet, eller att eleverna måste arbeta mera på högstadiet och anpassa sig till grupper, för att det ska antyda en god etablering på skolan. Vi tänker då att om man frågar en högstadieelev varför hen kommer till skolan, så är det ofta kompisarna som är den första orsaken. Det är inte längre på samma sätt inlärningen eller läraren. Då försöker man, då vi vet vilka elever som kommer till oss, utreda just de kamratrelationer, i synnerhet för elever som vi vet att är skygga eller vilka elever elev- och studerandevården hoppas att skulle komma, prioritera dem först, så att de engageras i skolan och får en trygghetskänsla som befästs, men även i fråga om andra elever. Och å andra sidan gör vi medvetet så, att då det kommer elever från många olika skolor och vi blandar ihop klasser, ser vi alltid till att det kommer elever från åtminstone ett par skolor till samma klass så att det uppstår en gemensam Poris. Vi har inte filer för Hertonäs strand och Roihuvuoren ala-aste samt Porolahden peruskoulu, utan från och med det är vi en gemensam Poris. Om vi går på elevnivå, på samma sätt som mellan förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen, är det verkligen viktigt att vi kunde fortsätta till exempel med sådana expertgrupper och nätverk som eleverna har. I synnerhet då det ofta i många tjänster även finns en fas där man övergår från barnservice till ungdomsservice och den avbryts ofta, dvs. att vi kan och gärna redan på våren deltar i sådana möten och andra saker samt bekantar oss med familjen och den unga personen, så att vi är på kartan för att kunna hjälpa att nå den lyckade hösten. Johanna sade redan innan att en del av eleverna kommer flera gånger på besök. Varje sommar besöks vi av sådana elever som till exempel spänner sig inför skolstarten. De tränar i tomma skolan först och träffar enskilt oss vuxna.

Talare 1: Jo. Mari, du nämnde tidigare också engagemanget i skolan. Vilken betydelse har det i övergångsskedet? Varför är det viktigt att stödja elevernas engagemang i skolan?

Talare 3: Det är egentligen direkt kopplat till bland annat frånvaro, vi har också på en riksomfattande nivå märkt att vi måste jobba med det, att alla barn och unga följer skolans regler, engagerar sig i skolgången. Och å andra sidan ger det färdigheter för livet. Och vi vet ju att det är ytterst viktigt att bygga upp en bra relation mellan läraren och eleven. Detta gäller även kamratrelationer med kompisar, känslan av att min närvaro önskas här, jag blir uppmärksammad och att jag är en del av gruppen. Å andra sidan byggs det också upp av att man känner att jag behärskar detta, att jag till exempel vet var jag måste vara och när, eller vem jag kan be om hjälp. Därför måste man använda väldigt mycket tid för gruppbildning, att vara tillsammans. Våra ungdomar har också berättat vad de anser vara viktigt, överhuvudtaget en ständig tanke om gruppbildning och att man till exempel i början av lektionen använder fem minuter för att fråga hur de har det i dag. Det skapar en bra stämning i klassen, vilket möjliggör också inlärning. Det är superviktigt, och det sker flera saker. Ofta tänker vi endast ur inlärningssynvinkeln, naturligtvis försöker vi också bilda klasser så att de är pedagogiskt fungerande, men sen finns också aspekten med sociala relationer och allt annat där.

Talare 1: Ja. Om man då funderar övergången från lågstadiet till högstadiet i praktiken. När jag nu lyssnar er så är det tydligen inte enbart en liten stund i maj, när skolan slutar och börjar igen i augusti. Det gäller inte enbart dessa enstaka stunder, utan det är mycket mer långsiktigt arbete som måste göras för att göra övergången smidig. Och för att det ska lyckas, det är ett kontinuum och inte enbart själva övergången. Kan du Johanna berätta ur högstadiets perspektiv vad du i praktiken gör innan eleverna övergår till högstadiet?

Talare 5: Om vi tänker oss att det handlar om sjätteklassisternas vår, då kommer man faktiskt, som det redan har framkommit här, att träffa familjer som upplever att det är nödvändigt. På detta sätt gör man ankomsten smidig, varvid det är lättare att besöka platsen. Och sedan på hösten då ungdomarna kommer till högstadiet i fråga har de en bekant vuxen på plats när det kommer en enorm mängd ny information. Om man snappar upp en av dem, likt att den där vuxna kommer jag kanske ihåg, skapar det redan en känsla av trygghet för den unga, och vi naturligtvis... jag pratar i vi-form, eftersom vi är flera klasslösa, vi har var och en vår egen ansvarsklass, och vi försöker snappa upp dem som vi redan på förhand känner till att hen är på kommande till oss, och sedan skapa kontakten att hej, jag kommer ihåg dig, välkommen! Vi tror att upplevelsen byggs upp av små saker som av att komma hit och att eleven får känslan att hen tas i beaktande och så småningom blir en del av denna gemenskap.

Talare 3: Om man tänker att skolcoachverksamheten nu har fått sin början också i höst, har vi redan hunnit fundera och grubbla på hur vår skolcoach deltar i sjätteklassisternas övergång så att vi har en ny vuxen som kan hjälpa just i de situationer där det särskilt finns utmaningar. Likt många handledare [??{1} 00:13:43] som har varit hos oss en längre tid, är hen även en sådan person i övergångsskedet, det vill säga lärarna eller elev- och studerandevården tar inte hand om allt. Vi är många vuxna som tillsammans utför övergångsarbetet.

Talare 1: Vi har nu pratat mycket om varför smidiga övergångar är viktiga för eleverna. Men hur tänker ni ur lärarnas synvinkel, vad får ni av samarbetet i övergångsskedena och egentligen genom hela lärstigen för att göra övergångarna smidiga? Vad får ni av det?

Talare 5: Jag tänker, såsom vi redan diskuterat, att informationsutbyte ä viktigt. Att vi har den information som vi behöver, och i synnerhet ur stödperspektivet, vad vi måste göra för att elevens skolgång börjar så bra som möjligt och hur vi kan stödja hen. Jag tycker att detta har en viktig roll. När läraren vet hurdant stöd som behövs så hjälper det också hen i sitt arbete, hen kan stödja eleven bättre jämfört med en situation där hen inte har någon information.

Talare 4: Om man igen sätter sig i de yngsta elevernas värld och tänker att det kommer en förberedande elev till Finland från en helt annan stat, är det väldigt viktigt att känna till barnets skol- och språkbakgrund, riktigt vardagliga saker som är bra att notera då det nya barnet anländer, eftersom bland annat språket, skolan och alla ansikten är nya för hen. Ju mer vi vet, så naturligtvis kan vi stödja barnet så att det bättre än tidigare fäster sig vid denna nya omgivning, när det är en så enorm förändring att det åtminstone nu finns erfarenhet av dem själva.

Talare 3: Allt som oftast tänker man att det är viktigt att få en ny början, men jag tänker ändå att för ett barn eller en ung person kan en övergång alltid vara en ny möjlighet. Ibland är det väldigt spännande. Å andra sidan är det även bra att övergångarna finns och att man lär sig dem redan under skolgången, att det sker förändringar i livet och att de i regel alltid går helt bra. Men naturligtvis är det sorgligt att om man inte har den informationen så kan man inte hjälpa till vid övergången, och då förlorar vi lite tid. Å andra sidan vet och förstår vi att ett barn kan ha haft ärende under förskolan, men att det under sommaren har det skett tillväxt, och att det i den nya omgivningen framkommer nya saker som endå kräver sådan flexibel och situationsenlig verksamhet. Tiia sade [?? 00:16:26] i anslutning till den förberedande undervisningen att vi har ett led när man övergår från den förberedande undervisningen till den allmänna undervisningen, och till exempel vid övergången till oss har vi redan funderat på en sådan modell, att vi i god tid, medan eleven fortfarande deltar i den förberedande undervisningen, redan börjar fundera på vilken den framtida skolvägen kommer att vara inom den allmänna undervisningen, kommer den att ske i vår skola eller någon annanstans. Och om den är hos oss, funderar vi redan i god tid på vilken den framtida klassen kommer att vara. Lite i taget, när man från den förberedande undervisningen ofta på basis av skolgångshistorian och färdigheterna börjar integreras i något ämne, görs allt detta redan i den kommande klassen. Vi sammanträder även sektorövergripande. Tillsammans med specialläraren och lärarna i finska som andraspråk funderar vi på vilken fortsatt lärstig som skulle vara den bästa för just barnet eller den unga personen i fråga. Vid den tidpunkten som övergången till den allmänna undervisningen närmar sig, kommer vi att utse vänelever till exempel som stöd för eleven. Även en stödvuxen, det vill säga någon av våra vuxna inom elev- och studerandehälsan, speciallärare eller skolcoach, utnämns till flerspråkig handledare för övergångsskedet, varvid man på sätt och vis säkerställer och stöder, eftersom det ändå är ett stort steg in i den allmänna undervisningen, även om man i gruppen i fråga förhoppningsvis har framgått lite i gången och det har uppstått sociala relationer. Egentligen handlar det om en lite liknande situation då det till exempel anländer en ny elev till klassen.

Talare 4: Ja, precis... igen kommer vi till etableringen på skolan och den kontinuerliga gruppbildningen. Det börjar på sätt och vis åter, man kan nödvändigtvis kanske inte säga från början, men då det kommer nya barn är det ju nytt för alla, inte enbart för det barnet som kommer som nytt. Vi lärare ansvarar för det och vi gör det till ett så kallat gemensamt mål, avsikt att alla ska ha det bra i vår klass. Åtminstone hos oss. Det har även att göra med detta, nu aningen slingrande till övergången till åk 7, då man själv även haft många sjätteklassister, att hela årskursklassen samarbetar tätt. Oberoende förberedande elever, elever i specialundervisning eller elever i många klasser, så samarbetar vi med den åldersklassen ända från första klassen, och att vi fysiskt befinner oss i tre olika hus. På detta sätt är omständigheterna hela tiden bredare och mer omfattande för den nya eleven. Likt att hej, här hittar jag ju kompisar trots att bokstaven på klassen nödvändigtvis inte är den samma. Jag kan även ha en kompis från 2 C, fastän jag själv går i 2 B. Det spelar ingen roll. Och då eleverna är äldre och övergår till högstadievärlden, sänks åter en tröskel, åtminstone för eleverna i vår egen skola. Då klasserna blir blandade, som Mari redan sade, har eleverna ändå en hel del bekanta ansikten där, så man inte behöver vara nervös inför dem. Det finns ju trevliga, bekanta personer där, och arbetet fortsätter. Vi strävar även med de nya eleverna efter att de etablerar sig i den gruppen och detta hus. De vuxna blir också så bekanta som möjligt. Allt kretsar inte hela tiden kring en och samma lärare som naturligtvis är viktig, utan man bekantar sig mer omfattande.

Talare 3: Det här är faktiskt en sådan sak vi just har pratat om med ämnesläraren, hurdana metoder vi kunde ha då vi ändå är en stor skola, och undervisar alla, hur vi då kunde känna igen varandra, eftersom det ändå ger samhörighet, trygghetskänsla, känsla av att bli sedd då du känner och vet att det där är den läraren, och att detta är Liisa och det där är Matti, och så vidare. Vi riktigt tänkte att man även borde hålla sådana undervisningsveckor med lärarbyten för att medvetet undervisa andra grupper, som inte har som mål att undervisningen ska eftersträva något extraordinärt, utan att det uttryckligen med perspektiv för bildande av en gemenskap ska betraktas som värdefullt och viktigt.

Talare 1: Det låter som att ni har många slags strukturer här i skolan. Eller att ni har många olika metoder för att stödja eleven på en enhetlig lärstig. Att det blir ett kontinuum. Jag har redan tappat räkningen då ni har listat upp vad allt ni gör här. Det är precis så att det inte är de enstaka handlingar som var och en gör i sina egna skrymslen, utan det är uppenbart att hela samhället behövs för det. Planmässighet och upprepning behövs för att det faktiskt börjar fungera. Om man funderar på ledningen av skolan och på rektorns roll, har detta överhuvudtaget krävt något särskilt av dig Mari eller ledningen av er skola att ni på detta sätt har börjat utveckla övergångarna och stödet för och smidigheten i dem?

Talare 3: Jag tycker att det naturligtvis är de frågor som betraktas som viktiga och värdefulla, för dem finns tid och plats. Detta har naturligtvis uppstått i samarbete mellan oss lärare, elev- och studerandevården och våra samarbetspartner. Eftersom det är vår allas gemensamma sak utför vi mycket nätverkssamarbete via vilket man tillsammans med föräldrarna skapar goda övergångar och förtroende även för skolan. Vi bör kunna skapa förtroende för föräldrarna i dessa situationer för att allt kommer att gå bra, och på något sätt agera tillsammans i processen. Det kräver naturligtvis att vi har skapat gemensamma spelregler, prövat saker och konstaterat att något fungerar och något annat inte fungerar så bra. Det handlar om dialog. Om jag nu tänker på vad vi just nu till exempel verkligen är intresserade av, är det härligt att även grannskolor kommer med och gör saker tillsammans med oss. Jag anser alltså att det ur vårt perspektiv även är en värdefull sak att ju mer vi gör i dessa tre skolor, även om saker och ting går i samma riktning och sedan på samma sätt, desto lättare sker övergången. Även det att det är en stor glädje att vi har en klasslärare, ämneslärare och specialklasslärare och att vi har en mångsidig skola. På detta sätt får vi med många perspektiv och mycket kunnande i detta.

Talare 1: Jag hoppas att det bland lyssnarna också finns sådana personer som funderar på hur de kan främja och utveckla smidiga övergångar i sin egen skola. Har ni några tips för hur man kan främja det i den egna skolan?

Talare 3: En sak som vi åtminstone har lärt oss i flera frågor, inom gruppering och i flera andra fall, att det lönar sig att fråga eleverna vad som eventuellt kan fungera. Man kommer mycket lättare undan än om vuxna skulle sitta runt ett och samma bord och komma på något och sedan konstatera att det inte sen heller var en så bra sak. Man kunde kanske ge ett tips om det. I höstas prövade vi första gången även på att bjuda in föräldrarna till eleverna i åk 5–6 från de skolor därifrån eleverna övergår till oss, de egna föräldrarna och sedan våra högstadieelevers föräldrar till ett gemensamt föräldramöte, som uttryckligen innehöll teman i anslutning till pubertetsåldern som berör alla, andra är redan i den åldern och för andra är den påkommande. Salen var full av människor. Vi fick positiv respons om det och jag tyckte att det lyckades bra, och vi kommer säkert att fortsätta med det.

Talare 1: Vi har bett alla våra gäster i podcasten alla fylla i en sån här gästbok och jag läste vad ni har svarat på frågorna i den. Jag var mycket glad över att ni alla hade svarat på frågan om vilket konstverk som beskriver ditt arbete just nu. Du Tiia hade svarat Reidar Särestöniemi och verket Suopursuja. Nu måste jag säga att jag är ett stort Reidar-fan och var väldigt glad över att du hade nämnt ett verk av Reidar. Du beskrev också varför just detta verk beskriver ditt arbete just nu. Vill du berätta?

Talare 4: Jag valde verket eftersom jag har mina rötter i Kittilä och Salla, jag är alltså från Lappland och det ligger mig varmt om hjärtat. Jag skrev att vardagen är färgstark, arbetet är färgstarkt. På något sätt kom jag i denna situation att tänka på detta verk.

Talare 1: Johanna, du hade också besvarat frågan om vilket konstverk som beskriver ditt arbete, och du svarade Hugo Simberg.

Talare 5: Där stod En skadad ängel, där två pojkar bär den sittande ängeln på bår. Och tanken är på något vis att alla har en stödperson.

Talare 1: Härligt. Det är en helt underbar idé. Mari, du hade ännu fått frågan att vilket verk som beskriver ditt arbete just nu, du har svarat, förhoppningsvis uttalar jag det korrekt, Joan Miró, Morning Star.

Talare 3: Jag valde det på grund av att...då man precis frågade hur det just nu känns, så kändes det i den stunden tilltalande. I första ögonkastet kan det se ut att arbetet är aningen kaotiskt, eftersom det innehåller mycket av allt, men då man stannar upp för att kolla närmare, har alla saker med varandra att göra och man hittar rytm, upprepningar, kopplingarna till den finns där. Den bildar ett nätverk som fungerar ihop. Framför allt det att där finns mycket av allt, skapar helheten och ekvationen, och att man aningen måste stanna mitt i den. Och jag tycker att det på sätt och vis beskriver övergångar och överhuvudtaget att man gör tillsammans. Och att alla vill att det här ska gå bra och att vi ska lyckas tillsammans.

Talare 1: Ett stort tack till er tre för att ni var här idag och diskuterade om övergångar. Och en riktigt trevlig kommande vinter.

Talare 3: Tack detsamma.

Talare 4: Tack.

Talare 5: Tack.

Talare 2: Mer information om smidiga övergångar för eleverna för Helsingfors stads personal finns i Opehuone under Esiopetuksesta perusopetukseen och Alakoulusta yläkouluun.

Talare 1: Detta var podcasten Fungerande praxis under lärstigen.

Talare 2: Podcasten har producerats som en del av Helsingfors stads fostran- och utbildningssektors utvecklingsprogram Utbildning för alla inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen.

[äänite päättyy]

Kasvatus ja koulutus

Videot

303 videota