Virtuaalinen Malmitalo: Räjäyttäjät

Tapahtuma on päättynyt.
Kalenteri
Kello

Suora lähetys Räjäyttäjät-yhtyeen A la Malmi –keikasta keskiviikkona 7.4.2021 klo 19.00. Koronavirustilanteen vuoksi verkkoon siirretyn keikan toteuttavat Virtuaalinen Malmitalo ja Tiivistämö. Maksuton lähetys alkaa lyhyellä haastattelulla ja ennakkotunnelmilla klo 19.00. Keikkatallenne tulee katseltavaksi jälkikäteen 30.4.2021 asti.

Kymmenen vuotta sitten Jyväskylässä perustettu kolmihenkinen Räjäyttäjät on tullut tunnetuksi vauhdikkaista live-esiintymisistään ja suomenkielisestä jytärockistaan. Bändin musiikki tuo mieleen kesäauton hanskalokerosta löytyneet vanhat kakofoniset rokkikasetit, jotka on ostettu lettu ja kasetti -pakettitarjouksena huoltoasemalta maantien varrelta. Räjäyttäjät ovat viimeisen puolen vuosikymmenen aikana ihastuttaneet ja aiheuttaneet hämmennystä mihin ikinä ovatkaan päätyneet.

Uusimmalla ”III”-albumillaan Räjäyttäjät aloitti puhtaalta pöydältä rocktriona. Sekä Nousiainen, Siltanen että Reed kirjoittivat kaikki levylle kappaleita. Viimeistään tämän loppuvuonna 2019 julkaistun levyn myötä on selvää, että yhtye kaskeaa rockmusiikin maan tasalle rakkauden nimessä. Vain siksi että rockmusiikki voisi versoa uudelleen entistä vahvempaan ja komeampaan kukkaloistoon. Räjäyttäjät on koheesion asialla. Rock on ikuinen, uusi vesimiehen aika koittaa, kaikki kukat kukkivat, värit pärisevät.

Mikko "Rock" Siltanen, laulu, basso
Jukka Nousiainen, laulu, kitara
Alex Reed, laulu, rummut
Kesto: n. 1h 30min