×
HKO: PROCESSIONS
Tallenne ei ole saatvilla.
Jaa video
HKO: PROCESSIONS
1 h 52 min
|
Katsottavissa: Toistaiseksi
|
Julkaistu 14.10.2021
Kategoriat
24.10.2016
14:00
Kesto 2h 45min

”Olen aina ollut kiinnostunut alitajunnan ja valvemaailman välisestä rajasta. Ehkäpä sen vuoksi minua kiehtovat äärimmäiset kontrastit.”

Bjarnasonin Processions on komea, suuriluinen pianokonsertto, joka astelee ylpeästi Rahmaninovin ja Prokofjevin konserttojen askelissa. Teos sai kantaesityksensä vuonna 2009 keskellä yhteiskunnallista kuohuntaa Islannin pankkikriisin ollessa syvimmillään. Kansalaiset kokoontuivat sankoin, äänekkäin joukoin parlamenttitalon eteen osoittamaan mieltään. Kukaan ei tiennyt, mitä tuleman pitää. Tuo konsertti ja konsertto saivat erityisen sijan niin säveltäjän, esiintyjien kuin yleisönkin sydämessä.

Kansallisen kuohunnan keskellä sai kantaesityksensä myös konsertin päättävä teos, puolalaisen Witold Lutosławskin kolmas sinfonia. Säveltäjän työskennellessä sinfoniansa parissa hänen osallistumisensa Puolan julkiseen elämään oli estetty Solidaarisuus-liikkeen tukemisen ja sitä myötäilevien kannanottojen vuoksi. Lutosławski itse vastusti sävellystensä tulkitsemista niiden syntyolosuhteiden valossa, mutta hänen kolmannessa sinfoniassaan on runsaasti musiikillisia aineksia tukemaan tulkintoja protestisinfoniasta. Loistavat, tietään etsivät melodiat ja hauras koristeellisuus joutuvat ylivoimaisten sävelmassojen ja läpi koko sinfonian toistuvan hakkaavan sävelaiheen murskaamiksi, tukahduttamiksi ja vaientamiksi.

Konsertin tallenne julkaistaan viimeistään konserttia seuraavalla viikolla.

Kello 18.45 Ennakkoluulijat

Kello 19.00 Konsertti:

GRAŻYNA BACEWICZ
Alkusoitto

DANÍEL BJARNASON
Processions pianolle ja orkesterille

WITOLD LUTOSŁAWSKI
Sinfonia nro 3

DANÍEL BJARNASON
kapellimestari

JUHO POHJONEN
piano