spinner
Jaa video
Pormestari Vapaavuori kutsuu kaikki juhlimaan Helsinki-päivää 12.6.2021!
2 min
|
Katsottavissa toistaiseksi
|
Julkaistu
07.06.2021

Helsinki-päivää on juhlittu vuodesta 1959 lähtien kaupungin syntymäpäivän kunniaksi 12. kesäkuuta. Silloin kaupunki on täynnä kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia, joiden järjestämiseen osallistuvat yhdistykset, yritykset, seurat, organisaatiot ja aktiiviset asukkaat. Tänä vuonna Helsinki täyttää 471 vuotta. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori toivottaa kaikki tervetulleiksi mukaan juhlimaan Helsinki-päivää!

Tänä vuonna Helsingin syntymäpäivää juhlistetaan koronaturvallisilla Helsinki-päivän teoilla. Helsinkiläiset toimijat saivat ehdottaa mukaan esimerkiksi kaupunkiympäristöön, luontoon tai taiteeseen liittyviä luovia tekoja, jotka ilahduttavat eri puolilla kaupunkia kokoamatta kuitenkaan väkijoukkoja yhteen. Päivän aikana toteutettavat teot valittiin yleisöäänestyksellä.

Helsinki-päivän perinteisiin kuuluvat myös esimerkiksi Stadin Kundin ja Friidun nimeäminen sekä Helsinki-päivän vauvan juhlistaminen. Lisäksi Helsinki-päivän viettoon kuuluu kaupungin myöntämien tunnustusten ja mitalien jako. Pormestari ja apulaispormestarit luovuttavat kultaiset Helsinki-mitalit kymmenelle ansioituneelle kansalaiselle yhteiskunnan eri alueilta. Lisäksi kaupunki palkitsee urheilun, kulttuurin, taiteen ja tieteen saralla ansioituneita helsinkiläisiä. Tänä vuonna Helsinki-päivän vastaanotto järjestetään hybriditilaisuutena, joka on kaikkien kaupunkilaisten katsottavissa Helsinki-kanavalla 12. kesäkuuta klo 17.30 alkaen.

Koko Helsinki-päivän ohjelma osoitteessa helsinkipaiva.fi