spinner
Jaa video
Ajankohtaista viittomakielellä heinäkuussa 2023
9 min
|
Katsottavissa toistaiseksi
|
Julkaistu
04.07.2023

Keskustasta lautalla lähisaariin – paina muistiin kätevät päiväretkikohteet

Kesäretki kauniiseen saaristoon onnistuu kätevästi suoraan Helsingin keskustasta. Tässä muutamia tutustumisen arvoisia kohteita, jotka sopivat koko perheelle.

Suomenlinna on todellinen kesäklassikko, jossa aikaa voi viettää kierrellen, piknikillä tai ravintolatarjonnasta nauttien. Lisäksi historiallisesta miljööstä löytyy esimerkiksi museoita ja uimaranta.

Jos haluaa viettää elämyksellisen eläinpäivän tutustuen noin 150 eläinlajiin, joiden alkuperä on tundralta trooppisiin sademetsiin ja aavikoihin, voi Korkeasaareen matkata vesiteitse. Saarelta pääsee sillan yli myös viereiselle Mustikkamaalle, jossa on muun muassa uimaranta ja seikkailupuisto.

Kaivopuiston edustalla sijaitseva Uunisaari on vain muutaman minuutin lauttamatkan päässä rannasta. Uunisaaresta pääsee siltaa pitkin myös viereiseen Liuskasaareen sekä edelleen liuskaluotoon.

Noin 10 minuutin lauttamatkan päässä oleva Pihlajasaari on vanha huvilasaari ja yksi helsinkiläisten suosituimmista kesäsaarista. Saarella on merkitty luontopolku ja valvomaton uimaranta sekä naturistiranta.

Vesibussimatka Vallisaareen kestää noin 20 minuuttia. Luonnon ja sotahistoriallisten nähtävyyksien lisäksi Vallisaareen kannattaa tänä kesänä suunnata katsomaan Helsinki Biennaalin taidetta.

Pieni Lonnan saari sijaitsee 10 minuutin merimatkan päässä. Lonnassa on mahdollista sekä saunoa että nauttia ravintolatarjonnasta, ja saarella järjestetään kesällä myös useita tapahtumia.

Matka Isosaareen kestää noin 40 minuuttia. Isosaaren erityispiirteitä ovat koskematon luonto ja harvinaiset linnut.

Urbaanimpaa päiväretkeä kaipaavat voivat suunnata uunituoreella lauttayhteydellä tutustumaan parhaillaan rakentuvaan Kruunuvuorenrannan asuinalueeseen.

Uunisaaren ja Pihlajasaaren lautat lähtevät Kaivopuiston Merisatamasta. Muihin kohteisiin pääsee lautalla Kauppatorilta tai sen lähistöltä.

Lisätietoja täältä.

 

Torikortteleiden kesäterassi avautuu Senaatintorin laitaan heinäkuussa

Torikortteleiden kesäterassille Senaatintorille tulee neljä eri ravintolatoimijaa kesäisine ruoka- ja juomakonsepteineen. Asiakaspaikkoja terassilla on 410. Kesäterassi tulee olemaan avoinna aamupalalta lounaaseen ja afterworkeiltä illanistujaisiin ja siellä voi nauttia kesäisiä annoksia uusista perunoista pizzaan ja Baobao-höyrysämpylöihin. Ruoan lisäksi terassilta löytyy monenlaisia juomia: olutta, viiniä, mocktaileja, samppanjaa sekä trendikkäitä trooppisia tiki-klassikoita, kuten Piña Coladaa.

Tavoitteena on, että Torikortteleiden kesäterassi avautuu perjantaina 7. heinäkuuta. Terassin on määrä olla auki 27. elokuuta saakka.

Kaupunkilaisia ilahduttavat myös Hietalahden ja Töölön toriterassit. Hyvän ruoan ja juoman lisäksi kesäistä tunnelmaa elävöitetään monipuolisella ohjelmalla.

Hietalahden toriterassin kattaus muodostuu Hietalahden kauppahallin ravintoloiden kesäisistä herkuista. Kaikista hallin ravintoloista voi hakea ruokia ja juomia ulos yhteisterassilla nautittavaksi. Lisäväriä kattaukseen tuo viikonloppuisin kirpputoritoiminta elokuun loppuun saakka.

Töölöntorilla on useiden lähialueen ravintoloiden kesäterasseja. Terassien lisäksi torilla on myös perinteistä toritoimintaa, kuten torikahviloita sekä vihannes- ja kukkamyyntiä.

Lisätietoja täältä.

 

Stara istutti 84 000 kesäkukkaa Helsinkiin

Helsingin kaupunki tarjoaa kesällä jälleen silmänruokaa kukkien ystäville, kun Stara istutti 84 000 Kaupunginpuutarhalla kasvattamaansa kesäkukkaa yli 50 kohteeseen ja satoihin suuriin ruukkuihin ympäri kaupunkia. Kesä-Espan ja keskustan istutusten lisäksi kannattaa tutustua kantakaupungin ulkopuolellakin olevaan kukkaloistoon.

Staran vihersuunnittelija Kirsi Oksanen kannustaa asukkaita lähtemään kesäkukkaretkelle Helsingin kukkakohteisiin esimerkiksi Vauhtitielle, Karhupuistoon, Topeliuksen puistoon, Annalan kartanonpuistoon, Malmille, Aurinkolahden ja Hiekkalaiturin aukioille, Myllypuron Orpaanporrakselle, sekä Kaupintien sillalle lähellä Pohjois-Haagan juna-asemaa.

Kesäkukat on kasvatettu jo yli sadan vuoden ajan Kaupunginpuutarhalla, ja ne istutetaan kaupungin puistoihin ja aukioille juhannukseen mennessä. Kukkaloisto on parhaimmillaan heinä–elokuun vaihteessa.

Lisätietoja täältä.

 

Helsingin kaupunki juhli tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta Pride-viikolla

Kaupungintalon lipputangoissa liehuivat Pride-viikon ajan 26.6.–2.7. jo tuttuun tapaan progressiiviset Pride-liput. Kaupunki liputti Pride-lipuin myös useissa toimipisteissään sekä rautatieaseman edessä. Kaupunkilaisille oli tarjolla paljon sateenkaarevaa ohjelmaa.

Pride-viikko huipentui lauantaina 1.7. järjestettävään Pride-kulkueeseen, johon osallistui myös Helsingin kaupungin henkilöstöä sekä rekan kyydissä että kulkueessa kävellen. Reitti kiersi Helsingin keskustassa ja päättyi Kaivopuistoon, jossa vietettiin yhteistä puistojuhlaa.

Helsinki Pride -tapahtuman järjesti Helsinki Pride -yhteisö, joka tekee ympärivuotista työtä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Helsingin kaupunki on yksi Helsinki Priden pääyhteistyökumppaneista.

 

Katso, kuinka Kalasataman alue on muuttunut vuodesta 2015 eteenpäin!

Alueen ensimmäiset talot valmistuivat 10 vuotta sitten, ja nyt Kalasatamassa on jo yli 10 000 asukasta. Tänä vuonna Kalasatamassa käynnistyy noin 1 500 asunnon rakentaminen, ja asuntorakentaminen jatkuu vilkkaana myös tulevina vuosina. Vuonna 2030 Kalasatamassa arvioidaan olevan 20 000 asukasta ja alueen rakentamisen valmistuessa vuoteen 2040 mennessä yli 30 000.

Tässä olevan linkin kautta pääset katsomaan nopeutettua videota, joka näyttää kuinka Kalasataman asuinalue on rakentunut vuodesta 2015 tähän päivään saakka.