Jaa video
Helsinki ja korona: Kasvomaskisuositus viittomakielellä
7 min
|
Katsottavissa toistaiseksi
Julkaistu
18.08.2020

Helsingin kaupunki on valmistautunut maskisuosituksen toimeenpanoon

Koronatartuntatilanne on kehittynyt huonompaan suuntaan elokuussa. Helsingin kaupunki on ennakoinut toimia, joilla epidemian laajentumista voidaan hillitä. 13.8. julkistettu THL:n maskisuositus on hyvä lisä koronarajoitustoimiin. Maskien asianmukainen käyttö joukkoliikenteessä ja muissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista voi vähentää tartuntoja ja parantaa turvallisuutta.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoo: ”Koronaepidemian hillitseminen vaatii meiltä kaikilta vastuullisuutta. Tähän saakka helsinkiläiset ovat noudattaneet ohjeita ja suosituksia hyvin. Uskon ja toivon, että maskit otetaan joukkoliikenteessä ja muissa vaadituissa tilanteissa laajasti käyttöön. Tartuntatilanne on huolestuttava, ja siksi haluamme tehdä kaikkemme, jotta välttyisimme tiukemmilta rajoituksilta kaupunkilaisten elämään. Kaupunki tukee omilla toimillaan maskien käyttöä ja varmistaa, että haavoittuvassa asemassa olevilla vähävaraisilla on mahdollisuus suosituksen noudattamiseen.”

Lähtökohtaisesti jokainen kaupunkilainen on itse vastuussa omasta maskin käytöstään, maskien hankkimisesta ja tästä aiheutuvista kustannuksista. Kenenkään taloudellinen tilanne ei kuitenkaan saa muodostua esteeksi suosituksen noudattamiselle. Kaupunki valmistelee kangasmaskien jakamista haavoittuvassa asemassa oleville vähävaraisille kaupunkilaisille. Maskien jakamisessa selvitetään muun muassa yhteistyötä järjestöjen kanssa. Maskien jakamisen aikataulusta ja jakopaikoista tiedotetaan erikseen.

Maskisuosituksen toimeenpanoa on koordinoitu Helsingin, Espoon, Vantaan, HSL:n ja HUS:n kesken.

Yhdessä turvallisuuden puolesta: Suosittelemme kasvomaskeja joukkoliikenteessä

HSL suosittelee kasvomaskien käyttöä joukkoliikenteessä. Matkustajamäärien odotetaan kasvavan syksyn mittaan, eikä joukkoliikennevälineissä ole välttämättä aina mahdollista pitää 1–2 metrin etäisyyttä muihin matkustajiin. Suosittelemme edelleen ajoittamaan matkat ruuhkaisimpien aikojen ulkopuolelle, jos se on mahdollista.

Kasvomaskien käyttö on yksi varotoimi koronaviruksen leviämistä vastaan. Muut turvallisen matkustamisen ohjeet ovat edelleen yhtä tärkeitä kuin ennenkin: älä matkusta sairaana, pidä etäisyyttä muihin matkustajiin mahdollisuuksien mukaan, muista pestä kädet ja jos on tarpeen yskiä tai aivastaa, tee se hihaan tai nenäliinaan.

Seuraamme maskiohjeistuksessamme kansallisia ja alueellisia suosituksia, ja tarkennamme omaa ohjeistustamme tarvittaessa.

Millainen maski tarvitaan?

Voit käyttää joko kertakäyttöistä suu-nenäsuojusta tai esimerkiksi kangasmaskia. Oleellista on suojata sekä oma nenä että oma suu.  THL on sanonut, että alle 15-vuotiaiden ei tarvitse noudattaa maskisuositusta. Lisätietoja maskeista ja niiden käytöstä saat THL:n verkkosivuilta.

Voinko matkustaa, jos minulla ei ole maskia?

Toivomme, että mahdollisimman moni käyttäisi maskia – näin liikenne on kaikille turvallisempaa. Ymmärrämme kuitenkin, että maskin käyttö ei ole kaikille mahdollista esimerkiksi lääketieteellisten syiden vuoksi. Siksi kyse on suosituksesta, ei velvoitteesta. Jos käytät itse maskia ja huomaat, ettei joku toinen käytä, toivomme, ettet huomauta asiasta.

Miksi suositus koskee juuri joukkoliikennettä?

Etenkin joukkoliikennevälineiden sisätiloissa voi syntyä tilanteita, joissa turvallista etäisyyttä muihin matkustajiin ei ole mahdollista pitää. Haluamme tehdä kaikkemme, että joukkoliikenne kuitenkin on mahdollisimman turvallista myös näissä tilanteissa.

Koskeeko suositus myös joukkoliikenteen työntekijöitä?

Ne joukkoliikenteen työntekijät, jotka ovat läheisessä asiakaskontakissa, on velvoitettu maskin käyttämiseen. Heitä ovat esimerkiksi matkalippujen tarkastajat. Sen sijaan esimerkiksi ajotehtävässä toimivia bussinkuljettajia velvoite ei koske, sillä HSL:n liikenteessä suurin osa kuljettajista työskentelee pleksillä eristetyssä turvaohjaamossa eivätkä koronavirustilanteen takia myy lippuja tai toimi muissa asiakaspalvelutehtävissä.

Matkustajamäärät vielä normaalia alemmalla tasolla

Matkustajamäärämme ovat tällä hetkellä noin 30–40 prosenttia alemmalla tasolla kuin viime vuonna samaan aikaan. Olemme kuitenkin varautuneet matkustajamäärien kasvamiseen. Maanantaina 10.8. siirryimme tiheämpiin syysaikatauluihin normaalin aikataulun mukaisesti.

Seuraamme myös sitä, minä aikoina liikennevälineissä on kaikkein eniten matkustajia. Tietoa ruuhkaisuudesta liikennemuodoittain on saatavilla HSL:n verkkosivuilla.

Lisätietoa koronaviruksen vaikutuksista joukkoliikenteeseen: hsl.fi/korona

Kuvat: Lauri Eriksson / HSL