Jaa video
Ympäristövaikuttamisen infotilaisuus nuorille 7.9.2020
44 min
|
Katsottavissa toistaiseksi
|
Julkaistu
17.09.2020

Ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikkö järjesti 7.9. ympäristövaikuttamisen infotilaisuuden nuorille helsinki-kanavalla. Vierailemassa ohjelmassa olivat Annina Wallinsalo (ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikkö), Stadiluotsi Ella Tanskanen sekä Helsingin kaupungin nuorispalveluiden suunnittelija Liisa Remes. Lisäksi ohjelmassa vierailivat Satakolkyt-hankkeen koordinaattori Jenni Jelkänen ja nuorten ilmastodelegaatti Emma Sairanen.

Ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikön keväällä toteuttaman RuutiBudjettikyselyn mukaan helsinkiläisiä nuoria huolettavat mm. roskaaminen, ruokahävikki, ilmastonmuutos ja vesien saastuminen sekä ympäristön häviäminen rakentamisen tieltä. Myös aikuisten välinpitämättömyys mainittiin useasti.

Monet nuoret haluaisivat toimia ympäristön hyväksi, mutta eivät oikein tiedä mitä voisivat tehdä, miten pääsisivät alkuun tai mistä löytäisivät saman henkisiä kavereita. Nuorilla voi myös olla hyviä ideoita, mutta he eivät tiedä mistä saisivat tukea tai rahoitusta niiden toteuttamiseen.

Tilaisuuden tarkoituksena oli kertoa nuorille laajasti erilaisista vaikuttamismahdollisuuksista Helsingissä sekä siitä mistä nuoret voivat hakea omille ideoilleen rahoitusta ja tukea.

Lisätietoja:

http://nuortenymparistotila.munstadi.fi/

https://ruutibudjetti.hel.fi/

http://sponssi.munstadi.fi/

https://omastadi.hel.fi/

Ilmastodelegaattien vuotta voit seurata Suomen Nuorisodelegaatit -sivulta Facebookissa ja Instagramissa @nuorisodelegaatit.