Työn kuormitus on aaltoliikettä, jota kukin kykyjensä puitteissa pyrkii hallitsemaan. Työssäjaksaminen onkin monen asian summa. Miten kohdatuksi ja kuulluksi tuleminen vaikuttavat työssäjaksamiseen? Miten työyhteisö voi tukea yksilön työssäjaksamista? Varhaiskasvatuksen opettaja ja varajohtaja Kiira Salmi on kanssamme keskustelemassa työssäjaksamisesta. Tekstivastine: Haastattelija 1 [00:00:04]: Moi, mun nimi on Annika Riekkola. Haastattelija 2 [00:00:05]: Ja mä olen Hannele Roponen. Tässä podcastissa ääneen pääsevät päiväkotien arjen tähdet, eli varhaiskasvatuksen opettajat ja lastenhoitajat. Vaihtuvia vieraitamme yhdistää sinnikäs halu rakentaa yhdessä ja yhteistyössä laadukasta varhaiskasvatusta, mutta myös työympäristöä, jossa jokaisella aikuisella on mahdollisuus onnistua. Haastattelija 1 [00:00:26]: Syvennymme ajankohtaisiin ilmiöihin helsinkiläisessä varhaiskasvatuksessa ja kuulemme ammattilaisten näkökulmasta mitä varhaiskasvatus parhaimmillaan on. Tässä jaksossa kuulemme muun muassa, että miten kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemus vaikuttaa työssä jaksamiseen. Haastattelija 2 [00:00:48]: Tänään meillä on vieraana varhaiskasvatuksen opettaja Kiira Salmi, tervetuloa. Puhuja 1 [00:00:54]: Kiitos. Haastattelija 2 [00:00:55]: Kiira, mikä tukee sun työssäjaksamista? Puhuja 1 [00:00:59]: No mä sanosin ainaki sen, että tekee vapaa-ajalla jotain muuta kun työtä, töitä, niin tota se auttaa siihen, et saa vähän tasapainoo siihen arkeen. Ja myös se, et on työkavereita ja työyhteisö, jossa on hyvä olla. Niin ne on mun mielestä aika avainasioita työssä jaksamiseen. Haastattelija 2 [00:01:26]: Mimmonen semmonen työyhteisö on, mis on hyvä olla, sun mielestä? Mitä sä jotenki tarvitset tai kaipaat työyhteisöltä? Puhuja 1 [00:01:33]: No semmonen, et saa semmost tukee ja kannustusta. Ei tartte olla yksin, jos on vaikka joku hankala tilanne, tai joku asia, joka mietityttää, ni siihen saa apua. Ja sitten myös semmonen hyvä yhteinen huumorintaju on aika kiva juttu, et saa siihen arkeen sitte välillä, kun tulee rankkoja hetkiä, ni sitte saa siihen pientä kevennystä sitten. Semmonen hyvä yhteistyö koko yhteisössä ja toki tiimissä myös. Haastattelija 1 [00:02:03]: Mitä sä nostaisit sieltä tiimityöstä semmosiks tärkeiks toistenne työhyvinvointia lisääviks asioiks, sekä nyt erityisesti sinun työhyvinvointiasi lisääväksi, niin mitä tiimi voi tehdä tai mitä te yhdessä teette tiimissä? Puhuja 1 [00:02:18]: No ehkä se, että syksyllä kun tulee se uusi tiimi, joskus voi olla vanhakin tiimi, mutta kun tulee se tiimi, niin keskustellaan, vähän tutustutaan toisiimme. Sillon on helpompi ymmärtää toisiamme. Ja sillon on myös helpompi keskustella asioista. Ja myös sitte ehkä se, että niinkun sovitaan siihen tiimiin yhteiset pelisäännöt, ja että miten vaikka me toimitaan juuri meidän tiimissä, jollon sit se on selkeetä se arki, eikä tuu välttämättä semmosia väärinymmärryksiä tiimin kesken. Mutta semmonen, että ollaan kaikki tekemässä töitä täällä ja hyvässä yhteistyössä. Haastattelija 1 [00:03:03]: Joo. Mites Hannele sulla, mitäs sun työyhteisö antaa sun hyvinvoinnille parhaimmillaan? Haastattelija 2 [00:03:12]: Mun hyvinvoinnille? No kyl mä koen, että vaikka mä niinku päiväkodin johtajana yksin johdan päiväkotia, niin emmä sit loppeleissä sitä kuitenkaa johda yksin. Et sit mul on se koko työyhteisö siinä, jonka kanssa me tavallaan vedetään sitä meidän arkea ja pedagogiikkaa ja muun muassa tämmöseen työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen liittyviä asioita, mitä Kiiraki tossa mainitsi niinku yhteisistä pelisäännöistä tai muista. Et viedään tämmösiä kaikkia yhdessä samaan suuntaan. Niin se, et mulla on semmonen työyhteisö, jonka kanssa mä voin yhdessä nimenomaan viedä tätä, sitä arkea eteenpäin. Ni kyllä se tukee huomattavasti mun työssäjaksamista. Haastattelija 1 [00:03:59]: Kyllä. Muistaa, että siinä on muita ympärillä, vaikka työtehtävästä riippuen se voi olla hyvin eri näköinen se työnkuvaki. Haastattelija 2 [00:04:06]: Joo. Haastattelija 1 [00:04:06]: Mutta mä oon samaa mieltä tosta, että kyl mä niinkun, varsinki ajoittain mulle tulee semmosia, et mä huomaan, että hei, että ainii mullahan on tässä nääkin. Ja sit nyt viime aikoina esimerkiks mä oon jotenki tajunnu ne vanhemmat ja lapset sieltä erityisen hyvin.  Emmä tiiä onks se tää kevättä rinnassa nyt, ku nauhotetaan, mutta et jotenki ne vanhemmat on tullu sillee yhtäkkii näkyville mulle ja me tervehditään ja on jotenki sellanen, et meidän päiväkoti sijaitsee semmoses paikassa, että ku tulee siihen lähialueelle, ni alkaa näkyy vanhempii siinä työmatkalla, ni ne aina moikkailee ja heiluttelee ja kyselee siinäki jo, että hei ooks sä vaihtanu työmatkaa, ku sä ootki tällä puolella tänää ja näin. Siis jotenki sellaset ihan tosi arkiset kohtaamiset niinku eri yhteisön jäsenten kans, ni ne on kyl semmosii, et vitsi. Ku niitä alkaa huomata, ni ne nostaa roimasti sitä omaa fiilistä. Haastattelija 2 [00:05:04]: Kyllä. Kyl noi kohtaamiset on siis semmosia, missä mäkin ehkä saan niinku päiväkodinjohtajana eniten. Et mitä enemmän mulla on aikaa tavallaan mun työyhteisööni nähdä ja jutella ja viettää aikaa monissa eri tilanteissa, et ei pelkästään kokouksissa, vaan juurikin törmätä käytävällä ja jutella ja istuskella kahvilla ja muuta, ni ne on ne semmoset, mistä mä eniten tässä työssä saan, että tota. Ja tukee sitä mun työssäjaksamista kyllä. Haastattelija 1 [00:05:35]: Just näin. Semmoset ei kokousrakenteisiin kuuluvat aamulla kuulumisen vaihdot, viikonloppu kuulumisen vaihdot, teitkö jotain hauskaa kivaa, mitä ylipäänsä kuuluu viikonlopun jälkeen. Puhuja 1 [00:05:47]: Ja meillä itseasiassa, mun täytyy tähän sanoo, mä sain yhessä, olikohan se onnikeskustelu, missä mä sain palautteen yheltä mun henkilökunnan jäseneltä, mistä mä ilahduin jotenki hirveesti. Että tota hän kuvaili tavallaan tätä minun ja hänen välistä suhdetta, että ku tässä kolmisen vuotta suunnilleen hänen kanssa tehty töitä yhdessä, ni hän anto jotenki ihanasti sellasen palautteen, että nyt minulla on tänä vuonna ollut sellainen olo, että sinä niinku tavallaan avaat itseäsi vähän enemmän. Ja mä heti tajusin, et se varmaan liittyy nyt tämmösiin hetkiin, et ollaan tavallaan jutusteltu just muista asioista, kun tässä oli tää pandemia ja kaikki, et ei ihan hirveesti oo ehditty missään jutustelee muuta ku just Teamsin kautta kokouksissa, niin seki varmaa näkyy tässä. Mä yhdistin sen heti siihen, että aivan, että näähän liittyy kaikki toisiinsa. Se oli jotenki tosi ihana palaute mitä mä sain. Haastattelija 1 [00:06:43]: Kyllä. Miten Kiira tota, miten teiän tiimissä, ni onks teillä tätä tällasta, ehitteks te vaihtaa kuulumisia ja miten se näkyy arjessa? Puhuja 1 [00:06:52]: No siis joo, ehditään. Itseasiassa tänään oli yhden tiimissä olevan lastenhoitajan synttärit, ja sitä sitten, no juteltiin hänen synttärijuhlistaan viime viikonlopulla sitte vaikka ennen työvuoron alkuu ja muuta. Ja sitte tota nytte onniteltiin ja jutskailtiin, että miten meni juhlat ja muuta. Että on tämmöstä ihan normaalia arjen jutustelua, jossa vähän kuuntelee, että mitä sulle kuuluu, miten sulla menee, ja sit ehditään muutama sana vaihtaan, että miten menee. Myös meil on tiimipalavereissa yleensä alotetaan sillä, että kysytään, että mitä kuuluu ja miten menee. Ja jokainen saa siinä vuorollaan kertoo, että nyt on vaikka vähän rankempi tota viikko ollut. Ja sitte vähän niinku muutki saa siinä samalla tietää, että jaa hänellä on siis tosiaan nyt ollu vähän rankempi viikko, että voidaan ehkä jotenki vaikka huomioida sitä siinä arjessa. Ja must se on ollu siinä tiimirakenteessa aika kiva, että kysytään, että miten menee, niin oppii tuntemaan myös sitä tiimiä paremmin, ja jotenki ymmärtään ehkä myös niitä arjen tilanteita paremmin, kun tietää, että jos on vaikka joku rankempi hetki heillä, tai sitte jos kaikilla menee kaikki hirveen loistavasti ja hyvin ja sitten tiedetään, että jaksetaan kaikki nytte vielä tehä vaikka jotain spesiaalimpaa. Haastattelija 2 [00:08:30]: Niimpä. Onks teillä aina ollu tollanen niinku tiimipalaverin aluks? Tai sun aikasemmissa tiimeissä tota tommonen tapa, että te kysytte aluks, että mitä kuuluu? Vai onks se tullu jossain kohtaa ja pystyks sä jotenki kertoo vähän, että onks jotenkin se keskustelu tai se tiimin palaveri kokonaisuudessaan tai se lähtö siihen tiimipalaveriin jotenki muuttunu tän niinku kysymyksen myötä? Puhuja 1 [00:08:56]: Se tuli jossain kohtaa, oliks se nyt tänä lukuvuonna vai edellisenä, nyt en muista, kun koko talossa päätettiin, että alotellaan tiimit tällä tavalla. Ja mun mielest se luo aika kivan alkutunnelman ja lähtökohdan siihen tiimin alottamiselle. Et kaikki saa vähän hengähtää ennenku mennään sitte siihen käsiteltäviin asioihin, vaikka lasten asioihin tai kokousjuttuihin tai muihin. Et kaikki saa vähän hengähtää ja kertoo omat juttunsa ja saa ne myös vähän ehkä purettua siinä ja jaettua. Ja sitte tota päästään asiaan. Et mun mielestä se on auttanu siinä niinkun semmosen hyvän tiimihengen rakentamisessa, ja sitte jotenki se tiimikokouskin lähtee jotenkin sulavammin siitä liikkeelle, kun jutustellaan vähän, että mitä kuuluu ja sitten mennään muihin asioihin. Haastattelija 1 [00:10:01]: Joo ja voisin kuvitella, että toi niinkun nimenomaan lisää sellasta kuulluksi ja nähdyksi tulemista, niinku ihmisenä sen lisäks, et sit lähetään sinne työntekijänä työskentelemään. Mut, et tavallaan siin on semmonen muutaman minuutin kohtaaminen ihmisenä, niin voisin kuvitella, että sillä on suuri merkitys, vaikka psykologisessa turvallisuudessa, jos tällasta ihan teoreettista termiäkin käyttäis tässä kohassa. Puhuja 1 [00:10:30]: Ja jotenki se on aika pieni asia kuitenki loppujen lopuks, se ei vaadi hirveesti aikaa, mutta sit se vaikutus voi ollakki aika iso sit loppujen lopuks, ku miettii niinku vaikka koko lukuvuoden sitä tiimin yhteistyön rakentamista. Haastattelija 1 [00:10:44]: Kyllä. Puhuja 1 [00:10:44]: Et se on aika pieni teko, joka on aika helppo ottaa sitte siihen arkeen. Ja meillä siis, meillä on semmonen tiimikokouspohja, niin siinä ensimmäisenä lukee myös se, että mitä kuuluu, jotta se myös muistuu meille, että me ei lähetä heti ensimmäisenä sitte lasten asioita puhumaan, vaan meillä on se mitä kuuluu -hetki siinä. Haastattelija 1 [00:11:04]: Kyllä. No mites sitte, haluutko kertoo sellasista hetkistä, kun ootkin vaikka joutunut siellä tiimissä, tai saanut siellä tiimissä sanoa, että nyt on jotain väsymystä tai jotain semmosta erilaista tunnelmaa, kun ehkä se ihan oma paras hetki, niin haluuks sä kertoo siitä, että miten sitten, mitä tekoja tai keskusteluja siit on syntyny? Puhuja 1 [00:11:30]: No siis vaikka jos on ollu vasujen aikaan esimerkiks tosi paljon tuntunu, että niitä keskusteluja tulee joka puolelta ja sitte tulee vähän ekstraa siihen, vaikka pitää hoitaa jotain yksittäisten lasten muita asioita tai yhteistyökumppaneiden kanssa käydä puhelinkeskusteluja tai muita, ja sitte on tekemättä vaikka pedagogiset suunnitelmat nyt kuukaudelle ja kun se kasautuu se työmäärä, niin sitten kun on siitä vaikka sanonu tiimissä, että kun on kysytty, että mitä kuuluu, niin sitten itse on vastannut, että nyt on aika paljon hommaa, nyt vähän stressaa ja on sillee siitä ehkä, et stressaaminen ehkä vähän näkyy tässä omassa toiminnassa. Ja se, että ei oo ehkä se paras fiilis itsellä. Niin sitten ollaan just vaikka tiimin kanssa, he ovat kuunnelleet ja olleet sillee heittänyt ideoita, että voitasko me vaikka ottaa sulta tämä homma ja tehä vaikka, jos me hoidetaan piiri tällä viikolla ja katotaan, että se nyt toimii meidän pedagogiseen suunnitelmaan, mutta että jos he ottaa vähän siitä vastuuta, ni sit mul on aikaa tehdä jotain niitä mun muita juttuja. Tai, että päästävät mut nukkarista ensimmäisenä tekemään niitä vasujen kirjauksia tai vastaavaa. Niin siinä itse koen, että olen tullut kuulluksi, ja saan sitten konkreettist apua vielä siihen tilanteeseen. Ja se tietty tuntuu hyvältä. Ja kokee, että tässä ollaan yhessä tekemässä tätä työtä ja nää muut on myös auttamassa mua tässä ja yhdessä tehdään. Haastattelija 2 [00:13:22]: Toi on varmaan semmonen asia, mikä niinkun ammattiryhmästä tai työnkuvasta riippumatta aika monella. Että sit ku ne hommat kasaantuu, et on just joku tommonen vasujen aikakin, ni se on kuitenki aika tiukka se puserrus siinä mitä täytyy tehä, ja sit ku siinä on juurikin monta asiaa samaan aikaan. Tunnistan itessäniki sen, et vuosi on tietynlainen ja jotkut asiat on juurikin siihen niinkun aikaan, ja niinku aikatauluihin sidottuja, on deadlineja ja muita semmosia, niin tota tietyt hetket vuodesta on vaan kiireisempiä kun toiset, ja sillon sitä tuntuu, että huh huh ku hiki valuu ottalta vähän niiinku koko ajan, että millä, tätä on paljon tätä kaikkee, että mistä mä lähin liikkeellekkää. Haastattelija 1 [00:14:11]: Joo semmonen alkusyksy ja sitte keväällä se tietty kohta, no millon näitä keskusteluja tulee, mutta myös muita deadlineja, että pitää keväällä olla tietyt asiat arvioituna esimerkiks ja tehtynä, niin sitte tulee ehkä semmosia piikkejä. Haastattelija 2 [00:14:27]: Niimpä. Joo. Mut toi on tosi ihana kuulla jotenki miten teillä tiimissä sitten, et siin on juurikin se, se on niinku rakenteissa se kohta, missä voi ottaa sen oman jaksamisensa puheeks ja sillon sen pystyy hirveesti yksilöt siinä tiimissäkin ennakoimaan, et nyt se tulee se tiimipalaveri vaikka torstaina ja siinä kohtaa mä pääsen sanomaan vaikka just tän, et nyt niitä työtehtäviä on niin paljon, et mitäs me voitas tehä tälle asialle. Tavallaan, et kaikkien työssäjaksaminen siinä niinku sitte säilyy, ni se on tosi ihanaa, et teil on jotenki siinä rakenteissa jo se laitettu. Nii, sano vaan? Puhuja 1 [00:15:05]: Ja se tulee aika luontevasti siitä, et siihen ku on oppinu ja tottunu, ni sitte jos joku meinaa unohtaa sen siitä, ni sitte toinen muistuttaa, et hei me ei ollakkaa vielä puhuttu kuulumisia, että puhutaas ne tässä. Et se on jotenki nii rutinoitunu täs kohtaa jo, et se tulee aika helposti. Haastattelija 2 [00:15:27]: Mua kiinnostaa vähän se, että tota miten sä niinkun tunnistat itessäs sen, että nyt mä huomaan, että mä alan kuormittua tässä, et nyt se työmäärä on niinku kasvanu niin suureksi, et mä alan kuormittua tästä, jollonka sitte juuri ruvetaan käymään sitä keskustelua sen tiimin kanssa, että mitäs tilanteelle voitas tehä, ni mistä sä itessäs huomaat sen, et nyt mä alanki olla aika kuormittunu? Puhuja 1 [00:15:56]: No mulla vaikuttaa uniin heti, jos alkaa stressitasot nousee, ni se on aika selkee itellä. Sitten myös se, että mä alan kasaamaan mielessäni sitä listaa, että okei apua mul on tekemättä nytten nämä asiat ja sitte tuol on vielä vasut tekemättä ja nytte tulee ensi viikolla uusi lapsi ja sillä ei ole vielä nimikoitua paikkaa. Sit ku ne alkaa rakentaa semmosta maailmanlopun listaa, niin siinä kohtaa alkaa itte miettii, että no listat on hyviä, mutta sit se, että kasaa ne semmoseks isoks möykyks ittellee ja sitte sitä alkaa- Haastattelija 2 [00:16:37]: Kyllä. Puhuja 1 [00:16:38]: Jotenki se alkaa tuntuu aivan mahottomalta se möykkylista. Niin tota sitte siinä kohtaa itte oppinu huomaa, että okei mä oon nyt tässä vaiheessa, että mä alan tekee tämmöistä valtavaa listaa täst tekemättömist hommista, ja sitten se ehkä enemmän hirvittää kun auttaa siinä työnteossa. Tai, mutta listat on hyviä, mutta tietty rajat niissäkin. Haastattelija 2 [00:17:08]: Nii. Se vaatii aika hyvää itsetuntemusta kyllä. Säki oot selvästi niinku tunnet ittes siinä, et sä huomaat, et nyt mä nukunki ihan tosi huonosti ja mulla alkaa niitä listojakin tässä olemaan, niin se selvästi vaatii oman itsensä tuntemista aika hyvin. Puhuja 1 [00:17:24]: Ja harjoittelua. Haastattelija 2 [00:17:26]: Nii, varmasti joo. Puhuja 1 [00:17:27]: Sitä se alkaa jossain siis kun tuntee sitten, tai huomaa niinku edellisist kerroist, et okei, sillon ku mulla viimeksi tuntu se, että on tosi kuormittunu, ni sillon tein näitä asioita. Ja sit ku alkaa toistaa niit samoja asioita sit myöhemmin, ni sitte siinä kohtaa on jo pikkaset hälytyskellot soimassa, että pitäiskö vähän vähentää työtaakkaa, delegoida. Haastattelija 1 [00:17:51]: Kyllä. Haastattelija 2 [00:17:53]: Teeks sä Annika listoja? Mitä sä teet, kun sä kuormitut? Haastattelija 1 [00:17:55]: No mä, ihanaa, mä just mietin tätä tässä samalla, et toi lista on jotenki sellanen hirveen tuttu ja turvallinen asia. Mut sit mä oon lähiaikoina jopa itseasiassa pakko sanoa, ni vähän luopunu listoista. Se on, tai jollain lailla, en kokonaa, mutta vähentäny sellasta listaamista. Se toki aiheuttaa välillä semmosta unohtelua myös. Mut sit mä oon tavallaan ehkä niinku, sanotaan, että mä oon alkanu tarvittaessa priorisoimaan niitä listoja. Eli mä tavallaan oonki miettiny, että onko kaikki ne asiat sen listan kirjottamisen tän kohan niinku arvosia. Varmasti arvosia jollain lailla joo aina, mut et onko ne tämän hetken listalla? Et oikeesti mä oon sit alkanu niinku ikäänku pudottaa listalle pois asioita jo ennen ku, tai sit mul saattaa olla vähän erilaisiiki listoi. Välil mä huomaan, et sitte mul on sellanen niinku, että pidemmän deadlinen lista, vaik ennen syksyä lista saattaa olla jo tyylii maaliskuussa. Et sit mä tavallaan siinä vaihees arvioin sen, et mikä tää asia on, et putkahtaaks se mun päähän nyt ja mul on se olo vaan, et mun pitää tehä se heti, vai onks se ihan oikeesti. Ehkä just tota mitä Hannele sano tosta aikatauluista, et tavallaan pitää vähän arvioida sen asian luonnetta ja aikataulua, et onko sillä oikeesti aikataulu, ulkopuolelta tuleva? Sit se saattaa mennä johonki listalle. Tai sitte onko se mun tekemä aikataulu ja pystynkö mä sillä tavalla priorisoida sitä asiaa. Ja sitte toki se lista, että onko siinä jotain delegoitavaa. Niin toki minunkin työtehtävässä sekin on sellanen, että hei voisiks mä itseasiassa tän sähköpostin ollakki laittamatta omalle työlistalleni, vai voisiks mä vaikka sen laittaa eteenpäin vaikka varajohtajalle tai jollekki opettajalle suoraan tai kollegalle jopa tai jotaki tän tyyppistä. Et semmosta niinku pohdintaa, asioiden semmosta pika-arvioo, ikäänku pika-analyysia tekee paljon siinä vaiheessa. Mut tässä ehkä tullaan just siihen, että miten mä lähen sitä ratkomaan, että sit kuormituksen mä huomaan kyllä sellasesta, et ehkä semmonen itellä epämukava olo siinä, et koko ajan tuntuu, et en oo tehny jotain. Ni sit mä huomaan, että siitä se jotenki lähtee siitä, että en ehdi tai en ole jotenkin ollut kaikkialla missä haluaisin olla tai ajatukset ei oo ollu siellä missä haluaisi niiden olevan, ni sit siitä mä lähen sitä tavallaan himmailemaan, et hetkinen hetkinen hetkinen, missä mun kuuluu olla ja missä mun ajatusten nyt juuri kuuluu oikeestaan olla. Ni sellasia ajatuksia tästä syntyi. Puhuja 1 [00:20:44]: Nii ja itellä kans tulee vähän sellanen, et ku huomaa et on kuormittunu, ni tulee semmonen riittämättömyyden tunne, että tee niinkun, tuntuu että tekee koko ajan jotain, mutta silti ei riitä nytten ite kaikkiin näihin hommiin. Mutta siinä kohtaa sit voi miettii, et mikä nyt oikeesti on tällä hetkellä tärkeetä. Ja mihin, mikä on semmonen akuutti asia ja mikä voi odottaa. Haastattelija 1 [00:21:10]: Kyllä. Haastattelija 2 [00:21:11]: Koeks sä Kiira, että se on niinkun, no ehkä helppo on väärä sana, mutta siis ku aina sanotaan, että priorisoidaan priorisoidaan priorisoidaan, ja riittävän hyvä on tarpeeksi, ja että jätä pois kaikki sellainen, mitä ei juuri nyt niinku tässäki puhuttiin, mitä voit listaltasi jättää poies, niin tota koeks sä et se on jotenki niinkun sujuu sillai vaivattomasti siinä arjessa? Puhuja 1 [00:21:40]: Ei. Haastattelija 2 [00:21:40]: Tuosta vain noin minä lähden priorisoimaan. Puhuja 1 [00:21:43]: Tota ei. Se ei mee ainakaa ittellä sillee mitenkään super helposti ja iisisti ja tästä nyt vaan tosta tsiu laitampa asiat johonkin vähemmän tärkeään. Joo, anteeks. Nyt- Haastattelija 2 [00:22:03]: Mappiin. Puhuja 1 [00:22:03]: Mappiin. Joo. Haastattelija 1 [00:22:06]: Pistää se mappi Ö:hön. Puhuja 1 [00:22:08]: Et se kyl vaatii itteltä aika paljon töitä, että saa oikeesti ittensä siihen tilaan, että nyt tässä priorisoin ja riitän kun teen nämä asiat. Et se on ehkä semmoinen asia myös, mitä harjoittelen vielä. En ole siinä valmis. Mutta tota kai se vaatii sitä, että tunnistaa sen taipumuksen itsessään. Haastattelija 2 [00:22:35]: Kyllä. Puhuja 1 [00:22:36]: Ja, että oikeesti sitte lähtee miettii ja pysähtyy hetkeks ja miettii, että mikä nyt on tässä tilanteessa järkevää ja mitä voi tehdä ja mitä ei. Haastattelija 2 [00:22:46]: Niimpä. Puhuja 1 [00:22:46]: Mutta ei se helppoa ole. Haastattelija 2 [00:22:49]: Nii. Nii kyl, tää on jotenki semmonen mielenkiintonen ilmiö, että ku jos me mietitään vaikka sun varhaiskasvatuksen opettajan työtä, niin tavallaan kaikilla varhaiskasvatuksen opettajillahan kuuluu ne samat työtehtävät tavallaan siihen. Mut osa kuormittuu enemmän, osa vähemmän. Niin sillonhan sen ei niinku, eihän se voi tavallaan tulla välttämät siitä työstä pelkästään. Tai tätä mä nyt ehkä tässä vähän ajattelen ääneen, että kyl sen täytyy koostua niin monista eri asioita. Et hirveestihän nyt jotenki puhutaan sitä, että se varhaiskasvatuksen opettajien, toki muidenkin ammattiryhmien, kyllä päiväkodinjohtajien työssäjaksamisestakin aika paljon puhutaan, et se työmäärä on tosi tosi suuri. Mut silti se ilmiö on kuitenki semmonen mielenkiintonen, että osa väsähtää tai kuormittuu enemmän, ei välttämättä väsähdä, mutta kuormittuu enemmän ku toiset, ni sil on tavallaan hirveen tärkeetä on just toi, et mä opin jotenki, mä tunnen itseni hyvin, mä osaan jotenki tarkastella ja hahmottaa tän mun työni tässä. Ja siinä varmaan on just se ihana tiimi siinä hirveen tärkee, että pystyy jotenki ajattelee näit asioita, vai mitä sä meinaat? Puhuja 1 [00:24:02]: Joo ja että pystyy pyytää itse myös apua, jos tarvitsee sitä. Se on myös erittäin tärkee tässä hommassa. Mutta- Haastattelija 1 [00:24:13]: Saaks tässä välis kysyä, että miltä tahoilta sä koet, että apua on saanut tai tarvinnut, ja miten se on ehkä sitte järjestynyt, et onks siin ollu muitakin tekijöitä kun oma tiimi, onks siel ollu muitakin semmosia avainhenkilöitä tässä suhteessa siihen avun pyytämiseen ja omaan jaksamiseen? Puhuja 1 [00:24:35]: On kyllä. Et siis mä sanoisin, et se on aika koko työyhteisön asia, siis jokaisen työhyvinvoinnin tukeminen. Ja myös se, että pystyy pyytään apua, joskus toiselta tiimiltä tai joskus johtajalta. Ja sit tota, no meil on vaikka oman ryhmän tota naapuritiimi on semmonen, jonka kanssa tehään tosi paljon yhteistyötä. Ja sieltä kyllä paljon myös itsekkin olen apua pyytänyt. Ja just vaikka tota naapuriryhmän opettajan kanssa sit palloteltu jotain ideoita ja mietitty, että toinen toisiamme tukien, että mul on nyt tämmönen homma tässä menossa, tai mitä sä tekisit vaikka, että jos mulla on vaikka lapsi, jolla on tällaisia haasteita tässä vaikka pukemistilanteessa, ni miten sinä tsemppaisit häntä? Et hän voi sit vähän niinku ulkopuolelta, mutta kuitenkin tuntien lapsen, niin miettiä, että mikä siinä vois toimia. Tai voiko vaikka naapuritiimistä auttaa silleen, että hän pääsis vaikka tämä yksi lapsi sitte ensimmäisen joukossa ulos, jos he ovat jo naapuritiimi ulkona ja ottaa vastaan sitten. Joo. Mutta apua saa. Haastattelija 1 [00:26:02]: Niin ihanan tommonen ihan käytäntö, käytännön siis asia, et sillä on kuitenkin tosi monitasosestikkin. Ihan täs lyhyessä esimerkissä näky se, että siinä tulee sekä semmost pedagogista tukee, sitte taas sitä kuuntelua, ajatusten vaihtoa ylipäänsä niinkun. Mitä muuta sä ajattelet, että johtaja vois tehdä työssäjaksamisen tukemiseksi? Varmasti nyt tää, et avunpyyntö, mut mitä kaikkee se ehkä sisältää ja mitä muuta se johtaja voi tehdä? Puhuja 1 [00:26:35]: No ehkä juuri sitä, että on se hyvä keskusteluyhteys johtajan kaa. Ja, että kokee, että sinne pystyy sinne johtajan toimistoon mennä ja kertoa niinku mieltä painavista asioista tai mistä vaan asioista, jos tarttee johonki apua tai muuta. Ja se nyt varmaan lähtee siitä, että on semmonen mitä kuuluu -tyyppinen keskusteluyhteys jo lähteny sen johtajan kanssa jo aiemmin. Haastattelija 2 [00:27:04]: Ja, et se on paikalla. Puhuja 1 [00:27:06]: Ja se on paikalla. Se edesauttaa tätä keskusteluyhteyden syntymistä, että johtaja on paikalla. Haastattelija 1 [00:27:14]: Mahdollistaa kohtaamisia. Haastattelija 2 [00:27:15]: Aivan. Puhuja 1 [00:27:16]: Kyllä. Et se on ainakin semmonen juttu, joka sitä tukee. Ja semmonen, että se suhtautuminen on aika lämmin ja semmonen, että oikeasti kokee, ettei tässä nyt ole ylimääräinen vaiva ja tehtävä siinä johtajan työpäivänä. Siis semmonen, no haaste lähinnä, vaan oikeesti kokee, että on tervetullut sinne kertomaan asioista ja mieltä painavista asioista. Ja... Haastattelija 1 [00:27:56]: Kyllä mä tähän johtajana kanssa sanon, että kun puhuin niistä listoista ja listoista, niin itse koen, että nää tän tyyppiset hetken on ne millon kyllä hyvin vahvasti käytän sitä priorisointia, eli juurin siihen suuntaan, että se työntekijän senhetkinen tunne ja siihen vastaaminen jollain lailla. Aina ei voi just johtajakaan olla, no jos ei oo paikalla tai on alkamassa joku asia, mut että kyllä sitten arvioin sitä, että myöhästynkö sieltä toisesta asiasta, onko se sen luontonen tai onko siellä listalla joku asia, mikä siirtyy sitten päivälle seuraava tai päivälle X. Eli kyllä koen, että just tää, pyrin itse ainaki tosi usein lähtökohtasesti aina vastaamaan siihen, kun sinne ovelle tai toimistolle tullaan. Puhuja 1 [00:28:50]: Ja omalla tavallaan sitte myös se, että kyllä niinku työntekijän näkökulmasta mä myös ymmärrän, että joskus saattaa olla joku tosi tärkeä kokous, josta nyt ei voi juuri sillä hetkellä olla johtaja pois, mut se, että sitte vaikka sovitaan vaikka myöhemmälle ajalle sitte joku keskusteluaika tai vastaavaa, että se ei, niinkun otetaan käsittelyyn ainakin tässä jossain kohtaa lähiaikoina, eikä sillee, että se vaan sivuutetaan. Että- Haastattelija 2 [00:29:18]: Ja sit ei tuu sitä, niinku just sitä kuullukstulemisen tunnetta, mitä aikasemminki tässä puhuttiin sen tiimitasolla, ni toi on niinku tässä tasolla sama asia, ku sen johtajan kans ollaan vuorovaikutuksessa. Haastattelija 1 [00:29:32]: Ja johtajana ja ihan ylipäänsä työntekijänäkin missä tahansa varmasti muussakin työssä ku varhaiskasvatuksessa, ni itse ajattelen niin, että se läsnäolo on siinä se juttu. Ei fyysinen läsnäolo vaan henkinen läsnäolo. Ja jos mä en pysty jostaki syistä sitä tarjoamaan siinä, niin tavallaan sitte voi arvioida just sitä, että minkä työtehtävän mä missäkin teen. Ja välillä niissäki tulee todellaki harjotusta. En ole siinä todellakaan mikään sankari itsekään, mutta että sitä on tullu arvioitua kyllä tässä viimesinä aikoina, varsinki vaikka ton näiden koronavuosien jälkeen, ni kyllä siitä on tullu arvioitu, että hei onks mun järkee mennä Teams-kokoukseen koko päiväks päiväkodille, ja sit mä oon näennäisesti saatavilla, mut en kuitenkaan. Et kyllä näitä kannattaa tosi paljon just pohtia. Ja sitte toki sama siinä ylipäänsä siinä jaksamisessa, mitä on niinkun tullu puhuttua joko kollegan tai omien työntekijöiden kanssa, että tavallaan se semmonen itsensä tunteminen just siinä, että osais arvioida sitä, että kun me halutaan kaikki olla niitä lapsia varten siellä, niin se, että meiän pitää huomata itsestämme se, että miten me siihen parhaiten pystymme. Et jos me vedetään ittemme tavallaan nyt karrikoidusti kahessa viikossa loppuun, niin tavallaan mitä se lapsi hyötyy siitä sit kolmannella viikolla. Et kylhän meiän pitää osata tutkia itseämme sillä lailla, että mitä me siinä vaikka kahessa viikossa tehään niin, et me saadaan se kolmas ja neljäskin viikko tästä kuukaudesta vielä laadukkaasti tehtyä työtämme lasten kanssa. Että se on mun mielestä yks keskeinen ehkä niinku avainki siinä ammatillisuudessa se itsetuntemus ja itsensä johtaminen. Haastattelija 2 [00:31:33]: Kyllä, just niin. Haastattelija 1 [00:31:33]: Koska tavallaan kaikki me halutaan, et me pystytään tehä tätä työtä huomenna ja ens syksynä ja vielä viiden vuoden päästä ens syksynä, niinku jossakin sitä työtä lasten parissa, niin se, että mehän ollaan itse avainhenkilöitä sen tietämisessä, et miten se tehdään. Mitäs muuta tota Kiira tai Hannele aattelette, et mitkä on ne semmosia johtajan tai yhteisön tekoja vielä siihen työilmapiirin eteen, että haluutteks te jakaa jotain sellasia tota vinkkejä? Niin, haluatteko jakaa jotain vinkkejä semmosen hyvän työilmapiirin eteen? Me ollaan tässä keskusteltu syvällisesti, mut onks semmosii ihan tavallaan semmosia vielä pikku vinkkisiä, mitä vois nostaa tässä lopussa? Puhuja 1 [00:32:26]: No tää on vähän tämmönen erittäin, no tää on meiän ja naapuriryhmän yhteinen juttu, jota ei oo varsinaisesti sovittu missään kohtaa, mut se vaan tapahtui jossain kohtaa. Eli tota meillä oli työkaverini kanssa viime vuonna, kun oli tota välillä silleen, että vähän tuntui, että kuormittaa, ni meillä oli herkkukaappi, jossa kävimme välillä. Ja jos huomas toisesta, että toisella oli vähän nytten vaikka oli ollu joku rankka hetki lapsen kanssa, ni sitten saattoi sanoa, että siellä on kaapissa suklaalevy, otappa pala suklaata. Mikä on aika pieni asia, mut se oli ehkä niinku meillä semmonen, et periaattees siinä tulee semmonen, että huomaan, että sinulla oli nyt tässä tämmönen rankka hetki ja nytten, no meillä auttoi se suklaa, niin tota sitten kävimme ottamassa palan suklaata. Tai, että jos työkaverilla oli rankka päivä, niin sitten suklaapatukka kouraan tauolla, että hengähdä hetki ja ota kuppi teetä ja ota vähän suklaata. Tää nyt on meillä syntynyt tämmösseeks, mutta tota ehkä siinä ajatuksena just se, että toinen huomaa ja näyttää, että huomaa, että nyt saatto, sulla oli nyt vaikka semmonen hetki, joka näytti siltä, että se oli sulle aika rankkaa. Niinku huomioi sen, että toisella oli nytten semmoinen vähän haastavampi hetki. Ammatillisesti siis toki toimittu, mutta että on saattanut viedä omia voimavaroja. Ja, että nytten niinkun sitten voi vaikka ottaa sen palan suklaata ja hengähtää. Haastattelija 2 [00:34:21]: Aivan. Tää on se semmonen huomatuksi tuleminen. Puhuja 1 [00:34:23]: Jep. Haastattelija 2 [00:34:24]: Mä nään sut ja tota sillai oon oppinu ehkä tuntemaan sinut ja meiän välille on syntynyt semmonen luottamuksellinen suhde, ni käy hakee se suklaapatukka. Puhuja 1 [00:34:37]: Joo. Mutta tää syntyi vähän tällee puolivahingossa, mutta se tuki siinä meidän tiimissä ja meidän parissa tiimissä nytten sitä työssäjaksamista. Se pieni ele. Haastattelija 1 [00:34:53]: Mä oon kyl käyttäny tota samaa tota herkkujuttua. Niinkun siin on montaki ajatusta, mutta että oon kans houkutellu ensinnäki ihmisii sinne kahvihuoneeseen, sinne kahvitauolle. Varsinki nyt korona-aikojen niinku taas tämä muuttuvan ajan jälkeen tavallaan mä oon niinku yrittäny keksiä sitä, et kaikin pikku keinosin houkutellaan työntekijät kahvihuoneeseen ja siel saattaaki olla ainaki perjantaisin herkkuja, nykyään välillä ehkä enemmän muulloinkin, mut et just tavallaan semmonen. Ja jotkut on maininnukki sen semmosena, että sitte ku on ollu vaik aamupäivällä joku tavallinen päivä tai rankempikin päivä, mut odottaa sitä, et mitähän siel kahvihuoneessa tänään on. Et tavallaan, mut semmonen niinkun just, et ei sitäkään oo mitenkään silleen, että sovittu tai luvattu, mutta jotenki sellanen herkku ja pysähdys päivään ja ehkä jotenki se mitä esihenkilönä haluu tuoda se, et hei tauko on tärkee. Me ollaan kyl tauoista puhuttu muutenki yhteisössä. Mut, että kaikki pikku juttuset voi vaikuttaa siihen, että haluu tulla sinne tauolle sinne kahvihuoneeseen vaikka, tai jos ei haluu sinne tulla, ni ainaki hakee sieltä sen karkin ja menee sit johonki omaan rauhalliseen paikkaan pitään sen oman hetken. Haastattelija 2 [00:36:13]: Niimpä. Puhuja 1 [00:36:15]: Ja samalla tauolla ite nään, että pystyn keskustelemaan ihmisten kanssa, jotka on vaikka siel toises päässä taloo ja joiden kanssa muuten ei keskustelis, ja sitte ihan muista asioista ku töistä. Ja seki on aika kivaa, et oppii tuntee vähän muita ihmisiä ja sitte saa omalla tavallaan vähän sitä taukoo siihen työpäivään muissakin merkeissä kuin, tai että se ei oo sitä työtä. Haastattelija 2 [00:36:44]: Nii. Puhuja 1 [00:36:45]: Vaan voi olla jostain ihan muusta aiheesta. Haastattelija 2 [00:36:48]: Aivan. Tota päiväkodinjohtajan työssä työilmapiirin eteen mä ensinnäki jotenki koen, et must se on hirveen tärkeetä mun sanoo ääneen mun työyhteisössä, että mä haluan, että tää on semmonen paikka, mihin on kiva tulla, tääl on kiva olla, ja sit täältä voi vielä hyvillä mielin lähteekki. Koska se on mulle ihan oikeesti tosi tärkee asia, mäkin tarvitsen sellaisen työpaikan, mihin mun on kiva tulla ja siel on kiva tehä juuri niiden ihmisten kanssa töitä, ja sit voi siitä hyvillä mielin vetästä repun selkään päivän päätteeks ja lähtee sitte omiin vapaa-ajan menoihin. Et mä aattelen, et se on jotenkin mun hirveen tärkee sanoo ääneen. Toki se täytyy näkyä sitte myös niinä tekoina, et enhän mä voi vaan sanoa, että noniin, tämän pitää nyt olla sellainen työpaikka. Vaan sit mun pitää tietysti myös omalla käytökselläni mallintaa sitä, tai niinkun, et enhän mä voi ristiriidassa toimia sit sen kans, mitä mä puhun. Ni se mitä mä ehkä teen, niin mä pyrin olemaan ihan ihmisille ihminen. Mun mielestä semmonen ystävällisyys, niin sen pitäis lävistää ihan kaiken. Ollaan ystävällisiä itseämme kohtaan, ollaan ystävällisiä tiimiämme kohtaan, ollaan sitä johtajaaki kohtaan toivottavasti ystävällisiä ja johtaja sitte tietenki koko sitä työyhteisöä kohtaan vastavuorosesti. Et semmonen, et ku me ollaan kaikki ihan saman arvosia. Ja seki on tietysti tärkee mun sanoo ääneen ja sen pitää näkyä mun teoissa, et kaikki on mulle ihan saman arvoisia täällä, nää kaikki lapsetkin on mulle ihan saman arvoisia. Jollonka se pitää näkyä siinä, millä tavalla mä kohtaan tai otan niinkun vastaan erilaisia asioita mitä sitten onkin. Tottakai se tarkottaa myös sitä, että sitten jos tulee tavallaan niitä kömmähdyksiä arjessa ja on vaikka jotain ristiriitoja ehkä päässy syntymään siellä arjessa, ni yhtälailla hyvän työilmapiirin eteen mun pitää tarttua myös niihin ja käydä se keskustelu, et mitähän tässä oikeestaan on tapahtunu ja mitähän me ehkä oltiinkaan sovittu ja ollaaks me nyt kaikki tehty niin ku me on sovittu, vai niinkun pitäiskö meidän nyt hetki keskustella siitä, että kaikki taas päästään tavallaan siihen samaan linjaan ja vedetään taas sitä arkee sinne samaan suuntaan. Niin yhtä lailla tavallaan se mun teot työilmapiirin eteen on se, että mä oon ystävällinen kaikille, mut samalla mä myös tartun niihin hetkiin, et jotain on vähän feilua ehkä päässy tapahtumaan. Koska sit jos mä tavallaan niinkun jätän tarttumatta semmosiin asioihin, varsinki jos se on noussu sieltä työyhteisöstä, et joku vaikka on tullu juurikin kertomaan mulle, et hei nyt meillä on vaikka täällä arjessa jotain tämmöstä meneillään. Ja tota mä en oikein viihdy tällä hetkellä vaikka tässä päiväkodissa tai tiimissä tai tässä tietyssä tilanteessa tai jotenki näin, ni mun velvollisuus on sillon lähtee siihen tarttuu ja tekeen asioita sen eteen, jotta hänellä ja samalla koko työyhteisöllä olis mahollisimman kiva olla siellä työpaikalla, koska sillon kun se henkilöstö voi hyvin, ni sillon meiän lapsetki voi hyvin.

Opiskelijaharjoittelu on oppimiskokemus sekä opiskelijalle että ohjaavalle opettajalle. Harjoittelun onnistumiseen vaikuttaa niin ohjaavan opettajan sitoutuminen kuin koko työyhteisön tuki ja kannustus. Miten opiskelijaharjoitteluihin valmistaudutaan päiväkodeissa? Miten opiskelijan kannattaa valmistautua harjoitteluun? Onnistuneesta opiskelijaharjoittelusta kanssamme on keskustelemassa harjoitteluja ohjaava varhaiskasvatuksen opettaja Tanja Helikoski ja Tanjan ohjauksessa harjoittelunsa tehnyt Irja Jansson. Tekstivastine: Haastattelija 1 [00:00:04]: Moi, mun nimi on Annika Riekkola. Haastattelija 2 [00:00:05]: Ja mä olen Hannele Roponen. Tässä podcastissa ääneen pääsevät päiväkotien arjen tähdet, eli varhaiskasvatuksen opettajat ja lastenhoitajat. Vaihtuvia vieraitamme yhdistää sinnikäs halu rakentaa yhdessä ja yhteistyössä laadukasta varhaiskasvatusta, mutta myös työympäristöä, jossa jokaisella aikuisella on mahdollisuus onnistua. Haastattelija 1 [00:00:26]: Syvennymme ajankohtaisiin ilmiöihin helsinkiläisessä varhaiskasvatuksessa ja kuulemme ammattilaisten näkökulmasta, mitä varhaiskasvatus parhaimmillaan on. Haastattelija 2 [00:00:36]: Tässä jaksossa kuulemme onnistuneesta opiskelijaharjoittelusta varhaiskasvatuksen opettajan ja varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijan kokemusten kautta. Haastattelija 1 [00:00:45]: Keskustelemme muun muassa yhteisön ja johtajan merkityksestä opiskelijalle, sekä saamme kuulla vinkkejä harjoitteluun valmistautuville.   Haastattelija 2 [00:00:56]: Tänään meillä on vieraana varhaiskasvatuksen opettaja ja opiskelijaharjoitteluja ohjaava opettaja Tanja Helikoski ja Tanjan ohjauksessa harjoittelunsa tehnyt Irja Jansson. Tervetuloa. Puhuja 1 [00:01:08]: Kiitos. Puhuja 2 [00:01:08]: Kiitos. Haastattelija 2 [00:01:10]: Tanja, miten teillä valmistaudutaan opiskelijoiden tuloon? Puhuja 1 [00:01:14]: Sillä tavalla, että tiimissä ja koko työyhteisölle yleensä kokouksessa kerrotaan, että on tulossa opettajaopiskelijoita yliopistolta. Ajankohta kerrotaan ja tietysti se, että otetaan hyvin ja positiivisella mielellä vastaan opiskelijat. Myös se, että itse on motivoitunut ja sitoutunut ohjaamaan näitä opettajaopiskelijoita, niin pidän sitä tosi tärkeänä. Haastattelija 1 [00:01:53]: Millä lailla sä Irja koet, että miten sut otettiin vastaan ja oliko siinä jotain valmistautumista sun osalta? Puhuja 2 [00:02:02]: Meidät otettiin mun harjoitteluparin kanssa hienosti vastaan jo ihan ensimmäisestä Teams-palaverista lähtien. Se alkaa jo siinä, että pystyy kertomaan niitä omia ajatuksia ja tavoitteita sekä mahdollisesti myös henkilökohtaisia elämäntilanteita, joihin se harjoittelu voi vaikuttaa. Että pystyy ottamaan ne hienosti huomioon, niin kuin otettiin. Työyhteisössä itsessään se, että kaikki tiesi, että me ollaan tulossa ja heti ovella jo kysytään, että ai te olette ne. Se on ollut se, että tietää että meistä on puhuttu ja meitä on odotettu. Haastattelija 1 [00:02:47]: Tanja, kerroit, että se sun oma motivaatio ohjaamiseen ja kiinnostus aiheeseen, niin mistä sä löydät sitä? Mistä se syntyy tai tulee? Puhuja 1 [00:03:01]: Varmaan siitä, että pidän todella paljon omasta työstäni varhaiskasvatuksen opettajana ja haluan jakaa sitä omaa osaamistani. Mulla on paljon jo työkokemusta ja se edesauttaa myös sitä, että on asioita, mitä pystyy opiskelijoille antamaan ja millä tavalla heitä pystyy tukemaan. Ennen kaikkea koen myös sen niin, että se lisää mun omaa työhyvinvointia kun mulle tulee opiskelijoita. Mä pystyn siinä pikkuisen irtautumaan siitä omasta ryhmästä ja opettajan tiukasta roolista sinne takavasemmalle ja pääsen ihan oikeasti kunnolla havainnoimaan neljäksi viikoksi sitä toimintaa. Se on tosi tärkeää. Haastattelija 2 [00:03:55]: Saitko sä Irja jotain palautetta, kun Tanja on sua havainnoinut harjoittelun ajan? Minkälaisia keskusteluja te kävitte siitä sun työskentelystä harjoittelun aikana siellä päiväkodissa? Puhuja 2 [00:04:10]: Tanjan palautteenanto oli aina tosi hyvää. Varmasti oli sellaisia hetkiä, kun tuli annettua jotain vinkkejä että kuinka olisi jonkun voinut hoitaa. Mutta mun mielestä aina sellainen rakentava ja positiivissävytteinen palaute opiskelijalle - ihan kaikille, ei vain minulle henkilökohtaisesti - on paljon tavoitteellisempaa, koska silloin sä annat opiskelijalle sellaisen tunteen, että hei sä pystyt tähän, jatka. Tulee hyviä fiiliksiä ja sisäistä motivaatiota. Haastattelija 1 [00:04:51]: Joo. Osaatko muuten kertoa siitä, millainen teidän keskinäinen suhde siinä on sen harjoittelun aikana syntynyt? Te olette kuitenkin monta viikkoa yhdessä työskennelleet. Puhuja 2 [00:05:06]: Mun mielestä meillä on ihana suhde. Tuli heti sellainen kollegiaalinen suhde. Tuntui, että minua myös arvostetaan. Vaikka olen opiskelija, niin silti Tanja koki, että voi luottaa ja arvostaa ja kuunnella myös mua. Meidän kysymyksiin vastattiin ja saatiin kysyä mitä vain. Avoin keskusteluyhteys löytyi heti ja saatiin vuorovaikutteisesti olla vaan kanssakäymisessä. Sellainen luottamus, arvostus ja kunnioitus. Haastattelija 2 [00:05:49]: Millaisena sä Tanja ajattelet lähtökohtaisesti tuollaista ohjaavan opettajan ja opiskelijan suhdetta? Minkälaisia asioita sä siihen tuot? Puhuja 1 [00:06:01]: Nimenomaan lähtisin tällaisen luottamuksen ja avoimuuden pohjalta luomaan sitä suhdetta. Mehän ollaan toisillemme tuntemattomia henkilöitä ennen kuin tavataan ensimmäisen kerran. Se on todella tärkeää se ensimmäinen tapaaminen joko siellä Teamsissa tai yliopistolla, missä päästään jo juttelemaan näiden opiskelijoiden kanssa, että mitä odotuksia heillä on esimerkiksi minulta sitä ohjausta kohtaan tai muuten harjoittelusta. Siinä jo luodaan se pohja sille harjoittelun alkamiselle. Koen sen todella tärkeänä. Ajattelen myös niin, että he ovat minun tulevia kollegoita. Nyt on harjoittelussa mahdollisuus kokeilla omia siipiä ja minun avulla mennä sen oman mukavuusalueen ulkopuolellekin, kuten puhuttiinkin tuossa lähikehityksen vyöhykkeestä myös aikuisopiskelijoiden kohdalla. Että on kaikki mahdollisuudet siihen kokeiluun turvallisessa ohjauksessa. Haastattelija 2 [00:07:19]: Tuossa alussa puhuttiin siitä, että sä Tanja omalle tiimille kerrot ja teet alustustyötä jo ennen kuin opiskelija tulee. Puhut ja alustat sitä heidän tuloa ja sitä, mitä he tulevat sinne tekemään. Millä tavalla sitten se tiimi on mukana siinä opiskelijan ohjauksessa? Sinä toki olet se ohjaava opettaja, mutta millä tavalla se tiimi on siinä mukana? Onko teillä jotain yhteisiä sopimuksia siitä vai miten te keskustelette siitä? Puhuja 1 [00:07:53]: Me ollaan tiimikokouksessa keskusteltu ennen opiskelijoiden harjoittelun alkua, että kun meille tulee opettajaopiskelijoita, niin he tulee toteuttamaan sitä pedagogista toimintaa siinä ryhmässä, jolloin minä ryhmän pedagogisena johtajana väistyn pikkuisen takavasemmalle ja havainnoin enemmän toimintaa. Mutta tiimin jäsenet toimivat ihan normaalisti, niin kuin he toimisivat minun kanssa kun mä toimin siinä ryhmässä opettajana. Jotta nämä opiskelijat saisivat siitä harjoittelusta mahdollisimman paljon irti. Myös ollaan keskusteltu tiimin kanssa se, että he kysyvät opiskelijoilta, että mikä on vaikka tämän viikon toiminta, mitä tehdään milloinkin ja missä he voisi olla avuksi. Eli myös niin päin. Mun mielestä tiimin lämmin vastaanotto myös opiskelijoita kohtaan on todella tärkeää. Haastattelija 1 [00:08:54]: Kuulostaa, että sä et pelkästään ohjaa opiskelijaa, vaan myös sitä sun tiimiä. Että tämä on sitä meidän pedagogista työtä ja valintoja myös siinä hetkessä, kun opiskelija tulee. Miten sä Irja näet, että tämä tiimi oli siinä mukana sun työharjoittelussa? Puhuja 2 [00:09:16]: Tosi kivasti oli mukana. Sehän on myös opiskelijalle sitä työyhteisössä toimimisen harjoittelua. Se, että pystyy myös johtamaan sitä tiimiä on varsinkin tuossa syventävässä harjoittelussa yksi niistä tavoitteista. Sen takia on myös tosi tärkeää, että myös muut, on ne opettajia tai lastenhoitajia siinä ryhmässä, lähtee niihin ideoihin mukaan ja ideoi yhdessä ja tuo myös omia näkemyksiään. Se on vuorovaikutuksellista. Ei ole vain niin, että me tullaan sinne ja me vain tehdään jotain ja muut katsoo vierestä, vaan tehdään yhdessä ja katsotaan ja pohditaan. Ollaan vuorovaikutuksessa ihan kaikkien kanssa. Haastattelija 2 [00:10:10]: Tässä vilisee tämä tiimin pedagoginen johtaminen ja pedagoginen johtajuus-termi. Sillähän ei hierarkian kanssa ole yhtään mitään tekemistä. Mitä kuulee teitä, että mistä se opettajan pedagoginen johtajuus syntyy, niin se on juuri tuota yhteistyön varmistamista. Että minä opettajana olen vastuussa siitä, että tämä tiimi tekee yhdessä ja yhteistyössä töitä tietenkin niiden lasten takia. Usein sitä termiä kavahdetaan, vaikka se ehkä juurikin johtuu siitä, se vähän ymmärretään väärin. Mitä te ajattelette siitä pedagoginen johtajuus- käsitteestä? Puhutaanko teillä esimerkiksi Irja koulutuksessa siitä? Puhuja 2 [00:11:03]: Kyllä se jossain määrin siellä vilisee. Itse ehkä näkee sen nimenomaan sellaisena, että on vastuussa siitä vuorovaikutuksesta ja siitä, että sä katsot että kaikki pääsee vaikuttamaan yhtälailla. Ja että kaikilla on hyvä olla siinä tiimissä ja että he saavat omat näkemyksensä ja mielipiteensä esille. Että he viihtyvät siinä. Puhuja 1 [00:11:30]: Ajattelen, että jokainen tiimi tarvitsee pedagogisen johtajan, koska muuten meillä olisi kaaos, jossa kukaan ei tietäisi mitä tehdään milloinkin. Se on opettajan vastuulla se pedagoginen johtajuus. Ajattelen myös, että ehkä se johtaja-sana on vähän väärä siinä, mutta kuitenkin se, että siellä on se opettaja, joka suunnittelee toiminnan, jota yhdessä toteutetaan. Ja keskustelee tiimin kanssa, että mikä on järkevintä, missä on kukakin aikuinen milloinkin ja se keskustelu täytyy käydä. Koen sen pedagogiseksi johtajuudeksi. Haastattelija 2 [00:12:19]: Mua kiinnostaa Irja kun sä pääsit harjoittelussa ihan tätä opettajan pedagogista vastuuta ottamaan siinä tiimissä, niin minkälaisia kokemuksia sulle jäi siitä tiimityöskentelystä ja vastuunottamisesta juuri tässä Tanjan tiimissä? Puhuja 2 [00:12:37]: Hyviä kokemuksia. Kyllä meille annettiin tilaa toteuttaa ja myös tuotiin muulta tiimiltä ideoita, että he olivat ajatelleet tällaista vaikka johonkin tiettyyn juhlaan tai muuhun liittyen. Sitten toteutettiin niitä. Se, että tultiin katsomaan, jos oli pienryhmätoimintaa, että saako tulla katsomaan. Hyviä kokemuksia. Haastattelija 1 [00:13:14]: Miten sä Irja ajattelet, kun ollaan puhuttu paljon siitä tiimistä, että se on se ydinporukka ja vuorovaikutusympäristö, missä ollaan. Mutta tosi lähellähän siinä on se koko yhteisö koko ajan. Miten sä näet sen yhteisön siinä osana sun työharjoittelua? Löytyykö sieltä niitä kohtia, joihin sä kuulut tai missä sä olet näkyvillä? Miten yhteisönäkökulmasta? Puhuja 2 [00:13:46]: Koko yhteisöhän oli mulle tuttu, koska olin siellä ennen ollut työsuhteessa. Se on toki vähän eturistiriitainen tilanne. Sen takia varmaan oli ihanaa, että sieltä mä olin aloittanut mun varhaiskasvattajan urani, että nyt se päättyy siihen samaan paikkaan. Tuli tosi tervetullut olo. Kaikki muistivat ja kyselivät kuulumisia. Yhteisönä yleisesti tavallaan se, että tuollaisessa isossa työyhteisössä, missä ollaan omissa ryhmissä ja ainoat näkemiset on siellä kahvihuoneessa, niin se on hirveän tärkeää, että niissä otetaan mukaan. Sanotaan, että hei mitä mieltä olet tästä, tai ota keksiä, tällaisia pieniä asioita. Että hei, sä olet täällä meidän matkassa ja osa meitä, vaikkakin vain sen viisi viikkoa. Ne pienet asiat on tosi tärkeitä. Haastattelija 1 [00:14:52]: Tuohon yhteisöön liittyen. Tanja, siellä yhteisössä on toki muitakin kuin aikuiset, niin haluatko kertoa siitä opiskelijoiden merkityksestä lapsille tai ryhmälle? Sä tietenkin näet sen hyvin läheltä. Puhuja 1 [00:15:05]: Joo. Ihan samalla tavalla kuin aikuisille työyhteisössä kerrotaan, että meille tulee opiskelijoita, niin lapsille kerrotaan myös siitä ja jutellaan heidän kanssa, että mitä he tulevat tänne tekemään. Että he ovat tulevia opettajia ja tekevät tätä samaa työtä, mitä me tehdään täällä. Pääsette tekemään kivoja juttuja heidän kanssa. Toki me ollaan tiimin omat aikuiset, mutta sitten on myös opiskelijat siinä ryhmässä sitä toimintaa toteuttamassa teidän kanssa. Haastattelija 1 [00:15:49]: Mitä sä Irja ajattelet sun suhteesta lapsiin siinä harjoittelun aikana? Miten siellä näkyy ja rakentuu se suhde siihen omaan ryhmään? Puhuja 2 [00:16:01]: Se on mulle itselle se lempparijuttu, että saa niille lapsille sellaisen pienen hetken, kun heillä on paljon aikuisia. Tanjankin kanssa juteltiin silloin, että se viisi viikkoa on heille juhlaa, kun on koko ajan jotain uutta ja niin sanotusti sirkusta, kun opiskelijat koittaa omia voimiaan. Se on tärkein asia, että lapset saa huomiota. Meilläkin oli se yksi kerta, kun meillä oli aamupiiri ja oli muutamia lapsia poissa ja jokaisella aikuisella oli kaksi lasta sylissä. Kukaan ei jäänyt ilman syliä. Kun katsoi sitä tilannetta, että näin sen pitäisi aina olla, että olisipa meillä näin paljon sylejä jokaiselle. Se on se iloinen asia, minkä se yhteisö saa, kun tulee opiskelijat. Haastattelija 2 [00:17:11]: Miten sitten kun se on kuitenkin viitisen viikkoa, mitä siellä ollaan, niin sinänsä pitkä aika. Ollaan silti uusia ihmisiä, niin miten siinä opiskelijaharjoittelun alussa opiskelijana lähdet luomaan sitä suhdetta lapseen? Mitkä on konkreettisia arjen tekoja, että sä luot suhteen niihin lapsiin? Puhuja 2 [00:17:40]: Sehän on se vuorovaikutus. Se, että menee sinne lattialle heti leikkimään. Totta kai lukee lapsia, että minkälainen lähestymistyyli heillä on uusiin aikuisiin ja kunnioittaa sitä. Mutta että menee sinne kuitenkin ja tekee niitä aloitteita. Se on sen aikuisen vastuulla. Vaikka se on se havainnointiviikko se ensimmäinen, niin silti sen lomassa pystyy kuitenkin ottaa ja tehdä niitä aloitteita ja olla vuorovaikutuksessa. Itsekin olen kirjoittanut mun havainnointivihkoihin, että havainnointi loppui lapsen aloitteen takia. Silloin, kun mua tullaan pyytämään leikkimään, niin mä menen leikkimään. Se on mun ensisijainen tehtävä harjoitella sitä vuorovaikutusta lasten kanssa ja olla heille siellä, kuin se että että teen havainnointitehtävää jostain tilanteesta X. Haastattelija 2 [00:18:36]: Keskusteletko sä Tanja opiskelijoiden kanssa juuri tästä suhteen luomisesta lapseen? Käytkö paljon keskusteluja siitä, että miten sitä kannattaa lähteä luomaan? Puhuja 1 [00:18:51]: Kyllä. Heti ensimmäisellä tapaamisella. Että kun he tulevat päiväkotiin, niin aktiivisesti menevät sinne lasten luo ottamaan kontaktia, kyselemään lapsilta ja osallistumaan siihen tekemiseen, mitä siinä sillä hetkellä tehdäänkään. Se on todella tärkeää, että rohkeasti vaan sinne lasten sekaan. Haastattelija 2 [00:19:17]: Tämäkin on varmaan semmoinen asia, mikä on hirveän tärkeää sanoa ohjaavan opettajan ääneen. Opiskelijoita on kuitenkin hirveän erilaisista taustoista. Irjalla oli kokemusta työelämästä, mitä kaikilla ei välttämättä ole. Meillä on erilaiset taustat ja kokemukset ja se varmasti määrittelee paljon sitä, millä tavalla olen vuorovaikutuksessa ja varsinkin uusissa tilanteissa ja vieraassa ympäristössä. Se on tosi tärkeä juttu sanoa ääneen opiskelijalle, että mene sinne vaan leikkimään. Toki muistaen, että havainnointiviikko sullakin siihen alkuun kuului. Lasten kauttahan se työ tietenkin opitaan. Puhuja 2 [00:20:04]: Joo, ja siinäkin voi mahdollisesti se ohjaava opettaja sanoa, että tule vaikka mun kanssa, mennään yhdessä. Jos on opiskelijoita, joilla ei olekaan muuta kokemusta kuin se yksi harjoittelu. Voi olla hyvin nuoriakin opiskelijoita. Sitä voi tehdä myös rinta rinnan. Ja totta kai siinä on ohjaavan opettajan vastuulla, että hän lukee sitä opiskelijaa ja hänen vuorovaikutustyylejä. Vaikka olisikin vähän hiljaisempi tai vetäytyvämpi opiskelija, niin se ei tarkoita, että hän ei olisi hyvä siinä työssä. Hän vain kaipaa erilaista ohjausta. Puhuja 1 [00:20:41]: Se on aika vaativa se ohjaavan opettajan työ. Siihen täytyy kyllä olla sitoutunut ja motivoitunut, että ne opiskeluharjoittelut saadaan onnistumaan ja opiskelija saa kaiken hyödyn irti. Haastattelija 1 [00:20:58]: Kyllä. Mutta ajattelisin, että ohjaavan opettajankaan ei tarvitse yksin varmaan asian kanssa olla. Haluako Tanja kertoa, mitä sä ajattelet mitä päiväkodin johtaja voi siinä parhaimmillaan olla mukana ja tehdä sun avuksi? Puhuja 1 [00:21:17]: Joo. Tämähän vaatii ehdottomasti yhteistyötä johtajan ja ohjaavan opettajan välillä. Totta kai, koska syventävään harjoitteluun kuuluu johtajan työhön tutustuminen. Silloin ajatellaan näin, että johtajalla tulee olla tähän aikaa ja myös halua. Se ei riitä, että minulla on se halu ja aika siihen ohjaamiseen, vaan myös johtajalla pitää olla sitä. Se vaatii sen keskustelun myös sen ohjaavan opettajan ja johtajan välillä, että mitkä on ne ajankohdat milloin opiskelijat ovat johtajan työtä seuraamassa. Ja että mikä on järkevää sen lasten kanssa tehtävän toiminnan kannalta. Haastattelija 1 [00:22:08]: Mitä muuta Irja sä ajattelet, että mitä johtaja voi tehdä, että se harjoittelu onnistuu sulla hyvin? Puhuja 2 [00:22:15]: Tässä harjoittelussa ainakin se, että ihan ensimmäisessä Teams-kokouksessa, mulla oli aikatauluongelmia ensimmäisenä päivänä ja Tanja joutui sanomaan, että hän ei ole vielä päiväkodilla silloin kun mun pitäisi tulla sinne. Sitten päiväkodin johtaja huikkasi sieltä, että tänne vaan, mä olen täällä. Se, että tulee heti sellainen tervetullut olo. Se, että mun yksilöllisiin tarpeisiin pystytään vastaamaan ja se, että on aikaa. Ja se, että kun me tutustuttiin johtajan työhön siinä, niin ei ollut ikinä kiireen tuntua tai sellaista tunnetta, että me ollaan tiellä. Meillekin siellä ryhmätapaamisissa painotettiin, että pyytäkää ja katsokaa, että te saatte olla siellä johtajan kanssa. Se kuuluu teille. Ikinä ei tullut sellaista oloa, että me ei saataisi olla tai me ei kuuluttaisi tänne. Oli nimenomaan semmoinen tosi avoin keskusteluyhteys koko ajan ja oppi paljon meidän keskusteluista ja siitä johtajan työstä. Sitä työtä avattiin hyvin laajasti. Haastattelija 1 [00:23:44]: Kaikkea oppii ja kaikki on mahdollista. Sitä oppia ja kehittymistä tapahtuu totta kai sitten harjoittelujen jälkeenkin. Onko jotain suuria ihania onnistumisen kokemuksia, mitä voisit vielä jakaa? Mikä on ollut se parhaus siellä harjoittelun aikana? Puhuja 1 [00:24:10]: Mulla on ainakin se, että opiskelija, joka oli tekemässä eheyttävää harjoittelua, niin hän tuli sitten meille töihin ja on vakituisesti meillä opettajana tällä hetkellä. Nämä on aina mahtavia juttuja, kun saa napattua taitavan ihmisen työelämään ja kollegaksi mukaan. Siitä tulee todella suuri onnistumisen tunne. Ja tietenkin myös opiskelijoilta viimeisenä päivänä saadut palautteet, missä aina itkua tulee molemmin puolin. On aina sellainen haikeus siinä kohtaa. Mulla on ollut kyllä todella taitavia opettajaopiskelijoita harjoittelussa. Haastattelija 1 [00:25:00]: Tuo on mun mielestä hyvä kuva siitä merkityksellisyydestä. Siellä ne tunteetkin on näkyvillä ja se kertoo niistä merkityksistä kyllä siinä tilanteessa. Haastattelija 2 [00:25:14]: Se suhde pääsee ehkä kasvamaan aika kiinteäksi sen viiden viikon aikana ja voisi kuvitella, että se on sen tulosta, että se harjoittelu on ollut onnistunut. Siinä on onnistuttu luomaan sellainen vastavuoroinen suhde. Sehän on oppimiskokemus tietysti molemmille, ei pelkästään opiskelijoille, vaan myös sille ohjaavalle opettajalle. Uskon, että se on nimenomaan tulosta siitä, että siinä on onnistuttu yhdessä saamaan paljon hyvää aikaan. Haastattelija 1 [00:25:46]: Mitäs Irja sun onnistuminen ja nosto vielä sieltä parhaista paloista? Puhuja 2 [00:25:52]: Tietenkin aina nämä haikeat jäähyväiset ja lasten kanssa kohtaamiset ja onnistumiset. Itsellä on sellainen ihana onnistumisen kokemus, kun vedin tällaista kehotunnekerhoa toiseen harjoitteluun liittyen, joka oli tällainen isompi kokonaisuus. Sitten harjoittelun päätteeksi meillä oli keskusteluja koko tiimin kanssa, että mikä on heille jäänyt mieleen ja he kaikki vastasivat tämän kokonaisuuden ja sen jälkeen pyysivät, että saavatko he käyttää sitä tulevina vuosina. Siinä tuli itselle niin suuri onnistumisen kokemus, että on pystynyt suunnittelemaan jotain, minkä joku haluaa käyttöönsä ja jolla on arvoa heille. Se oli hirveen ihanaa. Haastattelija 2 [00:26:51]: Mitä vinkkejä sä Irja antaisit harjoitteluun tulevalle opiskelijalle? Mitä hän tarvitsee mukaansa, kun hän tulee sinne opiskelijaharjoitteluun? Puhuja 2 [00:27:00]: Eniten se on se avoimuus ja riskien otto. Että nyt on mahdollisuus ennen työelämää kokeilla ihan kaikkea ja mennä vähän niin kuin yli. Jos epäonnistuu, niin se ei haittaa. Sulla on se ohjaava opettaja siellä. Saat olla sellaisessa kuplassa siellä hänen turvassaan ja kukaan ei arvostele sua niistä epäonnistumisista, vaan voit saada niistä oppimiskokemuksia. Ja sitten vaan sellainen avoin mieli ja hyvä fiilis. Puhuja 1 [00:27:49]: Kyllä. Sanoisin opiskelijoille, että avoin mieli ja ennakkoluulottomuus ja rohkeus. Heti aktiivisesti vaan lasten kanssa tekemään tuttavuutta. Se, että huomioi tavallaan sen koko päivän pedagogisena toimintana, että pedagogiikkaa on siinä päivän kaikissa hetkissä. Ja sitten se, että mä aina haluan, että meillä töissä on hauskaa. Ei aina ole hauskaa, mutta hauskaa saa olla ja huumorintajua pitää olla. Lapset on yllättävän huumorintajuisia, pienetkin.

Jos tiimi ei toimi, pedagogiikka ei toimi - mikään ei toimi. Kun tiimin jäsenenä toimimisen ymmärtää työtehtävänä, kaikilla tiimeillä on mahdollisuus onnistua. Mistä koostuu toimivan tiimityöskentelyn rakennuspalikat? Miten positiivinen kehä tiimin jäsenten välillä kannattelee haasteiden yli? Moniammatillisesta yhteistyöstä kanssamme on keskustelemassa varhaiskasvatuksen opettaja Pihla Välivaara ja varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Reetta Salonen. Tekstivastine: Haastattelija 1 [00:00:04]: Moi, mun nimi on Annika Riekkola. Haastattelija 2 [00:00:06]: Mä olen Hannele Roponen. Tässä podcastissa ääneen pääsevät päiväkotien arjen tähdet, eli varhaiskasvatuksen opettajat ja lastenhoitajat. Vaihtuvia vieraitamme yhdistää sinnikäs halu rakentaa yhdessä ja yhteistyössä laadukasta varhaiskasvatusta, mutta myös työympäristöä, jossa jokaisella aikuisella on mahdollisuus onnistua. Haastattelija 1 [00:00:28]: Syvennymme ajankohtaisiin ilmiöihin Helsinkiläisessä varhaiskasvatuksessa, ja kuulemme ammattilaisten näkökulmasta, mitä varhaiskasvatus parhaimmillaan on. Tässä jaksossa keskustelemme moniammatillisesta yhteistyöstä, ja meille selviää muun muassa, että mitä tekoja positiivisen kehän syntyminen vaatii. Tervetuloa kuuntelemaan VakaWau-podcastia. Haastattelija 2 [00:00:51]: Tänään meillä on vieraana varhaiskasvatuksen opettaja Pihla Välivaara ja varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Reetta Salonen, tervetuloa. Puhuja 1 [00:00:59]: Kiitos. Puhuja 2 [00:01:00]: Kiitos. Haastattelija 2 [00:01:01]: Mitkä on Pihla sellaset perusasiat, mistä lähetään liikkeelle, kun puhutaan moniammatillisesta yhteistyöstä? Puhuja 1 [00:01:06]: No mä koen, et moniammatillinen yhteistyö toimii silloin, kun kaikki tiimin jäsenet pääsee käyttää niitä omia vahvuuksiaan ja osaamisalueitaan, ja sitte tiimissä on vastuut jaettu selkeesti ja muutenkin niinkun vuorovaikutus on hyvin avointa ja ammatillista tiimin jäsenten välillä. Puhuja 2 [00:01:27]: Olen aivan samaa mieltä kyllä Pihlan kanssa. Mun mielestä hyvässä tiimityössä kaikki tiimin jäsenet arvostaa toisiaan, sitä toisten ammattitaitoo ja luotetaan siihen toiseen, et mitä me tehdään siellä. Et siin työssä on sellasta joustoo ja myös toisist huolta pitämistä. Et esimerkkinä nyt vaikka ollaan pihalla, ollaan tulos sisälle tekeen pienryhmähommia, mä oon siellä ihan kylmissäni, meidän ryhmän ope huomaa ja sanoo mulle, et mites Reetta, haluisiks sä vaikka mennäkki ensimmäisenä mennä sisään sun pienryhmän kanssa? Ihan tällanen pieni asia siinä arjessa, mut huomataan, et okei, joustetaan, tehään tämmönen pieni muutos, et mee sä vaikka ekana sisään sun pienryhmän kanssa. Ni koko arki ku koostuu toisten huomioimisesta, siit pienistä arjen teoista, ni mun mielest se kasvattaa sitä hyvää tiimihenkee ja siitä se hyvä tiimi koostuu. Haastattelija 1 [00:02:35]: Ehdottomasti, aivan ihana esimerkki. Tuleeks teille jotain muita esimerkkejä mieleen, vaiks sellasesta joustamisesta tai avoimuudesta siinä oman tiimin kanssa, kun arjessa työskentelee päivittäin? Puhuja 1 [00:02:49]: No me lähetään yleensä toimintakausi rakentaa ihan siitä, et me kirjaimellisesti käytetään vahvuuskortteja hyötynä, mitä me käytetään lastenki kaa arjessa, mutta ensimmäisenä kun tiimi kokoontuu ekaa kertaa, niin jokainen saa valita ihan sen oman vahvuuden ja käydään ne läpi ja huomataan se, et mitä vahvuuksia meillä on käytössä sille tulevalle toimintakaudelle. Ja siitä sitten myös yleensä kysyn vähän niinkun lastenhoitajapareilta, että minkälaista osaamista heillä on, mitä he haluais siinä toimintakauden aikana tuoda esiin. Et jos kuvataiteellista tai musiikillista tai liikunnallista osaamista, ni sit mielellään kyllä jaan sitä vetovastuuta heidän kanssaan ja vaikka itse oon vastuussa siitä pääasiallisesta pedagogisesta suunnittelusta, niin sit kuitenkin mielelläni hyödynnän sitä muidenkin osaamista ja jotenkin luo sitä tilaa. Ja se myös rakentaa sitä luottamusta, mistä Reetta puhu, et jokainen pääsee tekemään sitä työtä niillä omilla taidoillaan. Puhuja 2 [00:03:51]: Nii just meiänki tiimis parasta on se, et opettajalla on tää toki pedagoginen vastuu ja meiän toiminta rakentuu sille, mut et me päästään pallottelee niit ideoita. Et mikä on mun, et nyt hei tää toimi tosi hyvin, nyt hei pitäiskö meidän kuitenki, et mitä mieltä oot, et mulle tuli mieleen, et jos me pidettäis, otetaanki metsään mukaan nää ja nää jutut ja mitä mielt sä täst oot? Et se koko ajan semmonen vuoropuhelu siin meiän tiimissä ja sit lastenhoitajana saa tuoda niit omia ideoita ja myös pedagogist osaamista siihen tiimin työhön ilmi. Ni se on niinku se vahvuus. Puhuja 1 [00:04:35]: Kyllä ja sit mä koen, et just ku niist asioista puhutaan tiimissä, ni se avaa kivasti uusia näkökulmia, ja sit se vaatii myös jokaiselta tiimin jäseneltä iteltään sitä, että on valmis reflektoimaan omia toimintatapoja ja omia näkökulmiaan myös, et siin ehkä näkyy se joustavuus myös, et on valmis vastaanottaa niitä toisen ideoita ja antamaan sitä tilaa ja luottamaan siihen, että hei sä osaa ja sä pystyt toteuttamaan sitä, mitä sä tuot nyt tässä palaverissa esiin. Puhuja 2 [00:05:05]: Niimpä. Sellasta rohkeutta, et mä uskallan sille tiimille tuoda nää hyvät ja ei niin hyvät ideat ja kaikki ja sit me voidaan yhes niit miettii, et mikä tälle ryhmälle nimenomaan toimis tai mikä tähän tavoitteeseen tai ilmiöön nyt toimis. Ni se on se. Ja myös se, et sitte ei oo sitä pelkoo siin tiimissä, et jotenki vois epäonnistuu niiden omien ajatusten tai tekemisen tai ideoitten kanssa, et siin on semmonen turvallinen hyvä työskentelytila. Puhuja 1 [00:05:39]: Kyllä ja sit just se, että muistetaan nostaa niitä toisen onnistumisia esiin, että kun näät, et työkaveri tekee jotain onnistuneesti, ni sitten sanottais sitä myös ääneen. Haastattelija 2 [00:05:51]: Niimpä. Joo. Mistä se sitte koostuu semmonen ilmapiiri siihen tiimiin, että siinä on turvallinen tila tuoda esiin niitä omia ideoita? On ne sitte niinku Reetta kuvas hyviä tai huonoja ideoita, niin mitkä on sellasia konkreettisia tekoja, et voidaan tehä semmonen ilmapiiri siihen tiimiin, et siinä voi kaikki tuoda esiin ja niihin sitte tartutaan? Puhuja 2 [00:06:18]: No ainaki, et aluks ollaan sovittu mun mielest selvät tiimisäännöt, se auttaa. Ollaan sovittu, et kaikki ollaan täs yhdessä ja kaikki saa tuoda omat. Ihan siis sanotetaan sitä meidän omaa toimintaa. Mehän koko ajan sanotetaan lasten toimintaa, mut myös omissa tiimeissä, ni sanotetaan sitä myös meidän toimintaa. Puhuja 1 [00:06:40]: Kyllä joo. Ja hyvin toit esiin sitä, että se käydään ihan niinkun läpi tiimin kanssa ja tiimisopimushan on tosi hyvä dokumentti tämmöseen, et missä mietitään sitä, et millä tavalla me halutaan olla vuorovaikutuksessa keskenään, et tehään ne säännöt meidän vuorovaikutukselle ja sitte myös niille vastuualueille. Jotenki se on hyvin konkreettinen tapa listata niitä asioita, et mitä me toivotaan siltä meidän tiimityöskentelyltä. Ja se on myös hyvä sitten jälkeenpäin jos huomaaki, et okei nyt ne asiat, mistä me ollaan sovittu ei ehkä toimikkaan sillä tavalla, ni siihen on helppo palata ja miettiä, et hei mitä meillä olikaan täällä sovittuna, et miten me toimitaan yhdessä. Haastattelija 2 [00:07:21]: Niimpä. Haastattelija 1 [00:07:22]: Joo. Ihania esimerkkejä taas löytyy tosi monta ja mua kiinnostas kuulla myös se, että onko jotain muita tapoja miten te ottte, siis tosiaan on näitä sopimuksia, mut et onko jotain muita arkisia tapoja miten te ootte sit tavallaan tämmösistä niinku tilanteista lähteny ratkomaan, kun onki huomannu jonku havainnon, ehkä on eri mieltä tai ei ymmärrä mitä toinen siin on hakenu, ni onks teil jotain semmosii esimerkkejä tai ajatuksia, et miten niitä on voinu ratkoo? Puhuja 2 [00:07:53]: No mä oon huomannu, et yleensä se on ollu ehkä se kommunikaation puute mikä siin on ollu. Esimerkkinä mä aamulla siellä meen ja haen kärryä ja haen tietokonetta ja ihmettelen, et miksi kukaan ei muut tätä kärryä täältä hae ja minä täällä nyt olen tää sankari, joka hakee kaikki, niin sit siinähän sit mä ihmettelen, et miksei tääl kukaan nyt hae näitä, niin he on siis esimerkiks voinu vaan olettaa, että minä olen se kuka haluan siellä ne hakee. Ja mä en oo ikinä tuonu sitä ilmi kenellekkään, et hei musta tuntuu, että täs on nyt aika paljon täks aamuks, et voisko joku, et pystyiskö joku jeesaa täs tilantees. Tottakai voi auttaa, eihän siin oo mitään. Mutta on vaa olettanu, muut on olettanu, et hän haluaa tän tehdä, kun hän tuolla noin reippaasti marssii, ja mä oon olettanu, että he ei, he haluaa tehdä jotain muuta. Et se on ihan, sitte puhutaan, et okei et hei pystyks sä hakee tän ja mä haen nää ja täst tää päivä alkaa. Sä avaat vaik ovet ja mä haen tän ja näin tää päivä lähtee käyntiin. Sehän on ihan vaan se kommunikaatio ja ei oleteta toisistamme, että mitä ikinä se onkaan, et sä laitat kuivauskaapin päälle. Et se pitää vaa sanoo, et hei laitaks sä vai laitaks mä? Näinhän ne yleensä menee. Haastattelija 1 [00:09:23]: Kyllä. Ei kannata olettaa edes pientä kuivauskaapin napin painamista. Puhuja 2 [00:09:27]: Nii. Haastattelija 1 [00:09:28]: Tosi hyvä, joo. Puhuja 1 [00:09:29]: Kyllä. Joo mä oon ihan samaa mieltä Reetan kanssa, että helposti ku tiimissä työskentelee, ni tämmöset oletukset ja  väärinymmärrykset on hyvin inhimillisiä ja sitä ei tajuakkaan kun vasta sitten kun niistä asioista rupeaa puhumaan ääneen. Ja sitten tavallaan toinen ehkä mitä tiimisopimuksen lisäks oon käyttäny hyödyks, on ollu just tää ryhmän pedagoginen suunnitelma. Et sinne me ollaan hyvin konkreettisesti kirjattu just näitä, et mihin aikuiset sijoittuu missäkin tilanteessa tai millä tavalla me tuetaan niitä ryhmän tavotteita. Et meillä on ollu esimerkiks ruokailu oli syksyllä semmonen yks tavote, että mistä haluttiin sensitiivisempi ja semmonen miellyttävämpi tilanne, niin sit me ihan kirjattiin sinne pedagogiseen suunnitelmaan, että tota yksi aikuinen hakee kärryn, yksi aikuinen istuu lasten kanssa pöytään juttelemaan, ja sitte kun on jaettu ruoat, niin sitten tehdään kuuntelutehtävä, et kuunnellaan joko musiikkia tai vahvuusvariksen tarina, joka rauhoittaa sitten sen ruokailun. Ja sitten kun ollaan kuuntelutehtävä tehty, niin sitten aloitetaan rauhalliset ruokapöytäkeskustelut, ja sitten jos ne onnistuu kivasti, niin sitten lapset saa siitä leiman ja sit kun on 10 leimaa, niin me pidetään joku ihana tapahtuma lasten kanssa yhdessä. Niinku ihan semmosia konkreettisia juttuja sinne, mitä sitte on helppo arvioida ja myös muistaa kaikkien tiimin jäsenten, et ainii meidän pitääki toimia näin, jotta me saadaan se meidän ryhmä toimimaan mahdollisimman hyvin. Haastattelija 1 [00:10:59]: Kyllä. Tosi hyvä esimerkki tosta tavotteiden konkretisoinnista, et mitä ne on ne pienet askeleet siihen. Ja sitte toisaalta se, että mitä se tekee sille tiimityölle, kun ne on oikeesti mietitty auki ja puhuttu auki yhdessä. Haastattelija 2 [00:11:17]: Joo se selkeys on varmaan semmonen tosi oleellinen asia siinä moniammatillisessa tiimityöskentelyssä, että kukin tiimin jäsen tietää tasan tarkkaan, että mitä mun kuuluu tehdä kun mä tulen tänne ja olen tässä tilanteessa ja tässä tilanteessa. Niin se on kyllä hirmu tärkeetä, et tää konkretia mitä tässä nyt puhuttiin, et ne konkretisoidaan ne tavoitteet siinä käytännön tasolla. No tota mitä te aattelette sitte, että miten se semmonen motivaatio sitä työtä kohtaan ja semmonen ehkä myös sitoutuminen sitä työtä kohtaan, niin minkälaisista teoista se rakentuu? Puhuja 1 [00:11:55]: Mä koen, et kaikki lähtee siitä merkityksellisyydestä liikkeelle, et jokaisella on selkee, et miks mä tätä työtä teen tällä hetkellä. Siinä vaaditaan paljon myös sitä itsensä johtamista, että pitää selkeenä itsellä ne, et miksi mä teen tätä työtä ja millä tavalla mä haluan tätä työtä tehdä. Mut miten tiimivetäjänä voi sitä viedä eteenpäin, ni on just se, et puhutaan niistä, et mitä me halutaan, et meidän ryhmä oppii tänä vuonna. Ja et minkälaista vuorovaikutusta me halutaan tai mitä myös meidän omalla esimerkillä tuodaan sit lapsille. Puhuja 2 [00:12:36]: Niimpä. Ku just arvostetaan sitä omaa työtä ja toisten työtä, ni meidän työhyvinvointi, motivaatio lisääntyy sitä kautta, lasten hyvinvointi, perheiden hyvinvointi lisääntyy. Mä jotenki rakastan sitä positiivista kehää, että ku me päästään sinne. Et hyvät asiat alkaa vahvistaa hyviä asioita, meil menee tää homma sujuu hyvin me saadaan siit lisää motivaatioo, me nähdään, et tää lapsen vasu-tavotteita kohti ollaan edetty koko ajan, joka taas lisää motivaatioo, me keksitään lisäkeinoi toiselle lapselle, miten me voidaan häntä tukee ja hän kehittyy täs arjessa. Ni se lähtee vähän niinku lumipallo vaan vyörymään enemmän ja enemmän se meidän työ ja meidän innostus ja meidän työhyvinvointi, ja se on niinku mun mielest meidän tiimissä se vahvuus, miten me toimitaan. Puhuja 1 [00:13:42]: Kyllä. Ja sit se aikuisen innostus ja ilo tarttuu lapsiin, joka on mahtava huomata, että tosissaan mitä puhuit tästä lumipalloefektistä, että sit se on selkeesti koko ryhmän, että ei pelkästään aikuisten vaan lapset sieltä nappaa nopeesti, että hei, että kun aikuiset kehuu toisiaan ni lapsetki rupee kehumaan toisiaan tai sit aikuinen auttaa, näyttää esimerkkiä, et miten voi auttaa toista, ni sit lapsetki rupee. Ja sit ku lapsia kehuu siitä ja vahvistaa sitä heidän toimintaa, ni sit se, et niinku tosissaan tällee lumipalloefektimaisesti lähtee liikkeelle. Puhuja 2 [00:14:19]: Ja sit sitä enemmän ite siin innostuu siit työstä ja siit meidän tiimistä, ku näkee, et me saadaan aikaan tuloksia, täl työllä on merkitystä, ja meist tulee koko ajan me kehitytään täs työssä, me kehitytään tiiminä. Ja se on jotenki sellanen, mitä ei niinku halua pysäyttää. Haastattelija 1 [00:14:44]: Toi on ihana ajatus toi kehä ja tommonen lumipallo tai tämmönen, ja siinä just se positiivinen kehä, josta tulee hyvinvoninin kehä, ja sitte tavallaan eihän sitä pidääkkään pysäyttää, mutta nimenomaan tässä on tullu esiin näis kaikis esimerkeissä, ni se vaatii sitä työtä kuitenki, et ei me voida olettaa tätäkään asiaa, että se itsekseen tapahtuu. Eli tässä tulee hyvin esiin se, että siellä on tosi paljon ihan tosi pieniäkin tekoja, ja sit vähän isompia tekoja, mitkä pitää yllä sitä pyörimistä koko ajan siellä, et niitä tarvitaan ihan pienistä teoista alkaen siel arjessa. Puhuja 1 [00:15:23]: Kyllä. Ja minkä tohon vois ehkä lisätä, on myös semmonen ratkaisukeskeinen asenne, joka on hirmu tärkee tässä ammatissa. Et paljonhan meille tulee arjessa semmosia yllättäviä tilanteita ja justiin inhimillisiä ihmisiä ollaan, et välillä mokaillaan arjessa, mut se, et sun tiimikaverit suhtautuu siihen ratkaisukeskeisesti eikä niinku nosta sitä ongelmaa esiin vaan lähtee miettii sitä, et voi vitsit nyt kävi näin, et mitä me tehään seuraavaks, et mikä ratkasu tähän löydetään. Ni se myös pitää yllä sitä hyvää työilmapiiriä ja myös sitä tiimihenkeä yllä. Puhuja 2 [00:15:58]: Ja jotenki ku meil on hyvin se perusta rakennettu, meidän opettajat teki aivan mahtavaa työtä, ryhmän pedagoginen suunnitelma on jo niin vahvalla pohjalla jo suunniteltu, ni se antaa meille lastenhoitajille sit taas eväät toteuttaa sitä. Ja jos tulee näit muutoksia ja erilaisia tilanteita, joita tulee, niin meil on se perusta on kuitenki niin vahva, ni sielt me pystytään sit, me pystytään silti toteuttaa sitä suunnitelmaa. Et se koko korttitalo ei niinku räjähdä samantien siitä. Et se on se tosi, et miten paljon se opettajien suunnittelu merkkaa meille lastenhoitajille, et ku se on, he saa sen hyvin tehdä, ni se auttaa meidän työtä ihan valtavasti sit taas ja sitä arkee. Haastattelija 2 [00:16:48]: Tosi hyvin nostit esiin just ton suunnittelu-, arviointi-, kehittämisajan ja tavallaan se, et se vaikuttavuus varmaan näkyy siinä teidän tiimissä, et ku se on mahdollistettu se aika sille opettajalle, ni se näkyy ihan siinä arjessa, että se suunnittelu on tehty. Ja just puhuit tosta miten ryhmän pedagoginen suunnitelma on niin vakaalla pohjalla, että vaikka tulee näit arjen muutoksia, ja niitähän tulee niinku itekkin sanoit, niin tota se laadukas toiminta siinä silti rullaa eteenpäin koko ajan. Mua kiinnostaa vähän enemmän vielä pureutua tohon, että ku puhuitte just näistä muuttuvista tilanteista ja tulee hetkiä, kun joku on poissa tai on vaikka koulutuksia tai muita syitä, niin miten se positiivinen kehä näkyy sitte tämmösissä tilanteissa teiän tiimeissä? Puhuja 1 [00:17:39]: Mun mielest tämmösissä tilanteissa, mis just joku on poissa, ni sen tiimin rajat tavallaan laajentuu, et meillä on työyhteisössä tosi kiva ote siihen, et autetaan toisia ja sit lähetään oikeesti miettii, et missä, jos jostain ryhmästä puuttuu yhden aikuisenkin verran lapsia, ni sit se aikuinen siirtyy sinne toiseen ryhmään. Ja jotenki semmonen auttamisen kulttuuri on meillä kyllä työyhteisössä tosi hyvä. Haastattelija 2 [00:18:06]: Sä et nää sitä negatiivisena asiana, että tavallaan autetaan toisia ryhmiä? Puhuja 1 [00:18:10]: Joo en missään nimessä, et se on automatisoitunu meillä, et jos mun ryhmästä on lapsia poissa, niin sitten meidän ryhmästä menee auttaa toista ryhmää. Ja se myös luo sitten työyhteisöön semmosta hyvää ilmapiiriä ja me-henkee ja semmosta tsemppihenkeä. Haastattelija 1 [00:18:28]: Ja varmasti sitä turvallisuutta? Puhuja 1 [00:18:30]: Kyllä. Haastattelija 1 [00:18:31]: Että ku sä tuut aamulla töihin, ni tavallaan mikä tahansa se tilanne on, niin mulla on joku joka mua auttaa, et mun ei tarvi yksin jäädä jonkun tilanteen kanssa. Et on se muuttuva tilanne mikä vaan, ni ei tarvi yksin jäädä, vaan mul on siinä lähellä tukea. Puhuja 1 [00:18:47]: Juuri näin. Puhuja 2 [00:18:48]: Koko se työyhteisö, ku me ollaan, me ollaan kuitenki yhdes siel ja se on nimenomaan sitä joustavuutta, et me. Ja seki on, että mä joustan ja sit sä joustat. Et kylhän tää koko ajan sellast vuorovaikutusta. Haastattelija 1 [00:19:05]: Kyllä. Ja mua tavallaan kiinnostaa toi just se positiivinen kehä ja se hyvinvoinnin kehä, niin osaatteks te sanottaa tai kertoo esimerkkejä siitä, että miten tavallaan se parhaimmillaan ehkä jopa ennakoi semmosta muuttuviin tilanteisiin reagointii. Täs oli kyl tietenki jo semmosta, mut tuleeks jotain muita mieleen, että miten se hyvä kannattelee tietyllä lailla yli sellasista päivistä, joissa, tai vaikka ei saa sitä apua kaverilta, kun sielläkin on avun tarve ja sit ei vaikka tuu, niin onks jotain semmosii tavallaan kokemuksii tai tuleeks tästä mun höpinästä sellanen ahaa-elämys, et hei tämmöst kohtaa ehkä Annika täs tarkottaa, mutta? Tai jotenki, että miten se hyvä on kannatellukki jostain itsellekkin haastavasta tunteesta niinku yli? Puhuja 2 [00:19:56]: Meillä on niin paljon kaikenlaisia tavallaan takataskussa työkaluja, et me tiedetään, et okei, et nyt tässä on näin ja näin paljon lapsii, mut meillä on tämmönen, et mä voin laittaa he toimii hyvin yhdessä, he voi tehdä tätä. Me voidaan ottaa nyt tämmönen toiminta tähän. Et kun kuitenkin meil on se ammattitaito niin vahva kaikilla, niin siit pystyy sielt meidän työkalupakista eri työkaluja käyttämään siinä tilanteessa. Tai tiloja tai mitä ikinä se onkaan, niin niillä ainaki mun mielest siit niist kyl ne päivät sujuu. Haastattelija 1 [00:20:44]: Joo. Haastattelija 2 [00:20:46]: Niin se on ehkä, et on tavallaan kasvanu semmonen varmuus siitä omasta osaamisesta? Puhuja 2 [00:20:49]: Nii. Haastattelija 2 [00:20:51]: Mikä on varmaan sit syntyny juuri tän kaiken jälkeen, et siinä tiimissä on niinku kunnioitetaan toisiamme, arvostetaan toisiamme ja nähdään sen toisen onnistumiset ja vielä tunnustetaan ne sille, niin siitähän se tavallaan varmuus sit, et hei kyl mä tän tilanteen handlaan. Että tota mä tiiän, et meil on selkeet suunnitelmat mitä me tehdään ja nyt tehään näin ja näin, niinku puhuit siit hyväst työkalupakista, niin sit sieltä napataan vaan tietyt jutut, mitä me ollaan etukäteen jo juteltu ja suunniteltu ja sille on selkeetä, että. Eihän ne työkalut sieltä mihinkään huku sellasissa muuttuvissa tilanteissa, ne on koko ajan yhtälailla olemassa. Haastattelija 1 [00:21:28]: Sit meil on tosi monenlaisia moniammatillisia tiimejä ja niinkun kohtaamisia arjessa, niin oisko sulla tullu siitä Pihla jotain, et minkälaisii kokemuksii sul on ollu yhteisopettajuudesta niinku sun työelämässä? Puhuja 1 [00:21:42]: No on tosi kivoja kokemuksia ollu yhteisopettajuudesta kyllä, et se on mun mielestä hieno ollu, että niitä lisätään, että on kaks opettajaa tiimissä. Ja sitten myös tämmönen niinkun, välillä on erityisopettaja myös työparina, et se on tosi, rikastuttaa sitä omaa työtä ja saa tuoreita näkökulmia kun on toinen ope pari. Samalla tavalla tietenki mitä lastenhoitajilta saa, et niinku he tuovat sitä omaa ammatillista osaamistaan. Mutta tota ehkä mitä Reettaki toi äsken siitä suunnitteluajan tärkeydestä, että siinä vaiheessa kun yhdessä luodaan sitä toimintaa toisen opettajan kanssa, ni on hirmu tärkeetä, et on ne yhteissuunnitteluajat, milloin päästään puhumaan niistä ryhmän tavotteista ja vahvuuksista, ja siitä, et miten me lähetään sitä toimintaa yhdessä suunnittelee. Ja sitten myös mitä oli tässä aiemminkin puhetta siitä vastuualueiden jakamisesta, ni seki on yhteisopettajuudessa hirmu tärkeetä. Et mulla on ollu esimerkiks työparin kanssa sillee, et mä vedän vaikka parillisilla viikoilla aamupiirit ja hän vetää parittomina, ja sitte ollaan aina tiimipalaverissa mietitty, jaettu myös sitä vastuuta, et sä vedät maanantaina tän, mä vedän tiistaina tän ja tiedättekö näin, ihan niinku konkreettisesti just niitä, et niinkun kalenteroitu, et mitä kukakin tekee ja milloin. Se on kyl tosi, niinkun on tosi positiivisia kokemuksia siitä, että saa tehdä toisen opettajan kanssa yhdessä töitä. Puhuja 2 [00:23:21]: Ja just toi aikatauluttaminen. Että ne suunnitteluajat toteutuu, niin on tosi toimivas tiimis tosi tärkee, et ne on oikeesti meidän yhteiseen kalenteriin kaikki laitettu, että kuka suunnittelee mitä tai mihinkin aikaan suunnitellaan, ni sit kaikki osaa siihen varautua ja sillä suunnitelmalla sit mennään. Haastattelija 1 [00:23:47]: Minkälaisiin asioihin te vaikka tiimipalavereissa yleensä keskitytte tai käytätte erityisesti aikaa, että onks semmosii ajatuksii, että mikä on teille itelle ainaki tullu tärkeeks, et mitä te haluutte tiimissä puhuu tiimipalavereiden aikana? Puhuja 1 [00:24:02]: Joo. Meillä on niinku tehty ihan tiimipalaveripohja, jossa justiin yks kohta on se ryhmän pedagoginen suunnitelma, et vilkastaan sitä tai arvioidaan sitä mitä ollaan tehty. Sit yks kohta liittyy just ilmiöön, et mikä ilmiö meidän ryhmässä on sillä hetkellä menossa ja miten me halutaan viedä sitä eteenpäin. Ja sit on tietenki lasten asiat, jos on vasu- tai leopskeskusteluja meneillään, niin sitten, et mitä vahvuuksia sillä lapsella on ja mitä taas sitte ois hyvä harjotella tän vuoden aikana, niitä puhutaan läpi. Ja siinä on mun mielestä tosi tärkeetä ne lastenhoitajien havainnot, kun hekin on paljon siellä arjessa mukana ja leikkimässä lasten kanssa ja näkee niitä tilanteita, ni se on mulle hirmu merkityksellistä, et mä kuulen myös heidän näkemyksiä siitä, et mikä on tälle lapselle parhaaksi. Ja sit sen lisäks meillä on ihan, tosiaan katotaan se seuraava viikko läpi, et mitä tulee minäkin päivänä tapahtumaan. Puhuja 2 [00:25:05]: Meil on ihan samalla lailla. Meil on just kanssa toi tiimipalaverin pohja, missä on justiinsa ihan samat asiat. Ja sitten meillä on, me ollaan sovittu, et siel on yks kohta, et aina jos tulee joku juttu mieleen, et aa mun pitää muistaa tää sanoo tää havainto sanoo vaikkapa, ni käydään heti samantien kirjottamassa sinne seuraavan tiimin esityslistaan, et siin tiimissä voidaan rauhassa se sit käydä läpi eikä siin arjessa vaan nopeesti. Tottakai arjessa pitää nopeesti välillä vaihtaa joku kuuluminen, mut pystytään sit rauhassa niis tiimipalavereis käymään esimerkiks lasten vasuihin liittyvii kysymyksii läpi. Haastattelija 1 [00:25:50]: Toi on tosi tärkee, et ei oo semmosii juttuja, jotka jää vähän niinku arjen niinku alle, että on heti mahdollisuus käydä kirjaamassa. Kuulostaa hyvälle. Puhuja 2 [00:25:59]: Sit sen muistaa, koska sitte ne on tärkeit asioit, mut et muistaa sitte oikeesti tuoda sen ajan kans esille. Haastattelija 1 [00:26:07]: Kyllä. Ja sit vaik et oiskaa paikalla, ni ehkä se on jääny se merkki sinne, et hei tää tämmönen juttu on tullu esiin, osataanko me tähän jo heti jotain ottaa kantaa vai kysytään ainaki sitten kun taas palaa paikalle, että ne asiat pysyy sen tiimin tietosuudessa. Puhuja 2 [00:26:23]: Nii. Tähän taas tullaan jotenki takasin siihen kommunikaatioon, et se tiimin kommunikaatio, et se on koko ajan avointa ja koko ajan se, sitä käydään ihan koko ajan. Päivittäin ja sit enemmän tiimipalavereissa, mut et se kommunikointi kulkee siin ihan koko ajan. Haastattelija 1 [00:26:42]: Mä en tiedä minkälainen täst jaksost tulee, mutta mulle tuli sellanen ihana ahaa-elämys tässä, et jos sä haluut yks tai kaks sanaa nostaa tämmöst just tematiikkaa esiin tiimityön tärkeyteen liittyen, ni sanokaa vaik niit vähän ääneen, että mitä te kaikki, myös Hannele, niin onko jotain tämmösii tematiikkoja tai sanoja, jotka ois hyvä pitää itsellä mielessä ja tuoda niitä pohdintaan, että miten omassa tiimissä nämä näkyy? Haastattelija 2 [00:27:10]: Niin tärkeimmät rakennusosaset moniammatilliseen yhteistyöhön? Puhuja 1 [00:27:15]: No mulla tulee luottamus mieleen, et se on kyl hirmu tärkee tosissaan. Mä voin luottaa, et kun ollaan ne vastuualueet jaettu, et mun tiimikaverit huolehtii omista vastuualueistaan ja he voi luottaa muhun, et mä hoidan oman vastuualueen. Ja just se luottamus, et voin ottaa myös vaikeampia asioita esiin, jos niinkun tulee, tai jos toimintatapa ei toimikkaan jollain tavalla, niin voin siitäkin puhua tai siitä voidaan keskustella ja se voidaan ratkaista yhdessä. Et se luottamus on mun mielest tosi semmonen vahva pohja. Puhuja 2 [00:27:51]: Joo. Ja just nimenomaan noi, et jos tulee jotain mist ei välttämät olla samaa mieltä, niin ne on niit asioit, et ei ole henkilökohtaisesti toista kohtaan, vaan nää on täällä, me ollaan ammattilaisia ja me saadaan olla eri mieltä myös meidän tiimissä. Et se on myös ihan ok. Se mun mielest tosi tärkeet siis arvostetaan, ja just niit eri mielipiteitä, mut et se arvostus on aina sitä toisen työtä kohtaan. Olit sä sitte, mikä ikinä sun ammattinimike oli, mut et arvostetaan sitä toista. Haastattelija 2 [00:28:28]: Kyllä. Puhuja 1 [00:28:29]: Ja siinä arvostukseen ehkä liittyy se, et oikeesti kuuntelee toisen näkemyksiä, et millä tavalla sen voi konkreettisesti siinä arjessa tuoda esiin on se, et sä kuuntelet mitä näkemyksiä toisella on. Ja just miten sanoit hienosti Reetta, et ei tarvi olla samaa mieltä kaikesta, mut se, et sä kuuntelet ja huomioit, et tää on sun näkemys ja sä oot havainnu tämmöstä, ni sillä pääsee jo hyvin eteenpäin. Puhuja 2 [00:28:54]: Ja siis mun on kyl pakko meidän tän niinku tiimist sanoo, et meil on tosi hauskaa yhdessä. Puhuja 1 [00:28:59]: Kyllä. Puhuja 2 [00:29:01]: Et. Ja se ilo, meil on hyvä olla töissä ja se ilo niinku sanoit aikasemminki Pihla, niin se tarttuu myös lapsiin ja sit se ilo taas lapsista tarttuu meihin. Et se on. Nii. Puhuja 1 [00:29:16]: Kyllä, et semmonen hyvä huumori arjessa on myös tärkeää. Puhuja 2 [00:29:21]: Ja sitä välillä tarvitaan. Puhuja 1 [00:29:23]: Kyllä. Haastattelija 1 [00:29:26]: Mulle jotenkin kolahti tosi kovasti toi oletusjuttu, et mun mielest oli ihana, et se nousi täällä keskusteluun, että muistetaan et ei oleteta, jos oletetaan ni mielummin hyvää vaikka sitte, mut et tavallaan ei oleteta, että joku tietää mitä mä ajattelen hänen tekevän. Et hän tekee mitä hän tietää siinä tilanteessa parhaaksi ja lähetään siitä. Oletetaan, että tästä pitää varmaan puhua -tyyppisesti, että se oletuspuhe oli mulle se tärkein tähän tiimiin liittyen kyllä. Haastattelija 2 [00:29:57]: Mä ehkä nappaan tosta mitä Reetta ehkä tossa viimesimpänä vielä mainitsi sen, että me ollaan tultu tekeen sinne päiväkotiin töitä. Ja niinku Reettaki tossa sano, että me saadaan olla erilaisia ja persooniahan me kaikki ollaan ja ei meidän tarvitsekkaan olla kaikki samanlaisia, mutta meillä on tietyt tavotteet ja siihen yhdessä pohditut toimenpiteet, mitkä sitoo meitä kaikkia ja se mahdollistaa sen, että mahdollisimman erilaiset ihmiset pystyy kuitenki tekemään samaa työtä.