Kerro mielipiteesi Helsinki-kanavasta!  Kehitämme palvelua parhaillaan ja haluamme kuulla näkemyksiäsi.

Vastaa kyselyyn

spinner
Jaa video
Teemana Helsingin kulttuuriympäristö: Kaupunkilaiset kulttuuriympäristöjen vaalijoina ja toimijoina
|
Katsottavissa toistaiseksi
|
Julkaistu
15.06.2022

Helsingin kaupungin kulttuuriympäristöohjelmatyöryhmä ja Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka järjestivät yhteisen teematilaisuuden to 9.6.2022 klo 16–18 Kaupungintalon Tapahtumatorilla. Tilaisuudessa esitellään kulttuuriympäristöohjelmatyöryhmän tähän mennessä tekemää työtä ja tunnistetaan uusia näkökulmia sekä toimenpide-, toimintatapa- ja kumppanuusehdotuksia kulttuuriympäristöjen sekä niiden parissa tehtävän työn vahvistamiseksi.

Helsingin kaupunki on valmistelemassa kulttuuriympäristöohjelmaa. Ohjelmatyö alkoi 2021 ja ohjelman on tarkoitus olla valmis tämän vuoden päättyessä. Kaupungintalolla järjestettävän tapahtuman avulla halutaan edesauttaa kansalaistoimijoiden ja kaupungin edustajien verkostoitumista sekä innostaa kaikkia yhdessä uusiin toimintatapoihin.

Tilaisuuden ohjelma jakaantui kahteen osaan: Asiantuntijapuheenvuoroihin ja aiheen esittelyyn sekä työpajaosuuteen. Tallenteella nähdään ensimmäinen osio. Työpajaosuuden kirjauksista julkaistaan kooste hel.fi-verkkosivuilla myöhemmin kesäkuussa.

Tervetuliaissanat
Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki

Kulttuuriympäristöohjelman esittely
Kulttuuriympäristötyöryhmän projektipäällikkö Sari Saresto/Helsingin kaupunginmuseo

Helkan kulttuuriympäristökyselyn tulosten esittely
Toiminnanjohtaja Pirjo Tulikukka ja projektiasiantuntija Varpu Kurkilahti/Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka

Uudet ja kehittyvät kulttuuriympäristöt - kulttuuriympäristöjen monien arvojen tunnistaminen ja tunnustaminen?
Case-esimerkkinä Merihaan erityispiirteet ja tunnelma asukkaiden näkökulmasta
Tutkija Juha Vuorinen, Helsingin kaupunginmuseo
Tutkimusasiantuntija Annika Lepistö, Kenno Anthropological Consulting / Miltton Oy

Pieni näyttökuva: Julia Kivelä/Helsingin kaupunki