05 Sujuvat siirtymät esi- ja perusopetuksessa
27 min
Porolahden peruskoulun rehtori Mari Heikkinen, luokanopettaja Tiia Kivi sekä erityisopettaja Johanna Backström-Aalto kertovat, millä keinoilla oppijan yhtenäistä opinpolkua voidaan tukea ja millaista monialaista yhteistyötä siirtymissä tehdään.
Lisätietoa aiheesta Helsingin kaupungin työntekijöille löytyy Opehuoneesta Esiopetuksesta perusopetukseen sekä Alakoulusta yläkouluun –sivustoilta.
Tekstivastine:
[äänite alkaa]
Puhuja 1: Moi! Mä olen Laura Hovila.
Puhuja 2: Ja mä olen Leni Pennanen.
Puhuja 1: Tämä on Toimivat tavat opinpolulla -podcast. Tässä podcastissa jaetaan esi- ja perusopetuksen hyviä käytänteitä inklusiivisen toimintakulttuurin ja oppijan sujuvan opinpolun tueksi.
Puhuja 2: Joka jaksossa Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen timanttiset ammattilaiset kertovat, millaisia toimivia tapoja heillä on arjessaan kaikkien oppijoiden kanssa.
Puhuja 1: Saat joka jaksosta konkreettisia keinoja työsi tueksi.
Puhuja 2: Tervetuloa toimivien tapojen opinpolulle!
Puhuja 1: Arvaa mitä Leni?
Puhuja 2: No mitä Laura.
Puhuja 1: Meillä on jälleen mielenkiintoinen ja tärkeä aihe.
Puhuja 2: Niin muuten on. Jakson aihe on kyllä merkityksellinen ja täyttä timanttia.
Puhuja 1: Kyllä. Tänään Porolahden peruskoulun rehtori Mari Heikkinen, erityisopettaja Johanna Backström-Aalto ja luokanopettaja Tiia Kivi kertovat koulunsa sujuvista siirtymistä ja niiden kehittämisestä.
Puhuja 2: Kyllä. Ja koska Porolahden peruskoulu sijaitsee neljässä eri toimipisteessä, ja tuhannen oppilaan yhtenäisessä peruskoulussa opetusta järjestetään monin eri tavoin, niin koulun on jo senkin vuoksi täytynyt pohtia oppijoiden siirtymiä ja kehittää niitä sujuviksi.
Puhuja 1: Kyllä, oppijoillahan opinpolulla on monenlaisia erilaisia siirtymiä.
Puhuja 2: Kyllä, ja esiopetuksesta kouluun ja alakoulusta yläkouluun siirtymät, ne ovat varmaan kenties niitä tutuimpia, mutta itse asiassa siirtymiähän on paljon muitakin.
Puhuja 1: Näin on, ja tästä kohta lisää. Tuttuun tapaan jakson lopussa kurkistetaan vieraskirjaan ja kuulemme, mitkä taideteokset kuvaavat vieraidemme työtä juuri nyt.
Puhuja 2: Wow! Hei, tervetuloa mukaan!
Puhuja 1: Tällä kertaa me olemme Porolahden peruskoulussa täällä Roihuvuoren kupeessa itäisessä Helsingissä. Vieressä on Kirsikkapuisto, jossa ei tähän aikaan vuodesta ole kummoistakaan kukkaloistoa, mutta täällä rehtorin työhuoneessa on kyllä hyvin lämmin tunnelma. Kanssani tänään keskustelemassa sujuvista siirtymistä on Porolahden peruskoulun rehtori Mari Heikkinen.
Puhuja 3: Moi moi.
Puhuja 1: Luokanopettaja Tiia Kivi
Puhuja 4: Heippa vaan.
Puhuja 1: Ja erityisopettaja Johanna Backström-Aalto.
Puhuja 5: No hei.
Puhuja 1: Kiitos, että ollaan saatu tulla vierailemaan teidän koululle, ja tervetuloa podcastiin.
Puhuja 4: Kiitos.
Puhuja 5: Kiitos.
Puhuja 3: Kiva, kun tulitte.
Puhuja 1: Tänään me olemme keskustelemassa sujuvista siirtymistä. Siitä, että millä keinolla oppijan yhtenäistä opinpolkua oikein tuetaan niissä kaikissa siirtymätilanteissa, ja millaista monialaista yhteistyötä tehdään sitten, kun puhutaan siirtymästä. Ehkä tähän ihan alkuun on hyvä jotenkin käydä sitä läpi, että mitä niitä kaikkia siirtymiä oikein onkaan. Että joku mieltää ne vain nivelvaiheiksi, mutta niitähän on paljon muitakin.
Puhuja 4: Niin, sanoit siis ihan oikein, että ne eivät ole pelkkiä nivelvaiheita, mutta että tavallaan se polkuhan alkaa sieltä esiopetuksesta, perusopetukseen tultaessa, että se on se ensimmäinen siirtymä, mikä meidän koulussa kun alakoulu toimii kolmessa toimipisteessä, niistä kahdessa on esiopetus samassa talossa mukana. He ovat hyvin sellainen elävä ja arkeen liittyvä osa koulun toimintaa, eikä niinkään, että on oma osionsa siinä talossa. Ja yhteistyötä tehdään tiiviisti ja nimenomaan OPS:n tavoitteiden näkökulmasta, eikä välttämättä keskitytä vain pelkästään johonkin juhlatilanteisiin tai vastaaviin. Sieltähän se lähtee, esiopetuksesta peruskouluun.
Puhuja 3: Ja oikeastaan se tulee luontevasti, että kun tehdään sitä esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä säännöllisesti ja juuri sen opetussuunnitelman mukaisesti, niin sitten vanhempien näkökulmasta se käynnistyy ehkä sieltä kouluun ilmoittautumista ja niistä infotilaisuuksista ja paljon jännittää, että miten oma lapsi pärjää ja miten täällä toimitaan ja muuta. Se on minun mielestäni sellainen todella tärkeä ensikohtaaminen. Ja sen paikka, ja siitä alkaa oikeastaan myös se vanhempien ryhmäytyminen, niin kun ensimmäistä kertaa. Toki monet ovat siellä Eskarissakin jo olleet, ja sen takia ehkä täällä on vähän sellainen kuva, että ei olekaan jotain siirtymää, vaan se on niin kuin jatkumoa, kun jo tunnetaan ja tehdään ja ollaan samoilla pihoilla leikitty ja oltu. Mutta sitten tietysti siihen kuuluu se, että on tällainen yleinen siirtymä kaikille, mutta sitten lapsikohtaisestihan tehdään paljon asioita tällaisessa nivelvaiheessa, ja jos ajatellaan niin kuin eskaria, niin mehän teemme jo hyvissä ajoin yhteistyötä esiopetuksen erityisopettajien kanssa. Huoltajilta tulee yhteydenottoja ja pohditaan, että mikä se olisi se oman lapsen koulupaikka. Halutaan tietää niistä vaihtoehdoista, varsinkin jos on tuen tarvetta. Sitten meillä yhtä aikaa siirtyy inklusiiviseen erityisopetukseen tulee lapsia, jotka eivät ole aikaisemmin puhuneet suomen kieltä ja he lähtevät sitten aloittamaan sitä taivaltaan siellä yleisopetuksen luokissa pääsääntöistä, mutta niitäkin niin kuin pohditaan ja mietitään jo siitä vaiheesta. Ja tietysti tässä on helppo tehdä yhteistyötä, kun esiopettajatkin ovat läsnä, niin he käyvät usein konsultoimassa vaikka muutakin sitä, että mitä ajattelet tästä ja olisiko hyvä tavata tässä ja siihen eskarista koulun puolelle siirtymiseen liittyy nivelpalavereita oppilaskohtaisesti. Eli tavoitteena on se, että mahdollisimman paljon meillä olisi tietoa, jotta me voidaan tehdä se onnistunut koulun alku sitten.
Puhuja 4: Niin ja siinä on ollut jo siinä niin kun esikouluvaiheessa, itsekin olen tätä yhteistyötä tehnyt, niin joustavia ryhmittelyjä. Sieltä on voinut esikoululaisia tulla, vaikka meidän ekaluokkaan tekemään hommia, ja sitten taas toiseen suuntaan myös, ovet ovat auki.
Puhuja 1: No miten, puhuttiin esiopetuksesta sinne alakouluun, niin entä sitten seuraava, tällainen ehkä suurempi siirtymä, niin miten siinä?
Puhuja 5: Siinä on monenlaista, tietysti mahtuu siihenkin kohtaan, mutta että niin kun tässä on aikaisemmin jo tullut esille niin se, että parhaimmillaanhan se on juuri sitä, että se on vain niin kun suora jatkumo sinne, niin kun alakoulusta sinne yläkoulun puolelle. Ja niitähän yritetään niin kun pehmentää sitä siirtymää kovastikin, ja tehdä erilaisia yhteisiä juttuja, jotta sitä ei ole sellaista niin kun isoa muutosta siinä välissä. Meillä on paljon juuri sitä, että me teemme tällaisia siirtopalvereita esimerkiksi, että huoltajat saattavat ottaa yhteyttä jo keväällä ja kysyä, että voiko tulla tutustumaan kouluun, ja tavataan sitten se mahdollisesti vastaanottava erityisopettaja siellä ja vähän kuullaan niistä koulun käytänteistä ja saadaan sellaista tuntumaa siihen, että mitä se koulun arki sitten on siellä yläkoulun puolella. Ja sitten voi olla, että oppilas käy ehkä muutamankin kerran tapaamassa sitä uutta kouluaan ja uusia aikuisia siellä, ennen kuin sitten varsinainen kouluaika käynnistyy.
Puhuja 3: Sitten meillä on meidän tukioppilaat, tutustuttavat tulevia kutosia, eli meillä on se tilanne, että osahan meidän oppilaistamme jatkaa, kun meillä on yhtenäinen peruskoulu, niin tavallaan tätä samaa koulua, ja sitten meille tulee kahdesta alakoulusta, oppilaat siirtyvät sitten taas toisaalta ihan uuteen kouluun. Eli se on sillä lailla meidän aika sellainen mielenkiintoinenkin nivelvaihe, ja tuota kaikkiin näihin meille syöttäviin kouluihin, niin ollaan yhteydessä niin kuin tukioppilaiden kautta, ja tehdään jo sitä prosessia tutuksi. Sitten meillä on sellaista yhteistyötä myös, että meidän vitoskutosten opettajat, niin noista naapurikouluista, joista meille tullaan ja meidän yläkoulun opettajat ovat esimerkiksi tavanneet ja me olemme yhdessä pohtineet sitä, että mitkä ovat niin kun oleellisia asioita huomioida aineopettajien näkökulmasta yläkoulussa, että mitä taitoja, perusasioita pitäisi olla hallussa, että mitkä ennustavat sitä yläkoulun onnistumista heidän silmin. Ja sitten toisaalta niitä puheenvuoroja siitä, että mitä luokanopettajat ajattelevat että miksi ne ovat panostaneet juuri näihin asioihin ja mitä he ajattelevat, että kun me panostamme näihin, niin olisivat ne hyvät valmiudet. Ja sieltä on tullut todella mielenkiintoisia asioita esille, sellaisia, että kun jokainenhan haluaa tehdä työssään oman parhaansa, niin sitten jollakin lailla esimerkiksi se, että tunnollisesti usein luokaopettaja auttaa viimeisen asti katsomaan, että onhan sinulla ne kirjat mukana ja onhan sinulla ne läksyt huolehdettu ja onhan kaikki tämä tehty. Ja aineenopettajapuolelta sitä toivoo, että hei harjoitelkaa jo kutosella sitä, että oppilas itse kantaa vastuuta ja oppilas itse seuraa omaa Wilmaa ja osaa käyttää tätä, ja niin kuin sellaisia taitoja, jotka sitten yläkoulussa ovat niitä, jotka helpottavat, kun se systeemi kuitenkin muuttuu. Mutta sitten on ne tutustumiskäynnit, ne ovat merkityksellisiä. Ja se, että kun ajatellaan sitä kouluun kiinnittymistä ja tiedetään kuitenkin, että yläkoulua kohti se kouluun kiinnittyminen vähän niin kuin heikentyy, tai siihen pitää tehdä enemmän töitä ja siihen ryhmäytymiseen, että se ennustaa sitä hyvää kouluun kiinnittymistä. Niin kyllä me sitten ajattelemme, että yläkoululaiselta jos kysytään, että miksi sinä tulet kouluun, niin se ensimmäinen syy on kaverit usein. Se ei olekaan se oppiminen, eikä ope enää se juttu samalla tavalla. Niin sitten koitetaan, että kun me tiedämme ketkä oppilaat meille tulevat, niin selvittää juuri niitä kaverisuhteita ja muita, että varsinkin niille oppilaille, joille me tiedämme, että on vaikka arka tai oppilashuolto suunnittelee, toivoo että tietyt oppilaat tulisivat, niin me priorisoimme ne ensin, että saadaan sitä kouluun kiinnittymistä ja sellaista turvallisuuden tunnetta niin kuin vahvistettua, mutta myös muiden oppilaiden osalta. Ja sitten toisaalta me teemme tietoisesti niin, että kun meille tullaan monesta koulusta ja me sekoitamme nyt luokkia, että aina tullaan ainakin parista koulusta samalle luokalle, että meille syntyy yksi yhteinen poris. Että meillä ei ole siellä kaistat, jossa menee Herttoniemen ranta ja Roihuvuoren ala-aste ja Porolaisen peruskoulu, vaan että me olemme niin kuin yhtä porista siitä eteenpäin. Jos mennään sinne oppilastasolle, niin samalla lailla kuin siellä esi- ja alkuopetuksen välillä, niin on kyllä todella tärkeää, että me saisimme jatkumaan esimerkiksi sellaisia asiantuntijaryhmiä ja verkostoja, mitä oppilailla on. Varsinkin kun tässä usein monessa palvelussa on se nivelkohta myös, että lasten palvelusta siirrytään nuorten puolelle ja se usein katkeaa, eli että me pystymme, mielellään mennään jo keväällä mukaan sellaisiin palavereihin ja muihin, ja tutustutaan perheeseen ja nuoreen, ja ollaan kartalla, että voidaan auttaa sitä onnistunutta syksyä. Johanna tuossa sanoikin, että osa oppilasta käy montakin kertaa. Että kyllä meillä joka kesä esimerkiksi käy sellaisia oppilaita, jotka vaikka jännittävät, niin tyhjässä koulussa harjoittelemassa ensin ja tapaamassa vähän meitä eri aikuisia yksitellen.
Puhuja 1: Joo. Mari, kuvasit tuossa äsken, tai mainitsit kouluun kiinnittymisen myös. Niin mikä merkitys sillä on tässä siirtymävaiheessa? Miksi on tärkeää tukea sitä, että oppilaat kiinnittyisivät sinne kouluun?
Puhuja 3: No se on oikeastaan suoraan kytköksissä muun muassa näihin poissaoloihin, joita me täällä ollaan valtakunnallisestikin huomattu, että siinä meillä on töitä tehtävänä, että kaikki lapset ja nuoret pysyvät koulun säännöissä, koulunkäynnissä kiinni. Ja toisaalta sitten saa niitä eväitä elämään varten. Ja tiedetään kuitenkin, että se hyvä opettaja-oppilassuhde, ja sen rakentuminen on äärimmäisen tärkeää. Samoin ne vertaissuhteet kavereiden kanssa, se tunne siitä, että minä olen toivottu täällä, minut huomataan täällä ja minä kuulun tähän porukkaan. Ja sitten sitä toisaalta myös rakentaa se, että on sellainen olo, että minulla on niin kun hallussa tämä juttu, että minä vaikka tiedän missä minun pitää olla milloin, tai keneltä minä voin pyytää apua, ja sen takia siihen sellaiseen ryhmäytymiseen, yhdessä olemiseen, pitää niin kun käyttää kyllä todella paljon aikaa, ja se on minusta sellainen, mikä meidän nuoritakin on tullut kun luokissa kierretään, että mitä he pitävät niin kun tärkeänä, niin on ylipäätään se sellainen jatkuva ryhmäytymisen ajatus, ja se sellainen, että käytetään vaikka tunnin alusta viisi minuuttia siihen, että hei millä fiiliksellä te olette tänään ja mitä kuuluu. Että se luo sen ilmapiirin sinne luokkaan, ja sen jälkeen se oppiminenkin mahdollistuu, että se on niin kun kyllä supertärkeätä, että siinä tapahtuu tavallaan monia asioita, ja me usein ajattelemme vaikka vain sen oppimisen näkökulmasta, toki me koetamme muodostaa luokkia myös niin, että ne ovat pedagogisesti toimivia, mutta sitten siellä on se sosiaalisten suhteiden aspekti ja kaikki sen muukin.
Puhuja 1: Kyllä. No jos miettii ihan käytännössä vaikka sitä, kun oppilas tulee alakoulusta yläkoulun puolelle, niin mitä... Nyt kun kuuntelen teitä, niin selkeästi se ei ole vain se pieni hetki siellä toukokuussa, kun loppuu koulu, ja sitten elokuussa aloitetaan. Ei ole nyt kyse näistä yksittäisistä hetkistä, vaan sehän on... paljon pitkäjänteisempää työtä pitää jo tehdä siinä, jotta saadaan se tuleva siirtymä sujumaan. Ja että se onnistuu, että se on se jatkumo eikä pelkkä se siirtymä. Osaisitko sinä Johanna kertoa sieltä yläkoulun puolelta, että mitä sinä niin kun käytännössä, mitä sinä teet sitten ennen kuin sinulla ovat jo oppilaat siirtyneet sinne yläkouluun?
Puhuja 5: No silloin keväällä, jos ajatellaan, että ollaan vielä kuutoisen keväällä, niin silloinhan tosiaan, niin kun tässä on tullutkin jo esille, niin tavataan perheitä, jotka kokevat niin kun, että se on tarpeellista. Että pehmustetaan tätä tulemista sinne, ja sitten mahdollisia käyntejä siellä. Ja sitten syksyllä jo ihan siinä kohtaa sitten, kun nuoret tulevat tuonne yläkoulun puolelle, niin heillä on jokin tuttu aikuinen siellä, kun on valtavan paljon uutta massaa. Niin jos bongaa sieltä yhden, niin kun että tuon minä ehkä muistan tuon aikuisen, niin se luo jo nuorelle jo sellaista niin kun turvallisuuden tunnetta, ja me totta kai sitten... puhun me-muodossa, koska meitä on useampia laaja-alaisia, meillä on jokaisella omat vastuuluokkamme, niin yritämme bongata näitä, jotka me tiedämme ja etukäteen, että niin hän on tulossa meille, ja sitten luoda se kontakti, että hei, minä muistan sinut, tervetuloa. Että tavallaan tällaisista pienistä asioista niin kun rakentuu, tai näin me uskomme, että rakentuu se kokemus heille myös siitä, että tänne on kiva tulla, ja minut huomataan ja minä alan vähitellen olla osa tätä yhteisöä.
Puhuja 3: Sittenhän myös, jos ajattelee, että meillä on nyt alkanut iloksemme kouluvalmentajatyö myös tästä syksystä, ja olemme jo ennättäneet miettiä ja pohtia sitä, että miten meidän kouluvalmentaja on mukana kutosten siirtymässä nyt sitten, että siinä on meillä uusi yksi aikuinen, joka voi auttaa juuri niissä tilanteissa, missä erityisesti on haasteita. Samoin moni[?? 00:13:43] ohjaaja, joka on ollut meillä pidempään, niin hän on sellainen nivelvaiheihminen myöskin mukana, eli kaikki eivät ole niin kuin opettajien tai oppilashuollon kanssa käsissä. Että meitä on monia aikuisia tekemässä yhdessä sitä siirtymätyötä.
Puhuja 1: On puhuttu nyt siitä paljon, että miksi se on tärkeää oppilaan tai oppijan kannalta ne siirtymät, että ne ovat sujuvia. Niin mitä te ajattelette sitten opettajien näkökulmasta, että mitä te saatte siitä, että sitä yhteistyötä tehdään niissä siirtymävaiheissa, ja oikeastaan läpi sen koko koulutaipaleen, jotta ne siirtymätkin sitten sujuvat. Niin mitä te saatte siitä?
Puhuja 5: No kyllä mä ajattelisin, mitä tässä aikaisemminkin on tullut esille, että se tiedon siirto on oleellisessa roolissa. Niin se, että meillä on tarvittavaa tietoa, ja nyt nimenomaan tällaisesta niin kun tuen näkökulmasta, että mitä meidän pitää tehdä, jotta tämä nuori saa parhaan mahdollisen koulualun ja miten me pystymme häntä tukemaan, niin se on niin kun aika keskeisessä roolissa minun mielestäni. Ja se, että silloin kun opettaja tietää, että millaisia niin kun tuen tarpeita on, niin kyllä se auttaa myös sitä hänen työssään, että hän pystyy niin kun antamaan niitä asioita sille nuorelle paremmin kuin mitä, jos ei hänellä ole minkäänlaista tietoa.
Puhuja 4: Jos ajatellaan että... taas täältä niin kun pienempien oppilaiden maailmasta, että tulee vaikka valmistava oppilas, siis muuttaa Suomeen jostain toisesta valtiosta kokonaan, niin todella todella tärkeää on tietää se lapsen koulutausta ja kielitausta, ihan siis tällaisia arjen asioita mitä meidän on hyvä huomioida sitten kun se uusi lapsi siihen, kun hänellä on kaikki uutta, kieli on uutta, koulu on uutta, kaikki naamat ovat uusia. Niin mitä enemmän me tiedämme, niin totta kai pystymme tukemaan sitä lasta sitten tehokkaammin kiinnittymään taas tähän uuteen ympäristöön, kun se on niin valtava muutos, että näistä on ainakin itsellä nyt kokemusta.
Puhuja 3: Joskus aina ajatellaan, että on tärkeätä saada niin kun puhdas alku, tai jotenkin sellainen, mutta ajattelen kuitenkin niin, että lapselle tai nuorelle se voi olla aina uusi mahdollisuus kun jokin siirtymä. Joskus se on todella jännittävää. Toisaalta se on myös niin kun hyvä, että niitä siirtymiä on, että niihin opitaan jo tässä koulutaipaleenkin aikana, että elämässä tulee muutoksia ja ne menevät pääsääntöisesti aina ihan hyvin. Mutta tietysti surullista on se, että jos ei ole sitä tietoa ja muuta, niin silloin se siirtymässä ei voi pystyä auttamaan ja sitten me hukkaamme vähän niin kuin aikaa. Että toisaalta me tiedämme ja ymmärrämme kyllä sen, että joku lapsi voi olla, että on eskarissa ollutkin jonkinlaista asiaa, mutta kesän aikana on tapahtunut kasvua ja uudessa ympäristössä näyttäytyykin toisia asioita meidän toisiin, että sehän vaatii sitä sellaista joustavaa toimintaa ja tilanteen mukaista toimintaa sitten kuitenkin. Tiia sanoi [että?? 00:16:26] tuossa valmistavaan opetukseen liittyen, niin sittenhän meillä on yksi nivel siinä, kun valmistavasta opetuksesta siirrytään yleisopetuksen puolelle, ja meillä esimerkiksi, kun siirrytään, niin me olemme siihen miettineet jo sellaista mallia, että hyvissä ajoin, kun oppilas vielä on valmistavassa opetuksessa, niin ryhdymme jo miettimään sitä, että mikä se on se tuleva koulupolku sitten yleisopetuksessa, onko se meidän koulussa, vai onko se jossain muualla. Ja jos se suinkin on meillä, niin sitten mietimme jo hyvissä ajoin sitä, että mikä tulee olemaan se tuleva luokka. Ja sitten vähän kerrassaan, kun valmistavasta usein lähdetään integroitumaan ensin jossakin aineissa riippuen siitä koulunkäyntihistoriasta ja taidoista, niin kaikki se tehdään jo siihen kyseiseen luokkaan. Ja me myös moniammatillisesti kokoonnumme ja mietimme, että meillä on sitten usein siinä erityisopettaja, suomi toisina kielenä -opettajia mukana, kun pohditaan, että mikä olisi juuri tälle nuorelle tai tälle lapsen niin kun hyvä jatkopolku. Ja sitten siinä kohdassa, kun se lähenee se siirtymä sinne yleisopetukseen, niin sitten meillä nimetään sellaisia kaverioppilaita esimerkiksi oppilaan tueksi. Ja myös tukiaikuinen, eli joku meidän opiskeluhuollon aikuisista, erityisopettajista tai kouluvalmentaja, monikielinen ohjaaja nimetään siihen siirtymävaiheeseen eli tavallaan varmistetaan ja tuetaan, koska se on kuitenkin iso hyppy sitten sinne yleisopetukseen, vaikka toisaalta toivottavasti mennyt sillä lailla liukumalla vähän kerrassaan siinä ryhmässä, ja on syntynyt sosiaalisia suhteita. Ja oikeastaan vähän sama tilanne on silloin, kun meille tulee vaikka vain uusi oppilas luokkaan.
Puhuja 4: Kyllä joo, ja se on... niin taas tullaan tähän kouluun kiinnittymiseen ja jatkuvaan ryhmäytymiseen. Että sehän, tietyllä tapaa aloitetaan taas, no ei nyt välttämättä voi sanoa alusta, mutta että kun tulee uusia lapsia, niin sehän on kaikille uutta, ei vain sille lapselle, joka tulee uutena. Niin se on meidän opettajien vastuulla, ja tehdään siitä sellainen yhteinen niin kun maali, tavoite, että kaikilla olisi kiva olla meidän luokassa. Ja meillä ainakin, liittyy myös tähän siis vähän nyt rönsyilen tuohon niin kun seiskalle lähtemiseen, kun itselläkin on ollut monet kutoset, niin se, että koko luokkataso tekee tiivistä yhteistyötä, on siellä sitten mukana valmistavia oppilaita, erityisopetuksen oppilaita, moneltakin luokalta, niin me teemme sen ikäluokan kanssa yhteistyötä heti ekaluokalta saakka, ja että olemme fyysisesti kolmessa eri talossa, niin kaiken aikaa sitten on laajempi ja laajempi sille uudellekin oppilaalle. Että hei, että täälähän minä löydänkin kavereita, vaikkei se luokkakirjain välttämättä olisikaan sama. Ja minulla voi olla se kamu sitten sieltä 2 C:kin, jos olen itse 2 B:llä. Niin sillä ei ole niin kun merkitystä. Ja sitten taas siinä kohtaa, kun ne ovat isoja ja lähtevät tuonne yläkoulumaailmaan, niin taas yksi kynnys madalletaan, ainakin meidän oman koulun oppilaille. Että kun ne luokat menevät sekaisin, niin kuin Mari tuossa sanoi, niin silti minulla on siellä tuttuja naamoja, niin kun vinot pinot, että ei tarvitse jännittää. Että kyllähän siellä on kivoja, tuttuja tyyppejä ja hommat jatkuvat. Niin siihen me pyrimme uusien oppilaidenkin kanssa, että he kiinnittyvät siihen ryhmään ja tähän taloon. Ja mahdollisimman hyvin aikuisetkin tulevat tutuiksi, että se ei ole koko ajan vaan se yksi oma ope, joka on tietysti tärkeä, vaan vähän laajemminkin tutustutaan.
Puhuja 3: Tämä on itse asiassa sellainen mistä aineenopettajan kanssa juuri juteltiinkin, että mitä meillä voisi olla sellaisia keinoja, että kun on kuitenkin iso koulu, ja että opeta kaikkia, että miten sitten tunnettaisiin, että se tuo kuitenkin sitä sellaista yhteenkuuluvuutta, turvallisuuden tunnetta, huomatuksi tulemisen tunnetta, kun sinä tunnet ja tiedät, että ai tuo on tuo ope, ja tämä on Liisa ja tuo on Matti, ja niin edelleen, että ihan ajateltiin, että no, että pitää ottaa sellaisia opevaihtoviikkoja myös, että mennään opettamaan tietoisesti toisia ryhmiä, jonka tavoitteena ei olekaan se, että me nyt opillisesti tässä tavoiteltaisiin, että jotakin ekstraa, vaan että nimenomaan se yhteisön rakentamisen näkökulmasta pidettäisiin sitä arvokkaana ja tärkeänä.
Puhuja 1: Kuulostaa siltä, että teillä on täällä monenlaisia rakenteita koulussa. Siis että teillä on paljon erilaisia keinoja tukea oppilaita siinä yhtenäisellä opinpolulla. Siinä, että se on se jatkumo. Että te olette listanneet nyt tässä, minulla on niin kun loppuneet sormet jo kesken, kun kuuntelen, mitä kaikkea te teette täällä. Onkin juuri noin, että se ei ole niitä yksittäisiä tekoja siellä täällä, jota jokainen tekee omissa poteroissaan, vaan selvästi siihen tarvitaan se koko yhteisö, ja sellaista suunnitelmallisuutta ja toistoa, että ne asiat oikeasti lähtevät sujumaan. Jos miettii koulun johtamista, miettii sitä rehtorin roolia, niin onko tämä Mari vaatinut sinulta tai teidän koulun johdolta ylipäätään jotain erityistä, että te olette näin niin kun lähteneet kehittämään tätä, siirtymiä ja niiden tukea ja sujuvuutta?
Puhuja 3: No minä ajattelen sitä, että tietysti ne asiat, mitä nähdään tärkeinä ja arvokkaina, niin niihin löytyy sitten aikaa ja paikkoja ja tämähän on tietysti syntynyt meidän yhteistyössä, että opettajathan tätä tekevät ja opiskeluhuolto tekee tätä, meidän yhteistyökumppanit ovat mukana, että meillä on paljon verkostoyhteistyötä minkä kautta ja vanhemmat, tämähän on meidän kaikkien yhteinen asia luoda hyviä siirtymiä ja luoda sellaista luottamusta myös siihen kouluun ja meidän pitää pystyä luomaan sitä luottamusta niille vanhemmille ja näihin tilanteisiin, että kaikki tulee menemään hyvin, ja jotenkin olla siinä yhdessä. Tottakai se vaatii sitä, että me olemme luoneet niitä yhteisiä pelisääntöjä, ollaan kokeiltu asioita ja todettu, että joku toimii ja joku toinen juttu ei toimikaan niin hyvin, ja se on sellaista vuoropuhelua, ja nyt minä jos ajattelen, että mistä me olemme nyt tällä hetkellä esimerkiksi todella kiinnostuneita, ja että ollaan, on ihanaa, että myös naapurikoulut lähtevät ja tekevät meidän kanssa yhdessä asioita. Eli se on mielestäni meidän näkökulmasta myös sellainen arvokas asia, että mitä enemmän me teemme näissä kolmessa koulussa vaikka asioita saman suuntaa, sitten samalla tavalla, sitä helpompaa se siirtymä on. Ja sitten se, että kyllä iso ilo on se, että meillä on luokanopettaja, aineenopettaja ja erityisluokaopettaja, että meillä on moninainen koulu, niin me saamme paljon näkökulmia ja osaamista mukaan tähän.
Puhuja 1: Kuulijoissa toivon mukaan on nyt sellaisiakin, jotka miettivät, että miten sitten siellä omassa koulussa lähtisi viemään eteenpäin tätä siirtymien sujuvuutta, miten sitä voisi kehittää. Niin onko heittää jotain vinkkejä, että miten sitä voisi omassa koulussa lähteä edistämään?
Puhuja 3: Yksi on ainakin se, minkä me olemme tässä monessa asiassa oppineet, ollaan ryhmäyttämisessä ja monessa muussakin jutussa, että oppilailta kannattaa kysyä, että mikä voisi vaikka niin kun toimia. Pääsee paljon helpommalla kun että aikuiset pöydän ääressä keksivät ja sitten todetaan, että ei tämä ollut niin hyvä juttu. Siitä voisi ehkä yhden vinkin antaa. Me tänä syksynä kokeilimme ekan kerran sellaista, että kutsuttiin myös meille syöttävien koulujen viitos kuutosten vanhemmat ja omat vanhemmat ja sitten meidän yläkoululaisten vanhempia yhteiseen vanhempainiltaan, jossa oli nimenomaan tällaisia murrosikään liittyviä teemoja, niin kun kaikkia koskettavia, toisilla vähän jo menossa ja toisilla tulossa, ja kyllä oli sali täynnä porukkaa. Että siitä tuli kiva palaute ja se oli minun mielestäni onnistunut, ja varmasti jatketaan ainakin sitä.
Puhuja 1: Meillä on tässä podcastissa ollut kaikilla vierailla vielä tämä vieraskirja täytettävänä, ja tässä lueskelin, mitä te olette sinne vastanneet. Olin erittäin ilahtunut, kun kaikki olivat vastanneet tähän kysymykseen, että mikä taideteos kuvaa työtäsi juuri nyt. Siellä oli Tiialla, sinä olit maininnut Reidar Särestöniemen ja häneltä teoksen Suopursuja. Nyt on pakko sanoa, että olen kova Reidar -fani, ja olin hyvin ilahtunut tästä, että siellä on niin kun nostettu Reidarilta teos. Kuvasit siinä myös, että miksi juuri tämä kuvaa sinun työtä nyt. Haluatko kertoa?
Puhuja 4: Minä laitoin siihen, siis minkä takia valitsin, niin juureeni ovat Kittilässä ja Sallassa, eli olen lappilainen ja se on hyvin lähellä sydäntä, ja halusin laittaa siihen, että arki on värikästä, työ on värikästä. Jotenkin se nyt tuli siitä mieleen.
Puhuja 1: Johanna, sinä olit myös laittanut, että mikä taideteos kuvaa sinun työtä, ja siellä oli Hugo Simbergin.
Puhuja 5: Siellä oli Haavoittunut enkeli, jossa kaksi poikaa kantaa sitä paarilla istuvaa enkeliä. Ja jotenkin se ajatus on se, että kaikille löytyy joku tukija jossain kohtaa.
Puhuja 1: Ihana. Se on aivan ihana ajatus. Ja Marillakin oli siellä laitettuna, että mikä teos kuvaa sinun työtä juuri nyt, niin täällä on, toivottavasti lausun oikein, Joan Miró, Morning Star.
Puhuja 3: Minä oikeastaan valitsin sen sen takia, että... kun kysyttiin juuri, että miltä juuri nyt, niin siinä hetkessä se tuntui puhuttelevalta, että se voi ensi silmäyksellä näyttää, että työ on vähän niin kuin kaoottistakin, siinä on ihan valtavasti niin kun kaikkea, mutta sitten kun sitä pysähtyy vähän niin kuin katsomaan, ne kaikki asiat liittyvät toisiinsa, ja siellä oikeastaan löytyy rytmiä, sieltä löytyy toistoa, sieltä löytyy sen kytkennät, ja siitä syntyy niin kuin sellainen verkosto, joka toimii yhdessä. Ja juuri se, että siellä on paljon kaikkea, niin tuo sen kokonaisuuden ja sen yhtälön ja niin kuin että sen keskelle pitää vain vähän niin kun pysähtyä. Ja minusta se kuvaa niin kun vähän siirtymiä ja ylipäänsä sitä, että se on yhdessä tekemistä. Ja sitä, että kaikki haluavat, että tämä menee hyvin maaliin ja me onnistumme yhdessä.
Puhuja 1: Kovin paljon kiitoksia teille kolmelle, että olitte keskustelemassa tänään siirtymistä. Ja oikein ihanaa lähestyvää talvea.
Puhuja 3: Kiitos samoin.
Puhuja 4: Kiitos.
Puhuja 5: Kiitos.
Puhuja 2: Lisätietoa Helsingin kaupungin työntekijöille liittyen oppijoiden sujuviin siirtymiin löytyy opehuoneesta, esiopetuksesta perusopetukseen -sivustolta ja alakoulusta yläkouluun -sivustolta.
Puhuja 1: Tämä oli Toimivat tavat opinpolulla -podcast.
Puhuja 2: Podcast on tuotettu Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla osana esi- ja perusopetuksen Oikeus oppia -kehittämistoimintaa.
[äänite päättyy]
En textversion på svenska kommer snart.