Pitäjänmäen peruskoulun erityisopettaja Tuula Iivanainen ja ruotsinopettaja Ulla Winter kertovat hyvistä yleisen tuen toimintatavoistaan. Jaksossa keskustellaan siitä, miten yleisellä tuella edistetään koko ryhmän oppimista​ ja hyvinvointia.   Lisätietoa aiheesta löytyy Helsingin kaupungin työntekijöille Opehuoneesta, Kaikille sopiva lähikoulu -sivustolta. Tutustuthan esimerkiksi Toimiva arki ryhmään! -pedagoginen työkalupakki säätelyn haasteisiin ​ -materiaaliin.  Tekstivastine: [äänite alkaa]      Puhuja 1: Moi! Mä olen Laura Hovila.       Puhuja 2: Ja mä olen Leni Pennanen.      Puhuja 1: Tämä on Toimivat tavat opinpolulla -podcast. Tässä podcastissa jaetaan esi- ja perusopetuksen hyviä käytänteitä inklusiivisen toimintakulttuurin ja oppijan sujuvan opinpolun tueksi.      Puhuja 2: Joka jaksossa Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen timanttiset ammattilaiset kertovat, millaisia toimivia tapoja heillä on arjessaan kaikkien oppijoiden kanssa.      Puhuja 1: Saat joka jaksosta konkreettisia keinoja työsi tueksi.      Puhuja 2: Tervetuloa toimivien tapojen opinpolulle!    Puhuja 1: Moi Leni!    Puhuja 2: Moi Laura!     Puhuja 1: Tänään ollaankin yleisen tuen ja ryhmän toimivan arjen äärellä.    Puhuja 2: Joo. Pitäjänmäen peruskoulun opettajat Tuula Iivanainen ja Ulla Winter kertovat, miten he ovat rakentaneet toimivaa arkea ryhmään yleisen tuen keinoilla.    Puhuja 1: Yleinen tuki on kuitenkin se ensimmäinen keino vastata oppijoiden tuen tarpeeseen.    Puhuja 2: Se on sitä varhaisen vaiheen tukea, joka koskettaa sekä koko ryhmää että yksittäisiä oppijoita.    Puhuja 1: Tähän liittyen tullaan kuulemaan Tuulan ja Ullan omista hyvistä toimintatavoista, joilla he koko sitä ryhmää tukevat.    Puhuja 2: Joo ja, lisäksi Tuula ja Ulla kertovat siitä yhteistyöstään ja mitä se tarvitsee onnistuakseen.    Puhuja 1: Toimivaan arkeenhan kuitenkin tarvitaan henkilöstön välistä yhteistyötä.    Puhuja 2: Just näin, ja myöskin oppijoiden osallisuutta unohtamatta.    Puhuja 1: Kyllä. Jakson lopussa kuullaan myös, mitä Tuula ja Ulla ovat vastanneet meidän vieraskirjaamme. He kertovat, missä ovat onnistuneet hiljattain työssään.     Puhuja 2: Tervetuloa mukaan!    Puhuja 1: Tänään me olemme Pitäjänmäen peruskoulussa. Minun seuranani on täällä erityisopettaja Tuula Iivanainen.    Puhuja 3: Moikka.    Puhuja 1: Ja ruotsin kielen aineenopettaja Ulla Winter.    Puhuja 4: Moi moi.    Puhuja 1: Olemme keskustelemassa yleisestä tuesta ja ryhmän toimivasta arjesta, että mistä se oikein muodostuu. Kiitos, että saimme tulla tänne Pitskuun vierailemaan ja tervetuloa podcastiin.    Puhuja 3: Kiitos, kun saimme tulla.    Puhuja 4: Kiitos.     Puhuja 1: Minä kävin vähän vakoilemassa teidän koulunne nettisivuja tässä, ennen kuin tänne tulimme, Pitsku on minulle ennestään tuntematon koulu. Siellä puhuttiin Hyvää mieltä Pitskussa -ohjelmasta, niin osaatteko te siitä kertoa. Tuula ainakin heti siellä nyökkäilee... että mikä se semmoinen Hyvää mieltä Pitskussa -ohjelma on.    Puhuja 3: Joo, me tosiaan harjoittelemme tämmöisiä tunne- ja vuorovaikutustaitoja oppilaiden kanssa ja pidetään niitä mielessä, että miten niitä voisi saada niitä tunne- ja vuorovaikutustaitoja tähän meidän arkeemme paremmin. Teemoja ovat esimerkiksi yhteisöllisyys, itsetuntemus, yleensä tunnetaidot ja kaveritaidot. Esimerkiksi tämmöisiä teemoja.    Puhuja 1: Tärkeitä teemoja, jotka, niin kuin sanoitkin, pidetään mielessä. Tunne- ja vuorovaikutustaidot, eiväthän ne mitään ole asioita, mitä vain silloin tällöin harjoitellaan, vaan sehän on sitä, mitä koko ajan tehdään täällä koulussa, ja tietysti muuallakin, mutta kaikki aikuiset ja kaikki lapset ja nuorethan niitä koko ajan harjoittelevat.    Puhuja 3: Kyllä ja se on tarkoitus just, että se olisi läpäisynä, pitkin lukuvuotta olisi näitä, että ne otettaisiin semmoiseen aktiiviseen käyttöön, ja jokainen oppilas pitäisi niitä mielessä silloin, kun tulee näitä erilaisia kohtaamisia luokassa, erilaisissa tilanteissa, välitunneilla, käytävillä.    Puhuja 4: Opettaja muistuttaa aina luokassakin, kun tulee näitä, niin muistuttaa, että miten puhutaan kaverille ja miten selvitellään konflikteja ja muuta.    Puhuja 1: Te toimitte molemmat, Ulla ja Tuula, yläkoulun opettajina. Kerrotteko pikkaisen teidän yhteistyöstänne, että miten se on oikein saanut alkunsa?    Puhuja 4: Mikäköhän on ollut ensimmäinen kohtaaminen?    Puhuja 3: Niin, totta. Nyt pitää vähän muistella. Varmaan silloin, kun laaja-alainen lähti jo miettimään, että ketkä hyötyisivät siitä laaja-alaisen tuesta. Sitten me olemme jotenkin varmaan kohdanneet siinä, ja sitten sinä tietysti aineenopettajana mietit, että ketä oppilaista hyödyttäisi tämä meidän yhteistyömme, niin...    Puhuja 4: Se varmaan, olemme miettineet yhdessä, ja minä olen katsonut niitä ryhmiä, jotka eniten hyötyisivät sitten sinun läsnäolostasi. Ja siitä pikkuhiljaa sitten, meillä toimii hyvin tämä yhteistyö.    Puhuja 3: Todella, lähti ihan saman tien sellain sama sävel.     Puhuja 4: Ehkä meillä kemiat ovat sillai, toimivat aika hyvin yhteen ja yhteistyö on sillai helppoa.     Puhuja 3: Kyllä.    Puhuja 1: Mitä se erityisopettajan ja aineenopettajan yhteistyö tarvitsee, että se onnistuu? Mitä se vaatii? Te kuvasitte, että teillä kemiat kohtaavat, niin se varmaan edesauttaa sitä, että tullaan hyvin juttuun, mutta mitä muuta tulee mieleen?    Puhuja 4: Kyllä se on varmaan semmoinen joustavuus molemmin puolin ehkä, mitä se vaatii.     Puhuja 3: Kyllä, joo.     Puhuja 4: Että kun tämä on vähän tämmöistä hektistä, että lennosta vaihto ja ohje ja muistutus ja tämä arki on niin jotenkin semmoista nopeatempoista, niin just semmoista, että täytyy koko ajan joustaa puolin ja toisin.    Puhuja 3: Kyllä, just niin kuin sanoit, niin lennossa tehdään asioita, ja sitten me olemme molemmat kokeneita opettajia, niin sekin auttaa, sekin auttaa tässä työssä hyvin näkemään, ja sinullahan on hurjan hyvä näkemys siitä. Sinä näet jo heti, että kuka oppilas mahdollisesti hyötyy semmoisesta tarkemmasta, yksilökohtaisemmasta tuesta. Ja sitten meidän ei tarvitse ehkä enää keskustella niistä käytänteistä. Meille on aika selvää sitten, että joko vetäydymme sitten joidenkin oppilaiden kanssa tekemään jotain asioita käytävän puolelle tai sitten siellä luokassa, miten tapahtuu se sama-aikaisopetus.    Puhuja 4: Joo se toimii niin kuin siinä luokkatilanteessakin aika hyvin. Vähän sillai, aina katse siellä, katse täällä sanattomasti, että välillä tulemme siihen koko luokan kanssa ja sitten välillä ns. käytävässä jonkun yksittäisen tai muutaman oppilaan kanssa. Vähän just ehkä riippuen myös siitä tilanteesta, että ketä on paikalla ja mikä sen hetkinen tilanne on, tai tunnelma oppilailla ja mitä se tilanne tarvitsee.    Puhuja 3: Joo ja me molemmathan toimimme hurjan sensitiivisesti oppilasta kohtaan, että me luemme, jo vähän ehkä ennakoidaankin niitä tilanteita, että milloin on hyvä ehkä ohjata oppilasta tietyissä tilanteissa, ja sitten myös, että jonkun verran tiettyjen ryhmien kanssa on jo se, että mietitään ne struktuurit, tai kaikkien luokkien kanssa. Sinulla on hyvä se, kun sinulla on selkeä struktuuri aina tuntien alussa, niin minunkin on helppo sitten nähdä siitä, että aha, nämä ovat nyt ne asiat mihin me tällä tunnilla keskitymme, ja ennen kaikkea sille oppilaalle, että oppilas pystyy fokusoimaan sitten kullakin hetkellä niihin opittaviin asioihin, että sinun oppitunneillasi se noudattaa semmoista hyvää selkeää kaavaa, niin myös se oppilas, joka ei ehkä, se tarkkaavuus ei ehkä aina kohdistu oikeisiin asioihin, niin siinä vaiheessa minä sitten tulen ehkä sitä itsesäätelyä ja yksilökohtaisemmin opastamaan näissä tilanteissa niitä oppilaita.    Puhuja 1: Joo, te kuvasittekin hyvin kattavasti, että mitä te teette siellä oppitunneilla käytännössä. Minä olisin sitä teiltä kysynyt seuraavaksi, että miltä se näyttää se teidän työskentelynne siellä sama-aikaisopetuksessa, niin tässähän se tuli jo hyvin, että se on sitä niin kuin yhdessä koko ryhmän kanssa tai sitten tarpeen vaatiessa sieltä lähdetään johonkin toiseen tilaan osan oppilaista kanssa. Ja hyvin joustavasti sitä te toitte kyllä esille, että sehän on joustavaa.    Puhuja 3: Joo, ja onhan se aina oppilaallekin, kun Ulla hyvin valmistelee ne oppitunnit, niin se on oppilaallekin selkeätä, että oppilas tietää jo, että mitä tällä tunnilla tulee tapahtumaan. Harvemminhan ne oppitunnit menevät just niin kuin on suunnitellut.    Puhuja 4: Aina on niitä...    Puhuja 3:  Aina on muuttuvia tekijöitä siellä. Ja yleensä ne oppilaat tuovat ne muuttuvat tekijät tullessaan.    Puhuja 4: Semmoinen, minä olen Tuula saanut sinulta itse asiassa vinkin. Minä kirjoitan joka oppitunnin alussa ylös taululle sen meidän tuntimme ohjelman. Ja joskus on käynyt niinkin, että vaikka Tuula ei ole paikalla, niin tämmöinen oppilas, joka ei pysty aina itse, hän tiedostaa, että hän ei nyt pysty keskittymään tunnilla siellä luokassa, niin sitten minä olen antanut luvan lähteä käytävään tekemään itse, niin hän ottaa valokuvan siitä ohjelmasta ja hän lähtee sen mukaan tekemään töitä sitten käytävälle. Tämä on useamman kerran toiminut kyllä tosi hyvin.     Puhuja 3: Hyvä. Ja minä peräänkuulutan semmoista tavoitteellisuutta, että oppilas ottaa itselleen oppitunneilla sen yhden, kahden tavoitteen, mihin tarkentuu sitten ne opittavat asiat, siinä tapauksessa, jos on niitä oppimisen vaikeuksia. Että ei ihan kokonaan, koko pakettia tarvitse ottaa kerralla, mutta oppilas saa semmoisen onnistumisen kokemuksen. Ja vahvistuu sitten se käsitys oppilaalle itse oppijana. Ja vahvistuvat myös ne sisällöt ja ne taidot tätä kautta. Että se oppiminen tavallaan tapahtuu oikeasti siellä oppilaan päässä. Ei niinkään se, että me opettajana kaadamme sen oppimisen siihen oppilaan päähän, vaan se oppilas itse miettii, pohtii.    Puhuja 1: Joo, kyllä. Ja juuri tuo esimerkki, minkä Ulla äsken antoi siitä, miten se, että sinä strukturoit siellä sinun opetustasi, eli olet tehnyt vaikka sen näkyväksi sen oppitunnin rakenteen ja mitä tässä tulee tapahtumaan, niin sittenhän se on mennyt teillä juuri jo oppilaille niin, että he itsenäisesti pystyvät jo sen ottamaan sieltä, kuvan siitä ja sen avulla tekemään, siellä ei tarvitse olla opettajan enää kertomassa välttämättä, että nyt tämän mukaan edetään ja tämä on nyt se, mitä me teemme, vaan heille on jo nyt muodostunut se käsitys, koska se on siellä aina, että no niin, minä voin jo itse katsoa, että mitä tulee tapahtumaan, ja lähteä etenemään sen mukaan.    Puhuja 4: Kyllä, oppilaat, he välillä itse kysyvät, että ope, miksi tuolla ei ole sitä ohjelmaa. Joskus saattaa käydä niin, että en ole ehtinyt kirjoittaa tai en ole muistanut kirjoittaa sitä ohjelmaa sinne taululle, niin sitä perään kyllä kysellään. Se auttaa semmoisiakin oppilaita, joilla ei ole muuten ehkä mitään haasteita, onhan se selkeämpää oppitunnilla, kun tietää, mitä tulee tapahtumaan seuraavan 45 minuutin aikana.    Puhuja 1: Kyllä, ja juuri tuo, että ne eivät ole pelkästään keinoja heille, joilla on sitten jotain sitä vahvempaa tuen tarvetta, vaan nämä hyödyttävät ihan meidän kaikkia oppilaitamme. Nyt on kuvattu tätä strukturointia, siitä puhuttu, niin mitä muita keinoja teillä on siellä oppitunneilla käytössä?    Puhuja 3: No ihan nämä perinteiset eriyttämiset. Se on se, ja sitten tietenkin vertaisoppiminen, vertaistuki ja sitten miten oppilas sijoittuu, mikä on se sosiaalimuoto siellä luokassa. Niitähän aika ajoin, me Ullan kanssakin keskustelemme tästä, että mikä on se optimaalisin istumajärjestys. Näissä tilanteissahan myös oppilas itse voi vaikuttaa siihen, voi esittää toiveita.    Puhuja 4: Kyllä, välillä ihan kyselenkin jakson päätteeksi tai vuoden päätteeksi, että mikä on toive, ja ne välillä sitten pystytään toteuttamaan. Sitten just tämä veto-oikeus opettajalle, että missä kenenkin on hyvä istua. Myös sen takia, että vaikka kun kielissä tehdään paljon yhteistyötä, tai jotain tämmöisiä suullisia tehtäviä, niin on vieressä joku kaveri, jonka kanssa on suurin piirtein samalla tasolla, että jokainen saa semmoista vähän haastetta itsellensä.    Puhuja 3: Sitten toki eriyttäminen tapahtuu, että sitten ehkä enemmän sitä alaspäin eriyttämistä, että karsitaan niitä tehtäviä. Saatetaan käyttää värikoodeja, että jos meillä on Classroom-tehtäviä, niin siellä oppilaat tietävät, että tietyn väriset tehtävät ovat hänelle, ja me emme halua mitenkään alleviivata sitä, että joku saa vähemmän tehtäviä, mutta lähinnä yritetään varmistaa se, että se on riittävää se oppiminen ja sitä oppimista oikeasti tapahtuisi.     Puhuja 1: Eli tuommoisissa värikoodeissakin, niin tietääkö se koko ryhmä, kun siellä on niitä värikoodattuja tehtäviä vaikka, että aina, ne ovat, tavallaan tietyn verran haastavat sitä oppilasta tai ne ovat tietyn tasoisia vaikeusasteiltaan, niin sitten oppilas voi itse valita sieltä, mitä lähtee tekemään.    Puhuja 4: Kyllä, ja sitten esimerkiksi matematiikassa oppilailla, joidenkin opettajien tunneilla on semmoinen taulukko, mitä oppilas itse seuraa. Jos tavoittelee vaikka tiettyä arvosanaa, niin tekee sen tietyn arvosanan mukaan niitä tehtäviä. Tavallaan semmoista itsesäätelyä on jo siinä ja sitten semmoista tavoitteellisuutta.    Puhuja 2: Tämmöisellä taulukollakin yksi keino tehdä sitä oppimista ja sitä osaamista näkyväksi myös sille oppilaalle itselleen tietysti, sehän se kaikkein tärkein siinä onkin.    Puhuja 4: Just näin. Sehän on erittäin hyvä struktuuri, että oppilas näkee, niin kuin tämä perinteinen rasti-, check-lista, sehän toimii just näin. Check tehty, seuraava, eteenpäin, check, tehty. Kaikki tämmöinen näkyvä, visuaalinen tuki on myös hyvä sille oppilaalle.    Puhuja 1: Tuossa äsken sivusitte, Tuula ainakin mainitsi tämän ryhmän sosiaaliset suhteet, ja sen, puhuttiin siitä, miten sekin vaikuttaa siihen oppimiseen, että millainen ilmapiiri siinä ryhmässä on, että onko siellä turvallista opiskella ja olla, ja onko se semmoinen positiivinen, kannustava se ilmapiiri, niin onko teillä tuohon jotain keinoja, miten te lähdette luomaan ryhmälle semmoista hyvää, turvallista ilmapiiriä?    Puhuja 4: Onhan se, täytyy sanoa, että on siinä välillä kyllä haasteita, ja välillä kestää puoli vuotta tai vuosikin, että saadaan rullaamaan jotenkin se arki ja sitten se, että millainen, miten saadaan semmoinen hyvä fiilis sinne tunnille. Mutta kyllä sitä kaiken näköistä olemme yrittäneet, ja just hyvää ilmapiiriä ja että ryhmä toimisi hyvin. Kaikki osallistuisivat siihen, niin semmoisia, vaikka nyt on, viime viikkona sain vinkin veso-koulutuksesta, niin tämmöisiä hedelmäsalaattipelejä, missä koko ryhmä on osallistunut ja kaikki saivat onnistumisen ilon kokemuksia, niin ne ovat olleet semmoisia, mitkä nyt viime aikoina olen huomannut, että luovat semmoista hyvää ilmapiiriä koko luokkaan.    Puhuja 1: Nämä ovat asioita, joita tehdään koko kouluvuoden aikana. Eikö niin, että ne eivät ole mitään yksittäisiä silloin tällöin, vaan että sille annetaan huomiota koko ajan.    Puhuja 4:Kyllä.    Puhuja 3: Tämä on oikeasti erittäin keskeinen asia tässä meidän koulutyössämme. Että se on myönteinen se ilmapiiri siellä, se on kannustava, kaikkia tukeva. Ja sitten me kaikki opettajat yksilöllisesti vielä yritämme huomioida joka ikisen oppijan siellä oppitunnilla. Kun nämä palikat ovat kunnossa, niin me pystymme sitten tavallaan ryhmän näkökulmasta tukemaan tätä koko luokkaa. Toki aika ajoin tulee semmoisia pieniä ja isompia konflikteja siellä luokassa tiettyjen ryhmien kanssa, niin näiden kanssa me teemme sitten vähän enemmän semmoista, sitä ryhmää eheyttävää tukea. Tässä vaiheessahan Hyvää mieltä Pitskussa astuu voimaan. Tämä meidän Hyvää mieltä Pitskussa -ohjelmamme tukee vahvasti näitä ryhmäyttämisen taitoja. Oppilas näkee itsensä sen ryhmän jäsenenä. Sitä kautta sitten nämä ryhmäytykset tukevat sitä oppilasta ja sitten sitä ryhmää kokonaan.    Puhuja 4: Että kaikille ryhmille ei sovi kaikki. Pitää aina itsekin kokeilla, mikä toimii tällä ryhmällä ja jos toisesta, yhdestä leikistä toinen ryhmä innostuu, niin toisessa se ei toimi ollenkaan. Sitten on itselläkin vähän semmoinen, että pitää aina keksiä erilaisia juttuja, että mikä toimii kellekin.    Puhuja 1: Vaatii semmoista luovuutta opettajalta.    Puhuja 4: Kyllä.    Puhuja 1: Ja toisaalta sinnikkyyttä siinä, että kun joku juttu ei toimikaan, niin sitten lähdetään keksimään, että mikä se seuraava voisi olla, mikä just tälle ryhmälle toimii. Pitää olla siinä sillä tavalla johdonmukainen siinä omassa toiminnassaan sitten kuitenkin.    Puhuja 3: Kyllähän se haastaa sen oppijankin, oppilaan menemään vähän sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Jotkut leikit voivat olla hyvinkin semmoisia, että jokainen joutuu vähän miettimään niissä, että miten toimii niissä ryhmätilanteissa.    Puhuja 1: Nyt on puhuttu yleiseen tukeen liittyen ainakin strukturoinnista ja on puhuttu eriyttämisestä yleisen tuen keinoina ja tämmöisinä keinoina saada se koko ryhmän arki toimivaksi, ja sitten on puhuttu tästä ryhmän ilmapiiristä ja sen tukemisesta, että miten suuri vaikutus sillä myönteisellä ilmapiirillä, niin kuin Tuula kuvasit, niin sillä on siihen oppimiseen. Tuleeko teille mieleen nyt jotain muita keinoja vielä tai jotain muuta liittyen tähän koko ryhmän toimivaan arkeen ja ryhmän tukemiseen, mistä ei olla vielä puhuttu?    Puhuja 4: Ei ehkä sen kummallisempaa, minun täytyy sanoa, että semmoinen, nämä mitä olemme Tuulan kanssa just tässä keskustelleet, niin jotenkin tuntuu, että välillä ne onnistuvat kauhean helposti, mutta sitten joidenkin ryhmien kanssa täytyy ensin vuosi tehdä töitä ja sitten seuraavana vuonna helpottaa. Että sitten tuntuu, että sitten hekin oppivat tavallaan sitä tunnerakennetta ja miten toimitaan ja erilaisia työskentelymuotoja.    Puhuja 1: Ne eivät ole mitään semmoisia nopeita kikkoja ja näyttäviä taikatemppuja, joilla saadaan se ryhmä toimimaan.    Puhuja 4: Ehkä se työ jossain vaiheessa sitten, se palkitsee vähän enemmän.    Puhuja 1: Ihan varmasti kantaa hedelmää.    Puhuja 3: Ja sitten joidenkin oppilaiden kohdalla mennään pienin askelin eteenpäin. Eli otetaan semmoisia lähitavoitteita ja kannustetaan ja iloitaan niistä pienistä hetkistä, onnistumisista ja sitä kautta sitten, kun kukin oppilas voi hyvin siellä luokassa, niin sitten se ryhmäkin voi hyvin ja sitten se luo sitä hyvää ilmapiiriä sinne. Opettajakin ottaa rennommin ja sitten on myös mahdollisuus siinä tunnin lopussa ottaa niitä toiveita, olkoon se sitten vaikka se joku Kahoot, kun he yleensä aina haluavat sen Kahootin, mutta sitten Ullallahan on takataskussaan vaikka mitä, niin Ulla voi sieltä takataskustaan ottaa sitten niitä vähän toisen tyyppisiäkin juttuja.     Puhuja 4: Palkintoja vähän sinne.     Puhuja 3: Niin.    Puhuja 1: Aa mitä, kerropa lisää näistä palkinnoista. Tämä liittyy oppilaiden palkitsemiseen selvästikin, niin mitä sinulla on?    Puhuja 4: Kyllä, no toivebiisejä kuunnellaan paljon ja Kahootteja ja semmoista, eri tyyppisiä, on Quizletia ja semmoista Bamboozlea, epäreilua peliä, joka on kestosuosikki. Peli, joka on todellakin epäreilu. Joukkueet kisaavat toisiaan vastaan ja tämmöistä jotain kivaa. Tai kevyttä, joku ruotsinkielinen sarja johonkin loppuun tai muuta, mitä tulee toiveissa.    Puhuja 3: Konkreettinen pieni palkintokin on joskus oppilaiden mieleen. Oppilaat itse sanovat, että tikkari olisi hyvä juttu.    Puhuja 4: Joo kyllä, näin on.     Puhuja 3: Sitten yksikin ryhmä sanoi, että niin, voisit sitten tuoda semmoisen tikkarin, mikä maistuu hyvältä.    Puhuja 4: Eivät osu opellakaan aina oikein, heti ekalla kerralla maaliin nämä. Olen kerran, oppilaita huvitti suuresti, kun en ostanutkaan tikkareita, vaan mulla oli pedagoginen palkinto, eli oli kyniä ja kumeja ja teroittimia. Mutta ne ovat olleet hirveän mielekkäitä oppilaille. He ovat mielellään valinneet sitten palkinnoksi sieltä glitterkynän tai jonkun, kissantassun muotoisen teroittimen.    Puhuja 1: Ihana. Meillä on ollut tässä podcastissamme vieraille aina ennakkoon täytettäväksi tämmöinen vieraskirja. Ja nyt tässä haluaisinkin vielä nostaa täältä esiin, kun olette molemmat vastanneet tällaiseen kysymykseen, että missä olet onnistunut hiljattain työssäsi. Ulla, olet vastannut, että olet onnistunut oppilaan kuuntelemisessa. Muistatko tämmöistä jotain tilannetta, että mistä tuo onnistuminen on tullut?    Puhuja 4: Muistan, useammankin iltapäivän tunnilla, kun tunti loppuu ja muut oppilaat lähtevät kotiin sieltä, niin sitten muutama oppilas jää juttelemaan, että ope, kun on tämmöinen juttu ja, semmoisia ihmissuhdejuttuja, mistä he haluavat kertoa minulle. Minusta tuntuu, että se on semmoinen, missä tulee semmoinen onnistumisen kokemus itselle, että minä olen semmoinen aikuinen, jolle he haluavat ja uskaltavat kertoa näitä asioita. Se täytyy ottaa semmoisena luottamuksen osoituksena.    Puhuja 1: Tuulalla oli samaan kysymykseen, tähän, että missä olet hiljattain onnistunut työssäsi, niin sinä kuvasit, että olet onnistunut tarjoamaan oikea-aikaista täsmätukea oppilaille niin, että he ovat tämmöisessä pulmatilanteessa tulleet pyytämään sinulta itse apua ja sitten sinä olet osannut siinä jeesata, niin tuleeko sinulle mieleen jotain tämmöistä konkreettista tilannetta?    Puhuja 3: No joo, tuo on aina semmonen iloinen asia. Tämä on erityisopettajan ytimessä tämmöinen, että oppilas itse oivaltaa, että nyt tässä tämä tietty asia on se, josta hän haluaa keskustella tai saada vähän selvennystä näihin. Periaatteessa tämä on minulla semmoista arkea, että näitä tulee päivittäin tämmöisiä, että oppilas itse tulee pyytämään sitä apua, mutta se ilahduttaa erityisesti, että oppilas on itse oivaltanut sen, että hän näkee jo semmoisen, tai minä näen siinä oppilaan kysymyksessä jo sen tavoitteellisuuden, että haluaa todella oppia tietyt asiat.    Puhuja 1: Me olemme nyt keskustelleet monesta eri näkökulmasta yleisestä tuesta. Olemme sitä käsitelleet kattavasti, ja olette tuoneet valtavan paljon hienoja käytännön esimerkkejä teidän työstänne, Tuula ja Ulla. Täällä Pitskun koulussa on puhuttu tästä, miten sitä yleistä tukea hyödyntämällä, miten sen avulla saadaan siitä ryhmän arjesta toimivaa ja mitä se toimiva arki siellä ryhmässä oikein onkaan. Suuri kiitos teille, että oli aikaa antaa meille tänään tähän keskusteluun. Kiitos paljon ja oikein hyvää viikonloppua.    Puhuja 4: Kiitos, oli mukava osallistua.     Puhuja 3: Lämpimät kiitokset, oli mukava tässä keskustella yhdessä näitä asioita.     Puhuja 1: Kiitos.     Puhuja 2: Helsingin kaupungin työntekijöille löytyy Opehuoneesta lisää tietoa jakson aiheeseen liittyen Kaikille sopiva lähikoulu -sivustolta. Tutustuthan esimerkiksi Toimiva arki ryhmään! Pedagoginen työkalupakki säätelyn haasteisiin -materiaaliin.    Puhuja 1: Tämä oli Toimivat tavat opinpolulla -podcast.      Puhuja 2: Podcast on tuotettu Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla osana esi- ja perusopetuksen Oikeus oppia -kehittämistoimintaa.    [äänite päättyy]  Textversion på svenska: [äänite alkaa]      Talare 1: Hej Leni.    Talare 2: Hej Laura. Idag pratar vi om allmänt stöd och en fungerande vardag i gruppen.    Talare 1: Jo. Pitäjänmäen peruskoulus lärare Tuula Iivanainen och Ulla Winter berättar hur de har byggt upp en fungerande vardag i gruppen med metoder för allmänt stöd.    Talare 2: Allmänt stöd är ju det första sättet att svara på elevernas stödbehov.    Talare 1: Det innebär stöd i ett tidigt skede och gäller såväl hela gruppen som enskilda elever.    Talare 2: Vi får höra om Tuulas och Ullas egna goda verksamhetssätt som de använder för att stödja hela gruppen.    Talare 1: Dessutom berättar Tuula och Ulla om sitt samarbete och vad det kräver för att lyckas.    Talare 2: En förutsättning för en fungerande vardag är ju att personalen samarbetar.    Talare 1: Precis, och utan att glömma elevernas delaktighet.    Talare 2: Ja. I slutet av avsnittet får vi också höra vad Tuula och Ulla har svarat på frågorna i vår gästbok. De berättar vad de har lyckats med i sitt arbete under den senaste tiden.     Talare 1: Välkommen med.    Talare 2: Idag är vi i Pitäjänmäen peruskoulu. Jag är här med speciallärare Tuula Iivanainen.    Talare 3: Hej.    Talare 2: Och svensklärare Ulla Winter.    Talare 4: Hej, hej.    Talare 2: Vi ska diskutera allmänt stöd och en fungerande vardag i gruppen, vad den består av. Tack för att vi fick komma hit till Sockenbacka på besök och välkomna med i podcasten!    Talare 3: Tack för att vi får vara med.    Talare 4: Tack.     Talare 2: Jag spionerade lite er skolas webbplats innan vi kom hit, jag känner inte skolan från förut. På webbplatsen pratade man om programmet Hyvää mieltä Pitskussa, kan ni berätta något om det? Åtminstone Tuula nickar genast, vad är programmet Hyvää mieltä Pitskussa?    Talare 3: Ja, vi övar alltså på emotionella och kommunikativa färdigheter med eleverna och håller dem i minnet, hur vi bättre kunde inkludera dem i vår vardag. Temana omfattar till exempel gemenskap, självkännedom, kompiskunskaper och emotionella färdigheter i allmänhet. Till exempel sådana teman.    Talare 2: Viktiga teman som, såsom du redan sa, hålls i minnet. Emotionella och kommunikativa färdigheter är ju inte något som man bara då och då övar på, utan det gäller vad man hela tiden gör här i skolan, och naturligtvis även annanstans, alla vuxna och barn och unga övar på dem hela tiden.    Talare 3: Precis, och syftet är just att göra det genomgående under hela läsåret, att färdigheterna aktivt tas i bruk och att varje elev kommer ihåg dem vid olika möten i klassrummet, i olika situationer, under rasterna, i korridorerna.    Talare 4: Läraren påminner också alltid i olika situationer i klassrummet om hur man ska prata till en kompis och hur man utreder konflikter och sånt.    Talare 1: Ni båda, Ulla och Tuula, arbetar som lärare i högstadiet. Kan ni berätta lite om ert samarbete, hur det har inletts?    Talare 4: Jag funderar på vad var det första mötet?    Talare 3: Jo. Nu måste jag tänka lite. Kanske då specialläraren med bred behörighet började tänka på vem som skulle ha nytta av brett stöd. Vi har kanske mött där på något sätt, och sen funderade du som ämneslärare så klart på vilka elever som skulle ha nytta av vårt samarbete, så...    Talare 4: Ja, kanske det, vi har funderat på tillsammans och jag har tänkt vilka grupper som skulle dra mest nytta av din närvaro. Och sen har det framskridit så småningom, vårt samarbete fungerar bra.    Talare 3: Verkligen, vi nådde enighet genast i början.     Talare 4: Vi har en bra kemi och det är lätt att samarbeta.     Talare 3: Ja.    Talare 2: Vad kräver samarbetet mellan en speciallärare och ämneslärare för att lyckas? Vad kräver det? Ni sa att ni har en bra kemi, vilket säkert bidrar till att ni kommer bra överens, men kan ni tänka på något mer?    Talare 4: Det kräver nog ömsesidig flexibilitet.     Talare 3: Ja.     Talare 4: Då detta är så här hektiskt, att saker plötsligt förändras och vardagstempon är mycket snabb, så måste man vara flexibel hela tiden.    Talare 3: Precis som du sa, vi gör saker i flykten och vi är båda erfarna lärare, vilket hjälper också i detta arbete att se, och du har ju en mycket bra syn på det. Du ser genast vilka elever som eventuellt kunde ha nytta av ett närmare, mer individuellt stöd. Då behöver vi kanske inte diskutera mer om praxis. Då är det ganska tydligt för oss att vi antingen gör några saker med vissa elever i korridoren eller i klassrummet var samundervisningen ordnas.    Talare 4: Det fungerar också ganska bra i klassrumssituationen. Lite så där, en blick där, en blick här utan ord, ibland är vi med hela klassen och ibland i korridoren med en enstaka elev eller några elever. Det beror också lite på situationen, vem som är på plats och hurdan den aktuella situationen är eller stämningen hos eleverna och vad situationen kräver.    Talare 3: Ja, och vi är ju båda mycket sensitiva mot eleverna, vi läser av och kanske lite förutser situationer, funderar på när det kanske är bra att styra elever i vissa situationer. Vi tänker också i viss mån på strukturerna för alla klasser. Det är bra att du alltid i början av lektionerna har en tydlig struktur, det gör det lättare också för mig att se på vilka saker som vi kommer att koncentrera oss under lektionen. Och i synnerhet kan eleverna koncentrera sig på de saker som vid en viss tidpunkt ska studeras. Dina lektioner följer ett bra tydligt mönster, och även sådana elever som kanske inte alltid fokuserar sig på rätta saker, då kan jag kanske styra dessa elever mer individuellt i dessa situationer och stödja med självreglering.    Talare 1: Ni beskrev redan mycket omfattande vad ni i praktiken gör på lektionerna. Jag skulle ha frågat näst hur ni arbetar inom samundervisningen, men ni svarade redan bra på det, att ni arbetar antingen tillsammans med hela gruppen eller tar vid behov en del av eleverna till ett annat utrymme. Och ni lyfte också fram att det är flexibelt.    Talare 3: Ja, och när Ulla förbereder lektionerna bra så är det också tydligt för eleverna vad som kommer att ske under dem. Men lektionerna går sällan precis som planerat.    Talare 4: Det finns alltid...    Talare 3: Det finns alltid variabler där. Vanligtvis är det eleverna som medför variablerna.    Talare 4: Jag har faktiskt fått en tips från dig Tuula. Jag skriver lektionens program på tavlan i början av varje lektion. Ibland har det också varit så att även om Tuula inte är på plats så kan en elev som är medveten om att hen inte kan koncentrera sig på lektionen i klassrummet, så har jag gett tillstånd att gå ut till korridoren ensam, så har eleven tagit en bild av programmet och arbetat enligt det i korridoren. Detta har fungerat väldigt bra flera gånger.     Talare 3: Bra. Jag efterlyser också en viss målinriktning, att eleven ställer upp ett eller två mål för sig själv för en lektion, preciserar vad som hen ska lära sig, om hen har inlärningssvårigheter. Eleven behöver inte lära sig allt på en gång, men hen upplever att hen har lyckats. Och elevens upplevelse om sig själv som inlärare stärks. Också innehållen och kunskaperna stärks genom detta. Då sker lärandet på sätt och vis på riktigt i elevens huvud. Inte så att vi som lärare häller kunskaperna i elevens huvud, utan att eleven själv funderar, tänker.    Talare 2: Jo. Och just exemplet som Ulla gav på hur du strukturerar din egen undervisning, att du har synliggjort lektionens struktur och vad som kommer att göras, så att eleverna självständigt kan ta en bild av programmet och arbeta på basis av det. Läraren behöver inte nödvändigtvis berätta att vi ska göra enligt detta, utan eleverna har redan en uppfattning, eftersom programmet finns alltid där och de kan själva se vad som kommer att ske och agera på basis av det.    Talare 4: Ja, eleverna frågar ibland själva varför programmet inte står på tavlan. Ibland kan det hända att jag ännu inte har hunnit eller kommit ihåg att skriva programmet på tavlan, så frågar eleverna efter det. Det hjälper också elever som annars kanske inte har några utmaningar, det är ju tydligare på lektionen när man vet vad som kommer att göras under de kommande 45 minuterna.    Talare 2: Precis, och just det att metoderna inte bara är avsedda för elever som behöver mer stöd, utan de är till nytta för alla våra elever. Nu har ni beskrivit strukturerna, men vilka andra metoder använder ni på lektionerna?    Talare 3: Traditionell differentiering. Och naturligtvis ömsesidig inlärning, kamratstöd och hur eleven placeras, vad är socialformen i klassrummet. Vi diskuterar också ibland med Ulla vad som är den bästa sittordningen. I dessa situationer kan också eleven själv påverka det, berätta sina önskemål.    Talare 4: Ibland frågar jag i slutet av perioden eller året vad eleverna önskar, och ibland kan vi uppfylla deras önskemål. Men läraren har vetorätten att bestämma var eleverna ska sitta, vad som är bäst för dem. Också för att man samarbetar mycket till exempel på språklektionerna, eller vi har muntliga uppgifter, så är det bra att eleverna sitter bredvid någon som är ungefär på samma nivå, för att alla får utmana sig lite.    Talare 3: När det gäller differentiering så differentierar vi kanske mest neråt, genom att minska antalet uppgifter. Vi kan använda färgkoder om vi gör uppgifter i klassrummet, då vet eleverna att de ska göra uppgifter under en viss färg. Vi vill inte på något sätt framhäva att vissa elever får mindre uppgifter, utan snarare säkerställa att eleverna på riktigt lär sig och att de lär sig tillräckligt.     Talare 2: Alltså vet hela gruppen vad färgkoderna innebär, att vissa uppgifter utmanar eleven på viss nivå eller att de har en viss svårighetsgrad, så att eleverna själva kan välja vad de gör?    Talare 4: Ja, och till exempel på lektionerna i matematik har vissa lärare en tabell som eleverna själva följer. Om man strävar efter ett visst vitsord, så ska man göra vissa uppgifter på basis av det. På sätt och vis finns det redan en viss självreglering och målinriktning.    Talare 2: En sådan tabell är också ett sätt att göra inlärningen och kunskaperna synliga för eleven, det är det viktigaste med den.    Talare 4: Precis. Det är ju en mycket bra struktur att eleven ser, det fungerar som en traditionell checklista. Check, gjord, nästa, framåt, check, gjord. Allt sådant synligt, visuellt stöd är också bra för eleverna.    Talare 1: Ni berättade redan lite, åtminstone Tuula nämnde sociala relationer i gruppen och hur också stämningen i gruppen påverkar inlärningen, om det är tryggt att studera och vara där, om stämningen är positiv och uppmuntrande. Har ni några metoder för att skapa en bra, trygg stämning i gruppen?    Talare 4: Jag måste säga att det ibland är svårt, och ibland kan det ta ett halvt år eller till och med ett år att få vardagen att fungera på något sätt och att skapa en god anda på lektionerna. Men vi har prövat allt möjligt för att skapa en bra stämning och få gruppen att fungera bra. Att alla skulle delta. Till exempel fick jag förra veckan en tips i planerings- och utbildningsdagen för sådana här fruktsalladspel där hela gruppen deltar i och alla får erfarenheter av att lyckas, de har varit sådana som jag under de senaste tiderna har märkt att skapar bra stämning i hela klassen.    Talare 1: Dessa är saker som ni gör under hela skolåret. Är det inte så, att de inte är enstaka saker som görs då och då, utan de uppmärksammas hela tiden?    Talare 4: Ja.    Talare 3: Detta är verkligen en mycket viktig sak i vårt skolarbete. Att stämningen är positiv, uppmuntrande, att den stöder alla. Och alla lärare försöker också beakta varje elev individuellt på lektionerna. När dessa saker är i ordning kan vi på sätt och vis stödja hela klassen ur gruppens synvinkel. Det förekommer naturligtvis ibland små och större konflikter i klassrummet med vissa grupper. Med dessa grupper gör vi lite mer sådant som förbättrar stämningen i gruppen. I detta skede kommer vårt program Hyvää mieltä Pitskussa in i bilden. Programmet stöder starkt dessa färdigheter att skapa gruppanda. Eleven ser sig som en medlem i gruppen. Därigenom stöder gruppbildningen eleven och hela gruppen.    Talare 4: Allt lämpar sig inte för alla grupper. Man måste alltid själv pröva vad som fungerar med en viss grupp, även om en grupp tycker om en lek innebär det inte att den också fungerar i en annan. Man måste alltid komma på olika saker, se vad som fungerar i varje grupp.    Talare 2: Det kräver kreativitet av läraren.    Talare 4: Ja.    Talare 2: Och å andra sidan ihärdighet, då något inte fungerar så ska man fundera på vad man kan pröva näst, vad som skulle fungera med gruppen. Man måste ändå vara konsekvent i sin egen verksamhet.    Talare 3: Det utmanar också eleven att gå utanför den egna bekvämlighetszonen. Vissa lekar kan vara sådana att alla måste fundera på hur de ska agera i dessa gruppsituationer.    Talare 2: Nu har vi pratat åtminstone om strukturer och differentiering som metoder för allmänt stöd och för att få hela gruppens vardag att fungera, och dessutom har vi pratat om stämningen i gruppen och att stödja den, vilken betydelse en positiv stämning har för inlärningen, såsom du Tuula beskrev. Kommer ni ännu att tänka på några andra metoder eller något annat med tanke på en fungerande vardag i hela gruppen och att stödja gruppen? Något som vi ännu inte pratat om?    Talare 4: Kanske inte något märkvärdigt, men jag måste säga, vi har diskuterat detta med Tuula, att det på något sätt känns som att det ibland lyckas mycket lätt, men med vissa grupper måste man först arbeta ett år och sen blir det lättare nästa år. Då känns det som att också de lär sig känslostrukturen, vad man ska göra och olika arbetsformer.    Talare 2: De är inte några snabba knep och imponerande trollkonster som får gruppen att fungera.    Talare 4: Arbetet kanske belönar lite mer i något skede.    Talare 2: Det bär säkert frukt.    Talare 3: Och med vissa elever tar man små steg framåt. Man ställer alltså upp mål inom den närmaste framtiden och gläder sig över de små stunderna när man lyckas och därigenom, när varje elev mår bra i klassrummet så mår gruppen bra, vilket skapar en god stämning där. Läraren kan också ta det lugnt och då har man möjlighet att i slutet av lektionen uppfylla önskemål, till exempel ett Kahoot-spel, eftersom eleverna alltid önskar Kahoot, men Ulla har ju ett och annat i bakfickan så hon också kan göra något annat.     Talare 4: Några pris hit och dit.     Talare 3: Ja.    Talare 2: Vad, berätta mer om dessa pris. Det handlar tydligt om att belöna eleverna, så vad har du?    Talare 4: Jo, vi lyssnar ofta på låtar som eleverna önskar, spelar Kahoot och sådant, olika spel, vi har Quizlet och Baamboozle, ett ojust spel, som eleverna alltid ber. Ett spel som är mycket ojust. Lagen tävlar med varandra och sådant roligt. Eller något lätt, till exempel en svenskspråkig serie i slutet eller något annat som eleverna önskar.    Talare 3: Eleverna tycker också ibland om små konkreta pris. Eleverna säger själva att en klubba vore bra.    Talare 4: Ja, precis.     Talare 3: Och en grupp sa att du kunde ge klubbor som smakar gott.    Talare 4: Även läraren missar målet ibland vid första försöket. En gång var eleverna väldigt roade när jag inte köpte klubbor utan hade ett pedagogiskt pris, pennor, suddgummin och vässare. Men eleverna har tyckt mycket om dem. De har gärna valt en glitterpenna eller en kattassformig vässare i pris.    Talare 1: Skönt. Vi har bett gästerna i vår podcast att på förhand fylla i en sån här gästbok. Nu vill jag ännu lyfta fram något ur den, ni har båda svarat på frågan om vad ni har lyckats med i ert arbete under den senaste tiden. Ulla, du har svarat att du har lyckats lyssna på eleverna. Kommer du ihåg någon situation där du lyckats med det?    Talare 4: Jag kommer ihåg flera lektioner på eftermiddagen, när lektionen slutar och eleverna åker hem, så stannar några elever för att prata med mig, de vill berätta för mig om människorelationer. Jag får en känsla av att ha lyckats, att jag är en vuxen som de vill och vågar berätta om dessa saker för. Man måste ta det som ett tecken på förtroende.    Talare 1: Tuula hade svarat på samma fråga, vad du har lyckats med i ditt arbete under den senaste tiden, att du har lyckats erbjuda stöd i rätt tid för elever så att de själva har bett hjälp av dig i svåra situationer och du har kunnat hjälpa dem. Kommer du ihåg någon konkret situation?    Talare 3: Jo. Det är alltid en glad sak. Detta står i kärnan av speciallärares arbete, att eleven själv inser att hen vill prata om en viss sak eller få lite klarhet i något. I princip är detta min vardag, varje dag kommer någon elev själv att be om hjälp, men jag blir särskilt glad när eleven själv har insett, eller när jag ser målet med elevens fråga, att hen verkligen vill lära sig vissa saker.    Talare 2: Vi har nu diskuterat allmänt stöd ur många olika synvinklar. Vi har behandlat det mångsidigt och ni har berättat många goda praktiska exempel ur ert arbete, Tuula och Ulla. Här i Pitäjänmäen peruskoulu har man pratat om hur man kan få vardagen i gruppen att fungera med hjälp av allmänt stöd och vad en fungerande vardag i gruppen egentligen innebär. Stort tack till er för att ni kunde ge er tid åt denna diskussion idag. Tack så mycket och ha en bra helg.    Talare 4: Tack, det var trevligt att vara med.     Talare 3: Tack så mycket, det var trevligt att diskutera dessa frågor tillsammans.     Talare 1: Tack. Mer information om avsnittets ämne för Helsingfors stads personal finns i Opehuone under Kaikille sopiva lähikoulu. Bekanta dig till exempel med materialet Toimiva arki ryhmään! Pedagoginen työkalupakki säätelyn haasteisiin.     [äänite päättyy] 

Esiopetuksen opettaja Suvi Suvanto ja pedagoginen asiantuntija Annikka Peltomäki keskustelevat opetussuunnitelmiin perustuvasta esi- ja alkuopetuksen yhdessä oppimisesta ja siitä, miten yhdessä oppimista voidaan toteuttaa esi- ja alkuopetuksen yhteistyönä.  Lisätietoa aiheesta löytyy Helsingin kaupungin työntekijöille Opehuoneesta Lapsen kasvu ja oppimisen tuki esiopetuksessa sekä Esiopetuksesta perusopetukseen -sivustoilta.  Tekstivastine: [äänite alkaa]      Puhuja 2: Moi! Mä olen Laura Hovila.       Puhuja 1: Ja mä olen Leni Pennanen.      Puhuja 2: Tämä on Toimivat tavat opinpolulla -podcast. Tässä podcastissa jaetaan esi- ja perusopetuksen hyviä käytänteitä inklusiivisen toimintakulttuurin ja oppijan sujuvan opinpolun tueksi.      Puhuja 1: Joka jaksossa Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen timanttiset ammattilaiset kertovat, millaisia toimivia tapoja heillä on arjessaan kaikkien oppijoiden kanssa.      Puhuja 2: Saat joka jaksosta konkreettisia keinoja työsi tueksi.      Puhuja 1: Tervetuloa toimivien tapojen opinpolulle!    Puhuja 1: Meillä on Laura tämän kerran jaksossa mielenkiintoinen aihe.    Puhuja 2: Näin on. Esiopetuksen opettaja Suvi Suvanto ja pedagoginen asiantuntija Annikka Peltomäki pääsevät ääneen ja kertovat meille opetussuunnitelmiin perustuvasta yhdessä oppimisesta.    Puhuja 1: Tässä jaksossa me vierailemme Päiväkoti Onnelassa, Eirassa, ja kuulemme lisää yhdessä oppimisesta ja esimerkiksi siitä, miksi se on tärkeää oppijan näkökulmasta.    Puhuja 2: Ja mitä siitä yhdessä oppimisesta, siitä yhteistyöstä, henkilöstö saa?    Puhuja 1: Joo, ja tuttuun tapaan kuulemme jakson lopussa, mitä vieraamme ovat vieraskirjaan vastanneet.    Puhuja 2: Tervetuloa mukaan!     Puhuja 1: No niin, nyt me olemme tulleet tänne Päiväkoti Onnelaan, tänne Eiraan. Tämä on tämmöinen aivan ihana jugend-talo, täällä huokuu tämmöistä vanhaa aikaa, onko tämä 30-luvulla rakennettu. Ja tänään meillä on keskustelemassa esi- ja alkuopetuksen yhdessä oppimisesta ensio Suvi Suvanto.     Puhuja 3: Moikka.     Puhuja 1: Ja pedagoginen asiantuntija ja alkuopetuksen luokanopettajana toiminut Annikka Peltomäki.     Puhuja 4: Moikka.     Puhuja 1: Ennen kuin menemme itse aiheeseen, niin Suvi, kerrotko lyhyesti, mikä on ensio ja mitä se ensio tekee?    Puhuja 3: Joo, elikkä minä olen nytten neljättä vuotta tämän meidän suurpiirimme ensiona eli esiopetuksen yhdyshenkilönä. Tosiaan ensiot kokoontuvat noin neljä kertaa vuodessa meidän omiin sellaisiin verkostotapaamisiimme, missä me käsittelemme esiopetuksen ajankohtaisia asioita ja sitä pedagogiikkaa. Ja toki käymme myös aina alueelliset kuulumiset läpi ja mikä milläkin alueella puhututtaa ja näin. Ja sitten meidän tehtävänämme on viedä se siellä verkostotapaamisissa tullut ja tuotettu tieto alueelle, alueen esiopettajille. Sitten meillä on myös lisäksi vielä jokaisella alueella esiopetuksen oma Teams-kanava, missä me jaamme sitten, me olemme niitä ylläpitäjiä, me ensiot, ja me jaamme siellä sitten tärkeitä esiopetukseen liittyviä asioita, infoja, koulutuksia, mitä me sitten taas saamme sieltä ensioverkostosta.    Puhuja 1: Joo, no Annikka, sinulla on pitkä kokemus alkuopetuksen luokanopettajana. Lisäksi olet kehittänyt inklusiivista esi- ja perusopetusta projektisuunnittelijana Oikeus oppia -kehittämisohjelmassa ja nyt toimit pedagogisena asiantuntijana. Sinulla on siis laaja näkökulma esi- ja alkuopetuksen yhdessä oppimiseen. Kertoisitko Annikka lyhyesti, miten olet osallistunut yhdessä oppimisen kehittämiseen?    Puhuja 4: Joo, no kuten tässä tuli esille, niin osana esi- ja perusopetuksen Oikeus oppia -kehittämistä me lähdimme yhdessä yhteistyöyksiköiden kanssa pohtimaan kaikille sopivaa siirtymää esiopetuksesta perusopetukseen ja tässä yhteydessä yhdessä oppimisella on suuri merkitys. Tämän puitteissa sitten me olemme tuottaneet yhdessä yksiköiden ja asiantuntijoiden kanssa tällainen kaikille sopiva siirtymä, esiopetuksesta perusopetukseen tukimateriaali, jossa hyvin vahvasti keskitytään siihen esi- ja alkuopetuksen yhteistyöhön ja mitä kaikkea siihen kuuluu ja miten sitten se edistää sitä hyvää siirtymää esiopetuksesta perusopetukseen.    Puhuja 1: Yhdessä oppimisella on suuri merkitys. Puhuit yhteistyöstä. Puhutaan vähän enemmän tästä yhdessä oppimisesta. Mennään itse aiheeseen. Mitä sillä siis tarkoitetaan, ketä siihen yhdessä oppimiseen osallistuu ja keitä henkilöstössä on hyvä olla mukana yhdessä oppimisessa?    Puhuja 3: No tietysti esiopettaja ja alkuopettajat. Sitten on tosi tärkeää tietysti, että johto on mukana, eli rehtori ja päiväkodin esihenkilö. Usein myös VEO ja laaja-alainen erityisopettaja osallistuvat tähän yhteistyöhön. Mahdollisesti S2-opettaja, opettajat, kuraattori, psykologi voi joskus jossain määrin. Keskushenkilöt ovat just se rehtori ja esihenkilö, jotka niin sanotusti mahdollistavat sen yhteistyön, ja on tärkeää, että he uskovat tähän yhteistyön merkitykseen. Ja sitten just ne esiopettaja ja alkuopettaja, tai meillä ainakin on silleen, että meillä on tavallaan se yhteistyöluokka on määritelty, että minun yhteistyöparini on yksi alkuopetuksen opettaja.    Puhuja 1: Onko yhdessä oppiminen siis yhteistyötä vai miten kuvailisitte, mitä se yhdessä oppiminen tarkoittaa?    Puhuja 3: Eli sillä yhdessä oppimisella tarkoitetaan esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä, eli sekä oppijoiden että myöskin sitten sitä henkilöstön välistä yhteistyötä. Yleisesti esi- ja alkuopetuksen yhdessä oppimiseen osallistuvat esiopetusikäiset lapset ja sitten alkuopetusikäiset oppijat sieltä koulun puolelta. Toisinaan mukana on ainoastaan ekaluokkalaiset ja toisinaan sekä ekaluokkalaiset että tokaluokkalaiset ainakin osan lukuvuodesta.    Puhuja 1: Mikä siinä on, kun ajattelee oppijan näkökulmasta, niin mikä siinä yhdessä oppimisessa on tärkeää sen oppijan näkökulmasta?    Puhuja 3: Olen paljon sitä pohtinut omassa työssäni, että millaista se tulisi olla se yhdessä oppiminen, jotta se olisi just merkityksellistä lasten näkökulmasta ja heidän kokemusmaailmallensa. Jotenkin siinä yhteissuunnittelussakin tulee ottaa just huomioon tämä näkökulma vahvasti, ja jotenkin minä itse ajattelen, että eskarille on merkityksellistä nähdä ja tutustua siihen kouluun rakennuksena. Se, että hän pääsee sinne näkemään millainen on luokka, mitä siellä luokassa oikeastaan tapahtuu. Esimerkiksi jotenkin, jos minä mietin mitä lapset ovat kommentoineet, ja sitä kautta minä voin olettaa, että se on ollut heille tärkeää, kun me olemme olleet vaikka matikan tunnilla, niin jotenkin se, että he ovat päässeet siellä näkemään, mitä se tarkoittaa, mitä siellä tehdään. He ovat päässeet osallistumaan, he ovat saaneet istua sen ykkösluokkalaisen paikalla, jos on ollut vaikka pulpetti vielä. He ovat saaneet tutustua siihen, että mitä siellä, mitä tavaroita vaikka on repussa, mitä siellä pulpetissa saattaa olla.     Puhuja 4: Ja yhtenäisen opinpolun näkökulmasta myös esi- ja alkuopetuksen yhteistyö ja yhdessä oppiminen on tärkeää. Jos ajatellaan sen esiopetuksen oppijan näkökulmasta, ne toimintakulttuurit tulevat tutuksi. Esiopetuksen oppijalle koulun toimintakulttuuri. Ja myöskin minä näen sitten, että sekä eka- että tokaluokkalaiset osaltaan auttavat siinä sujuvassa siirtymässä myöskin näitä eskareita. Heillä on jo jonkin verran tietoa, miten ehkä koulussa toimitaan, mitä asioita siellä tehdään, ja monesti tällainen oppaana toimiminen, jo osaavan rooli on hyvin merkityksellistä näille pienille koululaisille.    Puhuja 1: Mites henkilökunnan näkökulmasta? Mitä näette siinä? Mitä hyötyä tästä yhdessä oppimisesta on? Olemme puhuneet yhteistyöstä ja vähän sivuttu sitä, mutta jos ajattelette henkilöstöä?    Puhuja 4: Minä mietin sitä, että aikanaan kun hyvinkin tiiviisti tehtiin yhteistyötä, tai tein yhteistyötä oman alkuopetusluokan ja esiopetusryhmän kanssa, niin tavallaan se ajatus yhteisistä oppilaista vahvistui sen yhteistyön myötä. Ja tietysti se, että uskon, että sekä luokanopettajalla on paljon opittavaa esiopetuksen opettajalta ja myöskin toisinpäin. Ja tämän pohjaan hyvin vahvasti omiin kokemuksiini, kun silloin nuorena alkuopetuksen opettajana sain tehdä tiivistä yhteistyötä kokeneen esiopetuksen opettajan kanssa, niin opin kyllä paljon.    Puhuja 3: Minä ehkä ajattelen, että jos se yhteistyö on just tiivistä alkuopettajan kanssa, niin silloinhan esiopettaja saa siitä vinkkejä siihen ja ehkä vahvistusta siitä, että mitä on siellä esiopetuksessa oikeasti tärkeätä vahvistaa, että mikä siellä koulumaailmassa on tosi oleellista. Ehkä se vahvistaa sitä ajatusta, että mitkä ne ovat ne taidot, vaikka mitkä tulisi olla hallussa, kun se ykkösluokka alkaa. Ja sitten ehkä sitä näkee käytännössä, kun siellä vierailee.    Puhuja 1: Mitä yhdessä oppiminen vaatii onnistuakseen?    Puhuja 3: Minä koen, että siinä pitää olla molemmilla, esi- ja alkuopettajalla, niin sanotusti se asenne kohdillaan. Pitää olla sellainen ratkaisukeskeinen. Me kaikki tiedämme, että me elämme aika tällaista hektistä arkea omilla tahoillamme, niin pitää olla semmoinen ratkaisukeskeinen asenne ja siihen pitää uskoa itse, että tämä on tärkeää ja että tämä voi tuottaa jotain hyvää ja enemmän ja auttaa niitä, puolin ja toisin tukea niitä alkuopetuksen oppilaita sekä eskareita. Ehkä se asenne ja ymmärrys ovat se lähtökohta. Ja sitten ehkä semmoinen, että on hyvä sopia vaikka säännöllisesti niitä palavereita tai jotenkin, että ne ovat kalenteroitu, koska me olemme tässä hektisessä arjessa, niin sitten se tulee, se pysyy tavallaan yllä koko ajan ja sitä keskustelua tuotetaan yhdessä ja mietitään, että mitä seuraavaksi tehdään ja näin. Ehkä semmoinen suunnitelmallisuus.    Puhuja 1: Mitä se tekeminen sitten on käytännössä, kun on yhdessä suunniteltu? Miltä se näyttää? Miten siihen lähdetään?    Puhuja 4: Tietysti se hyvä yhteinen suunnittelu on sen onnistuneen yhteistyön edellytys. Ja on hyvä silloin lukuvuoden alussa pysähtyä ihan ajan kanssa suunnittelemaan kaikkien henkilöstön jäsenten kanssa, jotka osallistuvat sitten siihen aktiiviseen esi- ja alkuopetuksen yhdessä oppimisen toimintaan. Esi- ja alkuopetuksessa meillähän on paljon yhteneväisyyksiä opetussuunnitelmissa, eli siellä on hyvin paljon yhteisiä aihealueita, jotka löytyvät sekä esiopetuksen että alkuopetuksen opetussuunnitelmista, joita voi ottaa sitten teemaksi tähän yhdessä oppimiseen. Siellä voi olla esimerkiksi joku ypiin liittyvä teema, jota voi toteuttaa osana esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä, ja silloin voi ajatella, että tämä OPSin osa-alue on myös hoidettu siinä jo yhdessä oppimisen osalta, eli sitä ei tarvitse välttämättä sitten enää siellä ekan luokan oppitunneilla käsitellä. Ehkä tietysti sitä voi syventää. Myöskin sitä yhteistyötähän voidaan toteuttaa monessa muussakin paikassa kuin siellä koulussa tai esiopetusyksikössä. Muistetaan tietysti lähiympäristö ja sitten meillä on Helsingissä paljon upeita paikkoja ja kohteita, joihin voidaan yhdessä lähteä tutustumaan.    Puhuja 3: Just näin.     Puhuja 1: Tuliko sinulla Suvi myös mieleen jotain semmoista konkretiaa, käytäntöä. Miten siihen lähdetään ja miltä se näyttää?    Puhuja 3: Joo, ehkä just sen ajatuksen mielessä pitäminen, että sen voi toteuttaa myös niin sanotusti aika helposti. Tai ehkä itse koen niin, että just niin kuin Annikka sanoi, niin sen ei tarvitse olla pois siitä, mitä se luokanopettaja kävisi niiden oppilaidensa kanssa muutenkin. Me voimme olla siinä mukana, että se ei ole vain jotain ylimääräistä. No minä kerroin aiemmin esimerkiksi niistä matikan tunneista, että me olemme olleet niillä mukana, niin sekin on ollut hauskaa, että me olemme, niin kuin siellä muistan kerrankin, oli aiheena ykkösluokkalaisilla kymppiparit, he kävivät niitä läpi. Ja me olimme myös käyneet niitä läpi. Eskareilla oli, me olimme askarrelleet omat hajotuskoneet, heillä oli käsitys siitä miten kymppi hajoaa, niin sitten jotenkin se, että miten he pystyvät osallistumaan. He pystyvät myös vastailemaan siellä kysymyksiin. Sitten esimerkiksi on ollut sellaiset, niitä kutsutaan helmihyppelyiksi, alkuopetuksen oppilaat ovat rakentaneet koulun liikuntasaliin jumpparadan, jossa myös eskarit saavat vierailla. Muistan, että me olemme käyneet siellä silleen, että me olemme vain käyttäneet sitä rataa. He ovat käyttäneet sitä omalla liikuntatunnillaan, ja me olemme menneet sitten ihan erikseen sovittuna ajankohtana keskenään. Ja eskarit tietävät, että tämä on niiden ykkösten tekemä. Mutta sitten on tehty kerran myös niin, että me olimme siellä yhden ykkösluokan kanssa samaan aikaan. Ja silloin just ykkösluokkalaiset saivat toimia vähän niin kuin apuopettajina ja esitellä sitä rataa ja auttaa niitä pienempiä kavereita sitten. Sitten esimerkiksi yksi tärkeä, mikä liittyy ehkä tähän arkeen, niin just tämä ruokalassa vierailu. Toki nykyään päiväkodeissakin on ruokaloita, mutta esimerkiksi tällaisissa vanhoissa paikoissa, vanhoissa taloissa, niin mehän syömme ryhmissä, niin se on hyvin erilainen ympäristö eskarilaiselle se koulun iso ruokala, missä saattaa olla tosi paljon lapsia paikalla, niin me olemme menneet, siitä on kyllä nyt jo aikaa, mutta teimme tämmöisen vierailun sinne ruokalaan, että menimme syömään keväällä, loppukeväästä jäätelöt sinne sen meidän yhteistyöluokkamme kanssa.    Puhuja 1: Hei, puhutaas vähän tuosta oppimisen tuesta, että miten se liittyy sitten tähän yhdessä oppimiseen.    Puhuja 4: Joo, tietysti se kouluun siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen pitää olla hyvä ja sujuva ihan kaikille lapsille. On lapsi sitten tukea tarvitseva tai ei. Tässä yhdessä oppimisessa minä näen hyvin tärkeänä sen, että yhteistyössä on mukana esimerkiksi koulun puolelta laaja-alainen erityisopettaja tai S2-opettaja ja myöskin esiopetuksen puolelta mahdollisesti VEO tai varhaiskasvatuksen S2-opettaja, jotka osaavat tukea siinä yhteistyön aikana oppijoita ja toki voidaan pohtia myöskin esimerkiksi ryhmittelyä tämän yhteistyön aikana, mikä on tarkoituksenmukaista ja miten se lapsi ja oppilas pääsevät parhaiten osallistumaan siihen yhteistyöhön ja olemaan osallinen sitä yhteistyötä. Myöskin tällä henkilöstön välisellä yhteistyöllä on hyvin suuri merkitys tukea tarvitsevan lapsen siirtymässä, ja kun meillä on esimerkiksi laaja-alainen erityisopettaja mukana siinä yhdessä oppimisessa, niin hänhän saa siinä hyvin paljon jo tietoa siitä tulevasta koululaisesta. Ja jos on tarpeen esimerkiksi lähteä valmistelemaan tukea sinne kouluun, niin laaja-alainen erityisopettaja on tässä avainasemassa ja on nähnyt jo tätä tulevaa koululaista siinä arjen toimintaympäristössä.    Puhuja 3: Ja sitten just ylipäänsä ehkä sitä eskaria, niin häntä tuetaan siinä yhdessä oppimisessa ihan samalla tavalla kuin me tuemme häntä kaikessa toiminnassa. Eli meidän pitää ottaa se huomioon. Ihan samalla tavalla, että menemmekö me sitten tekemään jotain yhdessä ykkösluokkalaisten kanssa tai lähtisimmekö me vain vaikka jonnekin retkelle, niin totta kai, ainahan me huomioimme ne hänen tarpeensa ja vastaamme niihin riippumatta siitä, että missä me sitten olemme. Ja minä jotenkin koen, että yhdessä oppimisessakin, niin kuin Annikka sanoi, niin on tosi tärkeää, että siellä on sitten, ainakin jossain määrin se laaja-alainen erityisopettaja osallistuu tähän, ja sitten VEO, yksikön VEO. Mutta meillä on minun mielestäni myös hyvät resurssit jo itsessään vastata lasten tarpeisiin, koska me menemme sinne, jos me vaikka menemme koululuokkaan, niin sinne ei lähde vain minä ja eskarit, vaan sinne lähtee minun tiimini, jossa me voidaan ennakkoon jo sopia, että kuka vaikka auttaa jotakin tukea tarvitsevaa oppijaa.    Puhuja 4: Mitä enemmän henkilöstö tekee yhteistyötä ja suunnittelee ja toteuttaa sitä, niin minä näen, että sitä enemmän se tietämys meillä lisääntyy myöskin esimerkiksi esiopetuksen opettajilla, että mitä se tuki siellä koulussa mahdollisesti tulee olemaan, minkälaisia tukimuotoja on tarjolla, ja myöskin sitten on hyvin tärkeää, että luokanopettaja tietää siitä tuesta, mitä esiopetuksessa on ollut tarjolla.    Puhuja 3: Ja hän ehkä käytännössä silloin näkee, luokanopettaja, sen, että okei, tällaisilla pedagogisilla menetelmillä tämä eskari pystyi olemaan osallinen ja onnistumaan.    Puhuja 1: Me olemme laajasti puhuneet nyt yhdessä oppimisesta ja esiopetuksen ja alkuopetuksen yhteistyöstä. Olemme keskustelleet myös siirtymästä, miten se liittyy siihen. Mutta onko vielä jotain, Suvi ja Annikka, mitä te haluaisitte kertoa vielä esi- ja alkuopetuksen toimivasta yhteistyöstä? Onko vielä jotain sellaista, mitä haluatte tuoda esille tähän kokonaisuuteen ja tärkeään teemaan liittyen?    Puhuja 4: Minä toivon, että esi- ja alkuopetuksen henkilöstö lähtee avoimin mielin suunnittelemaan ja toteuttamaan yhteistyötä, ja se, että siinä yhteistyössä on voimaa ja etenkin ne pienet oppijat hyötyvät tästä yhteistyöstä kaikkein eniten.    Puhuja 3: Ja minä ehkä just ajattelen niin, että se, mihin me aikuiset uskomme ja mikä on meidän se asenteemme ja millaista ilmapiiriä me luomme, niin se tarttuu lapsiin. Ja tietenkin minä uskon, että lapset kyllä, he ovat innoissaan siitä, eskarit, todellakin, että he pääsevät kouluun. Se on jotenkin niin sellainen iso juttu heille, mutta minä uskon myös, että ne ykkös- ja kakkosluokkalaiset ottavat ilolla vastaan näitä vierailijoita. Ja tietenkin se, että miten me aikuiset olemme ja mitä me viestimme keskenämme. Millaisen ilmapiirin me luomme, niin sillä on tosi suuri merkitys näiden pikkukavereidenkin osalta.    Puhuja 1: Annikka näyttää siltä, että sinulla on vielä, sinä haluat sanoa.    Puhuja 4: Joo, me olemme puhuneet monenlaisista tavoista tehdä yhteistyötä, ja vielä ajattelin mainita nämä vaihtopäivät, joita me olemme toteuttaneet aiemmin. Eli keväisin, kun eskarit tulevat kouluun vähän pidemmäksi ajaksi tutustumaan luokkaan ja tulevaan kouluunsa, niin sitten ekaluokkalaiset ovat päässeet muutamaksi tunniksi sinne vanhaan eskariin, ja myös tämä on ollut hyvin mieluisaa heille.    Puhuja 1: Ihanan kuuloista. Hei, me olemme pyytäneet tässä meidän podcastissamme vieraita täyttämään tämmöistä vieraskirjaa. Siellä on erilaisia kysymyksiä, ja Suvi, sinä olit vastannut tämmöiseen kysymykseen, että mikä taideteos kuvaa työtäsi juuri nyt, ja kerroit, että Kerttu Saalin teos Jotain uutta, Something new. Minä kävin katsomassa heti sen kuvan. Se on semmoinen ihana keltaisensävyinen abstrakti työ. Mikä tässä kuvaa juuri sinun työtäsi?    Puhuja 3: Ehkä se, kun sen teoksen nimi on Jotain uutta, niin minun työni pitää päivittäin sisällään jotain uutta, koska minä työskentelen alati kehittyvien ja koko ajan lisää oppivien lasten parissa. Ja sitten ehkä se värimaailma, kun se oli hyvin tällainen keltainen, niin keltainen on minulle sellainen ilon väri. Ja minä koen, että minun työni on, ilo on läsnä minun työssäni.    Puhuja 1: Annikka, sinulla on ollut myös ihana taideteos, joka kuvaa sinun työtäsi. Sinä täytit, sinä sanoit, että se on kuin vesiputous, jos muistan oikein. Kerro tästä jotain.    Puhuja 4: Joo, minä ajattelen, että vesiputous menee eteenpäin koko ajan. Ja siihen kuuluvat myös pienet kuohahdukset, ja tällä perusteella valitsin sitten tämän.     Puhuja 1: Sinulla oli myös hieno motto, miten se menikään, että jos haluat mennä nopeasti,...    Puhuja 4: ... niin silloin mennään yksin ja jos haluat mennä pitkälle, niin silloin mennään yhdessä.    Puhuja 1: Kiitos. Oli tosi hienoa päästä vierailemaan täällä Onnelassa, Päiväkoti Onnelassa, ja keskustella teidän kanssanne tärkeistä aiheista, yhdessä oppimisesta ja yhteistyön merkityksestä. Ihanaa perjantaita.    Puhuja 4: Kiitos samoin.     Puhuja 3: Kiitos samoin.    Puhuja 2: Lisätietoa Helsingin kaupungin työntekijöille esi- ja alkuopetuksen yhdessä oppimisesta ja yhteistyöstä löytyy Opehuoneesta, Lapsen kasvu ja oppimisen tuki esiopetuksessa sekä Esiopetuksesta perusopetukseen -sivustoilta.    Puhuja 2: Tämä oli Toimivat tavat opinpolulla -podcast.      Puhuja 1: Podcast on tuotettu Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla osana esi- ja perusopetuksen Oikeus oppia -kehittämistoimintaa.    [äänite päättyy]  Textversion på svenska: [äänite alkaa]    Talare 1: I detta avsnitt har vi, Laura, ett intressant tema.    Talare 2: Ja. Förskollärare Suvi Suvanto och pedagogisk sakkunnig Annikka Peltomäki berättar för oss om gemensamt lärande som baserar sig på läroplanerna.    Talare 1: I detta avsnitt besöker vi daghemmet Onnela i Eira och får höra mer om gemensamt lärande och till exempel varför det är viktigt för eleverna.    Talare 2: Och vad som personalen får av gemensamt lärande och samarbetet.    Talare 1: Och som vanligt får vi i slutet av avsnittet höra vad våra gäster har svarat på frågorna i gästboken.    Talare 2: Välkommen med!     Talare 1: Nu har vi kommit hit till daghemmet Onnela i Eira. Detta är ett väldigt vackert jugendhus från 30-talet som andas gammaldags stämning. Idag pratar vi om gemensamt lärande inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen med Suvi Suvanto, kontaktperson för förskoleundervisningen.     Talare 3: Hej.     Talare 1: Och pedagogisk sakkunnig Annikka Peltomäki, som också har arbetat som klasslärare inom nybörjarundervisningen.     Talare 4: Hej.     Talare 1: Innan vi går in på vårt egentliga ämne, kan du Suvi berätta kort om vad en kontaktperson för förskoleundervisningen gör?    Talare 3: Jo. Detta är mitt fjärde år som kontaktperson för förskoleundervisningen inom vårt stordistrikt. Kontaktpersonerna för förskoleundervisningen sammanträder cirka fyra gånger om året i våra egna nätverksmöten, där vi behandlar aktuella frågor inom förskoleundervisningen samt pedagogik. Och naturligtvis går vi också igenom varje regions situation och vad som har väckt diskussion där. Och sedan är det vår uppgift att meddela den information som vi får i nätverksmöten till regionen och dess förskollärare. Dessutom har varje region en egen Teams-kanal för förskoleundervisningen som vi, kontaktpersonerna för förskoleundervisningen, administrerar. Där delar vi den information vi fått om viktiga ärenden och utbildningar via nätverket för kontaktpersoner för förskoleundervisningen.    Talare 2: Okej. Du, Annikka, har en lång erfarenhet som klasslärare inom nybörjarundervisningen. Dessutom har du utvecklat en inklusiv förskoleundervisning och grundläggande utbildning som en projektplanerare i utvecklingsprogrammet Utbildning för alla och nu arbetar du som pedagogisk sakkunnig. Du har alltså ett brett perspektiv på gemensamt lärande inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen. Kan du berätta kort om hur du har deltagit i utvecklingen av gemensamt lärande?    Talare 4: Såsom vi redan hörde, började vi som en del av utvecklingsprogrammet Utbildning för alla inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen tillsammans med de enheter som deltog i samarbetet att fundera på en övergång från förskoleundervisningen till den grundläggande utbildningen som skulle passa alla. I detta samband har gemensamt lärande en stor betydelse. Inom ramen för detta har vi tillsammans med enheterna och sakkunniga utarbetat stödmaterial för en övergång från förskoleundervisningen till den grundläggande utbildningen som passar alla. Fokuset i materialet står starkt på samarbetet mellan förskoleundervisningen och nybörjarundervisning och allt det som ingår i det samt hur man kan främja en god övergång från förskoleundervisningen till den grundläggande utbildningen.    Talare 2: Gemensamt lärande har en stor betydelse. Du pratade om samarbete. Jag vill prata lite mer om gemensamt lärande. Vi ska gå in på vårt egentliga ämne. Vad innebär gemensamt lärande, vem deltar i det och vilka från personalen borde delta i det?    Talare 3: Förskolläraren och läraren inom nybörjarundervisningen förstås. Det är också mycket viktigt att ledningen deltar, det vill säga rektorn och daghemmets föreståndare. Ofta deltar också specialläraren inom småbarnspedagogik och specialläraren med bred behörighet i samarbetet. Eventuellt kan även S2-läraren, lärarna, kuratorn och psykologen delta i viss mån. De centrala personerna är rektorn och föreståndaren, som så att säga möjliggör samarbetet, och det är viktigt att de tror på samarbetets betydelse. Och dessutom just förskolläraren och läraren inom nybörjarundervisningen. Åtminstone hos oss har vi fastställt samarbetsklassen, mitt arbetspar är en lärare inom nybörjarundervisningen.    Talare 1: Är gemensamt lärande alltså samarbete eller vad skulle ni säga att det innebär?    Talare 3: Med gemensamt lärande avses alltså samarbete mellan förskole- och nybörjarundervisningen, både mellan eleverna och mellan personalen. Allmänt taget deltar barn i förskoleåldern och elever i nybörjarundervisningen i det gemensamma lärandet inom förskole- och nybörjarundervisningen. Ibland deltar endast förstaklassare, ibland både förstaklassare och andraklassare åtminstone en del av läsåret.    Talare 1: Vad är det som är viktigt med gemensamt lärande ur elevens synvinkel?    Talare 3: Jag har funderat på det mycket i mitt eget arbete, hur gemensamt lärande borde vara för att det skulle ha betydelse just ur barnens synvinkel och för deras upplevelsevärld. På något sätt bör man också i den gemensamma planeringen starkt beakta detta perspektiv, och jag själv tycker att det är viktigt för en förskoleelev att se och bekanta sig med skolan som byggnad. Att eleven får se hurdant klassrummet är, vad som egentligen sker där. Om jag till exempel funderar på barnens kommentarer när vi har besökt exempelvis en lektion i matematik, kan jag anta att det har varit viktigt för dem att de har fått se vad det innebär, vad man gör där. De har fått delta, de har fått sitta på en förstaklassares plats om det har funnits en pulpet där. De har fått se vad man har med sig till exempel i ryggsäcken eller i pulpeten.     Talare 4: Samarbetet mellan förskoleundervisningen och nybörjarundervisningen samt gemensamt lärande är också viktigt med tanke på en enhetlig lärstig. Om vi tänker ur förskoleelevens synvinkel så blir skolans verksamhetskultur bekant för hen. Jag anser också att både första- och andraklassarna för sin del bidrar till en smidig övergång för förskoleeleverna. De vet redan lite om hur allt fungerar i skolan, vad man gör där. Ofta det att de har en roll som guide, någon som redan vet saker, kan ha en mycket stor betydelse för dessa små skolelever.    Talare 1: Om ni tänker ur personalens synvinkel? Vad tycker ni då? Vilken nytta har gemensamt lärande? Vi har pratat om samarbetet och rört lite vid det, men om ni tänker på personalen?    Talare 4: Jag funderade på när vi tidigare samarbetade mycket tätt, eller jag samarbetade med den egna klassen inom nybörjarundervisningen och en förskolegrupp, så stärktes tanken om gemensamma elever på sätt och vis i och med samarbetet. Och naturligtvis tror jag att klassläraren har mycket att lära sig av förskolläraren och tvärtom. Detta baserar sig mycket starkt på mina egna erfarenheter, när jag som ung lärare inom nybörjarundervisningen fick samarbeta tätt med en erfaren förskollärare, då lärde jag mig mycket.    Talare 3: Jag tänker kanske så att om samarbetet med läraren inom nybörjarundervisningen är tätt så får förskolläraren tips för och kanske bekräftelse på vad som på riktigt är viktigt att stärka inom förskoleundervisningen, vad som är väsentligt i skolvärlden. Det kanske stärker tanken på vilka färdigheter som barnen borde ha när första klassen börjar. Man kanske ser det i praktiken när man går på besök där.    Talare 1: Vad kräver gemensamt lärande för att lyckas?    Talare 3: Jag upplever att både förskolläraren och läraren inom nybörjarundervisningen ska så att säga ha en rätt slags attityd. Man ska vara lösningsorienterad. Vi vet alla att vi lever en ganska hektisk vardag, så man måste ha en lösningsorienterad attityd och man ska själv tro på att detta är viktigt och kan leda till något gott och mer och hjälpa, stödja såväl förskoleeleverna som eleverna inom nybörjarundervisningen. Attityden och förståelsen är kanske utgångspunkten. Dessutom är det kanske bra att komma överens om regelbundna möten, anteckna dem i kalendern, eftersom vi har en sådan här hektisk vardag. Genom att göra detta kan man hålla samarbetet i gång hela tiden och tillsammans diskutera och fundera på vad man ska göra näst och så vidare. Kanske sådan planmässighet.    Talare 1: Vad omfattar det praktiska arbetet, efter att man har planerat tillsammans? Hur ser det ur? Hur inleds det?    Talare 4: Naturligtvis är en bra gemensam planering en förutsättning för ett lyckat samarbete. Det är bra att i början av läsåret i lugn och ro planera tillsammans med alla personalmedlemmar som deltar i den aktiva verksamheten kring gemensamt lärande inom förskole- och nybörjarundervisningen. Det finns mycket som är likadant i läroplanerna för förskole- och nybörjarundervisningen. De innehåller alltså väldigt många teman som finns i läroplanen för både förskoleundervisningen och nybörjarundervisningen och som kan tas som tema i det gemensamma lärandet. Det kan vara fråga om till exempel ett tema som gäller omgivningsläran och som kan genomföras som en del av samarbetet mellan förskoleundervisningen och nybörjarundervisningen. Då kan man tänka att detta delområde i läroplanen redan har täckts i samband med det gemensamma lärandet, varvid det inte nödvändigtvis behöver behandlas på lektionerna för första klassen. Eller så kan man kanske fördjupa sina kunskaper i den. Samarbete kan också utföras på flera andra ställen än i skolan eller förskoleenheten. Man ska naturligtvis komma ihåg närmiljön och dessutom har Helsingfors många fina platser som man kan besöka tillsammans.    Talare 1: Precis. Kom du Suvi också på något konkret, praxis. Hur kommer man i gång och hur ser det ut?    Talare 3: Jo, kanske just det att man ska komma ihåg att det också kan genomföras ganska enkelt. Eller jag kanske upplever själv, såsom Annikka sade, att det inte behöver vara utanför det som klassläraren även annars skulle behandla med sina elever. Vi kan delta i det, så att det inte är bara något extra. Till exempel berättade jag tidigare om lektionerna i matematik, att vi har deltagit där och det har också varit roligt, en gång lärde förstaklassarna sig tiokamrater. Och vi hade också gått igenom dem. Förskoleeleverna hade pysslat egna uppdelningsmaskiner och hade en uppfattning om hur tio delas upp, de kunde alltså delta. De kan också svara på frågor där. Dessutom har vi exempelvis haft så kallad pärlhoppning, där eleverna inom nybörjarundervisningen har byggt en gympabana i skolans idrottshall som också förskoleeleverna kan använda. Jag minns att vi har gått dit och endast använt banan. De har använt banan under sin egen gymnastiklektion och vi har gått dit ensam vid en separat överenskommen tidpunkt. Och förskoleeleverna vet att förstaklassarna har byggt banan. En gång har vi också varit där samtidigt med förstaklassarna. Då fick förstaklassarna fungera som hjälplärare, presentera banan och hjälpa de mindre eleverna. Och en viktig sak som gäller vardagen är besök i matsalen. Numera har så klart också daghem matsalar, men i sådana här äldre platser, i äldre hus äter vi i grupper, varför skolans stora matsal är en väldigt olik miljö för förskoleeleverna. Det kan finnas ett stort antal barn där, så vi gjorde ett besök i matsalen, vi gick och åt glass där med vår samarbetsklass i slutet av våren.    Talare 2: Kan vi prata lite om stöd för lärande, hur det anknyter till gemensamt lärande.    Talare 4: Övergången från förskoleundervisningen till den grundläggande utbildningen ska naturligtvis vara bra och smidig för alla barn. Oberoende av om barnet behöver stöd eller inte. Med tanke på gemensamt lärande anser jag att det är mycket viktigt att i samarbetet deltar exempelvis skolans speciallärare med bred behörighet eller S2-lärare och eventuellt också förskolans speciallärare inom småbarnspedagogik eller S2-lärare inom småbarnspedagogik, som kan stödja eleverna under samarbetet. Dessutom kan man fundera exempelvis på gruppering under samarbetet, vad som är ändamålsenligt och hur barnet och eleven bäst kan delta i samarbetet. Även samarbetet mellan personalen har en stor betydelse när det gäller övergången för ett barn som behöver stöd. Om till exempel specialläraren med bred behörighet deltar i gemensamt lärande så får hen redan mycket information om den kommande skoleleven i samband med det. Specialläraren med bred behörighet har också en viktig roll i att vid behov bereda stöd i skolan och har redan sett den kommande skoleleven i den vardagliga verksamhetsmiljön.    Talare 3: Och sen stöder man förskoleeleven i det gemensamma lärandet på samma sätt som vi stöder hen i all verksamhet. Vi behöver alltså beakta det. Oberoende av om vi gör något tillsammans med förstaklassare eller om vi ensam ger oss ut på en utflykt så naturligtvis beaktar vid alltid elevens behov och svarar på dem oberoende av var vi är. Och jag upplever att det är mycket viktigt i det gemensamma lärandet, såsom Annikka sade, att specialläraren med bred behörighet åtminstone i någon mån deltar i det, och även enhetens speciallärare inom småbarnspedagogik. Men jag anser också att vi har goda resurser att svara på barnens behov. När vi till exempel besöker en skolklass så går jag inte dit ensam med barnen, utan vi går dit tillsammans med mitt team, och vi kan på förhand komma överens om bland annat vem som hjälper elever som behöver stöd.    Talare 4: Jag tycker att ju mer personalen samarbetar och planerar och genomför det, desto mer ökar kunskapen till exempel hos oss förskollärarna om vad som stödet i skolan eventuellt kommer att vara, hurdana stödformer som finns tillgängliga. Det är också mycket viktigt att klassläraren vet hurdant stöd som har erbjudits inom förskoleundervisningen.    Talare 3: Då ser klassläraren kanske i praktiken genom vilka pedagogiska metoder som förskoleeleven kan delta och lyckas.    Talare 1: Vi har nu pratat mycket om gemensamt lärande och samarbetet mellan förskole- och nybörjarundervisningen. Vi har också pratat om övergången, hur den anknyter till det. Men finns det ännu något, Suvi och Annikka, som ni skulle vilja säga om ett fungerande samarbete mellan förskole- och nybörjarundervisningen? Finns det ännu något som ni vill lyfta upp i fråga om denna helhet och detta viktiga tema?    Talare 4: Jag hoppas att personalen inom förskole- och nybörjarundervisningen öppet börjar planera och utföra samarbete och att samarbetet är effektivt och att i synnerhet de små eleverna har mest nytta av det.    Talare 3: Jag tänker kanske så att det som vi vuxna tror på och vår attityd och den atmosfär som vi skapar smittar av sig på barnen. Och jag tror förstås att barnen, förskoleeleverna är mycket ivriga att få besöka skolan. Det är en väldigt stor sak för dem, men jag tror också att första- och andraklassarna tar glatt emot besökarna. Och så klart det, hur vi vuxna agerar och kommunicerar med varandra. Det har en väldigt stor betydelse för barnen hurdan atmosfär vi skapar.    Talare 1: Annikka ser ut som om att du ännu vill säga något.    Talare 4: Jo, vi har pratat om många olika sätt att samarbeta och jag tänkte ännu nämna dessa utbytesdagar som vi har genomfört tidigare. Alltså på vårarna då förskoleeleverna gör längre besök i skolan för att bekanta sig med klassrummet och sin kommande skola så har förstaklassarna fått besöka sitt gamla daghem i några timmar, och de har också tyckt mycket om detta.    Talare 2: Det låter underbart. Vi har bett gästerna i vår podcast att fylla i sån här gästbok. Den innehåller olika frågor, och du Suvi hade svarat på frågan om vilket konstverk som beskriver ditt arbete just nu, och svarade Kerttu Saalis verk Jotain uutta, Something new. Jag gick genast att se hur verket ser ut. Det är ett skönt abstrakt verk med gula färger. Vad i verket avbildar just ditt arbete?    Talare 3: Kanske det att verket heter ”Något nytt”, mitt arbete innehåller något nytt varje dag eftersom jag arbetar med barn som utvecklas kontinuerligt och lär sig nytt hela tiden. Och sen också färgvärlden, som är mycket gul, gul är en glad färg för mig. Jag upplever att glädje är närvarande i mitt arbete.    Talare 2: Annikka, du hade också valt ett skönt konstverk som avbildar ditt arbete. Du sa att det är som ett vattenfall, om jag minns rätt. Berätta något om detta.    Talare 4: Jo, jag tänker att ett vattenfall hela tiden går framåt. Ibland brusar det också lite och därför valde jag detta.     Talare 2: Du har också ett fint motto, hur var det. Om man vill gå snabbt...    Talare 4: ... så går man ensam och om man vill gå långt så går man tillsammans.    Talare 2: Tack. Det var väldigt fint att få besöka daghemmet Onnela och diskutera viktiga teman, gemensamt lärande och betydelsen av samarbete med er. Ha en underbar fredag.    Talare 4: Tack detsamma.     Talare 3: Tack detsamma.    Talare 2: Mer information om samarbetet och det gemensamma lärandet inom förskole- och nybörjarundervisningen för Helsingfors stads personal finns i Opehuone under Lapsen kasvu ja oppimisen tuki esiopetuksessa och Esiopetuksesta perusopetukseen.   [äänite päättyy] 

Jaksossa keskitytään yhteisopettajuuteen sekä siihen, miten rehtori ja koulun henkilöstö yhdessä kehittävät inklusiivista toimintakulttuuria. Jakson vieraat Kontulan ala-asteen koulun rehtori Marko Perkiö, luokanopettaja Oona Herlin ja erityisluokanopettaja Mari Poikolainen pohtivat myös sitä, miten inklusiivisella toimintakulttuurilla voidaan edistää oppijoiden osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Lisätietoa aiheesta Helsingin kaupungin työntekijöille löytyy Opehuoneesta Kaikille sopiva lähikoulu -sivustolta.   Tekstivastine: [äänite alkaa]     Puhuja 1: Moi! Mä olen Laura Hovila.       Puhuja 2: Ja mä olen Leni Pennanen.      Puhuja 1: Tämä on Toimivat tavat opinpolulla -podcast. Tässä podcastissa jaetaan esi- ja perusopetuksen hyviä käytänteitä inklusiivisen toimintakulttuurin ja oppijan sujuvan opinpolun tueksi.      Puhuja 2: Joka jaksossa Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen timanttiset ammattilaiset kertovat, millaisia toimivia tapoja heillä on arjessaan kaikkien oppijoiden kanssa.      Puhuja 1: Saat joka jaksosta konkreettisia keinoja työsi tueksi.      Puhuja 2: Tervetuloa toimivien tapojen opinpolulle!      Puhuja 1: Tässä jaksossa sukelletaan inklusiiviseen toimintakulttuuriin ja erityisesti yhteisopettajuuteen. Leni, mitä sinulle tulee mieleen sanasta inkluusio?     Puhuja 2: Se herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita.     Puhuja 1: Ihan hyvä niin, koska inkluusiosta pitääkin puhua.     Puhuja 2: Niinpä. On tärkeää lisätä ymmärrystä siitä, mitä inkluusiolla tarkoitetaan ja mitä se pitää sisällään.     Puhuja 1: Toisinaan inkluusio nähdään melko kapeasti. Saatetaan esimerkiksi ajatella, että se koskee vain tukea tarvitsevia oppijoita tai että sen tavoitteena on pienryhmistä luopuminen. Laajemmin ajateltuna siinä on kuitenkin kyse yhdenvertaisuudesta ja osallisuudesta.     Puhuja 2: Niin. Ja onhan se hämmennys ihan ymmärrettävää, kun inkluusiolle ei ole yhtä yhteisesti hyväksyttyä määritelmää.     Puhuja 1: Totta. Ja kyllähän oppimisen esteiden poistaminen on ilman muuta osa inkluusiota.     Puhuja 2: Niin, ja kuitenkin jokainen meistä esi- ja perusopetuksen kentällä toimivista ammattilaisista - me halutaan, että oppijat voi hyvin, ovat osa yhteisöä ja että heillä on kokemus osallisuudesta.     Puhuja 1: Kyllä, ehdottomasti. Eikä ole mikään ihme, että inkluusio saattaa tuntua vaikealta tai näyttäytyä jopa mahdottomana, jos jokin inkluusion yhteyden osasista puuttuu.     Puhuja 2: Laura, avaa vähän, mitä tuo inkluusion yhtälö tarkoittaa.     Puhuja 1: Voisi ajatella, että inkluusio on yhtälö, jossa on kolme tekijää. Ensimmäisenä on arvot ja asenteet. Toinen tekijä on pedagogiikka ja pedagogiset menetelmät. Kolmantena on resurssit ja niiden käyttö, esimerkiksi budjetti, henkilökunnan määrä tai aika. Me tarvitaan näitä kaikkia kolmea tekijää, jotta yhtälöstä saadaan toivottu tulo eli kaikkien lasten osallisuus.     Puhuja 2: Aika hyvin piirsit tuossa mielikuvan inkluusiosta yhtälönä.     Puhuja 1: Kunnia tästä inkluusion yhtälöstä kuuluu joukolle Helsingin kaupungin henkilöstöä, jotka on yhdessä muovanneet ymmärrystä meidän kaupungin inklusiivisesta esi- ja perusopetuksesta ja sen kehittämisestä.     Puhuja 2: Yksi tämän jakson vieraista, Kontulan ala-asteen koulun rehtori Marko Perkiö on ollut mukana luomassa tätä inkluusioon yhtälöä.     Puhuja 1: Hänen lisäkseen meillä on samaisesta koulusta vieraana erityisluokanopettaja Mari Poikolainen ja luokanopettaja Oona Herlin, jotka toimivat yhteisopettajatyöparina.     Puhuja 2: Seuraavaksi me kuullaankin, miten Kontulan ala-asteen koulussa on lähdetty rakentamaan inklusiivista toimintakulttuuria yhteisopettajuuden avulla, ja miten koulussa varmistetaan oppilaiden osallisuus.     Puhuja 1: Jakson lopussa kuullaan myös, että mitä vieraat on vastanneet vieraskirjan kysymyksiin.     Puhuja 1: Tänään ollaan Kontulan ala-asteen koululla täällä Itä-Helsingissä. Tultiin tuolta metroasemalta, aurinkoinen syyspäivä on ja käveltiin tällaisen upean atrium-sisäpihan läpi, kiinnitti huomiota. Ollaan keskustelemassa täällä tänään inklusiivisesta toimintakulttuurista ja yhteisopettajuudesta. Mun kanssa täällä on Kontulan ala-asteen koulun rehtori Marko Perkiö...    Puhuja 3: Moi.    Puhuja 1: ...luokanopettaja Oona Herlin.     Puhuja 4: Moikka.    Puhuja 1: ...ja erityisluokanopettaja Mari Poikolainen.     Puhuja 5: Hei vaan kaikille.     Puhuja 1: Kiitos, että saatiin tulla vierailulle teidän kouluun ja tervetuloa podcastiin. Tänään me ollaan erityisesti inklusiivisen toimintakulttuurin äärellä siitä näkökulmasta, miten koulu voi omalle toimintakulttuurillaan tukea sitä oppijoiden yhdenvertaisuutta. Kysymys teille, että mistä tämä Kontulan ala-asteen koulun inklusiivinen toimintakulttuuri on tehty? Mistä tekijöistä se koostuu?    Puhuja 5: No siis meillähän on aina ollut täällä erityisluokkia, ja meidän kouluhan on mennyt muutamassa vuodessa tosi paljon tässä eteenpäin. Ennen vanhaan erityisluokat ovat olleet aika paljon erillään perinteisellä tavalla, ja sitten on ollut erikseen yleisopetuksen luokat, ja jollain tavalla vuosiluokat ovat tehneet eri luokat keskenään yhteistyötä. Tämä oli semmoinen ilmiö, mihin haluttiin aluksi puuttua, että haluttaisiin lisää saada yhteisöllisyyttä ja oppilaille semmoinen kokemus, että jokainen oppilas on meidän koulun tärkeä oppilas, olitpa sä millä luokalla tahansa tai tulitpa koulun taksilla tai mistä tulitkaan. Näitä esteitä haluttiin purkaa, mitä luokkien välillä oli. Meillä lähdettiin edellisen rehtorin toimesta ajamaan myös yhteisopettajuutta. Sitä, että opettajat lähtisivät tekemään yhteistyötä keskenään. Kun opettajat löysivät sen yhteistyön, oli helppoa myös lähteä yhdistämään oppilaita. Kun me aikuisetkin pystytään tekemään yhdessä töitä, niin ihan varmasti se myös oppilailtakin onnistuu. Heidän täytyy vain oppia olemaan yhdessä, ja meidän täytyy pystyä pikkaisen luopumaan näistä rajoista, mikä luokkien välillä on.    Puhuja 3: Voin jatkaa sen verran, että myös työjärjestyssuunnittelulla pystyy tukemaan niitä mahdollisuuksia. Sitten tietty vähän resurssien jakoa, että meneekö se jakotunteihin, meneekö se ohjaajan resursseihin.    Puhuja 4: Jokaisella opettajalla oikeastaan on työpari, kenen kanssa työskennellään. Sitten kaksi luokkaa aina tekee yhteistyötä. Lukkarit on tosiaan niin kuin Marko sanoi, niin ihan samanlaiset näillä luokilla. Sitä kautta pystytään hyvin joustavasti toteuttamaan sitä opetusta ja yhdessä olemista.    Puhuja 1: No mitä se käytännössä sitten... Puhuit Mari yhteisopettajuudesta tässä, niin mitä se käytännössä on? Te olette Oonan kanssa työpari, niin miltä se näyttää se teidän yhteisopettajuus?    Puhuja 4: Joo, me ollaan nyt Marin kanssa tosiaan neljä vuotta oltu yhdessä saman luokan kanssa ja tota alkuhan oli tietysti vähän haastavaa. Alussa oli haasteita siinä, että miten löydetään se yhteinen toimintamalli. Nyt tämän neljän vuoden aikana, kun me on yhdessä tehty, niin se on koko ajan kasvanut ja rakentunut siinä, että se koko ajan muuttuu edelleenkin. Ei me vieläkään koeta, että me oltaisiin jotenkin valmiita siinä, vaan se koko ajan muuttuu ja päivä kerrallaan katsotaan aina, että mikä toimii, mikä ei toimi. Mutta käytännössä se näkyy niin, että me joka päivä mietitään, että miten tänään kukakin vähän niin kuin siellä luokassa, miten oppilaat toimii tänään, mikä tunnetila jollain oppilaalla on, minkälainen päivä eilen oli tai mitä tänään tapahtui erikoista tai muuta. Vähän mietitään kaikki ne asiat ja sitten sen mukaan tehdään ratkaisuja, että olisiko tänään hyvä, että noin oppilaat onkin tuolla ryhmässä ja otatko sä tänään nää ja jatkuvasti pohditaan sitä, että kenen on hyvä oppia missäkin ryhmässä.    Puhuja 1: Kuulostaa tosi joustavalta.     Puhuja 5: Sitä se on ja sitä se vaatii meiltä aikuisiltakin, että ollaan joustavia. Oonalla on siis nyt 19 tällaista ihan yleisopetuksen oppilasta ja siinä ryhmässä on myöskin tuen tarpeita, ja mulla on noita kuudesluokkalaisia seitsemän kappaletta. Heillä on keskenään ihan tismalleen samanlaiset lukujärjestykset, näillä kaikilla kuudesluokkalaisilla. Jokainen oppitunti ja päivä yleensä alkaa sillä, että me ollaan meidän isossa luokassa yleensä yhdessä. Sitten riippuen oppitunnin aiheesta, niin joko me molemmat opettajat ollaan siellä ja koko porukka on yhdessä, tai sitten meillä on semmoinen jakotilanne, semmoinen pieni luokka ison luokan vieressä, ja sitten mä otan sinne pienemmän porukan, jonka kanssa työskentelen siellä, ja Oonalla on oma pieni porukkansa.    Puhuja 4: Oppilaat ovat kaikki meidän molempia oppilaita. Me tunnetaan kaikki oppilaat, he tuntevat meidät, ja he eivät leimaannu tavallaan mihinkään ryhmään, vaan he leimaantuvat vain niin, että me ollaan 6C, ja me ollaan kaikki sitä samaa porukkaa. Kaikki tehdään yhdessä ja toimitaan yhdessä.    Puhuja 3: Sitten voi olla tunteja, että siinä on S2-opettaja tai laaja-alainen opettaja myös vielä jakamassa sitä oppilasmäärää tai lisäämässä sitä samanaikaisopettajuutta.    Puhuja 5: Kyllä. Minulla erityisluokanopettajana on vastuullani kymmenen oppilasta. Minun taas nämä kolme viidesluokkalaista on 5C-luokan kanssa siellä elämässä inkluusiossa. Silloin kun minä menen heitä opettamaan, niin sitten taas koulunkäynnin avustaja, koulunkäynnin ohjaaja tulee Oonan työpariksi sinne, että aikuiset liikkuvat ja vaihtavat paikkaa. Luokanopettaja ei myöskään koskaan ole yksin sen porukan kanssa. Siellä on aina vähintään kaksi aikuista.    Puhuja 1: Miten olette päässeet tähän pisteeseen? Kun teitä kuuntelee, kun kuvaatte teidän työn tekemistä, että se on hyvin joustavaa ja pystytte vastaamaan oppilaiden päivittäinkin muuttuviin tarpeisiin, niin miten tuohon on päästy?    Puhuja 4: Jatkuvalla kommunikoinnilla. Se on semmoinen kyllä, että ei me Marin kanssa oltu aikaisemmin tehty oikeastaan yhtään yhteistyötä. Se oli just sitä, että sulla oli aika usein se oma pienryhmä ja mulla oli oma luokka ja me oltiin hyvin erillämme toisistaan, mutta sitten se vaan lähti siitä, että se on jatkuvaa kommunikointia koko sen päivän ajan. Välitunnilla vaikka juodaan kahvia ja pidetään sitä pientä taukoa, niin silti me koko ajan käydään dialogia siitä, että mitä seuraavaksi tehdään. Sitten meillä on tietysti lukujärjestyksessä myös yhteissuunnitteluaika merkattu, ihan niin kuin meillä on kaikilla kutosluokan opettajilla kaikilla yhteinen suunnitteluaika, jolloin me istutaan yhdessä alas ja suunnitellaan ja mietitään tulevaa viikkoa ja niitä lähipäiviä. Mutta jatkuvaa keskustelua.    Puhuja 5: Kyllä ja tavallaan me ollaan erilaisia ihmisiä, meillä on vähän erilaisia vahvuuksia, mutta sitten meissä on myös samanlaisia piirteitä. Molemmat ovat aika joustavia, molemmat tykkää tehdä yhdessä, molemmat tykkää puhua paljon ja molemmat ovat aika avoimia ja myönteisiä. Ja etenkin kun erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa ollaan ja muutenkin nuorten kanssa, niin haasteita on välillä paljonkin, niin molemmilla on semmoinen huumorintajuinen asenne. Että myöskin niin, että kun on vähän vaikeita tilanteita, niin sitten aika nopeasti päästään yli ja mennään eteenpäin ja näin. Semmoista samaa asennetta löytyy mun mielestä molemmilta.    Puhuja 4: Kyllä. Ja kestetään se, että joku suunnitelma, mikä me tehtiin, se ei toiminut, niin sitten no hätä, otetaan uusi. Että jopa semmoista vähän improvisointia, että vähän lennosta, että sitten täytyy vain keksiä joku uusi ratkaisu, että nyt tämä ei toimi ja otetaan jotain uutta, ja se täytyy jotenkin sietää. Me ollaan molemmat sen tyyppisiä, että me siedetään se, että mä oon suunnitellut tämän näin, mutta voi voi, se ei nyt mennyt näin, mä otan tämän uuden kortin tästä ja kokeilen, että toimiiko tämä.    Puhuja 3: Lisään tuohon, että meillä on jokaiselle vuosiluokalle varattu ys-ajasta tunti, että on laitettu työjärjestyksiin opettajille, että se on joka ikisellä vuosiluokalla tosiaan mahdollisuus siihen yhteissuunnitteluun. Se on se yksi tunti siitä. noin 120 tunnista lukuvuonna mikä on sitten. Ei tarvitse miettiä, että milloinkohan me voitaisiin suunnitella. Ne on myös mulla ylhäällä. Jokainen vuosiluokka on sen ilmoittanut milloin se on, että jos mä haluan mennä kuuntelemaan, mitä siellä tehdään tai he haluaa että mä tuun tai jotain, niin mä voin sitten aina katsoa kalenterista, että milloin se sopii.    Puhuja 1: Eli rehtorilla on myös aika suuri rooli siinä, että onnistuu tämä yhteisopettajuus käytännössä. Mitä muuta se rehtorilta vaatii?    Puhuja 3: Minun kohdallani se on vaatinut sen, että olen delegoinut työjärjestystä apulaisrehtorille, ja he ovat huomioineet sen. Mutta toki kun sitä suunnitelmaa tehtiin, että kun tiedän, että se voi olla haasteet, kun opettajien päivät päättyvät eri aikaan, alkaa eri aikaan, että löytyy se yhteissuunnitteluaika – että haluanko tulla aikaisemmin suunnittelemaan, haluanko jäädä – päivä loppuu yhdeltä, sulla loppuu kahdelta, jäänkö odottamaan että voidaan yhdessä suunnitella? Se on suhteessa yllättävän pieni efortti siihen, että otetaan se työjärjestys huomioon, että kaikille löytyy se slotti missä voidaan suunnitella. Se on ehkä se. Sanotaan näin, että mä koen sen mitä yleensä onnistumiskeskusteluissa ja muutenkin niin kuin kahvipöytäkeskustelussa on tullut esille, että miten se helpottaa ja tuo tiettyä pysyvyyttä siihen suunnitteluun. On se ollut sen arvoinen.    Puhuja 1: Joo, no aivan varmasti. Eli yhteisopettajuutta tukee ainakin tämä yhteinen suunnitteluaika. Tuleeko jotain muuta mieleen, mitä teidän koulussa on, mikä edistää sitä yhteisopettajuutta?    Puhuja 4: Kyllä meillä on paljon kanssa ollut aika pitkään sellainen perinne tässä koulussa, että ideoita jaetaan yhdessä, että täällä harva opettaja on enää sellainen, joka pitäisi jotenkin itsellään niitä hyviä ideoita, vaan meillä on aina pyritty siihen, että me myöskin tuolla kutosluokan muidenkin opettajien kesken jaetaan jatkuvasti ideoita, että hei, mulla toimi tää tosi hyvin, kokeilkaa tekin. Semmoinen toimintakulttuuri on myöskin ollut tässä talossa jo aika pitkään, ja se kyllä tukee myös tätä yhteisopettajuutta.    Puhuja 5: Sitten meidän koulussa oli muutama vuosi sitten meidän nykyinenkin apulaisrehtori, joka lähti silloisen kollegansa kanssa tekemään yhteisopettajuutta. He jakoivat niitä hyviä kokemuksia toisilleen, ja pikkuhiljaa muutama muukin alkoi kokeilla sitä. Sitten se ilmiö on vaan kasvanut, että kaikki huomaa, että hei, tässä voittaa pelkästään, kun tekee yhdessä toisten kanssa. Jakaa ilot ja surut ja suunnitteluvastuuta ja muuta. Nyt oikeastaan kaikki tekee jollain tavalla meillä yhteisopettajuutta, jotkut ihan todella tiiviisti.    Puhuja 1: Sillä yhteisön ilmapiirillä on suuri merkitys.    Puhuja 3: On, ja sitten se on myös semmoinen työssä jaksamisen etu ja se lisää ja tukee työhyvinvointia. Mutta toki se on myös niin kuin oppilaiden etu, että jos jaetaan oppilaita ryhmiin, monesti oppimisen tavoitteiden tai minkä tahansa perusteiden mukaisesti, niin ei aina tarvitse jakautua viisi, viisi ja viisi, kun on niitä oppilaita. 30 oppilaan kanssa on tehty samat hommat kuin jossain ryhmässä kolmessakin on jo liikaa, niin niitä voi ryhmitellä joustavasti, kun on enemmän tekijöitä ja se on yhdessä suunniteltu. Ja sitten se oppilaan tuntemus, toki se on aina oman luokan opettajalla ehkä kaikkein vahvimmin, mutta sitten se on myös yli niiden 5A, 5B, 6A, 6C, niin tunnet myös ne muut oppilaat. Kyllä se on etu kaikille, sekä henkilöstölle että myös oppilaille.    Puhuja 1: Joku teistä tässä aiemmin mainitsikin sitä ajatusta, että teidän koulun kaikki oppilaat on kaikkien oppilaita. Ei ole semmoista tiukkaa rajaa siinä, että on vain ne omat, joista huolehtii, vaan kaikki huolehtii kaikista.    Puhuja 4: Joo ja se on semmoinen, mikä sitten näkyy monessa muussakin, että kun ollaan vaikka välitunneilla ja muuta, niin se auttaa sielläkin ja rauhoittaa siellä. Musta tuntuu, että meillä on aika mukava tunnelma myöskin tuolla välitunneilla. Siellä on aika vähän sellaisia sellaisia ongelmia, joihin joutuu puuttumaan. Se johtuu myös siitä, että opettajat tuntevat oppilaita.    Puhuja 1: Jos miettii sitten tätä teidän koulun inklusiivista toimintakulttuuria, miten saadaan oppilaat täällä huomioitua ja oppilaat mukaan, niin miten tuo yhteisopettajuus sitten siihen vastaa? Miten siellä saadaan oppilaiden osallisuutta vahvistettua? Tuleeko semmoisia näkökulmia mieleen? Miten sillä saadaan huomioitua oppilaita?    Puhuja 5: Tavallaan jokainen luokka on jo automaattisesti jonkun toisen luokan kanssa, niin kuin tekee yhdessä asioita. Ja tämän yhteisopettajuuden lisäksi, jokaisella opettajalla on siis se työpari, niin sen lisäksi näillä yhteissuunnitteluajoilla muun muassa koko vuosiluokka työskentelee yhdessä. Sillä tavalla se yhteistyö on tosi tiivistä sen työparin kanssa, mutta myös vuosiluokalla yleensä tehdään samankaltaisia asioita, asiat toteutetaan samalla tavalla, tehdään retkiä yhdessä ja muuta, että se näkyy kyllä hyvin samankaltaisena arkena oppilaiden elämässä.    Puhuja 4: Oppilaat ovat tottuneet tekemään juuri siellä luokkatasolla isommassakin porukassa. Vaikka me ollaan nyt Marin kanssa tiimi ja meillä on se oma luokkamme, niin silti me sekoitetaan myös kaikkia kutosia välillä. Meillä oli tänään muun muassa sellainen tunti, jossa on kaikkia kutosia sekoitettu tämmöiseen – me kutsutaan vähän tämmöisen myllytunniksi – jossa matikkaa treenattiin tänään. Meillä on saatu matikan jakso valmiiksi, niin sitten kertaillaan kokeeseen myllytunnilla, jossa sitten on tämmöisiä oppimisen tason ryhmiä, jossa oppilaat on jaettu sitten viiteen ryhmään kaikki kuudesluokkalaiset. Silloin he ovat ihan sikin sokin, kutoset siellä, ja sekin on heille hirveän luontevaa. Sekään ei jotenkin ole ihmeellistä, vaan sekin toimii ja siellä päästään taas vähän uudenlaisten oppilaiden kanssa tekemään sitä yhteistyötä ja opiskelemaan yhdessä.    Puhuja 1: Tässä aletaan keskustelun loppua kohta lähestymään, mutta vielä kiinnostaa semmoinen, että kuulijoissa on joku kenties, joka nyt on kiinnostunut siitä, että miten siellä omassa koulussa voisi tätä toimintakulttuurin inklusiivisuutta edistää ja miten sitä yhteisopettajuutta, että ei ehkä sitä toteuteta siellä ainakaan näin systemaattisesti ja olisi kiinnostunut lähteä sitä edistämään, niin onko teillä antaa jotain vinkkejä, että miten pääsee hommassa alkuun?    Puhuja 5: Tietysti avoimella keskustelulla lähikollegan kanssa, että löytyisikö sieltä myöskin innostusta tällaiseen, että ruvettaisiin enemmän yhdessä suunnittelemaan, toteuttamaan opetusta yhdessä ja näin poispäin. Sitten myös ottaa selvää siitä, että miten omassa koulussa myös lukujärjestyksen tekeminen hoidetaan, että sekin tuntuu vaihtelevan. Meidän koulussa tosiaan apulaisrehtorit aina loppukeväästä pyrkii niitä tekemään. Niissä toivottaisiin niitä yhteisiä palkkeja. Jos ei nyt ihan vielä siihen pysty, että on rinnakkaisluokan kanssa täysin sama lukujärjestys, mutta löydettäisiin sieltä vaikka suomen kielen tunnit samaan kohtaan tai matematiikka tai joku muu oppiaine, mitä haluttaisiin lähteä kokeilemaan yhdessä. Se on ainakin yksi tapa.    Puhuja 4: Sitten on varmaan se, että keskustellaan just sen lähikollegan kanssa niistä omista vahvuuksista ja semmoisesta, että mistä mä tykkään, mikä oppiaine on mulle sellainen, mikä tuntuu mulle tosi luontevalta ja on mukavaa, ja mikä sitten taas välttämättä ei olekaan. Kun tässä on mieletön mahdollisuus siihen, että mun ei tarvitse vetää välttämättä väkisin niitä tunteja, jotka ei ole mulle itselle niin miellyttäviä. Ne voi kollegalle ollakin ihan super iso juttu ja se paras juttu siinä työssä, niin saadaan jaettua sitä suunnitteluvastuuta ja tuntien vetovastuuta myöskin sillä tavalla, että omien vahvuuksien mukaan.    Puhuja 3: Tuo on loistava havainto, että kaikki ei ole yhtä innoissaan kaikesta. Meillä on kaikki lomat vahvuutemme. Myös lapset on siitä aika hyviä indikaattoreita, ne huomaa aika äkkiä, että jos et sä oikeasti itse ole tästä kiinnostunut. Niin antaa sen valon loistaa sille, kenelle se on lähellä sydäntä ja se suunnittelee ja tekee sen, ja sitten jeesaa siinä ja on valmis tukemaan, auttamaan. Siksi se on yhteisopettajuutta myös siinä mielessä, että kyllä se antaa sitten kuitenkin enemmän kuin se ottaa. Ja siitä jäävät ne suunnittelupalaverit, mitä mä oon päässyt mukaan kuuntelemaan, niin kyllä mä sen näen ja aistin opettajissa sen, kun se on suunnitellaan joku juttu, uusi jakso, mitä lähdetään viemään, kun ne lähtee siitä palaverista ja kokoukset lähtee pois, niin sen näkee,että osaa jopa niin kuin odottaa, että koska tätä päästään aloittamaan.    Puhuja 1: Meillä on ollut tämä vieraskirja täytettävänä vierailla etukäteen ja tästä haluaisin tehdä semmoiset pienet nostot vielä tänne loppuun. Mari, sä olet kertonut, että sun motto kuuluu näin: "Se mihin keskityt, lisääntyy".    Puhuja 5: No kyllä. Mottojahan voisi olla monia, mutta tämä nyt on yksi semmoinen mun mielestä hyvä sanonta. Kun itse olen työuraani tehnyt juurikin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden parissa, niin ongelmakohtia ja tämmöisiä puutteitahan löytyy helposti tosi paljon, ja mä voin käyttää aikani joko siihen, että mä valitan joka ikisestä asiasta, mikä ei vielä suju niin hyvin kuin pitäisi, niin sen sijaan pitäisi pyrkiä enemmän ehkä huomaamaan niitä asioita, mikä jo menee hyvin ja kastelemaan niitä siemeniä, jotta se kasvi alkaa sieltä kasvaa. En aina siinä ihan onnistu, mutta pyrkimys on kuitenkin, että pyritään sitä hyvää sieltä huomaamaan ja vahvistamaan.    Puhuja 1: Kyllä, näinhän se toimii käytännössä juurikin. No Oona, sä olet vieraskirjaan vastannut, kun täällä on kysytty, että millaista yhteisopettajuus on kymmenen vuoden päästä, niin sä oot täällä kertonut, että toivot sen olevan jalostunut tiimiopettajuudeksi. Osaisitko lyhyesti kertoa tähän, mitä se tiimiopettajuus sitten käytännössä on?    Puhuja 4: No kun tässä koulumaailma muuttuu koko ajan, meillä on tulossa myöskin tänne kouluun paljon uusia työnimikkeitä, meilläkin on nyt alkanut työskentelemään meidän koulussa kouluvalmentaja. On paljon uusia ammatteja, joita tänne kouluun tulee, niin mä jotenkin näen, että musta voisi olla mahtavaa, että vielä tämä yhteistyö ei olisi pelkästään sitä parityöskentelyä, vaan siellä takana olisikin joku vähän tämmöinen isompi tiimi, että siellä ihan yhdessä isommalla porukalla tehdäänkin sitä yhteistyötä ja suunnitellaan ja on sitten se oma porukka, jota vedetään ja opetetaan ja kasvatetaan. Toivon, että tämä laajenisi vielä sinne suuntaan, että useampi aikuinen, koska näen, että tämä yhteistyö on niin hyvä juttu tässä opettajuudessa, että mun on vaikea ajatella, että palattaisiin takaisin siihen, että ovet kiinni ja yksin opetetaan.    Puhuja 1: Aika hieno ajatus. Toivotaan, että kymmenen vuoden päästä voidaan todeta, että näin kävi. Marko, sun motto kuuluu...?    Puhuja 3: "Tehdään enemmän yhdessä kuin yksin."    Puhuja 1: Teillä se täällä selvästikin toteutuu. Suurkiitos teille tästä ajasta tänään. Kiitos, että olitte keskustelemassa.     Puhuja 3: Kiitos.     Puhuja 5: Kiitos kovasti.    Puhuja 4: Kiitos.    Puhuja 1: Lisätietoa Helsingin kaupungin työntekijöille aiheeseen liittyen löytyy Opehuoneesta Kaikille sopiva lähikoulu -sivustolta.    Puhuja 1: Tämä oli Toimivat tavat opinpolulla -podcast.      Puhuja 2: Podcast on tuotettu Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla osana esi- ja perusopetuksen Oikeus oppia -kehittämistoimintaa.      [äänite päättyy]  Textversion på svenska: [äänite alkaa]     Talare 1: Hej! Jag är Laura Hovila.      Talare 2: Och jag är Leni Pennanen.      Talare 1: Och du lyssnar på podcasten Fungerande praxis under lärstigen. Denna podcast delar med sig av personalens bästa praxis för att stödja en inklusiv verksamhetskultur och en smidig lärstig för eleverna inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen.      Talare 2: I varje avsnitt berättar den fantastiska personalen inom Helsingfors stads förskoleundervisning och grundläggande utbildning hurdana fungerande praxis som de använder i vardagen med alla elever.      Talare 1: I varje avsnitt får du konkreta verktyg som stöd för ditt arbete.      Talare 2: Välkommen till lärstigen för fungerande praxis!      Talare 1: I detta avsnitt får man ta del av en inkluderande verksamhetskultur och i synnerhet kompanjonlärarskap. Leni, vad tänker du på när du hör ordet inklusion?     Talare 2: Det väcker många slags tankar och känslor.     Talare 1: Bra, eftersom man måste prata om inklusion.     Talare 2: Så är det. Det är viktigt att öka förståelsen för vad som avses med inklusion och vad den innebär.     Talare 1: Ibland ser man ganska trångsynt på inklusionen. Man kan till exempel tänka sig att det enbart gäller dem som behöver stöd, eller att målet är att slopa smågrupper. Ur ett bredare perspektiv är det dock fråga om jämlikhet och delaktighet.     Talare 2: Ja. Det är ju helt förståeligt, eftersom det inte finns en gemensam godkänd definition för inklusion.     Talare 1: Sant. Undanröjandet av hinder för inlärning är naturligtvis en del av inklusionen.     Talare 2: Ja, och ändå vill vi alla som arbetar inom förskoleundervisningen och den grundläggande undervisningen att eleverna mår bra, är en del av samhället och har erfarenhet av delaktighet.     Talare 1: Ja, absolut. Det är inte konstigt att inklusionen kan framgå som svår eller till och med omöjlig om någon del av inklusionsförbindelsen saknas.     Talare 2: Laura, förklara lite vad ekvationen kring inklusion betyder.     Talare 1: Man kunde tänka sig att inklusionen är en ekvation med tre parametrar. Först värderingar och attityder. En annan faktor är pedagogiken och pedagogiska metoderna. Den tredje är resurserna och användningen av dem, till exempel budgeten, personalstyrkan eller tiden. Vi behöver alla dessa tre parametrar för att ekvationen ska ge önskat resultat, det vill säga alla barns delaktighet.     Talare 2: Rätt bra ritade du bilden av inklusionen som ekvation.     Talare 1: Äran för denna ekvation kring inklusionen hör till en grupp anställda vid Helsingfors stad, som tillsammans har format förståelsen för vår stads inklusiva förskoleundervisning och grundläggande utbildning och utvecklandet av den.     Talare 2: En av gästerna i detta avsnitt, Marko Perkiö, rektor för Kontulan ala-asteen koulu, har varit med och skapat denna ekvation kring inklusionen.     Talare 1: Utöver honom gästar specialklasslärare Mari Poikolainen och klasslärare Oona Herlin oss från samma skola. De arbetar som par inom kompanjonlärarskapet.     Talare 2: Härnäst hör vi hur man i Kontulan ala-asteen koulu med hjälp av kompanjonlärarskapet har inlett uppbyggandet av en inklusiv verksamhetskultur och hur man garanterar elervernas delaktighet i skolan.     Talare 1: I slutet av avsnittet hör vi även vad gästerna har svarat på frågorna i gästboken.     Talare 1: I dag är vi i Kontulan ala-asteen koulu här i Östra Helsingfors. Vi kom från metrostationen, det är en solig höstdag och vi gick genom en sån här fantastisk Atrium-innergård, det fäste uppmärksamhet. Vi är idag här för att diskutera om inklusiv verksamhetskultur och kompanjonlärarskap. Marko Perkiö, rektor för Kontulan ala-asteen koulu sitter här med mig...    Talare 3: Hej!    Talare 1: ...klasslärare Oona Herlin.     Talare 4: Hej.    Talare 1:... och specialklasslärare Mari Poikolainen.     Talare 5: Hej allihopa.     Talare 1: Tack för att vi fick komma på besök till er skola och välkomna med i podcasten! I dag befinner vi oss framför allt vid den inklusiva verksamhetskulturen med tanke på hur skolan genom sin verksamhetskultur kan stödja jämlikheten mellan eleverna. Fråga till er, av vad har denna inklusiva verksamhetskultur vid Kontulan ala-asteen koulu skapats? Vilka faktorer består den av?    Talare 5: Vi har ju alltid haft specialklasser här, och på några år har vår skola gått mycket vidare gällande detta. Förr har specialklasserna varit rätt mycket åtskilda från andra klasser på ett traditionellt sätt, och sedan har klasserna inom den allmänna utbildningen varit separata, och på något sätt har olika årskurser samarbetat sinsemellan. Detta var ett fenomen som man först ville ingripa i för att få mer gemenskap och ge eleverna en upplevelse om att varje elev är viktig i vår skola, oavsett vilken klass du befinner dig i eller oavsett om du kommer till skolan med taxi eller inte. Man ville avveckla dessa hinder som fanns mellan klasserna. Den förra rektorn drev även inledandet av kompanjonlärarskapet. Att lärarna skulle börja samarbeta sinsemellan. När lärarna fann samarbetet var det också lätt att kombinera eleverna. När vi vuxna också kan arbeta tillsammans, så lyckas det säkert även för eleverna. De måste bara lära sig att vara tillsammans, och vi måste kunna avstå lite från dessa gränser som finns mellan klasserna.    Talare 3: Jag kan fortsätta så mycket att man även med schemaläggning kan stödja dessa möjligheter. Sedan självklart en viss resursfördelning, tillhör det fördelningstimmar eller handledarens resurser.    Talare 4: Varje lärare har egentligen ett arbetspar med vilken hen arbetar. Sedan samarbetar två klasser alltid. Läsordningarna är som Marko sa, riktigt lika i dessa klasser. På så sätt kan man genomföra undervisningen och umgänget på ett flexibelt sätt.    Talare 1: Vad betyder det i praktiken... Du pratade Mari om kompanjonlärarskap, vad är det i praktiken? Ni är arbetspar med Oona, hur ser alltså ert kompanjonlärarskap ut?    Talare 4: Vi har nu med Mari verkligen i fyra år varit tillsammans med samma klass och det var naturligtvis lite utmanande i början. I början var det utmanande att hitta den gemensamma verksamhetsmodellen. Nu under dessa fyra år som vi har arbetat tillsammans, har den hela tiden ökat och utvecklats så att den fortfarande kontinuerligt förändras. Vi ser inte ens än att vi skulle vara färdiga på något sätt, utan att verksamhetsmodellen hela tiden ändrar. Vi ser alltid dag för dag vad som fungerar och vad som inte fungerar. I praktiken syns den så att vi dagligen funderar på hur var och en i dag fungerar i klassen, hur eleverna fungerar i dag, vilket känslotillstånd någon elev är i, hurdan gårdagen var eller hände det något särskilt eller annat i dag. Vi funderar lite på alla dessa saker och gör därefter de lösningar på om det idag skulle vara bra att de där eleverna är med i gruppen och tar du i dag dessa. Vi funderar kontinuerligt på vem som har bra att lära sig i vilken grupp.    Talare 1: Det låter väldigt flexibelt.     Talare 5: Det är det och det är vad det även kräver av oss vuxna, att vi är flexibla. Oona har nu 19 elever inom den allmänna undervisningen och den gruppen har även stödbehov. Jag har sju elever i sjätte klassen. Alla dessa sjätteklassister har samma läseordning sinsemellan. Varje lektion och dag börjar i allmänhet med att vi är tillsammans i vår stora klass. Beroende på lektionens ämne är antingen vi båda lärare där och hela gruppen är tillsammans, eller så har vi en skiftessituation, en liten klass bredvid en stor klass, och då tar jag in en mindre grupp som jag arbetar med där, och Oona har en egen liten grupp.    Talare 4: Eleverna är alla våra bådas elever. Vi känner alla elever, de känner oss, och de stämplas inte på något sätt i någon grupp, utan de stämplas bara så att vi är 6C, och vi tillhör alla samma grupp. Vi alla gör och agerar tillsammans.    Talare 3: Sedan kan det finnas lektioner då även S2-läraren eller specialläraren med bred behörighet deltar i undervisningen för att dela på elevantalet eller öka kompanjonlärarskapet.    Talare 5: Ja. Jag har tio elever på mitt ansvar som specialklasslärare. Mina tre femteklassister är igen tillsammans med 5C i en tillvaro som inkluderar. Då jag undervisar dem, är skolgångsbiträdet eller skolgångshandledaren som arbetspar med Oona. Vuxna är rörliga och byter plats. Klassläraren är heller aldrig ensamma med den gruppen. Det finns alltid minst två vuxna närvarande.    Talare 1: Hur har ni nått så långt? När man lyssnar på er beskrivning om hur ni arbetar, hur flexibelt arbetet är och hur ni kan besvara elevernas dagligen växlande behov, funderar man på hur ni har lyckats med det?    Talare 4: Med hjälp av kontinuerlig kommunikation. Tidigare hade jag och Mari egentligen aldrig samarbetat. Det handlade just om att var och en ganska ofta hade den egna lilla gruppen och vi var ganska åtskilda från varandra, men sedan började det framskrida från att det är kontinuerlig kommunikation under hela den dagen. På rasten dricker vi kaffe och tar en liten paus, men ändå för vi hela tiden dialog om vad vi ska göra till näst. Sedan har vi naturligtvis också en gemensam planeringstid utsatt i läsordningen, precis som vi alla lärare i åk 6 har en gemensam planeringstid. Då sätter vi oss tillsammans ner och planerar och funderar på den kommande veckan och de närmaste dagarna. Kontinuerlig diskussion.    Talare 5: På sätt och vis är vi olika människor, vi har lite olika styrkor, men sedan har vi också liknande drag. Båda är ganska flexibla, båda gillar att göra tillsammans, båda gillar att prata mycket och båda är rätt öppna och positiva. I synnerhet när man är med barn som behöver särskilt stöd och även i övrigt med unga, finns det ibland mycket utmaningar, varvid det är bra att båda har humor. Även när det finns få svåra situationer, kommer man ganska snabbt över dem och går framåt. Jag anser att samma attityd finns hos båda.    Talare 4: Ja. Tål även det att en plan som vi utarbetade inte fungerade. Gör det inte till en stor sak utan omarbetar planen. Att man till och med aningen improviserar, man tar lite idéer från luften, man måste komma på en ny lösning, konstatera att detta inte fungerar, att vi gör något nytt, vilket man på något sätt måste stå ut med. Vi är båda av den typen att vi står ut med att man har planerat något på ett visst sätt, men voj voj nu gick det inte riktigt så här. Jag tar nu ett nytt kort och prövar om det fungerar.    Talare 3: Jag vill tillägga att det har från den gemensamma planeringstiden reserverats en timme som prickats in i alla lärares arbetsordningar, då man i varje årskurs verkligen har möjlighet till gemensam planering. Det handlar om en timme av de totala 120 timmarna under läsåret. Man behöver inte fundera på när vi kan planera. Jag har dem även upptecknade. Varje årskurs har meddelat när de håller sin planeringstimme, så jag vet om jag vill lyssna på vad man gör där eller att de vill att jag deltar. Då kan jag alltid kolla kalendern när det passar.    Talare 1: Rektorn har alltså även en rätt stor roll när det gäller att lyckas med kompanjonlärarskapet i praktiken. Vad mer kräver det av rektorn?    Talare 3: För min del har det krävt att jag har delegerat arbetsordningen till biträdande rektorn, och de har beaktat det. Dock visste jag när planen utarbetades att det kan vara utmanande att hitta gemensam planeringstid när lärarnas dagar börjar och slutar vid olika tidpunkter – vill jag komma tidigare och planera, vill jag stanna – dagen slutar klockan ett, din dag slutar klockan två, väntar jag tills vi kan planera tillsammans? Det är en överraskande liten effort i förhållande till att man beaktar arbetsordningen, att alla har en slott under vilken man kan planera. Det är kanske det. Låt oss säga att jag upplever, såsom vi vanligtvis diskuterat i framgångsdiskussionerna och under diskussionen vid kaffebordet, hur den underlättar och skapar en viss stabilitet i planeringen. Den har nog varit värt det.    Talare 1: Jo, riktigt säkert. Denna gemensamma planeringstid stöder åtminstone kompanjonlärarskapet. Kommer ni att tänka på något annat som främjar samundervisning i er skola?    Talare 4: Vi har under en längre tid haft en sådan tradition i denna skola att man delar med sig idéer åt varandra. Få lärare är längre sådana som på något sätt skulle panta på goda idéer hos sig själva, utan vi har alltid strävat efter att även med andra lärare i åk 6 kontinuerligt dela idéer, som att hej, åt mig fungerade detta riktigt bra, pröva ni också. En sådan verksamhetskultur har också funnits länge i detta hus, vilket även stöder detta kompanjonlärarskap.    Talare 5: För några år sedan utarbetades även kompanjonlärarskap i vår skola av nuvarande biträdande rektor med sin dåvarande kollega. De delade med sig av de goda erfarenheterna till varandra, och så småningom började även några andra pröva på det. Sedan har fenomenet vuxit så att alla märker att hej, man vinner ju redan enbart när man arbetar tillsammans med andra. Delar på glädje och sorg samt planeringsansvar och övrigt. Nu arbetar egentligen alla på något sätt hos oss enligt kompanjonlärarskapet, vissa mycket intensivt.    Talare 1: Gemenskapens atmosfär har en stor betydelse.    Talare 3: Ja, och det är också en fördel med att orka i arbetet och det ökar och stöder välbefinnandet i arbetet. Men det är dock elevernas fördel att om de delas in i grupper, ofta i enlighet med målen för lärande eller vilka grunder som helst, så behöver man inte alltid dela upp eleverna i fem, fem och fem. Med 30 elever har man gjort samma saker som i någon grupp med tre, vilket redan har kunnat kännas vara för många. Man kan alltså gruppera dem flexibelt, då man har fler personer och arbetet är tillsammans planerat. Och elevens kännedom, naturligtvis är den alltid som starkast hos läraren i den egna klassen, men sedan skrider den över gränsen till 5A, 5B, 6A, 6C, varvid du även känner till de andra eleverna. Ja, det är en fördel för alla, både för personalen och för eleverna.    Talare 1: Någon av er nämnde tidigare tanken om att eleverna i er skola är allas elever. Det finns ingen strikt gräns för att det bara finns de egna man tar hand om, utan alla tar hand om alla.    Talare 4: Ja, och det syns även i mångt och mycke, till exempel när man är på raster hjälper det också där och lugnar situationen. Jag har en känsla av att vi har en ganska trevlig stämning på rasterna. Det finns ganska få sådana problem som man måste ingripa i. Det beror även på att lärarna känner eleverna.    Talare 1: Om man sedan tänker på denna inklusiva verksamhetskultur i er skola, hur kan man beakta alla elever och göra dem delaktiga här, hur besvarar kompanjonlärarskapet detta? Hur kan elevernas delaktighet stärkas där? Kommer ni att tänka på sådana perspektiv? Hur kan elever beaktas med hjälp av den?    Talare 5: På sätt och vis är varje klass redan automatiskt med någon annan klass, det vill säga gör saker tillsammans. Utöver detta kompanjonlärarskap, alltså varje lärare har ett arbetspar, och dessutom arbetar bland annat hela årskursen tillsammans under dessa kompanjonplaneringstider. På det sättet är samarbetet verkligen intensivt med arbetsparet, men även i årskursen där det i allmänhet görs liknande saker, saker och ting genomförs på samma sätt, utflykter görs tillsammans och annat, det syns även som en mycket likartad vardag i elevernas liv.    Talare 4: Eleverna är vana att agera precis på den klassnivån även i större grupp. Även om vi nu är ett team med Mari och vi har vår egen klass, mixar vi ändå alla sjätteklassister emellanåt. Vi hade i dag bland annat en sådan lektion där alla sjätteklassister var blandade på detta sätt – vi kallar den för kvarnlektionen – där man övade på matematik i dag. Vi har slutfört en period av matematik, varvid vi under kvarnlektionen repeterar till provet. Kvarnlektionen består av grupper enligt inlärningsnivå, där alla sjätteklassister sedan har indelats i fem grupper. Då är de helt huller om buller, sjätteklassisterna där, vilket är mycket naturligt för dem. Det är heller inte på något sätt underligt, utan också det fungerar och där kan man igen lite samarbeta med nya elever och studera tillsammans.    Talare 1: Vi börjar snart närma oss slutet av diskussionen, men det kan ännu bland åhörarna finnas någon som nu är intresserad av hur man kan främja den inkluderande verksamhetskulturen i den egna skolan och hur man kan främja kompanjonlärarskapet, att det kanske inte genomförs åtminstone så systematiskt där och att man skulle vara intresserad av att främja det, har ni några tips på hur man kan inleda arbetet?    Talare 5: Naturligtvis, genom öppen diskussion med den närmaste kollegan, skulle det även finnas entusiasm för att man mer skulle planera och genomföra undervisningen tillsammans. Sedan tar man också reda på hur man sköter utarbetandet av läsordningen i den egna skolan, vilket även verkar variera. I vår skola försöker biträdande rektorerna alltid göra dem mot slutet av våren. Gemensamma balkar önskas i dem. Om man nu inte ännu helt och hållet kan uppfylla det att är det helt samma läsordning som parallellklassen har, men att man skulle hitta till exempel finska lektionerna på samma ställe eller matematik eller något annat läroämne, som man vill börja pröva tillsammans. Det är åtminstone ett sätt.    Talare 4: Man diskuterar med sin närmaste kollega om de egna styrkorna och sådant som man gillar, vilket läroämne som känns riktigt naturligt och bekvämt för mig och vilket som inte nödvändigtvis är det. När det finns en ofantlig chans att jag inte ofrivilligt behöver dra de lektioner som inte riktigt är angenäma för mig. För en kollega kan det vara en super stor grej och den bästa grejen i det arbetet. På detta sätt kan vi fördela på planerings- och dragningsansvaret i enlighet med de egna styrkorna.    Talare 3: Det är en strålande observation att alla inte är lika entusiastiska. Alla har vi egna styrkor. Även barnen är ganska bra indikatorer på det, de upptäcker ganska snabbt om du själv inte är intresserad av detta. Låt ljuset lysa för dem som har det nära hjärtat och planerar och gör det, och sedan är man bra på det och är beredd att stöda, hjälpa. Därför är det kompanjonlärarskap även i den bemärkelsen att det ändå ger mer än det tar. Från det avstår de planeringskamrater som jag har fått lyssna på. Jag ser och anar i lärarna när det planeras något, en ny period som man börjar arbeta vidare på. Då mötet slutar och lärarna avlägsnar sig, ser man att man till och med väntar på att få börja.    Talare 1: Våra gäster har fått fylla i denna gästbok på förhand och jag här till slut vill jag göra ett sånt här litet lyft här. Mari, du har sagt att ditt motto låter så här: ”Det du fokuserar på ökar”.    Talare 5: Precis. Man kunde ha många motton, men detta är enligt mig ett lämpligt uttryck för detta. När jag själv har gjort min arbetskarriär bland elever som behöver särskilt stöd, finns det ju lätt mycket problem och brister av detta slag. Jag kan använda min tid antingen till att klaga över varje sak som ännu inte fungerar så bra som det borde, varvid man i stället kanske borde sträva efter att bättre upptäcka det som redan går bra och bevattna fröna för att växten ska börja växa. Jag lyckas inte alltid med det, men strävan finns att man ska försöka upptäcka och stärka det goda.    Talare 1: Ja, precis såhär fungerar det i praktiken. Vid frågan om hur kompanjonlärarskapet kommer att se ut om tio år, har du Oona svarat i gästboken, att du hoppas att det har utvecklats till teamlärande. Kan du kort berätta vad teamlärande i praktiken är?    Talare 4: När skolvärlden hela tiden förändras, kommer vi också här i skolan att ha många nya arbetsbenämningar, en skolcoach har även börjat arbeta i vår skola. Det finns många nya yrken som kommer in i skolan. Jag ser på något sätt att det kunde vara underbart, att detta samarbete inte enbart skulle handla om pararbete, utan att det skulle finnas ett litet större team i bakgrunden, att man tillsammans med en större grupp skulle samarbeta och planera, och sedan är det egna gänget som dras, undervisas och fostras. Jag hoppas att detta skulle utvidgas till att omfatta fler vuxna, eftersom jag anser att detta samarbete är en så bra sak i detta lärarskap att jag har svårt att tänka mig att återgå till att hålla dörrarna stängda och lära ensam.    Talare 1: En rätt fin idé. Vi hoppas att man om tio år kan konstatera att det gick så till. Marko, vilket är ditt motto?    Talare 3: ”Vi åstadkommer mer tillsammans än ensamma.”    Talare 1: Här förverkligas det uppenbarligen. Ett stort tack till er för idag. Tack för att ni var med och diskuterade.     Talare 3: Tack.     Talare 5: Stort tack!    Talare 4: Tack.    Talare 1: Gällande detta finns mer information för personalen i Helsingfors stad i Opehuone på webbplatsen Kaikille sopiva lähikoulu.    Talare 1: Detta var podcasten Fungerande praxis under lärstigen.      Talare 2: Podcasten har producerats som en del av Helsingfors stads fostran- och utbildningssektors utvecklingsprogram Utbildning för alla inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen.   [äänite päättyy]

Itäkeskuksen peruskoulun kouluvalmentaja Eila Musikka kertoo kouluvalmentajan työstä ja erityisesti siitä, miten hän rakentaa yhdessä koulun muun henkilöstön kanssa koulun yhteisöllisyyttä.   Jaksossa kuullaan myös luokanopettaja Elina Kurikan ajatuksia kouluvalmentajatyöstä ja yhteistyöstä Eilan kanssa.   Lisätietoa kouluvalmentajatyöstä Helsingin kaupungin työntekijöille löytyy Opehuoneesta Helsingin kouluvalmentajatyön käsikirjasta .  Tekstivastine: [äänite alkaa]    Puhuja 1: Moi! Mä olen Laura Hovila.     Puhuja 2: Ja mä olen Leni Pennanen.    Puhuja 1: Tämä on Toimivat tavat opinpolulla -podcast. Tässä podcastissa jaetaan esi- ja perusopetuksen hyviä käytänteitä inklusiivisen toimintakulttuurin ja oppijan sujuvan opinpolun tueksi.    Puhuja 2: Joka jaksossa Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen timanttiset ammattilaiset kertovat, millaisia toimivia tapoja heillä on arjessaan kaikkien oppijoiden kanssa.    Puhuja 1: Saat joka jaksosta konkreettisia keinoja työsi tueksi.    Puhuja 2: Tervetuloa toimivien tapojen opinpolulle!    Puhuja 5: Kun on ollut ilman kavereita, niin sä voit auttaa, ja sä lopetat kiusaamista.    Puhuja 1: Tänään ollaan kouluvalmentajatyön äärellä...    Puhuja 2: Niin ollaan.     Puhuja 1: ...täällä Toimivien tapojen opinpolulla, ja keskitytään etenkin siihen, että mikä se kouluvalmentajan rooli on siinä koko kouluyhteisön hyvinvoinnin tukemisessa.     Puhuja 2: Kyllä.     Puhuja 1: Ja kanssannehan täällä siis Laura ja ihana kollegani Leni.    Puhuja 2: Moi vaan!    Puhuja 1: Äsken kuultiin Itäkeskuksen peruskoulun erään oppilaan ajatuksia kouluvalmentajan työstä. Helsingissä työskentelee nyt parhaillaan 28 kouluvalmentajaa suomen- ja ruotsinkielisissä peruskouluissa. Kouluvalmentaja on melko uusi työntekijä kouluissa. Leni, mistä tämä kouluvalmentajatyö on oikein lähtenyt liikkeelle?    Puhuja 2: Niin siis Helsingissähän on todettu, että oppilaat kaipaavat kouluihin lisää aikuisia. Aikuisia, joilla on aikaa kohdata ja olla läsnä. Helsingissä on haluttu panostaa tähän oppilaiden hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen. Ja siis tutkimuksethan osoittaa sen, että kun me panostetaan siihen hyvinvointiin, niin myös se oppiminen sujuu ja se yhteisöllisyyden kokemus lisääntyy. Kouluvalmentajan työ on nyt yksi keino vastata tähän tarpeeseen.    Puhuja 1: Joo, niinpä. Ja siis kouluvalmentajatyötähän Helsingin kaupungilla on kehitetty jo pitkään. Nyt on ihan erityisen mahtavaa, että meillä on saatu vakinaistettua kouluvalmentajia peruskouluille.    Puhuja 2: Kyllä, siis tämä on todella huikea juttu, ja kouluvalmentajilla itsellään on ollut keskeinen rooli tässä kehittämisessä, ja meitä on ollut mukana monialainen asiantuntijaporukka tässä kehittämisessä. Muistat varmaan Laura itsekin, kun me silloin syksyllä 2021 hypättiin mukaan tähän kehittämiseen.    Puhuja 1: Joo kyllä. On tehty melkoisen pitkäjänteistä työtä, että on voitu vastata oppilaiden ja koko kouluyhteisöjen tarpeisiin.    Puhuja 2: Kyllä.    Puhuja 1: Sitten jos miettii vielä, mitä ne kouluvalmentajat oikein tekee siellä kouluilla, niin Helsingissä esimerkiksi, niin kuin aiemminkin tässä jo tuli esille, niin he totta kai on siellä oppilaita varten. He kohtaa ja kuuntelee, ja kouluvalmentajilla on oma roolinsa esimerkiksi...     Puhuja 2: Ennaltaehkäistä kiusaamista, yksinäisyyttä.     Puhuja 1: Joo ja myös poissaoloja, ennaltaehkäistä niitä ja tukea sitä oppilaiden kouluun kiinnittymistä.     Puhuja 2: Kyllä.     Puhuja 1: Sitä, että siellä olisi hyvä olla ja...    Puhuja 2: Hyvä ilmapiiri.     Puhuja 1: Juuri näin.     Puhuja 2: Tänään tässä meidän podcast-jaksossa me keskitytään erityisesti siihen, että miten kouluvalmentaja yhdessä muun koulun henkilöstön kanssa rakentaa sitä koulun yhteisöllisyyttä ja miten hän tekee yhteistyötä ja millaista, keiden kanssa. Me tullaan kuulemaan Itäkeskuksen peruskoulun kouluvalmentaja Eila Musikan ajatuksia näihin teemoihin liittyen. Eilahan työskentelee nyt neljättä vuotta kouluvalmentajana.    Puhuja 1: Joo. Eila on ollut Itiksessä aiemminkin ja hän oli vuoden toisaalla ja on nyt sitten palannut sinne Itäkeskuksen peruskouluun.    Puhuja 2: Ja me tullaan myös kuulemaan Itäkeskuksen peruskoulun opettajan...    Puhuja 1: Joo, Elina Kurikan, luokanopettajana toimivan Elinan ajatuksia tästä kouluvalmentajan roolista siellä koulussa ja ihan siitä käytännöstä, että millaista yhteistyötä he tekee Eilan kanssa.    Puhuja 2: Kyllä, ja jos kuuntelet loppuun asti niin tulet myös kuulemaan mikä on Eilan motto.    Puhuja 1: Tervetuloa mukaan.    Puhuja 2: Mahtava juttu. Me ollaan nyt täällä Itäkeskuksen peruskoulussa. Kiitos kutsusta. Me ollaan saatu kutsu kouluvalmentaja Eila Musikalta ja löytyi täältä tämmöinen ihona valoisa tila. Täällä on paljon pinkkiä ja kun mä katson ulos niin tuolla on tuommoinen ihana aamuinen auringonpaiste. Kiitos Eila kutsusta.    Puhuja: Kiitos. Kiitos kun pääsin tähän osallistumaan ja tervetuloa.    Puhuja 2: Kiitos paljon. Me ollaan tultu keskustelemaan kouluvalmentajatyöstä ja mitä ihmettä se kouluvalmentaja tekee koulussa. Kerro Eila, mikä on kouluvalmentaja, mikä on sellainen tyypillinen päivä kouluvalmentajalle?    Puhuja 3: Tyypillinen päivä, vaihteleva, että se pitää paljon sisällään. riippuen mitä oppilaat keksii, mutta kohtaamista, läsnäoloa, selvittelyä, tunne- ja vuorovaikutustaitoa joko yksilöiden kanssa tai pienryhmien kanssa tai luokkien kanssa tai... Tässä jaksossa on ollut enemmän ehkä välituntitoiminnan valmistelua ja tukari- ja välkkäritoimintaa. Eli välkkärit on sellaisia vapaaehtoisia 5.-6. -luokkalaisia, jotka leikittää pienempiä ja sitten tukarit eli tukioppilaat on 8.-9. -luokkalaisia, jotka sitten vahvistaa hyvinvointia ja kiusaamisen ennaltaehkäisyä ja semmoista koko koulun kouluviihtyvyyden lisäämistä.    Puhuja 2: Kuulostaa tosi monipuoliselta. Sä puhuit myös näistä tunne- ja vuorovaikutustaidoista, niin millä lailla sä osallistut niiden ohjaamiseen, harjoittelemiseen?    Puhuja 3: No mä voin olla opettajien tai kuraattorin kanssa yhdessä pitämässä tuntivieraana teematunteja. Siellä puhutaan ystävyydestä, kaveruudesta, työrauhasta, mihin nämä kaikki, kun ne tunne- ja vuorovaikutustaidot liittyy kaikkeen. Ja sitten ihan vaan siinä kohtaamisessa, että jos tuolla välitunnillakin jollakin meinaa lähteä vähän ylikierroksilleen, niin sit pysäyttää tilanne ja rauhoitellaan. Ja siinä ihan kohtaamisessa, että on niitäkin tilanteita, että mulla on aikaa ottaa se vartti, että saa ne pahimmat tunnehöyryt päästettyä ulos ennaltaehkäisevästi, ja sit joskus jälkikäteen, että jos on jo tilanne kärjistynyt, niin sit jälkikäteen, että hei mitäs tapahtuu, miten voisi jatkossa toimia toisin. Jotain tällaista.    Puhuja 2: Ihanaa, että koulussa on aikuisia, joilla on siinä heti siinä tilanteessa aikaa kohdata ja olla tukena ja auttaa. Ja olet yksi aikuinen koulun muiden ammattilaisten kanssa. Kerro mulle, mitä sä teit eilen? Mikä oli sun eilinen työpäivä? Mitä työtehtäviä sä eilen teit?    Puhuja 3: No eilen... Mulla on nyt ollut pari viikkoa, että mä oon mennyt yhtä oppilasta vastaan, että me saadaan se kouluun. Sillä on koulumotivaatio ollut vähän heikko, niin... Siitä on tullut ihan mun lempparityötehtävä. Siis se juoksee melkein mua vastaan. Sit mä jo tuun koulun pihalle, niin ennen kuin koulu alkaa, niin sitten mä avaan oven oppilaille, niin siinä on aika ihana tunnelma, kun ne alakoululaiset ryntää luokkaan, että jes, koulupäivä alkaa ja sitten yläkoululaiset maleksii sieltä kulman takaa, että onks pakko. Sitten koittaa siihen aamuhetkeenkin tuoda kivaa vähän, heittää jotain läppää tai keventää tunnelmaa, niin niillä on sitten kivempi fiilis mennä tunnille. Sitten oli eilen vähän valmisteluja, mutta sitten mä kävin yhdessä luokassa, käytiin kuraattorin kanssa vähän jatkamassa. Meillä on ollut semmoinen kaveritaitotyöskentely. Me ollaan kaksi-kolme kertaa siellä käyty, niin nyt sitten käytiin vähän klousaamassa sitä. Iltapäivällä sitten oli valmistelu yhden opettajan kanssa, ja sitten mä kävin yhden pojan hakemassa luokan tunnilta ja ohjasin sen korisharrastukseen. Kun meillä on koululla on noita harrastustoimintaa eri toimijoiden järjestämänä, niin kävin hakemaan hänet, kun hänellä ei ole vielä ihan kielitaitoa, niin kävin häntä rohkaisemassa ja esittelemässä ohjaajalla ja muille, ketä siellä harrastuksessa on, että hei, ottakaas tää mukaan, että ei ole vielä ehkä yhteistä kieltä, mutta ystävällinen elekieli, niin se on kaikille yhteistä. Sitten oli välitunti. No ekalla välkällä välkkäreitä kävin katsomassa miten niillä on lähtenyt rullaamaan, ja ne oli ihania, ne on niin tohkeissaan tuolla pienempien kanssa. Kävin katsomassa, onko kaikki välituntivälineet vielä miten tallessa, että täytyykö täydentää. Toisella välkällä sitten oli tukaritapaaminen ja sitten sinne tuli viisu: "Mäkin haluan vielä tukariksi, ehdinkö mukaan?" Joo joo ja katellaan. Niillä oli taas lisää ideoita ja suunniteltiin tulevaa kuukautta.    Puhuja 2: Kuulostaa tosi moninaiselta, että työskentelet koko porukan kanssa yhteisötasolla, ryhmätasolla. On tosiaan yksittäisiä kohtaamisia, tosi tärkeää työtä. Sä puhuitkin tuossa aikaisemmin jo tuosta yhteistyöstä, että kuraattorin kanssa, mutta puhutaan vähän ylipäätään kouluvalmentajan siitä yhteistyöstä, että keiden kaikkien kanssa sä siis teet yhteistyötä, sä ajattelet laajasti kouluvalmentajatyötä.    Puhuja 3: Kaikkien.     Puhuja 2: Kaikkien.    Puhuja 3: Varsinkin täällä nyt on ollut ihanaa, että on löytynyt semmoinen yhdessä tekemisen meininki. Se yhteinen onnistuminen vaatii yhdessä tekemistä, ja joskus se on vähän pienempää, mutta pienistä askeleista ihan pienet purot ja suuri meri. Esimerkiksi terkkarin kanssa, niin sen kanssa on sellainen tapa, että että kun se tapaa terveystarkastuksissa koko ikäluokan aina ja se kyselee tietyt kysymykset, niin sitten jos sieltä tulee yksinäisyys tai harrastustoiminta, niin se saattaa kysyä, että hei, tunnetko sinä koulunvalmentaja Eilan, että voinko vinkata hänelle, että jos hän voi auttaa sinua etsimään harrastuksia tai näin. Niin sitten se saattaa laittaa minulle viestiä, että hei, että jos ehdit jossain vaiheessa, niin vähän jututtaa ja etsiä harrastuksia tai näin. Ja nyt kuraattorin kanssa juuri tiivistetään yhteistyötä, että ollaan alettu tekemään enemmän yhdessä ihan teematunteja, luokissa käyntejä. Meillä on lisäksi maanantaisin semmoinen konsultaatioaika, missä on kuraattori, psykologi, opo ja minä paikalla, niin sitten henkilökunta voi tulla konsultoimaan, että hei, onko teille vinkkejä, jos olisi joku tämän tyyppinen haaste luokan tai jonkun kanssa, niin sitten voidaan katsoa, että kenellä olisi osaamista tai aikaa sitten auttaa siinä. Se siitä opiskeluhuollosta. Sitten eri opettajien kanssa, luokanopettajien, aineopettajien kanssa, erkkaopettajien kanssa, kun tuolla opehuoneessa kohdataan ja rehtorin kanssa tehdään kans paljon, mutta ennen kaikkea se on tuota opettajahuoneessa kohtaamista. mikä on sinänsä haastavaa, kun välitunnit on ulkona se tärkein työaika oppilaiden parissa, mutta jos haluan nähdä opettajia, niin minun pitäisi olla myös opettajahuoneessa. Mutta koulumaailmassa minuutissa ehtii vaikka mitä.    Puhuja 2: Ja seuraavaksi kuulemme Itäkeskuksen peruskoulun luokanopettaja Elina Kurikan ajatuksia yhteistyöstä kouluvalmentaja Eilan kanssa. Kouluvalmentaja tekee yhteistyötä opettajien kanssa. Minkälaista yhteistyötä te olette tehneet muun muassa?    Puhuja 4: Kerronko mä? Me ollaan tehty esimerkiksi Eilan kanssa sillä tavalla, että meillä on molemmilla vastuulla yhteisesti tämmönen välkkäritoiminta. Eli välituntioppilaat on tämmöisiä välkkäreitä ja isommat leikittää vähän pienempiä. Sitä ollaan tässä yhdessä sumplattu, että millä tavalla se toimisi ja mietitty, että minkälaisia välineitä pitäisi olla ja aikatauluja tehty ja kaikkea tämmöistä.    Puhuja 2: Mahtavaa, eli te olette saaneet ohjattua oppilaita toimimaan toistensa kanssa, ettekä vain itse.    Puhuja 4: Joo, ei meillä ole oikeastaan mitään. Ei meillä ole mitään tekemistä sen kanssa, vaan totta kai kaikki... Siis opettajantyön, ainakin jos mä puhun omasta, niin on se, että kaikki mitä oppilaat voi itse tehdä, niin niiden pitää saada tehdä se. Se on ihan tosi kiva, että on oppilaat leikittämässä toisiaan, että me vaan käynnistetään se toiminta.     Puhuja 3: Meillä on tämä vahvuusperustainen kasvatus täällä, niin sitten täydennetään toisiamme.    Puhuja 4: On ja sitten myös ehkä se, että mun mielestä tärkeä on muistaa se, että koulussa kaikki asiat saattaa tapahtua aika ex tempore ja on aika sellaista hektistä ja välillä me on Eilan kanssa pystytty aina jossain välissä sopimaan jotain ja se ei välttämättä vaadi mitään kauhean pitkiä istuntotuokioita keskenään.    Puhuja 2: Mä olisin vielä, Elina, sulta kysynyt, että mitä kouluvalmentaja, mitä osaamista se on tuonut uutta teidän työyhteisöön ja tähän yhteistyöhön?    Puhuja 4: Siis valtavan paljon. Nyt jos mä rupeisin kaikki tässä selittämään, niin tässä menisi koko päivä. Mutta että kouluvalmentaja ja nimenomaan mun täytyy sanoa, että Eila on ihan korvaamaton tyyppi meidän työyhteisössä. Eila on jotenkin täällä käytävillä ja pihoilla semmoinen rauhoittava tekijä myös. Jotenkin kun Eila kun kävelee täällä, niin kaikki onhan silleen, että Eila on kaikkien kaveri. Semmoinen, että kaikki näkee Eilan, niin tulee hyvä fiilis, opettajille ja oppilaille.    Puhuja 2: Ihana kuulla. Yhteisöllisyyden rakentaja.    Puhuja 4: Joo, mutta kyllä täytyy sanoa, että Eila on aivan korvaamaton osa meidän työyhteisöä ja meidän porukkaa ja sitä just, että me onnistutaan itsekin työssämme.    Puhuja 2: Ja nyt palaamme jatkamaan keskustelua Eilan kanssa. Mitenkäs sitten koulun muiden yhteistyötaho ja minkälaista se on se yhteistyö muidenkin kuin koulun toimijoiden kanssa.    Puhuja 3: Se aina vähän kausittain vaihtelee. Tosiaankin mä olin nyt vuoden poissa täältä, että mä tulin nyt vasta syksyllä, niin mä en ole ihan hirveästi ehtinyt vielä... Nyt mä oon ollut tässä enimmäkseen omalla koululla, mutta verkostoyhteistyö kuuluu mun työnkuvaan, ja erityisesti nyt harrastustoiminta. Niin niiden eri toimijoiden kanssa heti syksyllä soiteltiin, että hei, haluatteko, onko teillä mahdollisuutta aloittaa meidän koululla jotain. Sitten harrastamisen Suomen mallin kanssa, niin siellä oli jo vanhat yhteydet, niin se oli silleen, että ai no moikka, että no niin ja jatketaan tästä mihin jäätiin. Niin sen kautta oli heti silloin alkusyksystä ja nyt varmaan syysloman jälkeen kaupungin nuorisotoimen kanssa, niin vaikkakin siellä on oppilaskuntatoiminnasta vastaavat opettajat on siinä, kun tulee näitä kaikkia nuorisoneuvostovaaleja, niin mä olen sitten siinä aina, olen tietoinen melkein kaikesta yhteistyöstä ja sitten aina tarpeen mukaan autan järjestelyissä tai organisoinneissa.    Puhuja 2: Joo. Onko kouluvalmentaja mukana esimerkiksi jossain tämmöisissä koulun yhteisissä... koululauantai tai joku vanhempainillat tai tämmöisissä, niin missä roolissa kouluvalmentaja on?    Puhuja 3: Kyllä mä useimmiten oon, jos se vaan... Niin käyn esittäytymässä ja kertomassa mun työnkuvasta, koska tää on myös niinku kotiväelle uusi työnkuva.    Puhuja 2: Hei palataan vielä, mä olisin halunnut keskustella vielä siitä yhteistyöstä liittyen, niin onks teidän koulussa jotain semmosia rakenteita, jotka mahdollistaa kouluvalmentajan yhteistyön muiden koulun toimijoiden kanssa? Millä tavalla se yhteistyö tapahtuu?    Puhuja 3: No siis juuri oppilas...opiskeluhuollon kanssa, että me nähdään, meillä on se konsultaatioaika, joka on nyt tässä jaksossa ei ole toteutunut, kun siinä on ollut yläkoulujen LV-tunti samaan aikaan ja mä oon ollut usein siellä. Mutta siis se, ja sitten että mä osallistun yhteisöllisen opiskeluhuollon kokouksiin, niin siinä aina tsekataan, että mitä yhteisöllistä, miten voisi vahvistaa ja miten luokilla menee. Sitten kun on opettajien yhteinen YS-aika, suunnitteluaika, niin olen niissä mukana ja sitten välillä vähän tilanteesta riippuen, että valmistelenko minä jonkun tai sitten saatan rehtorilta kysyä, että minulla olisi yksi nyt tosi tärkeä juttu, että löytyisikö vaikka 10 minuuttia, että voisin tuoda jonkun idean tai tärpin, että jos joku haluaisi siihen tarttua.    Puhuja 2: Puhuttiinkin tai mainitsin tuossa tuon yhteisöllisyyden, niin puhutaan myös tästä koulun yhteisöllisyydestä ja miten kouluvalmentaja on mukana rakentamassa sitä yhteisöllisyyttä. Miten sä ajattelet, Eila, että mitä yhteisöllisyys merkitsee sulle?    Puhuja 3: Koen sen tosi tärkeäksi ja merkitykselliseksi siinä, että saan olla sitä vahvistamassa ja rakentamassa, ja sitten että se yhteisöllisyys, kun se rakentuu pienistä asioista, välituntitoiminta, harrastustoiminta, osallisuuden vahvistaminen ja se kohtaaminen, läsnäolo ja sitten mulla ehkä sitten semmoinen ja mä tykkään täällä koulussa, niin tää meillä hyvä on se meidän menetelmä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen. Sitten tämmöinen positiivinen pedagogiikka ja mun luonteelle ominaista semmoinen vähän huumorin varjolla pilke silmäkulmassa tilanteisiin meneminen, niin sitten ne yleensä ratkaisee moni... ja se vahvistaa sitten sitä yhteisöllisyyttä, kun on hyvä meininki.    Puhuja 2: Olette rakentaneet yhteisöllistä toimintakulttuuria täällä tietoisesti. Kun kuvailit yhteisöllisyyttä ja sen tärkeyttä, niin mitä ajattelet, että silloin kun koulussa on yhteisöllisyyttä ja yhteisöllinen toimintakulttuuri, niin mitä hyötyä siitä on oppilaalle?    Puhuja 3: No vaikka mitä. Kyllähän se on niin kuin, että kun sulla on hyvä olla, turvallinen olo, niin sä avaudut ja sä oot vastaanottavaisempi ihan kaikille. Niin sen turvallisen ilmapiirin vahvistamisen myötä se itse koulun tärkein perustehtävä eli oppiminen helpottuu.    Puhuja 2: Joo. No miten, jos ajattelee, että miten täällä Itäkeskuksen peruskoulussa, niin miten se yhteisöllisyys näkyy teidän koulussa? Minkälaisina asioina?    Puhuja 3: No kyllä mä niin kuin sanoisin, että pääsääntöisesti välitunneillakin on hyvä meininki. Ne tekee, ne pelaa tuolla hirveän herkästi yli luokkarajojen ja kaikki, että siellä on pääsääntöisesti semmoinen iloinen yhdessä tekeminen. Totta kai nyt kun koulussa ollaan, niin sitä riitaa ja kränää, väärinkäsityksiä, erimielisyyksiä tulee, mutta se näkyy semmoisena tunneilmaston positiivisuutena.    Puhuja 2: Meillä oli tämmöinen vieraskirja, tämmöinen, ollaan pyydetty kaikkia meidän podcastiin osallistuvia täyttämään etukäteen tämmöisiä kysymyksiä, niin täällä oli tämmöinen yhteisöllisyyteen liittyen, että "Miltä koulujen yhteisöllisyys näyttää 10 vuoden päästä?" Mitä sä itse ajattelet?    Puhuja 3: No se näyttää paremmalta. On ehkä havahduttu siihen, että kuinka tärkeä kivijalka se on koko koulun hyvinvoinnin kannalta, ja sen takia siihen on löydetty lisää resursseja, ihan aikaa ja rahaa, ihmisiä. Ja myöskin sitten, että se on tullut rutiininomaisemmaksi. Se on enemmän vahvemmin sisäänkirjoitettu siihen koulun arkeen, ja siihen on tarjolla menetelmiä ja koulutuksia ja semmoinen yhteinen sitoutuminen siihen. Näin mä uskon ja toivon.    Puhuja 2: Vielä muutama kysymys täältä vieraskirjasta. Missä olet Eila onnistunut hiljattain?    Puhuja 3: Olen onnistunut kohtaamaan avoimesti oppilaat ja luomaan sellaisen turvallisen ilmapiirin, koska ne uskaltaa kysyä ihan mitä vaan.    Puhuja 2: Ihana. Hei, jos sä voisit muuttaa jotakin työssäsi, niin mitä se olisi?    Puhuja 3: Vähemmän ikäviä selvittelyjä ja enemmän kaikkea kivaa.     Puhuja 2: Entä sun motto?     Puhuja 3: Hyvä joukkuepelaaja saa kanssapelaajat loistamaan.    Puhuja 2: Hei Eila, ihanaa. Kiitos tosi paljon, että me saatiin tulla vierailulle tänne Itäkeskuksen peruskouluun keskustelemaan kouluvalmentajatyöstä. Nyt toivottavasti muillekin on piirtynyt vähän selkeämpi kuva. Mä ainakin itse sain jotenkin tosi paljon ja monipuolisen kuvan, että mitä kaikkea se kouluvalmentajatyö on, keiden kanssa sitä voi tehdä ja millä tavalla kouluvalmentaja rakentaa yhteisöllisyyttä. Kiitos tosi paljon tästä keskustelusta.    Puhuja 3: Kiitos, kiva kun sain olla mukana.    Puhuja 2: Lisätietoa kouluvalmentajatyöstä Helsingin kaupungin työntekijöille löytyy Opehuoneesta, Helsingin kouluvalmentajatyön käsikirjasta.    Puhuja 1: Tämä oli Toimivat tavat opinpolulla -podcast.    Puhuja 2: Podcast on tuotettu Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla osana esi- ja perusopetuksen Oikeus oppia -kehittämistoimintaa.    [äänite päättyy]  Textversion på svenska. [äänite alkaa] Talare 1: Hej! Jag är Laura Hovila. Talare 2: Och jag är Leni Pennanen. Talare 1: Och du lyssnar på podcasten Fungerande praxis under lärstigen. Denna podcast delar med sig av personalens bästa praxis för att stödja en inklusiv verksamhetskultur och en smidig lärstig för eleverna inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen. Talare 2: I varje avsnitt berättar den fantastiska personalen inom Helsingfors stads förskoleundervisning och grundläggande utbildning hurdana fungerande praxis som de använder i vardagen med alla elever.    Talare 1: I varje avsnitt får du konkreta verktyg som stöd för ditt arbete.    Talare 2: Välkommen till lärstigen för fungerande praxis!    Talare 5: Om man inte har kompisar så kan du hjälpa, och du ingriper i mobbning.    Talare 1: Idag är vi här i kontorshuset i Fiskehamnen. Det är trevligt att avsluta arbetsdagen så här med podden.    Talare 2: Ja, och vädret är så skönt och friskt när man tittar ut genom fönstret. Höstväder.    Talare 1: Och vi har en fantastisk utsikt mot stadskärnan. Himlen sträcker sig så långt man kan se. Idag pratar vi om skolcoachers arbete...    Talare 2: Precis.     Talare 1: ... här på lärstigen för fungerande praxis, och fokuserar i synnerhet på vilken roll som en skolcoach har i att stödja välbefinnandet i hela skolgemenskapen.     Talare 2: Ja.     Talare 1: Här med er är alltså Laura och min underbara kollega Leni.    Talare 2: Hej!    Talare 1: För en stund sedan berättade en elev från Itäkeskuksen peruskoulu om sina tankar om skolcoachens arbete. För tillfället har Helsingfors stad 28 skolcoacher i finsk- och svenskspråkiga grundskolor. Skolcoachens uppgift är ganska ny i skolor, hur har skolcoachverksamheten fått sin början?    Talare 2: Det har konstaterats i Helsingfors att eleverna behöver fler vuxna i skolorna. Vuxna som har tid att prata och vara närvarande. Helsingfors har velat satsa på elevernas välbefinnande och gemenskapen. Och forskning visar ju att när man satsar på välbefinnandet, förbättras också inlärningen och upplevelsen av gemenskap. Skolcoachverksamheten är ett sätt att svara på detta behov.    Talare 1: Jo, precis. Helsingfors stad har ju utvecklat skolcoachverksamheten redan en lång tid. Nu är det särskilt fint att vi har fått ordinarie skolcoacher i grundskolor.    Talare 2: Jep, detta är alltså en väldigt stor sak, och skolcoacherna har själva haft en viktig roll i utvecklingen, och vi har utvecklat verksamheten med en sektorsövergripande expertgrupp. Du kommer säkert också själv ihåg, Laura, när vi på hösten 2021 hoppade med i utvecklingen.    Talare 1: Ja. Vi har arbetat ganska långt för att kunna svara på elevernas och hela skolgemenskapernas behov.    Talare 2: Ja.    Talare 1: Om man dessutom funderar på vad skolcoacherna gör i skolorna till exempel i Helsingfors, finns de naturligtvis där för eleverna, såsom vi redan hört. De möter och lyssnar, och de har sin egen roll till exempel i...     Talare 2: De förebygger mobbning, ensamhet.     Talare 1: Jo, och de förebygger även frånvaro och stöder elevernas engagemang i skolan.     Talare 2: Ja.     Talare 1: Att man skulle ha det bra där och...    Talare 2: Ha en bra atmosfär.     Talare 1: Precis.     Talare 2: Idag i detta podcast-avsnitt koncentrerar vi oss i synnerhet på hur en skolcoach tillsammans med skolans övriga personal bygger upp gemenskapsandan i skolan och hurdant samarbete som hen gör och med vem. Vi kommer att höra Itäkeskuksen peruskoulus skolcoach Eila Musikkas tankar kring dessa teman. Detta är Eilas fjärde år som skolcoach.    Talare 1: Jo. Eila har arbetat i skolan redan tidigare, sedan var hon borta i ett år och har nu återvänt till skolan.    Talare 2: Och vi kommer också att höra Itäkeskuksen peruskoulus lärare...    Talare 1: Ja, klasslärare Elina Kurikkas tankar om skolcoachens roll i skolan och det praktiska arbetet, på vilket sätt som hon samarbetar med Eila.    Talare 2: Och om du lyssnar ända till slutet så får du också höra Eilas motto.    Talare 1: Välkommen med.    Talare 2: Snyggt. Nu är vi här i grundskolan Itäkeskuksen peruskoulu. Tack för inbjudan. Vi har bjudits in av skolcoach Eila Musikka och har hittat ett skönt ljust utrymme här. Det finns mycket rosa här och när jag tittar ut genom fönstret så ser jag en skön morgonsol. Tack för inbjudan Eila.    Talare 3: Tack. Tack för att jag får delta och välkommen.    Talare 2: Tack så mycket. Vi har kommit hit för att diskutera skolcoachverksamheten och vad som en skolcoach gör i skolan. Kan du, Eila, berätta vad en skolcoach är och hur en typisk dag för en skolcoach ser ut?    Talare 3: En typisk dag är varierande och innehåller mycket. Det beror på vad eleverna hittar på, men en typisk dag innehåller möten, närvaro, utredningar, emotionella och kommunikativa färdigheter antingen individuellt eller med små grupper eller klasser. Under den här perioden har jag kanske sysslat mer med beredning av rastverksamhet och vänelevs- och rastkamratverksamheten. Rastkamraterna är frivilliga elever i årskurs 5–6 som leker med mindre elever. Väneleverna å sin sida är elever i årskurs 8–9 som främjar välbefinnande och förebyggande av mobbning samt trivseln i hela skolan.    Talare 2: Det låter väldigt mångsidigt. Du pratade också om emotionella och kommunikativa färdigheter, på vilket sätt deltar du i handledningen och övningen av dem?    Talare 3: Jag kan ordna temalektioner tillsammans med lärarna eller kuratorn. Där kan man prata om vänskap, kompisar, arbetsro. Emotionella och kommunikativa färdigheter påverkar allt. Och sen bara i möten, om en elev börjar skärra upp under rasten, så kan jag stoppa situationen och hjälpa eleven att lugna ner sig. Och det finns också situationer där jag kan ta en kvart och proaktivt ge utlopp åt elevens känslor och ibland i efterhand, om en situation redan har förvärrats, så kan jag reda ut vad som hände och vad man kunde göra på annat sätt i fortsättningen. Något sådant.    Talare 2: Det är fint att det i skolan finns vuxna som genast i situationen har tid att möta, stödja och hjälpa. Och du är en vuxen tillsammans med de andra yrkespersonerna i skolan. Berätta vad du gjorde i går? Hurdan var din arbetsdag i går? Hurdana arbetsuppgifter hade du?    Talare 3: Jo, i går... Jag har nu i ett par veckor gått ut för att möta en elev för att vi ska få hen att komma till skolan. Eleven har haft dålig skolmotivation, så... Det har blivit min favorituppgift. Eleven nästan springer mot mig. Och så går jag till skolgården innan skolan börjar och öppnar dörren för eleverna. Det är en ganska skön atmosfär när lågstadieeleverna springer in i klassrummet, glada över att skoldagen börjar, och så kommer högstadieeleverna långsamt bakom hörnet motvilligt. Då försöker jag ge lite glädje i den där stunden på morgonen, vitsa lite eller lätta på stämningen så att det känns lite bättre för dem att gå på lektionen. Sedan sysslade jag med några förberedelser men besökte också ett klassrum med kuratorn. Vi har genomfört kompiskunskapsarbete, och fortsatte med det. Vi har besökt klassen två–tre gånger, och i går slutförde vi arbetet. På eftermiddagen gjorde jag förberedelser med en lärare och hämtade en pojke från lektionen och styrde honom till basketbollverksamheten. Olika aktörer ordnar hobbyverksamhet på skolan, och jag hämtade eleven eftersom han inte ännu har några språkkunskaper. Jag uppmuntrade honom och presenterade honom för handledaren och andra som deltar i verksamheten, och bad dem att ta honom med. De har ännu inte ett gemensamt språk, men ett vänligt teckenspråk är gemensamt för alla. Sedan hade vi rast. Under den första rasten besökte jag rastkamraterna för att se hur det går med dem, och de var underbara, de var så ivriga att leka med de mindre eleverna. Jag kontrollerade om rastredskapen ännu finns kvar eller om vi måste köpa nya. Under den andra rasten hade vi ett möte med väneleverna och fick fem nya: ”Jag vill också bli vänelev, hinner jag med?” Jo, jo vi ska se. De hade fler idéer igen och vi planerade den kommande månaden.    Talare 2: Det låter väldigt mångsidigt, att du arbetar med alla på gemenskapsnivån, på gruppnivån. Det finns enstaka möten, mycket viktigt arbete. Du pratade redan tidigare om samarbete, att du samarbetar med kuratorn, men kan vi diskutera lite om skolcoachens samarbete överhuvudtaget? Med vem samarbetar du om du tänker på skolcoacharbetet i större utsträckning?    Talare 3: Med alla.     Talare 2: Med alla.    Talare 3: I synnerhet har det varit underbart här att vi har hittat en bra samarbetsanda. Att lyckas tillsammans kräver att man arbetar tillsammans. Ibland gäller det mindre saker, men många bäckar små gör en stor å. Till exempel samarbetet med hälsovårdaren fungerar så att när hen träffar hela årskursen vid hälsoundersökningar och frågar vissa frågor, och om till exempel ensamhet eller hobbyverksamhet lyfts fram, så brukar hen fråga om eleven känner skolcoachen Eila, om hen kan tipsa mig om att jag skulle kunna hjälpa eleven med att hitta hobbyer eller sådant. Så kan hen skicka mig ett meddelande och be mig att prata med eleven och söka hobbyer. Och nu intensifieras samarbetet med kuratorn, vi har börjat ordna fler temalektioner tillsammans, besöka klasser. Dessutom har vi en konsultationstid på måndagar, där kuratorn, psykologen, studiehandledaren och jag finns närvarande och där personalen kan konsultera oss, om vi har tips för en viss utmaning i klassen eller någon, så kan vi se vem som har kunskaper eller tid för att hjälpa med situationen. Men det räcker om elev- och studerandevården. Jag samarbetar också med olika lärare, klasslärarna, ämneslärarna, speciallärarna och rektorn när vi träffas i lärarrummet. Vi gör mycket, men framför allt gäller det möten i lärarrummet. Det är utmanande, eftersom rasterna utomhus är den viktigaste tiden med eleverna, men om jag vill träffa lärarna så borde jag också vara i lärarrummet. Men i skolvärlden hinner man mycket på en minut.    Talare 2: Och nu får vi höra Itäkeskuksen peruskoulus klasslärare Elina Kurikkas tankar om samarbetet med skolcoachen Eila. Skolcoachen samarbetar med lärarna. Hurdant samarbete har ni gjort bland annat?    Talare 4: Ska jag berätta? Till exempel ansvarar vi tillsammans med Eila för rastkamratverksamheten. Rastkamrater är alltså äldre elever som leker med de mindre eleverna. Vi har tillsammans utvecklat verksamheten, hur den skulle fungera, och funderat på hurdana redskap som man borde ha, och vi har utarbetat tidtabeller och allt sådant.    Talare 2: Fantastiskt, ni har alltså fått eleverna att interagera med varandra, inte bara gjort saker själva.    Talare 4: Jo, vi har faktiskt inget att göra med det, utan såklart allt... Alltså i lärararbetet, åtminstone om jag talar om mitt eget, ska eleverna få göra allt som de själva kan göra. Det är jättefint att eleverna leker med varandra, att vi endast startar verksamheten.     Talare 3: Vår fostran är styrkebaserad, så vi kompletterar varandra.    Talare 4: Ja, och sen tycker jag också att det är viktigt att komma ihåg att allt i skolan kan ske ganska plötsligt och livet i skolan är hektiskt och med Eila har vi allt emellanåt kunnat komma överens om något och det kräver inte nödvändigtvis några längre möten.    Talare 2: Jag skulle ännu vilja fråga dig, Elina, hurdan kompetens och vilket nytt skolcoachen har hämtat till er arbetsgemenskap och samarbetet?    Talare 4: Väldigt mycket. Det skulle ta hela dagen om jag började berätta allt här. Men skolcoachen, och jag måste uttryckligen säga att Eila är helt oersättlig i vår arbetsgemenskap. Eila är också på något sätt en lugnande figur här i korridorerna och på gården. På något sätt, när Eila går här, så tycker alla att Eila är kompis med alla. Alltså när lärarna och eleverna ser Eila blir de alla på gott humör.    Talare 2: Skönt att höra. Hon bygger gemenskapsanda.    Talare 4: Jo, men jag måste säga att Eila är en helt oersättlig del av vår arbetsgemenskap och grupp och av att vi också själva lyckas i vårt arbete.    Talare 2: Och nu fortsätter vi diskussionen med Eila. Hur är det med skolans övriga samarbetspartner, hurdant är samarbetet med aktörer utanför skolan?    Talare 3: Det beror lite på säsongen. Jag har alltså inte varit här i ett år, jag kom tillbaka nu på hösten, så jag har ännu inte hunnit mycket... Nu har jag för det mesta varit här på min egen skola, men nätverkssamarbete hör till min arbetsbeskrivning, och nu i synnerhet hobbyverksamheten. Jag ringde till olika hobbyverksamhetsaktörer genast på hösten, frågade om de har möjlighet att inleda någon verksamhet i vår skola. Och sen har vi samarbetat länge med Finlandsmodellen för hobbyverksamhet, och kunde bara fortsätta där vi tidigare slutade. Via den hade jag genast i början av hösten och nu troligen efter höstlovet med stadens ungdomsväsende, även om de lärare som ansvarar för elevkårsverksamheten är där, med alla dessa ungdomsrådsval, så är jag alltid där, jag är medveten om nästan allt samarbete och hjälper alltid vid behov med förberedelserna eller organiseringen.    Talare 2: Jo. Deltar skolcoachen till exempel i skolans gemensamma... skollördagar eller föräldramöten eller dylika, vilken roll har skolcoachen i dem?    Talare 3: Ja, jag deltar oftast i dem. Jag presenterar mig och berättar om mina arbetsuppgifter, eftersom skolcoach är en ny titel också för föräldrarna.    Talare 2: Jag skulle vilja diskutera samarbetet mer, har er skola några strukturer som gör det möjligt för skolcoachen att samarbeta med andra aktörer i skolan? På vilket sätt utförs sådant samarbete?    Talare 3: Till exempel med just elev- och studerandehälsovården har vi konsultationstiden, som i denna period inte har ordnats eftersom högstadieklassernas klassföreståndartimme har ordnats vid samma tidpunkt och jag har ofta varit där. Jag deltar också i möten för den generellt inriktade elev- och studerandevården, där vi alltid funderar på vad gemensamt, hur man borde stärka den och hur klasserna har det. Dessutom deltar jag i lärarnas samplaneringstid och ibland, beroende på situationen, om jag förbereder något eller så kan jag fråga rektorn om jag kunde få till exempel 10 minuter för att presentera en idé eller ge tips om jag har något viktigt.    Talare 2: Jag nämnde redan gemenskapsandan, så vi kan också prata om gemenskapsandan i skolan och på vilket sätt som skolcoachen deltar i att bygga upp den. Vad tycker du Eila, vad betyder gemenskap för dig?    Talare 3: Jag anser att det är mycket viktigt och betydelsefullt att jag får delta i att stärka och bygga upp den. Jag tycker att gemenskapsandan byggs upp av små saker, rastverksamheten, hobbyverksamheten, stärkandet av delaktigheten samt möten och närvaro. Och jag tycker att vi här i skolan har en god metod för undervisning i emotionella och kommunikativa färdigheter. Och sen sådan här positiv pedagogik och att behandla situationer med humor, vilket är karakteristisk för mig, löser ofta många... och det stärker gemenskapsandan när det råder god anda.    Talare 2: Ni har medvetet byggt upp en gemenskapsorienterad verksamhetskultur här. När du beskrev gemenskap och dess betydelse, vad tänkte du, hur gagnar gemenskapsandan och en gemenskapsorienterad verksamhetskultur i skolan eleverna?    Talare 3: På många sätt. Det är ju så att när du har det bra och känner dig trygg så öppnar du dig och är mer mottaglig för alla. I och med att främja en trygg atmosfär blir skolans viktigaste basuppgift, det vill säga undervisning, lättare.    Talare 2: Jo. Hur syns gemenskapsandan i er skola? I vilka saker?    Talare 3: Jag skulle säga att det i regel också på rasterna råder god anda. Eleverna spelar mycket också över klassgränserna och i regel råder det en glad gemenskapsanda. Men detta är ju en skola och det uppstår såklart också gräl och bråk, missförstånd och meningsskiljaktigheter, men gemenskapen syns som ett positivt känsloklimat.    Talare 2: Vi har en sådan här gästbok, och vi har bett alla som deltagit i vår podcast att på förhand svara på vissa frågor, som bland annat omfattar en fråga om gemenskap: ”Hur ser gemenskapen i skolorna ut om 10 år?” Vad tycker du själv?    Talare 3: Den ser bättre ut. Man har kanske förstått hur viktig den är för hela skolans välbefinnande, och tack vare detta har man också hittat fler resurser för den, tid och pengar, människor. Och det har också blivit mer rutinmässigt. Gemenskapen är starkare inkluderad i skolans vardag och det finns metoder och utbildningar i fråga om den. Och man har tillsammans förbundit sig till den. Det är så jag tror och önskar.    Talare 2: Några frågor till från gästboken. Vad har du Eila lyckats med under den senaste tiden?    Talare 3: Jag har lyckats möta eleverna öppet och skapa en säker atmosfär, eftersom de vågar fråga vad som helst.    Talare 2: Skönt. Om du kunde ändra något i ditt arbete, vad skulle det vara?    Talare 3: Mindre tråkiga utredningar och mer allt roligt.     Talare 2: Och vad är ditt motto?     Talare 3: En god lagspelare får medspelarna att lysa.    Talare 2: Hej Eila, underbart. Tack så mycket för att vi fick komma hit till Itäkeskuksen peruskoulu och prata om skolcoachverksamheten. Nu hoppas jag att också andra har en lite tydligare bild om den. Åtminstone fick jag mycket information och en mångsidig bild av vad som en skolcoachs arbete innehåller, vem som kan samarbeta med skolcoachen och hur skolcoachen bygger upp gemenskapsandan. Tack så mycket för den här diskussionen.    Talare 3: Tack, trevligt att jag fick vara med.    Talare 2: Mer information om skolcoachverksamheten för Helsingfors stads personal finns i Opehuone under Helsingin kouluvalmentajatyön käsikirja.    Talare 1: Det här var podcasten Fungerande praxis under lärstigen.    Talare 2: Podcasten har producerats som en del av Helsingfors stads fostran- och utbildningssektors rättsläro- utvecklingsverksamhet inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen.   [äänite päättyy] 

Porolahden peruskoulun rehtori Mari Heikkinen, luokanopettaja Tiia Kivi sekä erityisopettaja Johanna Backström-Aalto kertovat, millä keinoilla oppijan yhtenäistä opinpolkua voidaan tukea ja millaista monialaista yhteistyötä siirtymissä tehdään.  Lisätietoa aiheesta Helsingin kaupungin työntekijöille löytyy Opehuoneesta Esiopetuksesta perusopetukseen sekä Alakoulusta yläkouluun –sivustoilta.  Tekstivastine: [äänite alkaa]      Puhuja 1: Moi! Mä olen Laura Hovila.       Puhuja 2: Ja mä olen Leni Pennanen.      Puhuja 1: Tämä on Toimivat tavat opinpolulla -podcast. Tässä podcastissa jaetaan esi- ja perusopetuksen hyviä käytänteitä inklusiivisen toimintakulttuurin ja oppijan sujuvan opinpolun tueksi.      Puhuja 2: Joka jaksossa Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen timanttiset ammattilaiset kertovat, millaisia toimivia tapoja heillä on arjessaan kaikkien oppijoiden kanssa.      Puhuja 1: Saat joka jaksosta konkreettisia keinoja työsi tueksi.      Puhuja 2: Tervetuloa toimivien tapojen opinpolulle!     Puhuja 1: Arvaa mitä Leni?    Puhuja 2: No mitä Laura.     Puhuja 1: Meillä on jälleen mielenkiintoinen ja tärkeä aihe.    Puhuja 2: Niin muuten on. Jakson aihe on kyllä merkityksellinen ja täyttä timanttia.    Puhuja 1: Kyllä. Tänään Porolahden peruskoulun rehtori Mari Heikkinen, erityisopettaja Johanna Backström-Aalto ja luokanopettaja Tiia Kivi kertovat koulunsa sujuvista siirtymistä ja niiden kehittämisestä.    Puhuja 2: Kyllä. Ja koska Porolahden peruskoulu sijaitsee neljässä eri toimipisteessä, ja tuhannen oppilaan yhtenäisessä peruskoulussa opetusta järjestetään monin eri tavoin, niin koulun on jo senkin vuoksi täytynyt pohtia oppijoiden siirtymiä ja kehittää niitä sujuviksi.    Puhuja 1: Kyllä, oppijoillahan opinpolulla on monenlaisia erilaisia siirtymiä.    Puhuja 2: Kyllä, ja esiopetuksesta kouluun ja alakoulusta yläkouluun siirtymät, ne ovat varmaan kenties niitä tutuimpia, mutta itse asiassa siirtymiähän on paljon muitakin.    Puhuja 1: Näin on, ja tästä kohta lisää. Tuttuun tapaan jakson lopussa kurkistetaan vieraskirjaan ja kuulemme, mitkä taideteokset kuvaavat vieraidemme työtä juuri nyt.     Puhuja 2: Wow! Hei, tervetuloa mukaan!    Puhuja 1: Tällä kertaa me olemme Porolahden peruskoulussa täällä Roihuvuoren kupeessa itäisessä Helsingissä. Vieressä on Kirsikkapuisto, jossa ei tähän aikaan vuodesta ole kummoistakaan kukkaloistoa, mutta täällä rehtorin työhuoneessa on kyllä hyvin lämmin tunnelma. Kanssani tänään keskustelemassa sujuvista siirtymistä on Porolahden peruskoulun rehtori Mari Heikkinen.    Puhuja 3: Moi moi.    Puhuja 1: Luokanopettaja Tiia Kivi    Puhuja 4: Heippa vaan.     Puhuja 1: Ja erityisopettaja Johanna Backström-Aalto.     Puhuja 5: No hei.     Puhuja 1: Kiitos, että ollaan saatu tulla vierailemaan teidän koululle, ja tervetuloa podcastiin.     Puhuja 4: Kiitos.     Puhuja 5: Kiitos.     Puhuja 3: Kiva, kun tulitte.     Puhuja 1: Tänään me olemme keskustelemassa sujuvista siirtymistä. Siitä, että millä keinolla oppijan yhtenäistä opinpolkua oikein tuetaan niissä kaikissa siirtymätilanteissa, ja millaista monialaista yhteistyötä tehdään sitten, kun puhutaan siirtymästä. Ehkä tähän ihan alkuun on hyvä jotenkin käydä sitä läpi, että mitä niitä kaikkia siirtymiä oikein onkaan. Että joku mieltää ne vain nivelvaiheiksi, mutta niitähän on paljon muitakin.    Puhuja 4: Niin, sanoit siis ihan oikein, että ne eivät ole pelkkiä nivelvaiheita, mutta että tavallaan se polkuhan alkaa sieltä esiopetuksesta, perusopetukseen tultaessa, että se on se ensimmäinen siirtymä, mikä meidän koulussa kun alakoulu toimii  kolmessa toimipisteessä, niistä kahdessa on esiopetus samassa talossa mukana. He ovat hyvin sellainen elävä ja arkeen liittyvä osa koulun toimintaa, eikä niinkään, että on oma osionsa siinä talossa. Ja yhteistyötä tehdään tiiviisti ja nimenomaan OPS:n tavoitteiden näkökulmasta, eikä välttämättä keskitytä vain pelkästään johonkin juhlatilanteisiin tai vastaaviin. Sieltähän se lähtee, esiopetuksesta peruskouluun.    Puhuja 3: Ja oikeastaan se tulee luontevasti, että kun tehdään sitä esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä säännöllisesti ja juuri sen opetussuunnitelman mukaisesti, niin sitten vanhempien näkökulmasta se käynnistyy ehkä sieltä kouluun ilmoittautumista ja niistä infotilaisuuksista ja paljon jännittää, että miten oma lapsi pärjää ja miten täällä toimitaan ja muuta. Se on minun mielestäni sellainen todella tärkeä ensikohtaaminen. Ja sen paikka, ja siitä alkaa oikeastaan myös se vanhempien ryhmäytyminen, niin kun ensimmäistä kertaa. Toki monet ovat siellä Eskarissakin jo olleet, ja sen takia ehkä täällä on vähän sellainen kuva, että ei olekaan jotain siirtymää, vaan se on niin kuin jatkumoa, kun jo tunnetaan ja tehdään ja ollaan samoilla pihoilla leikitty ja oltu. Mutta sitten tietysti siihen kuuluu se, että on tällainen yleinen siirtymä kaikille, mutta sitten lapsikohtaisestihan tehdään paljon asioita tällaisessa nivelvaiheessa, ja jos ajatellaan niin kuin eskaria, niin mehän teemme jo hyvissä ajoin yhteistyötä esiopetuksen erityisopettajien kanssa. Huoltajilta tulee yhteydenottoja ja pohditaan, että mikä se olisi se oman lapsen koulupaikka. Halutaan tietää niistä vaihtoehdoista, varsinkin jos on tuen tarvetta. Sitten meillä yhtä aikaa siirtyy inklusiiviseen erityisopetukseen tulee lapsia, jotka eivät ole aikaisemmin puhuneet suomen kieltä ja he lähtevät sitten aloittamaan sitä taivaltaan siellä yleisopetuksen luokissa pääsääntöistä, mutta niitäkin niin kuin pohditaan ja mietitään jo siitä vaiheesta. Ja tietysti tässä on helppo tehdä yhteistyötä, kun esiopettajatkin ovat läsnä, niin he käyvät usein konsultoimassa vaikka muutakin sitä, että mitä ajattelet tästä ja olisiko hyvä tavata tässä ja siihen eskarista koulun puolelle siirtymiseen liittyy nivelpalavereita oppilaskohtaisesti. Eli tavoitteena on se, että mahdollisimman paljon meillä olisi tietoa, jotta me voidaan tehdä se onnistunut koulun alku sitten.    Puhuja 4: Niin ja siinä on ollut jo siinä niin kun esikouluvaiheessa, itsekin olen tätä yhteistyötä tehnyt, niin joustavia ryhmittelyjä. Sieltä on voinut esikoululaisia tulla, vaikka meidän ekaluokkaan tekemään hommia, ja sitten taas toiseen suuntaan myös, ovet ovat auki.    Puhuja 1: No miten, puhuttiin esiopetuksesta sinne alakouluun, niin entä sitten seuraava, tällainen ehkä suurempi siirtymä, niin miten siinä?    Puhuja 5: Siinä on monenlaista, tietysti mahtuu siihenkin kohtaan, mutta että niin kun tässä on aikaisemmin jo tullut esille niin se, että parhaimmillaanhan se on juuri sitä, että se on vain niin kun suora jatkumo sinne, niin kun alakoulusta sinne yläkoulun puolelle. Ja niitähän yritetään niin kun pehmentää sitä siirtymää kovastikin, ja tehdä erilaisia yhteisiä juttuja, jotta sitä ei ole sellaista niin kun isoa muutosta siinä välissä. Meillä on paljon juuri sitä, että me teemme tällaisia siirtopalvereita esimerkiksi, että huoltajat saattavat ottaa yhteyttä jo keväällä ja kysyä, että voiko tulla tutustumaan kouluun, ja tavataan sitten se mahdollisesti vastaanottava erityisopettaja siellä ja vähän kuullaan niistä koulun käytänteistä ja saadaan sellaista tuntumaa siihen, että mitä se koulun arki sitten on siellä yläkoulun puolella. Ja sitten voi olla, että oppilas käy ehkä muutamankin kerran tapaamassa sitä uutta kouluaan ja uusia aikuisia siellä, ennen kuin sitten varsinainen kouluaika käynnistyy.    Puhuja 3: Sitten meillä on meidän tukioppilaat, tutustuttavat tulevia kutosia, eli meillä on se tilanne, että osahan meidän oppilaistamme jatkaa, kun meillä on yhtenäinen peruskoulu, niin tavallaan tätä samaa koulua, ja sitten meille tulee kahdesta alakoulusta, oppilaat siirtyvät sitten taas toisaalta ihan uuteen kouluun. Eli se on sillä lailla meidän aika sellainen mielenkiintoinenkin nivelvaihe, ja tuota kaikkiin näihin meille syöttäviin kouluihin, niin ollaan yhteydessä niin kuin tukioppilaiden kautta, ja tehdään jo sitä prosessia tutuksi. Sitten meillä on sellaista yhteistyötä myös, että meidän vitoskutosten opettajat, niin noista naapurikouluista, joista meille tullaan ja meidän yläkoulun opettajat ovat esimerkiksi tavanneet ja me olemme yhdessä pohtineet sitä, että mitkä ovat niin kun oleellisia asioita huomioida aineopettajien näkökulmasta yläkoulussa, että mitä taitoja, perusasioita pitäisi olla hallussa, että mitkä ennustavat sitä yläkoulun onnistumista heidän silmin. Ja sitten toisaalta niitä puheenvuoroja siitä, että mitä luokanopettajat ajattelevat että miksi ne ovat panostaneet juuri näihin asioihin ja mitä he ajattelevat, että kun me panostamme näihin, niin olisivat ne hyvät valmiudet. Ja sieltä on tullut todella mielenkiintoisia asioita esille, sellaisia, että kun jokainenhan haluaa tehdä työssään oman parhaansa, niin sitten jollakin lailla esimerkiksi se, että tunnollisesti usein luokaopettaja auttaa viimeisen asti katsomaan, että onhan sinulla ne kirjat mukana ja onhan sinulla ne läksyt huolehdettu ja onhan kaikki tämä tehty. Ja aineenopettajapuolelta sitä toivoo, että hei harjoitelkaa jo kutosella sitä, että oppilas itse kantaa vastuuta ja oppilas itse seuraa omaa Wilmaa ja osaa käyttää tätä, ja niin kuin sellaisia taitoja, jotka sitten yläkoulussa ovat niitä, jotka helpottavat, kun se systeemi kuitenkin muuttuu. Mutta sitten on ne tutustumiskäynnit, ne ovat merkityksellisiä. Ja se, että kun ajatellaan sitä kouluun kiinnittymistä ja tiedetään kuitenkin, että yläkoulua kohti se kouluun kiinnittyminen vähän niin kuin heikentyy, tai siihen pitää tehdä enemmän töitä ja siihen ryhmäytymiseen, että se ennustaa sitä hyvää kouluun kiinnittymistä. Niin kyllä me sitten ajattelemme, että yläkoululaiselta jos kysytään, että miksi sinä tulet kouluun, niin se ensimmäinen syy on kaverit usein. Se ei olekaan se oppiminen, eikä ope enää se juttu samalla tavalla. Niin sitten koitetaan, että kun me tiedämme ketkä oppilaat meille tulevat, niin selvittää juuri niitä kaverisuhteita ja muita, että varsinkin niille oppilaille, joille me tiedämme, että on vaikka arka tai oppilashuolto suunnittelee, toivoo että tietyt oppilaat tulisivat, niin me priorisoimme ne ensin, että saadaan sitä kouluun kiinnittymistä ja sellaista turvallisuuden tunnetta niin kuin vahvistettua, mutta myös muiden oppilaiden osalta. Ja sitten toisaalta me teemme tietoisesti niin, että kun meille tullaan monesta koulusta ja me sekoitamme nyt luokkia, että aina tullaan ainakin parista koulusta samalle luokalle, että meille syntyy yksi yhteinen poris. Että meillä ei ole siellä kaistat, jossa menee Herttoniemen ranta ja Roihuvuoren ala-aste ja Porolaisen peruskoulu, vaan että me olemme niin kuin yhtä porista siitä eteenpäin. Jos mennään sinne oppilastasolle, niin samalla lailla kuin siellä esi- ja alkuopetuksen välillä, niin on kyllä todella tärkeää, että me saisimme jatkumaan esimerkiksi sellaisia asiantuntijaryhmiä ja verkostoja, mitä oppilailla on. Varsinkin kun tässä usein monessa palvelussa on se nivelkohta myös, että lasten palvelusta siirrytään nuorten puolelle ja se usein katkeaa, eli että me pystymme, mielellään mennään jo keväällä mukaan sellaisiin palavereihin ja muihin, ja tutustutaan perheeseen ja nuoreen, ja ollaan kartalla, että voidaan auttaa sitä onnistunutta syksyä. Johanna tuossa sanoikin, että osa oppilasta käy montakin kertaa. Että kyllä meillä joka kesä esimerkiksi käy sellaisia oppilaita, jotka vaikka jännittävät, niin tyhjässä koulussa harjoittelemassa ensin ja tapaamassa vähän meitä eri aikuisia yksitellen.    Puhuja 1: Joo. Mari, kuvasit tuossa äsken, tai mainitsit kouluun kiinnittymisen myös. Niin mikä merkitys sillä on tässä siirtymävaiheessa? Miksi on tärkeää tukea sitä, että oppilaat kiinnittyisivät sinne kouluun?    Puhuja 3: No se on oikeastaan suoraan kytköksissä muun muassa näihin poissaoloihin, joita me täällä ollaan valtakunnallisestikin huomattu, että siinä meillä on töitä tehtävänä, että kaikki lapset ja nuoret pysyvät koulun säännöissä, koulunkäynnissä kiinni. Ja toisaalta sitten saa niitä eväitä elämään varten. Ja tiedetään kuitenkin, että se hyvä opettaja-oppilassuhde, ja sen rakentuminen on äärimmäisen tärkeää. Samoin ne vertaissuhteet kavereiden kanssa, se tunne siitä, että minä olen toivottu täällä, minut huomataan täällä ja minä kuulun tähän porukkaan. Ja sitten sitä toisaalta myös rakentaa se, että on sellainen olo, että minulla on niin kun hallussa tämä juttu, että minä vaikka tiedän missä minun pitää olla milloin, tai keneltä minä voin pyytää apua, ja sen takia siihen sellaiseen ryhmäytymiseen, yhdessä olemiseen, pitää niin kun käyttää kyllä todella paljon aikaa, ja se on minusta sellainen, mikä meidän nuoritakin on tullut kun luokissa kierretään, että mitä he pitävät niin kun tärkeänä, niin on ylipäätään se sellainen jatkuva ryhmäytymisen ajatus, ja se sellainen, että käytetään vaikka tunnin alusta viisi minuuttia siihen, että hei millä fiiliksellä te olette tänään ja mitä kuuluu. Että se luo sen ilmapiirin sinne luokkaan, ja sen jälkeen se oppiminenkin mahdollistuu, että se on niin kun kyllä supertärkeätä, että siinä tapahtuu tavallaan monia asioita, ja me usein ajattelemme vaikka vain sen oppimisen näkökulmasta, toki me koetamme muodostaa luokkia myös niin, että ne ovat pedagogisesti toimivia, mutta sitten siellä on se sosiaalisten suhteiden aspekti ja kaikki sen muukin.    Puhuja 1: Kyllä. No jos miettii ihan käytännössä vaikka sitä, kun oppilas tulee alakoulusta yläkoulun puolelle, niin mitä... Nyt kun kuuntelen teitä, niin selkeästi se ei ole vain se pieni hetki siellä toukokuussa, kun loppuu koulu, ja sitten elokuussa aloitetaan. Ei ole nyt kyse näistä yksittäisistä hetkistä, vaan sehän on... paljon pitkäjänteisempää työtä pitää jo tehdä siinä, jotta saadaan se tuleva siirtymä sujumaan. Ja että se onnistuu, että se on se jatkumo eikä pelkkä se siirtymä. Osaisitko sinä Johanna kertoa sieltä yläkoulun puolelta, että mitä sinä niin kun käytännössä, mitä sinä teet sitten ennen kuin sinulla ovat jo oppilaat siirtyneet sinne yläkouluun?    Puhuja 5: No silloin keväällä, jos ajatellaan, että ollaan vielä kuutoisen keväällä, niin silloinhan tosiaan, niin kun tässä on tullutkin jo esille, niin tavataan perheitä, jotka kokevat niin kun, että se on tarpeellista. Että pehmustetaan tätä tulemista sinne, ja sitten mahdollisia käyntejä siellä. Ja sitten syksyllä jo ihan siinä kohtaa sitten, kun nuoret tulevat tuonne yläkoulun puolelle, niin heillä on jokin tuttu aikuinen siellä, kun on valtavan paljon uutta massaa. Niin jos bongaa sieltä yhden, niin kun että tuon minä ehkä muistan tuon aikuisen, niin se luo jo nuorelle jo sellaista niin kun turvallisuuden tunnetta, ja me totta kai sitten... puhun me-muodossa, koska meitä on useampia  laaja-alaisia, meillä on jokaisella omat vastuuluokkamme, niin yritämme bongata näitä, jotka me tiedämme ja etukäteen, että niin hän on tulossa meille, ja sitten luoda se kontakti, että hei, minä muistan sinut, tervetuloa. Että tavallaan tällaisista pienistä asioista niin kun rakentuu, tai näin me uskomme, että rakentuu se kokemus heille myös siitä, että tänne on kiva tulla, ja minut huomataan ja minä alan vähitellen olla osa tätä yhteisöä.    Puhuja 3: Sittenhän myös, jos ajattelee, että meillä on nyt alkanut iloksemme kouluvalmentajatyö myös tästä syksystä, ja olemme jo ennättäneet miettiä ja pohtia sitä, että miten meidän kouluvalmentaja on mukana kutosten siirtymässä nyt sitten, että siinä on meillä uusi yksi aikuinen, joka voi auttaa juuri niissä tilanteissa, missä erityisesti on haasteita. Samoin moni[?? 00:13:43] ohjaaja, joka on ollut meillä pidempään, niin hän on sellainen nivelvaiheihminen myöskin mukana, eli kaikki eivät ole niin kuin opettajien tai oppilashuollon kanssa käsissä. Että meitä on monia aikuisia tekemässä yhdessä sitä siirtymätyötä.    Puhuja 1: On puhuttu nyt siitä paljon, että miksi se on tärkeää oppilaan tai oppijan kannalta ne siirtymät, että ne ovat sujuvia. Niin mitä te ajattelette sitten opettajien näkökulmasta, että mitä te saatte siitä, että sitä yhteistyötä tehdään niissä siirtymävaiheissa, ja oikeastaan läpi sen koko koulutaipaleen, jotta ne siirtymätkin sitten sujuvat. Niin mitä te saatte siitä?    Puhuja 5: No kyllä mä ajattelisin, mitä tässä aikaisemminkin on tullut esille, että se tiedon siirto on oleellisessa roolissa. Niin se, että meillä on tarvittavaa tietoa, ja nyt nimenomaan tällaisesta niin kun tuen näkökulmasta, että mitä meidän pitää tehdä, jotta tämä nuori saa parhaan mahdollisen koulualun ja miten me pystymme häntä tukemaan, niin se on niin kun aika keskeisessä roolissa minun mielestäni. Ja se, että silloin kun opettaja tietää, että millaisia niin kun tuen tarpeita on, niin kyllä se auttaa myös sitä hänen työssään, että hän pystyy niin kun antamaan niitä asioita sille nuorelle paremmin kuin mitä, jos ei hänellä ole minkäänlaista tietoa.    Puhuja 4: Jos ajatellaan että... taas täältä niin kun pienempien oppilaiden maailmasta, että tulee vaikka valmistava oppilas, siis muuttaa Suomeen jostain toisesta valtiosta kokonaan, niin todella todella tärkeää on tietää se lapsen koulutausta ja kielitausta, ihan siis tällaisia arjen asioita mitä meidän on hyvä huomioida sitten kun se uusi lapsi siihen, kun hänellä on kaikki uutta, kieli on uutta, koulu on uutta, kaikki naamat ovat uusia. Niin mitä enemmän me tiedämme, niin totta kai pystymme tukemaan sitä lasta sitten tehokkaammin kiinnittymään taas tähän uuteen ympäristöön, kun se on niin valtava muutos, että näistä on ainakin itsellä nyt kokemusta.    Puhuja 3: Joskus aina ajatellaan, että on tärkeätä saada niin kun puhdas alku, tai jotenkin sellainen, mutta ajattelen kuitenkin niin, että lapselle tai nuorelle se voi olla aina uusi mahdollisuus kun jokin siirtymä. Joskus se on todella jännittävää. Toisaalta se on myös niin kun hyvä, että niitä siirtymiä on, että niihin opitaan jo tässä koulutaipaleenkin aikana, että elämässä tulee muutoksia ja ne menevät pääsääntöisesti aina ihan hyvin. Mutta tietysti surullista on se, että jos ei ole sitä tietoa ja muuta, niin silloin se siirtymässä ei voi pystyä auttamaan ja sitten me hukkaamme vähän niin kuin aikaa. Että toisaalta me tiedämme ja ymmärrämme kyllä sen, että joku lapsi voi olla, että on eskarissa ollutkin jonkinlaista asiaa, mutta kesän aikana on tapahtunut kasvua ja uudessa ympäristössä näyttäytyykin toisia asioita meidän toisiin, että sehän vaatii sitä sellaista joustavaa toimintaa ja tilanteen mukaista toimintaa sitten kuitenkin. Tiia sanoi [että?? 00:16:26] tuossa valmistavaan opetukseen liittyen, niin sittenhän meillä on yksi nivel siinä, kun valmistavasta opetuksesta siirrytään yleisopetuksen puolelle, ja meillä esimerkiksi, kun siirrytään, niin me olemme siihen miettineet jo sellaista mallia, että hyvissä ajoin, kun oppilas vielä on valmistavassa opetuksessa, niin ryhdymme jo miettimään sitä, että mikä se on se tuleva koulupolku sitten yleisopetuksessa, onko se meidän koulussa, vai onko se jossain muualla. Ja jos se suinkin on meillä, niin sitten mietimme jo hyvissä ajoin sitä, että mikä tulee olemaan se tuleva luokka. Ja sitten vähän kerrassaan, kun valmistavasta usein lähdetään integroitumaan ensin jossakin aineissa riippuen siitä koulunkäyntihistoriasta ja taidoista, niin kaikki se tehdään jo siihen kyseiseen luokkaan. Ja me myös moniammatillisesti kokoonnumme ja mietimme, että meillä on sitten usein siinä erityisopettaja, suomi toisina kielenä -opettajia mukana, kun pohditaan, että mikä olisi juuri tälle nuorelle tai tälle lapsen niin kun hyvä jatkopolku. Ja sitten siinä kohdassa, kun se lähenee se siirtymä sinne yleisopetukseen, niin sitten meillä nimetään sellaisia kaverioppilaita esimerkiksi oppilaan tueksi. Ja myös tukiaikuinen, eli joku meidän opiskeluhuollon aikuisista, erityisopettajista tai kouluvalmentaja, monikielinen ohjaaja nimetään siihen siirtymävaiheeseen eli tavallaan varmistetaan ja tuetaan, koska se on kuitenkin iso hyppy sitten sinne yleisopetukseen, vaikka toisaalta toivottavasti mennyt sillä lailla liukumalla vähän kerrassaan siinä ryhmässä, ja on syntynyt sosiaalisia suhteita. Ja oikeastaan vähän sama tilanne on silloin, kun meille tulee vaikka vain uusi oppilas luokkaan.    Puhuja 4: Kyllä joo, ja se on... niin taas tullaan tähän kouluun kiinnittymiseen ja jatkuvaan ryhmäytymiseen. Että sehän, tietyllä tapaa aloitetaan taas, no ei nyt välttämättä voi sanoa alusta, mutta että kun tulee uusia lapsia, niin sehän on kaikille uutta, ei vain sille lapselle, joka tulee uutena. Niin se on meidän opettajien vastuulla, ja tehdään siitä sellainen yhteinen niin kun maali, tavoite, että kaikilla olisi kiva olla meidän luokassa. Ja meillä ainakin, liittyy myös tähän siis vähän nyt rönsyilen tuohon niin kun seiskalle lähtemiseen, kun itselläkin on ollut monet kutoset, niin se, että koko luokkataso tekee tiivistä yhteistyötä, on siellä sitten mukana valmistavia oppilaita, erityisopetuksen oppilaita, moneltakin luokalta, niin me teemme sen ikäluokan kanssa yhteistyötä heti ekaluokalta saakka, ja että olemme fyysisesti kolmessa eri talossa, niin kaiken aikaa sitten on laajempi ja laajempi sille uudellekin oppilaalle. Että hei, että täälähän minä löydänkin kavereita, vaikkei se luokkakirjain välttämättä olisikaan sama. Ja minulla voi olla se kamu sitten sieltä 2 C:kin, jos olen itse 2 B:llä. Niin sillä ei ole niin kun merkitystä. Ja sitten taas siinä kohtaa, kun ne ovat isoja ja lähtevät tuonne yläkoulumaailmaan, niin taas yksi kynnys madalletaan, ainakin meidän oman koulun oppilaille. Että kun ne luokat menevät sekaisin, niin kuin Mari tuossa sanoi, niin silti minulla on siellä tuttuja naamoja, niin kun vinot pinot, että ei tarvitse jännittää. Että kyllähän siellä on kivoja, tuttuja tyyppejä ja hommat jatkuvat. Niin siihen me pyrimme uusien oppilaidenkin kanssa, että he kiinnittyvät siihen ryhmään ja tähän taloon. Ja mahdollisimman hyvin aikuisetkin tulevat tutuiksi, että se ei ole koko ajan vaan se yksi oma ope, joka on tietysti tärkeä, vaan vähän laajemminkin tutustutaan.    Puhuja 3: Tämä on itse asiassa sellainen mistä aineenopettajan kanssa juuri juteltiinkin, että mitä meillä voisi olla sellaisia keinoja, että kun on kuitenkin iso koulu, ja että opeta kaikkia, että miten sitten tunnettaisiin, että se tuo kuitenkin sitä sellaista yhteenkuuluvuutta, turvallisuuden tunnetta, huomatuksi tulemisen tunnetta, kun sinä tunnet ja tiedät, että ai tuo on tuo ope, ja tämä on Liisa ja tuo on Matti, ja niin edelleen, että ihan ajateltiin, että no, että pitää ottaa sellaisia opevaihtoviikkoja myös, että mennään opettamaan tietoisesti toisia ryhmiä, jonka tavoitteena ei olekaan se, että me nyt opillisesti tässä tavoiteltaisiin, että jotakin ekstraa, vaan että nimenomaan se yhteisön rakentamisen näkökulmasta pidettäisiin sitä arvokkaana ja tärkeänä.    Puhuja 1: Kuulostaa siltä, että teillä on täällä monenlaisia rakenteita koulussa. Siis että teillä on paljon erilaisia keinoja tukea oppilaita siinä yhtenäisellä opinpolulla. Siinä, että se on se jatkumo. Että te olette listanneet nyt tässä, minulla on niin kun loppuneet sormet jo kesken, kun kuuntelen, mitä kaikkea te teette täällä. Onkin juuri noin, että se ei ole niitä yksittäisiä tekoja siellä täällä, jota jokainen tekee omissa poteroissaan, vaan selvästi siihen tarvitaan se koko yhteisö, ja sellaista suunnitelmallisuutta ja toistoa, että ne asiat oikeasti lähtevät sujumaan. Jos miettii koulun johtamista, miettii sitä rehtorin roolia, niin onko tämä Mari vaatinut sinulta tai teidän koulun johdolta ylipäätään jotain erityistä, että te olette näin niin kun lähteneet kehittämään tätä, siirtymiä ja niiden tukea ja sujuvuutta?    Puhuja 3: No minä ajattelen sitä, että tietysti ne asiat, mitä nähdään tärkeinä ja arvokkaina, niin niihin löytyy sitten aikaa ja paikkoja ja tämähän on tietysti syntynyt meidän yhteistyössä, että opettajathan tätä tekevät ja opiskeluhuolto tekee tätä, meidän yhteistyökumppanit ovat mukana, että meillä on paljon verkostoyhteistyötä minkä kautta ja vanhemmat, tämähän on meidän kaikkien yhteinen asia luoda hyviä siirtymiä ja luoda sellaista luottamusta myös siihen kouluun ja meidän pitää pystyä luomaan sitä luottamusta niille vanhemmille ja näihin tilanteisiin, että kaikki tulee menemään hyvin, ja jotenkin olla siinä yhdessä. Tottakai se vaatii sitä, että me olemme luoneet niitä yhteisiä pelisääntöjä, ollaan kokeiltu asioita ja todettu, että joku toimii ja joku toinen juttu ei toimikaan niin hyvin, ja se on sellaista vuoropuhelua, ja nyt minä jos ajattelen, että mistä me olemme nyt tällä hetkellä esimerkiksi todella kiinnostuneita, ja että ollaan, on ihanaa, että myös naapurikoulut lähtevät ja tekevät meidän kanssa yhdessä asioita. Eli se on mielestäni meidän näkökulmasta myös sellainen arvokas asia, että mitä enemmän me teemme näissä kolmessa koulussa vaikka asioita saman suuntaa, sitten samalla tavalla, sitä helpompaa se siirtymä on. Ja sitten se, että kyllä iso ilo on se, että meillä on luokanopettaja, aineenopettaja ja erityisluokaopettaja, että meillä on moninainen koulu, niin me saamme paljon näkökulmia ja osaamista mukaan tähän.    Puhuja 1: Kuulijoissa toivon mukaan on nyt sellaisiakin, jotka miettivät, että miten sitten siellä omassa koulussa lähtisi viemään eteenpäin tätä siirtymien sujuvuutta, miten sitä voisi kehittää. Niin onko heittää jotain vinkkejä, että miten sitä voisi omassa koulussa lähteä edistämään?     Puhuja 3: Yksi on ainakin se, minkä me olemme tässä monessa asiassa oppineet, ollaan ryhmäyttämisessä ja monessa muussakin jutussa, että oppilailta kannattaa kysyä, että mikä voisi vaikka niin kun toimia. Pääsee paljon helpommalla kun että aikuiset pöydän ääressä keksivät ja sitten todetaan, että ei tämä ollut niin hyvä juttu. Siitä voisi ehkä yhden vinkin antaa. Me tänä syksynä kokeilimme ekan kerran sellaista, että kutsuttiin myös meille syöttävien koulujen viitos kuutosten vanhemmat ja omat vanhemmat ja sitten meidän yläkoululaisten vanhempia yhteiseen vanhempainiltaan, jossa oli nimenomaan tällaisia murrosikään liittyviä teemoja, niin kun kaikkia koskettavia, toisilla vähän jo menossa ja toisilla tulossa, ja kyllä oli sali täynnä porukkaa. Että siitä tuli kiva palaute ja se oli minun mielestäni onnistunut, ja varmasti jatketaan ainakin sitä.    Puhuja 1: Meillä on tässä podcastissa ollut kaikilla vierailla vielä tämä vieraskirja täytettävänä, ja tässä lueskelin, mitä te olette sinne vastanneet. Olin erittäin ilahtunut, kun kaikki olivat vastanneet tähän kysymykseen, että mikä taideteos kuvaa työtäsi juuri nyt. Siellä oli Tiialla, sinä olit maininnut Reidar Särestöniemen ja häneltä teoksen Suopursuja. Nyt on pakko sanoa, että olen kova Reidar -fani, ja olin hyvin ilahtunut tästä, että siellä on niin kun nostettu Reidarilta teos. Kuvasit siinä myös, että miksi juuri tämä kuvaa sinun työtä nyt. Haluatko kertoa?     Puhuja 4: Minä laitoin siihen, siis minkä takia valitsin, niin juureeni ovat Kittilässä ja Sallassa, eli olen lappilainen ja se on hyvin lähellä sydäntä, ja halusin laittaa siihen, että arki on värikästä, työ on värikästä. Jotenkin se nyt tuli siitä mieleen.    Puhuja 1: Johanna, sinä olit myös laittanut, että mikä taideteos kuvaa sinun työtä, ja siellä oli Hugo Simbergin.    Puhuja 5: Siellä oli Haavoittunut enkeli, jossa kaksi poikaa kantaa sitä paarilla istuvaa enkeliä. Ja jotenkin se ajatus on se, että kaikille löytyy joku tukija jossain kohtaa.    Puhuja 1: Ihana. Se on aivan ihana ajatus. Ja Marillakin oli siellä laitettuna, että mikä teos kuvaa sinun työtä juuri nyt, niin täällä on, toivottavasti lausun oikein, Joan Miró, Morning Star.    Puhuja 3: Minä oikeastaan valitsin sen sen takia, että... kun kysyttiin juuri, että miltä juuri nyt, niin siinä hetkessä se tuntui puhuttelevalta, että se voi ensi silmäyksellä näyttää, että työ on vähän niin kuin kaoottistakin, siinä on ihan valtavasti niin kun kaikkea, mutta sitten kun sitä pysähtyy vähän niin kuin katsomaan, ne kaikki asiat liittyvät toisiinsa, ja siellä oikeastaan löytyy rytmiä, sieltä löytyy toistoa, sieltä löytyy sen kytkennät, ja siitä syntyy niin kuin sellainen verkosto, joka toimii yhdessä. Ja juuri se, että siellä on paljon kaikkea, niin tuo sen kokonaisuuden ja sen yhtälön ja niin kuin että sen keskelle pitää vain vähän niin kun pysähtyä. Ja minusta se kuvaa niin kun vähän siirtymiä ja ylipäänsä sitä, että se on yhdessä tekemistä. Ja sitä, että kaikki haluavat, että tämä menee hyvin maaliin ja me onnistumme yhdessä.    Puhuja 1: Kovin paljon kiitoksia teille kolmelle, että olitte keskustelemassa tänään siirtymistä. Ja oikein ihanaa lähestyvää talvea.    Puhuja 3: Kiitos samoin.     Puhuja 4: Kiitos.    Puhuja 5: Kiitos.     Puhuja 2: Lisätietoa Helsingin kaupungin työntekijöille liittyen oppijoiden sujuviin siirtymiin löytyy opehuoneesta, esiopetuksesta perusopetukseen -sivustolta ja alakoulusta yläkouluun -sivustolta.    Puhuja 1: Tämä oli Toimivat tavat opinpolulla -podcast.      Puhuja 2: Podcast on tuotettu Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla osana esi- ja perusopetuksen Oikeus oppia -kehittämistoimintaa.      [äänite päättyy]  Textversion på svenska: [äänite alkaa]      Talare 1: Hej! Jag är Laura Hovila.     Talare 2: Och jag är Leni Pennanen.      Talare 1: Och du lyssnar på podcasten Fungerande praxis under lärstigen. Denna podcast delar med sig av personalens bästa praxis för att stödja en inklusiv verksamhetskultur och en smidig lärstig för eleverna inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen.      Talare 2: I varje avsnitt berättar den fantastiska personalen inom Helsingfors stads förskoleundervisning och grundläggande utbildning hurdana fungerande praxis som de använder i vardagen med alla elever.      Talare 1: I varje avsnitt får du konkreta verktyg som stöd för ditt arbete.      Talare 2: Välkommen till Fungerande praxis under lärstigen!     Talare 1: Gissa vad Leni?    Talare 2: Vad då, Laura.     Talare 1: Vi har åter ett intressant och viktigt tema.    Talare 2: Det har vi förresten. Temat för avsnittet är betydelsefullt och jättebra.    Talare 1: Ja. I dag berättar Mari Heikkinen, rektor för Porolahden peruskoulu, speciallärare Johanna Backström-Aalto och klasslärare Tiia Kivi om smidiga övergångar i skolan och utvecklandet av dem.    Talare 2: Ja. Och eftersom Porolahden peruskoulu finns vid fyra olika verksamhetsställen och undervisningen i den enhetliga grundskolan med cirka tusen elever ordnas på många olika sätt, har skolan redan på grund av detta varit tvungen att fundera över elevernas övergångar och utveckla dem så att de blir smidiga.    Talare 1: Ja, eleverna har ju många olika slags övergångar på lärstigen.    Talare 2: Ja, man känner troligen bäst till övergångarna från förskoleundervisningen till skolan och från lågstadiet till högstadiet, men det finns faktiskt också många andra övergångar.    Talare 1: Precis, och vi pratar mer om detta snart. Och i slutet av avsnittet tar vi som vanligt en titt på vår gästbok och får höra vilka konstverk som beskriver våra gästers arbete just nu.     Talare 2: Wow! Välkomna med!    Talare 1: I dag är vi i Porolahden peruskoulu i Kasberget i östra Helsingfors. Bredvid skolan finns Körsbärsparken, som inte blommar vid den här tiden på året, men stämningen här i rektorns arbetsrum är mycket varm. I dag diskuterar vi smidiga övergångar med Mari Heikkinen som arbetar som rektor i Porolahden peruskoulu.    Talare 3: Hej Hej!    Talare 1: Klasslärare Tiia Kivi    Talare 4: Hejsan!     Talare 1: Och speciallärare Johanna Backström-Aalto.     Talare 5: Hej.     Talare 1: Tack för att vi fick komma på besök till er skola och välkomna med i podcasten!     Talare 4: Tack.     Talare 5: Tack.     Talare 3: Trevligt att ni kom.     Talare 1: I dag ska vi diskutera smidiga övergångar. Vilka metoder som man använder för att stödja en enhetlig lärstig för eleven vid alla övergångssituationer, och hurdant sektorövergripande samarbete som man gör när det gäller övergångar. Här i början är det kanske bra att gå igenom hurdana övergångar som det finns. Någon kanske tänker på dem som enbart övergångsskeden, men det finns ju också andra slags övergångar.    Talare 4: Ja, du sa alldeles rätt, det är inte enbart fråga om övergångsskeden. Lärstigen börjar från förskoleundervisningen, och den första övergången är övergången till den grundläggande utbildningen. I vår skola finns lågstadiet i tre verksamhetsställen, varav två också har förskoleundervisning under samma tak. Förskoleundervisningen är en livlig del av skolans vardag och verksamhet, i stället för att ha egna områden i huset. Man samarbetar tätt i synnerhet med tanke på målen enligt läroplanen, det koncentreras alltså inte enbart på olika fester eller dylika. Det börjar där, från förskolan till grundskolan.    Talare 3: Det är faktiskt ganska naturligt, när man regelbundet samarbetar mellan förskole- och nybörjarundervisningen i enlighet med läroplanen, och så ur föräldrarnas synvinkel börjar det kanske med att anmäla barnet till skolan och med informationstillfällen och de är spända för att se hur det egna barnet klarar sig och hur man agerar i skolan och sånt. Jag tycker att det är ett väldigt viktigt första möte. Då börjar också gruppbildningen bland föräldrarna på riktigt för första gången. Många har förstås redan varit i förskolan, och därför känner några kanske att det inte finns någon övergång alls, utan att det är ett kontinuum då man redan känner varandra och har redan lekt och varit på samma gård. Men det är en allmän övergång för alla, och beroende på barn gör man mycket i ett sådant här övergångsskede. Om man tänker på förskolan så samarbetar vi redan i god tid med speciallärare inom förskoleundervisningen. Vårdnadshavare kontaktar oss och funderar på vilken skola som barnet skulle övergå till. De vill veta vilka alternativ som finns, i synnerhet om barnet behöver stöd. Hos oss övergår barn som tidigare inte pratat finska samtidigt till inklusiv specialundervisning och börjar i regel sin lärstig inom den allmänna undervisningen, men vi måste så att säga också fundera på dem redan i det skedet. Och det är så klart lätt att samarbeta här, när förskollärarna är närvarande. De frågar ofta till exempel vad jag tänker om detta och om vi skulle träffas här. Vi ordnar elevspecifika övergångsmöten i fråga om övergången från förskolan till skolan. Målen är alltså att vi har så mycket information som möjligt för att lärstigen i skolan ska lyckas.    Talare 4: Och det har redan funnits flexibla grupperingar i förskoleskedet, jag har också själv varit med i detta samarbete. Förskoleelever har kunnat komma till klassrummet för första klassen för att göra uppgifter och tvärtom.    Talare 1: Ni har pratat om övergången från förskoleundervisningen till lågstadiet, vilken är den nästa större övergången?    Talare 5: Det finns många olika, naturligtvis också där, men som det redan har framkommit här är det i bästa fall just att det blir ett direkt kontinuum från grundskolan till högstadiet. Och man försöker verkligen göra övergången smidigare, och göra olika gemensamma saker så att det inte blir en större förändring däremellan. Vi utför många övergångsdiskussioner där till exempel vårdnadshavarna redan på våren kan kontakta oss och fråga om de kan komma och bekanta sig med skolan. Sedan träffar man där den speciallärare som eventuellt tar emot eleven och får lite information om den praxis som tillämpas i skolan. På detta sätt får man en känsla av vad skolans vardag består av i högstadiet. Det kan hända att eleven kanske besöker den nya skolan några gånger och träffar de nya vuxna där innan den egentliga skoltiden inleds.    Talare 3: Vi har även våra stödelever. De introducerar de blivande sjätteklassisterna, dvs. vi har den situationen att en del av våra elever på sätt och vis fortsätter i samma skola när vi har en enhetlig grundskola och så kommer det elever från två olika grundskolor, dvs. eleverna övergår från annat håll till en helt ny skola. Det är alltså på det viset ett intressant övergångsskede för oss, varpå vi håller kontakten via stödeleverna, och gör redan den processen bekant. Sedan har vi även ett sådant samarbete att våra lärare i åk 5–6, lärarna från grannskolorna därifrån eleverna övergår och lärarna i vårt högstadium har till exempel träffats och vi har tillsammans funderat på vilka saker som är väsentliga att beakta ur ämneslärarnas synvinkel, vilka färdigheter och baskunskaper som bör finnas och vilka som förutspår framgång i högstadiet med deras ögon. Och å andra sidan yttranden om vad klasslärarna anser om varför de har satsat på just dessa frågor och vilka de anser skulle vara goda förutsättningar då vi satsar på dessa. Det har framkommit mycket intressanta saker. Då var och en vill göra sitt bästa i sitt arbete, förekommer det till exempel att klassläraren samvetsgrant ofta hjälper eleven att se till att hen har med sig skolböckerna och att läxorna är gjorda. Ur ämneslärarperspektiv önskar man att ni redan i åk 6 övar på att eleven själv bär ansvar och följer sitt eget Wilma och kan använda programmet samt överlag sådana färdigheter som sedan i högstadiet underlättar användningen av programmet när det förändras. Sedan har vi introduktionsbesöken, de är betydelsefulla. Då man tänker på hur eleverna etablerar sig på skolan och då man vet att etableringen försvagas mot högstadiet, eller att eleverna måste arbeta mera på högstadiet och anpassa sig till grupper, för att det ska antyda en god etablering på skolan. Vi tänker då att om man frågar en högstadieelev varför hen kommer till skolan, så är det ofta kompisarna som är den första orsaken. Det är inte längre på samma sätt inlärningen eller läraren. Då försöker man, då vi vet vilka elever som kommer till oss, utreda just de kamratrelationer, i synnerhet för elever som vi vet att är skygga eller vilka elever elev- och studerandevården hoppas att skulle komma, prioritera dem först, så att de engageras i skolan och får en trygghetskänsla som befästs, men även i fråga om andra elever. Och å andra sidan gör vi medvetet så, att då det kommer elever från många olika skolor och vi blandar ihop klasser, ser vi alltid till att det kommer elever från åtminstone ett par skolor till samma klass så att det uppstår en gemensam Poris. Vi har inte filer för Hertonäs strand och Roihuvuoren ala-aste samt Porolahden peruskoulu, utan från och med det är vi en gemensam Poris. Om vi går på elevnivå, på samma sätt som mellan förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen, är det verkligen viktigt att vi kunde fortsätta till exempel med sådana expertgrupper och nätverk som eleverna har. I synnerhet då det ofta i många tjänster även finns en fas där man övergår från barnservice till ungdomsservice och den avbryts ofta, dvs. att vi kan och gärna redan på våren deltar i sådana möten och andra saker samt bekantar oss med familjen och den unga personen, så att vi är på kartan för att kunna hjälpa att nå den lyckade hösten. Johanna sade redan innan att en del av eleverna kommer flera gånger på besök. Varje sommar besöks vi av sådana elever som till exempel spänner sig inför skolstarten. De tränar i tomma skolan först och träffar enskilt oss vuxna.    Talare 1: Jo. Mari, du nämnde tidigare också engagemanget i skolan. Vilken betydelse har det i övergångsskedet? Varför är det viktigt att stödja elevernas engagemang i skolan?    Talare 3: Det är egentligen direkt kopplat till bland annat frånvaro, vi har också på en riksomfattande nivå märkt att vi måste jobba med det, att alla barn och unga följer skolans regler, engagerar sig i skolgången. Och å andra sidan ger det färdigheter för livet. Och vi vet ju att det är ytterst viktigt att bygga upp en bra relation mellan läraren och eleven. Detta gäller även kamratrelationer med kompisar, känslan av att min närvaro önskas här, jag blir uppmärksammad och att jag är en del av gruppen. Å andra sidan byggs det också upp av att man känner att jag behärskar detta, att jag till exempel vet var jag måste vara och när, eller vem jag kan be om hjälp. Därför måste man använda väldigt mycket tid för gruppbildning, att vara tillsammans. Våra ungdomar har också berättat vad de anser vara viktigt, överhuvudtaget en ständig tanke om gruppbildning och att man till exempel i början av lektionen använder fem minuter för att fråga hur de har det i dag. Det skapar en bra stämning i klassen, vilket möjliggör också inlärning. Det är superviktigt, och det sker flera saker. Ofta tänker vi endast ur inlärningssynvinkeln, naturligtvis försöker vi också bilda klasser så att de är pedagogiskt fungerande, men sen finns också aspekten med sociala relationer och allt annat där.    Talare 1: Ja. Om man då funderar övergången från lågstadiet till högstadiet i praktiken. När jag nu lyssnar er så är det tydligen inte enbart en liten stund i maj, när skolan slutar och börjar igen i augusti. Det gäller inte enbart dessa enstaka stunder, utan det är mycket mer långsiktigt arbete som måste göras för att göra övergången smidig. Och för att det ska lyckas, det är ett kontinuum och inte enbart själva övergången. Kan du Johanna berätta ur högstadiets perspektiv vad du i praktiken gör innan eleverna övergår till högstadiet?    Talare 5: Om vi tänker oss att det handlar om sjätteklassisternas vår, då kommer man faktiskt, som det redan har framkommit här, att träffa familjer som upplever att det är nödvändigt. På detta sätt gör man ankomsten smidig, varvid det är lättare att besöka platsen. Och sedan på hösten då ungdomarna kommer till högstadiet i fråga har de en bekant vuxen på plats när det kommer en enorm mängd ny information. Om man snappar upp en av dem, likt att den där vuxna kommer jag kanske ihåg, skapar det redan en känsla av trygghet för den unga, och vi naturligtvis... jag pratar i vi-form, eftersom vi är flera klasslösa, vi har var och en vår egen ansvarsklass, och vi försöker snappa upp dem som vi redan på förhand känner till att hen är på kommande till oss, och sedan skapa kontakten att hej, jag kommer ihåg dig, välkommen! Vi tror att upplevelsen byggs upp av små saker som av att komma hit och att eleven får känslan att hen tas i beaktande och så småningom blir en del av denna gemenskap.    Talare 3: Om man tänker att skolcoachverksamheten nu har fått sin början också i höst, har vi redan hunnit fundera och grubbla på hur vår skolcoach deltar i sjätteklassisternas övergång så att vi har en ny vuxen som kan hjälpa just i de situationer där det särskilt finns utmaningar. Likt många handledare [??{1} 00:13:43] som har varit hos oss en längre tid, är hen även en sådan person i övergångsskedet, det vill säga lärarna eller elev- och studerandevården tar inte hand om allt. Vi är många vuxna som tillsammans utför övergångsarbetet.    Talare 1: Vi har nu pratat mycket om varför smidiga övergångar är viktiga för eleverna. Men hur tänker ni ur lärarnas synvinkel, vad får ni av samarbetet i övergångsskedena och egentligen genom hela lärstigen för att göra övergångarna smidiga? Vad får ni av det?    Talare 5: Jag tänker, såsom vi redan diskuterat, att informationsutbyte ä viktigt. Att vi har den information som vi behöver, och i synnerhet ur stödperspektivet, vad vi måste göra för att elevens skolgång börjar så bra som möjligt och hur vi kan stödja hen. Jag tycker att detta har en viktig roll. När läraren vet hurdant stöd som behövs så hjälper det också hen i sitt arbete, hen kan stödja eleven bättre jämfört med en situation där hen inte har någon information.    Talare 4: Om man igen sätter sig i de yngsta elevernas värld och tänker att det kommer en förberedande elev till Finland från en helt annan stat, är det väldigt viktigt att känna till barnets skol- och språkbakgrund, riktigt vardagliga saker som är bra att notera då det nya barnet anländer, eftersom bland annat språket, skolan och alla ansikten är nya för hen. Ju mer vi vet, så naturligtvis kan vi stödja barnet så att det bättre än tidigare fäster sig vid denna nya omgivning, när det är en så enorm förändring att det åtminstone nu finns erfarenhet av dem själva.    Talare 3: Allt som oftast tänker man att det är viktigt att få en ny början, men jag tänker ändå att för ett barn eller en ung person kan en övergång alltid vara en ny möjlighet. Ibland är det väldigt spännande. Å andra sidan är det även bra att övergångarna finns och att man lär sig dem redan under skolgången, att det sker förändringar i livet och att de i regel alltid går helt bra. Men naturligtvis är det sorgligt att om man inte har den informationen så kan man inte hjälpa till vid övergången, och då förlorar vi lite tid. Å andra sidan vet och förstår vi att ett barn kan ha haft ärende under förskolan, men att det under sommaren har det skett tillväxt, och att det i den nya omgivningen framkommer nya saker som endå kräver sådan flexibel och situationsenlig verksamhet. Tiia sade [?? 00:16:26] i anslutning till den förberedande undervisningen att vi har ett led när man övergår från den förberedande undervisningen till den allmänna undervisningen, och till exempel vid övergången till oss har vi redan funderat på en sådan modell, att vi i god tid, medan eleven fortfarande deltar i den förberedande undervisningen, redan börjar fundera på vilken den framtida skolvägen kommer att vara inom den allmänna undervisningen, kommer den att ske i vår skola eller någon annanstans. Och om den är hos oss, funderar vi redan i god tid på vilken den framtida klassen kommer att vara. Lite i taget, när man från den förberedande undervisningen ofta på basis av skolgångshistorian och färdigheterna börjar integreras i något ämne, görs allt detta redan i den kommande klassen. Vi sammanträder även sektorövergripande. Tillsammans med specialläraren och lärarna i finska som andraspråk funderar vi på vilken fortsatt lärstig som skulle vara den bästa för just barnet eller den unga personen i fråga. Vid den tidpunkten som övergången till den allmänna undervisningen närmar sig, kommer vi att utse vänelever till exempel som stöd för eleven. Även en stödvuxen, det vill säga någon av våra vuxna inom elev- och studerandehälsan, speciallärare eller skolcoach, utnämns till flerspråkig handledare för övergångsskedet, varvid man på sätt och vis säkerställer och stöder, eftersom det ändå är ett stort steg in i den allmänna undervisningen, även om man i gruppen i fråga förhoppningsvis har framgått lite i gången och det har uppstått sociala relationer. Egentligen handlar det om en lite liknande situation då det till exempel anländer en ny elev till klassen.    Talare 4: Ja, precis... igen kommer vi till etableringen på skolan och den kontinuerliga gruppbildningen. Det börjar på sätt och vis åter, man kan nödvändigtvis kanske inte säga från början, men då det kommer nya barn är det ju nytt för alla, inte enbart för det barnet som kommer som nytt. Vi lärare ansvarar för det och vi gör det till ett så kallat gemensamt mål, avsikt att alla ska ha det bra i vår klass. Åtminstone hos oss. Det har även att göra med detta, nu aningen slingrande till övergången till åk 7, då man själv även haft många sjätteklassister, att hela årskursklassen samarbetar tätt. Oberoende förberedande elever, elever i specialundervisning eller elever i många klasser, så samarbetar vi med den åldersklassen ända från första klassen, och att vi fysiskt befinner oss i tre olika hus. På detta sätt är omständigheterna hela tiden bredare och mer omfattande för den nya eleven. Likt att hej, här hittar jag ju kompisar trots att bokstaven på klassen nödvändigtvis inte är den samma. Jag kan även ha en kompis från 2 C, fastän jag själv går i 2 B. Det spelar ingen roll. Och då eleverna är äldre och övergår till högstadievärlden, sänks åter en tröskel, åtminstone för eleverna i vår egen skola. Då klasserna blir blandade, som Mari redan sade, har eleverna ändå en hel del bekanta ansikten där, så man inte behöver vara nervös inför dem. Det finns ju trevliga, bekanta personer där, och arbetet fortsätter. Vi strävar även med de nya eleverna efter att de etablerar sig i den gruppen och detta hus. De vuxna blir också så bekanta som möjligt. Allt kretsar inte hela tiden kring en och samma lärare som naturligtvis är viktig, utan man bekantar sig mer omfattande.    Talare 3: Det här är faktiskt en sådan sak vi just har pratat om med ämnesläraren, hurdana metoder vi kunde ha då vi ändå är en stor skola, och undervisar alla, hur vi då kunde känna igen varandra, eftersom det ändå ger samhörighet, trygghetskänsla, känsla av att bli sedd då du känner och vet att det där är den läraren, och att detta är Liisa och det där är Matti, och så vidare. Vi riktigt tänkte att man även borde hålla sådana undervisningsveckor med lärarbyten för att medvetet undervisa andra grupper, som inte har som mål att undervisningen ska eftersträva något extraordinärt, utan att det uttryckligen med perspektiv för bildande av en gemenskap ska betraktas som värdefullt och viktigt.    Talare 1: Det låter som att ni har många slags strukturer här i skolan. Eller att ni har många olika metoder för att stödja eleven på en enhetlig lärstig. Att det blir ett kontinuum. Jag har redan tappat räkningen då ni har listat upp vad allt ni gör här. Det är precis så att det inte är de enstaka handlingar som var och en gör i sina egna skrymslen, utan det är uppenbart att hela samhället behövs för det. Planmässighet och upprepning behövs för att det faktiskt börjar fungera. Om man funderar på ledningen av skolan och på rektorns roll, har detta överhuvudtaget krävt något särskilt av dig Mari eller ledningen av er skola att ni på detta sätt har börjat utveckla övergångarna och stödet för och smidigheten i dem?    Talare 3: Jag tycker att det naturligtvis är de frågor som betraktas som viktiga och värdefulla, för dem finns tid och plats. Detta har naturligtvis uppstått i samarbete mellan oss lärare, elev- och studerandevården och våra samarbetspartner. Eftersom det är vår allas gemensamma sak utför vi mycket nätverkssamarbete via vilket man tillsammans med föräldrarna skapar goda övergångar och förtroende även för skolan. Vi bör kunna skapa förtroende för föräldrarna i dessa situationer för att allt kommer att gå bra, och på något sätt agera tillsammans i processen. Det kräver naturligtvis att vi har skapat gemensamma spelregler, prövat saker och konstaterat att något fungerar och något annat inte fungerar så bra. Det handlar om dialog. Om jag nu tänker på vad vi just nu till exempel verkligen är intresserade av, är det härligt att även grannskolor kommer med och gör saker tillsammans med oss. Jag anser alltså att det ur vårt perspektiv även är en värdefull sak att ju mer vi gör i dessa tre skolor, även om saker och ting går i samma riktning och sedan på samma sätt, desto lättare sker övergången. Även det att det är en stor glädje att vi har en klasslärare, ämneslärare och specialklasslärare och att vi har en mångsidig skola. På detta sätt får vi med många perspektiv och mycket kunnande i detta.    Talare 1: Jag hoppas att det bland lyssnarna också finns sådana personer som funderar på hur de kan främja och utveckla smidiga övergångar i sin egen skola. Har ni några tips för hur man kan främja det i den egna skolan?     Talare 3: En sak som vi åtminstone har lärt oss i flera frågor, inom gruppering och i flera andra fall, att det lönar sig att fråga eleverna vad som eventuellt kan fungera. Man kommer mycket lättare undan än om vuxna skulle sitta runt ett och samma bord och komma på något och sedan konstatera att det inte sen heller var en så bra sak. Man kunde kanske ge ett tips om det. I höstas prövade vi första gången även på att bjuda in föräldrarna till eleverna i åk 5–6 från de skolor därifrån eleverna övergår till oss, de egna föräldrarna och sedan våra högstadieelevers föräldrar till ett gemensamt föräldramöte, som uttryckligen innehöll teman i anslutning till pubertetsåldern som berör alla, andra är redan i den åldern och för andra är den påkommande. Salen var full av människor. Vi fick positiv respons om det och jag tyckte att det lyckades bra, och vi kommer säkert att fortsätta med det.    Talare 1: Vi har bett alla våra gäster i podcasten alla fylla i en sån här gästbok och jag läste vad ni har svarat på frågorna i den. Jag var mycket glad över att ni alla hade svarat på frågan om vilket konstverk som beskriver ditt arbete just nu. Du Tiia hade svarat Reidar Särestöniemi och verket Suopursuja. Nu måste jag säga att jag är ett stort Reidar-fan och var väldigt glad över att du hade nämnt ett verk av Reidar. Du beskrev också varför just detta verk beskriver ditt arbete just nu. Vill du berätta?     Talare 4: Jag valde verket eftersom jag har mina rötter i Kittilä och Salla, jag är alltså från Lappland och det ligger mig varmt om hjärtat. Jag skrev att vardagen är färgstark, arbetet är färgstarkt. På något sätt kom jag i denna situation att tänka på detta verk.    Talare 1: Johanna, du hade också besvarat frågan om vilket konstverk som beskriver ditt arbete, och du svarade Hugo Simberg.    Talare 5: Där stod En skadad ängel, där två pojkar bär den sittande ängeln på bår. Och tanken är på något vis att alla har en stödperson.    Talare 1: Härligt. Det är en helt underbar idé. Mari, du hade ännu fått frågan att vilket verk som beskriver ditt arbete just nu, du har svarat, förhoppningsvis uttalar jag det korrekt, Joan Miró, Morning Star.    Talare 3: Jag valde det på grund av att...då man precis frågade hur det just nu känns, så kändes det i den stunden tilltalande. I första ögonkastet kan det se ut att arbetet är aningen kaotiskt, eftersom det innehåller mycket av allt, men då man stannar upp för att kolla närmare, har alla saker med varandra att göra och man hittar rytm, upprepningar, kopplingarna till den finns där. Den bildar ett nätverk som fungerar ihop. Framför allt det att där finns mycket av allt, skapar helheten och ekvationen, och att man aningen måste stanna mitt i den. Och jag tycker att det på sätt och vis beskriver övergångar och överhuvudtaget att man gör tillsammans. Och att alla vill att det här ska gå bra och att vi ska lyckas tillsammans.    Talare 1: Ett stort tack till er tre för att ni var här idag och diskuterade om övergångar. Och en riktigt trevlig kommande vinter.    Talare 3: Tack detsamma.     Talare 4: Tack.    Talare 5: Tack.     Talare 2: Mer information om smidiga övergångar för eleverna för Helsingfors stads personal finns i Opehuone under Esiopetuksesta perusopetukseen och Alakoulusta yläkouluun.    Talare 1: Detta var podcasten Fungerande praxis under lärstigen.      Talare 2: Podcasten har producerats som en del av Helsingfors stads fostran- och utbildningssektors utvecklingsprogram Utbildning för alla inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen.    [äänite päättyy]

Puotilan ala-asteen koulun erityisluokanopettaja ja apulaisrehtori Nina Sillanpää sekä kuraattori Jenni Puustell-Kaskimo kertovat, miten varhainen tuki ja monialainen yhteistyö tukevat oppijoiden oppimista ja hyvinvointia. Lisäksi jaksossa keskustellaan myös siitä, miten varmistetaan oppijoiden ja huoltajien osallisuus ja mikä merkitys toimivilla yhteisöllisen opiskeluhuollon rakenteilla on oppijoiden ja koko yhteisön hyvinvoinnille.     Lisätietoa aiheesta löytyy Helsingin kaupungin työntekijöille Opehuoneesta Yksilökohtaisen opiskeluhuollon monialaisen työskentelyn prosessikuvauksesta. ​ Tutustu myös Matalan kynnyksen palvelumalliin .   Tekstivastine: [äänite alkaa]      Puhuja 2: Moi! Mä olen Laura Hovila.       Puhuja 1: Ja mä olen Leni Pennanen.      Puhuja 2: Tämä on Toimivat tavat opinpolulla -podcast. Tässä podcastissa jaetaan esi- ja perusopetuksen hyviä käytänteitä inklusiivisen toimintakulttuurin ja oppijan sujuvan opinpolun tueksi.      Puhuja 1: Joka jaksossa Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen timanttiset ammattilaiset kertovat, millaisia toimivia tapoja heillä on arjessaan kaikkien oppijoiden kanssa.      Puhuja 2: Saat joka jaksosta konkreettisia keinoja työsi tueksi.      Puhuja 1: Tervetuloa toimivien tapojen opinpolulle!    Puhuja 1: Kiva fiilis tänään.     Puhuja 2: Joo, on. Tänään on ollut hyvä päivä ja on tosi mukavaa, Leni, olla taas täällä podcastin äärellä.    Puhuja 1: No niin on. Ja tämän jakson aiheena meillä onkin monialainen yhteistyö oppijoiden oppimisen ja hyvinvoinnin tukena.    Puhuja 2: Kyllä. Meillä on vieraana Puotilan ala-asteen koulun kuraattori Jenni Puustell-Kaskimo, sekä erityisluokanopettaja ja apulaisrehtori Nina Sillanpää.    Puhuja 1: Kyllä, ja tänään keskustellaan erityisesti siitä, millaista varhaisen tuen toimiva monialainen yhteistyö on, ja myöskin siitä, että miten ne YHR-rakenteet, eli yhteisöllisen opiskeluhuollon rakenteet, tukevat yhteistyötä ja mahdollistavat yhteisön hyvinvoinnin. Mitä muuten, Laura, sulla tulee mieleen, kun puhutaan monialaisesta yhteistyöstä?    Puhuja 2: Hyvä kysymys. Ekana tulee mieleen, että monialainen yhteistyö koskee ihan meitä jokaista siellä oppijoiden kanssa työskentelevää. Eli se on sitä esimerkiksi opettajien, opiskeluhuollon ja eri yhteistyötahojen välistä yhdessä toimimista sekä yksittäisen oppijan että koko yhteisön oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseksi.     Puhuja 1: Totta, joo. Eli siis esi- ja perusopetuksen henkilöstö toteuttaa monialaista yhteistyötä päivittäin.    Puhuja 2: Niinpä. Ja hei, miten se varhainen tuki, jonka Leni äsken mainitsit, niin mitä se meinaa?    Puhuja 1: Ymmärrän varhaisen tuen ainakin niin, että se on joka päiväistä kohtaamista. Tutustutaan oppijaan muutenkin kuin oppimisen näkökulmasta. Eli aikuiset tuntevat lapset muutenkin kuin oppijoina.    Puhuja 2: Kyllä. Oppijalla on kokemus siitä, että hän tulee nähdyksi sellaisena kuin on. Saa olla oma itsensä. Kokee kuulumansa ryhmään ja yhteisöön. Kaikki tämä lisää turvallisuuden tunnetta.    Puhuja 1: Joo, ja varhainen tuki on myös luottamuksellisen ilmapiirin rakentamista. Että se toimiva monialainen yhteistyö ja varhainen tuki mahdollistaa sen, että se tuki tulee oppijan ja hänen huoltajan luo oikea-aikaisesti ja myöskin ennaltaehkäisevästi.    Puhuja 2: Joo, just nimenomaan, ja että se tuki on myös oikeanlaista. Mielenkiintoinen jakso tulossa.    Puhuja 1: No on. Ja mehän kuullaan myös jakson lopussa, että mitä meidän vieraat ovat vastanneet vieraskirjan kysymyksiin. Tervetuloa!     Puhuja 1: Metro on tuonut meidät tänään Puotilan ala-asteen koululle Itä-Helsinkiin. Ollaan täällä kuraattori Jenni Puustell-Kaskimon työhuoneella. Moi vaan, Jenni.     Puhuja 3: Moi.     Puhuja 1: Ja täällä on myös erityisluokanopettaja ja apulaisrehtori, Nina Sillanpää.     Puhuja 4: Moi moi.     Puhuja 1: Oppiminen ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä ja siksi me ollaan haluttu syventyä tänään tähän toimivaan monialaiseen yhteistyöhön, erityisesti varhaisen tuen näkökulmasta ja miten monialainen yhteistyö tukee oppilaan oppimista, koulunkäyntiä ja hyvinvointia. Tänään olisi tarkoitus keskustella myös siitä, miten varmistetaan oppijan ja huoltajan osallisuus ja mikä merkitys koulun toimivilla yhteisöllisen opiskeluhuollon rakenteilla on siihen oppilaan ja sitä kautta koko kouluyhteisönkin hyvinvoinnille. Kiitos, että saimme tulla tänne Puotilaan vierailemaan ja tervetuloa podcastiin.     Puhuja 4: Kiitoksia.    Puhuja 3: Kiitos, ja tervetuloa tänne Puotilaan.    Puhuja 4:Lämpimästi tervetuloa.    Puhuja 1: Hei, puhutaan vähän kuraattorin ja erityisopettajan yhteistyöstä. Kauan te olette tehneet, Nina ja Jenni yhteistyötä ja millaista se teidän yhteistyö muun muassa on ollut?    Puhuja 3: No se on alkanut silloin ihan heti kun olen tullut 2019 Puotilaan.    Puhuja 4: Joo, se oli just näin. Heti jotenkin päästiin Jennin kanssa samalle aaltopituudelle, ja Jenni tuli tosi aktiivisesti mukaan siihen meidän yhteistyöhön. Toki kun on yleisopetuksen luokka ja pienryhmä siinä yhdessä, samassa tilassa 33 oppilasta, niin siinä sattui ja tapahtui kaiken näköistä. Mutta että sä olet tullut meidän retkille vaikka mukaan ja olet ollut siinä arjessa läsnä niille oppilaille ja meille aikuisillekin koko aika. Se mun mielestä tuo semmoista turvaa sekä lapsille että aikuisille, kun on tuttu naama sen kuraattorin nimen takana, niin se on ollut semmoinen oppilaillekin mukava juttu, että he helposti sitten voi kohdata sut. Ja jos tulee jotain pulmia, niin sitten on helpompi lähestyäkin ihan varmasti.    Puhuja 1: Kiva kuulla, Nina, sä kerroit, että Jenni on ollut mukana niillä retkilläkin, että Jenni on tullut tutuksi myös sellaisissa tilanteissa, kun ei ole vielä jotakin huolta. Eli Jenni myös kohtaa oppilaita ennaltaehkäisevässä mielessä, varhaisen tuen vaiheessa, rakentaa sitä luottamusta ja tulee tutuksi.     Puhuja 4: Just näin.     Puhuja 1: Joo. Vielä kysyisin, että mitä muuta teillä tulee mieleen, että mikä teidän yhteistyössä on ollut toimivaa oppilaan tukemiseksi. Osaatteko sanoa jotain hyviä käytänteitä tai mikä teillä toimii erityisesti?    Puhuja 3: Se joustavuus mikä niissä asioissa on, ja saa aika nopeasti kiinni tilanteesta. Samoin sitten Nina on hyvin osannut myös markkinoille ja vanhemmillekin sitä, että tämän kaltaista apua on ja että koulussa on joku tukihenkilö. Ja Nina, sun ansiota on myös monesti se, että riittävän ajoissa on jo tullut. Kaikkina näinä vuosina. Se on jotenkin ammatillisesti sellaista, että me täydennetään toisiamme. Ja silloin siinä se lapsen etu jotenkin hyvin smoothisti tulee toteutumaan. Ehkä lempeys on yksi semmoinen sana.    Puhuja 4: Joo, ja sitten just mä myös ottaisin tässä esille sen, että me ollaan hyvin paljon käytetty aikaa siihen, että me käydään dialogia yhdessä. Aikaisemmin, kun me oltiin väistötiloissa ennen kuin tämä uusi hieno koulu rakennettiin, niin meillä oli työhuoneet ihan vastapäätä toisiaan, niin me saatettiin hyvinkin pitkiksi ajoiksi jäädä keskustelemaan asioista ja ihan elämästä ylipäänsä. Sitten kun tavallaan se keskinäinen luottamus on tosi vahva  ja näkemys siitä, että miten me voidaan parhaiten tukea meidän lapsia, niin se on se peruskivi  meidän yhteistyölle myöskin.    Puhuja 3: Se on hirveän vahva. On ollut isoja ja hitaita keissejä, että on mietitty, että miten päästään siitä eteenpäin. Sitten ihan siellä kun mennään tosi vahvan tuen tarpeeseen, ja ne asiat hitaasti etenevät, yksi askel eteen ja kaksi taakse ja kolme sivulle ja näin, niin siinä jotenkin sen toivon ylläpitäminen. Lapsillekin pitää sitä toivoa ja iloa, mutta siinä myös se, että jaksaa. Kyllä tämä työ, mitä me tehdään, niin kyllä se jossain kohtaa kantaa hedelmää. Ja tietysti myös niissä, että kun me ollaan mietitty ja analysoitu niitä asioita, niin kyllähän siinä se oma ymmärrys ja varmasti molempien ymmärrys lisääntyy. Koska me tullaan vähän eri näkökulmista ja sitten, että ai niin joo, että tuotahan mä en nyt tullutkaan ehkä ihan miettineeksi. Että niinpä, että voisihan se olla tuostakin kysymys ja tuokin saattaisi auttaa.    Puhuja 1: Vautsi, tuossa juuri Jenni sanoit myös aikaisemmin siitä, että ammatillisesti täydennätte toisianne. Jos ymmärrän oikein, että kun teette monialaista yhteistyötä ja katsotte sitä oppijan tilannetta, koulunkäyntiä, oppimista, niin tuotte... Siellä on se pedagoginen tieto ja sitten siellä on se kuraattorin sosiaalinen hyvinvoinnista tuleva tieto ja ne yhdessä, ja lapsi on siinä keskiössä, ja sitten vielä se huoltajilta saatu tieto siitä lapsen tilanteesta, niin nämä yhdessä ja samanaikaisesti. Tämä hienosti kuvasi sitä, miten samanaikaisesti tarvitaan molempien osaamista, sitä työotetta.    Puhuja 4: Joo, ja sitten se on usein niin, että helposti jää vähän yksin asioiden kanssa, mutta sitten kun sulla on juuri vähän eri näkökulmasta tulevan ihmisen kanssa mahdollisuus käydä sitä dialogia, että mitä tässä tapahtuu, mihin me mennään tästä tilanteesta, miten me pidetään se positiivisuus yllä, miten me ollaan rakentavia, niin siihen saa ihan uuden näkökulman, mikä sitten näyttäytyy siinä, että että se lapsi toivottavasti voi paremmin.    Puhuja 3: Niin ja sitten se, että se on riittävän pitkä se tuki. Jos on yksin, niin ei jaksa. Se matka on rankka. Jotenkin, että sulla on vierelläkulkija, joka pystyy sekä ne ilot että ne kompastukset jakamaan.    Puhuja 1: Tuleeko teillä mieleen jotain muuta, että miksi on tärkeää, että kuraattori ja erityisopettaja tekee yhteistyötä? Tietenkin monialaisessa yhteistyössä opetus- ja opiskeluhuoltohenkilöstö tekee yhteistyötä, mutta mitä te ajattelette, että miksi teidän on hyvä tehdä oppilaan oppimisen ja koulun käynnin tukemiseksi? Tuleeko jotain muuta vielä mieleen?    Puhuja 3: No tietysti tulee sen oppilaan puolesta, mutta sitten myös, että me ollaan yhteisössä. Että myös se, että mitä hyvää se tuo yhteisöön. Ja se on meidän tärkeää muistaa, että me ollaan myös vastuussa siitä, että me ollaan vastuussa Puotilan hengestä joka ikinen. Ja onneksi täällä niin moni haluaa, että se Puotilan henki elää ja on ja vahvistuu.    Puhuja 4: Joo, se kyllä kantaa, että se pohjavire on se rakentava ja positiivinen. Ja esimerkiksi me ollaan oltu tässä just Jennin kanssa yhdessä ja oli muitakin meidän koulun aikuisia. Neljä muuta.    Puhuja 3: Neljä muuta. Meillä oli hieno kuuden hengen ryhmä.    Puhuja 4: Tällainen Hyvinvoinnin juurilla -koulutus. Oltiin onnekkaita, että siihen päästiin. Ollaan saatu siellä jutella yhdessä ja taas kerran tuoda niitä monialaisia näkemyksiä siihen, miten me kehitetään meidän koulua siihen suuntaan, että olisi mahdollisimman hyvä paikka kaikille meidän oppilaille ja aikuisille. Siinä mietittiin, miten tärkeässä osassa on luottamus. Miten voidaan vahvistaa luottamusta toisiimme ja myös kotien ja oppilaiden suuntaan.    Puhuja 3: Joo ja siinä myös luottamuksen lisäksi se kunnioitus ja semmoinen ymmärrys. Siinä oli se myös, että meillä oli yhteistä aikaa miettiä ja pohtia, miettiä meidän arvoja. Me tullaan sen ryhmän kanssa viemään meidän ys-kokouksiin eteenpäin niitä asioita ja mietitään ja rakennetaan.    Puhuja 4: Se on tosi tärkeää myös, että tuodaan koko yhteisöllä niitä hyviä juttuja, että mitä me ollaan jossain saatu koulutuksessa, että se ei vaan jää pienen piirin iloksi, vaan että se on oikeasti kaikkien hyötynä sitten jossain vaiheessa. Ja juuri miten tärkeää on joku yhteisen arvopohjan vankistaminen ja miettiminen, että ollaanko me kaikki varmasti samalla sivulla sen suhteen, mitä me koetaan tärkeäksi.    Puhuja 1: Sä, Nina, mainitsit tuossa hyvinvoinnin juurilla koulutuksen yhteydessä tuon huoltajien kanssa tehtävä yhteistyön, niin mitä ajatuksia teillä on tässä monialaisessa yhteistyössä, mitä oivalluksia syntyi ehkä siellä Hyvinvoinnin juurilla, että miten varmistetaan tässä oppilaan, oppimisen ja koulunkäynnin tukemisessa se oppilaan ja huoltajan ääni ja että he ovat keskiössä ja heidän ääni tulee kuulluksi?    Puhuja 3: Tässä ainakin niiden oppilaiden... Me tehdään niin kuin kaikissa luokissa, että nyt on minä ja sitten meidän laaja-alainen, niin me tehdään semmoiset ilmapiirikartoitukset, jaa ne käydään sitten yhr:ssä läpi opettajan kera, mutta myös niin, että oppilaille palautetunnit. Sieltä otetaan pari nostoa, mitä oppilaat haluaa ja opettaja, että näihin kiinnitetään huomioon. Sillä tavalla, että se on oppilaita kohtaan tosi kunnioittava, että kun heiltä... Nyt tiedätte, että on paljon kaiken näköisiä kyselyitä, niin he saavat sen palautteen siitä myös ja niistä jutellaan niistä asioista. Vaikka mä olen siellä ensimmäisellä palautetunnilla mukana, niin se työ jatkuu vielä siellä omassa luokassa ja niistä jutellaan. Näistä tietysti, että me käydään siellä, niin vanhemmille laittaa viestiä, että he on tietoisia. Toisaalta myös, että me nähdään paljon vanhempia. Osalle juurikin ihan sen, että kaikilla se äidinkieli ei ole se suomi. Sitten on hyvä nähdä kasvokkain ja nähdä semmoisessa neuvottelussa, että meitä on niin kuin muutama kouluaikuinen siinä mukana.    Puhuja 4:  Ja paljon tavataan vanhempia tosiaan, niin kuin Jenni tuossa äsken sanokin. Minulla erkkaluokan opettajana on tietysti se ilo, että minulla on niin vähän lapsia että pystyn tapaamaan heitä vähän reilumminkin. Aina kun tuntuu siltä, että on jotain, mitä on sydämellä, niin mieluiten istutaan alas ja yhdessä mietitään, että miten päästään tästä eteenpäin. Niissä kohtaamisissa mun mielestä äärimmäisen tärkeää on se molemminpuolinen kunnioitus. Me täällä koulussa niin me koetaan, että huoltajat on oman lapsensa parhaita asiantuntijoita, tietää mitä sinne lapsen elämään kuuluu, että otetaan se vastaan, mitä he sanoo ja kuullaan aidosti ja kuunnellaan. Ettei se ole sitä, että me piiloudutaan jonkun opettaja- tai kuraattorin jargonin taakse ja kerrotaan, että no näin teidän pitää teidän lapsen kanssa tehdä, vaan käydään siinäkin dialogia ihmisten keskeen ennen kaikkea. Taas me palataan ehkä siihen humaaniuteen ja lämpöön ja tällaiseen. Mä luulen, että meillä on muillakin kuin meillä kahdella hyvin vahva ajatus siitä, että me halutaan kohdata oikeasti aidosti niitä meidän oppilaita ja heidän huoltajiaan ja rakentaa nimenomaan sitä yhteistyötä.    Puhuja 3: Juuri se, että nähdä se lapsi muunakin kuin oppilaana ja oppijana. Nähdä nimenomaan se lapsi.     Puhuja 1: Itse ajattelen just, että se on sitä varhaista tukea, että me tutustutaan oppilaisiin muunkin kuin oppimisen näkökulmasta ja rakennetaan sellaista kokemusta, että jokainen oppilas on merkityksellinen ryhmän ja yhteisön jäsen. Mitä te ajattelette tästä varhaisesta tuesta. Tässä on mainittu jo paljon. esimerkkejä kohtaamisesta ja yhr:stäkin puhuttiin, mutta tuleeko jotain muuta vielä mieleen, että mitä kaikkea se yhteistyö teidän välillä tai kouluyhteisön aikuisten välillä on varhaisen tuen näkökulmasta ennaltaehkäisevässä mielessä?    Puhuja 4: Mulle tuli heti mieleen se, että kun meillä on tosiaan oppilaille se kysely, jonka Jenni vetää yhdessä elan kanssa, niin siinä just on yksi kysymys niille oppilaille tai lapsille. Miten se nyt meni?    Puhuja 3: Onko se siitä kiinnostuksesta?     Puhuja 4: No joo.     Puhuja 3: Mä arvasin, että sä sanot. Mä olisin sanonut ihan samaa. Sielunsiskoja ollaan.     Puhuja 4: Kyllä. Sano sä nyt se, koska sä olet ollut niissä mukana ja sä muistat.     Puhuja 3: Se on siitä juuri, että tunteeko lapset, oppilaat niin, että koulun opettajat ovat kiinnostuneita heistä. Siitä mä oon ollut niin iloinen, että nyt ne luokat, mitä ollaan, ja niitä on jo tosi monta. En sano, että monta, kun en muista, että en huijaa. Niin siellä on tullut se, että heillä on se kokemus, että koulun aikuiset välittää. Koska se ei ole mikään itsestäänselvä asia, että kun näitä on tehty eri... niin jossain on ollut aika karmeatakin luettavaa. Ja se tunne, vaikkei se olisi edes totta, niin se tunne, että koulun aikuiset ei välitä, niin näissä on ollut hyvät tulokset.    Puhuja 4: Sitten se on myös, että on tavallaan koulun aikuisilla semmoinen yhteinen linja siinä, että me ollaan tässä yhdessä. Kaikki on meidän oppilaita, kaikki on meidän yhteisiä Puotilan lapsia, eikä sillä tavalla, että no niin, nuo ovat nyt tuon luokan oppilaita ja nuo tuon luokan oppilaita, että mä en puutu kuin omiini ja omieni asioihin, vaan että on semmoinen koko kylä kasvattaa -meininki. Kaikki tehdään yhdessä, kaikki puututaan samalla lailla, ollaan kaikki yhtä turvallisia aikuisia.    Puhuja 1: Hei mä nappaan heti tuohon, tuo on mun suosikkiajatus tuo koko kylä kasvattaa, tai että tarvitaan kokonainen kylä kasvattamaan lasta, niin vielä tästä monialaisesta yhteistyöstä, että keiden muiden kanssa te teette yhteistyötä, tai on hyvä tehdä, kun ajatellaan koulun ulkopuolisiakin toimia, tai ulkopuolisia, mutta niitä joiden kanssa koulu tekee yhteistyötä lapsen tueksi?    Puhuja 4: Oli hyvä, että sä kysyit, koska meillä on ihana tilanne. Meillä on täällä nuoriso-ohjaaja, joka on meillä ihan kokoaikaisena. Toivottavasti jatkuu vielä pitkään tilanne näin. Hänen kanssaan tehdään paljon yhteistyötä. Sitten meillä on yhteistyötä vaikka Itäluotsin kanssa ja nuorisotalojen kanssa. Meillä on täällä semmoinen, nyt koetan sanoa oikein sen nimen, Olkkari-toiminta, niin Olkkari kokoontuu täällä meillä kaksi kertaa viikossa. Se on mielestäni aika huikeaa, koska meillä on tosi paljon vanhoja oppilaita täällä, jotka ovat nyt jo yläkoulussa, niin he haluavat tulla tänne meille viettämään vapaa-aikaansa. Tämä on oppilaalle turvallinen paikka viettää aikaa myös koulun jälkeen. Antin kerhossa he sitten ovat neljä kertaa viikossa parhaimmillaan koulun jälkeen.    Puhuja 3: Sitten tietysti ihan perinteiset niin kuin perheneuvola ja lastensuojelu ja näin.    Puhuja 4: Mä sanoisin, että tuossa on myös se, että opettajat on ehkä semmoinen ammattiryhmä, että ne on aina niin kuin kokenut, että hei mä pärjään yksin  ja mä hoidan tämän. Tavallaan kun tämä yhteiskunta on tullut niin kuin kompleksisemmaksi, niin sun ei enää tarvitse pärjätä yksin ja on eri alojen asiantuntijoita, joiden osaamista voi käyttää hyödyksi. Esimerkiksi intrassa, ihanaa kun se nyt näkyy kaikille opettajille, että kaikki opettajat pääsevät sinne intraan, niin siellä on ihan loistava se lasten, nuorten ja perheiden matalan kynnyksen palvelumalli, josta löytyy ihan hirveästi jeesia ihan arkipäivän tilanteisiin ja siihen, että mistä mä voisin löytää apua erilaisiin tilanteisiin. Se on huippua, kun voi mennä kysymään vaikka kuraattorilta tai rehtorilta tai keneltä vaan. Kunhan vaan saa suunsa auki, että hei, mulla on nyt tämmöinen tilanne, miten mä saisin apua, kun tämä kuorma alkaa olla mulle liian iso. Niin se, että rohkeasti vaan kaikki menisi pyytämään apua ja varaa vaikka konsultaatioajan. ja kysyy siinä sitten, että hei miten tästä nyt eteenpäin. Ei vaan jää yksin. Se on kaiken A ja O.     Puhuja 1: Toi oli kiva, kun Nina olit bongannut intrasta nyt tämän matalan kynnyksen palvelumallin ja sieltä Opehuoneestahan löytyy myös tämä yksilökohtaisen monialaisen opiskeluhuoltotyön prosessimallikuvaus. Toivottavasti meni nyt oikein. Siellä kuvataan sitä monialaista yhteistyötä: kun herää oppilaasta huoli, niin miten voidaan lähteä siihen yhteistyöhön koulun aikuisten kesken ja miten otetaan yhteys kotiväkeen ja miten kuullaan oppilasta ja heti lähdetään siihen yhteistyöhön yhdessä. Meillä on ollut tässä podcastissa tapana pyytää vieraita täyttämään vieraskirjaa. Täällä oli todella ihania vastauksia näihin kysymyksiin. Täällä oli esimerkiksi tämmöinen kuin "Mikä sinua innostaa työssäsi juuri nyt?" Nina, sinä olit vastannut, että hyvinvointi on sydäntä lähellä. Johtuisiko tuoreesta Hyvinvoinnin juurilla -koulutuksesta ja johtoryhmävalmennuksesta? "Koulussamme toteutetaan tänä syksynä myös hyvinvointiaiheinen ilmiökokonaisuus." Haluatko kertoa tästä jotain?    Puhuja 4: Joo, meillä on tosiaan ilmiö tänä vuonna hyvinvointi. Halutaan jalkauttaa sitä ajatusta siitä hyvinvoinnista, että mihin kaikkeen se voi liittyä myös oppilaille ja ihan koko koululle. Ja sitten miettiä niitä ihan konkreettisia hyvinvointitoimia, mitä me voidaan tehdä aikuisten kesken ja oppilaiden kesken. Tämä koko spektaakkeli huipentuu siihen, että meillä ei olekaan ihan perinteistä joulujuhlaa, vaan meille tulee sellaiset hyvinvointimessut, johon vanhemmat pääsee myös tutustumaan. Sitten saadaan myös jakaa ja nähdä, että mitä kaikkea muut on keksinyt ja mistä asioista muut ovat innostuneet. On tärkeää, kun esimerkiksi puhuttiin siitä, että kun osa pääsee johonkin kivaan koulutukseen, niin jaettaisiin sitä tietoa muille, niin samalla tavalla. että tehdään näkyväksi sitä, mitä me tehdään siellä luokissa tai kortteleissa tai missä ikinä tehdäänkään. Sitten kaikki pääsisivät nauttimaan ja näkemään niistä työn hedelmistä. Sitten voidaan olla onnellisia, iloisia ja ylpeitä omista suorituksista.    Puhuja 3: Tässä se "huomaa hyvää" ja mitä ollaan monissa kohtaa... Sitä, että lähdetään sieltä kautta ja jotenkin sen ilon ja toivon kautta. Samoin, että olen aina pitänyt kaveritunteja, en ole pitänyt kiusaamistunteja. Sekin, että mikä edellä me menemme ja päästään siihen päämäärään, että olisi kaikilla hyvä olla täällä.    Puhuja 1: Jenni, sulla oli myös, että sua innostaa työssäsi juuri nyt monet asiat, erityisesti yhteisöllinen työ, niin haluatko kertoa tästä jotain?    Puhuja 3: Jotenkin sinne luokkiin, että pitää siellä sitten, tekee siellä kartoitusta, just vaikka kaveritunteja pitää, joskus somesta. Sitten mä olen pitänyt täällä myös orientaatiota, kun siirrytään yläkouluun ja näin. Niin ne on jotenkin... Mä nautin niistä tosi paljon.    Puhuja 1: Tänään ollaan oltu todella mielenkiintoisen aiheen äärellä, itselle tärkeän aiheen äärellä, monialainen yhteistyö, varhainen tuki ja miten yhteistyöllä voimme tukea oppilaan oppimista, koulunkäyntiä ja hyvinvointia. Ja miten se myös vaikuttaa se hyvä yhteistyö koko kouluyhteisön hyvinvointiin. Kiitän teitä tänään tästä keskustelusta.     Puhuja 4: Kiitos itsellesi.    Puhuja 3: Kiitos. Kiva kun tulitte.     Puhuja 4: Joo, oli tosi kiva saada olla mukana täällä tänään.    Puhuja 1: Lisätietoa monialaisesta yhteistyöstä oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseksi Helsingin kaupungin työntekijöille löytyy Opehuoneesta, yksilökohtaisen opiskeluhuollon monialaisen työskentelyn prosessikuvauksesta. Tutustu myös intrasta löytyvään matalan kynnyksen palvelumalliin.    Puhuja 2: Tämä oli Toimivat tavat opinpolulla -podcast.      Puhuja 1: Podcast on tuotettu Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla osana esi- ja perusopetuksen Oikeus oppia -kehittämistoimintaa.    [äänite päättyy]  Textversion på svenska:   [äänite alkaa]      Talare 1: Jag har en bra känsla idag.     Talare 2: Jag med. Idag har det varit en bra dag och det är väldigt trevligt, Leni, att vara här igen vid podcasten.    Talare 1: Det är det. Temat för detta avsnitt är sektorsövergripande samarbete som stöd för elevernas lärande och välbefinnande.    Talare 2: Ja. Som gäst har vi skolkurator Jenni Puustell-Kaskimo samt klasslärare och biträdande rektor Nina Sillanpää från Puotilan ala-aste.    Talare 1: Idag diskuterar vi särskilt om hurdant det fungerande sektorsövergripande samarbetet inom det tidiga stödet är, och även om hur strukturerna för den gemensamma elev- och studerandevården stöder samarbetet och möjliggör gemenskapens välbefinnande. Laura, vad tänker du på när vi talar om sektorsövergripande samarbete?    Talare 2: Det är en bra fråga. Det första jag kommer att tänka på är att det sektorsövergripande samarbetet berör oss alla som arbetar med elever. Det innebär till exempel samarbete mellan lärare, elev- och studerandevården och olika samarbetspartner för att stödja både den enskilda elevens och hela gemenskapens lärande och välbefinnande.     Talare 1: Sant. Således genomför personalen inom förskoleundervisningen och den grundläggande undervisningen dagligen sektorsövergripande samarbete.    Talare 2: Så är det. Det tidiga stödet som du Leni nämnde innan, vad innebär det?    Talare 1: Jag ser det tidiga stödet som dagligt mötande. Vi bekantar oss med eleven även ur annat än lärandets synvinkel. Det vill säga de vuxna känner barnen även på ett annat sätt än som elever.    Talare 2: Ja. Eleven har erfarenhet av att hen blir sedd sådan som hen är. Man får vara sig själv. Upplever att hen tillhör gruppen och gemenskapen. Allt detta ökar ju trygghetskänslan.    Talare 1: Det tidiga stödet handlar även om att skapa en förtrolig atmosfär. Att ett fungerande sektorsövergripande samarbete och det tidiga stödet möjliggör att stödet når eleven och hens vårdnadshavare i rätt tid och även i förebyggande syfte.    Talare 2: Precis, så. Det ska även handla om rätt slags stöd. Ett intressant avsnitt på kommande.    Talare 1: Verkligen. Vi hör ju även i slutet av avsnittet vad våra gäster har svarat på frågorna i gästboken. Välkomna!     Talare 2: Metron har fört oss idag till Puotilan ala-asteen koulu i östra Helsingfors. Vi är här i kurator Jenni Puustell-Kaskimos arbetsrum. Hej Jenni!     Talare 3: Hej!     Talare 2: Även specialklasslärare och biträdande rektor Nina Sillanpää är på plats.     Talare 4: Hej Hej!     Talare 2: Lärande och välbefinnande går hand i hand och därför har vi i dag velat fördjupa oss i detta sektorsövergripande samarbetet, i synnerhet med tanke på tidigt stöd, och hur det sektorsövergripande samarbetet stöder elevens lärande, skolgång och välbefinnande. I dag är det meningen att vi även diskuterar om hur elevens och vårdnadshavarens delaktighet ska säkerställs och vilken betydelse skolans fungerande strukturer för den gemensamma elev- och studerandevården har för elevens och därigenom hela skolsgemenskapens välbefinnande. Tack för att vi fick komma hit till Botby gård på besök och välkommen med i podcasten!     Talare 4: Tack!    Talare 3: Tack och välkommen till Botby gård.    Talare 4: Varmt välkomna!    Talare 1: Låt oss prata lite om samarbetet mellan kuratorn och specialläraren. Hur länge har ni, Nina och Jenni, samarbetat och hurdant har ert samarbete bland annat varit?    Talare 3: Det har börjat genast då jag kom till Botby gård 2019.    Talare 4: Precis så var det. Vi nådde på något sätt samma våglängd med Jenni, och hon deltog mycket aktivt i vårt samarbete. Det händer ett och annat då man har en allmän undervisningsklass och en smågrupp tillsammans, med totalt 33 elever i ett och samma rum. Att du har kommit med på våra utflykter, och att du hela tiden har varit närvarande i vardagen för eleverna och för oss vuxna. Det anser jag tryggar både barnen och de vuxna, när man har ett bekant ansikte bakom kuratortiteln. Det har varit en trevlig sak även för eleverna och de kan på så sätt lättare möta dig. Och om det uppstår problem är det garanterat lättare att närma sig kuratorn.    Talare 2: Vad roligt att höra. Nina, du berättade att Jenni även har varit med på utflykter och att hon har blivit bekant också i sådana situationer när det inte ännu finns någon oro. Det vill säga Jenni möter också eleverna i förebyggande syfte, i fasen för tidigt stöd, bygger upp förtroende och blir bekant.     Talare 4: Precis.     Talare 2: Jag skulle ännu vilja fråga er vad annat ni kommer att tänka på att har varit fungerande i ert samarbete gällande elevstödet. Kan ni berätta något gott praxis eller vad som särskilt fungerar?    Talare 3: Flexibiliteten i dessa saker och att man rätt snabbt snappar upp situationen. Nina har även mycket väl kunnat framföra på marknaden och åt föräldrarna, att det finns hjälp av detta slag och att det finns en stödperson i skolan. Nina, det är också ofta tack vare dig som hjälpen redan kommit tillräckligt tidigt. Under alla dessa år. Det är på något sätt yrkesmässigt sådant att vi kompletterar varandra. Och därtill kommer barnets intresse på något sätt att förverkligas. Mildheten är kanske ett sådant lämpligt ord för detta.    Talare 4: Här skulle jag också vilja ta upp att vi har lagt mycket tid på att föra dialog tillsammans. Tidigare, när vi var i tillfälliga lokaler innan denna nya fina skola byggdes, hade vi arbetsrummen mittemot varandra, och vi kunde stanna för långa stunder och diskutera ärenden och livet överlag. När det ömsesidiga förtroendet på sätt och vis är mycket starkt och synen på hur vi bäst kan stödja våra barn, är detta även grundstenen för vårt samarbete.    Talare 3: Det är väldigt starkt. Vi har haft stora och långsamma fall, där vi har funderat på hur vi ska komma vidare. När man går in för behovet av starkt stöd, och när dessa ärenden framskrider långsamt, ett steg framåt, två steg bakåt och tre åt sidan och så vidare, är det på något sätt upprätthållandet av hoppet som funkar. Man håller upp hoppet och glädjen även för barnen, men man skall komma ihåg att själv också orka. Det här jobbet vi gör, bär nog frukt i något skede. Och naturligtvis också när man har funderat och analyserat de ärenden, förbättras ju nog den egna förståelsen. Troligtvis ökas bägges förståelse. Eftersom vi kommer från ställen med lite olika synvinklar och sådär att oj, jag har inte riktigt tänkt på det där. Således kan det ju ha att göra med det där också och det där kunde kanske hjälpa.    Talare 2: WauWow, du sade just Jenni även tidigare att ni yrkesmässigt kompletterar varandra. Om jag förstår rätt att när ni samarbetar sektorsövergripande och ser på elevens situation, skolgång, lärande, så kommer ni med... Där finns pedagogisk information och kuratorns kunskap om social välfärd. De tillsammans, och barnet i fokus, och sedan informationen som vårdnadshavarna fått om barnets situation. Dessa tillsammans och samtidigt. Detta beskrev på ett fint sätt hur man samtidigt behöver båda parters kunnande, arbetsgrepp.    Talare 4: Det ofta så att man lätt blir lite ensam med ärendena, men när du har möjlighet att föra dialog med en person som kommer från ett ställe med annat perspektiv om vad som händer här, vart vi går från denna situation, hur vi upprätthåller den positiva attityden, hur vi är konstruktiva. På detta sätt får man ett helt nytt perspektiv på det, vilket också syns i att barnet förhoppningsvis mår bättre.    Talare 3: Även det att stödet är tillräckligt långt. Om man är ensam orkar man inte. Resan är tuff. På något sätt, att du har en person som hålls vid din sida och som kan dela både glädjen och misstag.    Talare 1: Kommer ni att tänka på något annat, varför det är viktigt att kuratorn och specialläraren samarbetar? Naturligtvis samarbetar undervisnings- och elev- och studerandevårdspersonalen i det sektorsövergripande samarbetet, men vad anser ni att ni bör göra för att stödja elevens lärande och skolgång? Kommer ni ännu att tänka på något annat?    Talare 3: Självklart kommer det från eleven men även av att vi samarbetar. Man ska även tänka på vilka bra saker det för med sig till gemenskapen. Här är det viktigt att komma ihåg att vi också är ansvariga för andan i hela Botby gård. Lyckligtvis vill många här att andan i Botby gård ska leva, existera och bli starkare.    Talare 4: Det är bärande då grundstämningen är konstruktiv och positiv. Vi har till exempel i detta arbetat tillsammans med Jenni. Även andra vuxna från vår skola deltog. Fyra andra.    Talare 3: Fyra andra. Vi hade en fin grupp på sex personer.    Talare 4: En sådan här Hyvinvoinnin juurilla-utbildning. Vi hade tur att vi fick delta i den. Under utbildningen har vi fått tala tillsammans och än en gång föra fram de sektorsövergripande åsikterna om hur vi ska utveckla vår skola i en riktning där skolan är en så bra plats som möjligt för alla våra elever och vuxna. Där funderade man på hur viktig roll förtroendet har. På vilket sätt man kan stärka förtroendet för varandra och även för hemmen och eleverna.    Talare 3: Utöver förtroendet bearbetades respekt och en viss förståelse. En betydande sak var att vi hade gemensam tid att grubbla och fundera på våra värderingar. Vi kommer tillsammans med den gruppen att föra fram dessa saker till våra möten för gemensam planering och fundera på och bygga upp dem.    Talare 4: Det är även mycket viktigt att man delar med sig av de här bra sakerna till hela gemenskapen, att det vi fått ta del av i utbildningen inte bara blir en glädje för en liten krets, utan att det faktiskt gagnar alla i något skede. Och hur viktigt det är att man förstärker den gemensamma värdegrunden och funderar på om vi alla säkert är på samma sida när det gäller vad vi upplever som viktigt.    Talare 1: I samband med utbildningen Hyvinvoinnin juurilla nämnde du Nina samarbetet med vårdnadshavarna, vilka tankar har ni om sektorsövergripande samarbetet, vilka insikter uppstod under utbildningen Hyvinvoinnin juurilla, hur säkerställer man att eleven och vårdnadshavaren står i fokus och att deras röst blir hörd i just stöd för eleven, lärandet och skolgången?    Talare 3: Åtminstone elevernas... Vi gör precis lika som i alla klasser, först jag och sedan vår speciallärare med bred behörighet, gör atmosfärkartläggningar, och de genomgås i den gemensamma elev- och studerandevårdsgruppen tillsammans med läraren, men även så att eleverna får responslektioner. Därifrån görs några lyft vilka eleverna och läraren vill fästa uppmärksamhet vid. På ett sätt som respekterar eleverna att när de... Nu vet ni att det är många olika enkäter på gång, de får responsen även från dem och ärendena som tas upp i enkäten diskuteras. Även om jag är med på den första responslektionen fortsätter arbetet ännu i den egna klassen och responsen diskuteras. Vi skickar alltid ett meddelande till föräldrarna om att vi besöker klasserna så att de är medvetna om saken. Å andra sidan träffar vi ju också många föräldrar. För en del är modersmålet något annat än finska. Det är bra att ses ansikte mot ansikte i en sådan förhandling där några av oss skolvuxna deltar.    Talare 4: Vi träffar faktiskt mycket föräldrarna, precis som Jenni redan tidigare sade. Som specialklasslärare gläder det mig naturligtvis att jag har så få barn att jag kan träffa dem lite oftare. Varje gång det känns som om någon har något på hjärtat, sätter vi oss helst ner och tillsammans funderar på hur vi ska komma vidare. Vid dessa möten anser jag att den ömsesidiga respekten är ytterst viktigt. Vi här i skolan upplever att vårdnadshavarna är de bästa experterna gällande sina egna barn, vet vad som tillhör barnets liv, vi tar emot det de säger och lyssnar på riktigt. Det handlar inte om att vi gömmer oss bakom lärar- eller kuratorjargongen och berättar att det är så ni ska göra med ert barn, utan att vi framför allt även då för en dialog med människorna i fråga. Vi kanske återgår igen till humaniteten och värmen. Jag tror att även andra än vi två har en mycket stark tanke om att vi verkligen vill möta våra elever och deras vårdnadshavare på riktigt och bygga upp samarbete.    Talare 3: Just det där att man ser barnet även som något annat än elev eller en lärande. Att speciellt se just barnet.     Talare 1: Själv tänker jag att det är stöd i ett tidigt skede att vi bekantar oss med eleverna också ur andra perspektiv än lärandet och bygger upp en sådan erfarenhet att varje elev är en betydelsefull medlem i gruppen och gemenskapen. Vad anser ni om det tidiga stödet? Här har redan nämnts många exempel på mötande och pratats om den gemensamma elev- och studerandevårdsgruppen, kommer ni ännu att tänka på något annat, vad samarbetet mellan er eller de vuxna inom skolgemenskapen har i förebyggande syfte med tanke på det tidiga stödet?    Talare 4: Jag kom direkt att tänka på att i enkäten vi har åt eleverna, som Jenni drar tillsammans med specialklassen, den innehåller en fråga till eleverna eller barnen i fråga. Hur var det nu igen?    Talare 3: Handlar det om intresset?     Talare 4: Jo.     Talare 3: Jag gissade att du skulle säga så. Jag skulle ha sagt lika. Vi är liksom syskonsjälar.     Talare 4: Ja. Berätta du, eftersom du har deltagit i dem och minns.     Talare 3: Det handlar just om att känner barnet och eleverna att lärarna i skolan är intresserade av dem. Jag är glad över de nuvarande klasserna, vilka redan nu är många. Jag säger inte många, eftersom jag inte minns så att jag inte ljuger. De har den upplevelsen att skolans vuxna bryr sig. Det är ingen självklar sak att när man har utfört dessa i olika... har man fått rätt otäcka saker att läsa. Och känslan, fastän den skulle vara osann, att skolans vuxna inte bryr sig... Resultatet ur enkäterna har visat motsatsen.    Talare 4: Det är också viktigt att skolans vuxna på sätt och vis har en gemensam linje om att vi alla gör detta tillsammans. Alla är våra elever, alla är våra gemensamma barn i Botby gård. Inte på det sättet att de där är elever i den klassen och de där är elever i den klassen, att jag ingriper inte i saker som inte gäller mina egna elever, utan att det handlar om hela byns gemensamma uppfostran. Vi alla samarbetar, vi alla ingriper på samma sätt. Vi är alla lika trygga vuxna.    Talare 1: Jag nappar genast på det där, det är min favoritidé att hela byn uppfostrar, eller att det behövs en hel by för att uppfostra ett barn. Ännu om det sektorsövergripande samarbetet, vilka andra samarbetar ni med eller är det bra att samarbeta med då man tänker på göromål utanför skolan, eller utomstående, men med vilka samarbetar skolan till stöd för barnet?    Talare 4: Vad bra att du frågade, eftersom vi har en ljuvlig situation. Vi har en ungdomshandledare som arbetar hos oss på heltid. Förhoppningsvis kommer situationen ännu länge att fortsätta så här. Man samarbetar mycket med hen. Dessutom samarbetar vi till exempel med Östra luotsi och ungdomsgårdarna. Vi har en verksamhet som heter... vänta nu ska jag försöka säga det korrekta namnet, Olkkari-verksamheten som sammanträder här hos oss två gånger i veckan. Det är rätt fantastiskt, eftersom vi har väldigt många gamla elever här, som nu ren är i högstadiet och vill komma till oss på sin fritid. Det här är även efter skolan en trygg plats för unga att vistas på. I bästa fall är de fyra gånger i veckan efter skolan i Anttis klubb.    Talare 3: Självklart den traditionella familjerådgivningen och barnskyddet.    Talare 4: Jag skulle säga att det handlar om att lärarna är en sådan yrkesgrupp som alltid upplevt att de klarar sig ensamma och tar hand om allt. På sätt och vis, när detta samhälle har blivit mer komplex, behöver du inte längre klara dig ensam och det finns experter inom olika branscher vars kompetens kan utnyttjas. Till exempel i intran, när det nu syns för alla lärare, då alla lärare äntligen kommer in dit, finns en helt utmärkt servicemodell med låg tröskel för barn, unga och familjer, där det finns mycket hjälp för helt vardagliga situationer, där man till exempel kan hitta hjälp i olika situationer. Det är fantastiskt då man kan ställa frågor fastän till kuratorn, rektorn eller vem som helst. Bara man vågar öppna munnen och berätta hurdan situationen är och fråga hur man kunde få hjälp när den här lasten börjar bli för stor för en. Precis, att alla modigt skulle be om hjälp och fastän boka tid för konsultation, där man kunde fråga hur man sedan ska gå tillväga. Blir helt enkelt inte ensam. Det är A och O.     Talare 1: Det var trevligt att du Nina hade fäst öga vid servicemodellen med låg tröskel på intran. I Opehuone finns även Processbeskrivning för det individuella sektorsövergripande arbetet inom elev- och studerandevården. Hoppas det nu blev rätt. Där beskrivs det sektorsövergripande samarbetet: hur man kan ingå samarbete mellan skolans vuxna, hur kontaktar man hemfolket samt på vilket sätt hör man eleven och genast ingår ett samarbete tillsammans, då oron om en elev väcks. I denna podcast brukar vi be gästerna fylla i gästboken. Här fanns mycket härliga svar på dessa frågor. Här finns till exempel följande fråga: ”Vad inspirerar dig i ditt arbete just nu?” Nina, du hade svarat att välbefinnandet finns nära hjärtat. Beror det på den färska Hyvinvoinnin juurilla-utbildningen och ledningsgruppsträningen? ”I vår skola genomförs i höst även en fenomenhelhet med välbefinnandetema.” Vill du berätta något om detta?    Talare 4: Vi har välbefinnandet som fenomen i år. Man vill förankra tanken om välbefinnandet, vad allt det kan vara förknippat till med tanke på eleverna och hela skolan. Och sedan fundera på de helt konkreta åtgärderna för välbefinnande som vi kan genomföra bland vuxna och elever. Hela spektaklet kulminerar i att vi inte har en helt traditionell julfest, utan vi ordnar en välfärdsmässa som föräldrarna också kan bekanta sig med. På så sätt får man också dela och se vad de andra har hittat på och vad de andra är intresserade av. När en del får tillgång till någon trevlig utbildning är det, som vi redan pratade, viktigt att vi sprider den informationen till andra på ett sådant sätt att vi synliggör det vi gör i klasserna, kvartererna eller var som helst. Då skulle alla kunna njuta av och se frukten av arbetet. Då kan man vara lycklig, glad och stolt över sina egna prestationer.    Talare 3: Här är det viktigt med ”Se det goda” som vi redan i flera situationer... Att man går till väga den vägen och på något sätt genom glädje och hopp. På samma sätt som jag alltid har haft kompislektioner, inte mobbningslektioner. Också det faktum att vilken modell vi går före med och når målet, så att alla skulle ha det bra här.    Talare 1: Jenni, du sade tidigare att du uppmuntras i ditt arbete av många saker, speciellt det gemensamma arbetet. Vill du berätta något om detta?    Talare 3: Att man på något sätt utför kartläggningen i klasserna, fast genom att ibland ha kamratlektioner till exempel om sociala medier. Då man övergår till högstadiet har jag även ordnat orientering här. De är på något sätt... Jag njuter av dem väldigt mycket.    Talare 1: I dag har vi stått vid ett mycket intressant tema, vid ett tema som är viktigt för mig själv, sektorsövergripande samarbete, tidigt stöd och hur vi genom samarbete kan stödja elevens lärande, skolgång och välbefinnande. På vilket sätt det goda samarbetet påverkar välbefinnandet i hela skolgemenskapen. Jag tackar er för dagens diskussion.     Talare 4: Tack själv.    Talare 3: Tack! Roligt att ni kom.     Talare 4: Det var väldigt roligt att få vara med här idag.    Talare 2: Mer information för personalen inom Helsingfors stad om sektorsövergripande samarbete för att stödja lärande och välbefinnande finns i Opehuone, i Processbeskrivningen för det sektorsövergripande arbetet inom den individuella elev- och studerandevården. Bekanta dig även med servicemodellen med låg tröskel som finns på intran.    [äänite päättyy] 

I detta avsnitt diskuterar Botby grundskolas S2-lärare Sara Razai och Brändö lågstadieskolas speciallärare Carina Kaksonen vilka faktorer som bygger upp en inkluderande verksamhetskultur i skolan. Avsnittet fördjupar även diskussionen om grundskolans uppdrag, lärarrollen och betydelsen av samarbete i dagens skola.