Jaksossa keskitytään yhteisopettajuuteen sekä siihen, miten rehtori ja koulun henkilöstö yhdessä kehittävät inklusiivista toimintakulttuuria. Jakson vieraat Kontulan ala-asteen koulun rehtori Marko Perkiö, luokanopettaja Oona Herlin ja erityisluokanopettaja Mari Poikolainen pohtivat myös sitä, miten inklusiivisella toimintakulttuurilla voidaan edistää oppijoiden osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.
Lisätietoa aiheesta Helsingin kaupungin työntekijöille löytyy Opehuoneesta Kaikille sopiva lähikoulu -sivustolta.
Tekstivastine:
[äänite alkaa]
Puhuja 1: Moi! Mä olen Laura Hovila.
Puhuja 2: Ja mä olen Leni Pennanen.
Puhuja 1: Tämä on Toimivat tavat opinpolulla -podcast. Tässä podcastissa jaetaan esi- ja perusopetuksen hyviä käytänteitä inklusiivisen toimintakulttuurin ja oppijan sujuvan opinpolun tueksi.
Puhuja 2: Joka jaksossa Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen timanttiset ammattilaiset kertovat, millaisia toimivia tapoja heillä on arjessaan kaikkien oppijoiden kanssa.
Puhuja 1: Saat joka jaksosta konkreettisia keinoja työsi tueksi.
Puhuja 2: Tervetuloa toimivien tapojen opinpolulle!
Puhuja 1: Tässä jaksossa sukelletaan inklusiiviseen toimintakulttuuriin ja erityisesti yhteisopettajuuteen. Leni, mitä sinulle tulee mieleen sanasta inkluusio?
Puhuja 2: Se herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita.
Puhuja 1: Ihan hyvä niin, koska inkluusiosta pitääkin puhua.
Puhuja 2: Niinpä. On tärkeää lisätä ymmärrystä siitä, mitä inkluusiolla tarkoitetaan ja mitä se pitää sisällään.
Puhuja 1: Toisinaan inkluusio nähdään melko kapeasti. Saatetaan esimerkiksi ajatella, että se koskee vain tukea tarvitsevia oppijoita tai että sen tavoitteena on pienryhmistä luopuminen. Laajemmin ajateltuna siinä on kuitenkin kyse yhdenvertaisuudesta ja osallisuudesta.
Puhuja 2: Niin. Ja onhan se hämmennys ihan ymmärrettävää, kun inkluusiolle ei ole yhtä yhteisesti hyväksyttyä määritelmää.
Puhuja 1: Totta. Ja kyllähän oppimisen esteiden poistaminen on ilman muuta osa inkluusiota.
Puhuja 2: Niin, ja kuitenkin jokainen meistä esi- ja perusopetuksen kentällä toimivista ammattilaisista - me halutaan, että oppijat voi hyvin, ovat osa yhteisöä ja että heillä on kokemus osallisuudesta.
Puhuja 1: Kyllä, ehdottomasti. Eikä ole mikään ihme, että inkluusio saattaa tuntua vaikealta tai näyttäytyä jopa mahdottomana, jos jokin inkluusion yhteyden osasista puuttuu.
Puhuja 2: Laura, avaa vähän, mitä tuo inkluusion yhtälö tarkoittaa.
Puhuja 1: Voisi ajatella, että inkluusio on yhtälö, jossa on kolme tekijää. Ensimmäisenä on arvot ja asenteet. Toinen tekijä on pedagogiikka ja pedagogiset menetelmät. Kolmantena on resurssit ja niiden käyttö, esimerkiksi budjetti, henkilökunnan määrä tai aika. Me tarvitaan näitä kaikkia kolmea tekijää, jotta yhtälöstä saadaan toivottu tulo eli kaikkien lasten osallisuus.
Puhuja 2: Aika hyvin piirsit tuossa mielikuvan inkluusiosta yhtälönä.
Puhuja 1: Kunnia tästä inkluusion yhtälöstä kuuluu joukolle Helsingin kaupungin henkilöstöä, jotka on yhdessä muovanneet ymmärrystä meidän kaupungin inklusiivisesta esi- ja perusopetuksesta ja sen kehittämisestä.
Puhuja 2: Yksi tämän jakson vieraista, Kontulan ala-asteen koulun rehtori Marko Perkiö on ollut mukana luomassa tätä inkluusioon yhtälöä.
Puhuja 1: Hänen lisäkseen meillä on samaisesta koulusta vieraana erityisluokanopettaja Mari Poikolainen ja luokanopettaja Oona Herlin, jotka toimivat yhteisopettajatyöparina.
Puhuja 2: Seuraavaksi me kuullaankin, miten Kontulan ala-asteen koulussa on lähdetty rakentamaan inklusiivista toimintakulttuuria yhteisopettajuuden avulla, ja miten koulussa varmistetaan oppilaiden osallisuus.
Puhuja 1: Jakson lopussa kuullaan myös, että mitä vieraat on vastanneet vieraskirjan kysymyksiin.
Puhuja 1: Tänään ollaan Kontulan ala-asteen koululla täällä Itä-Helsingissä. Tultiin tuolta metroasemalta, aurinkoinen syyspäivä on ja käveltiin tällaisen upean atrium-sisäpihan läpi, kiinnitti huomiota. Ollaan keskustelemassa täällä tänään inklusiivisesta toimintakulttuurista ja yhteisopettajuudesta. Mun kanssa täällä on Kontulan ala-asteen koulun rehtori Marko Perkiö...
Puhuja 3: Moi.
Puhuja 1: ...luokanopettaja Oona Herlin.
Puhuja 4: Moikka.
Puhuja 1: ...ja erityisluokanopettaja Mari Poikolainen.
Puhuja 5: Hei vaan kaikille.
Puhuja 1: Kiitos, että saatiin tulla vierailulle teidän kouluun ja tervetuloa podcastiin. Tänään me ollaan erityisesti inklusiivisen toimintakulttuurin äärellä siitä näkökulmasta, miten koulu voi omalle toimintakulttuurillaan tukea sitä oppijoiden yhdenvertaisuutta. Kysymys teille, että mistä tämä Kontulan ala-asteen koulun inklusiivinen toimintakulttuuri on tehty? Mistä tekijöistä se koostuu?
Puhuja 5: No siis meillähän on aina ollut täällä erityisluokkia, ja meidän kouluhan on mennyt muutamassa vuodessa tosi paljon tässä eteenpäin. Ennen vanhaan erityisluokat ovat olleet aika paljon erillään perinteisellä tavalla, ja sitten on ollut erikseen yleisopetuksen luokat, ja jollain tavalla vuosiluokat ovat tehneet eri luokat keskenään yhteistyötä. Tämä oli semmoinen ilmiö, mihin haluttiin aluksi puuttua, että haluttaisiin lisää saada yhteisöllisyyttä ja oppilaille semmoinen kokemus, että jokainen oppilas on meidän koulun tärkeä oppilas, olitpa sä millä luokalla tahansa tai tulitpa koulun taksilla tai mistä tulitkaan. Näitä esteitä haluttiin purkaa, mitä luokkien välillä oli. Meillä lähdettiin edellisen rehtorin toimesta ajamaan myös yhteisopettajuutta. Sitä, että opettajat lähtisivät tekemään yhteistyötä keskenään. Kun opettajat löysivät sen yhteistyön, oli helppoa myös lähteä yhdistämään oppilaita. Kun me aikuisetkin pystytään tekemään yhdessä töitä, niin ihan varmasti se myös oppilailtakin onnistuu. Heidän täytyy vain oppia olemaan yhdessä, ja meidän täytyy pystyä pikkaisen luopumaan näistä rajoista, mikä luokkien välillä on.
Puhuja 3: Voin jatkaa sen verran, että myös työjärjestyssuunnittelulla pystyy tukemaan niitä mahdollisuuksia. Sitten tietty vähän resurssien jakoa, että meneekö se jakotunteihin, meneekö se ohjaajan resursseihin.
Puhuja 4: Jokaisella opettajalla oikeastaan on työpari, kenen kanssa työskennellään. Sitten kaksi luokkaa aina tekee yhteistyötä. Lukkarit on tosiaan niin kuin Marko sanoi, niin ihan samanlaiset näillä luokilla. Sitä kautta pystytään hyvin joustavasti toteuttamaan sitä opetusta ja yhdessä olemista.
Puhuja 1: No mitä se käytännössä sitten... Puhuit Mari yhteisopettajuudesta tässä, niin mitä se käytännössä on? Te olette Oonan kanssa työpari, niin miltä se näyttää se teidän yhteisopettajuus?
Puhuja 4: Joo, me ollaan nyt Marin kanssa tosiaan neljä vuotta oltu yhdessä saman luokan kanssa ja tota alkuhan oli tietysti vähän haastavaa. Alussa oli haasteita siinä, että miten löydetään se yhteinen toimintamalli. Nyt tämän neljän vuoden aikana, kun me on yhdessä tehty, niin se on koko ajan kasvanut ja rakentunut siinä, että se koko ajan muuttuu edelleenkin. Ei me vieläkään koeta, että me oltaisiin jotenkin valmiita siinä, vaan se koko ajan muuttuu ja päivä kerrallaan katsotaan aina, että mikä toimii, mikä ei toimi. Mutta käytännössä se näkyy niin, että me joka päivä mietitään, että miten tänään kukakin vähän niin kuin siellä luokassa, miten oppilaat toimii tänään, mikä tunnetila jollain oppilaalla on, minkälainen päivä eilen oli tai mitä tänään tapahtui erikoista tai muuta. Vähän mietitään kaikki ne asiat ja sitten sen mukaan tehdään ratkaisuja, että olisiko tänään hyvä, että noin oppilaat onkin tuolla ryhmässä ja otatko sä tänään nää ja jatkuvasti pohditaan sitä, että kenen on hyvä oppia missäkin ryhmässä.
Puhuja 1: Kuulostaa tosi joustavalta.
Puhuja 5: Sitä se on ja sitä se vaatii meiltä aikuisiltakin, että ollaan joustavia. Oonalla on siis nyt 19 tällaista ihan yleisopetuksen oppilasta ja siinä ryhmässä on myöskin tuen tarpeita, ja mulla on noita kuudesluokkalaisia seitsemän kappaletta. Heillä on keskenään ihan tismalleen samanlaiset lukujärjestykset, näillä kaikilla kuudesluokkalaisilla. Jokainen oppitunti ja päivä yleensä alkaa sillä, että me ollaan meidän isossa luokassa yleensä yhdessä. Sitten riippuen oppitunnin aiheesta, niin joko me molemmat opettajat ollaan siellä ja koko porukka on yhdessä, tai sitten meillä on semmoinen jakotilanne, semmoinen pieni luokka ison luokan vieressä, ja sitten mä otan sinne pienemmän porukan, jonka kanssa työskentelen siellä, ja Oonalla on oma pieni porukkansa.
Puhuja 4: Oppilaat ovat kaikki meidän molempia oppilaita. Me tunnetaan kaikki oppilaat, he tuntevat meidät, ja he eivät leimaannu tavallaan mihinkään ryhmään, vaan he leimaantuvat vain niin, että me ollaan 6C, ja me ollaan kaikki sitä samaa porukkaa. Kaikki tehdään yhdessä ja toimitaan yhdessä.
Puhuja 3: Sitten voi olla tunteja, että siinä on S2-opettaja tai laaja-alainen opettaja myös vielä jakamassa sitä oppilasmäärää tai lisäämässä sitä samanaikaisopettajuutta.
Puhuja 5: Kyllä. Minulla erityisluokanopettajana on vastuullani kymmenen oppilasta. Minun taas nämä kolme viidesluokkalaista on 5C-luokan kanssa siellä elämässä inkluusiossa. Silloin kun minä menen heitä opettamaan, niin sitten taas koulunkäynnin avustaja, koulunkäynnin ohjaaja tulee Oonan työpariksi sinne, että aikuiset liikkuvat ja vaihtavat paikkaa. Luokanopettaja ei myöskään koskaan ole yksin sen porukan kanssa. Siellä on aina vähintään kaksi aikuista.
Puhuja 1: Miten olette päässeet tähän pisteeseen? Kun teitä kuuntelee, kun kuvaatte teidän työn tekemistä, että se on hyvin joustavaa ja pystytte vastaamaan oppilaiden päivittäinkin muuttuviin tarpeisiin, niin miten tuohon on päästy?
Puhuja 4: Jatkuvalla kommunikoinnilla. Se on semmoinen kyllä, että ei me Marin kanssa oltu aikaisemmin tehty oikeastaan yhtään yhteistyötä. Se oli just sitä, että sulla oli aika usein se oma pienryhmä ja mulla oli oma luokka ja me oltiin hyvin erillämme toisistaan, mutta sitten se vaan lähti siitä, että se on jatkuvaa kommunikointia koko sen päivän ajan. Välitunnilla vaikka juodaan kahvia ja pidetään sitä pientä taukoa, niin silti me koko ajan käydään dialogia siitä, että mitä seuraavaksi tehdään. Sitten meillä on tietysti lukujärjestyksessä myös yhteissuunnitteluaika merkattu, ihan niin kuin meillä on kaikilla kutosluokan opettajilla kaikilla yhteinen suunnitteluaika, jolloin me istutaan yhdessä alas ja suunnitellaan ja mietitään tulevaa viikkoa ja niitä lähipäiviä. Mutta jatkuvaa keskustelua.
Puhuja 5: Kyllä ja tavallaan me ollaan erilaisia ihmisiä, meillä on vähän erilaisia vahvuuksia, mutta sitten meissä on myös samanlaisia piirteitä. Molemmat ovat aika joustavia, molemmat tykkää tehdä yhdessä, molemmat tykkää puhua paljon ja molemmat ovat aika avoimia ja myönteisiä. Ja etenkin kun erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa ollaan ja muutenkin nuorten kanssa, niin haasteita on välillä paljonkin, niin molemmilla on semmoinen huumorintajuinen asenne. Että myöskin niin, että kun on vähän vaikeita tilanteita, niin sitten aika nopeasti päästään yli ja mennään eteenpäin ja näin. Semmoista samaa asennetta löytyy mun mielestä molemmilta.
Puhuja 4: Kyllä. Ja kestetään se, että joku suunnitelma, mikä me tehtiin, se ei toiminut, niin sitten no hätä, otetaan uusi. Että jopa semmoista vähän improvisointia, että vähän lennosta, että sitten täytyy vain keksiä joku uusi ratkaisu, että nyt tämä ei toimi ja otetaan jotain uutta, ja se täytyy jotenkin sietää. Me ollaan molemmat sen tyyppisiä, että me siedetään se, että mä oon suunnitellut tämän näin, mutta voi voi, se ei nyt mennyt näin, mä otan tämän uuden kortin tästä ja kokeilen, että toimiiko tämä.
Puhuja 3: Lisään tuohon, että meillä on jokaiselle vuosiluokalle varattu ys-ajasta tunti, että on laitettu työjärjestyksiin opettajille, että se on joka ikisellä vuosiluokalla tosiaan mahdollisuus siihen yhteissuunnitteluun. Se on se yksi tunti siitä. noin 120 tunnista lukuvuonna mikä on sitten. Ei tarvitse miettiä, että milloinkohan me voitaisiin suunnitella. Ne on myös mulla ylhäällä. Jokainen vuosiluokka on sen ilmoittanut milloin se on, että jos mä haluan mennä kuuntelemaan, mitä siellä tehdään tai he haluaa että mä tuun tai jotain, niin mä voin sitten aina katsoa kalenterista, että milloin se sopii.
Puhuja 1: Eli rehtorilla on myös aika suuri rooli siinä, että onnistuu tämä yhteisopettajuus käytännössä. Mitä muuta se rehtorilta vaatii?
Puhuja 3: Minun kohdallani se on vaatinut sen, että olen delegoinut työjärjestystä apulaisrehtorille, ja he ovat huomioineet sen. Mutta toki kun sitä suunnitelmaa tehtiin, että kun tiedän, että se voi olla haasteet, kun opettajien päivät päättyvät eri aikaan, alkaa eri aikaan, että löytyy se yhteissuunnitteluaika – että haluanko tulla aikaisemmin suunnittelemaan, haluanko jäädä – päivä loppuu yhdeltä, sulla loppuu kahdelta, jäänkö odottamaan että voidaan yhdessä suunnitella? Se on suhteessa yllättävän pieni efortti siihen, että otetaan se työjärjestys huomioon, että kaikille löytyy se slotti missä voidaan suunnitella. Se on ehkä se. Sanotaan näin, että mä koen sen mitä yleensä onnistumiskeskusteluissa ja muutenkin niin kuin kahvipöytäkeskustelussa on tullut esille, että miten se helpottaa ja tuo tiettyä pysyvyyttä siihen suunnitteluun. On se ollut sen arvoinen.
Puhuja 1: Joo, no aivan varmasti. Eli yhteisopettajuutta tukee ainakin tämä yhteinen suunnitteluaika. Tuleeko jotain muuta mieleen, mitä teidän koulussa on, mikä edistää sitä yhteisopettajuutta?
Puhuja 4: Kyllä meillä on paljon kanssa ollut aika pitkään sellainen perinne tässä koulussa, että ideoita jaetaan yhdessä, että täällä harva opettaja on enää sellainen, joka pitäisi jotenkin itsellään niitä hyviä ideoita, vaan meillä on aina pyritty siihen, että me myöskin tuolla kutosluokan muidenkin opettajien kesken jaetaan jatkuvasti ideoita, että hei, mulla toimi tää tosi hyvin, kokeilkaa tekin. Semmoinen toimintakulttuuri on myöskin ollut tässä talossa jo aika pitkään, ja se kyllä tukee myös tätä yhteisopettajuutta.
Puhuja 5: Sitten meidän koulussa oli muutama vuosi sitten meidän nykyinenkin apulaisrehtori, joka lähti silloisen kollegansa kanssa tekemään yhteisopettajuutta. He jakoivat niitä hyviä kokemuksia toisilleen, ja pikkuhiljaa muutama muukin alkoi kokeilla sitä. Sitten se ilmiö on vaan kasvanut, että kaikki huomaa, että hei, tässä voittaa pelkästään, kun tekee yhdessä toisten kanssa. Jakaa ilot ja surut ja suunnitteluvastuuta ja muuta. Nyt oikeastaan kaikki tekee jollain tavalla meillä yhteisopettajuutta, jotkut ihan todella tiiviisti.
Puhuja 1: Sillä yhteisön ilmapiirillä on suuri merkitys.
Puhuja 3: On, ja sitten se on myös semmoinen työssä jaksamisen etu ja se lisää ja tukee työhyvinvointia. Mutta toki se on myös niin kuin oppilaiden etu, että jos jaetaan oppilaita ryhmiin, monesti oppimisen tavoitteiden tai minkä tahansa perusteiden mukaisesti, niin ei aina tarvitse jakautua viisi, viisi ja viisi, kun on niitä oppilaita. 30 oppilaan kanssa on tehty samat hommat kuin jossain ryhmässä kolmessakin on jo liikaa, niin niitä voi ryhmitellä joustavasti, kun on enemmän tekijöitä ja se on yhdessä suunniteltu. Ja sitten se oppilaan tuntemus, toki se on aina oman luokan opettajalla ehkä kaikkein vahvimmin, mutta sitten se on myös yli niiden 5A, 5B, 6A, 6C, niin tunnet myös ne muut oppilaat. Kyllä se on etu kaikille, sekä henkilöstölle että myös oppilaille.
Puhuja 1: Joku teistä tässä aiemmin mainitsikin sitä ajatusta, että teidän koulun kaikki oppilaat on kaikkien oppilaita. Ei ole semmoista tiukkaa rajaa siinä, että on vain ne omat, joista huolehtii, vaan kaikki huolehtii kaikista.
Puhuja 4: Joo ja se on semmoinen, mikä sitten näkyy monessa muussakin, että kun ollaan vaikka välitunneilla ja muuta, niin se auttaa sielläkin ja rauhoittaa siellä. Musta tuntuu, että meillä on aika mukava tunnelma myöskin tuolla välitunneilla. Siellä on aika vähän sellaisia sellaisia ongelmia, joihin joutuu puuttumaan. Se johtuu myös siitä, että opettajat tuntevat oppilaita.
Puhuja 1: Jos miettii sitten tätä teidän koulun inklusiivista toimintakulttuuria, miten saadaan oppilaat täällä huomioitua ja oppilaat mukaan, niin miten tuo yhteisopettajuus sitten siihen vastaa? Miten siellä saadaan oppilaiden osallisuutta vahvistettua? Tuleeko semmoisia näkökulmia mieleen? Miten sillä saadaan huomioitua oppilaita?
Puhuja 5: Tavallaan jokainen luokka on jo automaattisesti jonkun toisen luokan kanssa, niin kuin tekee yhdessä asioita. Ja tämän yhteisopettajuuden lisäksi, jokaisella opettajalla on siis se työpari, niin sen lisäksi näillä yhteissuunnitteluajoilla muun muassa koko vuosiluokka työskentelee yhdessä. Sillä tavalla se yhteistyö on tosi tiivistä sen työparin kanssa, mutta myös vuosiluokalla yleensä tehdään samankaltaisia asioita, asiat toteutetaan samalla tavalla, tehdään retkiä yhdessä ja muuta, että se näkyy kyllä hyvin samankaltaisena arkena oppilaiden elämässä.
Puhuja 4: Oppilaat ovat tottuneet tekemään juuri siellä luokkatasolla isommassakin porukassa. Vaikka me ollaan nyt Marin kanssa tiimi ja meillä on se oma luokkamme, niin silti me sekoitetaan myös kaikkia kutosia välillä. Meillä oli tänään muun muassa sellainen tunti, jossa on kaikkia kutosia sekoitettu tämmöiseen – me kutsutaan vähän tämmöisen myllytunniksi – jossa matikkaa treenattiin tänään. Meillä on saatu matikan jakso valmiiksi, niin sitten kertaillaan kokeeseen myllytunnilla, jossa sitten on tämmöisiä oppimisen tason ryhmiä, jossa oppilaat on jaettu sitten viiteen ryhmään kaikki kuudesluokkalaiset. Silloin he ovat ihan sikin sokin, kutoset siellä, ja sekin on heille hirveän luontevaa. Sekään ei jotenkin ole ihmeellistä, vaan sekin toimii ja siellä päästään taas vähän uudenlaisten oppilaiden kanssa tekemään sitä yhteistyötä ja opiskelemaan yhdessä.
Puhuja 1: Tässä aletaan keskustelun loppua kohta lähestymään, mutta vielä kiinnostaa semmoinen, että kuulijoissa on joku kenties, joka nyt on kiinnostunut siitä, että miten siellä omassa koulussa voisi tätä toimintakulttuurin inklusiivisuutta edistää ja miten sitä yhteisopettajuutta, että ei ehkä sitä toteuteta siellä ainakaan näin systemaattisesti ja olisi kiinnostunut lähteä sitä edistämään, niin onko teillä antaa jotain vinkkejä, että miten pääsee hommassa alkuun?
Puhuja 5: Tietysti avoimella keskustelulla lähikollegan kanssa, että löytyisikö sieltä myöskin innostusta tällaiseen, että ruvettaisiin enemmän yhdessä suunnittelemaan, toteuttamaan opetusta yhdessä ja näin poispäin. Sitten myös ottaa selvää siitä, että miten omassa koulussa myös lukujärjestyksen tekeminen hoidetaan, että sekin tuntuu vaihtelevan. Meidän koulussa tosiaan apulaisrehtorit aina loppukeväästä pyrkii niitä tekemään. Niissä toivottaisiin niitä yhteisiä palkkeja. Jos ei nyt ihan vielä siihen pysty, että on rinnakkaisluokan kanssa täysin sama lukujärjestys, mutta löydettäisiin sieltä vaikka suomen kielen tunnit samaan kohtaan tai matematiikka tai joku muu oppiaine, mitä haluttaisiin lähteä kokeilemaan yhdessä. Se on ainakin yksi tapa.
Puhuja 4: Sitten on varmaan se, että keskustellaan just sen lähikollegan kanssa niistä omista vahvuuksista ja semmoisesta, että mistä mä tykkään, mikä oppiaine on mulle sellainen, mikä tuntuu mulle tosi luontevalta ja on mukavaa, ja mikä sitten taas välttämättä ei olekaan. Kun tässä on mieletön mahdollisuus siihen, että mun ei tarvitse vetää välttämättä väkisin niitä tunteja, jotka ei ole mulle itselle niin miellyttäviä. Ne voi kollegalle ollakin ihan super iso juttu ja se paras juttu siinä työssä, niin saadaan jaettua sitä suunnitteluvastuuta ja tuntien vetovastuuta myöskin sillä tavalla, että omien vahvuuksien mukaan.
Puhuja 3: Tuo on loistava havainto, että kaikki ei ole yhtä innoissaan kaikesta. Meillä on kaikki lomat vahvuutemme. Myös lapset on siitä aika hyviä indikaattoreita, ne huomaa aika äkkiä, että jos et sä oikeasti itse ole tästä kiinnostunut. Niin antaa sen valon loistaa sille, kenelle se on lähellä sydäntä ja se suunnittelee ja tekee sen, ja sitten jeesaa siinä ja on valmis tukemaan, auttamaan. Siksi se on yhteisopettajuutta myös siinä mielessä, että kyllä se antaa sitten kuitenkin enemmän kuin se ottaa. Ja siitä jäävät ne suunnittelupalaverit, mitä mä oon päässyt mukaan kuuntelemaan, niin kyllä mä sen näen ja aistin opettajissa sen, kun se on suunnitellaan joku juttu, uusi jakso, mitä lähdetään viemään, kun ne lähtee siitä palaverista ja kokoukset lähtee pois, niin sen näkee,että osaa jopa niin kuin odottaa, että koska tätä päästään aloittamaan.
Puhuja 1: Meillä on ollut tämä vieraskirja täytettävänä vierailla etukäteen ja tästä haluaisin tehdä semmoiset pienet nostot vielä tänne loppuun. Mari, sä olet kertonut, että sun motto kuuluu näin: "Se mihin keskityt, lisääntyy".
Puhuja 5: No kyllä. Mottojahan voisi olla monia, mutta tämä nyt on yksi semmoinen mun mielestä hyvä sanonta. Kun itse olen työuraani tehnyt juurikin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden parissa, niin ongelmakohtia ja tämmöisiä puutteitahan löytyy helposti tosi paljon, ja mä voin käyttää aikani joko siihen, että mä valitan joka ikisestä asiasta, mikä ei vielä suju niin hyvin kuin pitäisi, niin sen sijaan pitäisi pyrkiä enemmän ehkä huomaamaan niitä asioita, mikä jo menee hyvin ja kastelemaan niitä siemeniä, jotta se kasvi alkaa sieltä kasvaa. En aina siinä ihan onnistu, mutta pyrkimys on kuitenkin, että pyritään sitä hyvää sieltä huomaamaan ja vahvistamaan.
Puhuja 1: Kyllä, näinhän se toimii käytännössä juurikin. No Oona, sä olet vieraskirjaan vastannut, kun täällä on kysytty, että millaista yhteisopettajuus on kymmenen vuoden päästä, niin sä oot täällä kertonut, että toivot sen olevan jalostunut tiimiopettajuudeksi. Osaisitko lyhyesti kertoa tähän, mitä se tiimiopettajuus sitten käytännössä on?
Puhuja 4: No kun tässä koulumaailma muuttuu koko ajan, meillä on tulossa myöskin tänne kouluun paljon uusia työnimikkeitä, meilläkin on nyt alkanut työskentelemään meidän koulussa kouluvalmentaja. On paljon uusia ammatteja, joita tänne kouluun tulee, niin mä jotenkin näen, että musta voisi olla mahtavaa, että vielä tämä yhteistyö ei olisi pelkästään sitä parityöskentelyä, vaan siellä takana olisikin joku vähän tämmöinen isompi tiimi, että siellä ihan yhdessä isommalla porukalla tehdäänkin sitä yhteistyötä ja suunnitellaan ja on sitten se oma porukka, jota vedetään ja opetetaan ja kasvatetaan. Toivon, että tämä laajenisi vielä sinne suuntaan, että useampi aikuinen, koska näen, että tämä yhteistyö on niin hyvä juttu tässä opettajuudessa, että mun on vaikea ajatella, että palattaisiin takaisin siihen, että ovet kiinni ja yksin opetetaan.
Puhuja 1: Aika hieno ajatus. Toivotaan, että kymmenen vuoden päästä voidaan todeta, että näin kävi. Marko, sun motto kuuluu...?
Puhuja 3: "Tehdään enemmän yhdessä kuin yksin."
Puhuja 1: Teillä se täällä selvästikin toteutuu. Suurkiitos teille tästä ajasta tänään. Kiitos, että olitte keskustelemassa.
Puhuja 3: Kiitos.
Puhuja 5: Kiitos kovasti.
Puhuja 4: Kiitos.
Puhuja 1: Lisätietoa Helsingin kaupungin työntekijöille aiheeseen liittyen löytyy Opehuoneesta Kaikille sopiva lähikoulu -sivustolta.
Puhuja 1: Tämä oli Toimivat tavat opinpolulla -podcast.
Puhuja 2: Podcast on tuotettu Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla osana esi- ja perusopetuksen Oikeus oppia -kehittämistoimintaa.
[äänite päättyy]
Textversion på svenska:
[äänite alkaa]
Talare 1: Hej! Jag är Laura Hovila.
Talare 2: Och jag är Leni Pennanen.
Talare 1: Och du lyssnar på podcasten Fungerande praxis under lärstigen. Denna podcast delar med sig av personalens bästa praxis för att stödja en inklusiv verksamhetskultur och en smidig lärstig för eleverna inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen.
Talare 2: I varje avsnitt berättar den fantastiska personalen inom Helsingfors stads förskoleundervisning och grundläggande utbildning hurdana fungerande praxis som de använder i vardagen med alla elever.
Talare 1: I varje avsnitt får du konkreta verktyg som stöd för ditt arbete.
Talare 2: Välkommen till lärstigen för fungerande praxis!
Talare 1: I detta avsnitt får man ta del av en inkluderande verksamhetskultur och i synnerhet kompanjonlärarskap. Leni, vad tänker du på när du hör ordet inklusion?
Talare 2: Det väcker många slags tankar och känslor.
Talare 1: Bra, eftersom man måste prata om inklusion.
Talare 2: Så är det. Det är viktigt att öka förståelsen för vad som avses med inklusion och vad den innebär.
Talare 1: Ibland ser man ganska trångsynt på inklusionen. Man kan till exempel tänka sig att det enbart gäller dem som behöver stöd, eller att målet är att slopa smågrupper. Ur ett bredare perspektiv är det dock fråga om jämlikhet och delaktighet.
Talare 2: Ja. Det är ju helt förståeligt, eftersom det inte finns en gemensam godkänd definition för inklusion.
Talare 1: Sant. Undanröjandet av hinder för inlärning är naturligtvis en del av inklusionen.
Talare 2: Ja, och ändå vill vi alla som arbetar inom förskoleundervisningen och den grundläggande undervisningen att eleverna mår bra, är en del av samhället och har erfarenhet av delaktighet.
Talare 1: Ja, absolut. Det är inte konstigt att inklusionen kan framgå som svår eller till och med omöjlig om någon del av inklusionsförbindelsen saknas.
Talare 2: Laura, förklara lite vad ekvationen kring inklusion betyder.
Talare 1: Man kunde tänka sig att inklusionen är en ekvation med tre parametrar. Först värderingar och attityder. En annan faktor är pedagogiken och pedagogiska metoderna. Den tredje är resurserna och användningen av dem, till exempel budgeten, personalstyrkan eller tiden. Vi behöver alla dessa tre parametrar för att ekvationen ska ge önskat resultat, det vill säga alla barns delaktighet.
Talare 2: Rätt bra ritade du bilden av inklusionen som ekvation.
Talare 1: Äran för denna ekvation kring inklusionen hör till en grupp anställda vid Helsingfors stad, som tillsammans har format förståelsen för vår stads inklusiva förskoleundervisning och grundläggande utbildning och utvecklandet av den.
Talare 2: En av gästerna i detta avsnitt, Marko Perkiö, rektor för Kontulan ala-asteen koulu, har varit med och skapat denna ekvation kring inklusionen.
Talare 1: Utöver honom gästar specialklasslärare Mari Poikolainen och klasslärare Oona Herlin oss från samma skola. De arbetar som par inom kompanjonlärarskapet.
Talare 2: Härnäst hör vi hur man i Kontulan ala-asteen koulu med hjälp av kompanjonlärarskapet har inlett uppbyggandet av en inklusiv verksamhetskultur och hur man garanterar elervernas delaktighet i skolan.
Talare 1: I slutet av avsnittet hör vi även vad gästerna har svarat på frågorna i gästboken.
Talare 1: I dag är vi i Kontulan ala-asteen koulu här i Östra Helsingfors. Vi kom från metrostationen, det är en solig höstdag och vi gick genom en sån här fantastisk Atrium-innergård, det fäste uppmärksamhet. Vi är idag här för att diskutera om inklusiv verksamhetskultur och kompanjonlärarskap. Marko Perkiö, rektor för Kontulan ala-asteen koulu sitter här med mig...
Talare 3: Hej!
Talare 1: ...klasslärare Oona Herlin.
Talare 4: Hej.
Talare 1:... och specialklasslärare Mari Poikolainen.
Talare 5: Hej allihopa.
Talare 1: Tack för att vi fick komma på besök till er skola och välkomna med i podcasten! I dag befinner vi oss framför allt vid den inklusiva verksamhetskulturen med tanke på hur skolan genom sin verksamhetskultur kan stödja jämlikheten mellan eleverna. Fråga till er, av vad har denna inklusiva verksamhetskultur vid Kontulan ala-asteen koulu skapats? Vilka faktorer består den av?
Talare 5: Vi har ju alltid haft specialklasser här, och på några år har vår skola gått mycket vidare gällande detta. Förr har specialklasserna varit rätt mycket åtskilda från andra klasser på ett traditionellt sätt, och sedan har klasserna inom den allmänna utbildningen varit separata, och på något sätt har olika årskurser samarbetat sinsemellan. Detta var ett fenomen som man först ville ingripa i för att få mer gemenskap och ge eleverna en upplevelse om att varje elev är viktig i vår skola, oavsett vilken klass du befinner dig i eller oavsett om du kommer till skolan med taxi eller inte. Man ville avveckla dessa hinder som fanns mellan klasserna. Den förra rektorn drev även inledandet av kompanjonlärarskapet. Att lärarna skulle börja samarbeta sinsemellan. När lärarna fann samarbetet var det också lätt att kombinera eleverna. När vi vuxna också kan arbeta tillsammans, så lyckas det säkert även för eleverna. De måste bara lära sig att vara tillsammans, och vi måste kunna avstå lite från dessa gränser som finns mellan klasserna.
Talare 3: Jag kan fortsätta så mycket att man även med schemaläggning kan stödja dessa möjligheter. Sedan självklart en viss resursfördelning, tillhör det fördelningstimmar eller handledarens resurser.
Talare 4: Varje lärare har egentligen ett arbetspar med vilken hen arbetar. Sedan samarbetar två klasser alltid. Läsordningarna är som Marko sa, riktigt lika i dessa klasser. På så sätt kan man genomföra undervisningen och umgänget på ett flexibelt sätt.
Talare 1: Vad betyder det i praktiken... Du pratade Mari om kompanjonlärarskap, vad är det i praktiken? Ni är arbetspar med Oona, hur ser alltså ert kompanjonlärarskap ut?
Talare 4: Vi har nu med Mari verkligen i fyra år varit tillsammans med samma klass och det var naturligtvis lite utmanande i början. I början var det utmanande att hitta den gemensamma verksamhetsmodellen. Nu under dessa fyra år som vi har arbetat tillsammans, har den hela tiden ökat och utvecklats så att den fortfarande kontinuerligt förändras. Vi ser inte ens än att vi skulle vara färdiga på något sätt, utan att verksamhetsmodellen hela tiden ändrar. Vi ser alltid dag för dag vad som fungerar och vad som inte fungerar. I praktiken syns den så att vi dagligen funderar på hur var och en i dag fungerar i klassen, hur eleverna fungerar i dag, vilket känslotillstånd någon elev är i, hurdan gårdagen var eller hände det något särskilt eller annat i dag. Vi funderar lite på alla dessa saker och gör därefter de lösningar på om det idag skulle vara bra att de där eleverna är med i gruppen och tar du i dag dessa. Vi funderar kontinuerligt på vem som har bra att lära sig i vilken grupp.
Talare 1: Det låter väldigt flexibelt.
Talare 5: Det är det och det är vad det även kräver av oss vuxna, att vi är flexibla. Oona har nu 19 elever inom den allmänna undervisningen och den gruppen har även stödbehov. Jag har sju elever i sjätte klassen. Alla dessa sjätteklassister har samma läseordning sinsemellan. Varje lektion och dag börjar i allmänhet med att vi är tillsammans i vår stora klass. Beroende på lektionens ämne är antingen vi båda lärare där och hela gruppen är tillsammans, eller så har vi en skiftessituation, en liten klass bredvid en stor klass, och då tar jag in en mindre grupp som jag arbetar med där, och Oona har en egen liten grupp.
Talare 4: Eleverna är alla våra bådas elever. Vi känner alla elever, de känner oss, och de stämplas inte på något sätt i någon grupp, utan de stämplas bara så att vi är 6C, och vi tillhör alla samma grupp. Vi alla gör och agerar tillsammans.
Talare 3: Sedan kan det finnas lektioner då även S2-läraren eller specialläraren med bred behörighet deltar i undervisningen för att dela på elevantalet eller öka kompanjonlärarskapet.
Talare 5: Ja. Jag har tio elever på mitt ansvar som specialklasslärare. Mina tre femteklassister är igen tillsammans med 5C i en tillvaro som inkluderar. Då jag undervisar dem, är skolgångsbiträdet eller skolgångshandledaren som arbetspar med Oona. Vuxna är rörliga och byter plats. Klassläraren är heller aldrig ensamma med den gruppen. Det finns alltid minst två vuxna närvarande.
Talare 1: Hur har ni nått så långt? När man lyssnar på er beskrivning om hur ni arbetar, hur flexibelt arbetet är och hur ni kan besvara elevernas dagligen växlande behov, funderar man på hur ni har lyckats med det?
Talare 4: Med hjälp av kontinuerlig kommunikation. Tidigare hade jag och Mari egentligen aldrig samarbetat. Det handlade just om att var och en ganska ofta hade den egna lilla gruppen och vi var ganska åtskilda från varandra, men sedan började det framskrida från att det är kontinuerlig kommunikation under hela den dagen. På rasten dricker vi kaffe och tar en liten paus, men ändå för vi hela tiden dialog om vad vi ska göra till näst. Sedan har vi naturligtvis också en gemensam planeringstid utsatt i läsordningen, precis som vi alla lärare i åk 6 har en gemensam planeringstid. Då sätter vi oss tillsammans ner och planerar och funderar på den kommande veckan och de närmaste dagarna. Kontinuerlig diskussion.
Talare 5: På sätt och vis är vi olika människor, vi har lite olika styrkor, men sedan har vi också liknande drag. Båda är ganska flexibla, båda gillar att göra tillsammans, båda gillar att prata mycket och båda är rätt öppna och positiva. I synnerhet när man är med barn som behöver särskilt stöd och även i övrigt med unga, finns det ibland mycket utmaningar, varvid det är bra att båda har humor. Även när det finns få svåra situationer, kommer man ganska snabbt över dem och går framåt. Jag anser att samma attityd finns hos båda.
Talare 4: Ja. Tål även det att en plan som vi utarbetade inte fungerade. Gör det inte till en stor sak utan omarbetar planen. Att man till och med aningen improviserar, man tar lite idéer från luften, man måste komma på en ny lösning, konstatera att detta inte fungerar, att vi gör något nytt, vilket man på något sätt måste stå ut med. Vi är båda av den typen att vi står ut med att man har planerat något på ett visst sätt, men voj voj nu gick det inte riktigt så här. Jag tar nu ett nytt kort och prövar om det fungerar.
Talare 3: Jag vill tillägga att det har från den gemensamma planeringstiden reserverats en timme som prickats in i alla lärares arbetsordningar, då man i varje årskurs verkligen har möjlighet till gemensam planering. Det handlar om en timme av de totala 120 timmarna under läsåret. Man behöver inte fundera på när vi kan planera. Jag har dem även upptecknade. Varje årskurs har meddelat när de håller sin planeringstimme, så jag vet om jag vill lyssna på vad man gör där eller att de vill att jag deltar. Då kan jag alltid kolla kalendern när det passar.
Talare 1: Rektorn har alltså även en rätt stor roll när det gäller att lyckas med kompanjonlärarskapet i praktiken. Vad mer kräver det av rektorn?
Talare 3: För min del har det krävt att jag har delegerat arbetsordningen till biträdande rektorn, och de har beaktat det. Dock visste jag när planen utarbetades att det kan vara utmanande att hitta gemensam planeringstid när lärarnas dagar börjar och slutar vid olika tidpunkter – vill jag komma tidigare och planera, vill jag stanna – dagen slutar klockan ett, din dag slutar klockan två, väntar jag tills vi kan planera tillsammans? Det är en överraskande liten effort i förhållande till att man beaktar arbetsordningen, att alla har en slott under vilken man kan planera. Det är kanske det. Låt oss säga att jag upplever, såsom vi vanligtvis diskuterat i framgångsdiskussionerna och under diskussionen vid kaffebordet, hur den underlättar och skapar en viss stabilitet i planeringen. Den har nog varit värt det.
Talare 1: Jo, riktigt säkert. Denna gemensamma planeringstid stöder åtminstone kompanjonlärarskapet. Kommer ni att tänka på något annat som främjar samundervisning i er skola?
Talare 4: Vi har under en längre tid haft en sådan tradition i denna skola att man delar med sig idéer åt varandra. Få lärare är längre sådana som på något sätt skulle panta på goda idéer hos sig själva, utan vi har alltid strävat efter att även med andra lärare i åk 6 kontinuerligt dela idéer, som att hej, åt mig fungerade detta riktigt bra, pröva ni också. En sådan verksamhetskultur har också funnits länge i detta hus, vilket även stöder detta kompanjonlärarskap.
Talare 5: För några år sedan utarbetades även kompanjonlärarskap i vår skola av nuvarande biträdande rektor med sin dåvarande kollega. De delade med sig av de goda erfarenheterna till varandra, och så småningom började även några andra pröva på det. Sedan har fenomenet vuxit så att alla märker att hej, man vinner ju redan enbart när man arbetar tillsammans med andra. Delar på glädje och sorg samt planeringsansvar och övrigt. Nu arbetar egentligen alla på något sätt hos oss enligt kompanjonlärarskapet, vissa mycket intensivt.
Talare 1: Gemenskapens atmosfär har en stor betydelse.
Talare 3: Ja, och det är också en fördel med att orka i arbetet och det ökar och stöder välbefinnandet i arbetet. Men det är dock elevernas fördel att om de delas in i grupper, ofta i enlighet med målen för lärande eller vilka grunder som helst, så behöver man inte alltid dela upp eleverna i fem, fem och fem. Med 30 elever har man gjort samma saker som i någon grupp med tre, vilket redan har kunnat kännas vara för många. Man kan alltså gruppera dem flexibelt, då man har fler personer och arbetet är tillsammans planerat. Och elevens kännedom, naturligtvis är den alltid som starkast hos läraren i den egna klassen, men sedan skrider den över gränsen till 5A, 5B, 6A, 6C, varvid du även känner till de andra eleverna. Ja, det är en fördel för alla, både för personalen och för eleverna.
Talare 1: Någon av er nämnde tidigare tanken om att eleverna i er skola är allas elever. Det finns ingen strikt gräns för att det bara finns de egna man tar hand om, utan alla tar hand om alla.
Talare 4: Ja, och det syns även i mångt och mycke, till exempel när man är på raster hjälper det också där och lugnar situationen. Jag har en känsla av att vi har en ganska trevlig stämning på rasterna. Det finns ganska få sådana problem som man måste ingripa i. Det beror även på att lärarna känner eleverna.
Talare 1: Om man sedan tänker på denna inklusiva verksamhetskultur i er skola, hur kan man beakta alla elever och göra dem delaktiga här, hur besvarar kompanjonlärarskapet detta? Hur kan elevernas delaktighet stärkas där? Kommer ni att tänka på sådana perspektiv? Hur kan elever beaktas med hjälp av den?
Talare 5: På sätt och vis är varje klass redan automatiskt med någon annan klass, det vill säga gör saker tillsammans. Utöver detta kompanjonlärarskap, alltså varje lärare har ett arbetspar, och dessutom arbetar bland annat hela årskursen tillsammans under dessa kompanjonplaneringstider. På det sättet är samarbetet verkligen intensivt med arbetsparet, men även i årskursen där det i allmänhet görs liknande saker, saker och ting genomförs på samma sätt, utflykter görs tillsammans och annat, det syns även som en mycket likartad vardag i elevernas liv.
Talare 4: Eleverna är vana att agera precis på den klassnivån även i större grupp. Även om vi nu är ett team med Mari och vi har vår egen klass, mixar vi ändå alla sjätteklassister emellanåt. Vi hade i dag bland annat en sådan lektion där alla sjätteklassister var blandade på detta sätt – vi kallar den för kvarnlektionen – där man övade på matematik i dag. Vi har slutfört en period av matematik, varvid vi under kvarnlektionen repeterar till provet. Kvarnlektionen består av grupper enligt inlärningsnivå, där alla sjätteklassister sedan har indelats i fem grupper. Då är de helt huller om buller, sjätteklassisterna där, vilket är mycket naturligt för dem. Det är heller inte på något sätt underligt, utan också det fungerar och där kan man igen lite samarbeta med nya elever och studera tillsammans.
Talare 1: Vi börjar snart närma oss slutet av diskussionen, men det kan ännu bland åhörarna finnas någon som nu är intresserad av hur man kan främja den inkluderande verksamhetskulturen i den egna skolan och hur man kan främja kompanjonlärarskapet, att det kanske inte genomförs åtminstone så systematiskt där och att man skulle vara intresserad av att främja det, har ni några tips på hur man kan inleda arbetet?
Talare 5: Naturligtvis, genom öppen diskussion med den närmaste kollegan, skulle det även finnas entusiasm för att man mer skulle planera och genomföra undervisningen tillsammans. Sedan tar man också reda på hur man sköter utarbetandet av läsordningen i den egna skolan, vilket även verkar variera. I vår skola försöker biträdande rektorerna alltid göra dem mot slutet av våren. Gemensamma balkar önskas i dem. Om man nu inte ännu helt och hållet kan uppfylla det att är det helt samma läsordning som parallellklassen har, men att man skulle hitta till exempel finska lektionerna på samma ställe eller matematik eller något annat läroämne, som man vill börja pröva tillsammans. Det är åtminstone ett sätt.
Talare 4: Man diskuterar med sin närmaste kollega om de egna styrkorna och sådant som man gillar, vilket läroämne som känns riktigt naturligt och bekvämt för mig och vilket som inte nödvändigtvis är det. När det finns en ofantlig chans att jag inte ofrivilligt behöver dra de lektioner som inte riktigt är angenäma för mig. För en kollega kan det vara en super stor grej och den bästa grejen i det arbetet. På detta sätt kan vi fördela på planerings- och dragningsansvaret i enlighet med de egna styrkorna.
Talare 3: Det är en strålande observation att alla inte är lika entusiastiska. Alla har vi egna styrkor. Även barnen är ganska bra indikatorer på det, de upptäcker ganska snabbt om du själv inte är intresserad av detta. Låt ljuset lysa för dem som har det nära hjärtat och planerar och gör det, och sedan är man bra på det och är beredd att stöda, hjälpa. Därför är det kompanjonlärarskap även i den bemärkelsen att det ändå ger mer än det tar. Från det avstår de planeringskamrater som jag har fått lyssna på. Jag ser och anar i lärarna när det planeras något, en ny period som man börjar arbeta vidare på. Då mötet slutar och lärarna avlägsnar sig, ser man att man till och med väntar på att få börja.
Talare 1: Våra gäster har fått fylla i denna gästbok på förhand och jag här till slut vill jag göra ett sånt här litet lyft här. Mari, du har sagt att ditt motto låter så här: ”Det du fokuserar på ökar”.
Talare 5: Precis. Man kunde ha många motton, men detta är enligt mig ett lämpligt uttryck för detta. När jag själv har gjort min arbetskarriär bland elever som behöver särskilt stöd, finns det ju lätt mycket problem och brister av detta slag. Jag kan använda min tid antingen till att klaga över varje sak som ännu inte fungerar så bra som det borde, varvid man i stället kanske borde sträva efter att bättre upptäcka det som redan går bra och bevattna fröna för att växten ska börja växa. Jag lyckas inte alltid med det, men strävan finns att man ska försöka upptäcka och stärka det goda.
Talare 1: Ja, precis såhär fungerar det i praktiken. Vid frågan om hur kompanjonlärarskapet kommer att se ut om tio år, har du Oona svarat i gästboken, att du hoppas att det har utvecklats till teamlärande. Kan du kort berätta vad teamlärande i praktiken är?
Talare 4: När skolvärlden hela tiden förändras, kommer vi också här i skolan att ha många nya arbetsbenämningar, en skolcoach har även börjat arbeta i vår skola. Det finns många nya yrken som kommer in i skolan. Jag ser på något sätt att det kunde vara underbart, att detta samarbete inte enbart skulle handla om pararbete, utan att det skulle finnas ett litet större team i bakgrunden, att man tillsammans med en större grupp skulle samarbeta och planera, och sedan är det egna gänget som dras, undervisas och fostras. Jag hoppas att detta skulle utvidgas till att omfatta fler vuxna, eftersom jag anser att detta samarbete är en så bra sak i detta lärarskap att jag har svårt att tänka mig att återgå till att hålla dörrarna stängda och lära ensam.
Talare 1: En rätt fin idé. Vi hoppas att man om tio år kan konstatera att det gick så till. Marko, vilket är ditt motto?
Talare 3: ”Vi åstadkommer mer tillsammans än ensamma.”
Talare 1: Här förverkligas det uppenbarligen. Ett stort tack till er för idag. Tack för att ni var med och diskuterade.
Talare 3: Tack.
Talare 5: Stort tack!
Talare 4: Tack.
Talare 1: Gällande detta finns mer information för personalen i Helsingfors stad i Opehuone på webbplatsen Kaikille sopiva lähikoulu.
Talare 1: Detta var podcasten Fungerande praxis under lärstigen.
Talare 2: Podcasten har producerats som en del av Helsingfors stads fostran- och utbildningssektors utvecklingsprogram Utbildning för alla inom förskoleundervisningen och den grundläggande utbildningen.
[äänite päättyy]
