spinner
Jaa video
Ajankohtaista viittomakielellä helmikuussa 2019
7 min
|
Katsottavissa toistaiseksi
|
Julkaistu
03.02.2019

Lux Helsinki keräsi jälleen puoli miljoonaa kävijää

Lux Helsinki houkutteli jälleen valtavan yleisön valotaiteen pariin 5.–9. tammikuuta. Kansalaistorin ja Etu-Töölön alueilla järjestetty valofestivaali on vakiintunut monen hartaasti odottamaksi talven valopilkuksi. 

Lux Helsinki oli tänä vuonna monessa suhteessa suurempi kuin koskaan aiemmin. Festivaalilla nautittiin lähes 30 valoteoksesta, yli 10 paikkaan leviävästä oheisohjelmasta ja 34 ravintolan festivaalimenusta.

Visuaalisuus ja kuvauksellisuus ovat festivaalin valttikortteja, ja sosiaalinen media vaikuttaa Lux Helsingin suosioon. On uusi ilmiö, että kävijät luovat festivaalista somekanaviin yhteisen muistojen arkiston.

 

Kantakaupungin asemakaavat päivitetään ajan tasalle

Helsingin kaupunki aloittaa kantakaupungin vanhojen asemakaavojen ajantasaistamisen. Tavoitteena on päivittää asemakaavat vastaamaan nykyistä rakennettua tilannetta, mahdollistaa kantakaupungin kehittäminen uuden yleiskaavan mukaisesti sekä saada nykyistä selkeämmät ja tasapuolisemmat lähtökohdat yksittäisten rakennushankkeiden ohjaamiseen. 

Kaavojen ajantasaistaminen koskee ennen 2000-lukua voimaan tulleita asemakaavoja alueella, joka ulottuu Kaivopuistosta Taka-Töölöön ja Vallilaan. Kaavatyön ulkopuolelle on rajattu muun muassa ydinkeskusta, Katajanokka, Hakaniemi ja Teollisuuskadun ympäristö.

Kantakaupungissa on paljon asemakaavoja, jotka eivät vastaa nykyistä tilannetta tai jotka ovat vanhentuneet tavoitteiltaan. Kaavoja on aina 1800-luvulta nykypäivään. Yleiskaavan tavoitteena on vahvistaa kantakaupungin asemaa vetovoimaisena, monipuolisten toimintojen keskittymänä, jossa on liiketoimintaa, asutusta ja toimistotiloja.

 

Puisto- ja katupuiden hoitotöitä tehdään Helsingin keskustassa

Huonokuntoisia puisto- ja katupuita poistetaan Helsingin keskustasta lukuisista paikoista kuluvan talven aikana. Hoidon tai poiston syynä voi olla mm. lahottajasienten aiheuttamat vauriot, myrskyvauriot, kuivuusoireet sekä rakentamisen ja kaivamisen aiheuttamat vauriot.

Kaatoja ja hoitotöitä tehdään pitkin kantakaupunkia, mm. Eläintarhan, Eiran, Kaivopuiston, Pasilan, Punavuoren, Topeliuksenkadun, Tähtitorninvuoren, Töölönlahden ja Ullanlinnan alueilla.

Hoidon tai poistojen kohteina on monia eri puulajeja, mm. hevoskastanjat, jalavat ja vaahterat. Työt tehdään osittain kiipeilytekniikalla ja nostokorin avulla.

 

Sienissä edelleen Tshernobylin säteilyä

Helsingin ympäristöpalvelut selvitti syksyllä 2018 Helsingissä myynnissä olevien sienten lyijyn, kadmiumin sekä radioaktiivisen cesiumin pitoisuuksia. Suppilovahveroita, kantarelleja ja mustia torvisieniä tutkittiin yhteensä 21 näytettä. Kahdessa sieninäytteessä todettiin korkea säteilymäärä.
 
Radioaktiivinen cesium on pääosin peräisin vuonna 1986 tapahtuneesta Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Laskeuman merkittävin aine on pitkäikäinen cesium-137, jonka puoliintumisaika on 30 vuotta. 

Suomessa monissa kauppasienissä esiintyy edelleen paikoitellen cesium-137-pitoisuuksia, jotka ylittävät EU:n suosituksissa annetun enimmäismäärän. Radioaktiivista cesiumia voi vähentää liottamalla tai keittämällä sieniä vedessä, jolloin suuri osa cesiumista siirtyy veteen. Yleisenä säilöntämenetelmänä käytetty sienten kuivaaminen ei vähennä radioaktiivisen cesiumin määrää. Sienten käytön rajoituksiin ei kuitenkaan ole katsottu olevan tarvetta, sillä sienten käyttömäärä on niin vähäinen. 

 

Julkisissa liikennevälineissä kulkevat suksien lisäksi myös pulkat ja luistimet

HSL:n liikennevälineet kuljettavat ihmisten lisäksi myös sukset, pulkat ja luistimet. Suksia ja pulkkia voi kuljettaa kaikissa HSL:n liikennevälineissä, jos tilaa on. Aamu- ja iltaruuhkan ulkopuolella sukset mahtuvat parhaiten mukaan. Suksia on helpointa kuljettaa bussin ja raitiovaunun keskiosassa, jos tila ei ole sillä hetkellä varattu lastenvaunuille