spinner
Jaa video
Ajankohtaista viittomakielellä syyskuussa 2019
8 min
|
Katsottavissa toistaiseksi
|
Julkaistu
30.08.2019

Runsaasti reittimuutoksia talviaikataulujen astuttua voimaan 12. elokuuta

Talviaikataulut astuivat voimaan maanantaina 12. elokuuta Helsingin seudun liikenteen alueella. Joukkoliikenteessä muuttuivat aikataulujen lisäksi monet reitit ja pysäkkien nimet. 

Oransseja busseja tulee enemmän näkymään Helsingissä ja Espoossa, kun bussilinjat 58 ja 551 muuttuvat runkolinjoiksi 500 ja 510. Uudet runkolinjat tarjoavat tiheää palvelua Pasilan tason poikittaisliikenteessä.

Pasilan asemalla laiturien numerot muuttuivat 12. elokuuta alkaen. Lähijunien liikennöintiin tuli muutoksia, kun K-junat pysähtyvät kaikilla asemilla ja linjatunnus N poistui käytöstä. Lisäksi Y-juna alkaa pysähtyä myös Kauklahdessa ja I-junan liikennöintiajat laajenevat. 

Suomenlinnan lautta jatkaa liikennöintiä kesäaikatauluilla aina 22. syyskuuta asti.

Lisää ja tarkemmin talviliikenteestä koko pääkaupunkiseudulla kerrotaan HSL:n sivuilla sekä Reittiopas kertoo tarkimmin joukkoliikenteestä ja näyttää kulkijalla kulloinkin haun mukaiset soveltuvimmat reitit.

 

Näillä kolmella vinkillä saat biojäteastian pidettyä siistinä

Naatit sekä muut biojätteet ja ruoantähteet kannattaa lajitella huolellisesti. Lajittelun kautta saadaan biojätteen sisältämä energia ja arvokkaat ravinteet takaisin kiertoon. HSY:n keräämä biojäte käsitellään biojätteen käsittelylaitoksessa Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksessa Espoossa. Biojätteestä tuotetaan sähköä ja lämpöä sekä kompostia, jota käytetään mullan raaka-aineena.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY jakaa kolme vinkkiä millä pitää biojäteastia siistinä.

1. Valuta nesteet ja liemet viemäriin
Valuta ruoantähteistä irtoava neste viemäriin ennen biojätteen pakkaamista. Biojätepussin pohjalle voi myös laittaa silputtua munakennoa imemään kosteutta, jolloin pussi kestää paremmin.

2. Pakkaa biojäte oikein
Toinen tärkeä keino biojäteastian likaantumisen estämiseen ja hajujen muodostumisen vähentämiseen on pakata biojäte oikein.

Biojätettä ei saa lajitella irrallisena, vaan se tulee viedä kiinteistön biojäteastiaan kompostoituvassa pussissa. Kosteutta imevä, hengittävä pakkaus vähentää hajuhaittoja biojäteastiassa. Biojätettä voi kerätä kaupasta ostettaviin paperisiin tai biohajoaviin pusseihin, jauho- tai sokeripusseihin, kartonkiset muropaketteihin tai ikkunattomiin kirjekuoriin. Biojätepussin voi myös taitella itse sanomalehdestä.

3. Osta vain se, minkä syöt

 

Korkeasaari sai jälleen uuden uhanalaisen asukkaan

Korkeasaaren uusin asukas - uhanalainen madagaskarilaisen mustamakin - viihtyy trooppisen metsän puissa. Puoliapinoihin kuuluva mustamaki on kotiseudullaan pohjoisella Madagaskarilla joutunut sademetsien hakkuiden vuoksi etsimään uusia puustoisia elinympäristöjä. Elinalueen pirstoutumisen vuoksi mustamaki on vaarantunut.

Ranskalaisesta eläintarhasta Korkeasaareen siirretty naarasmaki on 15-vuotias ja tämän perimältään arvokkaan yksilön toivotaan lisääntyvän Korkeasaaressa. Laji kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan.

Mustamaki kuuluu kansainvälistä eläinkauppaa säätelevän CITES-sopimuksen I-liitteeseen eli kaikki sillä käytävä kauppa on kiellettyä. Mustamaki on rauhoitettu elinalueellaan ja osa lajin edustajista elää suojelualueilla.

Korkeasaareen saapuu tänä vuonna 13 uutta lajia eläintarhan 130-vuotisjuhlan kunniaksi.

 

Pääkaupunkiseudun asukkaiden liikkumista tutkitaan syksyllä

Lähes 20 000 satunnaisesti valittua yli 7-vuotiasta Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten asukasta saa syksyn aikana kutsun Helsingin seudun liikenteen tutkimukseen, joka selvittää heidän liikkumistottumuksiaan.
 
Tutkimuksen avulla saadaan tärkeää tietoa liikennettä koskevien päätösten ja suunnitelmien pohjaksi, joten jos kuulut kutsun saaneisiin, kyselyyn kannattaa ehdottomasti vastata.

Kutsukirjeet lähtevät matkaan 22.8. - 23.11. Kutsun saa yhteensä 19 760 Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten asukasta. Tutkimuksella kerätään tietoa kaikenikäisten ja kaikenlaisia liikennevälineitä käyttävien asukkaiden liikkumisesta. Siksi on erittäin tärkeää, että kaikki kutsun saaneet vastaavat kyselyyn, liikkuivatpa he sitten omalla autolla, julkisilla, pyörällä, kävellen tai eivät liikkuneet kotoaan mihinkään. Tutkimuksella selvitetään myös, miten HSL:n ABCD-vyöhykkeiden käyttöönotto on vaikuttanut pääkaupunkiseudun asukkaiden liikkumiseen.

 

Venäjän presidentti Vladimir Putin työvierailulla Helsingissä

21. elokuuta tapahtunutta vierailua isännöi tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Presidentti Niinistö ja presidentti Putin kävivät viralliset keskustelut Presidentinlinnassa. Suomen ja Venäjän kahdenvälisten suhteiden lisäksi keskustelunaiheina olivat alueelliset ja kansainväliset kysymykset. Keskusteluiden päätteeksi presidentit pitivät yhteisen lehdistötilaisuuden. Vierailu päättyi yhteiseen päivälliseen Suomenlinnassa.

Presidentti Niinistö ja presidentti Putin tapasivat edellisen kerran huhtikuussa 2019 Arktisen foorumin yhteydessä Pietarissa. Suomessa presidentti Putin vieraili viimeksi 16. heinäkuuta 2018 #HELSINKI2018-tapaamisen johdosta.