Suoraan sisältöön
Katsottu: 88

Julkaisija: Keskushallinto

Ajankohtaista viittomakielellä helmikuussa 2017

Suomi 100 -juhlavuosi on alkanut!

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi on alkanut. Helsingissä vuosi käynnistyi ennennäkemättömällä uudenvuoden kaupunkifestivaalilla. Suomi 100 -avajaisiin osallistui koko päivän aikana yhteensä yli 130 000 ihmistä. Vuoden vaihtuessa tapahtuma-alueella Kansalaistorilla ja Töölönlahdella oli noin 100 000 ihmistä.

Kellon ympäri kestäneessä kaupunkitapahtumassa oli tarjolla koko perheelle sopivaa ohjelmaa, upeita elämyksiä ja vauhdikasta festaritunnelmaa. Juhlavuoden avajaissanat lausui pääministeri Juha Sipilä. Keskiyöllä Töölönlahdelta ilmoille lennätetty ilotulitus kruunasi illan. Mannerheimintie suljettiin liikenteeltä Kiasman ja Kansallisoopperan väliltä Kaikkien aikojen katutanssien vuoksi.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen kertoo juhlavuoden jatkuvan Helsingissä huikealla ohjelmatarjonnalla ja huipentuvan itsenäisyyspäivän juhliin.

 

Hätämajoitus jatkuu Hermannissa ja Munkkisaaressa

Helsingin Diakonissalaitos ja Helsingin seurakuntayhtymä jatkavat asunnottomille tarkoitettua hätämajoitusta Helsingin Hermannissa ja Munkkisaaressa. Majoitukseen hakeutuu joka yö yli sata ihmistä.

Munkkisaaressa tilapäinen majoitustoiminta on jatkunut keskeytyksettä viime marraskuun alusta lähtien, mutta Hermannissa majoitus on ollut jonkin aikaa katkolla. Nyt tilapäistä majoitusta jatketaan kaupungin järjestöavustuksella molemmissa toimipisteissä huhtikuun puoleenväliin saakka.

Diakonissalaitos toimii hätämajoituksen järjestäjänä yhteistyössä Helsingin seurakuntien kanssa ja vapaaehtoistyöntekijöiden tuella.

Munkkisaareen ohjataan ensisijaisesti eurooppalaista liikkuvaa väestöä ja Hermanniin suomalaisia ja paperittomia. Munkkisaaren toimintakeskus on osoitteessa Munkkisaarenkatu 16 ja Hermannin diakoniatalo Hämeentie 73:ssa. Majoitus on auki iltayhdeksästä aamuseitsemään.

 

Lux Helsinki muutti Helsingin keskustan talviseksi satumaaksi

Yhdeksättä kertaa järjestetty Lux Helsinki -valofestivaali loi ainutlaatuisen tunnelman Helsingin keskustaan 5.–9. tammikuuta. Kauppatorin ja Kruununhaan alueelle painottunut reitti keräsi ennätysyleisön valotaiteen pariin. Festivaalilla laskettiin yli puoli miljoonaa käyntiä.

Valo-, media- ja kuvataiteilijat Suomesta, Hollannista ja Meksikosta toteuttivat Lux Helsingin kaupunkireitille yhteensä 15 teosta. Valotaiteen näyttely Lux In täytti Kaapelitehtaan valoestetiikalla ja videotaiteella.

Cityn kanssa yhteistyössä toteutettu Lux Eat -ruokatapahtuma oli onnistunut lisä valofestivaalin tarjontaan. Lux Eat keräsi mukaan 25 ravintolaa ja ruokarekkaa, jotka palvelivat nälkäisiä valotaiteen ystäviä.

 

Ensimmäinen sähköbussi liikenteeseen

Helsingin bussiliikenteessä koitti uusi aika, kun ensimmäinen kokonaan sähköllä kulkeva bussi aloitti liikennöinnin 23. tammikuuta. Linkker-sähköbussi ajaa Ruskeasuon ja Rautatientorin välistä linjaa 23.

Liikenteeseen tulee tänä talvena yhteensä neljä Linkker-sähköbussia. Linjan 23 bussi saa aluksi virtansa Ruskeasuon päätepysäkillä Invalidisäätiöllä, mutta lisää latauspisteitä on rakenteilla Rautatientorilla ja Koskelassa. Keväällä 2017 rakennetaan latauspisteet myös Hakaniemeen ja Malminkartanoon.

Linkkerit ovat Suomen ensimmäiset automaattisesti pikaladattavat sähköbussit. Vuoden loppuun mennessä niitä on tarkoitus olla pääkaupunkiseudun liikenteessä yhteensä 12 kappaletta.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sanoo, että HSL on avaintoimija, kun Helsinki pyrkii globaaliksi edelläkävijäksi ilmasto- ja älyliikennealoilla. Sähköbussitavoite on keskeisessä asemassa, kun Helsinki toteuttaa visiota hiilineutraalista tulevaisuudesta.

 

Uusi blogi kertoo lastenkotien elämästä

Lastenkodeille on avattu uusi yhteinen blogi nimeltään LastisLife – elämää lastenkodissa. Siinä kerrotaan Helsingin kaupungin lastenkotien arjesta ja toiminnasta lastenkodin työntekijöiden ja lasten näkökulmasta.

Blogissa tuodaan esille lastenkotien toimintaan liittyviä ajatuksia ja haasteita. Siinä toivotaan myös keskustelua aiheesta. Lastenkotien nuoret tulevat itse toimittamaan ja kuvittamaan blogin yhdessä lastenkotien henkilökunnan kanssa. Näin avataan ovet monille tuntemattomaan lastenkotien maailmaan.

Ensimmäisen blogikirjoituksen on kirjoittanut lastenkodin johtaja Maria Kantsila, ja sen otsikko on Sillimuhennosta, selkäsaunoja ja muita kansallisia kasvatuskonsteja.

Blogia pääset lukemaan linkistä www.hel.fi/www/blogit/fi/kirjoitukset/lastislife.