Suoraan sisältöön
Katsottu: 55

Julkaisija: Keskushallinto

Ajankohtaista viittomakielellä elokuussa 2017

Suomi 100 -teippauksin koristeltu Artic-raitiovaunu liikenteessä loppuvuoden

HKL ja Transtech haluavat yhdessä juhlistaa ja onnitella Suomea 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Heinäkuun alussa kaupunkikuvaan ilmestyi Suomi 100 -juhlateippauksilla koristeltu Artic-raitiovaunu, jonka voi nähdä raitioliikenteessä vuoden 2017 loppuun saakka. 

Juhlavuoden kunniaksi koristeltu Suomi 100 -vaunu lähti varikolta liikkeelle ensimmäistä kertaa 6. heinäkuuta.

HKL:n vs. toimitusjohtaja Yrjö Judström kertoo, että pääkaupunkiseudun joukkoliikenne on osa koko Suomen suurta menestystarinaa. Juhlavuoden kuosilla teipattu raitiovaunu levittää juhlasanomaa laajalle yleisölle ja tuo Suomen suuren vuoden esiin myös kaupunkikuvassa.

Sekä HKL:llä että Transtechillä on ollut vankka osa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä jo vuosikymmenet.

Transtechin toimitusjohtaja Lasse Orre kertoo, että matkustajat ja HKL ovat olleet tyytyväisiä Helsingin uuteen raitiovaunuun Articiin. Se on suunniteltu Suomessa ja teknologian huipputuote. Koristeltu Artic-raitiovaunu on erinomainen tapa juhlistaa sadan vuoden suomalaisuutta yhdessä HKL:n kanssa.

Pysäkkijulisteet uudistuvat kertomaan paikallisista yhteyksistä

Joukkoliikenteen pysäkkien infojulisteet uusitaan kesän ja syksyn aikana. Jatkossa niistä saa yksilöllistä tietoa kunkin pysäkin kautta kulkevista linjoista ja vaihtomahdollisuuksista. 

Uusi juliste kertoo, mitkä linjat kulkevat pysäkin kautta, mikä auttaa kyytiin nousijoita. 
Karttaan on kuvattu myös pysäkin lähialue vaihtoyhteyksineen, mikä hyödyttää pysäkin kautta linjalta toiselle siirtyviä.

Julisteissa on lisäksi QR-koodi, jolla matkustaja saa puhelimensa reaaliaikaiset aikataulutiedot pysäkin kautta kulkevista linjoista. Pysäkkikohtaiset aikataulut on painettu julisteeseen, kun ne tähän mennessä ovat olleet pysäkeillä erillisinä A4-papereina.

Uusia julisteita tulee kesäksi noin 130 bussipysäkille Oulunkylän, Myyrmäen ja Matinkylän suunnille. Kun syysliikenne elokuussa alkaa, julisteet leviävät kaikille sellaisille HSL-alueen bussi- ja raitiovaunupysäkeille, joissa on kaapit julisteita varten. Tällaisia pysäkkejä on yli 3 000.

Generation 2017 on Amos Andersonin Yrjönkadun museon viimeinen näyttely

Nuorten nousevaa taidetta on esillä Yrjönkadulla 3. syyskuuta saakka. Sen jälkeen Amos Andersonin Yrjönkadun museo suljetaan remontin takia. Uusi museo Amos Rex aukeaa ensi keväänä Lasipalatsin aukiolla.

Generation 2017 -näyttelyssä esitellään 15–23-vuotiaiden taidetta. Näyttelyyn osallistuvat 42 taiteilijaa valittiin avoimen teoshaun kautta yli tuhannen ehdotuksen joukosta. Teokset käsittelevät tuoreella tavalla omaa ympäristöään ja yhteiskunnan ilmiöitä, asioita ja tunteita, jotka he kokevat merkityksellisiksi.

Amos Andersonin kotimuseo ja kappeli Yrjönkadun museon viidennessä kerroksessa menevät myös syyskuun alussa remonttiin. Remontin valmistuttua yleisöllä on pääsy vielä kotimuseoon ja kappeliin Yrjönkadun pisteessä.

Korkeasaaressa satsataan tiikerien suojelutyöhön

Lauantaina 29. heinäkuuta vietettiin kansainvälistä tiikeripäivää Korkeasaaressa. Nimikkopäivän tarkoitus oli edistää tiikereiden ja niiden luonnollisten elinalueiden suojelua.
Tiikeripäivänä juonnettiin amurintiikereiden ruokintoja sekä virikeruokintoja ja kerrottiin tiikereiden suojelusta ja tiikerifarmeista. 

Suojelutyö tähtää luonnossa elävien tiikerien määrän tuplaamiseen nykyisestä 3 000 yksilöstä 6000 yksilöön vuoteen 2022 mennessä. Tänä vuonna Korkeasaari kertoi yleisölle muun muassa tiikerifarmeista, jotka uhkaavat luonnonvaraisia tiikerikantoja. Korkeasaari ja Korkeasaaren ystävät ry ovat keränneet ja lahjoittaneet vuosittain 30 000–50 000 euroa luonnonvaraisten Amurin kissapetojen suojelutyöhön.

Amurintiikerit rauhoitettiin Venäjällä 1950-luvulla. Silloin niitä oli jäljellä enää muutamia kymmeniä.  Korkeasaaressa on syntynyt yhteensä 20 amurintiikeriä, jotka ovat siirtyneet muihin eläintarhoihin.

Luonnossa tiikerien suurin uhka on salametsästys. Tiikeri voi päätyä luonnosta myös farmille. Tiikerifarmeja rahoitetaan tuotteiden myynnillä ja turismilla. Tiikereiden kanssa voidaan ottaa kuvia ja tiikerinpentuja voidaan pitää sylissä, ja saadut maksut tukevat farmin toimintaa. Ajattelematon turisti ei ymmärrä rahoittavansa tiikerien kärsimystä. Tiikerifarmeja on Kaakkois-Aasiassa yli 200 ja niissä tiikereitä on arviolta yhteensä 7000-8000.

Kirjasto on toiminut Suomenlinnassa pian 60 vuotta

Suomenlinnan kirjasto on viehättävä pistäytymiskohde saarella lähes miljoonalle vuosittain vierailevalle turistille sekä 800 saarelaiselle. Kirjasto on toiminut saarella pian 60 vuotta. 60-vuotisjuhlia vietetään tiistaista 10. lokakuuta lauantaihin 14. lokakuuta.

Suomenlinnan kirjasto on Helsingin kaupungin pienin kirjasto. Se näkyy pienemmissä kävijä- ja aineistomäärissä ja vaikuttaa asiakaspalveluun. Asiakaspalveluun voi panostaa enemmän, ja kiireen tuntu yllättää työntekijät harvoin. 

Vierailijoita ilahduttaa se, että kirjastosta löytyy manteretta paremmin uutuuskirjoja ja bestsellereitä. Ne on helppo napata saarelta mukaansa ja palauttaa kotikirjastoon, josta ne lähetetään kuormassa takaisin Suomenlinnaan. 

Suomenlinnan mainio kirjastotoiminta ei ole jäänyt turisteiltakaan huomioitta. Turistit kehuvat usein kirjaston viihtyisyyttä. Kaikkiin kirjaston tapahtumiin on vapaa pääsy.