Suoraan sisältöön
Katsottu: 105

Julkaisija: Keskushallinto

Ajankohtaista viittomakielellä huhtikuussa 2018

Korkeasaaren karhut heräsivät jo ulkoilemaan

Kaksi Korkeasaaren naaraskarhua, 17- ja 12-vuotiaat, heräsivät jo kevääseen pakkasista huolimatta 1. maaliskuuta, jolloin karhujen ulkotarhan luukut avattiin ja karhut pääsivät telmimään syvässä pakkaslumessa. 

Eläintenhoitajien mukaan muut karhut ovat vasta laiskasti hereillä, eivätkä ole halunneet ulos. Karhut nukkuivat lähes neljä kuukautta, sillä ne vetäytyivät talvipesäänsä marraskuun alussa. Unet kestivät pidempään kuin kahtena edellisenä vuotena, jolloin karhut heräsivät jo helmikuun alussa. Suomen metsien karhut heräävät yleensä maalis-huhtikuussa.

 

Tehdään Helsingistä häirinnästä vapaa työpaikka

Helsinki on päättänyt lähteä mukaan #häirinnästävapaa-kampanjaan. Kampanjassa oikeusministeriö on haastanut organisaatiot tekemään yhdessä seksuaalisen häirinnän vastaista työtä. Helsinki haluaa edistää kulttuuria, jossa puututaan, otetaan puheeksi ja toimitaan.

”Kannustamme jokaista olemaan rohkea ja ottamaan puheeksi, jos havaitsee häirintää tai joutuu itse sen kohteeksi”, henkilöstöjohtaja Marju Pohjaniemi sanoo.

Kuluvan vuoden aikana kaupungille valmistellaan myös uusi henkilöstön tasa-arvosuunnitelma. Jatkossa tähän kuuluu myös seksuaalisen häirinnän ehkäisy.

#häirinnästävapaa-kampanjan tavoitteena on jakaa hyviä toimintamalleja, joilla seksuaaliseen häirintään voidaan puuttua. Oikeusministeriö on kerännyt sivuilleen organisaatioiden hyviä käytäntöjä. 

 

Jättimäinen luolalämpövarasto toteutetaan Helsingin Mustikkamaalle

Helen on päättänyt rakentaa Mustikkamaan vanhoihin öljyluoliin Suomen suurimman lämpövaraston, jossa voidaan varastoida kaukolämpöä. 

Investoinnin arvo on noin 15 miljoonaa euroa. Luolalämpövaraston suunnittelu on jo alkanut, hankinnat alkavat tänä keväänä ja rakennustyöt 2019 alussa. Lämpövarasto valmistuu tuotantokäyttöön 2021.

Mustikkamaan alla sijaitsevissa kolmessa kallioluolassa on aiemmin säilötty raskasta polttoöljyä. Öljyvarastot tyhjennettiin ja poistettiin käytöstä jo vuonna 1999. Luolista kaksi yhdistettyä luolaa muutetaan nyt lämpövarastoksi. Sen avulla vähennetään fossiilisten polttoaineiden käyttöä erillisessä lämmöntuotannossa ja samalla lisätään uusiutuvien polttoaineiden käyttöä ja yhteistuotantosähköä.

 

Amsterdamin ja Berliinin yöpormestarit vierailivat Helsingissä

Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Nasima Razmyar esitti, että Helsinki tarvitsisi yöpormestarin edistämään parempaa yöelämää. Yöpormestariteemasta järjestettiin perjantaina 23.3. seminaari, johon kutsuttiin Helsingin yöelämän eri toimijoita keskustelemaan aiheesta. 

Tilaisuuteen vieraiksi saapuneet Mirik Milan ja Lutz Leichsenring kertoivat seminaarissa kokemuksistaan Amsterdamin ja Berliinin yöpormestareina. 

Razmyarin mukaan Helsingin tavoitteena on olla kansainvälisesti vetovoimainen kulttuuri- ja tapahtumakaupunki. Kiinnostava yöelämä on olennainen osa kaupungin vetovoimaisuutta ja viihtyisyyttä, ja siksi on tärkeää kuulla muiden kaupunkien esimerkkejä yöpormestarikonseptin onnistuneesta toteuttamisesta. 

 

Earth Hourin teemana ruoan ilmastovaikutukset

Maailmanlaajuista Earth Hour -ilmastotapahtumaa vietettiin lauantaina 24. maaliskuuta kello 20.30–21.30. Tapahtumassa valot sammutettiin tunnin ajaksi ilmaston puolesta. Tänä vuonna Earth Hourin tarkoituksena oli herättää keskustelua ruoan ilmastovaikutuksista.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut muistuttaa, että yksi merkittävimmistä arkipäivän ilmastoteoista on valita lautaselle lihan sijaan yhä useammin kasviksia ja kestävästi pyydettyä kalaa. Ruoka muodostaa noin viidesosan yksittäisen suomalaisen ilmastovaikutuksista – saman verran kuin liikenne. Yhteensä noin 60 prosenttia ruuan ilmastovaikutuksista aiheutuu alkutuotannosta.

Tapahtuma näkyi myös kaupunkikuvassa, kun useat julkiset ja yksityiset rakennukset sammuttivat ulkovalaistuksensa tunnin ajaksi. Viime vuonna 1,3 miljoonaa suomalaista osallistui Earth Hour -tempaukseen.