Suoraan sisältöön
Katsottu: 109

Julkaisija: Keskushallinto

Ajankohtaista viittomakielellä heinäkuussa 2018

Kelluva meriroskis kerää taas roskia Kaivopuiston rannassa

Kelluva meriroskis kerää nyt toista kesää meressä ajelehtivia roskia Kaivopuiston rannassa. Tänä kesänä Wärtsilän lahjoittamia Seabin-meriroskiksia on toiminnassa Helsingin, Turun ja Vaasan lisäksi myös Raumalla ja Hangossa.

Meriroskiksen tavoitteena on vesien puhdistamisen lisäksi kasvattaa ihmisten tietoisuutta merien roskaantumisesta. Helsinkiläisille meriroskis-projekti tarjoaa konkreettisen tavan havainnoida yhteisen elinympäristömme tilaa. Roskiksen saaliiksi on saatu muun muassa muoveja, tupakantumppeja ja ruokapakkauksia.

Seabin-meriroskis imee merivettä keräyspussisuodattimen läpi. Kun vesi sen jälkeen pumpataan takaisin mereen, roskat jäävät talteen keräyspussiin, josta ne hävitetään myöhemmin.

Laite kerää orgaanisen aineksen ja roskien lisäksi talteen osan veden pinnalla ajelehtivista öljyistä ja muista epäpuhtauksista.

Kesäkaupungissa on paljon tekemistä

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan palvelut tarjoavat runsain mitoin tekemistä myös kesällä. Etsi omasi ja nauti aktiivisesta kesästä! Tarjonnasta suuri osa on kaikille avointa ja ilmaista. Tapahtumat, kurssit, leirit, retket, konsertit, puistojumpat ja muut puuhat löydät esimerkiksi MyHelsinki-sivustolta, josta löytyy takuulla mielenkiintoisia aktiviteetteja vauvasta vaariin.

Esimerkiksi kaupunkipyörät ovat suosittu tapa liikkua kesäisessä kaupungissa. Sekä Helsingissä että Espoossa vierailevien käytössä on tänä kesänä yhteensä 2 550 keltaista kaupunkipyörää. Kaupunkipyörät ovat käytössä kesäkauden, aina 31. lokakuuta asti.

Tänäkin kesänä Helsinki tarjoaa leikkipuistoissaan maksuttoman lämpimän ruoan kaikille alle 16-vuotiaille joka arkipäivä. Puistoruokailukesä jatkuu 3.8. asti. Ruoka-aika on arkisin klo 12. Puistoon otetaan omat ruokailuastiat ja aterimet mukaan! Halutessaan voi tuoda keiton kaveriksi leipää.

Helsingin kaupunki hallinnoi upeita saaristoalueita ja merellisiä ulkoilupuistoja aivan kaupungin tuntumassa ja lähialueilla. Nämä alueet ovat kaikkien käytössä joko vapaasti tai vuokraten. Suuri saaristoristeilijä alkaa viedä matkailijoita Isosaareen.

Kaupungin puistosivusto vie kävelyretkille pääkaupungin ihastuttaviin ja monimuotoisiin puistoihin. Ota puistot omaksesi! Pääkaupunkiseudun luontoon järjestetään monipuolinen kirjo retkiä. Esitteessä on tiedot kaikista Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunkien järjestämistä opastetuista luontoretkistä. 

Kaupungin tapahtumakalenterin lisäksi MyHelsinki -sivusto vinkkaa tekemistä ja nähtävää Helsingissä. Kesän päättää juhlaviikot 17.8.-2.9.

 

Lähes kilometrin mittainen taideaita säväyttää Hernesaaressa

Helsingin Hernesaarenrantaan rakentuu parhaillaan Etelä-Helsingin uusi maamerkki: lähes kilometrin mittainen näyttävä taidetyömaa-aita. Taideaita erottaa rakentamisalueet julkiseen käyttöön jäävistä ranta-alueista ja tulee värittämään Hernesaarta useita vuosia. Aidan osat tulevat myös vaihtamaan paikkaa ja liikkumaan rakentamisen edetessä.

Värikäs aita tulee olemaan ensimmäisiä asioita, joita ensi vuonna Hernesaareen siirtyvän risteilijälaiturin kautta tulevat 440 000 Helsingin vuosittaista risteilymatkailijaa kaupungista näkevät. Lisäksi Hernesaari on erityisesti kesäisin suosittu vapaa-ajanviettopaikka, joten aita tulee tutuksi tuhansille kaupunkilaisillekin.

Taideaita avattiin virallisesti Helsinki-päivänä 12.6.

Hernesaareen rakennetaan koteja yli 7 000 asukkaalle

Hernesaaren rakentaminen uudeksi asuinalueeksi alkaa tänä vuonna varastohallien purkutöillä. Työmaa-aita eristää purku- ja rakennustyömaan katu- ja ranta-alueesta. Hernesaaresta tulee vilkas asumisen, matkailun ja vapaa-ajan kaupunginosa. Alueelle rakennetaan pääasiassa kerrostalokoteja 7 500 asukkaalle. Hernesaareen tulee myös 4 000 työpaikkaa, risteilylaituri sekä monipuolisia matkailu- ja vapaa-ajan palveluita.

Alueen nykyiset rakennukset puretaan lukuun ottamatta Fordin tehdasrakennusta, Munkkisaaren yritystaloa ja Suomen viljava-varastoa. Myös Löyly ja Cafe Birgitta jäävät Hernesaareen. Hernesaari rakennetaan pääasiassa 2020-luvulla.

Kirjastoista kerralla säkillinen kesäpelivälineitä lainaksi

Kesä sekä ulkopelit ja -leikit ovat voittamaton yhdistelmä. Niinpä Helsingin kaikista kirjastoista voi nyt lainata isoja kesäpelireppuja, jotka on pistetty pullolleen monipuolisia pelivälineitä. Näiden välineiden kanssa suvipäivät sujahtavat rennon letkeästi liikkuen.

Kesäpelireppuihin on pakattu seuraavat välineet: kroketti, boccia, pieni pehmopallo, isompi pehmopallo (jolla voi pelata futista, lentistä ym. pihalla), sulkissetti verkkoineen, pehmofrisbee, rinkulanheittopeli ja pitkä hyppynaru.
 
Kesäpelirepuissa on mukana myös Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tulostettuja kesäesitteitä sekä muistinvirkistykseksi klassikkopihapeli- ja leikkiohjeita, joista voi poimia vinkit kesän liikunnallisiin menoihin.

Kesäpelirepuilla on viikon laina-aika, ja reppu on palautettava samaan kirjastoon, josta se on lainattu. Lainoja ei voi uusia, eikä reppuja voi varata etukäteen.