Suoraan sisältöön
Katsottu: 10

Julkaisija: Keskushallinto

KAAPELILAISET: Auvo Niiniketo

Kaapelitehtaalla toimiva Auvo Niiniketo tunnetaan parhaiten Hokutoryu ju-jutsu -tyylisuunnan perustajana. Niiniketo on urallaan saavuttanut mm. Suomen mestaruudet nyrkkeilyssä sekä karatessa ja tuonut Suomeen jujutsun lisäksi kickboxingin ja sambon. Auvo Niinikedolle myönnettiin liikuntaneuvoksen arvonimi vuonna 2015. Kaapelitehtaalle Niinikedon Ju-jutsuklubi saapui vuonna 1989 yhdessä Helsingin Atleettikulubin kanssa. Nykyisin Kaapelitehtaan tiloista on kehittynyt yksi jujutsun maailman pääpaikoista ja siellä käykin noin 600 aktiivista harrastajaa viikossa.

Kaapelitehdas on Suomen suurin kulttuurikeskus. Kaapelitehtaalla toimii mm. 3 museota, 10 galleriaa, tanssiteattereita, taidekouluja sekä lukuisia taiteilijoita, bändejä ja yrityksiä. Vuokrattavissa tiloissa järjestään konsertteja, näyttelyitä, festivaaleja ja messuja. Kaapelitehtaalla työskentelee päivittäin noin 900 ihmistä, ja pelkästään lyhytaikaisesti vuokrattavissa tapahtumatiloissa vierailee vuoden aikana lähes 340 000 ihmistä. Kaapelitehdasta hallinnoi Helsingin kaupungin omistama Kiinteistö Oy Kaapelitalo. 

Tuotanto, ohjaus, leikkaus: Lauri Helle ja Eero Lämsä
Kuvaus: Eero Lämsä
Äänisuunnittelu ja musiikki: Ville Katajala
Äänitys: Daniel Giljam ja Lauri Helle