Suoraan sisältöön
Katsottu: 16

Julkaisija: Keskushallinto

KAAPELILAISET: Izmo Heikkilä

Bauer Medialla luovana johtajana työskentelevä Ismo "Izmo" Heikkilä saapui pysyvästi Kaapelitehtaalle aloitettuaan työt äänimainostoimisto Miracle Soundissa vuonna 2000.  Jo aiemmin hän oli mm. Raptorin kanssa kuvannut Kaapelitehtaalla musiikkivideoita. Vuonna 2013 Izmo siirtyi Miracle Soundin toimitusjohtajan paikalta Bauer Mediaan luovaksi johtajaksi. Bauer Media on yksi Kaapelitehtaan suurimmista vuokralaisista ja mediayhtiön tiloista pyöritetään Radio Nova, Radio City, Radio Nrj ja Radio Nostalgia -kanavia.

Kaapelitehdas on Suomen suurin kulttuurikeskus. Kaapelitehtaalla toimii mm. 3 museota, 10 galleriaa, tanssiteattereita, taidekouluja sekä lukuisia taiteilijoita, bändejä ja yrityksiä. Vuokrattavissa tiloissa järjestään konsertteja, näyttelyitä, festivaaleja ja messuja. Kaapelitehtaalla työskentelee päivittäin noin 900 ihmistä, ja pelkästään lyhytaikaisesti vuokrattavissa tapahtumatiloissa vierailee vuoden aikana lähes 340 000 ihmistä. Kaapelitehdasta hallinnoi Helsingin kaupungin omistama Kiinteistö Oy Kaapelitalo.

Tuotanto, ohjaus, leikkaus: Lauri Helle ja Eero Lämsä
Kuvaus: Eero Lämsä
Äänisuunnittelu ja musiikki: Ville Katajala
Äänitys: Daniel Giljam ja Lauri Helle