Suoraan sisältöön
Visad: 209

Utgivare: Keskushallinto

Ajankohtaista viittomakielellä tammikuussa 2020

Talven odotetuin tapahtuma Lux Helsinki käynnistyy lauantaina

Valofestivaali luo Helsinkiin taianomaisen tunnelman 4.–8.1., kun kymmenet teokset kutsuvat yleisön nauttimaan elämyksellisestä taiteesta ja valossa kylpevästä kaupungista.

Helsingin sisäpihat, puistot ja arkkitehtoniset helmet muuntuvat jälleen ainutlaatuisiksi kaupunkitaideteoksiksi, kun Lux Helsinki valaisee kaupungin viideksi päiväksi lauantaista alkaen. Varsinainen reitti kulkee Tuomiokirkolta Tokoinrantaan, ja sillä nähdään yhdeksän teosta.

Luontoteema on läsnä tänä vuonna useammassakin teoksessa. Kaisaniemenrannassa puun oksalta huhuileva veistosmainen Peilipöllö (Bubo Speculus) luo katseensa ihmisiin ilmastokatastrofin ja joukkosukupuuton partaalla. Kyseisen teoksen on luonut Jere Suontausta. Tokoinrannan venelaiturilla sijaitsevan Magic Mirror -teoksen taiteilija Meri Ekola puolestaan inspiroitui veden ympäröimästä teospaikasta, joka johdatti hänet pohtimaan ikiaikaista viehtymystämme peilikuvaa kohtaan.

Poikkeuksellisen kauniita rakennuksia esiin nostava Lux Arkkitehtuuri -sarja valaisee tänä vuonna Helsingin kaupunginteatterin. Reitin päättävä day and night muuntaa rakennuksen julkisivun maisemaksi, joka muistuttaa luonnon mykistävästä kauneudesta. Teoksen on suunnitellut Visual45:n Eero Helle.

 

Raide-Jokerin itäisen osuuden merkittävin rakennuskohde on Varikkotie

Pikaraitiolinja Raide-Jokeri etenee aikataulussa. Pikaraitiolinjan lohkoa Viikin ja Itäkeskuksen välillä on rakennettu reilu 6 kuukautta, jonka aikana suurimmat ponnistelut on tehty Varikkotien alueella. Se on Raide-Jokerin itäisen osuuden merkittävin rakennuskohde, jossa käytetään kaikkea infrarakentamisen osaamista stabilointitöistä aina taimenpuron kunnostamiseen asti.

Itäkeskuksen välittömässä läheisyydessä sijaitsevalla Varikkotiellä yhdistyvät metro, raitiolinja, autotie ja kevyen liikenteen väylä. Lisäksi jalkojen alla muhii vetinen savimaa, ylhäällä vaanii 110 kilovoltin voimalinja ja vieressä virtaa Mustapuro.

Metrolinja on rakennettu vuosikymmeniä sitten puupaalujen varaan, ja kun vieressä kaivetaan, täristetään ja rakennetaan, niin vanhat perustukset voivat käyttäytyä odottamattomasti. Siksi niitä pyritään nyt tukemaan monien erilaisten menetelmien avulla.

Varikkotien yli kulkee kaksi siltaa. 1970-luvulla rakennettu pehmeikkösilta yhdistää metrovarikolta lähtevän koeradan länteen, kun taas varsinainen syöttöraidesilta toimii Itäkeskuksen ja metrovarikon yhdistävänä reittinä. Lähitulevaisuudessa molempien siltojen alta tulee kulkemaan Raide-Jokeri.

Mittava työmaa vaatii myös ympäristön näkökulmasta monia tukitoimia. Kontulasta alkunsa saava Mustapuro laskee työmaa-alueen halki, ja se toimii kutupaikkana monille kalalajeille, kuten taimenille ja hauille. Siksi veden samentamiseen liittyy tiukkoja säädöksiä, joita tulee noudattaa.

 

Paloheinässä hiihdetään lumetusjärjestelmän avulla

Uuden lumetusjärjestelmän ansiosta noin kilometrin mittaisella lenkillä on hiihdetty joulukuun lopusta lähtien Paloheinässä. Lumetusjärjestelmän ansiosta mahdollistetaan hiihtäminen vähälumisinakin talvina.

Ulkoilupalvelupäällikkö Stefan Fröberg kuvailee, ”Jatkossa jo parin pakkaspäivän aikana saadaan tykitettyä lunta suoraan ladun päälle. Lumetusjärjestelmä pidentää hiihtokautta kauden molemmista päistä”.

Uuden kiinteän lumetusjärjestelmän putkisto ja kaapelit on kaivettu ladun alle maahan noin puolentoista metrin syvyyteen, ja näin ollen pakkaskeleillä lunta saadaan tykitettyä suoraan ladun päälle.

Nyt valmistunut noin kilometrin mittainen pätkä on lumetusjärjestelmän ensimmäinen vaihe. Lumetusjärjestelmän toisen vaiheen on tarkoitus valmistua vuoden 2020 syksyllä alkavaksi hiihtokaudeksi, jolloin lumetusjärjestelmän yhteismitaksi tulee reilut kaksi kilometriä.

Pääkaupunkiseudun latutilannetta voi seurata Ulkoliikunta.fi -karttapalvelusta, josta löytyvät latukohtaisesti seuraavat tiedot: milloin latu on viimeksi huollettu tai kunto todettu, ladun pituus ja valaistus sekä suositeltava hiihtotyyli.

 

Suurkaupungin kasvot 360 - lennä zeppeliinillä Helsingin yllä

Kaupunginmuseon Aikakone-näyttelyssä on nyt koettavissa uusi virtuaalinen teos Suurkaupungin kasvot 360, joka yhdistää historiaa ja nykypäivää. Kolmeminuuttinen VR-laseilla koettava elämys on unenomainen retki Helsinkiin ja 1930-luvun ilmalaiva Graf Zeppelinin lentoreitille.

Ihmettele taivaalta yöllistä Helsinkiä, sukella keskelle kiivasta liikennettä ja näe yli 200-metrinen zeppeliini Senaatintorin yllä. Teoksen äänimaailma yhdistää klassista musiikkia ja ihmisäänellä tuotettuja kaupunkiääniä. Teoksen on toteuttanut YLE.

Suurkaupungin kasvot on esillä kaupunginmuseon Aikakoneessa 1.3.2020 asti.

 

Presidentti Mauno Koivistolle muistomerkki Helsinkiin

Presidentti Mauno Koivisto saa muistomerkin Helsinkiin. Muistomerkki on tarkoitus paljastaa 25.11.2023, jolloin tulee kuluneeksi sata vuotta Koiviston syntymästä. Valtioneuvoston kanslia on asettanut toimikunnan muistomerkin toteutusta varten ajalle 16.12.2019–31.12.2023. Toimikuntaa johtaa pääministeri emeritus Paavo Lipponen.

Toimikunnan tehtävänä on järjestää muistomerkin toteuttamista varten suunnittelukilpailu ja valita sen perusteella muistomerkin toimittaja tai toimittajat. Toimikunta valitsee muistomerkin sijainnin Helsingin kaupungin ehdotusten pohjalta.