Peruskoulujen Strategia Podcastissa keskustellaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa.

Tässä jaksossa keskustellaan aiheista:
Mitä koulussa tehdään, että kouluun on kiva tulla eikä tulisi poissaoloja?
Mitä ihan jokainen voisi tehdä, että lapset viihtyisivät koulussa?

Keskustelemassa Porolahden peruskoulun oppilaat Emmi Haapakoski 5. lk ja Kerttu Saatsi 9. lk, Puistopolun peruskoulun 9. lk oppilaat Rosa Kumar Saarinen, Anna Kukova, rehtori Pertti Tossavainen Puistopolun peruskoulusta, asiantuntijana professori Mirjam Kalland. 
Äänessä on myös Puistolan peruskoulun 6. lk ja Vartiokylän yläasteen oppilaskunnan oppilaat. Tekstien lukijat ovat Latokartanon peruskoulun ja Paloheinän ala-asteen oppilaita.

Tekstivastine:

[Musiikkia.]

Kertoja: Hei. Tässä podcastissa puhutaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastin ensimmäisen keskustelun aiheena on hyvinvointi ja koulussa viihtyminen. Suurimmalle osalle kouluun on mukava tulla, mutta ei kaikille. Jatkamme nyt ensimmäisen jakson keskustelua, aiheina tällä kertaa, mitä koulussa tehdään, että kouluun on kiva tulla eikä tulisi poissaoloja? Mitä ihan jokainen voisi tehdä että lapset viihtyisivät koulussa? Siirrytään keskusteluun.

Emmi: Moi, me ollaan Emmi -

Kerttu: - ja mä oon Kerttu.

Emmi: Ja meijän kanssa juttelemassa koulusta on oppilaat, Rosa.

Rosa: Terve!

Emmi: Ja anna.

Anna: Moi.

Emmi: Ja rehtori Pertti Tossavainen.

Pertti Tossavainen: Tervehdys kaikille.

Emmi: Sekä professori Mirjam Kalland.

Mirjam Kalland: Moi.

Emmi: Tervetuloa!

Kerttu: Puistolan peruskoulun kuudennen luokan oppilaat mietti myös sitä, et mitä ne aikuiset siellä koulussa vois tehä, ettei oppilail tulis näitä poissaoloja.

Emmi: Kuunnellaan.

Kuudesluokkalainen: Et aikuiset pitäis huolta siit, et ketään ei kiusattais tai jätettäis ulkopuolelle.

Kuudesluokkalainen: Tehtäis niinku enemmän sellasia asioit mist oppilaat pitävät esim. liikkatunnit.

Kuudesluokkalainen: Pystyis varmistaa sen, et kaikilla oppilailla ois ees yks kaveri koulussa.

Kuudesluokkalainen: Koulus ois paljon erilaisii tapoja opettaa, että ei ois aina sitä tylsää samaa.

Kuudesluokkalainen: Tääl koulussa on paljon aikuisia kelle voi puhuu mist vaan, esimerkiks kuraattorit, psykologit ja terveydenhoitajat.

Kuudesluokkalainen: Mun mielestä ois myös hyvä, et jokaiselle yksinäiseltä näyttävälle oppilaalle olis joku tukioppilas tai muu (-) [1:44] henkilö, jonka kans voi jutella ja olla.

Kuudesluokkalainen: Pitäis varmistaa, et jokasella oppilaalla on kivaa koulussa.

Kuudesluokkalainen: Pidettäis kivoja tunteja ja erilaisia koulupäiviä ja tuettais kaikkia oppilaita.

Kuudesluokkalainen: Ja ne opettajat. Niiden pitäis olla mukavia oppilaille.

Emmi: Pertti, mitä asioit niinku koulus tehdään, et kouluun on niinku kiva tulla eik tulis niinku poissaoloja?

Pertti Tossavainen: No niin. Tää on hyvin olennainen kysymys, niin minun kokemuksten mukaan, ensinnäkin sit se, että täs ny on kaks tasoa, mitä voidaan tehdä yhteisötasolla, kaikkien oppilaiden osalta ja mitä sitten yksilötasolla, yksittäisen oppilaan osalta. Jos puhutaan ensin yksittäisen oppilaan taholta, jolla on poissaoloja koulusta, niin tosi tärkeetä on yhdessä selvittää oppilaan huoltajan kanssa, mitkä on ne syyt. Juurisyyt, minkä takia oppilas on poissa koulusta. Ideana ei oo niinkään syyllistää oppilasta sanoo, että sot sot, että tuhma poika tai tyttö, ku et tuu kouluun. Se ei oo se idea, vaan selvittää syyt, tota noin sitten ja alkaa ratkomaan niitä sitten yhdessä niin, että oppilas on siinä mukana. Aina se ei ole helppoa. Joihinkin palaverin oppilas ei halua tulla, hän saattaa pelätä sitä, että häntä syytetään siel tai muuta. Ja pitää yrittää löytää semmonen turvallinen tota ymp- niin, että hän uskaltaa tulla siihen palaveriin, että edetään askel askeleelta.

Sit toki on myös sitten, kouluilla on yhteistyökumppaneita, sosiaalityöntekijät, lastensuojelu, jotka mukaan, että tää on semmosta urheilutermein joukkuepeliä, et kukaan ei voi tehdä yksin tätä asiaa. Tää on näitä yksilötason juttuja. Ja tällä tavalla päästään pikkuhiljaa eteenpäin ja voidaan vaikka sopia, et oppilaalle, että hänel on vaikka alussa vaikka lyhyempi koulupäivä. Tehdä tai kokeilla vähän erilaisia asioita. Sit kun nähdään, et mikä toimii, nii sit aletaan niitä vahvistamaan, et pikkuhiljaa oppilas palaa siihen omaan ryhmään.

Sit jos puhutaan siel ku yhteisötason, koulun tason asioita, miten voidaan ennaltaehkästä asioita, miten voidaan vahvistaa vahvuuksia ja heikentää niitä mahdollisia heikkouksia. Esimerkiks tämmöset tunne- ja vuorovaikutustaidot, se että miten toimitaan muitten nuorten kanssa, ne ovat hyvin tärkeitä. Se on tämmönen taitolaji, jota voidaan harjotella. Opettajat käyvät ryhmän kanssa läpi näitä asioita vaikkapa, että mitä vaikkapa hyvä kaveruus tai mitä pitää ehkä tehdä jos huomaa, että jotakin oppilasta syrjitään tai kiusataan tai mitä on hyvä itsetunto ja niin poispäin. Näitä asioita kun harjotellaan yhdeksän vuoden ajan peruskoulussa, niin pikkuhiljaa nuori oppii tai osa nuorista oppii vähän nopeammin, osa vähän hitaammin, niin kuin kaikki me ihmiset, mut kuitenkin näin yhtiötasolla sitten sitä kautta koulusta pikkuhiljaa tulee yhä enemmän semmonen paikka, että kaikilla siellä on parempi olla ja sinne tullaan mieluummin.

Kerttu: No, entä Mirjami, mitä ajatuksii sulle tuli nyt näissä sitten?

Mirjam Kalland: No kuulostaa tosi hyvältä, ensinnäkin juuri nää eri tasot, että mitä tehdään yhteisötasolla. Koska ennaltaehkäisy on aina helpompaa ku sitte korjaava, et se, että luodaan se sellanen tapa toimia koulussa, joka on kaikkien tiedossa, niin se helpottaa kaikkien oppilaitten oloa. Ja sitte toki se, just yksilötason asia. Mut et se ei oo mikä nousee tässä koko ajan on kyllä nää ystävyyssuhteet ja kaverit, et nehän on tavallaan se semmonen vetovoima, minkä takia haluaa ilolla mennä kouluun, et tapaamaan kavereita ja toki hyviä opettajiakin. Ja ne voimavarat mitä voi saada siitä, et on kiva kaveriporukka ja opettaja on mukava ja hänen kanssa on kiva jutella, niin se auttaa myös sellasissa tehtävissä, koska oppiminen ei ole aina hauskaa ja helppoa, eli on kieltämättä asioita johon, jota pitää vaan tehdä. Ja vaikkei tekis mieli, niin pitää nyt oppia tätä ja on paljon aineita, jossa pitää oikeesti keskittyä ja näin, ja on kyllä havaittu, et se keskittymiskyky on silloin parempi kun on muuten hyvä olla ja silloin jaksaa tsempata myös semmosten aineiden kanssa, jotka ei oo ehkä luontaisesti sellasia omia, mutta tietää että nää on myös opittava. Eli oppiminenhan tosiaan ei ole aina helppoa. Mutta se auttaa, kun on se perusta sellanen hyvä. Et viihtyy porukassa ja ehkä voi jopa muodostaa jotain läksy-luksu, läksyn luku -porukoita yhdessä, että tehdäänpä yhdessä nää kotitehtävät ja autetaan toisiamme siinä.

Kerttu: No, nää asiat miltä sitten nyt päästiin luettelemaan niin, no tehäänks näitä asioita teijän kouluissa?

Anna: Kaikki noi asiat, jotka Pertti sano, kyl niit noudatetaa sillee aika hyvin, mut sit yks asia, mikä mun mielestä on semmonen, jota ei ehkä noudateta, on semmonen, että must tuntuu, et meijän koulussa tai ylipäätäns yhteiskunnassa ei hirveesti hyväksytä virheitä. Esim. Jos oppilas tulee myöhässä kouluun, nii yleensä sille ei sanota, että kiva ku tulit paikalle, vaan sille sanotaan, et miks tulit myöhässä ja se ei niinku, se ei välttämättä kuulu opettajalle, miks oppilas tuli myöhäs, koska se joskus se voi olla joku inhimillinen virhe, et vaikka bussi tuli myöhemmin tai metro oli myöhäs tai jotain. Ja joskus se voi olla joku yksityinen asia, niin sitte mun mielest ois tärkeetä, et just tämmösissä kun oppilas tekee virheen, niin opettajat ei mee semmoseen moodiin, jos ne yrittää hyökätä sitä oppilasta, vaan just ehkä yrittää ymmärtää oppilasta tai sillee, että yrittää myös ymmärtää, et se ei välttämättä ollut tahallista se virhe tai se esim. et ei tehnyt läksyjä, nii se, ei se välttämättä ollut tahallista, vaan just, et joku pieni inhimillinen virhe, josta ei välttämättä tarvii olla vihanen tai jotenki pettyny, et sit yrittää ymmärtää ehkä vähän enemmän.

Kerttu: Joo, toi oli mun mielestä ainaki hyvä pointti, että jos niit virheitä suvaitaan koulussa, niin kyllä sinne on varmaan kivempi tulla ja et varsinki, jos tuntuu just siltä, et on ollu hirveesti myöhässä ja kaikki tehtävät tekemättä, niin se voi olla, et myös tippuu nopeemmin pois siit koulunkäynnist ja alkaa tulla niit poissaoloja. Niin just se, et oppilaat niin, et jos oppilas tekee virheen ja opettaja hyökkää heti kimppuun, nii sit oppilaalle voi olla sit sellane stressi ja tällanen ja tietenkin opettajien pitää puuttua siihen, et jos oppilaalla on jatkuvasti läksyt tekemättä. Mut varmaan sit siinäki kohtaa voi varmaan kysyä, että hei, et onks sul vaikeet? Tiedät sä jotain miten sä saisit nää läksyt tehtyä, et haluut sä tehä nää vaik jotenki eri tavalla, et haluut sä tehä nää vaik koneella ja lähettää ne mulle sähköpostiin tai jotain tällasta. Et vois tehä yksilöllisiä tapoja sitte hoitaa ne virheiden korjaukset, sen sijaan, että hyökkää ja syyttää.

Rosa: Musta on välillä vähän surullista kans, et miten koulussa asiat on monesti tehty niin sillai, et sun pitää nyt suorittaa tää näin. Piste. Meillä on nyt paljon työntekijöit, jotka on ylikuormittuneita ja tulee paljon ylitöitä ja sillai, joka tavallaan sillai, et ku kysehän ei oo vaan ainoastaan oppilaan hyvinvoinnista niin myös niinku opettajat.

Pertti Tossavainen: Tuota tosi mielenkiintosia ajatuksia ja tärkeitä sellasia. Mä puhun nyt vanhana opettajana, oon ite historian opettaja taustalta, nää aikana opetin 15 vuotta yläasteel ja lukiossa ja nyt toki en oo opettanu enää yli kymmeneen vuoteen, kun oon tämmönen hallintobyrokraatti nykyään.

Mut tuota, ehkä siinä sitten kun puhutaan, että opettaja antaa palautetta. Ohjaavaa palautetta, opettaja myös arvioi sitten oppilaan tota osaamista ja antaa palautetta siitä sitten ja siinä sit on tosi tärkeätä myös se oppilaan itsearviointi. Et tuuppas itsearvioo ja siinä sit tämmöset, että opettaja ja oppilas ja Maarit-huoltaja siinä mukana käy tämmösen palautekeskustelun / oppimiskeskustelun / arviointikeskustelun, millä nimellä sitä halutaankin kutsua. Se on tosi tärkeä työkalu tässä asiassa ja sit ehkä myös sillä tavalla se asia, että arviointia voi tehdä monella tavalla, että aika usein oppilaat ja vanhemmat ja myös opettajat ajattelevat, et se kirjallinen koe on se, jonka perusteella pitäis arviointi tehdä. Kirjallinen koe on tärkeä, etenkin sit kun ajatellaan peruskoulun jälkeistä opiskelua, mutta sitä arviointi voi tehdä muullakin tavalla, et aina ei tarvi olla sellanen kirjallinen koe ja se oppilas voi antaa näyttöä suullisesti ja itse joskus silloin aikanaan ope- kun opetin, niin muistan, et saatoin arvioida jonkun oppilaan, ku oli erityinen syy, kokonaan ilman tota koetta, koska tiesin hänen osaamisensa, muuta kautta.

Tässä tullaa just siihen asiaan, että tämmönen monipuolinen ohjaus-arviointi, se työllistää enemmän tai se vie enemmän aikaa ja siihen ei, ois tärkeetä, et koulussa löytyy sitä aikaa sitten tällaseen näin ja tu- syntys tämmöne kulttuuri ja myös niin, että oppilas ja opettaja kokee ja huoltaja kokee, et se arviointikeskustelu tai ohjauskeskustelu, mikä se on, millä nimellä sitä kutsutaanki, et se on oikeesti vie asioita eteenpäin, et se ei oo semmonen pakkopulla.

Emmi: Vartiokylän yläasteen oppilaskunnalta kysyttiin, mitä luokassa voisi olla toisin, jotta joka päivä olisi kiva olla ja jaksaisi oppia uutta?

Kerttu: Kuunnellaan.

Yläkoulun oppilas 1: Kouluruokailun laadun parantaminen.

Yläkoulun oppilas 2: Ei olisi koko ajan vaan opiskelua, vaan enemmän retkiä.

Yläkoulun oppilas 1: Monenlaisia oppimisympäristöjä, esimerkiksi sohva JNE.

Yläkoulun oppilas 2: Opiskelu tauotettaisiin välillä ja saisi tehdä enemmän mielekästä tekemistä.

Yläkoulun oppilas 1: Jokaisella tunnilla olisi erilaisia oppimismenetelmiä.

Yläkoulun oppilas 2: Enemmän pari- tai ryhmätöitä, esim. tehtäviä tehdessä.

Yläkoulun oppilas 1: Opettajat eivät seuraisi niin tarkasti opetussuunnitelmaa.

Yläkoulun oppilas 2: Ei tuoda pahaa mieltä luokkaan.

Yläkoulun oppilas 1: Kaikki oppilaat osallistuisivat keskusteluihin tunneilla.

Yläkoulun oppilas 2: Opettajat olisivat mukavempia oppilaille.

Kerttu: No, mitä ajatuksia nää sitte teissä herätti, että ja toisaalta taas mitä ihan jokainen vois tehä, että lapset viihtyis koulussa?

Pertti Tossavainen: Jos puhutaan nyt tota, vaikkapa oppitunnista sillä tavalla, niin se, että se oppitunnin ei tarvi olla aina samalaine, et siinä käytetään tämmösiä erilaisia oppimismenetelmiä/opiskelumenetelmiä. Siinä totta kai opettajalla on suuri vastuu, joka suunnittelee sitä, kun jokainen oppilas on yksilö, jokainen ryhmä erilainen, niin myös se, että ryhmäkohtasesti yhdessä, me opetusryhmän oppilaat ja opettajat vähän miettis, että mitä tehdään, sit kun toimii joku asia paremmin, tehdään vähän enemmän sitä, mut toki sit kuitenki, että on tärkeä, että harjotellaan erilaisia perustaitoja, ettei pelkästään keskitytä yhteen - kahteen taitoon vaan, että koska muuten oppilaille voi tulla sitten aika isoja haasteita peruskoulun jälkeen, jos vaan on käyty vaan yhdellä - kahdella taval niitä asioita läpi.

Mirjam Kalland: Mulle nousi semmonen ajatus myös tästä, että sen hetken kohtaaminen, et ku puhuttiin aikasemmin ehkä resurssipulasta, joka liittyy semmoseen erilaisiin tapoihin oppia ja mitä se vaatii opettajalta, mutta tässä nousi myös se hetken kohtaaminen, et miten ystävällinen opettaja on kun hän kohtaa oppilaita. Ja kun puhuttiin näistä, tota sosiaalisista taidoista ja niitten opettelemisesta, niin nehän sitoo tai pitäis ajatella niin, et se koskee koko kouluyhteisöä, miten me olemme tässä koulussa, miten me kohtelemme toisiamme, miten puhumme toisillemme ja kun on tutkittu kouluja, jossa oppimiserot on aika pieniä, eli oikeesti kaikki oppii, niin siellä nimenomaan näkyy sellanen kunnioittava kohtelu. Eli oppilaat keskenään ja opettaja oppilasta kohtaan, opettaja opettajaa kohtaan, eli se tapa olla on sellanen ystävällinen ja muita kunnioittava, niin se on tosi tärkee ja ehkä mä pistäisin siihen myös semmonen vähän huolenpito eli, että se on, et tuntuu, että opettaja välittää oppilaista, et se on, se on tosi tärkeetä.

Ja se mitä myös nousi tässä, jotenkin ehkä sellanen koulupäivän huokoisuus, että olis välillä vähän semmosii pidempiä taukoja. Vois olla vaikka joku sohvanurkkaus, missä voi vähän, mihin voi vetäytyä ja vähän levätä. Ja mietin myös kotitehtäviä, etteihän niitä tarvitse kotona tehdä, että jos koulupäivä on huokoisempi, niin niit voi tehdä yhdessä koulussa. Siellä vois olla joku nuorisotyöntekijä vaikka auttamassa ja katsomassa, et kaikki pysyy mukana. Eli myös tämmöst yhteisoppimista enemmän, et me ollaan ehkä Suomessa jotenkin yksilöity sitä, sekä opettajuutta, että oppimista ja enemmän ollaan menossa siihen yhteisopettajuuteen, mutta myös yhteiseen oppimiseen, että parhaiten ihminen oppii toiselta ihmiseltä. Et joku sanoo et hei, mulla on tämmönen kikka miten sä opit tän asian ja joku sanoo, et ai toihan on hyvä, et nyt mä ymmärrän, et sen tyyppisiä asioita on, voidaan tukea koulupäivän aikana, jolloin se oppiminen edistyy.

Ruuasta puhuttiin. No, se on tietysti tosi tärkeetä se ruoan laatu, mutta ajattelen siinäkin ehkä myös, et se tilanne, et onko se riittävän rauhallinen, rakennetaanko siitä se myös sellainen, että saa, on riittävästi aikaa syödä. Ja että sitä ruokaa on riittävästi, sehän on ehkä ihan ne kaikkein tärkeimmät.

Pertti Tossavainen: Tästä ruuasta tuli puoleen sillä tavalla, että meidän yläkouluissa on siirrytty samaan tapaan kun alakouluissa, eli että yläkouluissakin opettaja vie ryhmän syömään, tota noin sitten kootusti. Jokainen oppilas tulee sinne ja sitä kautta, kun se on jaksottu niin, että se ruokala ei oo niin täynnä sitten ja kenenkään oppilaan ei ole pakko syödä siellä, mut toki kun olen puhunut tota kouluravintolan tai kouluruokalan vastaavan kanssa, niin se ruoan menekki on kasvanu sillä tavalla ihan selkeästi. Ehkä mä sen nostasin, yhden asian nostasin esille mitä Mirjam sano tossa noin, että tää tämmönen ystävällisyys, reiluus, kunnioittava puhe, kohteliaisuus.

Kerttu: Toi oli mun mielest aika hyvin sanottu toi ruokailuidea tai et jos miettii, niin aika monella voi varmaan olla silleen, että ei välttämättä mee syömään, jos kaverit ei mee syömään ja sit siitä tuleeki tällänen joukkoefekti, että yks ei mee syömään ja lähtee kauppaa ja kaveri ajatteli, että no, minä lähden sitten mukaan. Ja sitten mitä näistä ideoista tuli mieleen, niin se, että varmaan aika monet haluais, et kouluis vähän semmonen vapaahenkisempi, et just noi retket ja sohvat ja pari- ja ryhmätehtävät, niin mikä täs ois mun mielestä tärkeetä on se, että kun se oppilas sit menee kotiin, niin et onks takana sellanen koulupäivä, et se on istunu siellä ja laskenu niit matikantehtäviä niinku aina ennenki, niin ajatteleeko se sit enää illalla, että mitä tuli tunnilla tehtyä vai siten, et ajatteleeko se, että ai niin mähän keskustelinki tänään niistä jakokulmista sen mun kaverin kanssa, että no se olikin aika hauskaa. Niin, et mitä monipuolisempia ne päivät on nii ja joka päivä ois jotain uutta nii sitä automaattisestikin illalla ajattelis ja vaikkei ajatteliskaan ite sitä opittua asiaa, nii ajattelis sitä tilannetta, mistä siis myöhemmin voi muistua mieleen ja on ehkä oppinukki enemmän.

Emmi: Mulla tuli mieleen tosta, mieleen, et enemmän pari- ja ryhmätehtäviä, niin itseasias meijän ko- meijän luokka ainaki tekee ihan tosi paljon niitä ryhmä- ja paritehtäviä, esimerkiks matikan tunnilla, nii yleensä meijän opettaja antaa aina luvan tehdä ryhmässä tai parin kanssa. Ja sitten meillä on, jos me luetaan vaikka jotain tekstiä, esim. historiassa, niin sitte meil on semmoset puheparit ja järjestäparit, ne on kyl sama asia käytännös, mut tota, puheparit niinku semmoset, et me esim. tehään, niinku saatetaan lukee teksti yhessä sillee. Et vaikka jaetaan sillee, että okei, minä luen nyt tämän ja sinä luet nyt tämän osan tästä. Ja tälleen, et me tehään aika paljon yhessä ryhmässä tai pari- tai niinku näitä tehtäviä.

Pertti Tossavainen: Tämmönen vertaisoppiminen, yhdessä oppiminen, vierioppiminen, tässä monia eri termeitä voidaan käyttää, niin se useimmille ihmiselle toimii. Ei kaikille. On ihmisiä, joille se niinku on semmosta tosi niinkun, saattaa olla jopa ahdistavaa tehdä yhden kanssa ja sit tietysti on aina, opettaja on hyvällä pelisilmällä sit kattoo se tilannetta. Niin kun luo enemmän semmosia rakenteita. Jotka ne toimivat siinä ryhmässä. Meidän koulussa on tämmönen tapa yläkoulussa, on tämmönen kuukausiparisysteemi, se tarkottaa sitä niin, että luokan ohjaaja määrää aina esimerkiks vaikkapa marraskuussa, et ketkä ovat marraskuun kuukausiparit, ne useimmilla oppitunneil istuvat vierekkäin ja käyt yhdessä asioita ja se vaihtuu aina kuukausittain. Idea sit on se, ku on yläkoulussa kolme vuotta menny, niin jokainen oppilas, ainaki yhden kuukauden työskennelly kohtuullisen paljon, yhden oppilastoverinsa/luokkatoverinsa kanssa. Ja sitä kautta me halutaan uskoa, et tää tuo tämmöstä taitoja, oppia toimimaa erilaisten, tota ihmisten kanssa.

Ja myöskin sitten niinkun, mut toisaalt jos joku oppilas kerta kaikkiaan kärsii siitä, ynnä muuta, ni sit häntä ei pakoteta. Se pikkuhiljaa kokeilla, et onnistuuks se nytte ja muuta. Ja tästä on hyviä kokemuksia. Tää idea me ollaan varastettu yhest toisista kouluista, ei oo meidän oma idea, mutta sehän menee usein niin, että harva keksii mitään omaperäistä ja luovaa itse, vaan sitä yleensä varastetaan, parastetaan muualta ja pikkusen ehkä vähän muokataan omaan yhteisöön sopivaks, ja sitten kokeillaan ja näin ikkään.

Anna: Mulla on tost vertaisoppimisesta, toi kuukausipari -idea, se on ideana, se on tosi hyvä, mut sit siinä kohtaa semmosen ongelman, et jos on semmonen kuukausipari, joka ei välttämättä oo yhtä motivoitunu koulusta kun itse on, niin sitte siinä on vähän vaikee oppia, ku sit se pari ei esim. halua keskustella paritehtävissä tai ryhmätehtävissä, pari haluaa olla läsnä siin hetkessä. Niin sit siinä vähän se toinenki oppilas kärsii, koska se toinen oppilas ei voi oppia yksin. Niin sit siinä kohtaa tommos ongelmat, mu mielestä tommosessa vertaisoppimisessa, pitäs olla semmonen mahollisuus, et valitsee itse sen parin, koska sitte voi valita jonku parin, joka on yhtä motivoitunutta, jolla on suurin piirtein samat tavotteet. Niin sitte ainakin molemmat saa siitä jotain.

Rosa: Ja sit mä halusin tota mainita noist tiloista, ku tossa puhuttiin tossa, tuli ilmeine, ilmi tossa listassa kans justiinsa nää sohvat ja muut, ja mu mielest se on just, et hyvä että koulussa tota huomioidaan tavallaan se koulun vetovoima tai jotenki se, että ensinnäkin ensimmäinen asia mitä ihmiset lukee, ni on tavallaan se, että miltä asia näyttää. Ja jos koulu näyttää kivalta, jos se on semmone houkutteleva, et siel on justiinsa sohvia ja muita, niin sinne on kans kiva tulla ja siel on kiva olla. Ja siellä on kiva viettää aikaa.

Ja sillai mu mielest näissäkin, tota on myös hyvä huomioida erilaiset tarpeet oppilailla, et yks asia mistä on myös tehty alotekki, esimerkiks tota, nuorten oloja, niin sitte se oli semmonen, et ois semmosii rauhoittumistiloja, eli tavallaan semmosii hiljasia, [22:40, taustalla alkaa musiikki voimistua] jossa voi vaan olla yksin tai jonkun toisen henkilön kanssa ja mu mielest nää on tosi tärkeitä ja nää on tämmösiä, joita puuttuu meijän koulusta.

Emmi: Mut hei kiitti ku tulitte!

Kerttu: Ja kiitos munkin puolesta.

Rosa: Kiitos.

Anna: Kiitos.

Mirjam Kalland: Kiitos.

Pertti Tossavainen: Kiitos.

Kertoja: Kuuntelit Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastia. Tässä jaksossa keskustelemassa olivat juontajat Emmi Haapakoski ja Kerttu Saatsi Porolahden peruskoulusta. Puistopolun peruskoulusta oppilaat Rosa Kumar Saarinen ja Anna Kukova, sekä rehtori Pertti Tossavainen. Ja asiantuntijana mukana professori Mirjam Kalland. Äänessä oli myös Puistolan peruskoulun kuudennen luokan oppilaita ja Vartiokylän yläasteen oppilaskunnan oppilaita.

[Musiikkia.]

Keskustellaan koulusta - Strategia Podcast

Videor

4 videor