Sarjan ensimmäisessä jaksossa keskustellaan Itä-Helsingistä ja itähelsinkiläisyydestä. Mitätunteita Itä-Helsinki herättää? Mikä on parasta ja mikä ärsyttää? Jakson housteina toimivatAino ja Kastanja. Vieraana keskusteluissa on mukana Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajantoimialan apulaispormestari Paavo Arhinmäki, jonka sydän sykkii myös Itä-Helsingille.

----

Tekstiversio:

[musiikkia]

Aino: Tervetuloa tänne Itä kuuluu, Mitä kuuluu -podcastiin. Täällä me tänään keskustellaan itähelsinkiläisyydestä. Mä oon Aino, ja täällä on mun kanssa...

Kastanja: Mä oon Kastanja, ja mä oon täällä juontajana Ainon kanssa.

Aino: Meillä on täällä aivan mahtava vieras Paavo Arhinmäki.

Paavo Arhinmäki: Kiva olla täällä Itä kuuluu, mitä kuuluu -podcastissa.

Kastanja: Joo. Haluatko sä esitellä itsesi parilla sanalla tai jotenkin?

Aino: Mä tiedetään, että sä oot Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari ja ollut kansanedustaja, mutta ei me kyllä paljoa muuta susta tiedetä.

Paavo: No mä oon tällainen keski-ikäinen itähelsinkiläinen kahden lapsen isä. Tosiaan nyt oon reilu puolitoista vuotta ollut apulaispormestarina. Vastaan siis kulttuurista, liikunnasta, nuorisotyöstä ja kirjoista. Sitä ennen olin noin 15 vuotta kansanedustajana. Toimin myös kulttuuri- ja urheiluministerinä, eli valtakunnan tasolla vastasin näistä samoista asioista. Tällä erää oon asunut Itä-Helsingissä parisenkymmentä vuotta Herttoniemenrannassa ja Laajasalossa. Pasilasta mä oon kotoisin, koska mä asuin siellä kouluvuodet ja yleensä ihminen kokee olevansa sieltä kotoisin, missä on kouluvuodet asunut. Mutta ennen kuin Pasilaan muutettiin, asuin Kulosaaressa, joka sekin on Itä-Helsinkiä, vaikka vähän toisenlaista Itä-Helsinkiä kuin joku muu Itä-Helsingin alue.

Aino: Mä oon Aino ja mä asun Vuosaaressa. Mäkin asun täällä Itä-Helsingissä.

Kastanja: Mä oon Kastanja. Mullakin on vähän identiteettikriisi, että mistä päin itää mä oon, kun mä olen suoraan sanottuna Myllypuro–Itis-alueelta, mutta mä käyn koulua just Vuosaaren alueella ja mä itse oon siellä eniten. Niiden kahden mä oon.

Aino: Paavo, mitä itähelsinkiläisyys merkitsee sulle?

Paavo: Mulle itähelsinkiläisyys tarkoittaa sitä, että me asutaan alueella, jossa on hirveän moninaisesti erilaisia ihmisiä. Musta se on Itä-Helsingin hienous. Ja se tarkoittaa sitä, että meillä Itä-Helsingissä luonto on aina lähellä. Se, mikä on aivan erityistä Itä-Helsingille, on luonto ja se, että meillä on meri tosi lähellä. Nykyään mä asun Laajasalossa eli saaristossa. Muutin mantereen puolelta kaksi ja puoli vuotta sitten Laajasalon puolelle saaristoon. Se on se upea juttu täällä. Ja sitten se, miten erilaisia alueita Itä-Helsingissä on. Niillä, jotka ei ole asuneet tai edes ehkä käyneet täällä, on hyvin stereotyyppisiä ja kummallisia käsityksiä siitä, mitä Itä-Helsinki on verrattuna siihen, mitä tämä todellisuudessa.

Aino: Aika hieno kuvaus Itä-Helsingistä. Vähän erilainen, mitä esim. media maalaa.

Kastanja: Joo. Mullakin on just kavereita, jotka aina puhuu Itä-Helsingistä kauhean alentavasti. Senkin voi tehdä hauskasti vitsillä, mutta kauheen silleen must tuntuu vaan puukotetaan. Sitten mä oon silleen, että no eikä. Kyllä mä oon itsekin huomannut sen maineen tai sen.

Aino: Ja nämä kaverit asuu Kampissa, ja ne ei itse...

Kastanja: Niin.

Aino: ...ikinä edes käy Itä-Helsingissä, mutta silti niillä on...

Paavo: Niin. Jos mietitään, mikä on Helsingin vaarallisin paikka, ylivoimaisesti vaarallisin on Helsingin keskusta varsinkin asukasmäärään nähden, mutta kaikessa muussakin. Nämä dystopiat, joita luodaan Itä-Helsingistä... Jotkut haluaa poliittisista syistä tai muista syistä luoda sellaista kuvaa, että täällä autot palaa ja luodit viuhuu. Mä oon asunut täällä kuitenkin yhteensä sen lähes 30 vuotta. Yhtään palavaa autoa mä en ole nähnyt vielä. Tämä ehkä kuvastaa sitä. Totta kai meillä kaikki alueet saa erilaisia maineita, ja julkisuus luo niitä, iltapäivälehdet oikein mielellään. Mutta ne usein liittyvät siihen, että alueille, jotka rakentuvat, muuttaa paljon samanikäisiä perheitä, on paljon samanikäisiä lapsia ja nuoria. Sitten kun niitä on tosi paljon, usein aiheuttaa vähän hämminkiä, meteliä ja häiriötä ja se voi jäädä päälle. Monella kaupunginosalla Itä-Helsingissäkin, joka on aika mummoutunut, rauhallinen ja hiljainen, ketään ei näy missään liikkuvan, on vielä se maine sen takia, että siellä on ollut 50-luvulla tai 70-luvulla paljon nuoria, jotka on aiheuttaneet ongelmia.

Aino: Mm, että Itä-Helsinki on niin laaja paikka, että siellä on niin monenlaista porukkaa ja monenlaista aluetta.

Paavo: Se, mikä Itä-Helsingissä on musta todella hienoa, on se, miten erilaisia ihmisiä asuu ihan vierivieressä. Ajatellaan vaikkapa Meri-Rastila, jolla on omanlainen maine. Aivan vieressä on Kallahti, jossa on huikeita huviloita.

Aino: Mm.

Kastanja: Joo.

Paavo: Tai Itä-Helsingistä löytyy Kulosaari, jossa on diplomaattien suurlähetystöjä ja varmaan Suomen kalleimpia taloja, ja sitten meillä on tämä Puotinharjun alue, jossa nyt Stoassa tehdään tätä podcastia. Moni tätä Itikseksi kutsuu, mutta semmoista paikkaahan ei itse asiassa ole kuin Itäkeskus. Silloin kun metrokin alkoi kulkea, tämän metroaseman nimi ei ollut Itäkeskus, vaan Puotinharju. Tämä on keksitty tämä nimi vasta jälkikäteen tälle alueelle tänne Nymanin pelloille.

Aino: Tuota mä en kyllä tiennyt.

Kastanja: Oikeasti mä en ole tuota tiennyt, vaikka mä oon asunut täällä joku kymmenen vuotta jo varmaan.

Aino: Me ollaan niin nuoria.

Paavo: Niin. -82 alkoi metro kulkea. Mä muistan. Mä oon ollut silloin ajamassa... Paljos siitä on nyt aikaa sitten. Nopeasti laskettuna 40 vuotta, kun metro alkoi kulkea, 41 vuotta. Mä oon silloin ajanut niitä ensimmäisiä koeajoja, ja silloin todella oli Puotinharjun tämä metroaseman nimi, ennen kuin tästä sitten tuli Itäkeskus myöhemmin.

Kastanja: Kato, tässä jo oppii uuttakin.

Aino: Mä käyn itse koulua Kulosaaressa ja asun Rastilassa. Se on kyllä tosi iso se ero. Se on ihan huikea, miten erilaista porukkaa siellä on.

Paavo: Sitähän pystyy metrolla tai fillarilla... 15 minuutissa fillarilla sä pääset siirtymään yhdestä todellisuudesta toiseen todellisuuteen Itä-Helsingin sisällä.

[musiikkia]

Aino: Me pohdittiin just tätä Itä-Helsingin laajuutta. Säkin oot asunut niin monessa paikassa Itä-Helsingissä. Koetko sä jotain paikkoja enemmän sun omaksi paikaksi idässä kuin jotain muuta? Tai mikä on sun paikka?

Paavo: Jos kysytään sitä, että mikä Itä-Helsinki, siitäkin on erilaisia näkemyksiä. Itä-Helsinkihän alkaa Kulosaaresta. Sitten meillä on erikseen itäinen suurpiiri, ja joidenkin mielestä Itä-Helsinki alkaa itse asiassa vasta Itiksestä tästä Puotinharjusta ja tästä itään on vasta Itäkeskus, että ei Siilari ja Roihika ja Hertsika ja Laajika ja Kulis ole Itä-Helsinkisä ollenkaan. Mutta kyllä ne nyt on. Mä oon itse asiassa kaikki ne noin 30 vuotta siitä, kun mä olen asunut Itä-Helsingissä, mä oon asunut koko sen ajan kaakkoisessa Helsingissä. Eli mä oon asunut ensin ihan pienenä lapsena ennen Pasilaan muuttoa Kulosaaressa ja sen jälkeen mä oon asunut Herttoniemessä ja Laajasalossa. Kyllä varmaan se alue on mulle, tietysti kun on siellä asunut niin pitkään, se kaikkein rakkain. Ja kyllähän se niin on, että se on mielenkiintoista, kun tutkitaan, miten ihmiset muuttaa. Me muutettiin Hertsikasta Laajikaan sen takia, että oli korona-aika ja tarvittiin yksi huone lisää. Meidän lapset kasvoi sen ikäisiksi koululaisiksi, että ne halusi omat huoneet. Ei me edes mietitty mitään muuta. Me katsottiin vaan siitä lähialueelta. Meidän talosta muutti Hertsikasta Laajikaan viisi tai kuusi perhettä koronan aikana. Kaikilla sama syy: Tartti yhden huoneen enemmän. Hertsikassa ei ollut. Hertsikassa oli kalliimpia. Sitten toisaalta ei kuitenkaan halunnut muuttaa pois siltä alueelta, jossa asu. Ihmiset tosi paljon on sillä, kun ne juurtuu jonnekin, ja kyllä mä oon juurtunut sille alueelle. Se on ehkä se mulle kaikkein läheisin, mutta samaan aikaan mä tosi paljon liikun kaikkialla Itä-Helsingissä. Kyllä mä sen huomaan, että keskustassa mä oon duunissa, mutta en mä siitä länteen ihan hirveästi mene. Muistan, kun länsimetro aukesi. Mulla meni puolitoista vuotta ennen kuin mä menin Kampista länteen kertaakaan. Silloin kun eka päivä länsimetro oli, meillä oli se ajatus, että mennään aamulla ja ajetaan sillä ensimmäisellä metrolla, mutta ei me sitten jaksettu sitä tehdä. Sitten menikin puolitoista vuotta ennen kuin mä tarttin metroa Ruoholahdesta länteen päin. Enkä mä ole montaa kertaa vieläkään käyttänyt, vaikka mä ajan käytännössä joka päivä metrolla.

Aino: Joo. Mullakin on sama, että aina mä menen vaan metrolla kouluun just. Kaikki mun asiatkin on pääosin idässä. Ei tarvii mennä minnekään. Ehkä just jonnekin Rautatientorille, jos mä menen Pasilaan päin. En mäkään muista, kauan mulla meni, että mä oikeasti ohitin sen Ruoholahden, mutta varmasti tosi kauan.

Paavo: Meillä on täällä idässä kaikki, mitä me tarvitaan.

Kastanja: Niin. Miksi poistua?

Aino: Tänne vaan jää.

Paavo: Itse asiassa joskus mut pyydettiin Hertsikan kirkkoon itsenäisyyspäiväpuhetta pitämään. Mä kiipesin siihen saarnastuoliin. En itse kuulu kirkkoon, niin kuin itse asiassa enemmistö helsinkiläisistä ei enää kuulu kirkkoon, joka on yksi valtava ero muuhun Suomeen, jossa aika monet vielä kuuluu luterilaiseen kansankirkkoon ja meillä ei. Sitten mä mietin, että mistä mä puhun, kun mä puhun Herttoniemen alueesta. Sitten mä tajusin, että meillä on käytännössä kaikki, mitä Suomessa on. Siellä on luonnonsuojelualuetta, aarnimetsää. Siellä on lampia. Siellä on viljelyspeltoja. Siellä on teollisuutta. Siellä on moottoritietä. Siellä on metrorataa eli junarataa. Siellä on puutaloja ja kerrostaloja ja omakotitaloja. Oikeastaan kaikki, mitä Suomessa on, on yhdellä pienellä alueella.

Kastanja: Just silleen, miksi täytyisi lähteä, kun täällä on jo kaikki.

Aino: Niin. Entä Kasta, mikä on sun Itä-Helsingin paikka tai koetko sä, että sä oot vaikka pelkästään myllypurolainen, kun sä asut siellä?

Kastanja: En mä tiiä. Mä aina sanon, että mä asun Myllypurossa. Kaikki tietää. Mä puhun siitä tosi paljon. Kun mä olin Myllypuron koulussa, mä puhuin siitä paljon ja tällein. Mutta en mä ikinä ole siellä ulkona. Mä käyn ehkä maksimissaan kotona ja lähikaupassa ja metroasemalla. En mä silleen...

Aino: Ja täällä. Sä tulet tänne.

Kastanja: Niin täällä. En mä muuten siellä Myllypurossa tee mitään, siksi en mä sanoisi... Tai tietenkin kyllä se on aina. Mä olin kuitenkin siellä yhdeksän vuotta mun elämästä Myllypuro–Itäkeskus-alueella, ja mä aina pyörin täällä. Kyllä mä samalla sanoisin, että Myllypuro on se mun mesta. Mutta Vuosaarikin on ihan mahtis paikka ja Rastila ja kaikki nämä. Kyllä mä oon aina tuntenut ihan lapsesta asti Vuosaaren alueen ja tällein. Mutta just silleen, että Myllypuro on ehkä suurempi mulle.

Aino: Mulla ehkä on silleen, jos joku random kysyy multa, että mistä mä oon, mä sanon, että mä asun Vuosaaressa. Mutta sitten jos joku, joka asuu Itä-Helsingissä, mä sanon, että mä asun Rastilassa.

Kastanja: Joo.

Paavo: Se on jännä, että kun multa kysytään, että mistä mä oon kotoisin, mä sanon Pasilasta. Sitten toissijaisesti mä oon Helsingistä. Oikeastaan nykyään mä oon huomannut, että kun niin pitkään on asunut sen jälkeen kuin muutti pois Pasilasta, että entistä useammin sitä huomaa sanovansa, että Itä-Helsingistä. Mutta Pasila, Itä-Helsinki, Helsinki. Esimerkiksi suomalaisuus on aika kaukana. Ei se mun identiteettiä ihan hirveästi määritä verrattuna siihen, miten paljon määrittää identiteettiä, että on pasilalainen itähelsinkiläinen.

Aino: Todellakin. En mä kyllä suomalaisuutta, itähelsinkiläisyyttä..

Kastanja: Mä oon suomalainen.

Aino: Tai en mä koe, että ne on samalla lailla osa mun identiteettiä.

Kastanja: Niin.

[musiikkia]

Paavo: Se, mikä on hassua, että meistä helsinkiläisistähän vain 40 prosenttia on syntynyt Helsingissä. Mä kuulun semmoiseen vähemmistöön kuin Helsingissä syntyneet helsinkiläiset viidennen polven stadilaisena. Mähän puhuin niin leveätä slangia skidinä, että kun mut valittiin Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi valtakunnalliseen järjestöön, mun piti alkaa opetella puhumaan. Nykyään mä puhun aika lailla ainakin omasta mielestä yleiskieltä. Mutta sitten kun on lapsuuden, nuoruuden kavereiden kanssa, huomaa että yhtäkkiä alkaa puhumaan taas sitä meidän lapsuuden, nuoruuden slangia, joka on hyvin erilaista kuin esimerkiksi se slangi, mitä nykynuoret tietysti puhuu. Me puhuttiin vielä aika paljon sitä vanhaa slangia, jossa oli ruotsia ja vähän saksaa ja venäjää. Nykyään on somalia ja arabiaa ja englantia sekoitettu ihan toisella lailla. Yksi Helsingin ominaispiirre on myös se, että täällä on paljon tänne muualta muuttaneita ja varsinkin Itä-Helsinki, jonka lähiöt on tullut sitä kautta, että suuri maalta muutto, että muutettiin tänne näin. Kun puhutaan maahanmuuttajista, Helsinki on aina rakentunut maahanmuuttajille. Ne on ollut ensin kotimaisia maahanmuuttajia, jotka on ensin nämä lähiöt täyttänyt. Sen jälkeen on tullut entistä enemmän ulkomailta ihmisiä. Kun me ollaan ylpeitä siitä, että me ollaan itähelsinkiläisiä, sitä ajatellaan, että se jotenkin ylpeilyä. Mutta samaan aikaan on tosi hienoa, jos ihminen sanoo, että mä oon Kurikasta tai mä oon Suonenjoelta. Sitten ajatellaan, että tosi hienoa, kun se on ylpeä juuristaan. Miksi me, jotka ollaan helsinkiläisiä, ei saataisi olla ylpeitä siitä, että me ollaan helsinkiläisiä tai itähelsinkiläisiä.

Aino: Mulla on ainakin pari kaveria, jotka jotenkin häpeää sitä, että ne on Itä-Helsingistä. Tai jotenkin ne pitää sitä vähän silleen mä kyllä muutan täältä pois sitten, kun mä voin ja tällein. Tuleeko teille ikinä semmoinen kiusallinen olo tai negatiivisia tunteita? En mä kyllä koe sitä mitenkään negatiivisena.

Paavo: Mulle ei koskaan tule. Mä oon vaan ylpeä siitä.

Aino: Niin.

Kastanja: Aijaa. Mulla on tällainen, että mulla tulee Myllypurosta. Kun mä sieltä lähdin, mä oon aina silleen hyi, Myllypuro. Ainahan se on siellä sydämessä ja näin, mutta en mä ikinä ole silleen, että en mä ole sieltä, en mä ole Itä-Helsingistä. En mä piilottele sitä.

Aino: Toi vaan tuommoinen sun kapinavaihe.

Kastanja: Niin. Tämä on tämmöinen kapinavaihe.

Aino: Me puhuttiin ehkä siitä, miten itä eroaa muusta Helsingistä. Itse mulle tulee semmoinen yhteisöllisyys. Jos on jossain keskustassa tai jossain tuolla, musta siellä on kauhean hektistä ja siellä vaan ravaa bussia ja ravaa raitiovaunua ja kaikkea.

Kastanja: Ihmiset vaan juoksee ja näin.

Aino: Niin. Sitten muutenkin, kun itsellä on kaikki tutut Itä-Helsingissä, niin se on just se yhteisö ja se musta vähentää semmoista hektisyyttä, kun tietää kaikki paikat ja ihmiset jollain tapaa.

Paavo: Sitähän on tutkittu, että kaupunkilaiset kävelee nopeammin. Ja kyllä keskustassa kävelee lujempaa kuin sitten, kun tulee kotiin. Sitten taas sen huomaa, että kun menen Lontooseen, mä en meinaa pysyä mun lontoolaisten kavereiden perässä, kun siellä mennään vielä lujempaa. Kyllähän sille muualla Suomessa asuvat naureskelee, miten me juostaan esimerkiksi metroon, vaikka seuraava tulee kolmen minuutin päästä.

Aino?: Juu.

Paavo: Tai dösä, vaikka se on muutama minuutti, että tulisi seuraava, kyllä sä aina juokset siihen.

Kastanja: Todellakin, henkemme edestä. Ihan sama, mitkä liikuntasuoritukset, mä ainakin juoksen metroon sydämeni pohjalta.

Paavo: Sitten jos ajattelee jotain Kannelmäki, Malminkartano, niin ei ne nyt varmaan lopulta ihan hirveästi Itä-Helsingistä eroa. Niissä on hyvin samanlaisia piirteitä. Ehkä Pohjois-Helsingissä on enemmän omakoti... Onhan Itä-Helsingissäkin omakotitaloalueita, mutta siellä on paljon laajemmin. Pohjois-Helsingissä ei ole ehkä tämmöisiä yhtenäisiä betonielementtilähiöitä, joka mulle on yksi keskeinen. Me ollaan nyt Stoan studiossa ja kun katsoo Puhoksen ostarin taakse, musta ne on hienoja ne valkoiset korkeat talot, jotka nousee sieltä puiden keskeltä. Mutta samaan aikaan on niitä puita. Sehän on Itä-Helsingissä iso juttu, että meillä on isot pihat, vehreät pihat. Kun katsoo lentokoneen ikkunasta Helsinkiä, näyttää, että tämä on pelkkää metsää, kun me ollaan aika matalasti myös suuri osa Itä-Helsingistäkin rakennettu. Kontulan vanhoista kerrostaloistahan suurin osahan on jotain kolmekerroksisia.

[musiikkia]

Aino: Se luonto on kyllä mulle Itä-Helsingissä tärkeätä.

Kastanja: Jep. Varsinkin just Vuosaari. Se on niin iso alue ja siellä on ihana Uutela ja kaikki.

Paavo: Joo. Sehän on ihan mieletöntä kävellä just siellä Uutelassa. Onneksi se on sellainen. Uutelaanhan aikoinaan suunniteltiin muun muassa ydinvoimalaa.

Aino: Hyi.

Paavo: Tai ajattele jotain Ramsinniemeä tai Kallahtea, miten mielettömiä. Tai kun mä asun Laajasalossa, siellä on ihan uskomattomia. Hienoin paikka, jos pitää yksi paikka nimetä, nykyään se on mulle Kruunuvuoren kallio. Kun kiipeää sinne ylös sen öljysäiliön viereen ja siitä kun katsoo auringonlaskua, kun se laskee sinne kantakaupungin taakse. On se koulussa tietysti opetettu, mutta en mä ole sitä ajatellut, että aurinkohan laskee eri paikkoihin eri vuodenaikoina. Sieltä sen huomaa, että mihin aikaan vuodesta. Välillä se laskee sinne kantakaupungin taakse. Sitten kun vuosi kiertää eteenpäin, se laskee jonnekin sinne Kalasataman tornien taakse. Se menee koko sen horisontin se auringon laskeutumisen paikka. Se on ihan mieletön paikka.

Kastanja: Jep. Mä voin uskoa. Mä oon just ollut siellä Kruunuvuorenrannassa joskus. Se on kyllä oikeasti nätti paikka. Se on niinku vau.

Aino: Noista paikoista tuli mieleen, että jos teidän pitäisi joku ihminen, joka ei ole ikinä ollut Itä-Helsingissä Kalasatamaa pidemmällä, minne te sen veisitte?

Kastanja: En mä tiiä. Itäkeskukseen suoraan.

Aino: Miksi sä veisit sen Itäkeskukseen?

Kastanja: Koska tämä on alue, jonka mä tunnen. Täältä saisi parhaiten kerrottuakin sille.

Aino: Mutta minne siellä? Joku yksi paikka.

Kastanja: Itis.

Aino: Mutta eikö muuallakin Helsingissä ole tämmöisiä kauppakeskuksia?

Kastanja: Jos mä haluan just mennä ostaa jonkun vaatteen, kyllä mä menen aina Itikseen, kun se on lähin paikka. Sitten mä tietenkin näytän sen, mutta kyllä mä voisin kanssa viedä sen just jonnekin Vuosaareen, just Uutelaan ja tällein. Se riippuu vähän ihmisestäkin, että mikä sitä voisi kiinnostaa Itä-Helsingissä, niin varmaan sinne. Mutta jos mä itse saan päättää, varmaan Itäkeskukseen.

Paavo: Tietysti vähän riippuu vuodenajasta, mutta kyllä mä nyt tietysti mieluiten veisin kesällä, koska kesä on mun suosikkivuodenaika. Silloin mä veisin jonnekin uimaan. Siis ei uimarannalle, vaan joko mattolaiturilta tai joltain tämmöiseltä tai sitten joltain kalliolta pulahtamaan veteen. Kun täällä on niin älytön määrä tätä rantaviivaa täällä Itä-Helsingissä ja meillä on paikkoja, joissa voi uida, ne on jotain sellaisia hienoja kokemuksia, joita mä haluisin... Varsinkin jos tulee jostain Suomen ulkopuolelta, se on aika mieletön kokemus. Toisinpäin mä muistan Tukholmassa me ollaan joskus uitu siinä aivan keskustassa, kun siinä on se puhdas järvi. Siellä on se kaupungintalo, missä Nobelin palkintoja jaetaan. Me ollaan hypitty siitä sinne järveen vähän kuin Kumpulan tai Uimastadikan hyppytorni, kun siinä on korkea muuri. Sen päältä kun hyppii, se on kuin femmasta hyppisi.

Aino: Joo.

Kastanja: Mulla on tässä vielä ennen sun kysymyksiä, että mikä on sulle Itä-Helsinkiä?

Paavo: Kyllähän se Kulosaaren silta tavallaan selkeästi jakaa tämän, vaikka Kulosaari on hyvin toisentyyppinen kuin monet muut alueet. Mutta onhan meillä esimerkiksi tuossa toi Marjaniemi. On meillä joitain alueita Vuosaaressa ja monissa muissa, jotka on vähän samankaltaisia. Sitten toisaalta kun liitettiin silloin, mitä siitä nyt on aikaa, 15 vuotta sitten Sipoosta se Östersundom, niin en mä sitä koe kyllä Itä-Helsingiksi, vaikka se on vielä itään tästä Itä-Helsingistä. Se on joku oma alueensa. Mutta jos ajatellaan nyt Kulistakin, onhan siinä se, että siinä on luonnon rantoja, siellä on sitä luontoa. Siis siitä se alkaa, jos ajattelee, että mihin Kalasatama päättyy ja kantakaupunki, joka on kuitenkin tosi tiiviistä rakennettu. Siitähän alkaa semmoinen erilainen rakentaminen. Ja jossain Viikin pelloilla se raja sitten menee.

Kastanja: Joo. Oon mäkin aika tuota mieltä. Mä kuulin, että yksi mun kaveri sanoi, että Suvilahti on Itä-Helsinkiä.

Aino: Ei se kyllä.

Kastanja: Siihen mä vedän rajan, että se ei ole Itä-Helsinkiä.

Paavo: Sörkka ja Kalasatama -alue, se on lähi-itää ehkä [naurahtelee]

Kastanja: Mä sanoisin, että Sörnäinen on mulle keskustaa melkeinpä.

Aino: Mm.

Paavo: Se on itäistä kantakaupunkia. Sinänsä pitää muistaa, että se on aikoinaan ollut Itä-Helsinkiä siinä mielessä, että siellä asuttiin ahtaissa asunnoissa duunariperheet. Mä oon lukenut paljon tarinoita siitä, miten päästiin Kallion niistä ahtaista vessattomista kämpistä. Ei tullut lämmintä vettä sisään. Sitten muutettiin tänne Itä-Helsinkiin nimenomaan duunariperheet. Tuli yhtäkkiä tilaa ja pääsi vessaan kotona ja sai lämmintä vettä. Aikoinaan Kalliohan on ollut se Itä-Helsinki. Joku Laajasalo, niin Laajasalossa on ollut pari kartanoa ja sitten on ollut porvariston kesähuviloita, joihin ne on tulleet höyrylaivoilla. Muuttaneet kesäksi kesäloman viettoon, ja myös Herttoniemessä on ollut. Tämä Itä-Helsinki, mikä me tunnetaan, on alkanut rakentua 50-luvulla nämä kerrostalot ja miten pikkuhiljaa tänne on muuttanut sitten ihmiset. Ensin Helsingin sisällä ja sitten maakunnista, maaseudulta pienemmiltä paikkakunnilta ja nyt viime vuosikymmenet koko ajan enenevässä määrin kaikkialta maailmasta.

[musiikkia]

Aino: Meillä on vielä tämmöinen unelmointikysymys. Tämä on tällainen, että millainen olisi sun unelmien itä? Toki voihan se nytkin olla semmoinen unelma tai semmoinen nykyhetki. Mikä olisi sun unelmien Itä-Helsinki?

Paavo: Tietysti mä koko ajan teen duunia sen eteen, että lähiöissä olisi entistä enemmän meidän palveluita. Meillä on hyvät ulkoilumahdollisuudet Itä-Helsingissä, mutta mä haluaisin, että meillä olisi vielä enemmän liikuntapaikkoja, harrastusmahdollisuuksia nuorille ja vanhemmille ihmisille. Kävely- tai fillarimatkan päässä oli kaikilla noi palvelut. Sen eteen mä teen duunia. Ja kyllä meillä asuminen on ihan tosi kallista. On tosi vaikea se, että yhtä aikaa meidän pitää lähiluontoa puolustaa, lähikallioita, lähimetsiä, jotka on meille tosi tärkeitä ja samaan aikaan meidän pitää rakentaa myös lisää asuntoja. Ei se ehkä asumisen hintaa laske, mutta jotta se ei nousisi niin valtavasti. Kyllä mä toivoisin, että unelmien Itä-Helsingissä ihmiset tulisi paremmin toimeen ja olisi paremmat palvelut sillä lailla, että ihmisillä ei olisi niin paljon päihdeongelmia ja erilaisia sairauksia ja kun niitä on, saisi nopeammin hoitoa kuin nykyään.

Aino: Mikä on susta nyt tämänhetkisen Itä-Helsingin suurin ongelma?

Paavo: Kyllä mä sanoisin, että meillä ei ole riittävästi päihdepalveluita ja mielenterveyspalveluita. Jos katsoo jotain vaikka Kontulan ostaria, siellä sä näkyy, kuinka paljon meillä on huumeongelmia. Sehän on sairaus, että on riippuvainen huumeista tai muista päihteistä. Me ei pystytä tarpeeksi auttamaan niitä ihmisiä. Toinen ongelma on se, että meillä on liikaa ihmisiä, jotka on tosi pulassa taloudellisesti. Ei ole työtä tai jos on työtä, ei saa riittävästi palkkaa ja se on taistelua se toimeentulo. Ne on semmoisia ongelmia, jotka näyttäytyy erityisesti Itä-Helsingissä.

Aino: Miksi sä ajattelet, että ne näyttäytyy just Itä-Helsingissä?

Paavo: Siihen on historiallisia syitä. Täällä on kuitenkin asuminen ollut vähän edullisempaa. Täällä on enemmän vuokra-asuntoja tarjolla kuin monilla muilla alueilla. Sitä kautta kuitenkin tänne muuttaa hyvin monenlaisia ihmisiä. Puhuttiin, että metro menee tuosta länteen. Ei me kauheasti siellä käydä, mutta jossain Lauttasaaressa ei esimerkiksi juurikaan ole kaupungin vuokra-asuntoja. Ei pienituloisilla eikä oikein keskituloisillakaan kohta ole varaa asua vaikkapa Lauttasaaressa. Musta se on hienoa, että meillä on vielä varaa kaikenlaisilla ihmisillä asua täällä Itä-Helsingissä.

[musiikkia]

Aino: Sä yrität saada parempia palveluita ja näin. Haluatko sä sanoa jonkun konkreettisen asian, mitä sä oot nyt vaikka Itä-Helsingin eteen tehnyt apulaispormestarina vaikka?

Paavo: No ehkä konkreettisin on se, että liikuntapaikkainvestoinnit mä sain tuplattua. Eli niillä rakennetaan uusia liikuntapaikkoja. Jos te olette huomanneet, että meillä on koko ajan rakennettu lisää näitä ulkokuntosaleja. Tosi hyviä. Niillä rahoilla, joita on saatu, on rakennettu. Samalla on saatu siihen, että tekonurmikenttiä pystytään uusimaan ja tehdään uusia. Tämä on sellainen tosi konkreettinen, jonka mä oon nyt saanut tämän puolentoista vuoden aikana aikaiseksi. Tulevaisuudessa muun muassa mä oon nyt saanut budjettiin... Se ei vielä näy moneen, moneen vuoteen, mutta tätä Stoaa, jossa me ollaan, tullaan laajentamaan ja tämä tullaan kunnostamaan. Tämähän on valmistunut suurin piirtein 40 vuotta sitten. Tämä alkaa olee aika huonossa kunnossa. Tästä tulee paljon isompi ja hienompi jatkossa, ja Itiksestä ja Puotinharjusta kehitetään Itä-Helsingin kulttuurikeskusta. Tähän tulee lisää asumista. Ton kesken jääneen ortodoksikirkon raadon tilalle on tarkoitus rakentaa asuntoja ja lisää kulttuuripalveluita nimenomaan tähän ympäristöön.

Kastanja: Jo oli aikakin oikeasti.

Aino: Musta se on kiva se ortodoksikirkko tuossa. Kiva katsella.

Paavo: Se on tavallaan kiinnostava jäänne siitä, miten on joku lähtenyt rakentuu ja sitten rahat on vaan loppunut ja se seisoo siinä. Mutta ehkä se pidemmän päälle ei kuitenkaan ole järkevää, että meillä on tuommoiset torahampaat tuossa seisomassa.

Aino: Mä näytin sen mun Helsinkiin muuttaneelle kaverille, kun me käveltiin tästä ohi. Se oli järkyttynyt, että miten tuohon on voitu jättää tuommoinen.

Kastanja: Mä muistan, kun mä olin just joku kolme neljä. Mä asuin tuossa ihan kirkon vieressä silloin. Ne alkoi silloin just rakentaa sitä. Se on yhä siinä, eikä ne ole ikinä saaneet sitä valmiiksi. Mä muistan, aina lapsena mä mietin, että milloin ne saa sen valmiiksi. Sitten se vaan jäi siihen.

Paavo: Mutta tuo aika poikkeuksellista. Ulkomaillahan näkee paljon sellaisia kesken jääneitä taloja, mutta ei kyllä Suomessa juurikaan näy. Onhan toi vähän nähtävyys.

Kastanja: Pitää viimeiset valokuvat ottaa.

Aino: Haluatko sä sanoa jotain terkkuja kaikille itähelsinkiläisille, jotka tätä sattuu ehkä kuuntelemaan tai niille, jotka tätä kuuntelee ja ei ole Itä-Helsingistä ja niillä on ihan hirveät ennakkoluulot?

Paavo: Itähelsinkiläisille mä sanon, että olkaa ylpeitä omasta kotiseudusta positiivisella tavalla sillä lailla, että positiivista ylpeyttä. Joskus oli sellainen mainoskampanja Hufvudstadsbladetilla ”ota riski, rakastu suomenruotsalaiseen”. Niille, joilla on isot ennakkoluulot Itä-Helsingistä, voi sanoa, että ota riski, tutustu Itä-Helsinkiin.

[musiikkia]

Aino: No niin, nyt on Paavo lähtenyt ja poistunut täältä Stoasta. Oli ihan mielenkiintoiset keskustelut ja ihan oli mielenkiintoista kuulla Paavon näkökulmia itähelsinkiläisyydestä.

Kastanja: Joo ja mäkin opin paljon tuossa. Just esim. se Puotinharju-juttu. Niin random, että joskus Itäkeskus on ollut joku toinen. Toi mulle jäi hyvin mieleen. Oppi random juttuja, mutta sai kuitenkin kiinni asiasta. Oli hauskaa. Just se mielenkiintoinen oli hyvä, miten sä sanoit Aino.

Aino: Joo ja musta tuntuu, että Paavo oli just hyvä vieras tähän meidän podcast... Onko tämä niinku sarja?

Kastanja: En mä tiedä. No, podcastiin.

Aino: Podcastiin. Kun meille tulee kaikennäköisiä muita vieraita, se täydensi hyvin ja just hyvä vieras tähän itähelsinkiläisyysjaksoon. Kiitos Paavolle.

Kastanja: Joo. Paavo kiitämme sinua. Tämän podcastin nimi on siis Itä kuuluu, mitä kuuluu.

Aino: Heh heh.

Kastanja: Tosi hauska tällainen huumorijuttu. Tämä oli siis ekan jakson lopetus. Nähdään sitten ensi jaksossa.

Aino: Ehkä. Meitä ei ehkä kuulla.

Kastanja: Ehkä jossain toisessa jaksossa me ollaan vielä juontajina.

Aino: Niin.

Kastanja: Ainakin tämä eka me startattiin ja lopetetaan tämä tähän.

Aino: Moikku.

Kastanja: Moi moi.

[musiikkia]

Boende och miljö

Videor

499 videor