podcast
Miten ottaa lapsi huomioon erossa?
spinner
Miten ottaa lapsi huomioon erossa?
30 min
|
Kan lyssnas på tills: Tills vidare.
|
Publiserat
17.05.2022

Jaksossa puhumme yleisellä tasolla erosta, pohdimme eroa lapsen ja vanhemman näkökulmasta ja lopussa puramme parit eromyytit.

Tallenteen tekstivastine:

Haastattelija 1 [00:00:16]: Tervetuloa kuuntelemaan Perhepuhetta podcastia, tänään vastaamassa kuulijoiden kysymyksiin olen minä, sosiaalityöntekijä Marja Whalstet ja upea yhteistyökumppanimme Kasper ry:stä asiantuntija Hanna Ristimäki. Tervetuloa mukaan Hanna.

 

Puhuja 1 [00:00:34]: Kiitos.

 

Haastattelija 1 [00:00:33]: Haluaisitko kertoa pari sanaa Kasperista, mitä työtä teet?

 

Puhuja 1 [00:00:38]: Olen asiantuntijana lasten ja nuorten eroauttamisen tiimissä, jossa pidämme lapsille ja nuorille erovertaisryhmiä. Ja tänään olen puhumassa siitä, mitä olen lapsilta ja nuorilta oppinut näissä ryhmissä. Mitä he ovat minulle kertoneet siitä, mikä heille on tärkeää ja merkitystä vanhempien erossa.

 

Haastattelija 1 [00:00:59]: Ai mikä jakso meillä on tiedossa. Tänään puhutaan erosta hyvin yleisellä tasolla. Pohditaan vähän lapsen näkökulmaa, vanhemman näkökulmaa ja puhutaan siitä miten ne eroavat. Ja puretaan parit eromyytit vielä lopussa. Toivottavasti pidätte. Kuulijakysymys.

 

Haastattelija 2 [00:01:22]: Olemme eronneet puolitoista vuotta sitten. Nyt lapsellemme vaihtotilanteet ovat alkaneet olla todella vaikeita. Mitä voisimme tehdä?

 

Haastattelija 1 [00:01:30]: Hanna, mitä sinulla tulee tässä mieleen tällaisesta kuulijakysymyksestä?

 

Puhuja 1 [00:01:34]: Ensinnäkin huomioin tässä sellaisen, että on ihana asia, että molemmat vanhemmat ovat lapsen elämässä. Koska näitä vaihtotilanteita on. Eli suhde molempiin vanhempiin on säilynyt. Tällaisia asioita nyt ihan ensimmäisenä, ajattelen tärkeimpänä myös lapsen näkökulmasta, että molemmat vanhemmat ovat lapsen elämässä. Mutta ehkä tässä, kun mennään, kuvataan että puolitoista vuotta on kulunut. Niin voisi lähteä ehkä ensin sinne taaksepäin katsomaan sitä erohetkeä. Kaikkea, mitä sen jälkeen on tapahtunut. Siinä päästään ehkä vähän siihe, että se lapsen ja vanhemman aikajana on aika erilainen suhteessa eroon. Jos mietitään vanhemman ja aikuisen näkökulmasta eroa niin siellähän tapahtuu aika paljon asioita ennen eropäätöstä jo. Että päädytään eropäätökseen vanhempien keskeen ja aletaan eroa työstämään. Ja lapsellehan ero tulee asiana vasta siinä vaiheessa kun vanhemmat hänelle siitä kertoo. Ja oikeastaan vasta vielä siinä vaiheessa kun tulee jotain konkreettista siihen eroon liittyen. Jotakin, mitä on helppo lähteä käsittelemään. Siinä on aika isoa eroa aikajanallisesti, missä aikuiset käsittelee sitä ja missä lähtee lapsen erokäsittely, tai lapsi sitä käsittelee. Jos mietitään puolitoista vuotta sitten on ollut ero ja siitä mietitään milloin vanhempi on sitä eroa alkanut käsittelemään ja sitten lapsi. Niin siinähän voi olla jopa vuosien ero.

 

Haastattelija 1 [00:03:17]: Minusta todella tärkeä näkökulma ja minulla tulee hiukan tämä sama mieleen, tulee ajatus, arvaus, että onko se tullut vähän yllätyksenä vanhemmalle, tälle kuulijalle, että nyt jotenkin lapselle se vaihtotilanne on vaikea. Ja tuo minusta, se on niin tärkeää mitä sanoit, että se on eri se aikajana lapselle ja vanhemmalle. Mitä ajattelet siitä, perheneuvolassa paljon sitä pohditaan vanhempien kanssa. Että kun asiat jotenkin asettuvat, ollaan muutettu erilleen ja arki alkaa sujumaan. Tulee tilaa tunteille. Niin silloin usein lapset ehkä hiukan oireileekin. Tunnistatko tällaista?

 

Puhuja 1 [00:04:02]: Tunnistan hyvinkin. Ja se, että silloin se muutos on pysyvä myös lapsen näkökulmasta. Se ei ollutkaan joku hetkellinen, tilapäinen asia. Vaan on tapahtunut jotain pysyvää ja kun tällaista on tapahtunut niin silloin sitä lähdetään enemmän käsittelemään. Ja siihen voi tulla se, mitä ehkä tässä kuvataan, voi tulla oirehdintaa kuten sanoit myös. Että lapsi alkaa siinä vaiheessa oirehtimaan kun ehkä myös vanhemmilla asiat alkaa asettumaan. On ollut tunnekuohua eroon liittyen ja monenlaista asiaa. Niin nyt lapsella on siihen tilaa sen asian käsittelyyn.

 

Haastattelija 1 [00:04:46]: Tässä hiukan jo pohdiskeltiin sitä, että mitä siinä vaihtotilanteessa. Nythän kuulija ei kerro enempää, sanoo vain että se on lapselle vaikea. Niin pitäisikö meidän lähteä arvailemaan sitä lapsen mieltä. Jos oikein mennään siihen hetkeen, ollaan ovella ja ehkä toinen vanhempi tuo lapsen toisen kotiin ja vanhemmatkin kohtaavat ovella. Ja lapsi tai lapset on siinä, he menevät sisälle ja siinä näyttäytyy kaikkenlaista. Niin mitä ajattelet, mitä sinun kokemuksesi mukaan siinä on sellaista mikä tuottaa lapselle tunteita?

 

Puhuja 1 [00:05:19]: Niin, ajattelen, juuri kuvasit sen että siinä on lapsi ja vanhemmat. Kenen näkökulmasta se on vaikeaa, kenelle se on vaikeaa. Se voi olla vanhemmalle vaikeaa kohdata se eks-kumppani, se toinen vanhempi. Jos siinä välillä on vaikka jotain ristiriitaa. Taikka se voi olla lapselle, ajattelen että jännittävä tilanne, kun vanhemmat ovat siinä samaan aikaan. Jos on ollut vaikka jotain ristiriitaa niin voi olla jännitystä siihen liittyen. Ajattelen, että jos lähdetään miettimään miltä se lapsen näkökulmasta näyttää se vaihtotilanne, niin sehän on muutos taas hänen elämässään. Erilainen muutos kuin ero on ollut, mutta muutos kuitenkin. Sitä muutosta tapahtuu taas niiden vaihtotilanteiden myötä aina uudelleen.

 

Haastattelija 1 [00:06:09]: Niinpä. Mitä ajattelet siitä, kun puhuit muutoksesta, niin voivatko ne olla aika konkreettisiakin asioita lapselle? Kaverit muuttuu, ehkä päivärytmissä jotain muuttuu, eikö vaan?

 

Puhuja 1 [00:06:26]: Kyllä, koti muuttuu. Ja sehän voi olla jotain niin käytännöllistä, että sinun pitää asettautua taas uudestaan. Toisessa kodissa laitat takin oikealle puolelle toisessa kodissa vasemmalle. Se on muutos jo itsessään. Vaikka se tapahtuu vaikka viikoittain tai mikä tahansa vaihtoväli onkaan. Niin silti aina täytyy asennoitua siihen. Tai se voi olla jotain niin yksinkertaista, että onkin, harmittaa että jää leikki kesken toisessa kodissa tai puoliksi syöty karkkipussi. Siinä voi olla sellaista harmia myös siitä. Ja totta kai se, että on ollut ikävä ehkä sitä vanhempaa jonka luota on ollut poissa. Ja samaan aikaan on taas eron hetki toisesta vanhemmasta. Ja siihen liittyy taas se toinen ikävä, että taas joutuu olemaan erossa toisesta vanhemmasta. Siinä voi olla hyvin eri tasoilla todella erilaisia tunteita. Ja jos mietitään lapsen näkökulmasta, niin se onkin jo aika suuri asia ja kokonaisuus.

 

Haastattelija 1 [00:07:26]: Tulee mieleen tuosta mitä todella kauniisti kuvailet sitä tunnemyrskyä, sitä ilotulitusta, juuri näin kohtaamisen iloa mutta luopumisen surua. Ja vähän sitä sanoititkin sitä, että vielä ne vanhemmankin tunteet, eikö vaan. Ajattelen ainakin, että se on todella ymmärrettävää ja inhimillistäkin että ne vanhemmankin tunteet tulevat siihen mukaan. Miltäköhän tuntuu nähdä se entinen puoliso, ehkä jopa se entinen koti. Me ei tiedetä, tähänhän voi liittyä kaiken näköisiä uusia kumppaneitakin jo, mitä jo vanhemmassakin tuottaa tunnetta. Mitä siitä ajattelet, vaikuttaako se vanhemman tunnetila lapseen?

 

Puhuja 1 [00:08:07]: Totta kai se vaikuttaa, yhtä lailla kun vaikuttaa lapsen tunnetila vanhempaan. Se on yhtälailla, molempiin suuntiin kulkeva. Yhtä lailla vanhemmalla on ollut ikävä omaa lastaan, taas haetaan se yhteys. Puhuttiin aikaisemmin kalibroinnista, se, että asettaudut siihen, että olen ollut erossa nyt olen sinun kanssasi. Ja sen tekee sekä lapsi että vanhempi. Ja vaihtotilannetta niin siinähän tehdään molempiin suuntiin. Olen ollut sinun kanssasi ja nyt en enää ole. Ja en ole ollut sinun kanssasi mutta nyt olen. Siinä mennään molempiin suuntiin, siinä on aika suurta asettautumista taas molempiin suhteisiin ja suhteessa niihin vanhempiin, koteihin, kaikkeen siihen arkeen. Se on monella eri tasolla, sekä tunnetasolla että käytännön tasolla.

 

Haastattelija 1 [00:09:01]: Pidän tosi paljon kalibrointi sanasta. Palon perheneuvolassa vanhemmat on aika huolissaan usein, kuten tässäkin kuulija juuri tästä, että näkee lapsessa jotain. Lapsen käytöksessä jotain. Usein vanhemmat kuvaa näin, että kun lapsi tulee kotiin sen eroviikon jälkeen, niin ensimmäinen ilta on kaoottinen, siellä on paljon raivokohtauksia, paljon surua. Ja usein vanhemmat ehkä, se ehkä pelästyttääkin vähän, pahimmillaan jopa he miettii, että onko tapahtunut jotain ihan kamalaa siellä toisessa kodissa. Ja kuitenkin juuri tuo kalibrointi on minusta hurjan kiva ajatus, että ehkei ole, emme tiedä. Mutta voidaan arvailla että se on vain osa sitä yhteen tulemista sitä yhteyden luomista. Sitä ei aina tarvitse problematisoida tai pelätä vaan että me vanhempina vain olemme siinä. Pitäisikö meidän miettiä sitä, että mitä vanhempi voi siinä tehdä. Onko se, mitä voi tehdä kun lapsi on ihan todella palasina. Mitä voimme vanhempina sanoa?

 

Puhuja 1 [00:10:05]: Ajattelen, että mitä sellaisessa tilanteessa ehkä itsessäsi koet erilaisia tunteita, huomaat että lapsessa on erilaisia tunteita. Niin ajattelen, että sellaisessa tilanteessa tärkeintä on antaa aikaa ja tilaa niille tunteille. Että niitä ei kielletä, ne eivät ole vääriä, saat kokea. Voi olla vaikeaa taas asettautua tai se voi olla väsyttävääkin, se on vähän raskastakin. Se vaatii energiaa. Ajattelen, että tärkeintä mitä siinä olisi ehkä tehdä, niin olisi vaan olla. Ja antaa sille tilaa. Ottaa hetki, mennään sohvalle tai katsotaan vähän leffaa. Ollaan ja astettaudutaan, molemmille tilaa siihen. Ei heti tarvitse suorittaa ja työstää niitä asioita, keskustella niistä tunteista. Vaikka meillä lasten eroryhmissä monet lapset puhuu siitä, että olisi kiva kun saisi vaan olla kun tulee toiseen kotiin. On se kodin vaihto. Että ei heti tultaisi kyselemään miten sinulla meni sen toisen vanhemman kanssa, mitä teitte. Ettei tule kysymystulvaa siihen, vaan että saisi olla ja asettautua rauhassa. Niin se olisi todella tärkeä iso asia.

 

Haastattelija 1 [00:11:24]: Voisiko siinä ehkä tietyllä tavalla se mitä kuulija kysyy, että mitä voimme tehdä. Niin olisiko se niin, että olisiko tässä aika kiva vinkki. Antaa tilaa, tilaa omille tunteille, me emme tiedetä mitä ne vanhemmissa on. Ja tilaa lapsella. Ja juuri näin, minusta on ihana terveinen lapsilta tai viesti lapsilta, että saisipa olla tilaa vain asettautua ja tulla. Ja samalla ajattelen, että toisessa hetkessähän voi, jos lapsi on isompi, puhua siitä, että olenko huomannut, olenko tulkinnut oikein että nämä hetket ovat aika vaikeita kun tulet. Mikä sinua voisi auttaa. Voisiko joskus jopa sanoa sen ääneen, että olet ehkä huomannut että isää hiukan itkettää. Se ei johdu siitä, ettenkö olisi iloinen kun tulet, vaan että on vaikeaa nähdä äitiä. Tai jotain tällasta, mitä ajattelet, hyvänä hetkenä?

 

Puhuja 1 [00:12:12]: Kyllä ja se on sitä tunteiden sanoittamista. Tai että minulla oli kova ikävä, niin nyt se purkautuu näin. Sekin on ihan normaalia, ei ikävä ole, ikävä on suuri tunne, mutta se ei ole paha asia. Sehän kertoo siitä välittämisestä. Niin sitä on tärkeää avata, että sen vuoksi tämä on vaikka vaikea hetki kun se ikävä purkautuu. Ja samalla sanoittaa lapselle sitä, että hänelläkin on oikeus siihen tunteeseen. Se hänen tunne saa myös purkautua ja näkyä ja se ei välttämättä aina purkaudu niin, että iloisina vaan halaillaan ja suukotellaan vaan siihen tuleekin joku ristiriita ja sanotaankin että olet vähän tyhmäkin tai jotain. Että se on ristiriitaa ja se on hiukan räiskyvääkin silloin kun monet tunteet purkautuu samaan aikaan. Niin se ei tapahdukaan iloisesti soljuen, vaan enemmänkin ilotulitusta siinäkin puolella voi olla. Ja että se sallittaisiin.

 

Haastattelija 1 [00:13:09]: Juuri näin, jos vedetään yhteen meidän vastausta kuulijalle, ja upea kysymys,  ajattelen, että varmasti kysymys johon monet voivat samaistua. Se on ihan ok, että puolitoista vuotta eron jälkeen lapsessa näkyy jotain, vaihtotilanteet on monissa perheissä vakeita, ne helpottuvat. Voisiko senkin tässä sanoa, ajan myötä. Ja sen, että antaa tilaa itselleen ja lapselle. Ja että ei liikaa huolestuisi. Voiko näin sanoa?

 

Puhuja 1 [00:13:41]: Ja sitä ei tarvitse pelätä, ja sehän voi johtua niin monesta muustakin asiasta. Ajattelen, että siinä sellaisia, puolitoista vuotta, niin siihen on voinut tulla jotakin muutakin muutoksia elämään. Onko tapahtunut vaikka perhesuhteissa muutoksia. Vanhemmilla on uusia kumppaneita, se saattaa aktivoida uudestaan sitä eron käsittelyä. Koska siihen tulee taas uusi näkökulma kun vanhemmalla on uusi kumppani. Niin poistuu sellainen ajatus, että vanhemmat palaisivat ehkä yhteen. Se voi olla lapselle mitä hän käsittelee ja sen vuoksi vaihtotilanteet ovat vaikeita. Ja juuri se, että on väsynyt siihen vaihtotilanteeseen. Sekin on ihan tavallista että se voi olla raskasta. Kuka tahansa voi ajatella sen, että jos vaihtaa viikottain kotia, niin ei se ole niin sujuvaa välttämättä aina. Vaikka haluaa  yhtä lailla olla molempien vanhempien kanssa, se ei poista sitä siitä. Mutta siihen saa väsyä ja se saa välillä vähän ärsyttääkkin. Ja se saa näkyä, että on sellaisia tunteita.

 

Haastattelija 1 [00:14:50]: Eli mennään eteenpäin, lähdetään Hanna purkamaan neljää eromyyttiä. Ja otetaan tähän ihan aluksi pieni klippi lapselta kuunneltavaksi.

 

Haastattelija 2 [00:15:02]: Vanhemmat sanovat, että kaikki järjestyy mutta se ei oikeasti auta. Minua on auttanut se, että kerron mistä minusta tuntuu.

 

Haastattelija 1 [00:15:19]: Olipa tunteita herättäviä klippejä, miten sanoitettaisiin tämä ensimmäinen myytti?

 

Puhuja 1 [00:15:24]: Ensimmäinen myytti on sellainen, että parempi näin.

 

Haastattelija 1 [00:15:30]: Mitä sinä sillä, haluaisitko sanoa lisää siitä?

 

Puhuja 1 [00:15:33]: Parempi näin, hyvä päätös, kaikki ovat onnellisempia, kaikki on paremmin kun tällainen päätös tehtiin. Sitä ehkä kuulee todella paljon. Että tämä oli hyvä päätös mitä tästä erosta tehtiin.

 

Haastattelija 1 [00:15:47]: Ja kuultiinko me hiukan tuossa lapsen sanoma, että ei se oikeastaan ole niin? Että ei auta, että äiti sanoo tai isä sanoo, että kaikki järjestyy?

 

Puhuja 1 [00:15:56]: Kyllä. Se että se ei lapselle välttämättä tarkoita sitä. Vaikka vanhempien mielestä se on hyvä päätös niin se ei välttämättä lapselle sitä tarkoita. Ja ehkä usein ajatellaan myös, että kun vanhemmat voivat hyvin niin lapsi voi hyvin. Niin sekään ei välttämättä sitä tarkoita. Lapsi voi olla tyytyväinen siihen ja hänellä voi olla hyvä olla siinä kun vanhempi voi hyvin. Mutta se ei automaattisesti tarkoita lapsen hyvää vointia tai onnellisuutta se vanhemman onnellisuus. Ihan samalla tavalla kun alussa puhuimme siinä aikajanassa, kuinka se on lapsella ja vanhemmalla erilainen. Niin myös se tarina siihen eroon liittyen on erilainen. Ja myös ne tunteet, ne ovat omia, ne eivät ole samoja lapsella ja vanhemmalla.

 

Haastattelija 1 [00:16:40]: Ja oliko se niin, että tässä lapsi aika kivasti tarjoili myös sen että mikä häntä auttaa. Häntä auttaa se, muistanko oikein, häntä auttaa se kun hän saa puhua siitä. Että miltä hänestä tuntuu.

 

Puhuja 1 [00:16:53]: Nimenomaan. Ja hän saa kertoa sen, ne omat ajatukset, ne omat tunteet, niille on tilaa ja ne ovat sallittuja. Se on tärkeä asia. Kyllähän lapsi voi myöhemmin, ajattelen, ajatella, että se oli parempi se eropäätös ja kaikki oli onnellisempia sen jälkeen ja kaikki on mennyt paremmin. Mutta usein se tulee viiveellä se ajatus. Se nähdään myöhemmin, ei niinkään siinä eron hetkellä, lapsi ei ajattele niin, vaikka vanhempi sitä voi sanottaakin. Ja ajattelen että myös lapsi voi aika vahvasti myös sanoittaa sitä vastaan siihen, että ei se näin ole.

 

Haastattelija 1 [00:17:34]: Ja ajattelen, omassa työssäni huomaan paljon auttavani vanhempia juuri tässä. Että kuinka ottaa vastaan lapsen tunne. Ja ajattelen, että juuri se, mitä me jakson alussa puhuimme, että antaa tilaa. Kun lapsi, voi kysyä lapselta, että mitä tämä on sinulle, mikä sinulla on muuttunut, miltä tämä on sinusta tuntunut. Ja kun lapsi kertoo, niin ei meidän tarvitse olla ammattilaisia ottaaksemme sen vastaan. Voimme vaan sanoa, kiitos että kerroit, äiti yrittää pitää tämän mielessä, tai että tämä oli isän hyvä kuulla. Mitä tästä ajattelet, mitä tässä näin?

 

Puhuja 1 [00:18:07]: Kyllä, se, että lapsi kertoo jotain tunteita, jotka on ehkä vanhemmalle vähän vakeita, niin eihän se tarkoita, että vanhemman täytyy osata ammattilaisen tavoin lähteä niitä tunteita käsittelemään. Vaan se että vanhempi on valmis ottamaan ne tunteet vastaan. Eräs lapsi kertoi, että hänellä oli vaikeaa se, että kun hän kertoi vanhemmille jostain vaikeista asioista. Liittyi ne eroon, kahteen kotiin, kouluun, harrastuksiin, kavereihin, mihin tahansa. Niin vanhemmat alkoivat aina ratkaisemaan niitä, ja antoivat vastauksia mitä pitää tehdä. Niin hän teki sellaisen sopimuksen vanhempien kanssa, että aina kun hänellä on vaikea asia. Niin hän menee puhumaan hänen pehmolelulleen ja jättää oven auki. Ja hän kertoo sen vanhemmilleen että nyt hän menee juttelemaan pehmolelulle. Ja silloin vanhemmat saivat tulla kuuntelemaan mitä lapsi puhui sille lelulle, mutta ei kommentoida eikä vastata. Sillä tavalla lapsikin tiesi, että vanhemmat tietää tästä kyllä, mutta niiden eteen ei alettu heti tekemään jotain. Tärkeämpää oli se, että vanhemmalla oli se tieto kuin mitä sillä tiedolla tehdään.

 

Haastattelija 1 [00:19:12]: Ai että, ihana tarina. Mutta, mennäänkö seuraavaan myyttiin. Ja seuraava myytti minkä olemme ottaneet tähän käsiteltäväksi, olisi että olisi aina hyvä yhteistyö erovanhemmuudessa. Mitä siitä ajattelet Hanna?

 

Puhuja 1 [00:19:25]: Niin, kaiken pitäisi olla todella sujuvaa ja mennä hyvin. Ja sellaiseenkin voidaan päästä mutta onko se todellista siinä ihan eron hetkellä, kun kaikki on ehkä vähän, jos ei sekaisin niin eri lailla kuin ennen. Niin se ei välttämättä ole kovin helppoa siinä hetkessä se hyvä yhteistyö.

 

Haastattelija 1 [00:19:46]: Onko se niinkin yksinkertaista tämä meidän sanoma, että se on ihan todella ok, että hetken kaikki on aika erilailla, hiukan sotkuista, hiukan vaikeaa. Eikö vaan, ihanaa, että vanhemmat pyrkivät hyvään yhteistyöhön. Mutta sillä ei olisi kiire. Ja oletko samaa mieltä, että joskus kun pyritään hyvään yhteistyöhön, se voi näyttää lapsille aika hassulta, mitä sinä tästä?

 

Puhuja 1 [00:20:08]: Kyllä, ja kun mietin, että onko se aina se hyvä yhteistyö realistista edes vaikka ensiperheessä tai ydinperheessä?

 

Haastattelija 1 [00:20:16]: Ei ainakaan meidän perheessä.

 

Puhuja 1 [00:20:17]: Niin, se ei ole koko ajan soljuvaa ja ymmärrämme toistemme ajatukset ja kaikki tapahtuu todella hienosti yhteistyössä, ei. Se vaatii neuvottelua, se vaatii hiukan riitaakin välillä sinne, että kaikki yhteistyö sujuu. Niin miksi se olisi automaatio eron jälkeen, että yhtä äkkiä kaikki sovitaan hirmu sopuisasti ja yhteistyössä. Kyllä se vaatii sen kokeilun, että löydetään se meidän tapa toimia. Ja ajattelen että jos mietitään taas lapsen näkökulmasta. Niin se, että soljuva yhteistyö ja kaikki toimii todella hienosti vanhempien kesken. Kaikki jakautuu. Niin se että lapsella on taas yksilöllinen suhde molempiin vanhempiin. Se ei ole sama molempiin vanhempiin vaan yksilöllinen suhde äitiin ja isään. Se menee niin. Ei kaiken tarvitse tapahtua samalla tavalla. Jos minulla ja isällä on tapana rakennella, niin ei minun ole pakko tehdä sitä äidin kanssa. Meillä saa olla omat jutut. Ei kaiken tarvitse olla samalla tavalla.

 

Haastattelija 1 [00:21:22]: Tulee mieleen tuosta mitä sanot, että usein ehkä tulee sellainen tunne, että vanhemmilla voi olla erossa juurikin vaikea luottaa siihen, että toinen tekee osuutensa. Ja onko meidän viesti myös vähän se, että jotenkin luottaa siihen, että on ihan ok, että vanhemmuus on erilaista. Kun ollaan eri kodeissa, ei se lapsi siitä rikki mene. Lapselle isä on isä ja äiti on äiti tai mikä ikinä se on se perhemuoto. Mutta vanhemmat ovat erilaisia ja se on ihan ok.

 

Puhuja 1 [00:21:50]: Ja se suhde molempiin on oma ja yksilöllinen. Luottamus siihen, että lapsen ja vanhemman suhde on hyvä ja kantava niin se, että mitä siinä suhteessa tapahtuu, onko se enemmän urheilua vai onko se enemmän askartelua. Sillähän ei ole yhtään mitään väliä. Vai katsotaanko elokuvia tai mikä se yhteinen asia onkaan mitä tehdään. Mikä on yhteistä ajanviettoa. Sen ei tarvitse olla samanlaista molemmissa kodeissa. Tai vaikka ruoka-ajatkaan, ei se ole niin väliä. Että jos meillä syödään viideltä ja teillä syödään seitsemältä, niin lapsi saa kuitenkin ruokansa.

 

Haastattelija 1 [00:22:29]: Sitten kolmas myytti, ajattelen, että tämä on todella tärkeä sanoa ääneen, tätä ainakin minä kuulen paljon omassa työssäni. Pilasinko lapseni lapsuuden eroamalla?

 

Puhuja 1 [00:22:44]: Vaikea kysymys, koska lapsihan voi sanoa sinulle juuri että pilasit, niin juuri teit. Pilasit koko minun elämäni tällä päätöksellä, nyt kaikki on pilalla. Niin miten siinä tilanteessa mennään.

 

Haastattelija 1 [00:23:00]: Ihan totta puhut, miten siinä sitten mennään. Ja mietin, että tarvitseeko siinä korjata sitäkään. Voisiko siinäkin sanoa, että todella hyvä, että sanot, että sinusta on tuntunut tuolta, mitä sinä tästä?

 

Puhuja 1 [00:23:15]: Kyllä, ja ajattelen, että lapsella on oikeus siihen tunteeseen. Että minun elämäni meni nyt pilalle. Ja se, että lapsi saa sen sanoa, niin sehän on todella tärkeä asia. Ja jos se lapsi sen sanoo, niin se on myös iso asia. Ehkä siinäkin on sellainen, mitä meidän lasten eroryhmissä tulee, niin välttämättä aina lapsethan ei vanhemmille halua eroon liittyvistä asioista puhua, se on vaikeaakin puhua koska vanhemmat ovat niin lähellä siinä. He ei halua siitä puhua. Mutta siellä eroryhmässä lapset kyllä puhuvat todella paljon. Ja ajattelen, että jos lapsella on tämä näkökulma, että minun elämäni meni pilalle. Niin siellä ryhmässä lapsi voi saada siihen hiukan erilaisia näkökulmia. Koska ryhmässä on lapsia jotka ovat eri tilanteessa suhteessa siihen eroon. Joillekin se on tapahtunut hyvin vasta ikään ja joillakin siitä saattaa olla useampi vuosi. Ja he voivat nähdä jo siinä enemmän niitä hyviäkin puolia. Ja että saa kuulla muilta lapsilta sitä ajatusta, että hei, siihen liittyykin joitain ihan kivoja asioita. Joku ajatteleekin että se on ihan hyvä asia. Niin se voi tuoda lapselle taas uutta näkökulmaa siihen ajatukseen. Kun taas jos vanhempi sanoo sen, mistä aikasemmin puhuimme, että tämä on ihan hyvä päätös, parempi näin.

 

Haastattelija 1 [00:24:26]: Ja tulee mieleen se mitä me paljon työssämme tehdään, me tuemme vanhempaa ottamaan vastaan se viesti. Onhan se iso viesti ottaa vastaan, että lapsi sanoo, että pilasit elämäni. Ja se voi olla siinä hetkessä totta, juuri noin mitä sanoit. Ja ehkä tulevaisuudessa se on jo hiukan hälvennyt, se on muuttunut, se on jotain muuta. Ja ajattelen että sekin on todella ok. Ja kuitenkin se näkökulma että on tärkeää että myös vanhemmat saavat tukea erossa. Jos ei ystäviltään niin joskus ammattilaisilta. Jotta me voimme olla niiden tunteiden kanssa, voin vaan kuvitella. Varmasti syyllisyys herää, katumus ehkä häpeä, suru. Että nyt olen tehnyt näin. Mutta kuitenkin minun on seistävä sen takana. Tein tai me teimme, minä tein, joku teki tällaisen päätöksen. Nyt vaan mennään eteenpäin. Eikö vain?

 

Puhuja 1 [00:25:16]: Kyllä, ja että otan vain vastaan sen lapsenkin pahan olon. Vaikka kuinka pahalta se tuntuukin siinä hetkessä. Mutta on joku jonka kanssa jutella siitä omasta pahasta olosta. Ja ehkä tarjota lapselle myös sitä samaa.

 

Haastattelija 1 [00:25:29]: Ihanasti sanottu, ottaa tukea vastaan jotta voi tukea toista. Sitten vielä viimeinen myytti, oikein myyttien myytti. Ihan pelottaa sanoa tämä ääneen, tasapuolisuus, aina jaettaisiin arki viikko viikko. Mitäs sinä tästä myytistä?

 

Puhuja 1 [00:25:46]: Kaikki fifty fifty. Ja kaikki menee tasan, kaikki lapsen asiat tasan. Sehän on, ajattelen, että tällä hetkellä aika yleinen ratkaisu. Minusta ehkä sellainen johon pyritäänkin. Halutaan, että molemilla on tasan saman verran aikaa lapsen kanssa, molemmat tekevät tasan saman verran lapsen kanssa. Mutta jos mietin sitä lapsen kannalta sitä asiaa, niin eihän se lapsen ja vanhemman suhde ei ole sama kuin yhdessä vietetyn ajan määrä. Se ei määrittele sitä, jos vietän sinun kanssasi saman verran aikaa kun toinenkin vanhempi, niin meillä on ihan samanlainen ja yhtä hyvä suhde. Vaan se suhteen laatu muodostuu ihan eri asioista. Se olisi ehkä enemmän tärkeää se vanhemman välinen suhde kuin se ajan ja kaiken muun lapseen liittyvän jakaminen tasan.

 

Haastattelija 1 [00:26:39]: Ai että mikä viesti. Yhteinen vietetty aika ei ole yhtä kuin se rakkauden määrä. Minusta tuossa on jotain tosi oleellista. Ja se, että olisiko se niin päin, että kuinka voimme olla läsnä enemmän sen lapsen elämässä. En tiedä, mikä se on eri perheissä, mutta olisi joustavia arkitapaamisia, mitkä olisivat vanhemmalle ja lapselle mieluisia ja mitkä tukisivat yhteistä tekemistä, kuulinko oikein?

 

Puhuja 1 [00:27:08]: Kyllä, rohkeutta tehdä oman perheen, oman lapsen kannalta, oikeat ratkaisut. Ja ajattelen tässä isossa osassa on se, miten lapsi saa olla mukana niissä ratkaisuissa ja päätöksissä mitä tehdään. Vastuuhan on aina vanhemmilla, totta kai. Mutta kuinka kuullaan lasta, kuunnellaan mitä mieltä lapsi on näistä ajatuksista, miten kotia vaihdetaan. Mikä on lapselle tärkeää ja merkityksellistä, mikä pitäisi ainakin toteuttaa lapselle. Ottaa lapsi mukaan siihen, osoittaa lapselle että hänen ajatuksilla ja toiveilla on merkitystä. Ja jos ei niitä pysty kaikkia toteuttamaan niin ainakin otetaan ne ihan tosissaan ja yritetään vaikka. Kokeillaan erilaisia ratkaisuja. Ehkä siinä enemmän sitä rohkeutta tehdä oman perheen näköisiä ratkaisuja kuin pyrkiä siihen, mikä on valalla. Se viikko viikko on täydellinen ratkaisu. Se ei välttämättä kaikilla ole, toisille se toimii.

 

Haastattelija 1 [00:28:08]: Ajattelen, että tuo on tosi ihanasti sanottu. Kuunnellaan mitä lapsi toivoo mutta siten että vanhemmat aina kantaa sen vastuun. Ja tuohon viimeiseen mitä sanoit, ajattelen että sekin on hyvä tuoda esille. Jos se on niin, että viikko viikko tuottaa rauhan. Että se vähentää vanhempien välistä kitkaa niin silloin eikö vain, se on ehkä se mihin ainakin alussa mennään, ehkä ikuisesti mennään. Koska kuitenkin tämä toinen puoli, jos se on hirveän riitaista, niin joskus se, että kaikki on hyvin veitsellä leikattua mustavalkoista, ei tarvitse erikseen sopia. Niin se myös suojaa lasta, oletko samaa mieltä?

 

Puhuja 1 [00:28:44]: Kyllä, ja se on sen perheen ja lapsen kannalta se oikea ratkaisu. Näkökulma olisi siellä. Mieluiten siinä lapsessa, mikä on lapselle paras ratkaisu. Niin sehän olisi se tärkein asia.

 

Haastattelija 1 [00:28:58]: Mutta, tässä oli meidän neljä myyttiämme. Pitäisikö näitä jotenkin vielä vetää yhteen, pitäisikö meidän sanoa jotain vielä tähän loppuun?

 

Puhuja 1 [00:29:04]: Kyllä, ehkä ajattelen, että tässä ehkä se, mitä aikaisemmassa tuli, että on rohkeus siihen oman perheen katseluun. Mikä meille toimii, mikä meille on hyvää, se on tärkeää. Ja yksi asia, mitä ajattelen, kun puhutaan erosta, niin se mitä meidän eroryhmissäkin lapset tuo paljon esille. Se ero on vain osa sitä elämää, se ei ole koko elämä. Siellä on koulut, siellä on kaverit, siellä on harrastukset, siellä on pelit, siellä on systeemit. Ero on yksi asia. Ei aina mietitä myöskään, että jos jotain tapahtuu niin se on eron syytä, vaan se on elämää. Ja se on sitä kokonaisuutta.

 

Haastattelija 1 [00:29:46]: Todella tärkeä sanoma, toivoa on kaikki ei ole ikuisesti pilalla, elämä jatkuu arki jatkuu. Otetaanko tähän vielä loppuun sellainen pieni toivon luoma lapsen oma lukema.

 

Puhuja 1 [00:29:56]: Kyllä, lapsen ääni.

 

Haastattelija 2 [00:29:58]: Ensin ero tuntui minusta aivan kamalalta. Mutta sitten totuin siihen, näin isää ja äitiä usein, eivät he mihinkään hävinneet. Nyt keksin asiasta jo hyviäkin puolia.

 

Haastattelija 1 [00:30:10]: Kiitos että kuuntelit meidän viimeisen jakson eli erojakson. Jos pidit, niin vinkkaa kaverille. Ja meidäthän löytää siis apple itunesista, spotifysta ja Helsingin kaupungin Helsinki kanavalta.