Työn kuormitus on aaltoliikettä, jota kukin kykyjensä puitteissa pyrkii hallitsemaan. Työssäjaksaminen onkin monen asian summa.
Miten kohdatuksi ja kuulluksi tuleminen vaikuttavat työssäjaksamiseen? Miten työyhteisö voi tukea yksilön työssäjaksamista? Varhaiskasvatuksen opettaja ja varajohtaja Kiira Salmi on kanssamme keskustelemassa työssäjaksamisesta.
Tekstivastine:
Haastattelija 1 [00:00:04]: Moi, mun nimi on Annika Riekkola.
Haastattelija 2 [00:00:05]: Ja mä olen Hannele Roponen. Tässä podcastissa ääneen pääsevät päiväkotien arjen tähdet, eli varhaiskasvatuksen opettajat ja lastenhoitajat. Vaihtuvia vieraitamme yhdistää sinnikäs halu rakentaa yhdessä ja yhteistyössä laadukasta varhaiskasvatusta, mutta myös työympäristöä, jossa jokaisella aikuisella on mahdollisuus onnistua.
Haastattelija 1 [00:00:26]: Syvennymme ajankohtaisiin ilmiöihin helsinkiläisessä varhaiskasvatuksessa ja kuulemme ammattilaisten näkökulmasta mitä varhaiskasvatus parhaimmillaan on. Tässä jaksossa kuulemme muun muassa, että miten kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemus vaikuttaa työssä jaksamiseen.
Haastattelija 2 [00:00:48]: Tänään meillä on vieraana varhaiskasvatuksen opettaja Kiira Salmi, tervetuloa.
Puhuja 1 [00:00:54]: Kiitos.
Haastattelija 2 [00:00:55]: Kiira, mikä tukee sun työssäjaksamista?
Puhuja 1 [00:00:59]: No mä sanosin ainaki sen, että tekee vapaa-ajalla jotain muuta kun työtä, töitä, niin tota se auttaa siihen, et saa vähän tasapainoo siihen arkeen. Ja myös se, et on työkavereita ja työyhteisö, jossa on hyvä olla. Niin ne on mun mielestä aika avainasioita työssä jaksamiseen.
Haastattelija 2 [00:01:26]: Mimmonen semmonen työyhteisö on, mis on hyvä olla, sun mielestä? Mitä sä jotenki tarvitset tai kaipaat työyhteisöltä?
Puhuja 1 [00:01:33]: No semmonen, et saa semmost tukee ja kannustusta. Ei tartte olla yksin, jos on vaikka joku hankala tilanne, tai joku asia, joka mietityttää, ni siihen saa apua. Ja sitten myös semmonen hyvä yhteinen huumorintaju on aika kiva juttu, et saa siihen arkeen sitte välillä, kun tulee rankkoja hetkiä, ni sitte saa siihen pientä kevennystä sitten. Semmonen hyvä yhteistyö koko yhteisössä ja toki tiimissä myös.
Haastattelija 1 [00:02:03]: Mitä sä nostaisit sieltä tiimityöstä semmosiks tärkeiks toistenne työhyvinvointia lisääviks asioiks, sekä nyt erityisesti sinun työhyvinvointiasi lisääväksi, niin mitä tiimi voi tehdä tai mitä te yhdessä teette tiimissä?
Puhuja 1 [00:02:18]: No ehkä se, että syksyllä kun tulee se uusi tiimi, joskus voi olla vanhakin tiimi, mutta kun tulee se tiimi, niin keskustellaan, vähän tutustutaan toisiimme. Sillon on helpompi ymmärtää toisiamme. Ja sillon on myös helpompi keskustella asioista. Ja myös sitte ehkä se, että niinkun sovitaan siihen tiimiin yhteiset pelisäännöt, ja että miten vaikka me toimitaan juuri meidän tiimissä, jollon sit se on selkeetä se arki, eikä tuu välttämättä semmosia väärinymmärryksiä tiimin kesken. Mutta semmonen, että ollaan kaikki tekemässä töitä täällä ja hyvässä yhteistyössä.
Haastattelija 1 [00:03:03]: Joo. Mites Hannele sulla, mitäs sun työyhteisö antaa sun hyvinvoinnille parhaimmillaan?
Haastattelija 2 [00:03:12]: Mun hyvinvoinnille? No kyl mä koen, että vaikka mä niinku päiväkodin johtajana yksin johdan päiväkotia, niin emmä sit loppeleissä sitä kuitenkaa johda yksin. Et sit mul on se koko työyhteisö siinä, jonka kanssa me tavallaan vedetään sitä meidän arkea ja pedagogiikkaa ja muun muassa tämmöseen työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen liittyviä asioita, mitä Kiiraki tossa mainitsi niinku yhteisistä pelisäännöistä tai muista. Et viedään tämmösiä kaikkia yhdessä samaan suuntaan. Niin se, et mulla on semmonen työyhteisö, jonka kanssa mä voin yhdessä nimenomaan viedä tätä, sitä arkea eteenpäin. Ni kyllä se tukee huomattavasti mun työssäjaksamista.
Haastattelija 1 [00:03:59]: Kyllä. Muistaa, että siinä on muita ympärillä, vaikka työtehtävästä riippuen se voi olla hyvin eri näköinen se työnkuvaki.
Haastattelija 2 [00:04:06]: Joo.
Haastattelija 1 [00:04:06]: Mutta mä oon samaa mieltä tosta, että kyl mä niinkun, varsinki ajoittain mulle tulee semmosia, et mä huomaan, että hei, että ainii mullahan on tässä nääkin. Ja sit nyt viime aikoina esimerkiks mä oon jotenki tajunnu ne vanhemmat ja lapset sieltä erityisen hyvin. Emmä tiiä onks se tää kevättä rinnassa nyt, ku nauhotetaan, mutta et jotenki ne vanhemmat on tullu sillee yhtäkkii näkyville mulle ja me tervehditään ja on jotenki sellanen, et meidän päiväkoti sijaitsee semmoses paikassa, että ku tulee siihen lähialueelle, ni alkaa näkyy vanhempii siinä työmatkalla, ni ne aina moikkailee ja heiluttelee ja kyselee siinäki jo, että hei ooks sä vaihtanu työmatkaa, ku sä ootki tällä puolella tänää ja näin. Siis jotenki sellaset ihan tosi arkiset kohtaamiset niinku eri yhteisön jäsenten kans, ni ne on kyl semmosii, et vitsi. Ku niitä alkaa huomata, ni ne nostaa roimasti sitä omaa fiilistä.
Haastattelija 2 [00:05:04]: Kyllä. Kyl noi kohtaamiset on siis semmosia, missä mäkin ehkä saan niinku päiväkodinjohtajana eniten. Et mitä enemmän mulla on aikaa tavallaan mun työyhteisööni nähdä ja jutella ja viettää aikaa monissa eri tilanteissa, et ei pelkästään kokouksissa, vaan juurikin törmätä käytävällä ja jutella ja istuskella kahvilla ja muuta, ni ne on ne semmoset, mistä mä eniten tässä työssä saan, että tota. Ja tukee sitä mun työssäjaksamista kyllä.
Haastattelija 1 [00:05:35]: Just näin. Semmoset ei kokousrakenteisiin kuuluvat aamulla kuulumisen vaihdot, viikonloppu kuulumisen vaihdot, teitkö jotain hauskaa kivaa, mitä ylipäänsä kuuluu viikonlopun jälkeen.
Puhuja 1 [00:05:47]: Ja meillä itseasiassa, mun täytyy tähän sanoo, mä sain yhessä, olikohan se onnikeskustelu, missä mä sain palautteen yheltä mun henkilökunnan jäseneltä, mistä mä ilahduin jotenki hirveesti. Että tota hän kuvaili tavallaan tätä minun ja hänen välistä suhdetta, että ku tässä kolmisen vuotta suunnilleen hänen kanssa tehty töitä yhdessä, ni hän anto jotenki ihanasti sellasen palautteen, että nyt minulla on tänä vuonna ollut sellainen olo, että sinä niinku tavallaan avaat itseäsi vähän enemmän. Ja mä heti tajusin, et se varmaan liittyy nyt tämmösiin hetkiin, et ollaan tavallaan jutusteltu just muista asioista, kun tässä oli tää pandemia ja kaikki, et ei ihan hirveesti oo ehditty missään jutustelee muuta ku just Teamsin kautta kokouksissa, niin seki varmaa näkyy tässä. Mä yhdistin sen heti siihen, että aivan, että näähän liittyy kaikki toisiinsa. Se oli jotenki tosi ihana palaute mitä mä sain.
Haastattelija 1 [00:06:43]: Kyllä. Miten Kiira tota, miten teiän tiimissä, ni onks teillä tätä tällasta, ehitteks te vaihtaa kuulumisia ja miten se näkyy arjessa?
Puhuja 1 [00:06:52]: No siis joo, ehditään. Itseasiassa tänään oli yhden tiimissä olevan lastenhoitajan synttärit, ja sitä sitten, no juteltiin hänen synttärijuhlistaan viime viikonlopulla sitte vaikka ennen työvuoron alkuu ja muuta. Ja sitte tota nytte onniteltiin ja jutskailtiin, että miten meni juhlat ja muuta. Että on tämmöstä ihan normaalia arjen jutustelua, jossa vähän kuuntelee, että mitä sulle kuuluu, miten sulla menee, ja sit ehditään muutama sana vaihtaan, että miten menee. Myös meil on tiimipalavereissa yleensä alotetaan sillä, että kysytään, että mitä kuuluu ja miten menee. Ja jokainen saa siinä vuorollaan kertoo, että nyt on vaikka vähän rankempi tota viikko ollut. Ja sitte vähän niinku muutki saa siinä samalla tietää, että jaa hänellä on siis tosiaan nyt ollu vähän rankempi viikko, että voidaan ehkä jotenki vaikka huomioida sitä siinä arjessa. Ja must se on ollu siinä tiimirakenteessa aika kiva, että kysytään, että miten menee, niin oppii tuntemaan myös sitä tiimiä paremmin, ja jotenki ymmärtään ehkä myös niitä arjen tilanteita paremmin, kun tietää, että jos on vaikka joku rankempi hetki heillä, tai sitte jos kaikilla menee kaikki hirveen loistavasti ja hyvin ja sitten tiedetään, että jaksetaan kaikki nytte vielä tehä vaikka jotain spesiaalimpaa.
Haastattelija 2 [00:08:30]: Niimpä. Onks teillä aina ollu tollanen niinku tiimipalaverin aluks? Tai sun aikasemmissa tiimeissä tota tommonen tapa, että te kysytte aluks, että mitä kuuluu? Vai onks se tullu jossain kohtaa ja pystyks sä jotenki kertoo vähän, että onks jotenkin se keskustelu tai se tiimin palaveri kokonaisuudessaan tai se lähtö siihen tiimipalaveriin jotenki muuttunu tän niinku kysymyksen myötä?
Puhuja 1 [00:08:56]: Se tuli jossain kohtaa, oliks se nyt tänä lukuvuonna vai edellisenä, nyt en muista, kun koko talossa päätettiin, että alotellaan tiimit tällä tavalla. Ja mun mielest se luo aika kivan alkutunnelman ja lähtökohdan siihen tiimin alottamiselle. Et kaikki saa vähän hengähtää ennenku mennään sitte siihen käsiteltäviin asioihin, vaikka lasten asioihin tai kokousjuttuihin tai muihin. Et kaikki saa vähän hengähtää ja kertoo omat juttunsa ja saa ne myös vähän ehkä purettua siinä ja jaettua. Ja sitte tota päästään asiaan. Et mun mielestä se on auttanu siinä niinkun semmosen hyvän tiimihengen rakentamisessa, ja sitte jotenki se tiimikokouskin lähtee jotenkin sulavammin siitä liikkeelle, kun jutustellaan vähän, että mitä kuuluu ja sitten mennään muihin asioihin.
Haastattelija 1 [00:10:01]: Joo ja voisin kuvitella, että toi niinkun nimenomaan lisää sellasta kuulluksi ja nähdyksi tulemista, niinku ihmisenä sen lisäks, et sit lähetään sinne työntekijänä työskentelemään. Mut, et tavallaan siin on semmonen muutaman minuutin kohtaaminen ihmisenä, niin voisin kuvitella, että sillä on suuri merkitys, vaikka psykologisessa turvallisuudessa, jos tällasta ihan teoreettista termiäkin käyttäis tässä kohassa.
Puhuja 1 [00:10:30]: Ja jotenki se on aika pieni asia kuitenki loppujen lopuks, se ei vaadi hirveesti aikaa, mutta sit se vaikutus voi ollakki aika iso sit loppujen lopuks, ku miettii niinku vaikka koko lukuvuoden sitä tiimin yhteistyön rakentamista.
Haastattelija 1 [00:10:44]: Kyllä.
Puhuja 1 [00:10:44]: Et se on aika pieni teko, joka on aika helppo ottaa sitte siihen arkeen. Ja meillä siis, meillä on semmonen tiimikokouspohja, niin siinä ensimmäisenä lukee myös se, että mitä kuuluu, jotta se myös muistuu meille, että me ei lähetä heti ensimmäisenä sitte lasten asioita puhumaan, vaan meillä on se mitä kuuluu -hetki siinä.
Haastattelija 1 [00:11:04]: Kyllä. No mites sitte, haluutko kertoo sellasista hetkistä, kun ootkin vaikka joutunut siellä tiimissä, tai saanut siellä tiimissä sanoa, että nyt on jotain väsymystä tai jotain semmosta erilaista tunnelmaa, kun ehkä se ihan oma paras hetki, niin haluuks sä kertoo siitä, että miten sitten, mitä tekoja tai keskusteluja siit on syntyny?
Puhuja 1 [00:11:30]: No siis vaikka jos on ollu vasujen aikaan esimerkiks tosi paljon tuntunu, että niitä keskusteluja tulee joka puolelta ja sitte tulee vähän ekstraa siihen, vaikka pitää hoitaa jotain yksittäisten lasten muita asioita tai yhteistyökumppaneiden kanssa käydä puhelinkeskusteluja tai muita, ja sitte on tekemättä vaikka pedagogiset suunnitelmat nyt kuukaudelle ja kun se kasautuu se työmäärä, niin sitten kun on siitä vaikka sanonu tiimissä, että kun on kysytty, että mitä kuuluu, niin sitten itse on vastannut, että nyt on aika paljon hommaa, nyt vähän stressaa ja on sillee siitä ehkä, et stressaaminen ehkä vähän näkyy tässä omassa toiminnassa. Ja se, että ei oo ehkä se paras fiilis itsellä. Niin sitten ollaan just vaikka tiimin kanssa, he ovat kuunnelleet ja olleet sillee heittänyt ideoita, että voitasko me vaikka ottaa sulta tämä homma ja tehä vaikka, jos me hoidetaan piiri tällä viikolla ja katotaan, että se nyt toimii meidän pedagogiseen suunnitelmaan, mutta että jos he ottaa vähän siitä vastuuta, ni sit mul on aikaa tehdä jotain niitä mun muita juttuja. Tai, että päästävät mut nukkarista ensimmäisenä tekemään niitä vasujen kirjauksia tai vastaavaa. Niin siinä itse koen, että olen tullut kuulluksi, ja saan sitten konkreettist apua vielä siihen tilanteeseen. Ja se tietty tuntuu hyvältä. Ja kokee, että tässä ollaan yhessä tekemässä tätä työtä ja nää muut on myös auttamassa mua tässä ja yhdessä tehdään.
Haastattelija 2 [00:13:22]: Toi on varmaan semmonen asia, mikä niinkun ammattiryhmästä tai työnkuvasta riippumatta aika monella. Että sit ku ne hommat kasaantuu, et on just joku tommonen vasujen aikakin, ni se on kuitenki aika tiukka se puserrus siinä mitä täytyy tehä, ja sit ku siinä on juurikin monta asiaa samaan aikaan. Tunnistan itessäniki sen, et vuosi on tietynlainen ja jotkut asiat on juurikin siihen niinkun aikaan, ja niinku aikatauluihin sidottuja, on deadlineja ja muita semmosia, niin tota tietyt hetket vuodesta on vaan kiireisempiä kun toiset, ja sillon sitä tuntuu, että huh huh ku hiki valuu ottalta vähän niiinku koko ajan, että millä, tätä on paljon tätä kaikkee, että mistä mä lähin liikkeellekkää.
Haastattelija 1 [00:14:11]: Joo semmonen alkusyksy ja sitte keväällä se tietty kohta, no millon näitä keskusteluja tulee, mutta myös muita deadlineja, että pitää keväällä olla tietyt asiat arvioituna esimerkiks ja tehtynä, niin sitte tulee ehkä semmosia piikkejä.
Haastattelija 2 [00:14:27]: Niimpä. Joo. Mut toi on tosi ihana kuulla jotenki miten teillä tiimissä sitten, et siin on juurikin se, se on niinku rakenteissa se kohta, missä voi ottaa sen oman jaksamisensa puheeks ja sillon sen pystyy hirveesti yksilöt siinä tiimissäkin ennakoimaan, et nyt se tulee se tiimipalaveri vaikka torstaina ja siinä kohtaa mä pääsen sanomaan vaikka just tän, et nyt niitä työtehtäviä on niin paljon, et mitäs me voitas tehä tälle asialle. Tavallaan, et kaikkien työssäjaksaminen siinä niinku sitte säilyy, ni se on tosi ihanaa, et teil on jotenki siinä rakenteissa jo se laitettu. Nii, sano vaan?
Puhuja 1 [00:15:05]: Ja se tulee aika luontevasti siitä, et siihen ku on oppinu ja tottunu, ni sitte jos joku meinaa unohtaa sen siitä, ni sitte toinen muistuttaa, et hei me ei ollakkaa vielä puhuttu kuulumisia, että puhutaas ne tässä. Et se on jotenki nii rutinoitunu täs kohtaa jo, et se tulee aika helposti.
Haastattelija 2 [00:15:27]: Mua kiinnostaa vähän se, että tota miten sä niinkun tunnistat itessäs sen, että nyt mä huomaan, että mä alan kuormittua tässä, et nyt se työmäärä on niinku kasvanu niin suureksi, et mä alan kuormittua tästä, jollonka sitte juuri ruvetaan käymään sitä keskustelua sen tiimin kanssa, että mitäs tilanteelle voitas tehä, ni mistä sä itessäs huomaat sen, et nyt mä alanki olla aika kuormittunu?
Puhuja 1 [00:15:56]: No mulla vaikuttaa uniin heti, jos alkaa stressitasot nousee, ni se on aika selkee itellä. Sitten myös se, että mä alan kasaamaan mielessäni sitä listaa, että okei apua mul on tekemättä nytten nämä asiat ja sitte tuol on vielä vasut tekemättä ja nytte tulee ensi viikolla uusi lapsi ja sillä ei ole vielä nimikoitua paikkaa. Sit ku ne alkaa rakentaa semmosta maailmanlopun listaa, niin siinä kohtaa alkaa itte miettii, että no listat on hyviä, mutta sit se, että kasaa ne semmoseks isoks möykyks ittellee ja sitte sitä alkaa-
Haastattelija 2 [00:16:37]: Kyllä.
Puhuja 1 [00:16:38]: Jotenki se alkaa tuntuu aivan mahottomalta se möykkylista. Niin tota sitte siinä kohtaa itte oppinu huomaa, että okei mä oon nyt tässä vaiheessa, että mä alan tekee tämmöistä valtavaa listaa täst tekemättömist hommista, ja sitten se ehkä enemmän hirvittää kun auttaa siinä työnteossa. Tai, mutta listat on hyviä, mutta tietty rajat niissäkin.
Haastattelija 2 [00:17:08]: Nii. Se vaatii aika hyvää itsetuntemusta kyllä. Säki oot selvästi niinku tunnet ittes siinä, et sä huomaat, et nyt mä nukunki ihan tosi huonosti ja mulla alkaa niitä listojakin tässä olemaan, niin se selvästi vaatii oman itsensä tuntemista aika hyvin.
Puhuja 1 [00:17:24]: Ja harjoittelua.
Haastattelija 2 [00:17:26]: Nii, varmasti joo.
Puhuja 1 [00:17:27]: Sitä se alkaa jossain siis kun tuntee sitten, tai huomaa niinku edellisist kerroist, et okei, sillon ku mulla viimeksi tuntu se, että on tosi kuormittunu, ni sillon tein näitä asioita. Ja sit ku alkaa toistaa niit samoja asioita sit myöhemmin, ni sitte siinä kohtaa on jo pikkaset hälytyskellot soimassa, että pitäiskö vähän vähentää työtaakkaa, delegoida.
Haastattelija 1 [00:17:51]: Kyllä.
Haastattelija 2 [00:17:53]: Teeks sä Annika listoja? Mitä sä teet, kun sä kuormitut?
Haastattelija 1 [00:17:55]: No mä, ihanaa, mä just mietin tätä tässä samalla, et toi lista on jotenki sellanen hirveen tuttu ja turvallinen asia. Mut sit mä oon lähiaikoina jopa itseasiassa pakko sanoa, ni vähän luopunu listoista. Se on, tai jollain lailla, en kokonaa, mutta vähentäny sellasta listaamista. Se toki aiheuttaa välillä semmosta unohtelua myös. Mut sit mä oon tavallaan ehkä niinku, sanotaan, että mä oon alkanu tarvittaessa priorisoimaan niitä listoja. Eli mä tavallaan oonki miettiny, että onko kaikki ne asiat sen listan kirjottamisen tän kohan niinku arvosia. Varmasti arvosia jollain lailla joo aina, mut et onko ne tämän hetken listalla? Et oikeesti mä oon sit alkanu niinku ikäänku pudottaa listalle pois asioita jo ennen ku, tai sit mul saattaa olla vähän erilaisiiki listoi. Välil mä huomaan, et sitte mul on sellanen niinku, että pidemmän deadlinen lista, vaik ennen syksyä lista saattaa olla jo tyylii maaliskuussa. Et sit mä tavallaan siinä vaihees arvioin sen, et mikä tää asia on, et putkahtaaks se mun päähän nyt ja mul on se olo vaan, et mun pitää tehä se heti, vai onks se ihan oikeesti. Ehkä just tota mitä Hannele sano tosta aikatauluista, et tavallaan pitää vähän arvioida sen asian luonnetta ja aikataulua, et onko sillä oikeesti aikataulu, ulkopuolelta tuleva? Sit se saattaa mennä johonki listalle. Tai sitte onko se mun tekemä aikataulu ja pystynkö mä sillä tavalla priorisoida sitä asiaa. Ja sitte toki se lista, että onko siinä jotain delegoitavaa. Niin toki minunkin työtehtävässä sekin on sellanen, että hei voisiks mä itseasiassa tän sähköpostin ollakki laittamatta omalle työlistalleni, vai voisiks mä vaikka sen laittaa eteenpäin vaikka varajohtajalle tai jollekki opettajalle suoraan tai kollegalle jopa tai jotaki tän tyyppistä. Et semmosta niinku pohdintaa, asioiden semmosta pika-arvioo, ikäänku pika-analyysia tekee paljon siinä vaiheessa. Mut tässä ehkä tullaan just siihen, että miten mä lähen sitä ratkomaan, että sit kuormituksen mä huomaan kyllä sellasesta, et ehkä semmonen itellä epämukava olo siinä, et koko ajan tuntuu, et en oo tehny jotain. Ni sit mä huomaan, että siitä se jotenki lähtee siitä, että en ehdi tai en ole jotenkin ollut kaikkialla missä haluaisin olla tai ajatukset ei oo ollu siellä missä haluaisi niiden olevan, ni sit siitä mä lähen sitä tavallaan himmailemaan, et hetkinen hetkinen hetkinen, missä mun kuuluu olla ja missä mun ajatusten nyt juuri kuuluu oikeestaan olla. Ni sellasia ajatuksia tästä syntyi.
Puhuja 1 [00:20:44]: Nii ja itellä kans tulee vähän sellanen, et ku huomaa et on kuormittunu, ni tulee semmonen riittämättömyyden tunne, että tee niinkun, tuntuu että tekee koko ajan jotain, mutta silti ei riitä nytten ite kaikkiin näihin hommiin. Mutta siinä kohtaa sit voi miettii, et mikä nyt oikeesti on tällä hetkellä tärkeetä. Ja mihin, mikä on semmonen akuutti asia ja mikä voi odottaa.
Haastattelija 1 [00:21:10]: Kyllä.
Haastattelija 2 [00:21:11]: Koeks sä Kiira, että se on niinkun, no ehkä helppo on väärä sana, mutta siis ku aina sanotaan, että priorisoidaan priorisoidaan priorisoidaan, ja riittävän hyvä on tarpeeksi, ja että jätä pois kaikki sellainen, mitä ei juuri nyt niinku tässäki puhuttiin, mitä voit listaltasi jättää poies, niin tota koeks sä et se on jotenki niinkun sujuu sillai vaivattomasti siinä arjessa?
Puhuja 1 [00:21:40]: Ei.
Haastattelija 2 [00:21:40]: Tuosta vain noin minä lähden priorisoimaan.
Puhuja 1 [00:21:43]: Tota ei. Se ei mee ainakaa ittellä sillee mitenkään super helposti ja iisisti ja tästä nyt vaan tosta tsiu laitampa asiat johonkin vähemmän tärkeään. Joo, anteeks. Nyt-
Haastattelija 2 [00:22:03]: Mappiin.
Puhuja 1 [00:22:03]: Mappiin. Joo.
Haastattelija 1 [00:22:06]: Pistää se mappi Ö:hön.
Puhuja 1 [00:22:08]: Et se kyl vaatii itteltä aika paljon töitä, että saa oikeesti ittensä siihen tilaan, että nyt tässä priorisoin ja riitän kun teen nämä asiat. Et se on ehkä semmoinen asia myös, mitä harjoittelen vielä. En ole siinä valmis. Mutta tota kai se vaatii sitä, että tunnistaa sen taipumuksen itsessään.
Haastattelija 2 [00:22:35]: Kyllä.
Puhuja 1 [00:22:36]: Ja, että oikeesti sitte lähtee miettii ja pysähtyy hetkeks ja miettii, että mikä nyt on tässä tilanteessa järkevää ja mitä voi tehdä ja mitä ei.
Haastattelija 2 [00:22:46]: Niimpä.
Puhuja 1 [00:22:46]: Mutta ei se helppoa ole.
Haastattelija 2 [00:22:49]: Nii. Nii kyl, tää on jotenki semmonen mielenkiintonen ilmiö, että ku jos me mietitään vaikka sun varhaiskasvatuksen opettajan työtä, niin tavallaan kaikilla varhaiskasvatuksen opettajillahan kuuluu ne samat työtehtävät tavallaan siihen. Mut osa kuormittuu enemmän, osa vähemmän. Niin sillonhan sen ei niinku, eihän se voi tavallaan tulla välttämät siitä työstä pelkästään. Tai tätä mä nyt ehkä tässä vähän ajattelen ääneen, että kyl sen täytyy koostua niin monista eri asioita. Et hirveestihän nyt jotenki puhutaan sitä, että se varhaiskasvatuksen opettajien, toki muidenkin ammattiryhmien, kyllä päiväkodinjohtajien työssäjaksamisestakin aika paljon puhutaan, et se työmäärä on tosi tosi suuri. Mut silti se ilmiö on kuitenki semmonen mielenkiintonen, että osa väsähtää tai kuormittuu enemmän, ei välttämättä väsähdä, mutta kuormittuu enemmän ku toiset, ni sil on tavallaan hirveen tärkeetä on just toi, et mä opin jotenki, mä tunnen itseni hyvin, mä osaan jotenki tarkastella ja hahmottaa tän mun työni tässä. Ja siinä varmaan on just se ihana tiimi siinä hirveen tärkee, että pystyy jotenki ajattelee näit asioita, vai mitä sä meinaat?
Puhuja 1 [00:24:02]: Joo ja että pystyy pyytää itse myös apua, jos tarvitsee sitä. Se on myös erittäin tärkee tässä hommassa. Mutta-
Haastattelija 1 [00:24:13]: Saaks tässä välis kysyä, että miltä tahoilta sä koet, että apua on saanut tai tarvinnut, ja miten se on ehkä sitte järjestynyt, et onks siin ollu muitakin tekijöitä kun oma tiimi, onks siel ollu muitakin semmosia avainhenkilöitä tässä suhteessa siihen avun pyytämiseen ja omaan jaksamiseen?
Puhuja 1 [00:24:35]: On kyllä. Et siis mä sanoisin, et se on aika koko työyhteisön asia, siis jokaisen työhyvinvoinnin tukeminen. Ja myös se, että pystyy pyytään apua, joskus toiselta tiimiltä tai joskus johtajalta. Ja sit tota, no meil on vaikka oman ryhmän tota naapuritiimi on semmonen, jonka kanssa tehään tosi paljon yhteistyötä. Ja sieltä kyllä paljon myös itsekkin olen apua pyytänyt. Ja just vaikka tota naapuriryhmän opettajan kanssa sit palloteltu jotain ideoita ja mietitty, että toinen toisiamme tukien, että mul on nyt tämmönen homma tässä menossa, tai mitä sä tekisit vaikka, että jos mulla on vaikka lapsi, jolla on tällaisia haasteita tässä vaikka pukemistilanteessa, ni miten sinä tsemppaisit häntä? Et hän voi sit vähän niinku ulkopuolelta, mutta kuitenkin tuntien lapsen, niin miettiä, että mikä siinä vois toimia. Tai voiko vaikka naapuritiimistä auttaa silleen, että hän pääsis vaikka tämä yksi lapsi sitte ensimmäisen joukossa ulos, jos he ovat jo naapuritiimi ulkona ja ottaa vastaan sitten. Joo. Mutta apua saa.
Haastattelija 1 [00:26:02]: Niin ihanan tommonen ihan käytäntö, käytännön siis asia, et sillä on kuitenkin tosi monitasosestikkin. Ihan täs lyhyessä esimerkissä näky se, että siinä tulee sekä semmost pedagogista tukee, sitte taas sitä kuuntelua, ajatusten vaihtoa ylipäänsä niinkun. Mitä muuta sä ajattelet, että johtaja vois tehdä työssäjaksamisen tukemiseksi? Varmasti nyt tää, et avunpyyntö, mut mitä kaikkee se ehkä sisältää ja mitä muuta se johtaja voi tehdä?
Puhuja 1 [00:26:35]: No ehkä juuri sitä, että on se hyvä keskusteluyhteys johtajan kaa. Ja, että kokee, että sinne pystyy sinne johtajan toimistoon mennä ja kertoa niinku mieltä painavista asioista tai mistä vaan asioista, jos tarttee johonki apua tai muuta. Ja se nyt varmaan lähtee siitä, että on semmonen mitä kuuluu -tyyppinen keskusteluyhteys jo lähteny sen johtajan kanssa jo aiemmin.
Haastattelija 2 [00:27:04]: Ja, et se on paikalla.
Puhuja 1 [00:27:06]: Ja se on paikalla. Se edesauttaa tätä keskusteluyhteyden syntymistä, että johtaja on paikalla.
Haastattelija 1 [00:27:14]: Mahdollistaa kohtaamisia.
Haastattelija 2 [00:27:15]: Aivan.
Puhuja 1 [00:27:16]: Kyllä. Et se on ainakin semmonen juttu, joka sitä tukee. Ja semmonen, että se suhtautuminen on aika lämmin ja semmonen, että oikeasti kokee, ettei tässä nyt ole ylimääräinen vaiva ja tehtävä siinä johtajan työpäivänä. Siis semmonen, no haaste lähinnä, vaan oikeesti kokee, että on tervetullut sinne kertomaan asioista ja mieltä painavista asioista. Ja...
Haastattelija 1 [00:27:56]: Kyllä mä tähän johtajana kanssa sanon, että kun puhuin niistä listoista ja listoista, niin itse koen, että nää tän tyyppiset hetken on ne millon kyllä hyvin vahvasti käytän sitä priorisointia, eli juurin siihen suuntaan, että se työntekijän senhetkinen tunne ja siihen vastaaminen jollain lailla. Aina ei voi just johtajakaan olla, no jos ei oo paikalla tai on alkamassa joku asia, mut että kyllä sitten arvioin sitä, että myöhästynkö sieltä toisesta asiasta, onko se sen luontonen tai onko siellä listalla joku asia, mikä siirtyy sitten päivälle seuraava tai päivälle X. Eli kyllä koen, että just tää, pyrin itse ainaki tosi usein lähtökohtasesti aina vastaamaan siihen, kun sinne ovelle tai toimistolle tullaan.
Puhuja 1 [00:28:50]: Ja omalla tavallaan sitte myös se, että kyllä niinku työntekijän näkökulmasta mä myös ymmärrän, että joskus saattaa olla joku tosi tärkeä kokous, josta nyt ei voi juuri sillä hetkellä olla johtaja pois, mut se, että sitte vaikka sovitaan vaikka myöhemmälle ajalle sitte joku keskusteluaika tai vastaavaa, että se ei, niinkun otetaan käsittelyyn ainakin tässä jossain kohtaa lähiaikoina, eikä sillee, että se vaan sivuutetaan. Että-
Haastattelija 2 [00:29:18]: Ja sit ei tuu sitä, niinku just sitä kuullukstulemisen tunnetta, mitä aikasemminki tässä puhuttiin sen tiimitasolla, ni toi on niinku tässä tasolla sama asia, ku sen johtajan kans ollaan vuorovaikutuksessa.
Haastattelija 1 [00:29:32]: Ja johtajana ja ihan ylipäänsä työntekijänäkin missä tahansa varmasti muussakin työssä ku varhaiskasvatuksessa, ni itse ajattelen niin, että se läsnäolo on siinä se juttu. Ei fyysinen läsnäolo vaan henkinen läsnäolo. Ja jos mä en pysty jostaki syistä sitä tarjoamaan siinä, niin tavallaan sitte voi arvioida just sitä, että minkä työtehtävän mä missäkin teen. Ja välillä niissäki tulee todellaki harjotusta. En ole siinä todellakaan mikään sankari itsekään, mutta että sitä on tullu arvioitua kyllä tässä viimesinä aikoina, varsinki vaikka ton näiden koronavuosien jälkeen, ni kyllä siitä on tullu arvioitu, että hei onks mun järkee mennä Teams-kokoukseen koko päiväks päiväkodille, ja sit mä oon näennäisesti saatavilla, mut en kuitenkaan. Et kyllä näitä kannattaa tosi paljon just pohtia. Ja sitte toki sama siinä ylipäänsä siinä jaksamisessa, mitä on niinkun tullu puhuttua joko kollegan tai omien työntekijöiden kanssa, että tavallaan se semmonen itsensä tunteminen just siinä, että osais arvioida sitä, että kun me halutaan kaikki olla niitä lapsia varten siellä, niin se, että meiän pitää huomata itsestämme se, että miten me siihen parhaiten pystymme. Et jos me vedetään ittemme tavallaan nyt karrikoidusti kahessa viikossa loppuun, niin tavallaan mitä se lapsi hyötyy siitä sit kolmannella viikolla. Et kylhän meiän pitää osata tutkia itseämme sillä lailla, että mitä me siinä vaikka kahessa viikossa tehään niin, et me saadaan se kolmas ja neljäskin viikko tästä kuukaudesta vielä laadukkaasti tehtyä työtämme lasten kanssa. Että se on mun mielestä yks keskeinen ehkä niinku avainki siinä ammatillisuudessa se itsetuntemus ja itsensä johtaminen.
Haastattelija 2 [00:31:33]: Kyllä, just niin.
Haastattelija 1 [00:31:33]: Koska tavallaan kaikki me halutaan, et me pystytään tehä tätä työtä huomenna ja ens syksynä ja vielä viiden vuoden päästä ens syksynä, niinku jossakin sitä työtä lasten parissa, niin se, että mehän ollaan itse avainhenkilöitä sen tietämisessä, et miten se tehdään. Mitäs muuta tota Kiira tai Hannele aattelette, et mitkä on ne semmosia johtajan tai yhteisön tekoja vielä siihen työilmapiirin eteen, että haluutteks te jakaa jotain sellasia tota vinkkejä? Niin, haluatteko jakaa jotain vinkkejä semmosen hyvän työilmapiirin eteen? Me ollaan tässä keskusteltu syvällisesti, mut onks semmosii ihan tavallaan semmosia vielä pikku vinkkisiä, mitä vois nostaa tässä lopussa?
Puhuja 1 [00:32:26]: No tää on vähän tämmönen erittäin, no tää on meiän ja naapuriryhmän yhteinen juttu, jota ei oo varsinaisesti sovittu missään kohtaa, mut se vaan tapahtui jossain kohtaa. Eli tota meillä oli työkaverini kanssa viime vuonna, kun oli tota välillä silleen, että vähän tuntui, että kuormittaa, ni meillä oli herkkukaappi, jossa kävimme välillä. Ja jos huomas toisesta, että toisella oli vähän nytten vaikka oli ollu joku rankka hetki lapsen kanssa, ni sitten saattoi sanoa, että siellä on kaapissa suklaalevy, otappa pala suklaata. Mikä on aika pieni asia, mut se oli ehkä niinku meillä semmonen, et periaattees siinä tulee semmonen, että huomaan, että sinulla oli nyt tässä tämmönen rankka hetki ja nytten, no meillä auttoi se suklaa, niin tota sitten kävimme ottamassa palan suklaata. Tai, että jos työkaverilla oli rankka päivä, niin sitten suklaapatukka kouraan tauolla, että hengähdä hetki ja ota kuppi teetä ja ota vähän suklaata. Tää nyt on meillä syntynyt tämmösseeks, mutta tota ehkä siinä ajatuksena just se, että toinen huomaa ja näyttää, että huomaa, että nyt saatto, sulla oli nyt vaikka semmonen hetki, joka näytti siltä, että se oli sulle aika rankkaa. Niinku huomioi sen, että toisella oli nytten semmoinen vähän haastavampi hetki. Ammatillisesti siis toki toimittu, mutta että on saattanut viedä omia voimavaroja. Ja, että nytten niinkun sitten voi vaikka ottaa sen palan suklaata ja hengähtää.
Haastattelija 2 [00:34:21]: Aivan. Tää on se semmonen huomatuksi tuleminen.
Puhuja 1 [00:34:23]: Jep.
Haastattelija 2 [00:34:24]: Mä nään sut ja tota sillai oon oppinu ehkä tuntemaan sinut ja meiän välille on syntynyt semmonen luottamuksellinen suhde, ni käy hakee se suklaapatukka.
Puhuja 1 [00:34:37]: Joo. Mutta tää syntyi vähän tällee puolivahingossa, mutta se tuki siinä meidän tiimissä ja meidän parissa tiimissä nytten sitä työssäjaksamista. Se pieni ele.
Haastattelija 1 [00:34:53]: Mä oon kyl käyttäny tota samaa tota herkkujuttua. Niinkun siin on montaki ajatusta, mutta että oon kans houkutellu ensinnäki ihmisii sinne kahvihuoneeseen, sinne kahvitauolle. Varsinki nyt korona-aikojen niinku taas tämä muuttuvan ajan jälkeen tavallaan mä oon niinku yrittäny keksiä sitä, et kaikin pikku keinosin houkutellaan työntekijät kahvihuoneeseen ja siel saattaaki olla ainaki perjantaisin herkkuja, nykyään välillä ehkä enemmän muulloinkin, mut et just tavallaan semmonen. Ja jotkut on maininnukki sen semmosena, että sitte ku on ollu vaik aamupäivällä joku tavallinen päivä tai rankempikin päivä, mut odottaa sitä, et mitähän siel kahvihuoneessa tänään on. Et tavallaan, mut semmonen niinkun just, et ei sitäkään oo mitenkään silleen, että sovittu tai luvattu, mutta jotenki sellanen herkku ja pysähdys päivään ja ehkä jotenki se mitä esihenkilönä haluu tuoda se, et hei tauko on tärkee. Me ollaan kyl tauoista puhuttu muutenki yhteisössä. Mut, että kaikki pikku juttuset voi vaikuttaa siihen, että haluu tulla sinne tauolle sinne kahvihuoneeseen vaikka, tai jos ei haluu sinne tulla, ni ainaki hakee sieltä sen karkin ja menee sit johonki omaan rauhalliseen paikkaan pitään sen oman hetken.
Haastattelija 2 [00:36:13]: Niimpä.
Puhuja 1 [00:36:15]: Ja samalla tauolla ite nään, että pystyn keskustelemaan ihmisten kanssa, jotka on vaikka siel toises päässä taloo ja joiden kanssa muuten ei keskustelis, ja sitte ihan muista asioista ku töistä. Ja seki on aika kivaa, et oppii tuntee vähän muita ihmisiä ja sitte saa omalla tavallaan vähän sitä taukoo siihen työpäivään muissakin merkeissä kuin, tai että se ei oo sitä työtä.
Haastattelija 2 [00:36:44]: Nii.
Puhuja 1 [00:36:45]: Vaan voi olla jostain ihan muusta aiheesta.
Haastattelija 2 [00:36:48]: Aivan. Tota päiväkodinjohtajan työssä työilmapiirin eteen mä ensinnäki jotenki koen, et must se on hirveen tärkeetä mun sanoo ääneen mun työyhteisössä, että mä haluan, että tää on semmonen paikka, mihin on kiva tulla, tääl on kiva olla, ja sit täältä voi vielä hyvillä mielin lähteekki. Koska se on mulle ihan oikeesti tosi tärkee asia, mäkin tarvitsen sellaisen työpaikan, mihin mun on kiva tulla ja siel on kiva tehä juuri niiden ihmisten kanssa töitä, ja sit voi siitä hyvillä mielin vetästä repun selkään päivän päätteeks ja lähtee sitte omiin vapaa-ajan menoihin. Et mä aattelen, et se on jotenkin mun hirveen tärkee sanoo ääneen. Toki se täytyy näkyä sitte myös niinä tekoina, et enhän mä voi vaan sanoa, että noniin, tämän pitää nyt olla sellainen työpaikka. Vaan sit mun pitää tietysti myös omalla käytökselläni mallintaa sitä, tai niinkun, et enhän mä voi ristiriidassa toimia sit sen kans, mitä mä puhun. Ni se mitä mä ehkä teen, niin mä pyrin olemaan ihan ihmisille ihminen. Mun mielestä semmonen ystävällisyys, niin sen pitäis lävistää ihan kaiken. Ollaan ystävällisiä itseämme kohtaan, ollaan ystävällisiä tiimiämme kohtaan, ollaan sitä johtajaaki kohtaan toivottavasti ystävällisiä ja johtaja sitte tietenki koko sitä työyhteisöä kohtaan vastavuorosesti. Et semmonen, et ku me ollaan kaikki ihan saman arvosia. Ja seki on tietysti tärkee mun sanoo ääneen ja sen pitää näkyä mun teoissa, et kaikki on mulle ihan saman arvoisia täällä, nää kaikki lapsetkin on mulle ihan saman arvoisia. Jollonka se pitää näkyä siinä, millä tavalla mä kohtaan tai otan niinkun vastaan erilaisia asioita mitä sitten onkin. Tottakai se tarkottaa myös sitä, että sitten jos tulee tavallaan niitä kömmähdyksiä arjessa ja on vaikka jotain ristiriitoja ehkä päässy syntymään siellä arjessa, ni yhtälailla hyvän työilmapiirin eteen mun pitää tarttua myös niihin ja käydä se keskustelu, et mitähän tässä oikeestaan on tapahtunu ja mitähän me ehkä oltiinkaan sovittu ja ollaaks me nyt kaikki tehty niin ku me on sovittu, vai niinkun pitäiskö meidän nyt hetki keskustella siitä, että kaikki taas päästään tavallaan siihen samaan linjaan ja vedetään taas sitä arkee sinne samaan suuntaan. Niin yhtä lailla tavallaan se mun teot työilmapiirin eteen on se, että mä oon ystävällinen kaikille, mut samalla mä myös tartun niihin hetkiin, et jotain on vähän feilua ehkä päässy tapahtumaan. Koska sit jos mä tavallaan niinkun jätän tarttumatta semmosiin asioihin, varsinki jos se on noussu sieltä työyhteisöstä, et joku vaikka on tullu juurikin kertomaan mulle, et hei nyt meillä on vaikka täällä arjessa jotain tämmöstä meneillään. Ja tota mä en oikein viihdy tällä hetkellä vaikka tässä päiväkodissa tai tiimissä tai tässä tietyssä tilanteessa tai jotenki näin, ni mun velvollisuus on sillon lähtee siihen tarttuu ja tekeen asioita sen eteen, jotta hänellä ja samalla koko työyhteisöllä olis mahollisimman kiva olla siellä työpaikalla, koska sillon kun se henkilöstö voi hyvin, ni sillon meiän lapsetki voi hyvin.