Ajankohtaista viittomakielellä

Ajankohtaista viittomakielellä helmikuussa 2022
7 min

Penkkariajelut ja vanhojen tanssit siirtyvät Helsingissä

Penkkariajelut siirretään ylioppilaskirjoitusten jälkeiseen aikaan huhtikuulle 2022. Tarkempi ajankohta ajelulle sovitaan myöhemmin yhdessä helsinkiläisten lukioiden kanssa.

Myös vanhojen tanssit siirretään huhti-toukokuulle 2022. Tilavarauksiin liittyvistä syistä kaupungin lukiot päättävät kukin itse tanssiensa tarkemmasta ajankohdasta, eikä niiden järjestämiseen ole vielä sovittuna yhteistä päivämäärää.

Vanhojen tansseja siirretään kaikissa pääkaupunkiseudun kaupungeissa, mutta penkkareiden osalta Vantaa on tehnyt eriävän päätöksen ja järjestää ajelut normaalina ajankohtana.

Näillä siirtojärjestelyillä halutaan turvata 15.3.–1.4.2022 järjestettävät ylioppilaskirjoitukset.

 

Koronapuhallustesti sai EU:n hyväksynnän

Suomalaisen Deep Sensing Algorithms -yrityksen kehittämä ja Helsingissä Laakson terveysasemalla kokeiltu koronapuhallustesti on saanut Euroopan Unionin hyväksynnän. Maailman ensimmäinen koronapuhallustesti kertoo virustartunnasta 45 sekunnissa. Puhallustesti on vielä toistaiseksi ainoastaan ammattilaisten käyttöön.

Deep Sensing Algorithms -yritys kehitti ja tutki puhallustestiä yhteistyössä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan sekä innovaatioyhtiö Forum Viriumin kanssa Laakson terveysasemalla vuonna 2020.

Koronapuhallustesti toimii alkometrin tavoin. Kädessä pideltävään laitteeseen puhalletaan ja laite tunnistaa koronaviruksen hengitysilmasta. Algoritmi tuottaa testituloksen alle minuutissa. Seuraavalle puhaltajalle laite on valmis kahden minuutin kuluttua. Testi on tulossa myyntiin sairaaloille ja muille ammattilaisorganisaatioille, ei vielä kuluttajille.

 

Kaupunki tutkii rantarakenteiden vaurioita Allas Sea Poolin edustalla

Helsingin kaupunki tutkii rantarakenteiden vaurioita Allas Sea Pool -merikylpylän edustalla Katajanokalla. Vauriot ovat aiheutuneet Viking Gabriellan törmäyksestä Katajanokanlaituriin 12. tammikuuta.

Ranta-alueen omistaa Helsingin kaupunki, ja se on vuokrattu Allas Sea Poolin käyttöön. Laiturin ja tukimuurin vaurioita on selvitetty muun muassa sukeltajan tekemien tutkimusten avulla. Vaurioiden laajuudesta tarvitaan vielä lisäselvityksiä, mutta jo tähänastisissa tutkimuksissa on selvinnyt, että alueella tarvitaan korjauksia.

Allas Sea Pool on sulkenut toimintansa asian vaatimien selvitysten ja omien rakennustensa korjaustarpeiden arvioinnin ajaksi. Ranta-alue on poistettu käytöstä turvallisuuden varmistamiseksi.

 

Tervasaaren aitta ja Franzenin torppa ovat myynnissä

Helsingin kaupunki on laittanut myyntiin kaksi 1800-luvulla rakennettua kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusta. Kruununhaan edustalla sijaitseva Tervasaaren aitta myydään ravintolakäyttöön ja Tapanilassa sijaitseva Franzenin torppa asuinkäyttöön.

Tervasaari toimi 1600-luvulla nimensä mukaisesti Helsingin tervakaupan keskuksena. Tervakaupan hiipuessa saaren aittoja käytettiin muiden kauppatavaroiden varastoimiseen. Myynnissä olevan hirsirunkoisen aitan rakennutti vuonna 1805 kauppias Petter Heidenstrauch. Se on Tervasaaren viimeinen säilynyt aitta.

Tervasaari kunnostettiin virkistysalueeksi vuonna 1966, ja aitta muutettiin samalla kesäkahvilaksi. Aitta on toiminut 60-luvulta yhtäjaksoisesti kahvilana ja ravintolana. Aitta itsessään on suojeltu, ja mahdolliset muutostyöt tulee toteuttaa yhteistyössä museoviranomaisten kanssa.

Tapanilan Tiilentekijänmäellä sijaitseva Franzenin torppa on rakennettu arviolta 1860-luvulla. Myös Mosabackan torppana ja sotilastorppana tunnettu rakennus sai nykyisen nimensä ratavartija Anders Gustav Franzenilta, joka asui rakennuksessa 1800-luvun lopulla. Perimätiedon mukaan kansalliskirjailija Aleksis Kivi majoittui torpan sivukamarissa perheen vieraana kesällä 1870 kirjoittaen Margareta-näytelmän käsikirjoitusta.

Rakennus myydään asuinkäyttöön.

 

Helsinki Ski Weeks tarjoaa mahdollisuuden hiihtää Olympiastadionilla

Helsingin Olympiastadionilla tehtiin 29. tammikuuta historiaa, kun Stadikalla hiihdettiin! Ensimmäistä kertaa järjestettävä Helsinki Ski Weeks -tapahtuma tarjoaa hiihtoriemua keskellä Helsinkiä 29.1.-27.2.2022.

Olympiastadionista tulee kuukauden ajaksi uusi, helppoja liikuntaelämyksiä tarjoava lähiliikuntapaikka keskelle Helsinkiä. Stadionilla hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla ja lumi on taattu koko kuukauden ajaksi. Stadikan ladulle on omilla suksilla ilmainen sisäänpääsy, mutta paikan päältä voi myös vuokrata suksia.

Ladulle vaaditaan ennakkorekisteröityminen sen varmistamiseksi, että kaikki saavat sivakoida sopivalla väljyydellä 1,1 kilometriä pitkää latua. Hiihtoaikojen ennakkovaraus on nyt avattu internetissä. Latuajan voi varata tunniksi kerrallaan.