Peruskoulujen Strategia Podcastissa keskustellaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Tässä jaksossa keskustellaan aiheista: Mitä koulut voisivat tehdä toisin, jotta oppilailla olisi kivaa ja turvallista joka päivä?  Mitä opettajat ja koulun aikuiset voi tehdä, että jokaisella olisi joka päivä kivaa koulussa?   Keskustelemassa Porolahden peruskoulun oppilaat Emmi Haapakoski 5. lk ja Kerttu Saatsi 9. lk, Puistopolun peruskoulun 9. lk oppilaat Rosa Kumar Saarinen, Anna Kukova, rehtori Pertti Tossavainen Puistopolun peruskoulusta, asiantuntijana professori Mirjam Kalland. Äänessä on myös Puistolan peruskoulun 6. lk ja Vartiokylän yläasteen oppilaskunnan oppilaat. Tekstien lukijat ovat Latokartanon peruskoulun ja Paloheinän ala-asteen oppilaita. Tekstivastine: [Musiikkia.]   Kertoja: Hei. Tässä podcastissa puhutaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastin tämänkertaisen keskustelun aiheena on hyvinvointi ja kaverit koulussa. Perusopetuksen ydintavoite on, että jokaisella oppilaalla on kavereita koulussa ja että koulussa on turvallista ja hyvä olla. Tässä jaksossa keskustellaan muun muassa aiheista, mitä koulut voisivat tehdä toisin, jotta oppilailla olisi kivaa ja turvallista joka päivä? Mitä opettajat ja koulun aikuiset voi tehdä, että jokaisella olisi joka päivä kivaa koulussa? Siirrytään keskusteluun.   Kerttu: Hei, me olemme Kerttu -   Emmi: - ja Emmi.   Kerttu: Meidän kanssa juttelemassa on Puistopolun peruskoulussa Rosa.   Rosa: Moi!   Kerttu: Ja anna.   Anna: Hellou!   Kerttu: Sekä rehtori Pertti Tossavainen.   Pertti Tossavainen: Terve!   Kerttu: Ja asiantuntijana professori Mirjam Kalland.   Mirjam Kalland: Moi!   Kerttu: Tervetuloa!   Emmi:  Vartiokylän yläasteen oppilailta kysyttiin viime keväänä, mitä koulut voisivat tehdä toisin, jotta oppilaalla olisi kivaa ja turvallista joka päivä?   Yläasteen oppilas 1: Kovemmat rangaistukset vääristä teoista.   Yläasteen oppilas 2: Kiusaajille oikeasti vakavat seuraukset.   Yläasteen oppilas 1: Puuttua kiusaamiseen. Opettajille enemmän valtaa antaa rangaistuksia. Pelkät Wilma-merkinnät eivät lopeta kiusaamista.   Yläasteen oppilas 2:  Opet olisi rennompia, eikä aina niin kireitä.   Yläasteen oppilas 1: Opettajat olisivat mukavampia oppilaille.   Yläasteen oppilas 2: Opettajille positiivisempi asenne.   Yläasteen oppilas 1: Opettajille enemmän huumoria.   Yläasteen oppilas 2: Ei vallan väärinkäyttöä. Esimerkiksi opettaja itse myöhässä ja sitten merkitsee oppilaiden myöhästymisiä.   Yläasteen oppilas 1: Enemmän ymmärrystä oppilaita kohtaan. Jokainen yksilö ja jokaisella on elämä koulupäivän jälkeen.   Yläasteen oppilas 2: Opettajien ennakkoluulot tuntuvat pahalta, jos joskus on tehnyt jotain, niin aina epäillään sen jälkeen.   Yläasteen oppilas 1: Opettaja pystyy myöntämään olevansa väärässä.   Kerttu: No mitä ajatuksia teille tuli mieleen näistä kommenteista?   Rosa: Mä ite heti kun mä kuulin noi, ni mä koen, et ne on tosi keskeisiä ja ne on mitä oppilaiden silmissä tulee tosi paljon esille ja niistä keskustellaan tosi paljon, et jotenki must tuntuu, me ollaan puhuttu täst joskus Pertin kanssa, ja se on, mitä tuli, on tullu ilmi, et monesti oppilaat aattelee, et se on oppilaat VS opettaja, mut todellisuudessa se on me kaikki VS sitte ne ongelmat, mitä esiintyy. Mun mielest se oli tosi tärkeä pointti ja tota näissäkin, niin tavallaa mun mielest tavallaan unohetaan, et me ollaan kuitenki kaikki tavallaan samassa veneessä. Ja et sillai loppuje lopuks se tavote meillä kaikilla on kuitenkin sama, eli semmonen optimaalinen kouluympäristö, jossa kaikki voi hyvin ja sillai se on tosi tärkeetä, että me kaikki kuitenkin panostetaan siihen ja sillai myös otetaan semmost kritiikkiä kans sillai avoinmielisesti vastaan.   Anna: Ja sitte mä oon ite huomannu, et tommone opettaja VS oppilas -asetelma usein syntyy säännöistä, ku ongelmana on se, että ne säännöt, ne on kaikille yhteisiä. Ja vaikka opettaja ei välttämät haluis noudattaa niit sääntöjä, nii opettajalla on tietty velvollisuus noudattaa niit sääntöjä sitte. Usein oppilaat ei ymmärrä sitä, et ne koulun yhteiset säännöt, ne on nimenomaan yhteisiä. Et ne on opettajille, oppilaille, no ei nyt siivoojille, mut [3:37 naurahdus] kaikille henkilökunnalle ja sitte, ja sit ku oppilaat ei ymmärrä sitä, niin sit se just laittaa oppilaat ja opettajat semmoseen vastakkaiseen asetelmaan, jossa oppilaat vihaa opettajia ja opettajat on ärsyyntyneitä, ja sitte tulee tommone negatiivinen ilmapiiri. Mikä on täysin turha.   Kerttu: Ja se, mitä mä tästä huomasin näist kommenteista oli se, et nä oli tietyl tapaa vähän ristiriitasiaki yleisesti ajatellen, eli yhessä kohtaa sanotaan, että pitäs antaa kovempia rangaistuksia ja sitten seuraavassa ollaan sitä mieltä, et opettajan pitäs olla rennompia. Niin ehkä tässä huomataan se, että siihen kiusaamiseen ei tosiaan auta ne Wilma-merkinnät, vaan joskus ihan pelkkä seki, et jos opettaja näkee, että vaikka jotain oppilasta tönitään käytävällä tai jotain tällasta, niin ihan vaan se, et menee järkevästi väliin ja kysyy, et mihin sä yrität päästä tällä. Niin yleensä ei ehkä saa vastausta siihen, koska siinä ei ole mitään suurempaa tavoitetta ja ihan vaan, että kunhan nyt tönin. Niin se voi lopettaa sen siinä kohtaa ja sitten ehkä seuraaval kertaa kun tää tilanne olis syntymässä, niin oppilaalle tulee mieleen, et no miks mä tätä nyt teen, ja tietenkään näin pienet asiat ei ratkase kaikkia kiusaamista. Mut tää on ihan ehkä hyvä ennaltaehkäsymenetelmä.   Ja niiden Wilma-merkintöjenkään tarkotus ei varmasti oo tietyl tapaa rankaista sitä oppilasta, vaan ehkä ilmottaa, että näin on tapahtunut ja että jatkossa vaikka toisetkin opettajat näkee sielt Wilmasta, ja jos tulee tällanen tila, toistuu niin osaa puuttua siihen ehkä hieman eri tavalla.   Rosa: Must tuntuu, teil oli molemmilla tosi hyvii pointteja, mut mä oon yhestä asiast eri mieltä, et mun mielest siivoojienki pitää noudattaa niit yhteisiä  tota juttuja, koska tavallaa -   Anna: Puhelinparkki.   [5:28, naurua.] Rosa: No, mutta tarkotan siis - [naurahtelua]. Ei opettajatkaan laita niiden puhelinta puhelinparkkiin, mut sillai, jos se siivooja lähtee siellä käytävillä heittelemään niitä, tota mitä näitä saippuavesiä ja muuta, ni ei siitä mitään hyvää sinne, mutta noista rangaistuksista.   Nii pitäis miettiä enemmän, tietenki oppilaskohtasesti niin tavallaan, et miten sais sen viestin tuotua sille oppilaalle. Et se mitä hän tekee, että se ei oo oikein. Et se rangaistus, mikä se nyt onkaan, nii se ois semmonen, joka oikeesti kertoo, et on, et miten voi olla parempi ihminen tai sillai, et miten tota voi löytää oikeesti terveellisiä ratkaisuja, esimerkiks vaikka vihan purkamiseen. Et mulla on ollu esimerkiksi pienenä vaikka semmosia, että on vaikka ruutuaika, että saan pelata videopelejä tai muita pelejä padillä, vaikka puoli tuntia. Se on tuntunu hirveän epäreilulta. On tehny mieli pelata vaikka tunti, ja sit se on ollu ihan niinku, siitä on tullu kunnon kinasteluita ja muita, et miks mä en saa pelata pidempää ja näin ja näin, mut todellisuus on se, et tavallaan kukaan ei näit sääntöjä huvikseen sinne laita, ihan vaan, et se ois hauskaa tai ihan vaan kiusatakseen muita ihmisiä. Vaan todellisuushan on se, että ne säännöt, ne on asetettu sillai yhteiseks hyväks, jotta sit, et meillä kaikilla voi olla hauskaa. Ja sillai tai sitte ei välttämättä sen tavoitteen ei myös tarvii olla hauskanpito, vaan yleisesti vaan se, että me voidaan hyvin.   Se on myös tärkee, et sen sijaan, et vaa isketään sääntöjä ja sitte tavallaan sanotaan, että piste. Niin, hyvä on kertoo, että miksi näitä sääntöjä on laitettu ja sitte tavallaan, et mitä näiden sääntöjen avulla tavallaan halutaan saavuttaa, et mun mielestä se on tärkeet, et se viesti tuodaan niille oppilaille. Ja tietenki on myös, voi on, voi olla semmosii tilanteita, jossa ne säännöt sitte onki epäoikeudenmukasii oppilaita  kohtaan, ja sitte vaikka aikuset on (-) [7:32] kokenu ne itse. Niinku hyviks, mutta sit todellisuudessa ne ei välttämättä ookkaa, nii siinä tilanteessa on myös tosi tärkeetä, et kuunnellaan sit mitä me aiemmin puhuttiin, et kuunnellaan niitä nuoria. Et kuullaan heidän mielipiteet asiaan liittyen ja sit, et ollaan valmiita tekemään kompromisseja tai etsimään muita vaihtoehtosii ratkaisuja, jotka sitte tois meijät kaikki sit siihen meijän päämäärään, mut sitte vaan toisella tapaa.   Pertti Tossavainen:  Jokaisessa yhteisössä on arvoja, kouluissa myös on arvoja. Jotka on tosi tärkeetä, vaikkapa ystävällisyys tai oikeudenmukaisuus tai tasapuolisuus ja niin poispäin, sit on tämmösiä sääntöjä, normia, jotka suojaavat näitä arvoja. Ja on yhdessä hyvä, niinku totta kai koulua niinkun lainsäädäntö, opetussuunnitelma määrittelee  niit, ne koulun arvot. Ja osin myös normit, että miten niitä on, mut jokaisessa koulussa kuitenkin on liikkumavaraa siinä vähän, että minkälaisia ne säännöt sitten on, toki lain rajoissa. Ja se on mun mielestä hirmu olennaista, että yhdessä pohditaan niitä asioita henkilökunnan, huoltajien ja ennen kaikkea oppe- (-) [8:40] kans, meitä on yhdessä niitä asioita ja sillä tavalla, sit ne koulujärjestelyt aina aika ajoin uudistetaan ja ajanmukaistetaan, ja toki nopeestikin voidaan reagoida, mut kuitenki, et se on aina hyvä, että kaikki nää kolme osapuolta pääsee sanomaan näkemyksensä. Rosa: Kysymyksenä sulle Pertti, niin tota, mitä sä teet semmosessa tilanteessa, esimerkiks jos vaikka vanhempi ei suostu puhumaan siinä puhelimessa tai ei ole vaikka aikaa tai ei vastaa puhelimeen? Tai ylipäätänsä jotenki, et on välinpitämätön?   Pertti Tossavainen: No tuota, sellastaki sattuu joskus, on aika harvinaista. Useimmat huoltajat, jos tota hänen lapsi soittaa kesken koulupäivän ajattelee, et se on joku tärkeä asia, niinku se onki sitte jos soittaa. Ja useimpien kanssa menee ihan ookoo. Joskus saattaa ku sanoo et tota noin, että niin, että mulla on palaveri, tehkää työnne, ynnä muuta ja sillon mä yleensä pyrin sopimaan seuraavan palaverin naamatusten tän huoltajan kans käydään asioista läpi. Useimpien kanssa, siis jos ajatellaan vaikkapa prosenttilukuja, niin ehkä semmonen 90-prosenttia on tämmösiä onnistuneita, niinkun keskustelee aina muuta ja kymmenen prosentin kanssa se onnistuminen, mun näkökulmasta, ehkä ei (-) [09:49] onnistu, mutta saattaa, et se huoltajan näkökulmasta on onnistunu sen kymmenen prosentin kanssa.   Sit täytyy yhdessä käydä seuraava keskustelu tavalla tai toisella, et mietitäät, ja useimmiten löytyy tämmönen yhtenen näkemys, tota noin sitten ja ehkä semmonen viisaus, mitä olen oppinut ihmisenä ja erityisesti rehtorina, ettei kannata provosoitua, jos provosoidaan sillain, että vaan kuunnellaan ihan rauhassa ja aina voi sanoa sillä tavalla, että se ei maksa mitään. Et mä olen tosi pahoillani, et sä oot kokenu mielipahaa tästä asiasta. Ja, että mikä sun mielestä tässä on menny pieleen, jos huoltaja kokee vaikkapa, et hänen lastaan on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti tai  muuta. Ja, että useimmiten tämmönen vuoropuhelu/dialogi onnistuu, kun haluaa itse siinä tehdä parhaansa. Nyt en tiä Rosa vastasinko ollenkaan sun kysymykseen millään tavalla?   Rosa: Kyl sä vastasit.   Kerttu: No, entä Mirjami, mitä sä ajattelet näistä asioista sitten?   Mirjam Kalland: No minusta se mikä on noussu hirveen hyvin esille on, että koulu on yhteisö ja yhteisö perustuu arvoihin, ja sitten ne säännöt luodaan ikään kun arvojen perusteella, et ne heijastaa ne toimintatavat ja arvot mitä siellä on. Ja se koskee ihan kaikkia, ja mun mielest nää havainnot, mitä tuli esille, et miten opettajat saattaa tehdä näin tai noin, niin ne kertoo siitä, et nämä opettajat eivät nyt noudata arvoja tai että eivät ehkä ole ymmärtäneet kaikilta osin, että nää toimintatavat ja vuorovaikutuskulttuuri koskee tietysti ihan kaikkia siinä koulussa.   Sitte jos ajatellaan just näit ongelmia ja esimerkiksi joku kiusaaja ja ruvetaan perehtymään hänen elämäänsä tarkemmin, niin voi tietysti juuri paljastua sellasta, et hän ei itse voi kovin hyvin tai hänellä itsellään ei ole hyviä ystäviä. Se auttaa ymmärtämään, mut se ei tarkota ymmärtäminen ja toiminnan hyväksyminen on kaksi eri asiaa, et usein ehkä julkisuudessa keskustellaan vähän väärin tästä. Ymmärtäminen tarkottaa, et me ymmärretään ne taustat. Se ei tarkoita, että toiminta on hyväksyttävää, vaan sit me, se pitää lopettaa eli pysäyttää. Tutkitusti toiminnan muuttaminen tapahtuu helpommin, jos saadaan vaihtoehtoinen toimintatapa eli tämä ei käy, mitä ajattelet, miten sä voisit jatkossa toimia. Ja tää on tosi tärkeetä, et suljetaan yks tie, mutta avataan sitten se seuraava tie. Ja sitten katsotaan, et miten se onnistuu eli tehdään se arvio, et nyt on, nyt harjotellaan tätä seuraavaksi ja miten se onnistuu. Niin se on, se on tosi tärkeetä ja et se yksilö itse on mukana siinä miettimässä, et miten hän voisi jatkossa toimia. Eli ihan pienen lapsen kanssa, mulla on pieniä lapsia, lastenlapsia, kaksi- ja nelivuotiaita, niin joo, ei saa repii kissaa hännästä, mutta paijata saa. Se on se, et pysäytetään ja annetaan se vaihtoehtoinen toiminta, ja tää toimii usein myös kaveriporukoissa ja näin, ku mietitään. Koska aina se miltä, mikä näyttää tosi pahalta ei aina ollut alun perin tarkotettu pahaksi, se on ymmärtämättömyyttä täysin tai se voi olla myös ilkeyttä ja niin pois päin, mut että juuri se, että pitää pysäyttää ja sitten tarjota se vaihtoehtoinen toimintatapa. Se auttaa.   Emmi: No niin, sanokaa lopuksi jokainen sitte yks tai kaks ehdotusta, mitä opettajat ja koulun aikuset voi tehdä, että jokasella ois joka päivä kivaa koulussa?   Anna: No, mun mielestä opettajat vois olla empaattisempia oppilaita kohtaan kaikissa suhteissa.   Rosa:  Mun mielestä on tärkeetä, et ymmärretään, et kaikilla on omat ongelmansa ja kaikilla on elämä, ja kaikkien elämä ei perustu nimenomaan koulunkäyntiin, et tavallaan, et ihmisillä on omia mielenkiintoja ja sitte tavallaan ja omia ongelmiaki.   Mut sitte kans seki, et pyrkii oikeasti, ensinnäki mitä opettaa, niin pyrkii olemaan siinä, tota näyttää sen innostuksen, koska mä huomaan itekki, et jos opettaja tykkää ja on sillai oikeesti nauttii siitä, mitä hän opettaa ja on sillai läsnä siin kohtaan, niin sillon munki on esimerkiks tosi paljon kivempi opiskella. Niin mun mielestä se on tosi tärkeetä, et aina ei tarvi olla niinku, et on niitä huonoja päiviä, se on ihan okei, mut sit kuitenki yleisellä tasolla, niin pyrkii sit näyttää sen ja sit pyrkii olee turvallinen ihminen kans, ja sit just lukee sitä luokan dynamiikkaa sillai.   Koska justiinsa mitä tästä aiemmin puhuttiin näistä, että tota, et pystytään keskustelemaan näistä ongelmista, pystytään ottaa kritiikkiä vastaan, nii mun mielestä se on tosi tärkeetä, varsinki, et mun mielestä semmonen opettaja on just optimaalinen, et hän on valmis kuulemaan oppilaita ja et oppilaat pystyy hänen tunneillaan myöskin puhumaan niistä ongelmista, et sillon pystytään yhdessä muokkaamaan siitä oppiympäristöstä kaikille mukavampaa. Ja sit samoin myös se, että sillon ku opettaja on sillai läsnä siellä, niin sillon myös oppilaat todennäkösemmin myös kuuntelee, mitä opettajalla on sanottavana, eli jos opettaja kokee, että oppitunneilla pitäs olla vaikka enemmän, vaikka justiinsa hänen opetuksen aikana, niin tarvittais enemmän hiljaisuutta, niin sillon jos oppilaat on oppinu arvostamaan häntä, niin sillon he myös kuuntelevat. Et se on just semmosta, et se menee niinku respect goes bothways. Pertti Tossavainen: Ihannetilanne mun mielestä siis on se, että opettajat ja oppilaat kokevat, et heillä on yhtenen päämäärä, et sä työskentelet samassa tota, että molemmilla on sama työpaikka, koulu missä työskentelevät ja se vaatii yhteistyötä ja totta kai opettajalla on iso vastuu siitä yhteistyön edellytysten luomisesta, ja että tulee semmonen rake- tai semmonen tilanne siellä opetustilanteessa, et se yhteistyö toimii.   Kerttu: Mun mielestä tälleen ympäripyöreästi, tärkein asia on sellanen joustavuus päivästä ja oppilaast riippuen, että miten ne tehtävät suorittaa, missä aikataulussa ja millanen toimintatapa siellä luokassa ylipäätään on niin, et kun menee sinne kouluun, nii tietää, et siel ei oo aina se sama järjestelmä, joka ei ehkä sinä päivänä just tunnukaan oikealta. Vaa, et menee sinne ja tietää, et pystyy joustamaan.   Mirjam Kalland: Mä ajattelen niin, että ne koulut, koulujen arvot on tosi tärkeitä ja et ne elää todellakin siinä arjessa. Ja, että kun aikuset ovat ne, jotka päättävät ja aikuiset ovat vastuussa, mutta aikuiset osaa olla viisaampia, kun otetaan mukaan oppilaat ja huoltajat niihin päätöksiin, eli kuullaan mitä he ajattelee, jos on vaikka ongelmatilanne luokassa, ni pysäytetään se homma tähän. Et nyt me ollaan havaittu tämmöstä, et on rauhattomuutta, mitä te ajattelette tästä. Ja oppilaat saa itse tuoda esille omat näkemyksensä ja mitä he ajattelee, et voitaisiin tehdä, koska sit loppujen lopuks kuitenki kaikki haluais saada olla rauhassa ja turvassa ja pystyä opiskelemaan, niin luodaan se yhdessä, kokeillaan, annetaan palautetta, et miten tää toimii. Eli mä ajattelen kyllä edelleen hyvin vahvasti sitä osallisuutta, että lapset ja nuoret, niitten voimavaroja tulee ottaa käyttöön, koska se viisaus kasvaa yhdessä.   Emmi: Ja vielä mä haluisin sanoa, et mitä mä aattelen on se, et mun mielestä myös voitas olla ymmär- niinku ymmärtää enemmän oppilaita, et esimerkiks koska meijänki koulussa, kerran mä olin myöhässä koulusta, niin sitte mulle sanottii heti, että miks sä olet myöhässä, että siel siis mä sanoin, et mä nukuin pommiin, niin sit ne vali- niin sitte opettaja heti valittaa siitä, ni voitas enemmän ymmärtää, et okei nyt ollaan [17:58, musiikki alkaa voimistua taustalla] nukuttu pommiin, et ei se mitään, mut seuraaval kerralla yritetään sit olla ajoissa.   Kerttu: No, kiitos teille kaikille, kun te nyt tulitte tänne.   Emmi: Kiitti munki puolesta.   Rosa: Kiitos, että saatiin tulla tänne.   Anna: Kiitos.   Mirjam Kalland: Kiitos.   Pertti Tossavainen: Kiitos paljon. Kertoja: Kuuntelit Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastia. Tässä jaksossa keskustelemassa olivat juontajat Emmi Haapakoski ja Kerttu Saatsi Porolahden peruskoulusta. Puistopolun peruskoulusta oppilaat Rosa Kumar Saarinen ja Anna Kukova, sekä rehtori Pertti Tossavainen. Ja asiantuntijana mukana professori Mirjam Kalland. Äänessä oli myös Vartiokylän yläasteen oppilaskunnan oppilaita. [Musiikkia.]

Peruskoulujen Strategia Podcastissa keskustellaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Tässä jaksossa keskustellaan aiheista: Mikä on parasta koulussa?  Miten koulussa voi saada kavereita?   Mitä helsinkiläisissä kouluissa tehdään, että jokaisella olisi kaveri koulussa?  Miksi on tärkeää, että on kavereita koulussa?   Keskustelemassa Porolahden peruskoulun oppilaat Emmi Haapakoski 5. lk ja Kerttu Saatsi 9. lk, Puistopolun peruskoulun 9. lk oppilaat Rosa Kumar Saarinen, Anna Kukova, rehtori Pertti Tossavainen Puistopolun peruskoulusta, asiantuntijana professori Mirjam Kalland.  Äänessä on myös Puistolan peruskoulun 6. lk ja Vartiokylän yläasteen oppilaskunnan oppilaat. Tekstien lukijat ovat Latokartanon peruskoulun ja Paloheinän ala-asteen oppilaita.   Tekstivastine: [Musiikkia.]   Kertoja: Hei. Tässä podcastissa puhutaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastin tämänkertaisen keskustelun aiheena on hyvinvointi ja kaverit koulussa. Perusopetuksen ydintavoite on, että jokaisella oppilaalla on kavereita koulussa ja että koulussa on turvallista ja hyvä olla. Tässä jaksossa keskustellaan muun muassa aiheista, mikä on parasta koulussa, miten koulussa voi saada kavereita, mitä helsinkiläisissä kouluissa tehdään, että jokaisella olisi kaveri koulussa ja miksi on tärkeää, että on kavereita koulussa? Siirrytään keskusteluun.   Kerttu: Hei, me olemme Kerttu -   Emmi: - ja Emmi.   Kerttu: Meidän kanssa juttelemassa on Puistopolun peruskoulussa Rosa.   Rosa: Moi!   Kerttu: Ja anna.   Anna: Hellou!   Kerttu: Sekä rehtori Pertti Tossavainen.   Pertti Tossavainen: Terve!   Kerttu: Ja asiantuntijana professori Mirjam Kalland.   Mirjam Kalland: Moi!   Kerttu: Tervetuloa!   Kerttu: Puistolan peruskoulun kuudennen luokan oppilailta kysyttiin viime keväänä, mikä on parasta koulussa. Suurimman osan mielestä koulussa parasta on kaverit. Miten koulussa voi saada kavereita Rosa ja Anna?   Rosa:  Ensimmäinen mun mielestä tärkein ja myös monesti myös vaikein asia on se, että sä vaan laitat ittes sinne ulos, et sä vaan tavallaan, monesti auttaa, että esimerkiks, että vaikka yrität olla vaikka lähestyttävä, esimerkiks vaikka hymyilet, otat kontaktii muihi ihmisii, eli sit sä tavallaa osotat sen kautta ihmisille, että sä oot ystävällinen ja sä oot valmis sosiaaliseen kanssakäyntiin. Tai ylipäätänsä se, että menet ulos ja meet tutustumaan ihmisiin ja sillai, siitä monesti lähtee sitte ystävyydet kukkimaan ja aina sitä ei tietenkään tapahdu, mutta se on aina tosi tärkee yrittää ja vaikka ei tarvi olla parhaita kavereita, mut kuitenki se, et kerranku on menny juttelemaa jolleki henkilölle, ni siin kuitenki jää semmonen, et voi tulevaisuudessakin esimerkiksi jutella näille samoille ihmisille.   Ja koskaan ei tiedä, et mun mielest, et se on, se on, se tärkein asia on se, että vaan kerää sen rohkeuden, et menee sinne oikeesti juttelemaan ihmisille. Ja sitte taas, sitte taas toinen tosiaan, että voi vaan näyttää lähestyttävältä ja odottaa, et joku ekstrovertti adoptoi sut, että se on toinen vaihtoehto, mutta ensimmäinen vaihtoehto on yleensä toimivin.   Anna: Joo ja sit mun mielestä pitää poistaa kaikki ennakkoluulot muista ihmisistä, koska yleensä ihmiset, tää on semmonen or-if thinking, et yleensä ajatellaan liian paljon. Älä, niinku ei kannata ajatella liian paljon vaan meet vaan jonkun luokse ja sitte sanot moi ja jos se toine on ilkee tai ei vastaa takasin, ni sitte voi voi, kokeilet seuraavaa, et tommoset ennakkoluulot, ne on niin tarpeettomia ihmissuhteissa.   Kerttu: Nimenomaan.   Rosa: Koskaan ei tiedä mitä siellä ihmisen, ihmisel oikeesti on meneillään, että saattaa näyttää vaikka jotenki uhmakkaalta, mutta tosi- todellisuudessa voiki olla erittäin mukava ihminen.   Emmi: Pertti, mitä helsinkiläisessä koulussa tehdään, et jokaisella ois kaveri koulussa?   Pertti Tossavainen:  No, tehdään monia asioita, mutta ehkä semmonen yks asia on hyvä pitää mielessä, totta kai koulussa on tosi tärkeää, että opitaan uusia tietoja, taitoja. Mutta sitten nää tunne- ja vuorovaikutustaidot, se et miten toimitaan erilaisten ihmisten kanssa, se on kans semmonen taito mitä pitää harjotella ja Helsingissä koulussa, myös meidän koulussa, Puistolan peruskoulussa harjotellaan näitä taitoja. Alakoulussa meillä on KiVa-tunnit ja yläkoulussa meidän, Meidän ryhmätunnit. Ja opettaja sitten säännöllisesti tapaa ryhmänsä oppilaat tämän KiVa-kouluttajan,  Meidän ryhmä -juttujen kanssa, teemojen kanssa. Harjotellaa vaikkapa siitä, et mitä vaikkapa hyvä kaveruus tai mitä ei ole hyvä kaveruus. Harjoitellaan monia muitakin asioita ja tällä tavalla sitten pikkuhiljaa nää asiat välittyy siel koulun arjessa.   Ja se mitä Rosa ja Anna sanoo on tosi tärkeää, et jokainen yksilö vaikuttaa itse myös tosi paljon siitä, siihen, että minkälainen hänellä itsellään on olla koulussa, ja myöskin minkälaista muilla olla koulussa, että ystävällisyys, hymy, kaikki nämä asiat, ne ei maksa mitään ja kaikkien ei todellakaan tarvi olla bestiksiä koulussa, se on ihan ymmärrettävää. Mutta tavote on se, että jokainen pystyy työskentelemään jokaisen kanssa tunneilla ja sit kun tapahtuu kohta ne välitunneilla, nii voi aina moikata tai hymähtää tai ainakaan ei tarvitse irvistää.   Mirjam Kalland: Mä oon miettiny sitä, että juuri tässä jos ajatellaan, et vaikka tulee uus oppilas kouluun ja hän miettii, et löytyykö jotain kavereita, niin yks mahdollisuus, jos ajattelee hänen näkökulmastaan, et hän katsoo, et onks täs joku toinen, joka on yksinäinen ja lähestyy sitä toista, joka on yksinäinen ja sanoo, et moi, et mä oon se ja se.   Mut toinen, mä tykkäsin tosi paljon ku sä sanoit adoptoida, niin toinen mahdollisuus, jota voitais ehkä viljellä vielä enemmän kouluissa on se, että jos onkin vaikka joku kiva kaveriporukka jossa on kolme tai neljä tai viis, niin katsotaan, et onks tässä joku, joka tarvitsee tulla adoptoiduksi. Eli sellanen ihan aktiivinen haku päällä, että tos näyttäis olevan joku, joka on yksinäinen tai että miettii juuri, että jos joku ihan uus oppilas tulee kouluun, et miten häntä otetaan vastaan ja kenen porukkaan hän pääsee. Et ollaan ikään kun tietoisia siitä, että yksinäisyys on todella vaikea asia kaikille ihmisille, mut erityisesti lapsille ja nuorille, ja joskus voi olla liian iso tehtävä sille yksinäiselle, ikään kun purkaa se tilanne. Et on tosi tärkeetä, et on kaveriporukoita, jotka ovat valmiita ikään kuin avaamaan sen ringin ja ottamaan jonkun vielä sinne. Mä tykkäsin tosi paljon tosta ajatuksesta.   Pertti Tossavainen: Ja tohon liittyen vielä, että mitä kouluissa tehdään, niin toki sitten on erilaisia ryhmäytymistilanteita, harjotuksia, tuokioita, aina kun alkaa koulu. Ja sitä ei todellakaa tehdä pelkästään ekalla luokalla ja seiskaluokalla, kun tulee alakoulult tai yläkoulusta, pitää tehdä joka vuosi. Ja sitten kouluun tulee myös uusia oppilaita, kesken lukuvuotta. Niin sillon täytyy miettiä aina sit myös aika tarkkaan se asia, että mille luokalle tämä uusi oppilas sijotetaan tai mille luokalle hän pääsee. Sijottaminen kuulostaa hirveeltä sanalta, että sijoitetaan ku johonki tehtaaseen, johonki lokeroon. Mut kuitenkin, että se, ettäs tää luokan ilmapiiri ja nää kaverisuhteet on semmosia, et siellä on hyvät onnistumisen edellytykset ja aika usein sitten opettaja antaa tehtävän jollekulle oppilaitte oppilaille, että olkaa nyt tämän uuden oppilaan kanssa tekemisissä välitunneil ja näyttäkää vaikkapa missä löytyy lokerot ja muuta tällasta näin. Totta kai on tosi tärkeetä, että nuorelta itseltään ja hänen vanhemmiltaan tulee palautetta kouluis, että mikä toimii ja yhtä hyvin myös mikä ei toimi. Et sitä yhdessä sit välttämättä opettaa ja tai opettajat ei voi aina heti itse keksiä/kekata, mikä on se paras tapa toimia.   Rosa:  Mulla ois tähän ehkä tavallaa, et mä en tiedä mistä mä tän repäsin, mut mulla on ollu itellä tämmöne tavallaan sanoma, et esimerkiks vaikka, välillä vaikka jos ulkona sataa tai jotain ni ei oikeasti motivaatiota mennä esimerkiks vaikka lenkille. Mut sitte tavallaan siinä se sanoma on sillai, et tavallaan, et päämääränä ei pitäs olla tai tavotteena ei pitäs olla se, et pääsee sen lenkin loppuun, vaan tavoitteena pitäs olla se, että pääsee sinne lenkille. Mun mielestä tää on sama, pätee myös ystävyyssuhteissa, et tavallaan se vaikein osuus on sen jään rikkominen, eli tavallaan se, että uskalletaan mennä sinne ja jutella ja se on monesti kans molemminpuolista, et mitä mä monesti huomaan, et vaikka jos vaikka uus oppilas tulee kouluun, niin siinä kohtaa todennäköisesti on syntyny jo tämmösii kaveripiireitä, jotka voi olla jopa tosi tiiviitä. Se on vaikeeta sit tavallaa ystävystyä ja päästä tavallaan samalle level'ille heidän kanssaan.   Ja sit siinä vaikka uus oppilaski oiski semmonen valmis toimimaan ja olemaan ystävä, niin sitten monesti näis kaveripiireissä, niin tavallaan saatetaan myös ehkä pelätä tai vierastaa sitä ja tavallaan mun mielest se on hyvä tavallaan, et miten kouluis alusta alkaen ollaan nyt ruvettu opettamaan myös sitä tavallaan kaverisuhteiden, tavallaan eri puolia ja sit, must tuntuu, et monesti yleensä keskitytään nimenomaan, tavallaan siihen, että se voi, sen uuden henkilön pitäs mennä sinne ja jutella, mut sit monesti se on myös sillai tai melkein aina se on sillai, et enemmänkin niide vanhojen ihmisten pitäs myös ottaa aluks sitä kontaktia, koska he tuntee sen ympäristön jo.   Kerttu: Ja tosta jään rikkomisesta mä mietin sitä, että käytävällä, vaik välitunnilla ku on näit tiiviimpiä porukoita ja sit vaik siin ihan vieressäki voi istua joku henkilö, jolla ei ookkaan kavereita, niin kaikki tällänen välitunnilla tapahtuva tukioppilastoiminta, että tukarioppilaat kulkee siellä käytävillä. Niin ihan vaan seki, et ne niinku tukioppilas tulee siihen viereen ja alkaa ihan vaan puhua jostain, niin sekin saattaa saada aikaan keskustelua, että yksinäisen oppilaan ja tän tiiviin ryhmän välillä, ja mistä sitte sitä tietää jos sieltä löytyykin ihan uusia kavereita. Ja opettajat voi myös tehä tätä samaa, eli opettaja voi vaan kulkee käytävällä ja alkaa puhua oppilaille, niin se voi auttaa tosi paljon, ihan vaan seki, et sanoo, että moi, miten on päivä mennyt. Ja siin menee viis sekuntia kun sen tekee. Pertti Tossavainen: Tosi tärkee huomio, mitä Kerttu sanoit, että asia, siinä on sellasii asioita mitä koulussa rakennetasolla voidaan tehdä, jotka edistää tätä asiaa, että on nää tämmöset tunnit, jolla saa harjotella tunnevuorotustaitoa, mitä puhuin jo aikasemminkin.   Sitten meidän koulussa Puistolan peruskoulussa tää kuukausityöpari -järjestelmä, tarkoittaa sitä sitten, että yläkoulun osalta tai yläkoulussa korjaan, /luokanvalvoja määrittää vaikkapa niin, että Matti ja Maija ovat vaikkapa marraskuussa kuukausipareja, jollon useimmilla tunneilla Matti ja Maija yhdessä tekevät asiat ja istuvat vierekkäin. Ja seuraavil tunneil sitte vaikka Maijan sit vaikkapa Ahmedin kanssa ja niin poispäin, joulukuussa. Ja tätä kaut sit, kun puhutaan kolmesta vuodesta, niin jokainen oppilas on sitten keskimääräisesti nyt ainaki kuukauden verran työskennellyt yhden oppilaan kanssa. Enem- selkeästi enemmän ja välttämättä ei synny mitään ystävyyssuhteita tai kaveruussuhteita, mut kuitenkin, että tulee se taito, miten sitten harjotel- ollaan yhdessä ja tehdä yhdessä asioita.   Kerttu: No, tää kaikki vaiva, miten me sit nähään näiden kaveriasioiden eteen, niin miks se on tärkeetä, et miks se on niin tärkee asia, et jokasella ois niit kavereit siel koulussa?   Mirjam Kalland: No, se on kyllä ihan keskeinen asia, joka auttaa viihtymään ja suojaa monella tapaa, sillonkin kun on kotona ongelmia, jos on hyviä kavereita, niin se on todellakin kehitystä suojaava tekijä. Eli koko ihmiselämässä ja ihmisen elämänkaaren aikana niin se, että on ystävyyssuhteita, on todella, todella tärkeetä ja etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa, et niit pystyy sillon muodostamaan.   Tutkitusti se on oikeestaan vähän hankalampaa sitten myöhemmin. Eli jos ei koulussa saa näitä ystäviä ja kaverisuhteita. Ja kaikkien ei tosiaan tarvitse olla bestiksiä. Vaan se, että saa niitä porukoita, jonka kanssa voi tehdä asioita ja keskustella ja vaikka harrastaa jotakin, niin ne on tosi tärkeitä ja ne muodostuu, saattaa muodostua siis elinikäisiksi ystävyyssuhteiksi ja sillä tavalla toimii terveyttä edistävänä. Se kuulostaa hassulta, mut näin se vaan on. Niin koko elämän läpi ja sitte toisaalta just yksinäisyys on yks vaikeimpia asioita kohdata, koska ihminen on sosiaalinen. Hän haluaa kuulua johonki porukkaan, se on semmonen perus olettamus meillä. Nyt meillä pitää olla joku, jonka kanssa me kuulutaan yhtee.   Pertti Tossavainen:  Tähän liittyen sitten myös semmonen asia, että kun puhutaan kiusaamisen tai huonon käytöksen eri muodoista, niin yks kiusaamisen kaiken ikävämpiä muotoja on poissulkeminen, että suljetaan pois ryhmästä. Ja niitten asioiden selvittely aina ei ole niin helppoa ja siinä voi olla monia syitä. Minkä takia joku ryhmä haluaa sulkea jonkun oppilaan pois ryhmästä ja se voi, ja se on tosi ikävää ja sellasta tapahtuu valitettavasti, mut sit se onkin tärkeetä, et sit tota se tulis tietoon, että joku oppilas itse tai kodin tota aikuiset tai opettajat huomaan sen ja sit aletaan miettimään, miten sitä asian kanssa edetään ja saadaan ratkottua niitä asioita. Mirjam Kalland: On ehkä myös hyvä tiedostaa, että myös tämmöset taloudelliset asiat voivat vaikuttaa, eli kaikilla ei oo varaa mennä vaikkapa jonneki elokuviin koulun jälkeen ja näin. Ja sillä tavalla on ehkä hyvä myös miettiä sellasia toimintoja tai semmost tekemistä, joka ei maksa mitään niin, että kaikki pysyvät mukana. Eli se on myös hyvin tärkeää, että koska on havaittu sitä, että tämmönenkin asia voi vaikuttaa mahdollisuuksiin osallistua.   Pertti Tossavainen: Mut mä itse, kun Vuosaari on kansainvälinen kaupunginosa, missä meidän koulu on, niin olen huomannu semmosta asiaa, että kun nuoret muodostaa ystävyys/kaveruussuhteita, niin pääsääntöisesti he eivät mieti sitä, että mikä on jonkun oppilaan äidinkieli tai ihonväri, että ihan muut asiat tota vaikuttaisi. Että enemmän aikuiset miettii tämmösiä asioita valitettavasti. Mut nuoret ei, heille pääsäntösesti merkkaa ihan muut asiat, miten he ystävystyy ja kaveeraa ja on kavereita niin kuin muitten kanssa. Ja se on tosi upeaa ja siinä mun mielestä aik- meillä aikuisilla ois paljon opittavaa nuorista. Et me aikuiset usein, mun mielestä ihan liikaa nähdään tämmösiä esteitä ja uhkakuvia ja tällästä näin ja sitä kautta kun usein sanotaa, että aikuisten tehtävä antaa mallia, kasvattaa nuoria, niin tässä tapaukses mä oon sitä mieltä, et meillä aikuisilla on syytä katsoa nuoria, oppia heiltä parempia tapoja toimia muitten ihmisten kanssa. Ja aikuisillekin sitten avartas varmasti aika paljon, että ei ole aina niitten vanhojen bestisten kanssa tekemisissä, vaan ihan muittenkin kanssa.   Rosa: Nii, oppiihan voi kaikilta.   Pertti Tossavainen: Kyllä.   Rosa: Ja sitte, mä oisin kans maininnut tästä, et kans, kaverit kans muodostaa semmosen tukiverkoston myös koulunkäynnissä sillai, et sä voit luottaa heihin ja sitte jotenki, et he voivat keventää sitä koulunkäynnin taakkaa. Ja sit se, ne voi olla iha yksinkertaisia asioita esimerkiksi, että voi vaikka kysyä vaik läksyihin apua tai voi vaikka kysyä jotain, vaikka kokeisiin liittyvää esimerkiks, et jotenki kuten sä sanoit, että me ihmiset ollaan sosiaalisia ja me tarvitaan sitä kanssakäyntiä, et me voidaan hyvin. Eikö sillai, jos meilt puuttuu se semmonen, nii sitte tavallaan sitte, niinku sanoit, niin sitte se johtaa mitä todennäkösemmin niin yksinäisyyteen ja sit siitä taas vaikka ties mihin.   Anna: Joo ja sit ku kouluhan on aika keskeinen asia nuoren elämässä. Nii, mun mielestä on just tosi tärkeetä, et niist aukoist voi puhua. Mut just myös niist hyvistä asioista voi puhua, että esim. jos koulussa oli joku hauska tilanne, tehtiin jotain hauskaa, niin sitte vähän jakaa kokemuksia sitte siin välitunnilla tai vapaa-ajalla, et oo joo, tää oli tosi hauskaa sil bilsan tunnil tai tää oli tosi hauskaa hissan tunnel. Nii mun mielest sekin ois tosi tärkeetä, koska niin, koska koulu on aika keskeinen asia ja -   Kerttu: Ja mulle tuli tos mitä sä Rosa just sanoit, että jos on niit kavereit siel vaik ihan omassa luokassa tai ees sellasia hyvänpäivän tuttuja. Niin se myös madaltaa sitä kynnystä kysyä muilta oppilailta apua vaikka läksyissä. Et laittaa illalla viestii,  et hei, sait sä tota historian läksyä tehtyä, et miten sä ajattelit tän asian ja koska usein just oppilaat ehkä oppii paremmin toisiltaan, ja se voi jäädä paremmi mieleen, niin tietenkin sitä apua on helpompi kysyä, jos on ees joskus moikannu käytävällä.   Rosa: Jep, toi on niin totta. Ja sitte kans tota lisäisin vielä, et faktahan on se, että kaksi on tota voimakkaampi kuin yksi ja sillai, tota esimerkiks justiinsa ku kouluympäristö, niin se voi muodostuu tosi monesta eri asiasta ja siinä on tosi paljon näit hyviä puolia, mistä sä puhuit. Mut sitte on myös, siellä on myös ne huonot puolensa ja valitettavasti joskus huonoja puolia voi olla, esimerkiksi koulukiusaaminen ja se on mulle ihan täysin eri asia kohdata koulukiusaamista yksin, kuin taas sitte semmosten ystävien kanssa, jotka voi sit puolustaa sua.   Pertti Tossavainen: Tohon liittyen voi ajatella ihan näinkin, mitä mä joskus oon oppilail sanoo, että kun sät olet ystävällinen ja teet hyvää, sä toki autat sitä toista osapuolta, mutta autat samalla itseäsi, et se on semmonen, ku semmonen tapahtuma olemalla itse aktiivinen niin edesauttaa myös sitä, että muut on aktiivisia sun suhteen, mut sit siinä on se asia, että tietysti koulun aikuisilla tässä on iso rooli ja vastuu ja tehtävä siinä sitte, et näyttää, mallintaa hyvää esimerkkiä ystävällisyydestä ja kunnioittavasta käytöksestä ja siitä. Ja se mitä tossa aikaisemmin joku teistä sano, että vaikka kouluaikuisilla välillä on kiire ja usein on kiire. Niin se, että vaikkapa kymmenen sekuntia puhuu, vaikka jonkun oppilaan kanssa käytävällä, se voi olla sit sille, se ei vie paljoa aikaa, että moikkaa ja kysyy, että miten päivä meni tai mikä on seuraava tunti.   Rosa: Että sillä yhellä moikkauksella voi olla tosi suuri arvo.   Mirjam Kalland: Toi on ihan totta. Eli se voi jäädä jopa elinikäisesti mieleen, kun joku on ollu yllättävällä tavalla ystävällinen jossain oikeassa kohdassa. Mä vielä sanoisin siitä ku sä sanoit juuri sitä, että kun on ystävällinen toiselle, niin se tekee tavallaan hyvää myös itselle. Ja joten näissä kiusaamisasioissa on hyvä muistaa myös se, että kun vahingoittaa toista, niin vahingoittaa aina myös itseään. Ja itse asiassa se koko ryhmä kärsii siitä, ja senki takia se on niin äärimmäisen tärkeetä puuttua siihen, koska kukaan ei voi hyvin ryhmässä, jossa tämmöstä tapahtuu. Ja erittäin tärkeiksi on noussu just se, mistä sinä Rosa puhuit, että ystävien merkitys siinä, et tiedetään että kaikkein tehokkain puuttuminen on se, että ystävä puuttuu eli vertainen puuttuu siihen ja sanoo, et lopeta toi ja niin poispäin. Niin sillon se ei oo enää palkitsevaa jatkaa. Ja siinä mielessä kaikkien tehtävä koulussa on todella huolehtia siitä, [20:37, musiikki vahvistuu taustalla] et sellasta ei tapahdu tai että jos ja kun tapahtuu, niin siihen puututaan tosi napakasti ja nopeasti.   Pertti Tossavainen: Tää on tosi tärkee, mitä sanoit, tää kiusaaminen on itse asiassa ryhmäilmiö.   Kertoja: Kuuntelit Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastia. Tässä jaksossa keskustelemassa olivat juontajat Emmi Haapakoski ja Kerttu Saatsi Porolahden peruskoulusta. Puistopolun peruskoulusta oppilaat Rosa Kumar Saarinen ja Anna Kukova, sekä rehtori Pertti Tossavainen. Ja asiantuntijana mukana professori Mirjam Kalland. Äänessä oli myös Puistolan peruskoulun kuudennen luokan oppilaita. Keskustelu jatkuu seuraavassa jaksossa.

Peruskoulujen Strategia Podcastissa keskustellaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Tässä jaksossa keskustellaan aiheista: Mitä koulussa tehdään, että kouluun on kiva tulla eikä tulisi poissaoloja?  Mitä ihan jokainen voisi tehdä, että lapset viihtyisivät koulussa?     Keskustelemassa Porolahden peruskoulun oppilaat Emmi Haapakoski 5. lk ja Kerttu Saatsi 9. lk, Puistopolun peruskoulun 9. lk oppilaat Rosa Kumar Saarinen, Anna Kukova, rehtori Pertti Tossavainen Puistopolun peruskoulusta, asiantuntijana professori Mirjam Kalland.  Äänessä on myös Puistolan peruskoulun 6. lk ja Vartiokylän yläasteen oppilaskunnan oppilaat. Tekstien lukijat ovat Latokartanon peruskoulun ja Paloheinän ala-asteen oppilaita.   Tekstivastine: [Musiikkia.] Kertoja: Hei. Tässä podcastissa puhutaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastin ensimmäisen keskustelun aiheena on hyvinvointi ja koulussa viihtyminen. Suurimmalle osalle kouluun on mukava tulla, mutta ei kaikille. Jatkamme nyt ensimmäisen jakson keskustelua, aiheina tällä kertaa, mitä koulussa tehdään, että kouluun on kiva tulla eikä tulisi poissaoloja? Mitä ihan jokainen voisi tehdä että lapset viihtyisivät koulussa? Siirrytään keskusteluun.   Emmi: Moi, me ollaan Emmi -   Kerttu: - ja mä oon Kerttu.   Emmi: Ja meijän kanssa juttelemassa koulusta on oppilaat, Rosa.   Rosa: Terve!   Emmi: Ja anna.   Anna: Moi.   Emmi: Ja rehtori Pertti Tossavainen.   Pertti Tossavainen: Tervehdys kaikille.   Emmi: Sekä professori Mirjam Kalland.   Mirjam Kalland: Moi.   Emmi: Tervetuloa!   Kerttu: Puistolan peruskoulun kuudennen luokan oppilaat mietti myös sitä, et mitä ne aikuiset siellä koulussa vois tehä, ettei oppilail tulis näitä poissaoloja.   Emmi: Kuunnellaan.   Kuudesluokkalainen: Et aikuiset pitäis huolta siit, et ketään ei kiusattais tai jätettäis ulkopuolelle.   Kuudesluokkalainen: Tehtäis niinku enemmän sellasia asioit mist oppilaat pitävät esim. liikkatunnit.   Kuudesluokkalainen: Pystyis varmistaa sen, et kaikilla oppilailla ois ees yks kaveri koulussa.   Kuudesluokkalainen: Koulus ois paljon erilaisii tapoja opettaa, että ei ois aina sitä tylsää samaa.   Kuudesluokkalainen: Tääl koulussa on paljon aikuisia kelle voi puhuu mist vaan, esimerkiks kuraattorit, psykologit ja terveydenhoitajat.   Kuudesluokkalainen: Mun mielestä ois myös hyvä, et jokaiselle yksinäiseltä näyttävälle oppilaalle olis joku tukioppilas tai muu (-) [1:44] henkilö, jonka kans voi jutella ja olla.   Kuudesluokkalainen: Pitäis varmistaa, et jokasella oppilaalla on kivaa koulussa.   Kuudesluokkalainen: Pidettäis kivoja tunteja ja erilaisia koulupäiviä ja tuettais kaikkia oppilaita.   Kuudesluokkalainen: Ja ne opettajat. Niiden pitäis olla mukavia oppilaille.   Emmi: Pertti, mitä asioit niinku koulus tehdään, et kouluun on niinku kiva tulla eik tulis niinku poissaoloja?   Pertti Tossavainen: No niin. Tää on hyvin olennainen kysymys, niin minun kokemuksten mukaan, ensinnäkin sit se, että täs ny on kaks tasoa, mitä voidaan tehdä yhteisötasolla, kaikkien oppilaiden osalta ja mitä sitten yksilötasolla, yksittäisen oppilaan osalta. Jos puhutaan ensin yksittäisen oppilaan taholta, jolla on poissaoloja koulusta, niin tosi tärkeetä on yhdessä selvittää oppilaan huoltajan kanssa, mitkä on ne syyt. Juurisyyt, minkä takia oppilas on poissa koulusta. Ideana ei oo niinkään syyllistää oppilasta sanoo, että sot sot, että tuhma poika tai tyttö, ku et tuu kouluun. Se ei oo se idea, vaan selvittää syyt, tota noin sitten ja alkaa ratkomaan niitä sitten yhdessä niin, että oppilas on siinä mukana. Aina se ei ole helppoa. Joihinkin palaverin oppilas ei halua tulla, hän saattaa pelätä sitä, että häntä syytetään siel tai muuta. Ja pitää yrittää löytää semmonen turvallinen tota ymp- niin, että hän uskaltaa tulla siihen palaveriin, että edetään askel askeleelta.   Sit toki on myös sitten, kouluilla on yhteistyökumppaneita, sosiaalityöntekijät, lastensuojelu, jotka mukaan, että tää on semmosta urheilutermein joukkuepeliä, et kukaan ei voi tehdä yksin tätä asiaa. Tää on näitä yksilötason juttuja. Ja tällä tavalla päästään pikkuhiljaa eteenpäin ja voidaan vaikka sopia, et oppilaalle, että hänel on vaikka alussa vaikka lyhyempi koulupäivä. Tehdä tai kokeilla vähän erilaisia asioita. Sit kun nähdään, et mikä toimii, nii sit aletaan niitä vahvistamaan, et pikkuhiljaa oppilas palaa siihen omaan ryhmään.   Sit jos puhutaan siel ku yhteisötason, koulun tason asioita, miten voidaan ennaltaehkästä asioita, miten voidaan vahvistaa vahvuuksia ja heikentää niitä mahdollisia heikkouksia. Esimerkiks tämmöset tunne- ja vuorovaikutustaidot, se että miten toimitaan muitten nuorten kanssa, ne ovat hyvin tärkeitä. Se on tämmönen taitolaji, jota voidaan harjotella. Opettajat käyvät ryhmän kanssa läpi näitä asioita vaikkapa, että mitä vaikkapa hyvä kaveruus tai mitä pitää ehkä tehdä jos huomaa, että jotakin oppilasta syrjitään tai kiusataan tai mitä on hyvä itsetunto ja niin poispäin. Näitä asioita kun harjotellaan yhdeksän vuoden ajan peruskoulussa, niin pikkuhiljaa nuori oppii tai osa nuorista oppii vähän nopeammin, osa vähän hitaammin, niin kuin kaikki me ihmiset, mut kuitenkin näin yhtiötasolla sitten sitä kautta koulusta pikkuhiljaa tulee yhä enemmän semmonen paikka, että kaikilla siellä on parempi olla ja sinne tullaan mieluummin.     Kerttu: No, entä Mirjami, mitä ajatuksii sulle tuli nyt näissä sitten?   Mirjam Kalland: No kuulostaa tosi hyvältä, ensinnäkin juuri nää eri tasot, että mitä tehdään yhteisötasolla. Koska ennaltaehkäisy on aina helpompaa ku sitte korjaava, et se, että luodaan se sellanen tapa toimia koulussa, joka on kaikkien tiedossa, niin se helpottaa kaikkien oppilaitten oloa. Ja sitte toki se, just yksilötason asia. Mut et se ei oo mikä nousee tässä koko ajan on kyllä nää ystävyyssuhteet ja kaverit, et nehän on tavallaan se semmonen vetovoima, minkä takia haluaa ilolla mennä kouluun, et tapaamaan kavereita ja toki hyviä opettajiakin. Ja ne voimavarat mitä voi saada siitä, et on kiva kaveriporukka ja opettaja on mukava ja hänen kanssa on kiva jutella, niin se auttaa myös sellasissa tehtävissä, koska oppiminen ei ole aina hauskaa ja helppoa, eli on kieltämättä asioita johon, jota pitää vaan tehdä. Ja vaikkei tekis mieli, niin pitää nyt oppia tätä ja on paljon aineita, jossa pitää oikeesti keskittyä ja näin, ja on kyllä havaittu, et se keskittymiskyky on silloin parempi kun on muuten hyvä olla ja silloin jaksaa tsempata myös semmosten aineiden kanssa, jotka ei oo ehkä luontaisesti sellasia omia, mutta tietää että nää on myös opittava. Eli oppiminenhan tosiaan ei ole aina helppoa. Mutta se auttaa, kun on se perusta sellanen hyvä. Et viihtyy porukassa ja ehkä voi jopa muodostaa jotain läksy-luksu, läksyn luku -porukoita yhdessä, että tehdäänpä yhdessä nää kotitehtävät ja autetaan toisiamme siinä.   Kerttu: No, nää asiat miltä sitten nyt päästiin luettelemaan niin, no tehäänks näitä asioita teijän kouluissa?   Anna: Kaikki noi asiat, jotka Pertti sano, kyl niit noudatetaa sillee aika hyvin, mut sit yks asia, mikä mun mielestä on semmonen, jota ei ehkä noudateta, on semmonen, että must tuntuu, et meijän koulussa tai ylipäätäns yhteiskunnassa ei hirveesti hyväksytä virheitä. Esim. Jos oppilas tulee myöhässä kouluun, nii yleensä sille ei sanota, että kiva ku tulit paikalle, vaan sille sanotaan, et miks tulit myöhässä ja se ei niinku, se ei välttämättä kuulu opettajalle, miks oppilas tuli myöhäs, koska se joskus se voi olla joku inhimillinen virhe, et vaikka bussi tuli myöhemmin tai metro oli myöhäs tai jotain. Ja joskus se voi olla joku yksityinen asia, niin sitte mun mielest ois tärkeetä, et just tämmösissä kun oppilas tekee virheen, niin opettajat ei mee semmoseen moodiin, jos ne yrittää hyökätä sitä oppilasta, vaan just ehkä yrittää ymmärtää oppilasta tai sillee, että yrittää myös ymmärtää, et se ei välttämättä ollut tahallista se virhe tai se esim. et ei tehnyt läksyjä, nii se, ei se välttämättä ollut tahallista, vaan just, et joku pieni inhimillinen virhe, josta ei välttämättä tarvii olla vihanen tai jotenki pettyny, et sit yrittää ymmärtää ehkä vähän enemmän.   Kerttu: Joo, toi oli mun mielestä ainaki hyvä pointti, että jos niit virheitä suvaitaan koulussa, niin kyllä sinne on varmaan kivempi tulla ja et varsinki, jos tuntuu just siltä, et on ollu hirveesti myöhässä ja kaikki tehtävät tekemättä, niin se voi olla, et myös tippuu nopeemmin pois siit koulunkäynnist ja alkaa tulla niit poissaoloja. Niin just se, et oppilaat niin, et jos oppilas tekee virheen ja opettaja hyökkää heti kimppuun, nii sit oppilaalle voi olla sit sellane stressi ja tällanen ja tietenkin opettajien pitää puuttua siihen, et jos oppilaalla on jatkuvasti läksyt tekemättä. Mut varmaan sit siinäki kohtaa voi varmaan kysyä, että hei, et onks sul vaikeet? Tiedät sä jotain miten sä saisit nää läksyt tehtyä, et haluut sä tehä nää vaik jotenki eri tavalla, et haluut sä tehä nää vaik koneella ja lähettää ne mulle sähköpostiin tai jotain tällasta. Et vois tehä yksilöllisiä tapoja sitte hoitaa ne virheiden korjaukset, sen sijaan, että hyökkää ja syyttää.   Rosa: Musta on välillä vähän surullista kans, et miten koulussa asiat on monesti tehty niin sillai, et sun pitää nyt suorittaa tää näin. Piste. Meillä on nyt paljon työntekijöit, jotka on ylikuormittuneita ja tulee paljon ylitöitä ja sillai, joka tavallaan sillai, et ku kysehän ei oo vaan ainoastaan oppilaan hyvinvoinnista niin myös niinku opettajat.   Pertti Tossavainen:  Tuota tosi mielenkiintosia ajatuksia ja tärkeitä sellasia. Mä puhun nyt vanhana opettajana, oon ite historian opettaja taustalta, nää aikana opetin 15 vuotta yläasteel ja lukiossa ja nyt toki en oo opettanu enää yli kymmeneen vuoteen, kun oon tämmönen hallintobyrokraatti nykyään.   Mut tuota, ehkä siinä sitten kun puhutaan, että opettaja antaa palautetta. Ohjaavaa palautetta, opettaja myös arvioi sitten oppilaan tota osaamista ja antaa palautetta siitä sitten ja siinä sit on tosi tärkeätä myös se oppilaan itsearviointi. Et tuuppas itsearvioo ja siinä sit tämmöset, että opettaja ja oppilas ja Maarit-huoltaja siinä mukana käy tämmösen palautekeskustelun / oppimiskeskustelun / arviointikeskustelun, millä nimellä sitä halutaankin kutsua. Se on tosi tärkeä työkalu tässä asiassa ja sit ehkä myös sillä tavalla se asia, että arviointia voi tehdä monella tavalla, että aika usein oppilaat ja vanhemmat ja myös opettajat ajattelevat, et se kirjallinen koe on se, jonka perusteella pitäis arviointi tehdä. Kirjallinen koe on tärkeä, etenkin sit kun ajatellaan peruskoulun jälkeistä opiskelua, mutta sitä arviointi voi tehdä muullakin tavalla, et aina ei tarvi olla sellanen kirjallinen koe ja se oppilas voi antaa näyttöä suullisesti ja itse joskus silloin aikanaan ope- kun opetin, niin muistan, et saatoin arvioida jonkun oppilaan, ku oli erityinen syy, kokonaan ilman tota koetta, koska tiesin hänen osaamisensa, muuta kautta.   Tässä tullaa just siihen asiaan, että tämmönen monipuolinen ohjaus-arviointi, se työllistää enemmän tai se vie enemmän aikaa ja siihen ei, ois tärkeetä, et koulussa löytyy sitä aikaa sitten tällaseen näin ja tu- syntys tämmöne kulttuuri ja myös niin, että oppilas ja opettaja kokee ja huoltaja kokee, et se arviointikeskustelu tai ohjauskeskustelu, mikä se on, millä nimellä sitä kutsutaanki, et se on oikeesti vie asioita eteenpäin, et se ei oo semmonen pakkopulla.   Emmi: Vartiokylän yläasteen oppilaskunnalta kysyttiin, mitä luokassa voisi olla toisin, jotta joka päivä olisi kiva olla ja jaksaisi oppia uutta?   Kerttu:  Kuunnellaan.   Yläkoulun oppilas 1: Kouluruokailun laadun parantaminen.   Yläkoulun oppilas 2: Ei olisi koko ajan vaan opiskelua, vaan enemmän retkiä.   Yläkoulun oppilas 1: Monenlaisia oppimisympäristöjä, esimerkiksi sohva JNE.   Yläkoulun oppilas 2: Opiskelu tauotettaisiin välillä ja saisi tehdä enemmän mielekästä tekemistä.   Yläkoulun oppilas 1: Jokaisella tunnilla olisi erilaisia oppimismenetelmiä.   Yläkoulun oppilas 2: Enemmän pari- tai ryhmätöitä, esim. tehtäviä tehdessä.   Yläkoulun oppilas 1: Opettajat eivät seuraisi niin tarkasti opetussuunnitelmaa.   Yläkoulun oppilas 2: Ei tuoda pahaa mieltä luokkaan.   Yläkoulun oppilas 1: Kaikki oppilaat osallistuisivat keskusteluihin tunneilla.   Yläkoulun oppilas 2: Opettajat olisivat mukavempia oppilaille.   Kerttu: No, mitä ajatuksia nää sitte teissä herätti, että ja toisaalta taas mitä ihan jokainen vois tehä, että lapset viihtyis koulussa?   Pertti Tossavainen: Jos puhutaan nyt tota, vaikkapa oppitunnista sillä tavalla, niin se, että se oppitunnin ei tarvi olla aina samalaine, et siinä käytetään tämmösiä erilaisia oppimismenetelmiä/opiskelumenetelmiä. Siinä totta kai opettajalla on suuri vastuu, joka suunnittelee sitä, kun jokainen oppilas on yksilö, jokainen ryhmä erilainen, niin myös se, että ryhmäkohtasesti yhdessä, me opetusryhmän oppilaat ja opettajat vähän miettis, että mitä tehdään, sit kun toimii joku asia paremmin, tehdään vähän enemmän sitä, mut toki sit kuitenki, että on tärkeä, että harjotellaan erilaisia perustaitoja, ettei pelkästään keskitytä yhteen - kahteen taitoon vaan, että koska muuten oppilaille voi tulla sitten aika isoja haasteita peruskoulun jälkeen, jos vaan on käyty vaan yhdellä - kahdella taval niitä asioita läpi.   Mirjam Kalland: Mulle nousi semmonen ajatus myös tästä, että sen hetken kohtaaminen, et ku puhuttiin aikasemmin ehkä resurssipulasta, joka liittyy semmoseen erilaisiin tapoihin oppia ja mitä se vaatii opettajalta, mutta tässä nousi myös se hetken kohtaaminen, et miten ystävällinen opettaja on  kun hän kohtaa oppilaita. Ja kun puhuttiin näistä, tota sosiaalisista taidoista ja niitten opettelemisesta, niin nehän sitoo tai pitäis ajatella niin, et se koskee koko kouluyhteisöä, miten me olemme tässä koulussa, miten me kohtelemme toisiamme, miten puhumme toisillemme ja kun on tutkittu kouluja, jossa oppimiserot on aika pieniä, eli oikeesti kaikki oppii, niin siellä nimenomaan näkyy sellanen kunnioittava kohtelu. Eli oppilaat keskenään ja opettaja oppilasta kohtaan, opettaja opettajaa kohtaan, eli se tapa olla on sellanen ystävällinen ja muita kunnioittava, niin se on tosi tärkee ja ehkä mä pistäisin siihen myös semmonen vähän huolenpito eli, että se on, et tuntuu, että opettaja välittää oppilaista, et se on, se on tosi tärkeetä.   Ja se mitä myös nousi tässä, jotenkin ehkä sellanen koulupäivän huokoisuus, että olis välillä vähän semmosii pidempiä taukoja. Vois olla vaikka joku sohvanurkkaus, missä voi vähän, mihin voi vetäytyä ja vähän levätä. Ja mietin myös kotitehtäviä, etteihän niitä tarvitse kotona tehdä, että jos koulupäivä on huokoisempi, niin niit voi tehdä yhdessä koulussa. Siellä vois olla joku nuorisotyöntekijä vaikka auttamassa ja katsomassa, et kaikki pysyy mukana. Eli myös tämmöst yhteisoppimista enemmän, et me ollaan ehkä Suomessa jotenkin yksilöity sitä, sekä opettajuutta, että oppimista ja enemmän ollaan menossa siihen yhteisopettajuuteen, mutta myös yhteiseen oppimiseen, että parhaiten ihminen oppii toiselta ihmiseltä. Et joku sanoo et hei, mulla on tämmönen kikka miten sä opit tän asian ja joku sanoo, et ai toihan on hyvä, et nyt mä ymmärrän, et sen tyyppisiä asioita on, voidaan tukea koulupäivän aikana, jolloin se oppiminen edistyy.   Ruuasta puhuttiin. No, se on tietysti tosi tärkeetä se ruoan laatu, mutta ajattelen siinäkin ehkä myös, et se tilanne, et onko se riittävän rauhallinen, rakennetaanko siitä se myös sellainen, että saa, on riittävästi aikaa syödä. Ja että sitä ruokaa on riittävästi, sehän on ehkä ihan ne kaikkein tärkeimmät.   Pertti Tossavainen: Tästä ruuasta tuli puoleen sillä tavalla, että meidän yläkouluissa on siirrytty samaan tapaan kun alakouluissa, eli että yläkouluissakin opettaja vie ryhmän syömään, tota noin sitten kootusti. Jokainen oppilas tulee sinne ja sitä kautta, kun se on jaksottu niin, että se ruokala ei oo niin täynnä sitten ja kenenkään oppilaan ei ole pakko syödä siellä, mut toki kun olen puhunut tota kouluravintolan tai kouluruokalan vastaavan kanssa, niin se ruoan menekki on kasvanu sillä tavalla ihan selkeästi. Ehkä mä sen nostasin, yhden asian nostasin esille mitä Mirjam sano tossa noin, että tää tämmönen ystävällisyys, reiluus, kunnioittava puhe, kohteliaisuus.   Kerttu: Toi oli mun mielest aika hyvin sanottu toi ruokailuidea tai et jos miettii, niin aika monella voi varmaan olla silleen, että ei välttämättä mee syömään, jos kaverit ei mee syömään ja sit siitä tuleeki tällänen joukkoefekti, että yks ei mee syömään ja lähtee kauppaa ja kaveri ajatteli, että no, minä lähden sitten mukaan. Ja sitten mitä näistä ideoista tuli mieleen, niin se, että varmaan aika monet haluais, et kouluis vähän semmonen vapaahenkisempi, et just noi retket ja sohvat ja pari- ja ryhmätehtävät, niin mikä täs ois mun mielestä tärkeetä on se, että kun se oppilas sit menee kotiin, niin et onks takana sellanen koulupäivä, et se on istunu siellä ja laskenu niit matikantehtäviä niinku aina ennenki, niin ajatteleeko se sit enää illalla, että mitä tuli tunnilla tehtyä vai siten, et ajatteleeko se, että ai niin mähän keskustelinki tänään niistä jakokulmista sen mun kaverin kanssa, että no se olikin aika hauskaa. Niin, et mitä monipuolisempia ne päivät on nii ja joka päivä ois jotain uutta nii sitä automaattisestikin illalla ajattelis ja vaikkei ajatteliskaan ite sitä opittua asiaa, nii ajattelis sitä tilannetta, mistä siis myöhemmin voi muistua mieleen  ja on ehkä oppinukki enemmän.   Emmi: Mulla tuli mieleen tosta, mieleen, et enemmän pari- ja ryhmätehtäviä, niin itseasias meijän ko- meijän luokka ainaki tekee ihan tosi paljon niitä ryhmä- ja paritehtäviä, esimerkiks matikan tunnilla, nii yleensä meijän opettaja antaa aina luvan tehdä ryhmässä tai parin kanssa. Ja sitten meillä on, jos me luetaan vaikka jotain tekstiä, esim. historiassa, niin sitte meil on semmoset puheparit ja järjestäparit, ne on kyl sama asia käytännös, mut tota, puheparit niinku semmoset, et me esim. tehään, niinku saatetaan lukee teksti yhessä sillee. Et vaikka jaetaan sillee, että okei, minä luen nyt tämän ja sinä luet nyt tämän osan tästä. Ja tälleen, et me tehään aika paljon yhessä ryhmässä tai pari- tai niinku näitä tehtäviä.   Pertti Tossavainen: Tämmönen vertaisoppiminen, yhdessä oppiminen, vierioppiminen, tässä monia eri termeitä voidaan käyttää, niin se useimmille ihmiselle toimii. Ei kaikille. On ihmisiä, joille se niinku on semmosta tosi niinkun, saattaa olla jopa ahdistavaa tehdä yhden kanssa ja sit tietysti on aina, opettaja on hyvällä pelisilmällä sit kattoo se tilannetta. Niin kun luo enemmän semmosia rakenteita. Jotka ne toimivat siinä ryhmässä. Meidän koulussa on tämmönen tapa yläkoulussa, on tämmönen kuukausiparisysteemi, se tarkottaa sitä niin, että luokan ohjaaja määrää aina esimerkiks vaikkapa marraskuussa, et ketkä ovat marraskuun kuukausiparit, ne useimmilla oppitunneil istuvat vierekkäin ja käyt yhdessä asioita ja se vaihtuu aina kuukausittain. Idea sit on se, ku on yläkoulussa kolme vuotta menny, niin jokainen oppilas, ainaki yhden kuukauden työskennelly kohtuullisen paljon, yhden oppilastoverinsa/luokkatoverinsa kanssa. Ja sitä kautta me halutaan uskoa, et tää tuo tämmöstä taitoja, oppia toimimaa erilaisten, tota ihmisten kanssa.   Ja myöskin sitten niinkun, mut toisaalt jos joku oppilas kerta kaikkiaan kärsii siitä, ynnä muuta,  ni sit häntä ei pakoteta. Se pikkuhiljaa kokeilla, et onnistuuks se nytte ja muuta. Ja tästä on hyviä kokemuksia. Tää idea me ollaan varastettu yhest toisista kouluista, ei oo meidän oma idea, mutta sehän menee usein niin, että harva keksii mitään omaperäistä ja luovaa itse, vaan sitä yleensä varastetaan, parastetaan muualta ja pikkusen ehkä vähän muokataan omaan yhteisöön sopivaks, ja sitten kokeillaan ja näin ikkään.   Anna:  Mulla on tost vertaisoppimisesta, toi kuukausipari -idea, se on ideana, se on tosi hyvä, mut sit siinä kohtaa semmosen ongelman, et jos on semmonen kuukausipari, joka ei välttämättä oo yhtä motivoitunu koulusta kun itse on, niin sitte siinä on vähän vaikee oppia, ku sit se pari ei esim. halua keskustella paritehtävissä tai ryhmätehtävissä, pari haluaa olla läsnä siin hetkessä. Niin sit siinä vähän se toinenki oppilas kärsii, koska se toinen oppilas ei voi oppia yksin. Niin sit siinä kohtaa tommos ongelmat, mu mielestä tommosessa vertaisoppimisessa, pitäs olla semmonen mahollisuus, et valitsee itse sen parin, koska sitte voi valita jonku parin, joka on yhtä motivoitunutta, jolla on suurin piirtein samat tavotteet. Niin sitte ainakin molemmat saa siitä jotain.   Rosa: Ja sit mä halusin tota mainita noist tiloista, ku tossa puhuttiin tossa, tuli ilmeine, ilmi tossa listassa kans justiinsa nää sohvat ja muut, ja mu mielest se on just, et hyvä että koulussa tota huomioidaan tavallaan se koulun vetovoima tai jotenki se, että ensinnäkin ensimmäinen asia mitä ihmiset lukee, ni on tavallaan se, että miltä asia näyttää. Ja jos koulu näyttää kivalta, jos se on semmone houkutteleva, et siel on justiinsa sohvia ja muita, niin sinne on kans kiva tulla ja siel on kiva olla. Ja siellä on kiva viettää aikaa.   Ja sillai mu mielest näissäkin, tota on myös hyvä huomioida erilaiset tarpeet oppilailla, et yks asia mistä on myös tehty alotekki, esimerkiks tota, nuorten oloja, niin sitte se oli semmonen, et ois semmosii rauhoittumistiloja, eli tavallaan semmosii hiljasia, [22:40, taustalla alkaa musiikki voimistua] jossa voi vaan olla yksin tai jonkun toisen henkilön kanssa ja mu mielest nää on tosi tärkeitä ja nää on tämmösiä, joita puuttuu meijän koulusta.   Emmi: Mut hei kiitti ku tulitte!   Kerttu: Ja kiitos munkin puolesta.   Rosa: Kiitos.   Anna: Kiitos.   Mirjam Kalland: Kiitos.   Pertti Tossavainen: Kiitos.   Kertoja: Kuuntelit Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastia. Tässä jaksossa keskustelemassa olivat juontajat Emmi Haapakoski ja Kerttu Saatsi Porolahden peruskoulusta. Puistopolun peruskoulusta oppilaat Rosa Kumar Saarinen ja Anna Kukova, sekä rehtori Pertti Tossavainen. Ja asiantuntijana mukana professori Mirjam Kalland. Äänessä oli myös Puistolan peruskoulun kuudennen luokan oppilaita ja Vartiokylän yläasteen oppilaskunnan oppilaita. [Musiikkia.]

Peruskoulujen Strategia Podcastissa keskustellaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Tässä jaksossa keskustellaan aiheista: Mikä tekee koulusta viihtyisän? Milloin on kiva tulla kouluun? Miksi on tärkeää, että kouluun on kiva tulla? Keskustelemassa Porolahden peruskoulun oppilaat Emmi Haapakoski 5. lk ja Kerttu Saatsi 9. lk, Puistopolun peruskoulun 9. lk oppilaat Rosa Kumar Saarinen, Anna Kukova, rehtori Pertti Tossavainen Puistopolun peruskoulusta, asiantuntijana professori Mirjam Kalland.  Äänessä on myös Puistolan peruskoulun 6. lk ja Vartiokylän yläasteen oppilaskunnan oppilaat. Tekstien lukijat ovat Latokartanon peruskoulun ja Paloheinän ala-asteen oppilaita. Tekstivastine: [Musiikkia.]   Kertoja: Hei. Tässä podcastissa puhutaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastin ensimmäisen keskustelun aiheena on hyvinvointi ja koulussa viihtyminen. Suurimmalle osalle kouluun on mukava tulla, mutta ei kaikille. Tässä jaksossa keskustellaan muun muassa aiheista, mikä tekee koulusta viihtyisän, milloin on kiva tulla kouluun, miksi on tärkeää, että kouluun on kiva tulla? Siirrytään keskusteluun.   Emmi:  Moi! Me ollaan Emmi -   Kerttu: - ja mä oon Kerttu.   Emmi: Ja meijän kanssa juttelemassa koulusta on oppilaat Rosa.   Rosa: Terve!   Emmi: Ja Anna.   Anna: Moi.   Emmi: Ja rehtori Pertti Tossavainen.   Pertti Tossavainen: Tervehdys kaikille.   Emmi: Sekä professori Mirjam Kalland.   Mirjam Kalland: Moi.   Emmi: Tervetuloa!   Kerttu: Kuunnellaan heti alkuun mitä Puistolan peruskoulun kuudennen luokan oppilaat olivat mieltä, kun heiltä kysyttiin viime keväänä, mikä heidän mielestään tekee koulusta viihtyisän.   Kuudesluokkalainen: Kaverit!   Kuudesluokkalainen: On sellaset mukavat tunnit.   Kuudesluokkalainen: Ei niin raskaat tunnit.   Kuudesluokkalainen: Erilaiset oppitavat, ettei tulis tylsää.   Kuudesluokkalainen: Erilaiset ja mielenkiintoset koulutehtävät.   Kuudesluokkalainen: Liikuntamahdollisuudet ja tunnit.   Kuudesluokkalainen: Ja kivat opettajat!   Emmi: Mitä ajatuksia teille heräsi näistä?   Rosa:  No siis noi on mitä tässä nyt tuli ilmi, nii ne on kaikki tosi tärkeitä ja mä koen ite ainakin tosi keskeisiks. Ja jotenki, tavallaa kans semmone jotenki, et on vapaus olla, mut sit samaan aikaan semmonen, et koulussa on kuitenki semmonen järjestys, että esimerkiks se ympäristö pysyy semmosena tavallaa toimintakelposena ja sillai tavallaan, et se on turvallista olla. Meijänki koulussa esimerkiks niin on, on jotain nuoriso-ohjaajia, jotka aina välillä pitää esimerkiks jotain tyttöjen välitunteja, esimerkiks ja siellä pääsee sit vaikka tekee koruja tai jotain muuta. Et se on kiva sillai jotenki, et koulu ei oo aina semmonen paikka, jos pitää olla sun mekaaninen ja jotenkin tosi monotooninen, et siihen voi just sisällyttää kans niit asioita, jotka oikeest on kans itelle merkityksellisiä kaiken muun ohella.   Anna: Mun mielest on myös tosi kivaa, et koulussa, suomen kouluissa ja mitään niinku dress-koodia, et sit voi ilmaista itteään just meikin ja pukeutumisen avulla. Ja sit just se, että voi harrastaa koulupäivän aikana niit asioita, joita vois myös harrastaa vapaalla ajalla, et just, et ei oo semmosta, että kaikki käyttäkää samoja vaatteita ja oppikaa jotain matikkaa, vaan voi olla vähän taiteellisempi. Rosa: Jep.   Kerttu: Niin ja onhan siin varmaan myös se, että jos tuntien välissä on vaik joku liikuntavälkkä tai joku, ja sit sinne pääsee vaikka kaverien kanssa pelaamaan sulkapalloo tai jotain, niin voi olla, et jos edellinen tunti on ollu vähän rankka, ni seuraaval tunnil ehkä jaksaaki keskittyy vähä paremmin, kun pystyn nollaa aivot siin välissä.   Emmi: No mu mielest se on just myös tärkee, et nää asiat mitä myös täs just käytiin, niin mun mielest ne on tosi tärkeitä, et just niinku sanottii, et saa ilmasta myös itteensä pukeutumisen avulla. Et ei tarvi, vähän niinku kaikkien ei tarvi tehä samoja asioita, käytännössä myös, et se on mun mielest kiva, koulussa myös.   Rosa: Et just, et voi tehä siit koulunkäynnistä oman näköstä. Nii se on mu mielest tärkeetä.   Kerttu: Ja varmaan kaveritki auttaa siin aika paljon, että monestikin näkee käytävällä, vaikka niin luetaan yhessä kokeisiin ja kysellään toisilta, ja sit usein just ku kysellään ja sitten kaverit osaa kysyä just sillee, et miten se oma kaveri oppis parhaiten, niin varmaan siinä oppii aika hyvin. Ja sit tietenki just, et noita tapaa omanlaisia ihmisiä, niin mitä enemmän erilaisia mahollisuuksia koulussa on, niin tietenki yhteen mahollisuukseen on hakeutunu tietynlaisia ihmisiä, sitte sielt voi tavata uusi- ihan uusia ihmisiä, että jotka onki kiinnostunu samoista asioista kun ite.   Rosa: Just tohon just, mitä puhuttiin, et sillai ku koulunkäyntiin voidaan jo sisällyttää myös oppituntien lisäks just kaikkee muuta. Esimerkiks välitunneilta jotain muita kerhoja tai sun muuta, niin sitte kans sielläkin just tapaa ihmisiä, et tietenki on harrastukset. Mut sit jotenki seki, et itse kouluympäristössä ku pystyy kaveeraamaan, esimerkiks vaikka jos sattuu tykkäämään vaikka erityisesti musiikista, ni jossain bändi- jossain toiminnassa, niin voi just tavata ja tutustua ihmisiin ja sit jotenki se, että niit samoi ihmisii voi nähä myös just välitunneil tai jotain. Niin se voi oikeesti tehä siit kouluarjesta tosi paljon hauskempaa ja mukavampaa.   Kerttu: Ja sit vielä se, että nimenomaan välitunneilla kun sitten jos menee tunnille, niin sitten laittaa aivot siihen moodiin, että no nyt ollaan täällä tunnilla ja nyt pitää opiskella, mut sehän voi olla, et siel välitunnilla sit oppiiki oikeesti ihan enemmänki. Mut ei ees ite tajua sitä, jos vaikka jossain musavälkällä, niin oppii siellä soittamaan pianoo ja sit menee seuraavalle tunnille ja tuntuu, että no enhän mä oo oppinu tääl mitään.   Pertti Tossavainen: Tosi upeita ja mahtavia ajatuksia, mitä tässä nuoret kerrotte. Kouluhan on tärkeä paikka oppilaille, siel opitaan taitoja, tietoa tulevaisuutta varten. Nyt kuulostaa hirmu juhlalliselta nää sanat, mutta näin se vaan on. Se, että kun koulu on semmonen paikka, että siellä on hyvä olla ja siel viihdytään, ja sinne on mukava tulla, niin silloin siel myös opitaan asioita ja se on myös oppilaiden ja opettajien työpaikka. Ja mä itse oman kokemuksen mukaan olen sitä mieltä, että sitten kun oppilaiden ja opettajien välillä on tämmönen aito ja reilu vuorovaikutus, eli puhutaan arvostaen, kunnioittaen, on yhteinen päämäärä. Se, että oppilaat oppii ja siinä kun oppilaat oppii, siinä tarvitaan yhteistyötä opettajien oppilaiden välillä.   Ja siellä on ja tää sama tämmönen reilu ja reilu puhe ja kunnioittava puhe pitää olla myös totta kai oppijoiden välillä. Ettei mitään rumia sanoja tai ei mitään tämmöstä kiusaamista tai härnäämistä. Okei, semmosta työpaikkaa ei olekaan tai koulua Suomessa, mis ei ois yhtään kiusaamista. Epäasiallista käytöstä, se on totta, mutta siihen täytyy kuitenki aina puuttua ja sit kun kouluun tulee semmonen ilmapiiri, että siellä viihdytään, niin sillon jokainen haluaa tehdä sitä omaa parastaan. Nii siitä tulee pikkuhiljaa parempi paikka.   Ja toki sitten yhteiskunnassa, myös koulussa pitää olla säännöt, järjestyssäännöt. Sitten kun niitä järjestyssääntöjä yhdessä mietitään oppilaitten kanssa, nii silloin toimii paremmin, silloin kaikki kouluyhteisön jäsenet, niin aikuiset kun oppilaat sitoutuvat siihen paremmin, niihin yhteisiin sääntöihin, miten toimitaan ja tosiaan tosi tärkeetä, että vanhemmat huoltajat tietävät myös näistä, et siinä on kolme, että on oppilas itse, sitten huoltaja, isä tai äiti ja sitten opettaja. Kun nää kaikki kolme osapuolta tekee parhaansa, ni lopputulos on sillon hyvä, ellei peräti erinomainen.   Rosa: Et jos opettaja on selvästi, ei oo esimerkiks vaikka kiinnostunu työstään tai jotenki. Jotenki vaikka, että esimerkiks ei vaikka tyytyväinen, jotenki kouluympäristöön ja sitte jotenki ilmaisee sitä jatkuvasti, niin sitte seki heijastuu myös oppilaisiin ja oppilaat myöskään ei pysty siinä vaiheessa sitten myöskään kokea ittensä tai semmost turvallisuuden tunnetta siinä luokassa.   Kerttu: No, entä Mirjam ku sä oot asiantuntija, ni sul on varmaan paljon tietoa aiheessa, ni miltä nää ajatukset sulle kuulosti?   Mirjam Kalland: Joo, täs nousi mun mielestä tosi tärkeitä asioita niin paljon, että en tiedä oikein mistä päästä lähtis miettimään sitä mut, et jos ajatellaan ensinnäkin se turvallisuus. Niin puhuttiin niist säännöistä ja siinähän on just ehkä se pointti, että säännöt, jotka moi-, joita muodostetaan yhdessä niin, että oppilaatkin saa olla mukana pohtimaan, että miten me toimimme tässä koulussa. Ja niin sitten se sitouttaa ihan eri tavalla. Ja sillon kaikilla on turvallista olla, kun tiedettään, et meil toimitaan näin ja jos jotain tapahtuu, niin sitte toimimme noin ja niitä voi jopa harjotella, et jos tulee tämmönen tilanne, niin silloin se turvallisuuden tunne on niin kun vahva. Kaikki tietää miten oletetaan, että me toimimme täällä.   Mut sit samaan aikaan se monimuotoisuuden hyväksyminen, et jokainen on yksilö. Ja jokainen saa olla yksilö, ettei tarvitse mahtua semmoseen ahtaaseen muottiin, et jos mä vertaan ehkä mun kouluaikaan, niin sillon oli ehkä aika ahdasta se, et miten katsottiin, et ihminen sai tai nuori ihminen saa, miltä hän saa näyttää ja minkälainen hän saa olla. Ja olen hyvin iloinen siitä, et se on vapautunut ja ihmiset saa näyttää ja olla erilaisia ja yksilöitä. Sit nousi tietysti nää ystävyyssuhteet ja kyl mä ajattelen niin, et nuoruudessa ja lapsuudessa, nii nää ystävyyssuhteethan on tosi tärkeitä ja parhaimmillaanhan ne voi olla elinikäisiä, et mulla on esimerkiks ollu niin onni, että ne koulukaverit sillon joskus aikoinaan, niin me pidetään edelleen yhteyttä, eli se on mun lähin kaveriporukka edelleen. Eli sillon kun kouluun liittyy sellasia, vois ajatella näin, että koulun olis hyvä rakentua sillä tavalla, et siittä tulee hyviä muistoja. Et sitte ku ajattelee jälkikäteen omaa kouluaikaa, niin tulis semmonen kiva, lämmin olo, et siel on ollu hyvä olla.   Myös se harrastukset on tosi tärkeitä ja nykyisin on mahdollisuus harrastaa koulupäivän aikana, ja mä pidän myös itse hyvin tärkeänä sitä, että koulu ei oo semmonen erillinen ja eristynyt yhteisö, vaan siel voi olla nuoriso-ohjaajia ja muitakin ihmisiä tukemassa sitä hyvinvointia nimenomaan koulussa. Ja nimenomaan täs tuotiin esille, niin harrastusten kautta voi löytyä ne samanhenkiset ihmiset, et kun se ei aina oo niin helppoa löytää juuri se kaveri, jonka kanssa sitte synkkaa tosi hyvin. Näin nyt ehkä alkuun, niin varmasti tulee muitaki ajatuksia täs mielessä, mut aika hyvin mun mielestä täs nousi kaikki ne tärkeät asiat.   Pertti Tossavainen: Mulle tuli tämä ajatus mieleen, että on tosi olennaista ihan kaikille, olipa sitten nuori tai vähän vanhempi aikuinen, että kun tulee sinne kouluun tai omalle työpaikal, et sinne on mukava tulla. Ja kun nuori tulee kouluun, niin mun mielestä ois, on hirmu tärkeetä, että kun hän kohtaa erityisesti koulun aikuisia, mutta tietysti mielellään myös muita nuoria, että hä- tälle nuorelle, joka tulee kouluun, hänelle viestitään tavalla tai toisella, että hienoa tulet kouluun. Opettaja voi vaikka tervehtiä.   Mulla itsellä rehtorina semmonen tapa, et mä kerran pari kuukaudessa olen koulun ovella, tota noin vastassa ja kättelen jokaisen oppilaan ja toivotan tervetulleeksi ja muuta ja saatan kysästä, et mites su päivä menee ja muuta. Se kuulostaa vähän sirkustempulta myönnän, mut mä uskon, et sillä on merkitystä sitten, ja samoin sitte, että sit kun esimerkkinä, jos joku oppilas tulee myöhässä tunnille tai kouluun, niin opettajahan voi sanoa aina, että hei miks sä oot myöhässä tai sit voi sanoa, että hei kiva että pääsit tulemaan, että mitäs nytten, että seuraaval kerral varmaan, olisit, tulet ajoissa. Että tämmöset pienet asiat vaikuttaa ja ylipäätään semmoinen positiivisuus ja hyvä tarttuu puheissa, ja se elekieli se body language, on kans tosi tärkeä, kaikki jo se mitä sanotaan vaa, että miten ihminen käyttäytyy, ilmeilee, kun näkee jonkun henkilön ja sit vaa tietysti myös se semmonen ei niin hyvä, negatiivisuus, se myös tarttuu sillä tavalla. Sit me tietysti jokainen voidaan miettiä, että minkälaisessa koulussa, työpaikassa haluamme olla, että me voidaan jokainen vaikuttaa siihe ite, kun oppilas itse, huoltaja ja opettaja, koulun aikuiset, nää yhdes kun toimii, niin sit tulee hyvä.   Mirjam Kalland: Ja kun on jälkikäteen kysyny aikuisilta, et mikä on ollu semmonen merkityksellinen opettaja tai minkä tyyppisiä opettajia muistaa lämmöllä, niin ne aika pieniä asioita, et se on lempeä katse tai peukuttaminen, että koita pärjätä taikka, et toivotaan hyvää menestystä vaikka kokeessa ja semmonen tunne ylipäätään, että se opettaja on ollu myötämielinen, kiinnostunu oppilaasta ja halunnu tukea. Ei oo halunnu hankaloittaa mitään, vaan päinvastoin tukea ja olla läsnä. Ja jos ajatellaan inhimillistä kasvua ylipäätään, niin sehän aina tapahtuu vuorovaikutuksessa, et sillon kun on se hyvä vuorovaikutussuhde siihen opettajaan ja luottaa opettajaan, niin sillon myös oppii. Ja sen takia ajattelen aina, kun tavallaan opetussuunnitelmassakin on tää ihmisenä kasvaminen ja sen tukeminen, et jos alottaa siitä, niin kaikki muu on niin paljon helpompaa sen jälkeen, kun ensin saadaan se vuorovaikutussuhteet ja kaverisuhteet ja näin kuntoon, nii sitte asiat sujuu hyvin.   Rosa: Mul ois tota, just tähän tavallaan ja sitte kans, ku aiemmin puhuttiin siit yhteisöllisyydestä, niin jotenki tai siit tunteesta koulussa. Tai just se, et oppilaat kun ne on koulussa, niist kans tavallaan, et ne kokee, että jos he huomaavat jotain ongelmia esimerkiks, niin sitte, et heillä on jotain mahdollisuuksia tai vaikuttaa siihen tai parantaa niit asioita. Ne voi olla pieniiki asioita, esimerkiks mitä meijän koulussa, nii oppilaskunnalle annetaan vapaus vaikka järjestää, tota Halloween -teemanen päivä tai puhua vaikka kiusaamisesta tai jotain tällasta, et sillai jotenki, et nuoria kuullaan, niin sitte jotenki se lisää semmost yhteisöllisyyttä ja sit semmost, ehkä myös [15:06] (-) tarmokkuutta kans sillain koulunkäynnin suhteen jotenki, et ainaki itellä tulee semmonen fiilis, et jotenki, et kun mä astun kouluun sisään nii, et se ei oo vaan semmonen paikka, jossa mä vaan opiskelen ja kuuntelen mykkänä ja sillai, et ja sitte et jos jotain sattuu, niin sitte mun pitää vaan niinku antaa sen mennä, koska järjestelmä on näin.   Vaan mulla on enemmänki semmonen fiilis, et tavallaan, et mul on mahdollisuuksia kans vaikuttaa ja tehä meijän kouluympäristöst kans mukavampaa ja mun mielest se on tosi tärkeetä ja se on hienoo, et siihen kans panostetaan ja sitte, et meil on tämmösii rehtoreita ja varsinki toiki, et mun mielestä, et Pertti ku sä oot tossa, tuut aina välillä kerran kuukaudessa, tota siihen ovelle, ni mun mielestä, tavallaan joo, ehkä joku oppilas saattaa ottaa sen ehkä jotenkin vähä oudosti, ehkä sen takia jos ei oo tottunu siihen, mut sit mun mielest se on kans hienoa jotenki, et sä just näyttää, et sä oot niinku läsnä, et tavallaan monesti rehtoreista saattaa tai muutenkin yleisesti ihmisistä, jotka on tota korkeessa johdossa niin tulee vähän semmonen kuva, et ne on jotain tuolla kaukana ylhäällä koske- kokos niinku koskemattomissa ja jotenki, et jotenki, et vaikka mitä mä teen, niin sit he ei kuitenkaan kuuntele, et se viimenen sana on heillä, nii jotenkin se, et sä oot siin paikalla, niin se viesti jotenki, et sillain must tuntuu, et koulun oppilaille kans ja tuo semmost luottoo siihen, että tavallaan, et sä oot paikalla ja et sä kuuntelet tai jos tässä nyt oli jotain ideaa. Mun mielestä oli [hymähdys].   Kerttu: No, nyt kun me ollaan siis puhuttu siitä, et miten saatais sitä, et on kiva tulla kouluun, niin Rosa ja Anna, miks teijän mielest sit on tärkeää, et ois kiva tulla kouluun? Rosa: Meijän yhteiskunta, niin tavallaan se rakentuu nykyään vähän sillai myös aikalailla sen perusteella, et millanen koulutus sulla on ja se on nyt tehty ihan tämmöseks vakiintuneeks, että nyt pitää kans suorittaa toinen, toisen asteen koulutus ja kaikkee. Koska se on niin merkityksellisessä asemassa tavallaan se, et millanen koulutus sulla on tai millanen niinku sun yleisesti, koska se ensinnäkin, koska se on pakko ja muutenkin, koska se on niin tärkee sun hyvinvoinnille, niin sitte, se on, et jos sul ei oo kiva mennä kouluun, niin tavallaan se vaikuttaa sun mielenterveyteen, joka sit myöski vaikuttaa myös sun sosiaaliseen ja sitte myös sun omaan hyvinvointiin tietenkin. Ja sitte justiinsa, että monesti kans myös motivaatioon, et tavallaan, et jos sä et tykkää mennä kouluun, niin sitte kans sun motivaatio monesti laskee monien asioiden suhteen, ja sitte vaikka sul oiski potentiaalia, nii sitte sä et välttämättä tajua lähtee sen perään. Et sen takia se on just tosi tärkeetä, et ongelmista puhutaan ja sillai löydetään erilaisii ratkaisuja, et ei sit jouduta tämmösiin tilanteisiin, jossa koulunkäynti ei ole hauskaa.   Anna: Joo ja sitte mul tuli tämmönen ajatus mieleen, että jos koulunkäynti ei ole kivaa, nii sit siin samalla lähtee kiinnostus koulunkäyntiin. Eli sillä ei oo mitään välii ooksä läsnä siel tunnil vai et, koskas sua ei kiinnosta se asia ja sitte sä et halua olla siellä, vaikka sä oot siel läsnä. Nii silleen, että jos koulunkäynti ei oo kivaa, niin sitte, sit ei oo mitään pointtii käydä siellä, koska sä et, sä et keskity, sä et kuuntele ja sä et halua olla siellä.   Kerttu:  Ja varmaan just jos on tollanen tilanne, että vaan menee sinne kouluun, nii istuu siel tunnilla, niin eihän niitä kouluhommii varmaan ihan hirveesti tuu kotonakaan tehtyä, että sä voisit jäädä vähän sellaseen, että no, käyn nyt siellä koulussa ja istun tunnilla, en opi mitään, en tee mitään.   Rosa: Ja pahimmas tapauksessa sit johtaa siihen, että lakkaa käymästä siellä koulussa sit sen takia.   Kerttu: No, Mirjami, et onks sul jotain ajatuksia tästä, et sä oot varmaan niinku tiedät paljon asiasta ja ehkä jotain ajatuksia, et miten tää saatais korjattua, että ois kiva tulla kouluun ja et miks se on ylipäätään tärkeetä?   Mirjam Kalland: No mä jäin miettimään juuri sitä, et kun joku oppilas ei sitten tule kouluun. Niin mitä se tarkoittaa ja se on ehkä hyvä kysymys nimenomaan kysyä ja tietysti tää oppilas itse tietää kaikkein parhaiten, mut jos mä vertaan pieneen lapseen, joka menee piiloon, nii hänhän menee piiloon sen takia, et hän haluaa, että hänet löydetään. Ja vois ajatella näin, et oppilas joka ei tule kouluun, niin hän haluaa, hän tavallaan kysyy, että kuulunko mä tänne? Välittääkö kukaan? Huomaako edes kukaan, että en ole tullut? Toki syitä voi olla siis monenlaisia, siellä voi olla ihan tämmösii päivärytmiongelmia, ettei oo nukkunu riittävästi eikä jaksa tulla. Mut sekin on merkki jostakin, eli kyl mä näkisin, että jos oppilas jättää tulematta, niin se on hi- todella tärkeä viesti. Ja se voi kertoa monesta asiasta, juuri esimerkiksi siitä, et hänellä ei ole ystäviä. Tai että häntä kiusataan siellä tai hän suorastaan pelkää tulla kouluun tai hän on lakannu välittämästä tai kokee, että hänellä ei ole tulevaisuutta, et se on jotenki sammunu se kokemus siitä, et hänellä on mahdollisuuksia. Ja juuri sillon on äärimmäisen tärkeetä, että häneen kiinnitetään se huomio. Ja ruvetaan ikään kun perkaamaan sitä, et miten voitais tukea tätä oppilasta. Löytämään uudelleen sen paikkansa siellä ryhmässä, [20:49, musiikki alkaa voimistua taustalla] koska juuri nuoruusiässä ja keskilapsuudessa, niin se paikka siinä ryhmässä on niin äärimmäisen tärkee, et kokee olevansa sen kaveriporukan jäsen.   Kertoja: Kuuntelit Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastia. Tässä jaksossa keskustelemassa olivat juontajat Emmi Haapakoski ja Kerttu Saatsi Porolahden peruskoulusta. Puistopolun peruskoulusta oppilaat Rosa Kumar Saarinen ja Anna Kukova, sekä rehtori Pertti Tossavainen. Ja asiantuntijana mukana professori Mirjam Kalland. Äänessä oli myös Puistolan peruskoulun kuudennen luokan oppilaita. Keskustelu jatkuu seuraavassa jaksossa.