Peruskoulujen Strategia Podcastissa keskustellaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa.
Tässä jaksossa keskustellaan aiheista:
Mikä on parasta koulussa?
Miten koulussa voi saada kavereita?
Mitä helsinkiläisissä kouluissa tehdään, että jokaisella olisi kaveri koulussa?
Miksi on tärkeää, että on kavereita koulussa?
Keskustelemassa Porolahden peruskoulun oppilaat Emmi Haapakoski 5. lk ja Kerttu Saatsi 9. lk, Puistopolun peruskoulun 9. lk oppilaat Rosa Kumar Saarinen, Anna Kukova, rehtori Pertti Tossavainen Puistopolun peruskoulusta, asiantuntijana professori Mirjam Kalland.
Äänessä on myös Puistolan peruskoulun 6. lk ja Vartiokylän yläasteen oppilaskunnan oppilaat. Tekstien lukijat ovat Latokartanon peruskoulun ja Paloheinän ala-asteen oppilaita.
Tekstivastine:
[Musiikkia.]
Kertoja: Hei. Tässä podcastissa puhutaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastin tämänkertaisen keskustelun aiheena on hyvinvointi ja kaverit koulussa. Perusopetuksen ydintavoite on, että jokaisella oppilaalla on kavereita koulussa ja että koulussa on turvallista ja hyvä olla. Tässä jaksossa keskustellaan muun muassa aiheista, mikä on parasta koulussa, miten koulussa voi saada kavereita, mitä helsinkiläisissä kouluissa tehdään, että jokaisella olisi kaveri koulussa ja miksi on tärkeää, että on kavereita koulussa? Siirrytään keskusteluun.
Kerttu: Hei, me olemme Kerttu -
Emmi: - ja Emmi.
Kerttu: Meidän kanssa juttelemassa on Puistopolun peruskoulussa Rosa.
Rosa: Moi!
Kerttu: Ja anna.
Anna: Hellou!
Kerttu: Sekä rehtori Pertti Tossavainen.
Pertti Tossavainen: Terve!
Kerttu: Ja asiantuntijana professori Mirjam Kalland.
Mirjam Kalland: Moi!
Kerttu: Tervetuloa!
Kerttu: Puistolan peruskoulun kuudennen luokan oppilailta kysyttiin viime keväänä, mikä on parasta koulussa. Suurimman osan mielestä koulussa parasta on kaverit. Miten koulussa voi saada kavereita Rosa ja Anna?
Rosa: Ensimmäinen mun mielestä tärkein ja myös monesti myös vaikein asia on se, että sä vaan laitat ittes sinne ulos, et sä vaan tavallaan, monesti auttaa, että esimerkiks, että vaikka yrität olla vaikka lähestyttävä, esimerkiks vaikka hymyilet, otat kontaktii muihi ihmisii, eli sit sä tavallaa osotat sen kautta ihmisille, että sä oot ystävällinen ja sä oot valmis sosiaaliseen kanssakäyntiin. Tai ylipäätänsä se, että menet ulos ja meet tutustumaan ihmisiin ja sillai, siitä monesti lähtee sitte ystävyydet kukkimaan ja aina sitä ei tietenkään tapahdu, mutta se on aina tosi tärkee yrittää ja vaikka ei tarvi olla parhaita kavereita, mut kuitenki se, et kerranku on menny juttelemaa jolleki henkilölle, ni siin kuitenki jää semmonen, et voi tulevaisuudessakin esimerkiksi jutella näille samoille ihmisille.
Ja koskaan ei tiedä, et mun mielest, et se on, se on, se tärkein asia on se, että vaan kerää sen rohkeuden, et menee sinne oikeesti juttelemaan ihmisille. Ja sitte taas, sitte taas toinen tosiaan, että voi vaan näyttää lähestyttävältä ja odottaa, et joku ekstrovertti adoptoi sut, että se on toinen vaihtoehto, mutta ensimmäinen vaihtoehto on yleensä toimivin.
Anna: Joo ja sit mun mielestä pitää poistaa kaikki ennakkoluulot muista ihmisistä, koska yleensä ihmiset, tää on semmonen or-if thinking, et yleensä ajatellaan liian paljon. Älä, niinku ei kannata ajatella liian paljon vaan meet vaan jonkun luokse ja sitte sanot moi ja jos se toine on ilkee tai ei vastaa takasin, ni sitte voi voi, kokeilet seuraavaa, et tommoset ennakkoluulot, ne on niin tarpeettomia ihmissuhteissa.
Kerttu: Nimenomaan.
Rosa: Koskaan ei tiedä mitä siellä ihmisen, ihmisel oikeesti on meneillään, että saattaa näyttää vaikka jotenki uhmakkaalta, mutta tosi- todellisuudessa voiki olla erittäin mukava ihminen.
Emmi: Pertti, mitä helsinkiläisessä koulussa tehdään, et jokaisella ois kaveri koulussa?
Pertti Tossavainen: No, tehdään monia asioita, mutta ehkä semmonen yks asia on hyvä pitää mielessä, totta kai koulussa on tosi tärkeää, että opitaan uusia tietoja, taitoja. Mutta sitten nää tunne- ja vuorovaikutustaidot, se et miten toimitaan erilaisten ihmisten kanssa, se on kans semmonen taito mitä pitää harjotella ja Helsingissä koulussa, myös meidän koulussa, Puistolan peruskoulussa harjotellaan näitä taitoja. Alakoulussa meillä on KiVa-tunnit ja yläkoulussa meidän, Meidän ryhmätunnit. Ja opettaja sitten säännöllisesti tapaa ryhmänsä oppilaat tämän KiVa-kouluttajan, Meidän ryhmä -juttujen kanssa, teemojen kanssa. Harjotellaa vaikkapa siitä, et mitä vaikkapa hyvä kaveruus tai mitä ei ole hyvä kaveruus. Harjoitellaan monia muitakin asioita ja tällä tavalla sitten pikkuhiljaa nää asiat välittyy siel koulun arjessa.
Ja se mitä Rosa ja Anna sanoo on tosi tärkeää, et jokainen yksilö vaikuttaa itse myös tosi paljon siitä, siihen, että minkälainen hänellä itsellään on olla koulussa, ja myöskin minkälaista muilla olla koulussa, että ystävällisyys, hymy, kaikki nämä asiat, ne ei maksa mitään ja kaikkien ei todellakaan tarvi olla bestiksiä koulussa, se on ihan ymmärrettävää. Mutta tavote on se, että jokainen pystyy työskentelemään jokaisen kanssa tunneilla ja sit kun tapahtuu kohta ne välitunneilla, nii voi aina moikata tai hymähtää tai ainakaan ei tarvitse irvistää.
Mirjam Kalland: Mä oon miettiny sitä, että juuri tässä jos ajatellaan, et vaikka tulee uus oppilas kouluun ja hän miettii, et löytyykö jotain kavereita, niin yks mahdollisuus, jos ajattelee hänen näkökulmastaan, et hän katsoo, et onks täs joku toinen, joka on yksinäinen ja lähestyy sitä toista, joka on yksinäinen ja sanoo, et moi, et mä oon se ja se.
Mut toinen, mä tykkäsin tosi paljon ku sä sanoit adoptoida, niin toinen mahdollisuus, jota voitais ehkä viljellä vielä enemmän kouluissa on se, että jos onkin vaikka joku kiva kaveriporukka jossa on kolme tai neljä tai viis, niin katsotaan, et onks tässä joku, joka tarvitsee tulla adoptoiduksi. Eli sellanen ihan aktiivinen haku päällä, että tos näyttäis olevan joku, joka on yksinäinen tai että miettii juuri, että jos joku ihan uus oppilas tulee kouluun, et miten häntä otetaan vastaan ja kenen porukkaan hän pääsee. Et ollaan ikään kun tietoisia siitä, että yksinäisyys on todella vaikea asia kaikille ihmisille, mut erityisesti lapsille ja nuorille, ja joskus voi olla liian iso tehtävä sille yksinäiselle, ikään kun purkaa se tilanne. Et on tosi tärkeetä, et on kaveriporukoita, jotka ovat valmiita ikään kuin avaamaan sen ringin ja ottamaan jonkun vielä sinne. Mä tykkäsin tosi paljon tosta ajatuksesta.
Pertti Tossavainen: Ja tohon liittyen vielä, että mitä kouluissa tehdään, niin toki sitten on erilaisia ryhmäytymistilanteita, harjotuksia, tuokioita, aina kun alkaa koulu. Ja sitä ei todellakaa tehdä pelkästään ekalla luokalla ja seiskaluokalla, kun tulee alakoulult tai yläkoulusta, pitää tehdä joka vuosi. Ja sitten kouluun tulee myös uusia oppilaita, kesken lukuvuotta. Niin sillon täytyy miettiä aina sit myös aika tarkkaan se asia, että mille luokalle tämä uusi oppilas sijotetaan tai mille luokalle hän pääsee. Sijottaminen kuulostaa hirveeltä sanalta, että sijoitetaan ku johonki tehtaaseen, johonki lokeroon. Mut kuitenkin, että se, ettäs tää luokan ilmapiiri ja nää kaverisuhteet on semmosia, et siellä on hyvät onnistumisen edellytykset ja aika usein sitten opettaja antaa tehtävän jollekulle oppilaitte oppilaille, että olkaa nyt tämän uuden oppilaan kanssa tekemisissä välitunneil ja näyttäkää vaikkapa missä löytyy lokerot ja muuta tällasta näin. Totta kai on tosi tärkeetä, että nuorelta itseltään ja hänen vanhemmiltaan tulee palautetta kouluis, että mikä toimii ja yhtä hyvin myös mikä ei toimi. Et sitä yhdessä sit välttämättä opettaa ja tai opettajat ei voi aina heti itse keksiä/kekata, mikä on se paras tapa toimia.
Rosa: Mulla ois tähän ehkä tavallaa, et mä en tiedä mistä mä tän repäsin, mut mulla on ollu itellä tämmöne tavallaan sanoma, et esimerkiks vaikka, välillä vaikka jos ulkona sataa tai jotain ni ei oikeasti motivaatiota mennä esimerkiks vaikka lenkille. Mut sitte tavallaan siinä se sanoma on sillai, et tavallaan, et päämääränä ei pitäs olla tai tavotteena ei pitäs olla se, et pääsee sen lenkin loppuun, vaan tavoitteena pitäs olla se, että pääsee sinne lenkille. Mun mielestä tää on sama, pätee myös ystävyyssuhteissa, et tavallaan se vaikein osuus on sen jään rikkominen, eli tavallaan se, että uskalletaan mennä sinne ja jutella ja se on monesti kans molemminpuolista, et mitä mä monesti huomaan, et vaikka jos vaikka uus oppilas tulee kouluun, niin siinä kohtaa todennäköisesti on syntyny jo tämmösii kaveripiireitä, jotka voi olla jopa tosi tiiviitä. Se on vaikeeta sit tavallaa ystävystyä ja päästä tavallaan samalle level'ille heidän kanssaan.
Ja sit siinä vaikka uus oppilaski oiski semmonen valmis toimimaan ja olemaan ystävä, niin sitten monesti näis kaveripiireissä, niin tavallaan saatetaan myös ehkä pelätä tai vierastaa sitä ja tavallaan mun mielest se on hyvä tavallaan, et miten kouluis alusta alkaen ollaan nyt ruvettu opettamaan myös sitä tavallaan kaverisuhteiden, tavallaan eri puolia ja sit, must tuntuu, et monesti yleensä keskitytään nimenomaan, tavallaan siihen, että se voi, sen uuden henkilön pitäs mennä sinne ja jutella, mut sit monesti se on myös sillai tai melkein aina se on sillai, et enemmänkin niide vanhojen ihmisten pitäs myös ottaa aluks sitä kontaktia, koska he tuntee sen ympäristön jo.
Kerttu: Ja tosta jään rikkomisesta mä mietin sitä, että käytävällä, vaik välitunnilla ku on näit tiiviimpiä porukoita ja sit vaik siin ihan vieressäki voi istua joku henkilö, jolla ei ookkaan kavereita, niin kaikki tällänen välitunnilla tapahtuva tukioppilastoiminta, että tukarioppilaat kulkee siellä käytävillä. Niin ihan vaan seki, et ne niinku tukioppilas tulee siihen viereen ja alkaa ihan vaan puhua jostain, niin sekin saattaa saada aikaan keskustelua, että yksinäisen oppilaan ja tän tiiviin ryhmän välillä, ja mistä sitte sitä tietää jos sieltä löytyykin ihan uusia kavereita. Ja opettajat voi myös tehä tätä samaa, eli opettaja voi vaan kulkee käytävällä ja alkaa puhua oppilaille, niin se voi auttaa tosi paljon, ihan vaan seki, et sanoo, että moi, miten on päivä mennyt. Ja siin menee viis sekuntia kun sen tekee.
Pertti Tossavainen: Tosi tärkee huomio, mitä Kerttu sanoit, että asia, siinä on sellasii asioita mitä koulussa rakennetasolla voidaan tehdä, jotka edistää tätä asiaa, että on nää tämmöset tunnit, jolla saa harjotella tunnevuorotustaitoa, mitä puhuin jo aikasemminkin.
Sitten meidän koulussa Puistolan peruskoulussa tää kuukausityöpari -järjestelmä, tarkoittaa sitä sitten, että yläkoulun osalta tai yläkoulussa korjaan, /luokanvalvoja määrittää vaikkapa niin, että Matti ja Maija ovat vaikkapa marraskuussa kuukausipareja, jollon useimmilla tunneilla Matti ja Maija yhdessä tekevät asiat ja istuvat vierekkäin. Ja seuraavil tunneil sitte vaikka Maijan sit vaikkapa Ahmedin kanssa ja niin poispäin, joulukuussa. Ja tätä kaut sit, kun puhutaan kolmesta vuodesta, niin jokainen oppilas on sitten keskimääräisesti nyt ainaki kuukauden verran työskennellyt yhden oppilaan kanssa. Enem- selkeästi enemmän ja välttämättä ei synny mitään ystävyyssuhteita tai kaveruussuhteita, mut kuitenkin, että tulee se taito, miten sitten harjotel- ollaan yhdessä ja tehdä yhdessä asioita.
Kerttu: No, tää kaikki vaiva, miten me sit nähään näiden kaveriasioiden eteen, niin miks se on tärkeetä, et miks se on niin tärkee asia, et jokasella ois niit kavereit siel koulussa?
Mirjam Kalland: No, se on kyllä ihan keskeinen asia, joka auttaa viihtymään ja suojaa monella tapaa, sillonkin kun on kotona ongelmia, jos on hyviä kavereita, niin se on todellakin kehitystä suojaava tekijä. Eli koko ihmiselämässä ja ihmisen elämänkaaren aikana niin se, että on ystävyyssuhteita, on todella, todella tärkeetä ja etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa, et niit pystyy sillon muodostamaan.
Tutkitusti se on oikeestaan vähän hankalampaa sitten myöhemmin. Eli jos ei koulussa saa näitä ystäviä ja kaverisuhteita. Ja kaikkien ei tosiaan tarvitse olla bestiksiä. Vaan se, että saa niitä porukoita, jonka kanssa voi tehdä asioita ja keskustella ja vaikka harrastaa jotakin, niin ne on tosi tärkeitä ja ne muodostuu, saattaa muodostua siis elinikäisiksi ystävyyssuhteiksi ja sillä tavalla toimii terveyttä edistävänä. Se kuulostaa hassulta, mut näin se vaan on. Niin koko elämän läpi ja sitte toisaalta just yksinäisyys on yks vaikeimpia asioita kohdata, koska ihminen on sosiaalinen. Hän haluaa kuulua johonki porukkaan, se on semmonen perus olettamus meillä. Nyt meillä pitää olla joku, jonka kanssa me kuulutaan yhtee.
Pertti Tossavainen: Tähän liittyen sitten myös semmonen asia, että kun puhutaan kiusaamisen tai huonon käytöksen eri muodoista, niin yks kiusaamisen kaiken ikävämpiä muotoja on poissulkeminen, että suljetaan pois ryhmästä. Ja niitten asioiden selvittely aina ei ole niin helppoa ja siinä voi olla monia syitä. Minkä takia joku ryhmä haluaa sulkea jonkun oppilaan pois ryhmästä ja se voi, ja se on tosi ikävää ja sellasta tapahtuu valitettavasti, mut sit se onkin tärkeetä, et sit tota se tulis tietoon, että joku oppilas itse tai kodin tota aikuiset tai opettajat huomaan sen ja sit aletaan miettimään, miten sitä asian kanssa edetään ja saadaan ratkottua niitä asioita.
Mirjam Kalland: On ehkä myös hyvä tiedostaa, että myös tämmöset taloudelliset asiat voivat vaikuttaa, eli kaikilla ei oo varaa mennä vaikkapa jonneki elokuviin koulun jälkeen ja näin. Ja sillä tavalla on ehkä hyvä myös miettiä sellasia toimintoja tai semmost tekemistä, joka ei maksa mitään niin, että kaikki pysyvät mukana. Eli se on myös hyvin tärkeää, että koska on havaittu sitä, että tämmönenkin asia voi vaikuttaa mahdollisuuksiin osallistua.
Pertti Tossavainen: Mut mä itse, kun Vuosaari on kansainvälinen kaupunginosa, missä meidän koulu on, niin olen huomannu semmosta asiaa, että kun nuoret muodostaa ystävyys/kaveruussuhteita, niin pääsääntöisesti he eivät mieti sitä, että mikä on jonkun oppilaan äidinkieli tai ihonväri, että ihan muut asiat tota vaikuttaisi. Että enemmän aikuiset miettii tämmösiä asioita valitettavasti. Mut nuoret ei, heille pääsäntösesti merkkaa ihan muut asiat, miten he ystävystyy ja kaveeraa ja on kavereita niin kuin muitten kanssa. Ja se on tosi upeaa ja siinä mun mielestä aik- meillä aikuisilla ois paljon opittavaa nuorista. Et me aikuiset usein, mun mielestä ihan liikaa nähdään tämmösiä esteitä ja uhkakuvia ja tällästä näin ja sitä kautta kun usein sanotaa, että aikuisten tehtävä antaa mallia, kasvattaa nuoria, niin tässä tapaukses mä oon sitä mieltä, et meillä aikuisilla on syytä katsoa nuoria, oppia heiltä parempia tapoja toimia muitten ihmisten kanssa. Ja aikuisillekin sitten avartas varmasti aika paljon, että ei ole aina niitten vanhojen bestisten kanssa tekemisissä, vaan ihan muittenkin kanssa.
Rosa: Nii, oppiihan voi kaikilta.
Pertti Tossavainen: Kyllä.
Rosa: Ja sitte, mä oisin kans maininnut tästä, et kans, kaverit kans muodostaa semmosen tukiverkoston myös koulunkäynnissä sillai, et sä voit luottaa heihin ja sitte jotenki, et he voivat keventää sitä koulunkäynnin taakkaa. Ja sit se, ne voi olla iha yksinkertaisia asioita esimerkiksi, että voi vaikka kysyä vaik läksyihin apua tai voi vaikka kysyä jotain, vaikka kokeisiin liittyvää esimerkiks, et jotenki kuten sä sanoit, että me ihmiset ollaan sosiaalisia ja me tarvitaan sitä kanssakäyntiä, et me voidaan hyvin. Eikö sillai, jos meilt puuttuu se semmonen, nii sitte tavallaan sitte, niinku sanoit, niin sitte se johtaa mitä todennäkösemmin niin yksinäisyyteen ja sit siitä taas vaikka ties mihin.
Anna: Joo ja sit ku kouluhan on aika keskeinen asia nuoren elämässä. Nii, mun mielestä on just tosi tärkeetä, et niist aukoist voi puhua. Mut just myös niist hyvistä asioista voi puhua, että esim. jos koulussa oli joku hauska tilanne, tehtiin jotain hauskaa, niin sitte vähän jakaa kokemuksia sitte siin välitunnilla tai vapaa-ajalla, et oo joo, tää oli tosi hauskaa sil bilsan tunnil tai tää oli tosi hauskaa hissan tunnel. Nii mun mielest sekin ois tosi tärkeetä, koska niin, koska koulu on aika keskeinen asia ja -
Kerttu: Ja mulle tuli tos mitä sä Rosa just sanoit, että jos on niit kavereit siel vaik ihan omassa luokassa tai ees sellasia hyvänpäivän tuttuja. Niin se myös madaltaa sitä kynnystä kysyä muilta oppilailta apua vaikka läksyissä. Et laittaa illalla viestii, et hei, sait sä tota historian läksyä tehtyä, et miten sä ajattelit tän asian ja koska usein just oppilaat ehkä oppii paremmin toisiltaan, ja se voi jäädä paremmi mieleen, niin tietenkin sitä apua on helpompi kysyä, jos on ees joskus moikannu käytävällä.
Rosa: Jep, toi on niin totta. Ja sitte kans tota lisäisin vielä, et faktahan on se, että kaksi on tota voimakkaampi kuin yksi ja sillai, tota esimerkiks justiinsa ku kouluympäristö, niin se voi muodostuu tosi monesta eri asiasta ja siinä on tosi paljon näit hyviä puolia, mistä sä puhuit. Mut sitte on myös, siellä on myös ne huonot puolensa ja valitettavasti joskus huonoja puolia voi olla, esimerkiksi koulukiusaaminen ja se on mulle ihan täysin eri asia kohdata koulukiusaamista yksin, kuin taas sitte semmosten ystävien kanssa, jotka voi sit puolustaa sua.
Pertti Tossavainen: Tohon liittyen voi ajatella ihan näinkin, mitä mä joskus oon oppilail sanoo, että kun sät olet ystävällinen ja teet hyvää, sä toki autat sitä toista osapuolta, mutta autat samalla itseäsi, et se on semmonen, ku semmonen tapahtuma olemalla itse aktiivinen niin edesauttaa myös sitä, että muut on aktiivisia sun suhteen, mut sit siinä on se asia, että tietysti koulun aikuisilla tässä on iso rooli ja vastuu ja tehtävä siinä sitte, et näyttää, mallintaa hyvää esimerkkiä ystävällisyydestä ja kunnioittavasta käytöksestä ja siitä. Ja se mitä tossa aikaisemmin joku teistä sano, että vaikka kouluaikuisilla välillä on kiire ja usein on kiire. Niin se, että vaikkapa kymmenen sekuntia puhuu, vaikka jonkun oppilaan kanssa käytävällä, se voi olla sit sille, se ei vie paljoa aikaa, että moikkaa ja kysyy, että miten päivä meni tai mikä on seuraava tunti.
Rosa: Että sillä yhellä moikkauksella voi olla tosi suuri arvo.
Mirjam Kalland: Toi on ihan totta. Eli se voi jäädä jopa elinikäisesti mieleen, kun joku on ollu yllättävällä tavalla ystävällinen jossain oikeassa kohdassa. Mä vielä sanoisin siitä ku sä sanoit juuri sitä, että kun on ystävällinen toiselle, niin se tekee tavallaan hyvää myös itselle. Ja joten näissä kiusaamisasioissa on hyvä muistaa myös se, että kun vahingoittaa toista, niin vahingoittaa aina myös itseään. Ja itse asiassa se koko ryhmä kärsii siitä, ja senki takia se on niin äärimmäisen tärkeetä puuttua siihen, koska kukaan ei voi hyvin ryhmässä, jossa tämmöstä tapahtuu. Ja erittäin tärkeiksi on noussu just se, mistä sinä Rosa puhuit, että ystävien merkitys siinä, et tiedetään että kaikkein tehokkain puuttuminen on se, että ystävä puuttuu eli vertainen puuttuu siihen ja sanoo, et lopeta toi ja niin poispäin. Niin sillon se ei oo enää palkitsevaa jatkaa. Ja siinä mielessä kaikkien tehtävä koulussa on todella huolehtia siitä, [20:37, musiikki vahvistuu taustalla] et sellasta ei tapahdu tai että jos ja kun tapahtuu, niin siihen puututaan tosi napakasti ja nopeasti.
Pertti Tossavainen: Tää on tosi tärkee, mitä sanoit, tää kiusaaminen on itse asiassa ryhmäilmiö.
Kertoja: Kuuntelit Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastia. Tässä jaksossa keskustelemassa olivat juontajat Emmi Haapakoski ja Kerttu Saatsi Porolahden peruskoulusta. Puistopolun peruskoulusta oppilaat Rosa Kumar Saarinen ja Anna Kukova, sekä rehtori Pertti Tossavainen. Ja asiantuntijana mukana professori Mirjam Kalland. Äänessä oli myös Puistolan peruskoulun kuudennen luokan oppilaita. Keskustelu jatkuu seuraavassa jaksossa.
