podcast
04 - Hyvinvointi - Mitä voisi muuttaa, että olisi kivaa koulussa?
spinner
04 - Hyvinvointi - Mitä voisi muuttaa, että olisi kivaa koulussa?
18 min
|
Kuunneltavissa toistaiseksi
|
Julkaistu
27.03.2024

Peruskoulujen Strategia Podcastissa keskustellaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa.

Tässä jaksossa keskustellaan aiheista:
Mitä koulut voisivat tehdä toisin, jotta oppilailla olisi kivaa ja turvallista joka päivä? 
Mitä opettajat ja koulun aikuiset voi tehdä, että jokaisella olisi joka päivä kivaa koulussa?  

Keskustelemassa Porolahden peruskoulun oppilaat Emmi Haapakoski 5. lk ja Kerttu Saatsi 9. lk, Puistopolun peruskoulun 9. lk oppilaat Rosa Kumar Saarinen, Anna Kukova, rehtori Pertti Tossavainen Puistopolun peruskoulusta, asiantuntijana professori Mirjam Kalland.
Äänessä on myös Puistolan peruskoulun 6. lk ja Vartiokylän yläasteen oppilaskunnan oppilaat. Tekstien lukijat ovat Latokartanon peruskoulun ja Paloheinän ala-asteen oppilaita.


Tekstivastine:

[Musiikkia.]

 

Kertoja: Hei. Tässä podcastissa puhutaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastin tämänkertaisen keskustelun aiheena on hyvinvointi ja kaverit koulussa. Perusopetuksen ydintavoite on, että jokaisella oppilaalla on kavereita koulussa ja että koulussa on turvallista ja hyvä olla. Tässä jaksossa keskustellaan muun muassa aiheista, mitä koulut voisivat tehdä toisin, jotta oppilailla olisi kivaa ja turvallista joka päivä? Mitä opettajat ja koulun aikuiset voi tehdä, että jokaisella olisi joka päivä kivaa koulussa? Siirrytään keskusteluun.

 

Kerttu: Hei, me olemme Kerttu -

 

Emmi: - ja Emmi.

 

Kerttu: Meidän kanssa juttelemassa on Puistopolun peruskoulussa Rosa.

 

Rosa: Moi!

 

Kerttu: Ja anna.

 

Anna: Hellou!

 

Kerttu: Sekä rehtori Pertti Tossavainen.

 

Pertti Tossavainen: Terve!

 

Kerttu: Ja asiantuntijana professori Mirjam Kalland.

 

Mirjam Kalland: Moi!

 

Kerttu: Tervetuloa!

 

Emmi:  Vartiokylän yläasteen oppilailta kysyttiin viime keväänä, mitä koulut voisivat tehdä toisin, jotta oppilaalla olisi kivaa ja turvallista joka päivä?

 

Yläasteen oppilas 1: Kovemmat rangaistukset vääristä teoista.

 

Yläasteen oppilas 2: Kiusaajille oikeasti vakavat seuraukset.

 

Yläasteen oppilas 1: Puuttua kiusaamiseen. Opettajille enemmän valtaa antaa rangaistuksia. Pelkät Wilma-merkinnät eivät lopeta kiusaamista.

 

Yläasteen oppilas 2:  Opet olisi rennompia, eikä aina niin kireitä.

 

Yläasteen oppilas 1: Opettajat olisivat mukavampia oppilaille.

 

Yläasteen oppilas 2: Opettajille positiivisempi asenne.

 

Yläasteen oppilas 1: Opettajille enemmän huumoria.

 

Yläasteen oppilas 2: Ei vallan väärinkäyttöä. Esimerkiksi opettaja itse myöhässä ja sitten merkitsee oppilaiden myöhästymisiä.

 

Yläasteen oppilas 1: Enemmän ymmärrystä oppilaita kohtaan. Jokainen yksilö ja jokaisella on elämä koulupäivän jälkeen.

 

Yläasteen oppilas 2: Opettajien ennakkoluulot tuntuvat pahalta, jos joskus on tehnyt jotain, niin aina epäillään sen jälkeen.

 

Yläasteen oppilas 1: Opettaja pystyy myöntämään olevansa väärässä.

 

Kerttu: No mitä ajatuksia teille tuli mieleen näistä kommenteista?

 

Rosa: Mä ite heti kun mä kuulin noi, ni mä koen, et ne on tosi keskeisiä ja ne on mitä oppilaiden silmissä tulee tosi paljon esille ja niistä keskustellaan tosi paljon, et jotenki must tuntuu, me ollaan puhuttu täst joskus Pertin kanssa, ja se on, mitä tuli, on tullu ilmi, et monesti oppilaat aattelee, et se on oppilaat VS opettaja, mut todellisuudessa se on me kaikki VS sitte ne ongelmat, mitä esiintyy. Mun mielest se oli tosi tärkeä pointti ja tota näissäkin, niin tavallaa mun mielest tavallaan unohetaan, et me ollaan kuitenki kaikki tavallaan samassa veneessä. Ja et sillai loppuje lopuks se tavote meillä kaikilla on kuitenkin sama, eli semmonen optimaalinen kouluympäristö, jossa kaikki voi hyvin ja sillai se on tosi tärkeetä, että me kaikki kuitenkin panostetaan siihen ja sillai myös otetaan semmost kritiikkiä kans sillai avoinmielisesti vastaan.

 

Anna: Ja sitte mä oon ite huomannu, et tommone opettaja VS oppilas -asetelma usein syntyy säännöistä, ku ongelmana on se, että ne säännöt, ne on kaikille yhteisiä. Ja vaikka opettaja ei välttämät haluis noudattaa niit sääntöjä, nii opettajalla on tietty velvollisuus noudattaa niit sääntöjä sitte. Usein oppilaat ei ymmärrä sitä, et ne koulun yhteiset säännöt, ne on nimenomaan yhteisiä. Et ne on opettajille, oppilaille, no ei nyt siivoojille, mut [3:37 naurahdus] kaikille henkilökunnalle ja sitte, ja sit ku oppilaat ei ymmärrä sitä, niin sit se just laittaa oppilaat ja opettajat semmoseen vastakkaiseen asetelmaan, jossa oppilaat vihaa opettajia ja opettajat on ärsyyntyneitä, ja sitte tulee tommone negatiivinen ilmapiiri. Mikä on täysin turha.

 

Kerttu: Ja se, mitä mä tästä huomasin näist kommenteista oli se, et nä oli tietyl tapaa vähän ristiriitasiaki yleisesti ajatellen, eli yhessä kohtaa sanotaan, että pitäs antaa kovempia rangaistuksia ja sitten seuraavassa ollaan sitä mieltä, et opettajan pitäs olla rennompia. Niin ehkä tässä huomataan se, että siihen kiusaamiseen ei tosiaan auta ne Wilma-merkinnät, vaan joskus ihan pelkkä seki, et jos opettaja näkee, että vaikka jotain oppilasta tönitään käytävällä tai jotain tällasta, niin ihan vaan se, et menee järkevästi väliin ja kysyy, et mihin sä yrität päästä tällä. Niin yleensä ei ehkä saa vastausta siihen, koska siinä ei ole mitään suurempaa tavoitetta ja ihan vaan, että kunhan nyt tönin. Niin se voi lopettaa sen siinä kohtaa ja sitten ehkä seuraaval kertaa kun tää tilanne olis syntymässä, niin oppilaalle tulee mieleen, et no miks mä tätä nyt teen, ja tietenkään näin pienet asiat ei ratkase kaikkia kiusaamista. Mut tää on ihan ehkä hyvä ennaltaehkäsymenetelmä.

 

Ja niiden Wilma-merkintöjenkään tarkotus ei varmasti oo tietyl tapaa rankaista sitä oppilasta, vaan ehkä ilmottaa, että näin on tapahtunut ja että jatkossa vaikka toisetkin opettajat näkee sielt Wilmasta, ja jos tulee tällanen tila, toistuu niin osaa puuttua siihen ehkä hieman eri tavalla.

 

Rosa: Must tuntuu, teil oli molemmilla tosi hyvii pointteja, mut mä oon yhestä asiast eri mieltä, et mun mielest siivoojienki pitää noudattaa niit yhteisiä  tota juttuja, koska tavallaa -

 

Anna: Puhelinparkki.

 

[5:28, naurua.]

Rosa: No, mutta tarkotan siis - [naurahtelua]. Ei opettajatkaan laita niiden puhelinta puhelinparkkiin, mut sillai, jos se siivooja lähtee siellä käytävillä heittelemään niitä, tota mitä näitä saippuavesiä ja muuta, ni ei siitä mitään hyvää sinne, mutta noista rangaistuksista.

 

Nii pitäis miettiä enemmän, tietenki oppilaskohtasesti niin tavallaan, et miten sais sen viestin tuotua sille oppilaalle. Et se mitä hän tekee, että se ei oo oikein. Et se rangaistus, mikä se nyt onkaan, nii se ois semmonen, joka oikeesti kertoo, et on, et miten voi olla parempi ihminen tai sillai, et miten tota voi löytää oikeesti terveellisiä ratkaisuja, esimerkiks vaikka vihan purkamiseen. Et mulla on ollu esimerkiksi pienenä vaikka semmosia, että on vaikka ruutuaika, että saan pelata videopelejä tai muita pelejä padillä, vaikka puoli tuntia. Se on tuntunu hirveän epäreilulta. On tehny mieli pelata vaikka tunti, ja sit se on ollu ihan niinku, siitä on tullu kunnon kinasteluita ja muita, et miks mä en saa pelata pidempää ja näin ja näin, mut todellisuus on se, et tavallaan kukaan ei näit sääntöjä huvikseen sinne laita, ihan vaan, et se ois hauskaa tai ihan vaan kiusatakseen muita ihmisiä. Vaan todellisuushan on se, että ne säännöt, ne on asetettu sillai yhteiseks hyväks, jotta sit, et meillä kaikilla voi olla hauskaa. Ja sillai tai sitte ei välttämättä sen tavoitteen ei myös tarvii olla hauskanpito, vaan yleisesti vaan se, että me voidaan hyvin.

 

Se on myös tärkee, et sen sijaan, et vaa isketään sääntöjä ja sitte tavallaan sanotaan, että piste. Niin, hyvä on kertoo, että miksi näitä sääntöjä on laitettu ja sitte tavallaan, et mitä näiden sääntöjen avulla tavallaan halutaan saavuttaa, et mun mielestä se on tärkeet, et se viesti tuodaan niille oppilaille. Ja tietenki on myös, voi on, voi olla semmosii tilanteita, jossa ne säännöt sitte onki epäoikeudenmukasii oppilaita  kohtaan, ja sitte vaikka aikuset on (-) [7:32] kokenu ne itse. Niinku hyviks, mutta sit todellisuudessa ne ei välttämättä ookkaa, nii siinä tilanteessa on myös tosi tärkeetä, et kuunnellaan sit mitä me aiemmin puhuttiin, et kuunnellaan niitä nuoria. Et kuullaan heidän mielipiteet asiaan liittyen ja sit, et ollaan valmiita tekemään kompromisseja tai etsimään muita vaihtoehtosii ratkaisuja, jotka sitte tois meijät kaikki sit siihen meijän päämäärään, mut sitte vaan toisella tapaa.

 

Pertti Tossavainen:  Jokaisessa yhteisössä on arvoja, kouluissa myös on arvoja. Jotka on tosi tärkeetä, vaikkapa ystävällisyys tai oikeudenmukaisuus tai tasapuolisuus ja niin poispäin, sit on tämmösiä sääntöjä, normia, jotka suojaavat näitä arvoja. Ja on yhdessä hyvä, niinku totta kai koulua niinkun lainsäädäntö, opetussuunnitelma määrittelee  niit, ne koulun arvot. Ja osin myös normit, että miten niitä on, mut jokaisessa koulussa kuitenkin on liikkumavaraa siinä vähän, että minkälaisia ne säännöt sitten on, toki lain rajoissa. Ja se on mun mielestä hirmu olennaista, että yhdessä pohditaan niitä asioita henkilökunnan, huoltajien ja ennen kaikkea oppe- (-) [8:40] kans, meitä on yhdessä niitä asioita ja sillä tavalla, sit ne koulujärjestelyt aina aika ajoin uudistetaan ja ajanmukaistetaan, ja toki nopeestikin voidaan reagoida, mut kuitenki, et se on aina hyvä, että kaikki nää kolme osapuolta pääsee sanomaan näkemyksensä.

Rosa: Kysymyksenä sulle Pertti, niin tota, mitä sä teet semmosessa tilanteessa, esimerkiks jos vaikka vanhempi ei suostu puhumaan siinä puhelimessa tai ei ole vaikka aikaa tai ei vastaa puhelimeen? Tai ylipäätänsä jotenki, et on välinpitämätön?

 

Pertti Tossavainen: No tuota, sellastaki sattuu joskus, on aika harvinaista. Useimmat huoltajat, jos tota hänen lapsi soittaa kesken koulupäivän ajattelee, et se on joku tärkeä asia, niinku se onki sitte jos soittaa. Ja useimpien kanssa menee ihan ookoo. Joskus saattaa ku sanoo et tota noin, että niin, että mulla on palaveri, tehkää työnne, ynnä muuta ja sillon mä yleensä pyrin sopimaan seuraavan palaverin naamatusten tän huoltajan kans käydään asioista läpi. Useimpien kanssa, siis jos ajatellaan vaikkapa prosenttilukuja, niin ehkä semmonen 90-prosenttia on tämmösiä onnistuneita, niinkun keskustelee aina muuta ja kymmenen prosentin kanssa se onnistuminen, mun näkökulmasta, ehkä ei (-) [09:49] onnistu, mutta saattaa, et se huoltajan näkökulmasta on onnistunu sen kymmenen prosentin kanssa.

 

Sit täytyy yhdessä käydä seuraava keskustelu tavalla tai toisella, et mietitäät, ja useimmiten löytyy tämmönen yhtenen näkemys, tota noin sitten ja ehkä semmonen viisaus, mitä olen oppinut ihmisenä ja erityisesti rehtorina, ettei kannata provosoitua, jos provosoidaan sillain, että vaan kuunnellaan ihan rauhassa ja aina voi sanoa sillä tavalla, että se ei maksa mitään. Et mä olen tosi pahoillani, et sä oot kokenu mielipahaa tästä asiasta. Ja, että mikä sun mielestä tässä on menny pieleen, jos huoltaja kokee vaikkapa, et hänen lastaan on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti tai  muuta. Ja, että useimmiten tämmönen vuoropuhelu/dialogi onnistuu, kun haluaa itse siinä tehdä parhaansa. Nyt en tiä Rosa vastasinko ollenkaan sun kysymykseen millään tavalla?

 

Rosa: Kyl sä vastasit.

 

Kerttu: No, entä Mirjami, mitä sä ajattelet näistä asioista sitten?

 

Mirjam Kalland: No minusta se mikä on noussu hirveen hyvin esille on, että koulu on yhteisö ja yhteisö perustuu arvoihin, ja sitten ne säännöt luodaan ikään kun arvojen perusteella, et ne heijastaa ne toimintatavat ja arvot mitä siellä on. Ja se koskee ihan kaikkia, ja mun mielest nää havainnot, mitä tuli esille, et miten opettajat saattaa tehdä näin tai noin, niin ne kertoo siitä, et nämä opettajat eivät nyt noudata arvoja tai että eivät ehkä ole ymmärtäneet kaikilta osin, että nää toimintatavat ja vuorovaikutuskulttuuri koskee tietysti ihan kaikkia siinä koulussa.

 

Sitte jos ajatellaan just näit ongelmia ja esimerkiksi joku kiusaaja ja ruvetaan perehtymään hänen elämäänsä tarkemmin, niin voi tietysti juuri paljastua sellasta, et hän ei itse voi kovin hyvin tai hänellä itsellään ei ole hyviä ystäviä. Se auttaa ymmärtämään, mut se ei tarkota ymmärtäminen ja toiminnan hyväksyminen on kaksi eri asiaa, et usein ehkä julkisuudessa keskustellaan vähän väärin tästä. Ymmärtäminen tarkottaa, et me ymmärretään ne taustat. Se ei tarkoita, että toiminta on hyväksyttävää, vaan sit me, se pitää lopettaa eli pysäyttää. Tutkitusti toiminnan muuttaminen tapahtuu helpommin, jos saadaan vaihtoehtoinen toimintatapa eli tämä ei käy, mitä ajattelet, miten sä voisit jatkossa toimia. Ja tää on tosi tärkeetä, et suljetaan yks tie, mutta avataan sitten se seuraava tie. Ja sitten katsotaan, et miten se onnistuu eli tehdään se arvio, et nyt on, nyt harjotellaan tätä seuraavaksi ja miten se onnistuu. Niin se on, se on tosi tärkeetä ja et se yksilö itse on mukana siinä miettimässä, et miten hän voisi jatkossa toimia. Eli ihan pienen lapsen kanssa, mulla on pieniä lapsia, lastenlapsia, kaksi- ja nelivuotiaita, niin joo, ei saa repii kissaa hännästä, mutta paijata saa. Se on se, et pysäytetään ja annetaan se vaihtoehtoinen toiminta, ja tää toimii usein myös kaveriporukoissa ja näin, ku mietitään. Koska aina se miltä, mikä näyttää tosi pahalta ei aina ollut alun perin tarkotettu pahaksi, se on ymmärtämättömyyttä täysin tai se voi olla myös ilkeyttä ja niin pois päin, mut että juuri se, että pitää pysäyttää ja sitten tarjota se vaihtoehtoinen toimintatapa. Se auttaa.

 

Emmi: No niin, sanokaa lopuksi jokainen sitte yks tai kaks ehdotusta, mitä opettajat ja koulun aikuset voi tehdä, että jokasella ois joka päivä kivaa koulussa?

 

Anna: No, mun mielestä opettajat vois olla empaattisempia oppilaita kohtaan kaikissa suhteissa.

 

Rosa:  Mun mielestä on tärkeetä, et ymmärretään, et kaikilla on omat ongelmansa ja kaikilla on elämä, ja kaikkien elämä ei perustu nimenomaan koulunkäyntiin, et tavallaan, et ihmisillä on omia mielenkiintoja ja sitte tavallaan ja omia ongelmiaki.

 

Mut sitte kans seki, et pyrkii oikeasti, ensinnäki mitä opettaa, niin pyrkii olemaan siinä, tota näyttää sen innostuksen, koska mä huomaan itekki, et jos opettaja tykkää ja on sillai oikeesti nauttii siitä, mitä hän opettaa ja on sillai läsnä siin kohtaan, niin sillon munki on esimerkiks tosi paljon kivempi opiskella. Niin mun mielestä se on tosi tärkeetä, et aina ei tarvi olla niinku, et on niitä huonoja päiviä, se on ihan okei, mut sit kuitenki yleisellä tasolla, niin pyrkii sit näyttää sen ja sit pyrkii olee turvallinen ihminen kans, ja sit just lukee sitä luokan dynamiikkaa sillai.

 

Koska justiinsa mitä tästä aiemmin puhuttiin näistä, että tota, et pystytään keskustelemaan näistä ongelmista, pystytään ottaa kritiikkiä vastaan, nii mun mielestä se on tosi tärkeetä, varsinki, et mun mielestä semmonen opettaja on just optimaalinen, et hän on valmis kuulemaan oppilaita ja et oppilaat pystyy hänen tunneillaan myöskin puhumaan niistä ongelmista, et sillon pystytään yhdessä muokkaamaan siitä oppiympäristöstä kaikille mukavampaa. Ja sit samoin myös se, että sillon ku opettaja on sillai läsnä siellä, niin sillon myös oppilaat todennäkösemmin myös kuuntelee, mitä opettajalla on sanottavana, eli jos opettaja kokee, että oppitunneilla pitäs olla vaikka enemmän, vaikka justiinsa hänen opetuksen aikana, niin tarvittais enemmän hiljaisuutta, niin sillon jos oppilaat on oppinu arvostamaan häntä, niin sillon he myös kuuntelevat. Et se on just semmosta, et se menee niinku respect goes bothways.

Pertti Tossavainen: Ihannetilanne mun mielestä siis on se, että opettajat ja oppilaat kokevat, et heillä on yhtenen päämäärä, et sä työskentelet samassa tota, että molemmilla on sama työpaikka, koulu missä työskentelevät ja se vaatii yhteistyötä ja totta kai opettajalla on iso vastuu siitä yhteistyön edellytysten luomisesta, ja että tulee semmonen rake- tai semmonen tilanne siellä opetustilanteessa, et se yhteistyö toimii.

 

Kerttu: Mun mielestä tälleen ympäripyöreästi, tärkein asia on sellanen joustavuus päivästä ja oppilaast riippuen, että miten ne tehtävät suorittaa, missä aikataulussa ja millanen toimintatapa siellä luokassa ylipäätään on niin, et kun menee sinne kouluun, nii tietää, et siel ei oo aina se sama järjestelmä, joka ei ehkä sinä päivänä just tunnukaan oikealta. Vaa, et menee sinne ja tietää, et pystyy joustamaan.

 

Mirjam Kalland: Mä ajattelen niin, että ne koulut, koulujen arvot on tosi tärkeitä ja et ne elää todellakin siinä arjessa. Ja, että kun aikuset ovat ne, jotka päättävät ja aikuiset ovat vastuussa, mutta aikuiset osaa olla viisaampia, kun otetaan mukaan oppilaat ja huoltajat niihin päätöksiin, eli kuullaan mitä he ajattelee, jos on vaikka ongelmatilanne luokassa, ni pysäytetään se homma tähän. Et nyt me ollaan havaittu tämmöstä, et on rauhattomuutta, mitä te ajattelette tästä. Ja oppilaat saa itse tuoda esille omat näkemyksensä ja mitä he ajattelee, et voitaisiin tehdä, koska sit loppujen lopuks kuitenki kaikki haluais saada olla rauhassa ja turvassa ja pystyä opiskelemaan, niin luodaan se yhdessä, kokeillaan, annetaan palautetta, et miten tää toimii. Eli mä ajattelen kyllä edelleen hyvin vahvasti sitä osallisuutta, että lapset ja nuoret, niitten voimavaroja tulee ottaa käyttöön, koska se viisaus kasvaa yhdessä.

 

Emmi: Ja vielä mä haluisin sanoa, et mitä mä aattelen on se, et mun mielestä myös voitas olla ymmär- niinku ymmärtää enemmän oppilaita, et esimerkiks koska meijänki koulussa, kerran mä olin myöhässä koulusta, niin sitte mulle sanottii heti, että miks sä olet myöhässä, että siel siis mä sanoin, et mä nukuin pommiin, niin sit ne vali- niin sitte opettaja heti valittaa siitä, ni voitas enemmän ymmärtää, et okei nyt ollaan [17:58, musiikki alkaa voimistua taustalla] nukuttu pommiin, et ei se mitään, mut seuraaval kerralla yritetään sit olla ajoissa.

 

Kerttu: No, kiitos teille kaikille, kun te nyt tulitte tänne.

 

Emmi: Kiitti munki puolesta.

 

Rosa: Kiitos, että saatiin tulla tänne.

 

Anna: Kiitos.

 

Mirjam Kalland: Kiitos.

 

Pertti Tossavainen: Kiitos paljon.

Kertoja: Kuuntelit Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastia. Tässä jaksossa keskustelemassa olivat juontajat Emmi Haapakoski ja Kerttu Saatsi Porolahden peruskoulusta. Puistopolun peruskoulusta oppilaat Rosa Kumar Saarinen ja Anna Kukova, sekä rehtori Pertti Tossavainen. Ja asiantuntijana mukana professori Mirjam Kalland. Äänessä oli myös Vartiokylän yläasteen oppilaskunnan oppilaita.

[Musiikkia.]