podcast
Osa 1/5 Pidä huolta
spinner
Share podcast
Osa 1/5 Pidä huolta
36 min
|
Available Onbeperkt
|
Published
19.05.2022

Vieraana idän palvelualueen johtaja Maritta Haavisto, joka johtaa myös Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen ikääntyneiden päihde- ja mielenterveyspalvelujen kehittämistä. Marittan kanssa keskustellaan ikääntyneiden päihde- ja mielenterveyspalveluista.

Musiikki: Kaseva - Vanha mies.


Maarit Ajalin:

Tämä on Käänteentekevää puhetta -podcast Näkökulmia ikääntyvien päihde- ja mielenterveyshaasteisiin. Tänään me jutellaan ikääntyvien keskuudessa lisääntyneestä päihde- ja mielenterveyshaasteesta sekä siitä millaista apua niihin on saatavilla.

Täällä äänessä Maarit Ajalin ja Sofia Pietarinen Helsingin kaupungilta. Me tehdään töitä tulevaisuuden sote-keskushankkeessa ja haluttiin tehdä tää  podcast, koska tästä aiheesta ei meidän mielestä puhuta alkuunkaan riittävästi.

[musiikkia]

Maarit Ajalin:

Se oli Kasevan vanha mies. Joku virkahenkilö saattais ehkä ajatella, että miten se nyt pärjää yksikseen, kun vaimo on kuollu ja ei tuu enää lenkkeiltyä, kun ei tarvi sitä koiraakaan viedä ulos. Mutta mun mielestä tästä biisistä kuitenki kuvastuu hyvin se vanhan miehen rauha ja viisaus. Ja mä luulen, että hän on ihan tyytyväinen siellä keltasessa keinussaan pohtiessaan maailman menoa. Mut Sofia kuunnellaanks me sun mielestä tarpeeks asiakasta ja hänen omia tarpeitaan, kun me tarjotaan hänelle palveluita?

Sofia Pietarinen:  

No, varmasti tässä on meillä paljonkin kehitettävää, että asiakkaat tulis paremmin kuulluksi. Kyllä mulla on sellasia kokemuksia mun työuralta, kun asiakkaat on kertoneet, että heidän toiveita ja tarpeita ei otettu huomioon. Tietysti nää on kaikki yksittäistapauksia, mutta niilläkin on merkitystä. Ne jää vaikuttamaan siihen asiakkaaseen pitemmäksi aikaa siten, että se luottamus palveluihin voi heikentyä.

[Käänteentekevää puhetta]

Nainen:

Mähän jäin eläkkeelle tossa vuonna 2013 ja se oli ihan sokki ens. Vaikka sitä oli niin kun miten odottanu niin, että onni aukeaa siitä, mutta kissanviikset. Tuntu ihan, et olisi pudonnut tyhjän päälle. Sitä istuu kotona ja katsoo ikkunasta ulos. Sellainen tunne, että mikä mä tässä yhteiskunnassa olen. En  tuota mitään, en ole oikein mitään, mä vanhenen tässä ja olen harmaa ihminen, jota kukaan ei huomaa. Olihan se aikasemminki kuulunut elämään, alkoholi. Mutta ei siis sillä lailla, kyllähän se työelämä piti kuosissa siinäkin mielessä.

[musiikkia]

Sofia Pietarinen:  

Meillä on tänään vieraana idän palvelualueen johtaja Maritta Haavisto. Sä johdat tulevaisuuden sote-keskushankkeen Ikääntyneiden päihde- ja mielenterveyspalvelujen kehittämistä. Tervetuloa.

Maritta Haavisto:

Kiitoksia, Sofia ja kiitos Maarit.

Maarit Ajalin:

Ikääntyneitten päihde- ja mielenterveysongelmathan on lisääntyneet viime aikoina tosi paljon. Ja toki siihen on vaikuttanut myös tää koronatilanteen tuoma yksinäisyys. Mutta nyt eläkkeellä olevat sukupolvet on myös ensimmäisii, jotka on elänyt tämmöstä vapaamman alkoholipolitiikan kautta, et he on nähny esim. kun keskikalja vapautui ja se miten naiset pääsi ravintoloihin. Ja se ilmapiiri on ollu aivan erilainen kuin vaikka meidän 90-kymppisillä. Ja muutenki on mun mielestä tosi tärkeet muistaa, et eläkeläiset ei oo mikään semmonen yhtenäinen homogeeninen joukko. Me ei voida ajatella heitä semmosena yhtenä palkkina jossain tilastossa vaan ne päihde- ja mielenterveysongelmat näyttäytyy tosi erilaisina. Että me ei voida koskaan yleistää, mutta se me voidaan ehkä todeta kuitenkin, et eläkkeelle jääminen on aika iso riskitekijä, koska se muuttaa niin hirveesti sitä arkea, se jättää paljon sosiaalisia suhteita pois, jotka on ollu työelämässä läsnä esimerkiksi. Mitä ajatuksii sulla Maritta nous?

Maritta Haavisto:

Moniakin juttuja. Siis mä ajattelen, et nythän on, jos ajattelee tota  korona-aikaa, mistä sä lähdit. Niin nythän on olemassa ihan siis kansainvälistäkin tutkimusta siitä, et varsinkin ahdistuneisuus on lisääntynyt ihan valtavasti ikääntyneillä. Et se on varmasti sellainen asia mitä me joudutaan ikään kuin hoitovelkana purkamaan vielä pitkään, et sitä näitä mielenterveysongelmia tämän koronapandemian jäljiltä taatusti tulee olemaan. Ja varmasti se on myös osalta lisäänny myös sitä alkoholinkäyttöö. Että sitä mä mietin, että miten me sitte oikeasti pystytään tunnistamaan nää erilaiset tyypit, jotka joko on sitä päihteiden liikakäyttöö tai sitten se, et se yksinäisyys, masennus, ahdistuneisuus on liiallista. Miten me tavoitetaan heijät meijän palveluihin niin se on semmonen varmasti ja mitä mä ajattelen, että on meijän tän ajan oikeasti haaste. Ja sen takia mä ajattelen, et meijän pitää meijän palveluita myös kehittää koko ajan.

Sofia Pietarinen:  

Mitä yksinkertaisimmillaan siltä henkilöltä vaaditaan, kun se hakeutuu hoitoon esimerkiksi, jos sillä on vaikka päihdesairaus?

Maritta Haavisto:

No, yksinkertaisimmillaan Helsingissä. Nyt kun me ollaan kehitetty näitä meijän ikäerityisiä mielenterveys- ja päihdepalveluja niin se vaatii sen, että hän kävelee joko meijän johonkin palvelukeskustoimintaan, joita on siis meidän seniorikeskuksissa ja osin myös palvelutaloissa. Eli kävelee sinne palvelukeskukseen tai ottaa puhelimitse tai muuten yhteyttä sinne palvelukeskukseen ja kertoo, et mikä hänen ongelmansa on. Tai sit hän voi soittaa seniori-infoon ja sinne kertoa, kysyä apua niihin haasteisiin, josta häntä sitte ohjataan eteenpäin tai sitten hän voi mennä terveysasemalle, vaikka terveysaseman psykiatriselle sairaanhoitajalle, ja  siellä kertoo haasteistaan.

Ja mä toivon, me ollaan nyt tosi paljon myös tässä, meijän Helsingin sotehan on iso toimija ja se on ihan selvää, että kaikki meijän työntekijät ei tiedä kaikista palveluista. Mutta me ollaan yritetty kehittää sitä materiaalia ja ammattilaisille myös just tämmöstä erilaista tietoa siitä, että miten ohjataan meidän päihde- tai mielenterveysasiakkaita, jotka on ikääntyneitä, niin minkälaisia palveluja heille on on tarjolla. Ja siis tärkeää oon muistaa se, että se ikääntynyt, se ihminen itse on aina sen asiansa omistaja ja hän päättää sen, että minkätyyppistä palvelua hän käyttää tai hän tarvitsee. Et meijän tehtävä ammattilaisina on auttaa ja opastaa ja ohjata, mutta ei meijän tehtävä ei ikään kun oo pakottaa mihinkään tai tuputtaa mitään, vaan ainoastaan olla se ohjaava työntekijä siinä ja kertoo, että mitä apua olis saatavilla, ehkä tutustuttaa, kulkee rinnalla ja sitä kautta ohjata näihin meijän palveluihin.

[Käänteentekevää puhetta, musiikkia]

Nainen:

Mun mieshän oli painostanut jo pidempää päihdepoliklinikalle niin, että nyt lähdet tai muuten tulee ero ja näin. Mä hangottelin vastaan, oli semmonen vastustus päällä. Otin sit kummiski yhteyttä päihdeklinikalle. Sieltä ainakin oli aamusin vastaanotto ilman ajanvarausta. Siitä se sitten lähti käyntiin ja kyllä se varmaan oli parasta mitä mun elämässä siinä tapahtui niihin aikoihin. Mutta sitten tämä henkilö, jonka kanssa mä olin tekemisissä toukokuusta elokuuhun vaihtoi ihan yhtäkkiä varoittamatta työpaikkaa, ja tämänkin jälkeen vaihtu uusi ihminen ja tuntu, että ei tästä tule mitään. Kun joka kerta oli uus naama vastassa. Ei sellanen palvele minua ainakaa, joten rupesi tökkimään. Piti ihan pidätellä itseä, etten raivostunu. Mulle tuli semmonen tunne, että ei hän ymmärrä mua.

[musiikkia]

Maarit Ajalin:

Asiakashan on tietysti aina itse oman elämänsä asiantuntija ja me ei koskaan tehdä puolesta mitään päätöksiä. Mutta osaisiksä se jotenki kuvata, että mitä meijän näkökulmasta ehkä ne tavoitteet on näillä meijän uusilla ikääntyneitten päihde- ja mielenterveyspalveluilla?

Maritta Haavisto:

Mä ajattelen, et se ei ehkä oleellista mikä meijän tavoite on, vaan se, että mikä on sen asiakkaan tavoite. Ja kyl mä jotenki ja tietysti mä ajattelen, et myös niin kun meillä ja asiakkailla pitää olla samat tavoitteet, mihin me yhdessä pyritään. Ja kyl mä ajattelen, että ihan varmasti jokaisen meijän tavoite on jotenki se parempi elämän laatu ja semmonen tyytyväisyys siihen omaan elämäänsä, käyttää sitten päihteitä tai ei käytä päihteitä, mut et se elämänlaatu, elämän hallinta, hyvinvointi paranis. Niin kyl ehkä ajattelee, et ne täytyy olla sekä asiakkaan että, tai ei täydy olla asiakkaan, mutta niin semmosia yhteisiä tavoitteita.

Et jotainhan muutosta varmasti ihmiset haluaa silloin, kun he hakeutuu tälläseen palveluun tai kun he ilmaisee, että olis ehkä halua muuttaa sitä elämää. Mut se, että mitä se sit kenellekin tarkoittaa, että jollekihan se varmaan tarkoittaa sitä, että ei käyttäis päihteitä ollenkaan tai käyttäis niitä todella hallitusti tai sitte jollekin se ei tarkota sitä, että se päihteiden käyttö loppuis, mutta ehkä se, että saan sitä ruokaa kuitenkin vaikka joka päivä syötyä tai, että ne päihteet ei hallitse koko elämää, on muutakin mielekästä tekemistä. Niin se on sitte taas meijän ammattilaisten tehtävä selvittää, että mikä on se kunkin yksilöllinen tavoite.

Sofia Pietarinen:  

Miten helposti tavallaan ikääntynyt pääsee palveluiden piiriin tai hoidon piiriin, jos hänellä on vaikka päihdesairaus?

Maritta Haavisto:

Toi onkin hyvä kysymys. Koska mä uskosin, että se kynnys hakeutua palveluiden piiriin on varmaan todella kova. Ja et se kynnys siihen, että ensinnäkin sanon, että mulla on ongelma tai joku läheinen sen huomaa, että nyt ehkä olis hyvä saada ulkopuolista apua niin se ei varmastikaan oo helppoa. Ja sitten sen jälkeen se, että löytää se oikea palvelu niin ei myöskään oo ehkä ihan yksinkertasta. Vaikka totta kai me haluttais, että varsinki meillä Helsingissä se olis helppoa ja olis saatavilla ja tavoitettavissa ja niin edespäin. Mutta mä ajattelen, että sitä työtähän me nyt tehdään just tässä myös täs tulevaisuuden sote-keskushankkeessa. Eli kun kehitämme sitä, että minkälainen uusi Helsingin sote on. Ja mun mielestä on äärettömän tärkeetä, et meillä on yhtenä kehittämisen painopisteenä siellä just nimenomaan ikäerityinen mielenterveys- ja päihdetyö. Koska mun mielestä se on se keino millä me sitten myös niitä matalan kynnyksen palveluja, sellaisia palveluja mihin on helppo hakeutua niin saadaan entistä enemmän meijän ikääntyneiden saataville.

Maarit Ajalin:

Miten sä näet niin kun tavallaan, et henkilökunnan semmoset asenteet vaikuttaa siihen, että on helppo hakeutua ja minkälainen ilmapiiri on ja pystyksä kertoo siitä sun ongelmasta tai tilanteesta?

Maritta Haavisto:

No, siis henkilökunnan asenteethan on ihan oikeasti kaiken a ja o, että jos siis se on mä sanoisin, et se on kaiken perusta se asennoituminen. Se on varmaan kaikkeen kaiken perusta, että miten asennoidut. Mutta erityisesti ajattelen mielenterveys- ja päihdeongelmissa, niin se henkilöstön, henkilökunnan asenne miten kohdataan ihmiset niin se on se ihan perusasia. Ja se, että meijän pitää puhua ja meijän pitää puhua näistä asioista, meidän pitää kouluttaa meijän ihmisiä, meijän pitää puhua siitä asenteesta, et miten me ja meijän pitää puhua siitä kohtaamisesta. Eli ne on kaikki tai sellasta työtä mitä meijän pitää tehdä ihan koko ajan meijän henkilöstön kanssa. Mut mä kyllä uskon, että meillä löytyy, et meil on ihmisiä, joilla on asenteet kohdallaan ja on se sellanen, mä ajattelen, et se inhimillisyys, lämpö siihen kohtaamiseen, niin se pitää löytyä. Sellanen annetaan tilaa toiselle, annetaan tilaa sille asiakkaalle, kuullaan häntä aidosti ja kohdataan hänet vertaisena ihmisenä, niin mä uskon, että meijän ammattilaiset kyllä osaa sen ja kun siihen kiinnitetään huomioo niin osaa vielä paremmin.

Maarit Ajalin:

Mun mielestä siis todellista ammattitaitoo on se, et vaik sulla ois ittelläs kuinka huono päivä, niin se ei niin kun näy sille asiakkaalle. Et mä jotenki muistan, et mun mielestä parasta asiakaspalautetta mitä mä oon itte saanu on se, et kun mä olin oikeasti niin väsyny ja mä olin niin, et mä en jaksais nähä tätä asiakasta. Ja sit se sano sen kohtaamisen jälkeen mulle, et kiitos kun sä kuuntelit mua ja sit mä olin, et vau nyt mä oon onnistunut. Koska mä olin itse tosi huonossa vireessä silloin. Ja sit jotenki pitäis muistaa se, että niitä ei vaan sais yhtään tulla  niitä huonoja kohtaamisia, koska se voi olla, et se asiakas ekaa kertaa elämässään vaik tuo sen asian esille jossain palvelussa, ja sit jos se saa huonon vastaanoton siel niin se voi olla, et se ei ehkä ikinä enää kerro siitä tai sit menee todella pitkä aika siihen.

Maritta Haavisto:

Niin just tää, et me pysytään niin ammattilaisina ja kuullaan aidosti. Ja yritetään muistaa se, että vaikka mä oon tänään kohdannu 10 ihmistä niin mä oon ehkä tolle ihmiselle se ensimmäinen ketä hän kohtaa tänään. Ja että tämä asia mitä hän tuo niin on todella tärkeä niin hänelle. Ja ikään kuin yritetään löytää se mittakaava, et mikä mittakaava sillä asialla on tälle meidän asiakkaalle, ei niinkään ajatella sitä et mikä mittakaava tai mikä ratkaisu me voitais vaikka heti löytää nyt tähän niin kun siihen ongelmaan tai haasteeseen mitä tämä ihminen tuo meille. Vaan, että annetaan se kuulluksi tulemisen kokemus ja hetki ja sitten myös se, että ehkä autetaan löytämään sitä ratkaisua itse. Ja sit voi olla, et se asiakkaan ratkaisu onkin ehkä ihan toisenlainen kuin mitä me oltais hänelle tarjottu. Niin myös hyväksytään se tai keskustellaan vaihtoehdoista ja mietitään yhdessä, että mikä siinä olis parasta tän asiakkaan kannalta.

[Käänteentekevää puhetta, musiikkia]

Maritta Haavisto:

Omaa historiaa 90-luvulta Nikkilän sairaalasta suljetulta osastolta. Jossa sitte siis itse asiassa muistan edelleenkin, että oli vaikka ihmisiä, jotka on ollu sodasta lähtien siellä sairaalassa, sotapsykoosia sitten sitä. Niin onhan tämä nyt kuitenkin siis tavallaan ihan erilaista, miten nyt asenteet on mielenterveys- ja  päihdeongelmia kohtaan. Mut valitettavasti kyl niit vieläkin on, et kyl meijän edelleen täytyy kehittää toimintaa, meijän täytyy kouluttaa meijän ihmisiä niin, et ei se ei ne asenteet täysin oo poistunut, vaikka sitä stigmaa ei ehkä enää oo ihan samalla tavalla. Ja paljonhan me puhutaan tällä hetkellä, vaikka puhutaan nuorten mielenterveydestä tai puhutaan vaikka siitä, että miten korona on vaikuttanut nuorten mielenterveyteen, niin ihan samalla tavalla mä aattelen, et pitää puhuu ikääntyneiden mielenterveydestä ja miten nää eri ilmiöt sitten vaikuttaa myös ikääntyneiden mielenterveyteen. Ja miten me ollaan valmiita heitä kohtaamaan.

Maarit Ajalin:

Mä ajattelen, et just se tavallaan historia, et jos sä oot ollu hirveen kauan pelkkänä hoidon kohteena ja sitte nyt yhtäkkiä tuleekin hirveän nykyaikainen työntekijä ja tavallaan vaatii sult yhtäkkiä aivan päinvastasta. Et sä otat hirveästi itse sitä vastuuta ja määrität niit omii tavoitteit niin sekin voi tuntuu aluks oikeasti tosi vieraalta ajatukselta.

Maritta Haavisto:

Ja se voi myös ahdistaa aluksi. Et onko musta siihen ja miks toi voi tuntuu siltä, et vaaditaan liikoja. Et mut jotenkin ajattelen, et kyl meijän ammattilaisina sitte taas pitäs tunnistaa sekin ja sitte osata ikään kun se tarpeeksi lempeä kohtaaminen. Ja ehkä tarpeeksi lempeä ohjaaminen ja opastaminen myöski, et kuinka paljon me voidaan vaatia. Ja sit taas kuinka paljon ikään kun tarvii antaa sitä syötettä ja sitä tukea sitte sille ihmiselle.

Maarit Ajalin:

Et se on must just tärkeetä muistaa ehkä vielä erityisesti ikääntyneitten kohdalla se aika, et se luottamuksen rakentaminen vie oikeasti aikaa, et sä et voi ensimmäisellä tapaamisella laittaa tavallaan kaikkea pakettiin. Tai et sä oot päässäs jotenki työntekijänä suunnitellu, et näin tämä menee vaan siitä pitää mennä sen asiakkaan omaan tahtiin ja se voi viedä kuukausia tai enemmänki.

Sofia Pietarinen:

Kyllä ja siellä taustalla voi olla myös se, että tosiaan, jos se luottamus siihen palveluun palvelujärjestelmään on heikentyny nimenomaan. Just se, et on saanu vaikka huonoa kohtelua, se kokemus, niin tietenkin se luottamus,  luottamuksen rakentaminen vie aikaa ja tässä vaaditaan kärsivällisyyttä.

Maritta Haavisto:

Mut sitte toisaalta mä mietin sitä, et kuitenki kun me puhutaan ikääntyneiden kanssa niin kyl ikääntyneillä sitte ehkä taas saattaa olla se semmonen tietty kunnioitus terveydenhuollon ammattilaisia kohtaan ja sitä kohtaan, että mitä mitä he sanovat niin ehkä jopa suurempi kuin vaikka sitte ihan vaikka ihan nuorilla tai meillä aikuisikäisillä. Että toki tämä, että jos sä oot elämäsi varrella koko ajan jotenkin saanu niit huonoja kohtaamisia tai sua ei ole kuultu niin voihan se niin olla, et sit kyl siinä aikansa menee ennen kun ennen kun se luottamus syntyy.

[musiikkia]

Mies:

Tässä nyt tämä lähti koko minun homma sillä tavalla tuosta (-) [21:34] ja sitten tehdä se sitten tämä (-) soitto, että mitä kuuluu, miten sie voit? Niin se tuntu hyvältä sillä tavalla, että joku huolehti, sitten sitä tietä niin kuin jo kerroin, niin sitten tuohon Tsemppiin. Josta on kyllä ollu, mä luulen, että siitä on kyllä ollu apua. Kun tullaan kotiin niin, että se on kai ainakin aluksi nyt on oltu niin kaikki tapaamiset täällä kotona, niin tuota se on helpompi kynnys se, että tullaan tänne kun se, että minä lähtisin jonnekin. Ja sitten kun tuota tämmösessä ahdistuksen, jännityksen tilassa ja pelon tilassa on niin tuota niin sitä tietysti jännittää sitäkin, jännitin sitä tsemppiläisen tuloo, mutta sitten kun pääsin juttelemaan niin rentoutu. Elikkä on siitä ollut tuota keskusteluapu on ollu hyvä.

[musiikkia]

Maarit Ajalin:

Nyt kun me paljon puhutaan tästä näistä ikääntyneitten palveluista, niin mitä tää Maritta ihan konkreettisesti tarkottaa nyt Helsingissä, et näitä ollaan kehittämässä näit uusii mielenterveys- ja päihdepalveluita ikääntyneille?

Maritta Haavisto:

Joo, kerrataan konkretiaa tai uutta konkretiaa kohta. Mut mä haluisin alottaa vähän vielä vanhasta. Eli mun mielestä esimerkiks tää, et meil on meijän Pilke-porukat. Elikä Pilke-porukat on tämmösii vertaistukiryhmiä ikääntyneille, joilla on päihteiden käyttöä. Ja Pilke-porukoissa se tavote ei oo lakata käyttämästä päihteitä vaan enemmänkin tavoite on just saada sitä mielekästä toimintaa, sisältöä elämään. Ja sitte ehkä voi sanoo, et sen myötä usein se myös se päihteiden käyttöki jää vähäisemmälle ja niistä Pilke-porukoista tulee oikeasti merkityksellisiä, ja syntyy ystävyyssuhteita. Se on ollu ehkä yks semmonen mis me ollaan nähty Helsingin sotena, että mikä merkitys tämmösellä työllä on.

Ja mä ajattelen, että täl meijän kehittämisel sillä on tavallaan kolme kärkeä, mitä me nyt kehitetään. Eli me kehitetään just niitä vertaistukiryhmiä, joita toivon, että Maarit avaat  kohta vähän lisää, mitä ne on. Sitten me kehitetään meijän Tsemppiä eli ikäerityistä sosiaalista kuntoutusta kotiin tulevaa sellaista, joka nyt tällä hetkellä toimii tuolla idän palvelualueella. Ja Sofia voi ehkä avata sitä vähän lisää ja sitten  se kolmas tämmönen toiminnan kehittämisen kärki on sitte ikäerityinen 24/7 eli  ympärivuorokautinen kuntoutus, joka on nyt vielä alkuvaiheessa, mut jota on tarkoitus viedä tänä vuonna eteenpäin sitäkin kärkee. Ja sit tietysti sen lisäks näitten ikään kuin suoraan asiakkaisiin kohdistuvien kehittämistoimenpiteiden lisäks niin meijän on koko ajan ajan vietävä eteenpäin just näihin asenteisiin vaikuttamista, sitä meidän henkilöstön osaamista, niin siihenhän meillä sit taas on monenlaisia konkreettisia toimenpiteitä mitä ollaan jo tehty ja mitä sit tullaan tekemään jatkossa.

Maarit Ajalin:

Helsingissä tosiaan nyt alotettiin viime syksynä ensimmäistä kertaa tämmöset uudet ikääntyneitten vertaistukiryhmät, ja niitä on neljä. Eli Kööri on ikääntyneille, jotka haluaa vähentää alkoholin tai muiden päihteiden käyttöö tai lopettaa. Sitte Peesi on ikääntyneille, joiden läheisellä on päihdeongelma. Sit on Vire ikääntyneille, joilla on alakuloinen mieli tai masennusoireita, ja sitte Toivo on  suunnattu ikääntyneille, joil on joku semmonen elämäntilanne, johon me tiedetään liittyvän suuren masennusriskin. Eli syksyllä tää ryhmä oli läheisensä menettäneille ja nyt keväällä tää on, jos on itsellään joku vakava sairaus. Mehän esimerkiksi tiedetään, et sydänsairauteen, sydänleikkauksiin tai vaikka syöpään tai muuhun mihin liittyy raskaita hoitoja niin siin on aina vakava masennusriski. Ja vertaistuki on tutkitusti tosi tehokasta, vaikuttavaa apua. Ja on myös tutkittu, että se on vaikuttavampaa, kun ikääntyneet on omassa ryhmässään.

Sofia Pietarinen:

Itä-Helsingissä käynnisteltiin viime kesänä tämmöstä Tsemppiä, joka on sosiaalista kuntoutusta ikääntyneille, joilla on päihde- ja mielenterveyshaasteita, eli jotka asuu kotona. Ja tämän tarkoituksena on tosiaan tukea sitä ikääntynyttä siinä ihan omassa arjessa ja tää on tämmönen intensiivinen kuntoutus, joka kestää maksimissaan puoli vuotta. Ja tarkoituksena on yhdessä ikääntyneen kanssa käydä tavoitteita ja niitä keinoja läpi. Että tehdään semmonen laaja palvelutarpeen arviointi siitä asiakkaan tilanteesta ja yhdessä mietitään, että mikä on se haaste siinä kotona. Se voi olla esimerkiksi masentuneisuus, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, tai ihan se, et tavallaan se pullo, alkoholi on se paras ystävä, ei ole muuta tekemistä.

Et kaipais semmosta rutiininomasta aktiviteettiä siihen arkeen. Ja yhdessä sit lähetään miettii, että mikä se tavoite siinä on, oisko se mahdollisesti, että pyrittäs löytämään sitä tekemistä siihen arkeen ja sitä kautta mahdollisesti se päihteidenkäyttö sitte siinä sivussa vähenis. Ja sit se, että mitkä ne keinot on, miten sitä lähetään työstämään. Ja tässä on hirveen tärkeetä, että vastuutetaan sitä asiakasta itseään ymmärtämään sen oma tilanne. Ja se, että tuetaan sitä asiakasta siihen muutokseen ja nimenomaan, että ei tuu se tunne, et hän on yksin tässä vaan hän tekee sen työn, ja me ollaan nimenomaan tukena siinä.

Maarit Ajalin:

Meil on tosiaan myös tulossa tää ikääntyneiden ympärivuorokautinen päihde- ja mielenterveyskuntoutus. Ja vaik meil on Tsemppi niin mä näen, et tää on myös tosi tärkeetä, koska joskus se elämäntilanne voi olla semmonen, et sä vaan tarviit semmosen jonkun katkaisun, (naurua) että sä pääset sieltä kotiympäristöstä pois. Ja se myös, että tää on tosi kokonaisvaltainen, me ei eritellä nyt mitään päihde- tai mielenterveysongelmia vaan me katotaan kans täs kokonaisuudes ihmistä. Ja se, et täs on myös taustalla tutkittu menetelmä eli tää tulee olemaan psykososiaalista ryhmäkuntoutusta.

Maritta Haavisto:  

Ja just toi, ettei oo tarkotus, ei me aleta ikääntyneiden palveluissa katkaisuhoidoks todellakaan vaan, et saa tosissaan taukoa ehkä vähän siitä omasta elämästään ja tukee siihen kuntoutumiseen niin se on ehkä se juttu siinä.

Maarit Ajalin:

Ja just se, et me ei olla missään tapauksessa erikoissairaanhoitoo vaan se, että nää on niit matalan kynnyksen palveluita vaik me puhutaan kuntoutuksesta, niin meille pääsee tosi helposti.

[Käänteentekevää puhetta , musiikkia]

Sofia Pietarinen:  

Mä mietin tässä just sitä, että tulisko meijän palveluissa kumminki kehittää semmosta joustavuutta, että jos on paljon palveluita asiakkaan ympärillä, mutta mikään ei tunnu oikein olevan sopiva ja oikea palvelu. Niin kumminki se, että jonkunhan täytyy kumminki ottaa se koppi siitä asiasta ja mahdollisesti sit lähtee viemään sitä sinne oikeeseen suuntaan, että se oikea palvelu jossain vaiheessa löytyisi.

Maritta Haavisto:

No, mä sanoisin, et kaikkien pitää ottaa se koppi, et tietyllä tavalla kaikkien pitää ottaa se koppi. Et ei vaan jonkun vaan näin. Ja sitte se, että mä en tiedä mua häiritsee ihan hirveesti se tää oikea palvelu ja oikea asiakas ajattelu mitä meillä on todella paljon välillä. Et tää on ihan väärä asiakas meille, ei tämä asiakas sovi meille, meijän palveluun tai tää on nyt liian huonokuntonen tähän palveluun tai näin ees päin puhetta mitä kuulee ihan jatkuvasti. Siis mun tekis oikeasti siinä mielessä laittaa kädet korville ja huutaa laalaalaa silti niin, että tää on ihan hirveetä. Yritetäänks me sovittaa pyöreetä palikkaa nelikulmioon tai jotain muuta, et ei helvetti eihän me voida näin ajatella vaan meijähän pitäs oikeasti just ajatella näin, et meidän siis tehtävä on hoitaa kaikkia, meidän tehtävä on palvella kaikkia, meidän palvelut pitää sopia kaikille ja meijän, jos ei meillä oo heti nyt sopivaa niin sitten meidän pitää kehittää ja meidän pitää miettiä. Mut silti se tarkoittaa myös sitä, et sit sillä ihmisellä pitää olla se oma motivaatio. Et silti se tarkottaa sitä, et me ei voida ikään kun loputtomiin aina vaan ikään kun pelastaa ihmistä, jos hän ei itse halua tulla sieltä omasta, et jos hän ei halua raitistua niin hän ei halua raitistua ja sekin meidän pitää sit suoda.

[musiikkia]

Maarit Ajalin:

Mä luin kerran, et japanin kielessä on semmonen oma sana, jota en kyllä nyt muista, mut mikä olikohan, et se käänty suurin piirtein, et yksi aika, yksi ihminen. Mut se siis tarkoitti semmost ainutkertaista kohtaamista, joka tapahtuu vaan kerran meidän elämäs, mut mikä voi olla tosi merkityksellinen. Ja must se on jotenki tosi kaunis ajatus, et sille on ihan oma sanansa ja mä uskon, et me voidaan meidän työs monesti olla semmosii merkityksellisiä kerran elämässä kohtaamisia.

Maritta Haavisto:

Kyllä ihan varmasti voidaan olla. Ja mä ajattelen jotenki, että tällä alalla ja tässä ammatissa niin meijän täytyy olla niitä. Ja oikeestaan pitäs yrittää olla ja muistaa olla kaikissa kohtaamisissa myös toistemme kohtaamisissa.

Maarit Ajalin:

Aamen. (naurua)

[musiikkia]

Maarit Ajalin:

Ehkä voitais tiivistää, et meillä alkaa jo Helsingis oleen tosi hyvin päihde- ja mielenterveyspalveluita ikääntyneille. Mutta toisaalta me ei tehdä maailman parhaillakaan palveluilla yhtään mitään, jos asiakkaat ei löydä niitä. Et se on mun mielestä semmone ikuisen kehittämisen kohde, et miten me saadaan jotenkin tiedotettua näistä palveluista. Ja se, et miten niihin on ihan oikeasti helppo tulla. Että meillä on kuitenkin tosi vahva pyrkimys ja tavoite tehdä työtä sen asiakkaan hyväksi ja aina hänen omista tarpeistaan lähtien. Ja yksi este palveluihin hakeutumiseen voi myös olla se yksinäisyys. Ja se on myös yksi suurin riskitekijä ikääntyneitten päihde- ja mielenterveysongelmissa, ja tästä aiheesta me jatketaan seuraavassa jaksossa Roihuvuoren palvelukeskuksen vastaavan ohjaajan Veera Sillanpään kanssa.

Kiitos kaikille kuulijoille, että alotitte tän podcast-sarjan meijän kanssa. Ja kiitos tosi paljon Maritta, että olit meijän vieraana täällä.

Maritta Haavisto:

Kiitos teille Sofia ja Maarit. Must oli ihan mahtavan hienoa, että te alotitte tälläsen podcast-sarjan, koska tästä aiheesta veikkaan, et ei kyllä ole todellakaan paljon kuunneltavaa. Eli nyt me toivotaan, et me saadaan teille tosi mahtava kuulijajoukko.

Sofia Pietarinen:

Kiitos.