podcast
Savesta taidetta ja taidekasvatusta
spinner
Share podcast
Savesta taidetta ja taidekasvatusta
35 min
|
Available Mugagabea
|
Published
12.05.2022

Taidekeraamikko ja Annantalon taidekasvattaja Saana Murtti pohtii jaksossa omaa kasvuaan nykytaiteilijaksi ja taidekasvattajaksi ja kuvaa työskentelyään lasten kanssa. Savi taipuu käsissä moneksi ja siitä voi muotoilla ajatuksilleen erilaisia hahmoja. Keramiikka on materiaalina todella pitkäikäistä. Savesta käsin tehdyt esineet ovat oiva tilaisuus tutkia lasten kanssa sekä omaa luovaa potentiaalia että suhdetta esineympäristöömme. Mitä erityistä on osallisuudella, joka syntyy taiteen tekemisen ja kokemisen kautta?

Studiossa Saanan kanssa Annantalon vastaava kulttuurituottaja Tiina Susiluoto.


Tiina: Lapset, nuoret ja taide. Miten rakennetaan kestävää maailmaa lasten kanssa taiteen keinoin. Onko taidekasvatus aidosti tärkeää, ja jos, miksi. Tämä on Annantalon podcast, jossa keskustellaan lasten kulttuurista ajassamme. Tervetuloa, Saana Murtti. Työskentelet nykytaiteen ja taidekeramiikan kentällä ja olet myös taidekasvattaja ja työskentelet paljon lasten kanssa. Miten itse määrittelet taiteilijuuttasi ja taidekasvattajuuttasi?

Saana: Joo, kiitos! Tosiaan, taustani on sellainen, että olen aikoinaan opiskellut keramiikan taiteen maisterin tutkinnon Britanniassa, jossa keramiikan tekemiseen suuntauduttiin työskentelyprosessin näkökulmasta. Ja minulle itselleni ensisijaista ei ole niinkään esineiden tuottaminen tai lopputulos, vaan taiteen tekeminen on minulle enemmänkin tapa tarkastella suhdetta ympäröivään maailmaan, ja hahmotella käsittelemiäni teemoja keramiikan tekemisen kautta. Taiteellinen työskentely merkitsee minulle luonnostelua, ajatusten ja kokemusten hahmottamista taiteellisen työskentelyn kautta. Ja kiinnostukseni opettamista kohtaan sai alun perin alkunsa siitä Britannian opettamiseen liittyvästä ilmapiiristä, tavoista ja asenteista, joita siellä käytettiin. Se oli keskusteluun ja vuorovaikutukseen perustuvaa, ja luonteeltaan dialogista. Eli ensisijaisena päämääränä ei ollut taideobjektien tuottaminen, vaan ajattelun, kokemusten ja ideoiden yhteen kietoutuminen, josta käsin sitten teosten merkitykset pääsevät vähitellen kehittymään.

Tiina: Eli sinulla on tällainen aika intensiiviseltä kuulostava tausta siellä Britanniassa tähän taidekeramiikkaan ja siihen taiteilijuuteen liittyvään kasvuun. Miten näet, että se on vaikuttanut taidekasvattajuuteesi?

Saana: No minä olen toiminut keramiikan opetustehtävissä jo heti valmistumiseni jälkeen 2000-luvun alusta lähtien. Ja samaan aikaan aloitin sitten myös itsenäisen taiteellisen työskentelyni. Myöhemmin sitten olen aloittanut vielä taidekasvatuksen opinnot Aalto-yliopiston taiteenlaitoksella, ja valmistuin kuvisopettajaksi. Eli kokonaistyönkuvassani olen halunnutkin yhdistää oman taiteellisen työskentelyni ja toisaalta opetustyön, joka sitten perustuu yhdessä tekemiseen ja jakamiseen.

Tiina: Eli se on sinulle jotenkin sellainen hyvä kombo, sinun taiteilijuudessasi?

Saana: Joo. Kyllä.

Tiina: Näetkö, että taustasi taiteilijana vaikuttaa siihen sinun taidekasvattajuuteesi? Vai ovatko ne kaksi erillistä asiaa?

Saana: No kyllä se tausta vaikuttaa siihen. Ja ehkäpä juuri se asennoituminen sitä tekemistä kohtaan tulee sieltä oman taiteellisen työskentelyprosessin kautta. Että siinä mielessä se vaikuttaa siihen.

Tiina: Olet työskennellyt paljon nykytaiteen kentällä, ja olet siellä taidekeramiikan kentällä myös todella paljon ollut esillä. Ja olet käsitellyt aika käsitteellisiä asioita, semmoista niin kuin läsnäolo, vuorovaikutus ja sen poissaolo, ainakin minun tulkintani mukaan. Ja töissäsi on toistunut sellaisia, esimerkiksi ihmisen ihon, tekstiilien, jalkineiden kautta sellainen inhimillisen läsnäolon katoaminen ja sen läsnäolo. Esimerkiksi tällaisia taloja, jotka on muotoiltu ihotekstuurimaisiksi, tai sitten tällaisia tyhjiksi lysähtäneitä tekstiilimassoja, joiden alta pilkistävät pelkät varpaat. Nämä ovat minusta todella vaikuttavia, nämä sinun teoksesi. Ja pohdinkin sitä, että miten sinun tällainen kunnianhimoinen työ taidekeraamikkona ja nykytaiteilijana yhdistyy työskentelyyn lasten kanssa?

Saana: No jos minä sanon muutaman sanan noihin teoksiini liittyen, niin tosiaan olen tarkastellut ihmisten kuvaamista enemmänkin sellaisen sisäisen kokemusmaailman kautta katsottuna. Eli minua kiinnostaa keramiikkaveistosten kautta tuoda esille sellaisia kokemuksia, jotka eivät tule muuten arjessa näkyviksi. Ja ehkä tällaiset työt, mitä kuvailit tuossa, liittyvät juuri ihmisyyden erilaisten tasojen tarkasteluun ja tällaisiin ihmisyyden kokemuksiin. Ja sitten ne saavat muodon keramiikkaveistosteni kautta. Ja olen tarkastellut myös vuorovaikutuksen erilaisia puolia ja sitä, miten vuorovaikutus muodostuu. Minkälaisia ilmenemiä se saa ihmisten välisissä kohtaamisissa ja toisaalta suhteissa sitten taas luontoon ja ympäröivään maailmaan. Tuohon minusta tuntuu, että vastasin jo... Tuohon, miten olen valinnut työskennellä lastenkulttuurin ja taidekasvatuksen kanssa. No, siihen liittyy, että olen opettanut, kuten sanoin, 2000-luvun alusta lähtien monenlaisia ryhmiä. Minulla on ollut aikuisia, ja olen opettanut esimerkiksi näkövammaisia ja monenlaisia ryhmiä. Ja jotenkin lasten kanssa työskentely on tuntunut merkitykselliseltä, ja sellaiselta työltä, jossa on sellaista tietynlaista jatkumoa. Ja sitten koen, että on tärkeätä, tai minulle on tärkeätä, että pystyn tukemaan lapsia ja nuoria niiden oman ilmaisun kehittämisessä. Ja siinä, että he löytävät itsestään uusia mahdollisuuksia. Ja taiteen tekemisen kauttahan uusia mahdollisuuksia löytyy, koska taiteen tekeminen on tavallaan yksi uusi näkökulma elämään. Ja siihen, että miten asioita voi kokea ja tarkastella.

Tiina: Erittäin mielenkiintoinen näkökulma tuo, että se taiteen tekeminen ja lasten kanssa työskentely. Että se itseasiassa kuulostaa siltä, teen sen tulkinnan nyt tässä, että koet, että siinä ollaan samantyyppisten asioiden äärellä. Sellaisten uusien näkökulmien ja ihmisyyden kasvun kanssa tekemisissä.

Saana: Kyllä. Ja oivallusten kanssa myös. Ja myöskin sen oivalluksen kanssa, että esimerkiksi 5x2-ryhmissä, joissa tänne tulee lapsia ja nuoria, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta saven kanssa työskentelystä. Niin se on hirveän palkitsevaa. Se, että pääsee ohjaamaan sen keramiikan tekemiseen ihan perusteista lähtien. Ja sitten näkee sen kehityksen ja ne oivallukset ja tavallaan sen keramiikan tekemisen ilon myöskin.

Tiina: Voisin tähän kohtaan lisätä sen verran, että missä me olemme. Me olemme Annantalolla, joka on siis Helsingin keskustassa, lasten ja nuorten taidekeskus. Ja täällä talolla, ja muuallakin Helsingissä, tapahtuu sellaista 5x2-taideopetusta, jossa helsinkiläiset lapset tulevat viisi kertaa kahdeksi tunniksi työskentelemään taiteilijoiden johdolla. Ja tällä toimintamuodolla, jota tarjotaan kaikille helsinkiläisille lapsille, on pitkät perinteet. Sitä on 35 vuotta jo tässä kaupungissa tehty. Eli siihen, Saana, varmastikin viittasit tuossa 5x2:ssa. Ja siinä tosiaan tulee lapsia hyvin eri taustoista. Ja pääsee tutustumaan sellaisiinkin taideaineisiin ja taiteelliseen tekemiseen, joka ei välttämättä sitten muuten tulisi vastaan elämässä. Puhuit tuossa tuosta ilosta. Siitä keramiikan tekemisen, taidekeramiikan tekemisen ilosta. Siitä haluaisinkin vielä kysyä sinulta nimenomaan tästä materiaalista, savesta, että se on varmasti sinulle taiteilijana, taidekasvattajana kaikista tutuin materiaali. Miksi juuri savi?

Saana: No joo. Tuo on sellainen kysymys, joka johdattaa aika pitkälle. Nuoruuteenkin. Ja minusta tuntuu, että se on erilaisten tapahtumien ja erilaisten kokemusten summa jollain tavalla, että se savi on valikoitunut materiaalikseni. Osittain sen takia, että se on fyysinen, ja koen, että tavallaan sen fyysisen tekemisen kautta, jossa ajattelu ja kehollinen tekeminen, ne yhdistyvät siinä keramiikan tekemisessä. Eli kun ajatukset kiertävät tekemisen kautta ja konkretisoituvat sitten teoksiksi, niin siinä tavallaan ajattelu ja kehollisuus yhdistyvät. Ja siitä syntyy sitten uusia näkökulmia. Eli ehkä maailmaa katsoo sitten siinä vaiheessa uudesta näkökulmasta ylipäätänsä. Se on varmaan sellainen tärkeä oivallus, mikä on liittynyt tähän. Mutta kyllä tuohon saven valikoitumiseen liittyy ihan sellaisia konkreettisia kokemuksia, mitä minulla on ollut nuoruudessa. Minulle esimerkiksi tulee mieleen yksi sellainen kokemus, kun olimme ystäväni kanssa kouluaikana tällaisella maatalousleirillä, missä meidän tehtävänämme oli suorittaa tällaisia maataloustöitä. Ja sitten tämä meidän emäntämme halusi tarjota meille vaihtelua, ja vei meidät sitten tällaiseen paikalliseen keramiikkapajaan, jossa saimme sitten useamman päivän ajan työskennellä tämän paikallisen keraamikon johdolla. Ja siellä meille tuli tällaisia monenlaisia oivalluksia, juuri esimerkiksi käsintehtyihin esineisiin liittyen. Eli hän, tämä keraamikko, dreijasi teekulhoja, ja sitten meillä oli tällaisia hienoja kokemuksia, kun me istuimme näiden dreijattujen teekulhojen kanssa, ja joimme teetä yhdessä. Niin minä huomasin, että käsintehty keramiikkaesine voi vaikuttaa siihen arkikokemukseen ja lisätä läsnäoloa esimerkiksi siinä hetkessä. Ja sitten rupesin miettimään tarkemmin, että mikä on esimerkiksi käsintehdyn keramiikkaesineen ja vaikka teollisesti valmistetun keramiikkaesineen ero tavallaan kokemustasolla. Ja tämä on sellainen yksi oivallus esimerkiksi, mikä herätti kiinnostukseni keramiikkaan ja käsillä tekemiseen.

Tiina: Kuulostaa todella hienolta esimerkiltä siitä, mitä kuvailit tavallaan siihen liittyen, että miten itse koet sen taidekasvattajuuden. Että miten kohtaaminen taiteen ja käsillä tekemisen, luovan tekemisen kanssa voi avata ihan uusia maailmoja. Ja ihan uudenlaisia ajatuksia. Ja suunnatakin sitä omaa ajattelua ja tulevaisuutta ihan uuteen suuntaankin jopa.

Saana: Joo. Kyllä. Ja ehkäpä juuri tällaisten käsintehtyjen keramiikkaesineiden voimana oli se, että niiden kautta jotenkin sellainen arkeen liittyvä läsnäolon kokemus tuntui voimakkaalta. Ja sitten taas kun vertaili sitä tähän, teollisesti valmistettuihin bensa-aseman teekuppeihin, niin oikeastaan se kokemus oli vastakkainen. Eli se ajoi ehkä itseä poissaolon vähän epämiellyttävään kokemukseen. Että siinä oli suuri ero. Ja tällaisia minä pohdin paljon silloin nuorena. Ja varmasti nämä ovat myös vaikuttaneet siihen, että miksi valitsin juuri saven materiaalikseni.

Tiina: Mielenkiintoista. Täytyypä vähän tutkailla omaa keittiön kaappia, että minkälaisia kuppeja sieltä löytyy. Että löytyykö käsintehtyä keramiikkaa, ja tuntuuko se erilaiselta juoda se tee siitä.

Saana: Kyllä, sitä kannattaa tutkia. Ja meillä oli tuossa yhden ryhmäni kanssa, teimme juuri tällaisen, kun olimme valmistaneet itse teekulhoja, ja sitten pidimme pienen teenjuontisession. Ja pohdimme näitä asioita ja kokeilimme sitä, että mitä kaikkia elämyksiä ja kokemuksia siihen teenjuontiin liittyi siitä itsetehdystä teekulhosta. Ja se oli kyllä ihana hetki näiden oppilaiden kanssa, ja kaikki pääsivät jakamaan niitä omia mielipiteitään siinä.

Tiina: Minulla tulee tässä nyt mieleen, tässä maailmanhetkessä ja tässä kohtaa ihmisen historiaa, niin miten tämä meidän suhde ympäristöömme, sitä kautta ehkä myöskin esineisiin, mitä teemme ja käytämme, on kriisiytynyt ja koko ajan kriisiytyy lisää. Miten näet, meillä on myös pitkä historia, jos ajattelee keramiikkaa. Niin sitä täällä Suomessakin on tehty jo sellaiset 7000 vuotta. Ja nyt olemme tässä ajassa, jossa tuotetaan massoittain tavaroita. Niin miten näet roolisi tästä näkökulmasta?

Saana: No jos ajatellaan sitä historiaa taaksepäin sinne muinaisuuteen, niin voi ehkä ajatella niin, että keramiikka-astioiden tai ruoansäilytysastioiden valmistaminen on ollut muinaisten ihmisten näkökulmasta tärkeä selviytymisen keino. Tai elämänlaatuun liittyvä asia. Mutta ehkä nykypäivänä nämä samat teemat ovat kuitenkin nähtävissä taiteessa ja keramiikkataiteessa, mutta ne ovat vain saaneet erilaisia muotoja. Että ehkä näen sen jatkumon niin, että tietyllä tavalla on mahdollista, että samoja teemoja liikkuu edelleenkin taiteen ja keramiikkataiteen piirissä. Mutta ne saavat vain uusia muotoja. Ja ehkä voisi siitä näkökulmasta, kun käy katsomassa vaikka keramiikkataiteen näyttelyä, niin voi miettiä sitä, että miten esimerkiksi keramiikkaveistoksissa esillä olevat teemat liittyvät nykypäivän selviytymiseen tai elämänlaatuun tai tällaisiin teemoihin.

Tiina: Miten näet sitten, tuo on todella mielenkiintoinen ajatus, että siinä todella voi sen materian kautta. Meillä on tietyllä tavalla todella pitkät yhteydet sinne meidän ihan esihistoriaan asti. Ja että minkälainen meidän suhteemme materiaan ja esineisiin on eriaikakausina, niin keramiikka varmaan kertoo siitä aika paljon, keramiikan historia ja taidekeramiikka tänä päivänä myös. Miten, jos puhutaan tästä kestävyydestä ja kestävästä kehityksestä, niin miten näet, että millainen on roolisi taidekasvattajana ja nykytaiteilijana tässä maailmassa ja tässä kestävyyskriisissä, jossa elämme?

Saana: Joo, hyvä kysymys. Näen sillä tavalla, että taiteellinen työskentely tai taiteellinen tekeminen itsessään tietysti opettaa pitkäjänteisyyttä ja parhaimmillaan tällaista pitkää suhdetta siihen tekemiseen. Mutta jos nyt ajatellaan ihan tällaisina konkreettisina asioina, mitä opetuksessa vaikka tulee esille, niin keramiikan työstäminen savesta keramiikaksi, niin sehän on monivaiheinen prosessi. Ja koen tärkeäksi, että me oppilaiden kanssa keskustelemme tämän saven alkuperästä ja siitä, miten esimerkiksi polttamattoman työn voi muuttaa takaisin saveksi ja kierrätettävään muotoon. Eli toisaalta tutkimme myös, ja keskustelemme siitä, kuinka savi muuttuu polton kautta lopulliseen muotoonsa keramiikaksi, ja sitten sen jälkeen sitä ei voi oikeastaan enää kierrättää. Että tämä on sellainen asia, mitä käymme läpi aina, ja mietimme sitä, että minkälaiset esineet ovat sellaisia, joita haluamme muuttaa keramiikaksi, jotta ne sitten säilyvät pitkiä aikoja. Ja sehän on aika jännä tuo keramiikka materiaalina. Että olen kertonut tällaisen esimerkin oppilailleni joskus siitä, että keramiikka on niin säilyvää materiaalia, että minulla on itselläni esimerkiksi astiasto, joka on peräisin isovanhempieni vanhemmilta. Ja vaikka en ole koskaan tavannut näitä ihmisiä, niin minulla on kuitenkin heidän perheensä astiasto, jota me voimme omassa perheessäni käyttää. Että se on niin kestävä se materiaali, että se voi tuoda ihan konkreettisella tavalla tällaisia tavallaan kadonneita historiallisia elementtejä meidän nykypäivän elämäämme. Se on mielestäni aika kiehtovaa.

Tiina: Kuulostaa siltä, että tuollainen joku kestävä astiasto voi olla sellainen, että sitä on käytetty juhlapöydissä sen oman sukuhistorian aikana monet kerrat, ja eri sukupolvet. Että jotenkin todella koskettava ajatus. Ja kuulostaa myös siltä, että keramiikan ja esineiden tekeminen, ja sen näkeminen, sen koko prosessin ymmärtäminen, että mistä se materiaali tulee, niin siinä varmaan syntyy oivalluksia sellaisesta suhteesta materiaan ja esineiden kertakäyttöisyyteen ja kestävyyteen, konkreettisella tavalla.

Saana: Joo, ja se on sellainen teema, mistä me puhummekin monesti juuri, kertakäyttökulttuurista ja sitten keramiikkaan liittyvistä arvoista. Ja juuri kun sanoin, että keramiikka säilyy pitkään, niin kyllähän muovikin säilyy todella pitkään luonnossa. Että onhan sekin kestävä materiaali tietyllä tavalla. Mutta tapa, millä sitä nykypäivänä käytetään, on enemmänkin se ongelma. Että astiaa voidaan käyttää kerran, ja sitten se heitetään pois. Ja sitten se kuitenkin säilyy se materiaali itsessään pitkiä aikoja. Että nämä ovat sellaisia keskusteluja, mitä me monesti käymme.

Tiina: Taide ja kulttuuri Helsingissä 2030 -visiossa, Helsingin kaupungilla on tällainen visio, niin siinä on yhtenä tavoitteena, että Helsinki mahdollistaa jokaiselle helsinkiläiselle elämänikäisen yhteyden taiteeseen ja kulttuuriin. Jos palaat omaan elinikäisen kosketuksen alkulähteille, niin millainen on ollut oman lapsuutesi merkityksellinen kosketus taiteeseen? Vähän tuossa jo kerroitkin siitä keramiikkapajasta, johon pääsit tutustumaan. Onko joitain muita sellaisia merkityksellisiä, lapsuudessa kohdattuja taide-elämyksiä?

Saana: No joo. Taide ja taiteen tekeminen, se on ollut elämässäni läsnä aina todella monella tavalla ihan lapsesta saakka. Mutta lapsena ehkä jokapäiväinen toiminta luonnossa ja leikeissä, niin se oli sellaista luovaa ja vapaata, ja uskon, että siihen liittyi paljon sellaisia taiteellisen työskentelyn elementtejäkin. Vaikkei sitä ehkä sillä tavalla alleviivattu. Ja perheeni muutti kantakaupungista tällaiselle alueelle, missä oli enemmänkin metsäistä ympäristöä, silloin kun oli kolmevuotias. Ja minusta tuntuu, että tämä muutto kantakaupungista keskelle luontoa ja metsiä, niin sillä on ollut aika iso merkitys tähän minun luontosuhteeseeni. Koska yhtäkkiä kaupunkiympäristön tilalle aukesikin tällaiset valtavat metsät ja seikkailuympäristöt. Ja tämä oli äitini tietoinen valinta, sillä hän halusi, että lapset saavat leikkiä vapaasti ulkona. Ja meidän perheessämme, tai minun vanhempani olivat aika boheemeita. Eli meillä ulkoleikkien ja sisäleikkien välistä rajaa ei tarkkaan määritelty, vaan sisätila ja ulkotila sulautuivat toisiinsa, ja kaikki oli sellaista yhteistä leikkikenttää. Minusta tuntuu, että tämä on yksi sellainen asia, joka on vaikuttanut aika paljon tähän taidesuhteeseeni. Ja sitten meillä oli koti myöskin boheemi, ja se oli täynnä eri aikakausien maalauksia ja vanhoja taide-esineitä, mutta myöskin suomalaista muotoilua. Vanhoja kuluneita esineitä, oikeastaan ilman minkäänlaista järjestystä. Että sellainen tietynlainen epäjärjestys on varmaan ruokkinut luovuutta aika paljon lapsen näkökulmasta. Ja sitten sen lisäksi äitini on työskennellyt taidehistorioitsijana, ja olen lapsena kierrellyt paljon taidenäyttelyitä ja ollut muutenkin mukana kaikennäköisessä taiteeseen liittyvässä toiminnassa. Ja sitten meillä on äidinpuoleisessa suvussa myös taiteilijoita, ja esimerkiksi äidinäitini Laura Susiluoto oli lastenkirjailija. Että se on ollut monella tavalla läsnä siellä. Muistan esimerkiksi enoni ateljeen, joka sijaitsi tuolla Myllypuron taiteilijakylässä, jossa vierailimme usein. Niin tämä ateljee on jäänyt mieleeni siellä. Eli se oli täynnä tällaisia moderneja suurikokoisia, valmiita ja keskeneräisiä, aikakaudelle ominaisia abstrakteja maalauksia. Ja sitten siellä oli läpinäkyvästä pleksimuovista tehtyjä tällaisia laakeita lintuterraarioita ja isoja akvaarioita. Että se oli todella inspiroiva ympäristö lapsen näkökulmasta. Ja minulla on jäänyt mieleen tällainen pellavaöljyn, tärpätin tuoksun ja linnun laulun kotoinen yhdistelmä. Ja sitten alle kouluikäisenä, kun me usein vierailimme täällä ateljeessa, niin minulla oli sitten tapana alkaa itse myös hahmottelemaan ja piirtelemään näitä abstrakteja, näkemiäni kuvia ja miettimään sitä, että mistä siinä on oikein kyse, siinä kuvan tekemisessä. Siitä vedin sitten lapsen mielessäni kaiken näköisiä johtopäätöksiä ja nimesin niitä kuvia muun muassa ihastusteni mukaan. Että tällaisia kaikkia kokemuksia liittyy omasta lapsuudesta.

Tiina: Jos peilaat noihin omiin kokemuksiisi, niin minkälaisia ja millaista taidekosketusta toivoisit helsinkiläisille lapsille ja nuorille heidän arkeensa?

Saana: No minä toivon, että taidekasvatus saisi näkyvämmän sijan yhteiskunnassamme. Ja toivoisin, että taidekasvatus olisi laajamittaisempaa, ja se tavoittaisi yhä useampia lapsia ja nuoria. Ja tietysti myös sellainen pitkäjänteinen taidekasvatus, missä lapset ja nuoret pääsevät useamman vuoden ajan perehtymään esimerkiksi nyt keramiikkaan, tai mihin tahansa muuhun taideaineeseen. Niin sellaisen minä näen myös hirveän merkityksellisenä ja toivon, että sellainen arvomaailma vahvistuisi yhteiskunnassamme tulevaisuudessa. Että näen myöskin tämän taidekasvatuksen esimerkiksi Annantalon 5x2-kursseilla sellaisena yhdenvertaisuutta korostavana työnä. Ja sen takia se on minulle itselleni myöskin todella tärkeää työtä. Koska sitä kautta helsinkiläislapset pääsevät koulupäivänsä aikana osallistumaan näille taidekursseille.

Tiina: Eli vapaata leikkiä ja kosketusta taiteeseen ja pitkäkestoisia prosesseja?

Saana: Joo. Kyllä. Ja myöskin sitä, että sen taidekasvatuksen merkitys ymmärrettäisiin vähän laajamittaisemmin. Että itseäni vähän huolestuttaa tavallaan se, että lapset kasvavat liian valmiissa maailmassa tällä hetkellä. Että minä toivoisin sitä, että lasten luovuuteen ja niiden omaan potentiaaliin, siihen luovuuden potentiaaliin satsattaisiin huomattavasti enemmän.

Tiina: Miten sinun kokemuksesi mukaan näkyy lapsissa ja nuorissa se, että pääsee tällaiseen taiteellisen ja luovan itseilmaisun äärelle? Mitä tapahtuu?

Saana: No minä käytän opetuksessani sellaista tapaa, että katsomme kuvia, ja keskustelemme näiden kuvien kautta esimerkiksi siitä, minkälaisia erilaisia tapoja esimerkiksi keramiikkaveistoksen tekemiseen voi liittyä. Keramiikkaesine ei ole pelkästään koriste-esine, vaan sen kautta voi ilmaista mielipiteitä, itselle tärkeitä asioita ja arvoja. Esimerkiksi nyt luonnonsuojeluun liittyen, tai eläinten oikeuksiin tai mihin tahansa aiheisiin. Ja tätä kautta kun me keskustelemme näistä ja katsomme kuvia samalla sellaisista, esimerkiksi keramiikkaveistoksista, missä näitä aiheita on käsitelty. Niin tätä kautta sitten hahmottuu vähitellen oppilaille se, mistä siinä tekemisessä on kyse. Koska sehän ei ole mitenkään itsestään selvää, että lapset näkevät sitä mahdollisuutta. Että monesti lapset saattavat kysyä lupaa siihen, että saako tämän oman idean toteuttaa tämän veistoksen yhteydessä. Joka on tietysti hirveän hyvä, että kysyvät. Tämä on juuri sitä opettelua. Eli taide on ehkä siinä mielessä niin erityyppinen asia, kuin vaikka koulussa sellainen tiettyyn suoritukseen ja lopputulokseen tähtäävä tekeminen. Että se ei ole mitenkään itsestään selvää oivaltaa sitä heti. Mutta mielestäni se on hienoa, että tämän esimerkiksi 5x2-kurssin aikana, sitä kautta aukeaa lapsille tavallaan ihan uutena kokemuksena se, että he voivat itse päättää, mitä he haluavat sillä veistoksella tuoda esille, ja minkälaiset asiat siinä korostuvat. Ja sittenhän siitä saa hirveästi energiaa, kun oivaltaa tällaisen mahdollisuuden.

Tiina: Lisää hyvinvointia.

Saana: Joo, kyllä. Ja sitten sellaista kokemusta siitä, että voi itse vaikuttaa asioihin ja voi itse rakentaa sitä esineympäristöä ja näin.

Tiina: Kuulostaa osallisuuden kokemukselta myös.

Saana: Kyllä. Sen minä näen hirveän tärkeänä osana tätä taidekasvatusta.

Tiina: Kiitos! Tämä oli Annantalon podcast, lasten kulttuurista ajassamme. Haastateltavana oli keramiikkataiteilija Saana Murtti. Minä olen Tiina Susiluoto. Jakson musiikit on säveltänyt muusikko, taidekasvattaja Janne Storm. Mukana oli ote biisistä Antakaa meidän leikkiä. Sen sanoittajat ovat Vironniemen päiväkodin vuoden 2019 viskarit Anni, Iiris, Amos, Walter, Lilja, Gilda, Wilson, Liv, Aurora ja Ida sekä sanataidekasvattaja Hanna Yli-Tepsa. Kuunnellaan lopuksi koko biisi.

Lapset laulavat: Leikkimiseen tarvitaan monenlaisia taitoja, me osataan niistä jo monia, ja me teille kerrotaan. Kun leikkii kaverin kanssa täytyy osata jutella. Riidat pitää sopia ja neuvotella asioista. Aikuiset hei kuunnelkaa, me ollaan lapsia. Antakaa meidän leikkiä, se on meidän tärkein tehtävä. Aikuiset hei kuunnelkaa, me ollaan lapsia. Antakaa meidän leikkiä, se on meidän tärkein tehtävä. Kaverin kanssa on kivaa, vaikka rakennella legoilla, tai muovailla tai ninjailla, voi rakentaa hienon suuren majan. Tarvii käyttää mielikuvitusta, jos haluaa olla viidakossa, leijonien seassa tai papukaijojen kannoilla. Aikuiset hei kuunnelkaa, me ollaan lapsia. Antakaa meidän leikkiä, se on meidän tärkein tehtävä. Aikuiset hei kuunnelkaa, me ollaan lapsia. Antakaa meidän leikkiä, se on meidän tärkein tehtävä. Tuoleista voi tehdä junan ja paperille piirtää aikataulun. Sit voi lähtee matkustaa, Pohjois-Karjalaan tai Aasiaan. Joskus ku täytyy leikkii yksin, voi kuvitella itselle kaverin. Sekin voi olla kivaa, kummallista, jännittävää. Aikuiset hei kuunnelkaa, me ollaan lapsia. Antakaa meidän leikkiä, se on meidän tärkein tehtävä. Aikuiset hei kuunnelkaa, me ollaan lapsia. Antakaa meidän leikkiä, se on meidän tärkein tehtävä.