Tehdään kuunnelma

Nämä kuunnelmat ovat syntyneet Helsingin suomenkielisen työväenopiston Tehdään kuunnelma kurssilla kevään 2023 aikana. Käsikirjoitusta, äänitystä ja äänisuunnittelua opetti ja kurssin ohjasi äänitaiteilija, taidekasvattaja Leena Häkkinen. Äänen jälkikäsittelyä opetti mediatuottaja Tuomas Hakkarainen. Kuunnelmien toteutus on täysin kurssilaisten, sillä he ovat käsikirjoittaneet, näytelleet, ohjanneet, äänisuunnitelleet ja jälkikäsitelleet eli editoineet ja miksanneet kuunnelmat itse. Nautinnollisia kuunteluhetkiä näiden monipuolisten ja mainioiden kuunnelmien parissa.
Tehdään kuunnelma: Puistoelämää
12 min

Kuunnelma Welsh Corgi Tellun ja hänen palvelijansa seitsemästä arkisesta tilanteesta koirapuistossa ja molemminpuolisen arvostuksen ja luottamuksen tärkeydestä sekä huumorista yhteisellä taipaleella. Oman arvonsa tunteva Tellu tietää mitä tahtoo ja omistaja luulee olevansa tilanteen johdossa.

Kuunnelma on syntynyt Helsingin Työväenopiston kurssityönä keväällä 2021 ja on tekijänsä debytointi omassa lajissaan. Rooleissa on Welsh Corgi Tellu, jolle äänen antoi Jaana Isosaari, Pöpin emännän Lissun roolissa Anne Freudenthal ja Tellun isäntänä Seppo Vartiainen.
Käsikirjoitus, ohjaus ja äänisuunnittelu ovat Seppo Vartiaisen.


Tekstivastine:


PUISTOELÄMÄÄ

Kohtaus 1 Suklaan syönti

Alkumusiikki

Kohtauksen taustaäänenä on koirien haukuntaa, lintujen laulua, puheensorinaa ja askeleiden ääniä.
Minä:
Missä sä oot? Tellu, missä oot?
Tellu:    
Mitä sä mulle huudat?
Minä:
Ai siinä. Missä sä oot ollut?
Tellu:    
No luin Itä-Helsingin koirauutisista juttuja ja löysin muutaman suklaapötkön.
Minä:
Ei ne oo suklaata, vaan sontaa!
Tellu:    
Makuasioista ei voi kiistellä. Mulle ne on suklaata, kun et sä mulle anna herkkuja, vaan syöt kaikki ne ite.
Minä:
Ei sulle voi suklaata antaa! Tuut kipeeksi.
Tellu:    
Aina sulla on hyvä selitys syödä kaikki herkut ite. Mä oon nälkiintynyt!
Minä:
Joo, joo. Vai nälkiintynyt? Enkä mä koskaan rapsuttele tai juttele sulle! Hemmetin otus!
Minä:
Mitä niissä jutuissa muuten kerrottiin?
Tellu:    
Kertoiskohan sulle? Jos kerron, niin et sitten kerro eteenpäin. Lupaatko?
Minä:
Lupaan, lupaan!
Tellu:    
Okei, kerrotaan nyt sitten muutama juttu
Tellu:    
Janelle on juoksut ja se haluaa 8 pentua. Tarttis löytää nopeesti joku mahtava uros, tai edes uros.
Juuso taas on sitä mieltä, että se määrää täällä. Kuulemma joku pahuksen saksanseisoja oli yrittäny isotellut sille. Kun se tulee kohdalle, niin on nokkapokan aika.
Tedi oli kipee ja se kävi lääkärissä. Oli tullu hirvee reissu eikä se oo vieläkään ihan kunnossa.
Pöpi kerää porukkaa yhteen, että se vois tehdä ryhmäkanteen saidoista omistajista. Haluaa laittaa valituksen koirien tukisäätiölle. Vaatii parempaa ruokaa ja enemmän huomiota ja herkkuja.
Tellu:    
Mä muuten allekirjoitin sen vetoomuksen.
Minä:
Nyt sä huijaat mua, kaikki tuo tieto muka noista keltasista läikistä?
Tellu:    
Ja paljon muutakin juttua siellä oli, mut et sä voi ymmärtää, kun et oo koira. Sä oot niin vajavainen!
Minä:
Vai vajavainen olen. Älä soimaa, tai en anna herkkuja!
Tellu:    
Hyvä, että allekirjoitin sen Pöpin kanteen!

Kohtaus loppuu musiikkiin.


Kohtaus 2
Lissun saapuminen

Kohtauksen taustaäänenä on koirien haukuntaa, lintujen laulua, puheensorinaa ja askeleiden ääniä.
Portti kolahtaa

Minä:
Moi, mitäs tänään kuuluu?
Lissu    :
No ihan ok, mut Pöpi on käyttäytynyt oudosti.
Minä:
Millä tavalla?
Lissu    :
Se kyräilee ja kattelee oudosti.
Tellu:    
Et sitten kerro mitään?
Minä:
Onks Pöpi muuten kunnossa?
Lissu    :
On on. Se syö ja juo hyvin.
Tellu:    
Huokaisu
Tellu:    
Siitäkö te päättelette, että meillä on kaikki hyvin. Kun syödään ja juodaan? Ette voi olla tosissanne?
Lissu:
Miten Tellu voi?
Minä:
Ihan hyvin.
Tellu:
Et sitten antanut mun vastata? Mä häivyn nyt, en enää jaksa teitä?

Kohtaus loppuu musiikkiin.
 

Kohtaus 3 Paskakierros

Kohtauksen taustaäänenä on koirien haukuntaa, lintujen laulua, puheensorinaa ja askeleiden ääniä.

Minä:
Lähetäänkö kierrokselle?
Lissu    :
Joo, onks lapio mukana?
Minä:
Mulla on ainakin, ja tuolla näyttää olevan toinen.
Minä:
Tellu, tuu tänne, lähetään kierrokselle! Tellu, tänne näin
Tellu:
Joo, joo.
Lissu:
Tuolla on yksi iso kasa. Mä haen sen. Mihin mä laitan sen?
Minä:
Nakkaa tonne mettän puolelle.
Lissu    :
Voiks niin tehdä?
Minä:
Sinne se maatuu. Täällä se tarttuu kengänpohjiin ja ainakin Tellu syö niitä. Ällöttävä tapa.
Tellu:
Itte ällötät mua. Anna enemmän ruokaa, niin ei tartte ettiä ruokaa pitkin maita ja mantuja !
Lissu:
Laskin, että ainakin 15 paskakasaa löydettiin.
Minä:
Ois kiva, että kaikki muutkin keräis oman koiran jätökset pois.
Minä:
Muuten, huomasitko, että sun Pöpi pasko tonne takakulmaan? Otitsä sen pois?
Lissu    :
No en huomannut. Et sitten sanonut mulle?
Minä:
No kyllä nyt jokaisen pitää oman koiran paskat kerätä. Muuten ne jää muille kerättäväksi.
Lissu    :
No voi paska! Mihin se sonti?
Minä:
No ei sun tartte lähteä, nakkasin sen pois.
Lissu    :
No hyvä. Kiitti!

Kohtaus loppuu musiikkiin.


Kohtaus 4 Juttelua puistossa

Kohtauksen taustaäänenä on koirien haukuntaa ja lintujen laulua.

Lissu    :
Mulle on tulossa vieraita viikonlopuksi. Mitähän ruokaa mä tekisin?
Minä:
Mä luin hyvän reseptin netistä. Se oli semmonen lammaspata, tai olla lammas ragu
Tellu maiskuttaa
Tellu:    
Joo, se on hyvää.
Lissu:
Mä en välitä lampaasta, mutta jos humusta tai jotain.
Minä:
Tarkotit varmaan hummusta? Humus on muuten maata!
Lissu    :
No tajusit sitte kuitenkin!
Tellu:    
Ei nyt mitään viherpöperöitä. Ei Pöpikään niistä välitä. Ootko koskaan kuullu, että koirat on lihansyöjiä?
Minä:
Eikä oo. Koirat syö kaikkee ja sulle tuntuu nyt kaikki muutenkin maistuvan.
Minä:
Muuten, et sä muuten oo Pöpin ja Lissun luokse menossa.
Tellu:    
No miks en? Voin mä mennä, ei sun tartte tulla mukaan.
Minä:
Haluuksä, et mä laulan Tellu-laulun?
Tellu:    
No et takulla laula. Aina sua saa hävetä. Sitä paitsi sä et osaa laulaa ja nolaat ittes!
Minä:
Jos mä nyt kuitenkin lorauttasin pienen pullukkalaulun?
Minä:
Tellu on pullukka, ihan oma pullukka
Sill on iso pylly, joka aina hyllyy…

Laulu keskeytyy koirien haukuntaan.

Tellu:    
Mä häivyn nyt Pöpin ja Lissun luokse.

Tellu juoksee pois paikalta.
Kohtaus loppuu musiikkiin.


Kohtaus 5 Tellun salaisuuden paljastus

Kohtauksen taustaäänenä on koirien haukuntaa ja lintujen laulua.

Minä:
Mä kuulin mielenkiintoisen jutun Tellulta.
Lissu    :
Mikä jutun?
Tellu:    
Et nyt rolli!
Minä:
Pöpi oli kirjotellut jotain ryhmäkanteesta!
Tellu:    
Ei hemmetti, Et kerro!
Minä:
Mun ei ehkä pitäisi kertoa, kuulin sen luottamuksella.
Lissu    :
No mistä on kyse?
Minä:
Pöpi oli valitellut hyvän ruoan puutteesta ja rapsutusten vähyydestä.

Kovaääninen ja terävä lasin särkyminen ja tauko tilanteessa

Tellu:    
Mä en ikinä enää kerro sulle mitään?
Minä:
Näin asia saadaan varmaan nopeammin ratkaistua kuin jonkin komitean kautta.
Tellu:    
Mä puren sua sormeen, kun seuraavaksi annat herkun.
Minä:
Niinhän sä teet joka tapauksessa.
Tellu:    
Tässä sitä sitten ollaan. Nyt Pöpikin tuli kuulolle. Et jatka enää kertomista.
Minä:
Niin Tellu kertoi, että Pöpi puuhaa ryhmäkannetta ja kerää siihen osallistujia.
Lissu    :
No mihin se meinaa valittaa!
Minä:
Koirien tukisäätiölle!
Lissu:
Sehän on tosi vakava juttu!
Lissu    :
Kato nyt Pöpiä, se mulkoilee meitä.
Tellu:    
Hemmetti sun kanssa. Nyt sä pilasit mun ja Pöpinn välit!
Lissu:
Mun pitää mennä nyt sopimaan Pöpin kanssa. Hyvä kun kerroit!
Lissu    :
Pöpii, tule juttelee mun kanssa!
Minä:
Eiks se ollu ihan hyvä juttu, että kerroin. Nyt ne voi sopia asian kahdestaan.
Tellu:
No ei ollu hyvä juttu. Hemmetti sun kanssa. Tästä vielä puhutaan!

Kohtaus loppuu musiikkiin.


Kohtaus 6 Kotiinlähtö puistosta

Kohtauksen taustaäänenä on koirien haukuntaa, lintujen laulua ja ihmisten naureskelua.

Minä:
Tellu tule tänne! Tänne!
Tellu:    
En varmasti tule, ennen kuin kerrot miksi senkin petturi?
Minä:
Tuu nyt nopsasti!
Tellu:    
Miksi mä tulisin?
Minä:
Tule, saat nameja!

Namipussin rapinaa

Tellu:    
Kerro miksi tulisin, tai en enää katso sua!
Minä:
Hemmetti, katso mua, ja tänne nyt!
Tellu:    
No niin, nyt sä oot vihanen. Miks mä tulisin?
Minä:
Tuunko hakemaan sut? Sä tiedät mitä siitä seuraa.
Tellu:
Tule vaan, et saa kiinni kuitenkaan.
Minä:
Hemmetin otus, tänne nyt! En juokse sun perässä.
Tellu:    
Mitä mä sanoin, et saa kiinni.
Minä:
Tule nyt, saat illalla herkkuja.
Tellu:    
Mitä herkkuja?
Minä:
Saat lihapullia.
Tellu:    
Saanko varmasti?
Minä:
Jos tulet nyt reippaasti, saat lihapullia kotona.
Tellu:    
Kotiinko ollaan menossa?
Minä:
Mennään kotiin! Tule, tule!
Tellu:    
Olisit heti sanonut, miksi pitäisi tulla.
Minä:
Et olisi kuitenkaan halunnut lähteä!
Tellu:
Et sitten ärise mulle, jos tulen!
Minä:
Saat rapsutuksia.
Tellu:    
Ok, tässä mä nyt sitten oon. Milloin tullaan takaisin? Mun on vielä selvitettävä asiat Pöpin kanssa, kun nyt kerran menit kertomaan mun luottamuksella kertomani jutut eteenpäin.

Kohtaus loppuu musiikkiin.


Kohtaus 7 Automatka kotiin

Kohtauksen taustaäänenä on auton käynnistäminen ja kulkuääni.

Tellu:    
Kuules nyt ihminen!
Minä:
Mulla on muuten nimikin. No mitä?
Tellu:    
Jos meinaat, että oon sun kaveri, otat mut nyt vakavasti ja kuuntelet mitä mä sanon sulle.
Minä:
Äh, ei tää nyt iso juttu ollu.
Tellu:    
Vai ei ollu. Kuuntele nyt kuitenkin, tai rupean murjottamaan.
Minä:
Okei, ja nyt sä sitten alat nalkuttaa mulle
Tellu:    
5 juttua – 5 juttua
Sun on oltava mun luottamuksen arvoinen.
Sun tehtävä on palvella mua, antaa hyvää ruokaa, huomiota ja viihdyttää mua.
Et sitten istu illalla sen vempaimen äärellä, vaan pidät mulle seuraa.
Viet mut säännöllisesti ulos kavereiden luokse, ja etkä enää puutu meidän juttuihin.
Pidät musta hyvää huolta ja puolustat mua äkäsiä koiria vastaan .
Minä:
Sopii, jos sovitaan, että molemmat pitää samoista jutuista kiinni. Ollaaks taas kavereita?
Tellu:
Ollaan vaan.
Minä:
Ok, Tässä on nameja.  

Namipussin rapinaa ja hotkaisun ääni.

Minä:
Ai, hemmetti! Älä syö mun sormia. Senkin pikku paskiainen, pääset vielä kirjahyllylle täytettynä!
Tellu:
Et sä kuitenkaan, uhittelet vaan.

Kuunnelma päättyy samaan musiikkiin kuin alussa. Lopussa koirien haukuntaa.

Loppusanat kuunnelmaan:
Kuunnelma on syntynyt Helsingin Työväenopiston kurssityönä keväällä 2021. Rooleissa ovat Welsh Corgi Tellu, jolla äänen antoi Jaana Isosaari, Pöpin emännän Lissun roolissa Anne Freudenthal ja Tellun isäntänä Seppo Vartiainen.

Käsikirjoitus, ohjaus ja äänisuunnittelu ovat Seppo Vartiaisen.