Ajankohtaista viittomakielellä

Ajankohtaista viittomakielellä
Ajankohtaista viittomakielellä huhtikuussa 2022
7 min

Ukraina-apukeskus on avattu Vallilaan

Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry avasi 16. maaliskuuta Teollisuuskatu 9:ään keskuksen auttamaan maahan saapuneita ukrainalaisia. Keskuksesta tulijat saavat asiointiapua, neuvontaa, palveluohjausta, tarpeiden kartoitusta, henkistä tukea, ruoka- ja vaateapua sekä mahdollista kuljetusapua. Apukeskus on avoinna seitsemänä päivänä viikossa, maanantaista sunnuntaihin kello 12-18. 

Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry on toiminut aktiivisesti heti kriisin alettua, ja sillä on ollut apuna yli 2 000 vapaaehtoista. 

Ukrainan kriisi on herättänyt auttamisen halun helsinkiläisissä. Kaupunki myönsi helmikuun lopussa 350 000 euroa avustuksena humanitaariseen apuun Ukrainassa ja ukrainalaisten hyväksi. Tietoa keinoista, joilla jokainen meistä voi olla avuksi, löytyy Helsingin kaupungin vapaaehtoistoiminnan verkkosivuilta.

 

Haku iltapäivätoimintaan on alkanut

Nyt on aika hakea koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuodeksi 2022-2023. Iltapäivätoimintaan voivat hakea 1.–2.-luokkalaiset sekä ylempien luokkien erityisen tuen oppilaat. Hakuaika iltapäivätoimintaan on 21.3.–22.4.2022.

Toiminnassa tehdään kiinteää yhteistyötä koulun ja huoltajien kanssa. Tämä edesauttaa iltapäivätoiminnan ryhmien muodostamista ja lasten sijoittelua ryhmiin. Huomiota kiinnitetään erityistä tukea tarvitsevien ja eri kulttuuritaustaisten lasten osallistumisen edistämiseen. Tavoitteena on muodostaa jokaisen lapsen päivästä ehjä kokonaisuus. Toimintaa järjestetään kouluissa ja muissa kouluja lähellä olevissa toimintaan soveltuvissa tiloissa, kuten esimerkiksi osassa leikkipuistoista.

 

Helsinkiläisille taide- ja kulttuuritoimijoille koronasta palautumiseen 1,75 miljoonaa euroa 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto päätti 22.3.2022 koronatoipumiseen varatun 1 750 000 euron määrärahan kohdentamisesta vuosille 2022 ja 2023. Uutena avustusmuotona kokeillaan mikroavustusta, jota voi hakea muun muassa taiteilijoiden palkkioihin.

Koska koronakriisin vaikutukset taide- ja kulttuurialalle ovat olleet voimakkaita ja masentavia, tällä avustuksella halutaan tukea yksittäisiä taiteilijoita ja freelancereita sekä työryhmiä ja yhteisöjä. Tavoitteena on tukea alan palautumista.

 

Hae vapaaehtoiseksi UEFA Super Cupiin

Kansainvälisen jalkapalloyleisön katse keskittyy ensi elokuussa Helsinkiin, kun UEFA Super Cupin voittaja ratkaistaan Olympiastadionilla 10. elokuuta. Ottelussa kohtaavat toisensa jalkapallon Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan voittajat. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun eurooppalaisen seurajalkapallokilpailun finaali pelataan Suomessa. Tapahtuman vapaaehtoishaku on nyt avautunut.

Suomen Palloliitto etsii yhteensä 400 vapaaehtoista auttamaan ottelun järjestämisessä. Kaksi viikkoa ennen ottelun alkua ja ottelupäivänä on tarjolla laaja valikoima vapaaehtoistyömahdollisuuksia, joilla on tärkeä rooli tapahtuman onnistumisessa. Tekijöitä etsitään muun muassa asiakaspalveluun, akkreditointeihin, logistiikkaan, kuljetuksiin ja mediatoimintoihin liittyviin tehtäviin.

Tehtäviin voi hakea kuka tahansa 18 vuotta täyttänyt, jonka englannin kielen taito on tehtävään riittävällä tasolla. Hel.fi -sivulta ja Palloliiton www-sivuilta löytyy linkki hakemukseen.

 

Hakasalmen huvilassa käydään Rikoksen ja rakkauden kaduilla

Kaupunginmuseon uusi näyttely Rikoksen ja rakkauden kaduilla avautui 1. huhtikuuta Hakasalmen huvilassa. Se kertoo leffojen Kalliosta visuaalisesti ja elämyksellisesti. Entä pitääkö myytti rikollisten, juoppojen ja turmeltuneen nuorison paikasta yhä pintansa?

Pitkänsillan takana on kuvattu sadan vuoden aikana kymmeniä elokuvia ja televisiosarjoja. Hakasalmen huvilan uutuusnäyttely esittelee kuvitteellisen Kallion, jossa on langettu rikoksen poluille, rakastettu ja tehty työtä.

Kosketusnäyttöön perustuvalta kartalta voi valita itseään kiinnostavan kuvauspaikan ja katsella siellä kuvattuja kohtauksia eri aikojen elokuvista. Tuttujen näkymien lisäksi voi myös kurkistaa Helsinkiin, jota ei enää ole – millaisia elokuvia on esimerkiksi kuvattu Linjojen puutaloissa tai Sörnäisten sataman alueella, jolla on nykyään Kalasataman ja Sompasaaren asuinalueet?