Ajankohtaista viittomakielellä lokakuussa 2023
10 min
3.10.2023
Stadin Silakkamarkkinat Kauppatorilla lokakuun ensimmäisellä viikolla
Rakastettu syystapahtuma tuo Helsinkiin yli 20 silakkatuotteita myyvää kalastajaa eri puolilta Suomea ja runsaasti muita tuotemyyjiä. Vuoden parhaat myyntituotteet valitaan Silakkaraadin toimesta markkinoiden avajaispäivänä.
Silakkaostoksien, toritapahtuman tunnelmien aistimisen sekä perinteikkään ohjelman nauttimisen lisäksi voit ihailla kalastusaluksia ja perinnepurjelaivoja Albanus, Kathrina, Olga, Valborg ja Vivan.
Stadin Silakkamarkkinat on Suomen vanhimpia yleisötapahtumia, ja sitä on juhlittu Helsingissä jo vuodesta 1743. Syksyisen kaupungin tunnelmointiin mahdollistavan historiallisen tapahtuman ytimessä on vahvasti tietoisuuden lisääminen Itämeren suojelusta ja kestävästä kehityksestä.
Stadin Silakkamarkkinat on avoinna Kauppatorilla sunnuntaista lauantaihin 1.–7.10. Myyntiaika on sunnuntaista perjantaihin klo 9–19 ja lauantaina klo 9–16. Silakkamarkkinoiden jälkeen sunnuntaina 8.10. Kauppatorilla vietetään perinteistä Purjelaivapäivää jo 36. kerran.
Raitiolinjat palasivat takaisin Pasilaan 2. lokakuuta
Syksy toi tullessaan muutoksia raitiolinjojen reitteihin. Linjojen 2, 7 ja 9 poikkeusreitit päättyivät ja ne palasivat Pasilaan. Myös linja 1 siirtyi normaalille reitilleen Mäkelänkadulle ja Käpylään. Linjat ovat olleet poikkeusreiteillä Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen rakennustöiden vuoksi keväästä alkaen.
Viikonloppuliikenne Jätkäsaareen tihenee 7. lokakuuta alkaen, kun linjat 1T ja 8T siirtyvät kulkemaan Länsiterminaalille lauantaisin ja sunnuntaisin. Kaikkien raitiolinjojen aikatauluihin tehdään muutoksia.
Anonyymi rekrytointi houkuttaa hakemaan ja laittaa työnhakijat samalle viivalle
Anonyymi rekrytointi on yksi Helsingin kaupungin tavoista edistää hakijoiden tasa-arvoista ja yhdenvertaista kohtelua sekä henkilöstön monimuotoisuutta. Tavoite on antaa kaikille hakijoille tasa-arvoinen ja yhdenvertainen mahdollisuus päästä työhaastatteluun ilman, että siihen vaikuttaa mikään työn tekemisen kannalta epäoleellinen asia. Anonyymissa rekrytoinnissa työhakemuksista piilotetaan näkyvistä kaikki henkilöön viittaava tieto kuten hakijan nimi, syntymäaika, sukupuoli, osoite ja äidinkieli, kunnes haastattelukutsut on lähetetty.
Helsingin kaupunki panostaa siihen, että jokainen kaupunkilainen voi elää Helsingissä hyvää elämää sellaisena kuin on ja saada tasa-arvoista ja yhdenvertaista kohtelua kaupungin palveluissa. Tämä koskee myös kaupungin henkilöstöä, koska Helsinki haluaa olla asukkaidensa näköinen työpaikka.
Helsingin kaupungin työnantajakuvasta ja henkilöstön saatavuudesta vastaava yksikönpäällikkö Tarja Näkki kertoo: Helsinki on sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta, sukupuolten tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Lisäksi haluamme olla työpaikka, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Pyrimme monin eri keinoin lisäämään henkilöstön tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Toivomme aina hakijoiksi eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Helsinkiin valmistuu lukuisia uusia ulkoliikuntapaikkoja
Kaupunki vastaa ulkokuntosalien ja kuntoportaiden suureen kysyntään ja rakentaa vuosien 2023 ja 2024 aikana yli 20 uutta ulkokuntoilupaikkaa. Osa niistä on kaupunkilaisten itsensä ideoimia ja toteutukseen äänestämiä OmaStadi-kohteita.
Ulkokuntosalit ja kuntoportaat ovat matalan kynnyksen maksuttomia ja helposti saavutettavia liikuntapaikkoja, jotka soveltuvat useille käyttäjäryhmille. Ne ovat viime vuosina saavuttaneet suuren suosion monen kuntoisten liikkujien keskuudessa.
Uusimmat kuntoportaat ovat puolestaan valmistuneet tänä vuonna Alppikylän huipulle, Suutarilaan Vaskipellonpuistoon sekä Laajasaloon Ilomäenpuistoon.
Tänä vuonna valmistuivat ulkokuntoilusalit seuraaviin paikkoihin: Ala-Malmi, Alppila, Herttoniemi, Herttoniemenranta, Kaisaniemenranta, Kannelmäki, Kruunuvuorenranta, Laajasalo ja Vesala.
Ensi vuonna valmistuvat tai käynnistyvät ulkokuntosalihankkeet seuraavissa paikoissa: Lauttasaari, Kaivopuisto, Katajanokka, Laajasuo, Mustikkamaa, Myllypuro, Pukinmäki, Roihuvuori, Ruskeasuo, Sibeliuksenpuisto, Taka-Töölö, Tali, Tervasaari, Vattuniemi ja Vuosaari.
1800-luvun vesijohto vaihtuu uuteen Mannerheimintien peruskorjauksessa
Yksi Helsingin vanhimmista vesijohdoista on kaivettu esiin ja korvataan uudella Mannerheimintien peruskorjauksen yhteydessä. Johto oli asennettu vuonna 1877, joten se oli ehtinyt olla käytössä 146 vuotta.
Vanha vesijohto oli esiin kaivettaessa yllättävän hyväkuntoinen. Kuntoa saattaa selittää johdon materiaali, muottivalurauta. Muottivalurauta on paksumpaa kuin uudemmissa johdoissa käytetty rauta.
Vesijohtojärjestelmä rakennettiin Helsinkiin 1870-luvulla. Sitä ennen käyttövettä saatiin luonnonvesistä ja julkisista tai pihakaivoista. Mannerheimintien vesijohto onkin siis aivan ensimmäisiä vesijohtojamme. Vanhaa 1800-luvulla rakennettua vesijohtoa on Helsingissä edelleen käytössä lähes neljä kilometriä. Mannerheimintien peruskorjauksessa sitä poistui 650 metriä.
Uusi vesijohto on tehty pallografiittivaluraudasta. Sen käyttöajaksi tavoitellaan vähintään sataa vuotta. Pallografiittivalurauta on materiaalina sitkeää, ja putket suojataan pinnoitteilla korroosiota vastaan.
Myös vesijohdon asennustapa vaikuttaa käyttöikään. Nykyisin asennusten laatu on huomattavasti parempi kuin menneinä vuosikymmeninä, jolloin epätasalaatuinen täyttömaa putken ympärillä kulutti ja rikkoi putkia herkemmin.
Vesijohdon historiasta voit lukea lisää Historia Helsinki -sivustolta .