podcast
01 - Hyvinvointi - Mikä tekee koulusta viihtyisän?
spinner
01 - Hyvinvointi - Mikä tekee koulusta viihtyisän?
21 min
|
Kan lyssnas på tills: Tills vidare.
|
Publiserat
27.03.2024

Peruskoulujen Strategia Podcastissa keskustellaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa.

Tässä jaksossa keskustellaan aiheista:
Mikä tekee koulusta viihtyisän?
Milloin on kiva tulla kouluun?
Miksi on tärkeää, että kouluun on kiva tulla?

Keskustelemassa Porolahden peruskoulun oppilaat Emmi Haapakoski 5. lk ja Kerttu Saatsi 9. lk, Puistopolun peruskoulun 9. lk oppilaat Rosa Kumar Saarinen, Anna Kukova, rehtori Pertti Tossavainen Puistopolun peruskoulusta, asiantuntijana professori Mirjam Kalland. 
Äänessä on myös Puistolan peruskoulun 6. lk ja Vartiokylän yläasteen oppilaskunnan oppilaat. Tekstien lukijat ovat Latokartanon peruskoulun ja Paloheinän ala-asteen oppilaita.


Tekstivastine:

[Musiikkia.]

 

Kertoja: Hei. Tässä podcastissa puhutaan koulusta yhdessä oppilaiden ja asiantuntijoiden kanssa. Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastin ensimmäisen keskustelun aiheena on hyvinvointi ja koulussa viihtyminen. Suurimmalle osalle kouluun on mukava tulla, mutta ei kaikille. Tässä jaksossa keskustellaan muun muassa aiheista, mikä tekee koulusta viihtyisän, milloin on kiva tulla kouluun, miksi on tärkeää, että kouluun on kiva tulla? Siirrytään keskusteluun.

 

Emmi:  Moi! Me ollaan Emmi -

 

Kerttu: - ja mä oon Kerttu.

 

Emmi: Ja meijän kanssa juttelemassa koulusta on oppilaat Rosa.

 

Rosa: Terve!

 

Emmi: Ja Anna.

 

Anna: Moi.

 

Emmi: Ja rehtori Pertti Tossavainen.

 

Pertti Tossavainen: Tervehdys kaikille.

 

Emmi: Sekä professori Mirjam Kalland.

 

Mirjam Kalland: Moi.

 

Emmi: Tervetuloa!

 

Kerttu: Kuunnellaan heti alkuun mitä Puistolan peruskoulun kuudennen luokan oppilaat olivat mieltä, kun heiltä kysyttiin viime keväänä, mikä heidän mielestään tekee koulusta viihtyisän.

 

Kuudesluokkalainen: Kaverit!

 

Kuudesluokkalainen: On sellaset mukavat tunnit.

 

Kuudesluokkalainen: Ei niin raskaat tunnit.

 

Kuudesluokkalainen: Erilaiset oppitavat, ettei tulis tylsää.

 

Kuudesluokkalainen: Erilaiset ja mielenkiintoset koulutehtävät.

 

Kuudesluokkalainen: Liikuntamahdollisuudet ja tunnit.

 

Kuudesluokkalainen: Ja kivat opettajat!

 

Emmi: Mitä ajatuksia teille heräsi näistä?

 

Rosa:  No siis noi on mitä tässä nyt tuli ilmi, nii ne on kaikki tosi tärkeitä ja mä koen ite ainakin tosi keskeisiks. Ja jotenki, tavallaa kans semmone jotenki, et on vapaus olla, mut sit samaan aikaan semmonen, et koulussa on kuitenki semmonen järjestys, että esimerkiks se ympäristö pysyy semmosena tavallaa toimintakelposena ja sillai tavallaan, et se on turvallista olla. Meijänki koulussa esimerkiks niin on, on jotain nuoriso-ohjaajia, jotka aina välillä pitää esimerkiks jotain tyttöjen välitunteja, esimerkiks ja siellä pääsee sit vaikka tekee koruja tai jotain muuta. Et se on kiva sillai jotenki, et koulu ei oo aina semmonen paikka, jos pitää olla sun mekaaninen ja jotenkin tosi monotooninen, et siihen voi just sisällyttää kans niit asioita, jotka oikeest on kans itelle merkityksellisiä kaiken muun ohella.

 

Anna: Mun mielest on myös tosi kivaa, et koulussa, suomen kouluissa ja mitään niinku dress-koodia, et sit voi ilmaista itteään just meikin ja pukeutumisen avulla. Ja sit just se, että voi harrastaa koulupäivän aikana niit asioita, joita vois myös harrastaa vapaalla ajalla, et just, et ei oo semmosta, että kaikki käyttäkää samoja vaatteita ja oppikaa jotain matikkaa, vaan voi olla vähän taiteellisempi.

Rosa: Jep.

 

Kerttu: Niin ja onhan siin varmaan myös se, että jos tuntien välissä on vaik joku liikuntavälkkä tai joku, ja sit sinne pääsee vaikka kaverien kanssa pelaamaan sulkapalloo tai jotain, niin voi olla, et jos edellinen tunti on ollu vähän rankka, ni seuraaval tunnil ehkä jaksaaki keskittyy vähä paremmin, kun pystyn nollaa aivot siin välissä.

 

Emmi: No mu mielest se on just myös tärkee, et nää asiat mitä myös täs just käytiin, niin mun mielest ne on tosi tärkeitä, et just niinku sanottii, et saa ilmasta myös itteensä pukeutumisen avulla. Et ei tarvi, vähän niinku kaikkien ei tarvi tehä samoja asioita, käytännössä myös, et se on mun mielest kiva, koulussa myös.

 

Rosa: Et just, et voi tehä siit koulunkäynnistä oman näköstä. Nii se on mu mielest tärkeetä.

 

Kerttu: Ja varmaan kaveritki auttaa siin aika paljon, että monestikin näkee käytävällä, vaikka niin luetaan yhessä kokeisiin ja kysellään toisilta, ja sit usein just ku kysellään ja sitten kaverit osaa kysyä just sillee, et miten se oma kaveri oppis parhaiten, niin varmaan siinä oppii aika hyvin. Ja sit tietenki just, et noita tapaa omanlaisia ihmisiä, niin mitä enemmän erilaisia mahollisuuksia koulussa on, niin tietenki yhteen mahollisuukseen on hakeutunu tietynlaisia ihmisiä, sitte sielt voi tavata uusi- ihan uusia ihmisiä, että jotka onki kiinnostunu samoista asioista kun ite.

 

Rosa: Just tohon just, mitä puhuttiin, et sillai ku koulunkäyntiin voidaan jo sisällyttää myös oppituntien lisäks just kaikkee muuta. Esimerkiks välitunneilta jotain muita kerhoja tai sun muuta, niin sitte kans sielläkin just tapaa ihmisiä, et tietenki on harrastukset. Mut sit jotenki seki, et itse kouluympäristössä ku pystyy kaveeraamaan, esimerkiks vaikka jos sattuu tykkäämään vaikka erityisesti musiikista, ni jossain bändi- jossain toiminnassa, niin voi just tavata ja tutustua ihmisiin ja sit jotenki se, että niit samoi ihmisii voi nähä myös just välitunneil tai jotain. Niin se voi oikeesti tehä siit kouluarjesta tosi paljon hauskempaa ja mukavampaa.

 

Kerttu: Ja sit vielä se, että nimenomaan välitunneilla kun sitten jos menee tunnille, niin sitten laittaa aivot siihen moodiin, että no nyt ollaan täällä tunnilla ja nyt pitää opiskella, mut sehän voi olla, et siel välitunnilla sit oppiiki oikeesti ihan enemmänki. Mut ei ees ite tajua sitä, jos vaikka jossain musavälkällä, niin oppii siellä soittamaan pianoo ja sit menee seuraavalle tunnille ja tuntuu, että no enhän mä oo oppinu tääl mitään.

 

Pertti Tossavainen: Tosi upeita ja mahtavia ajatuksia, mitä tässä nuoret kerrotte. Kouluhan on tärkeä paikka oppilaille, siel opitaan taitoja, tietoa tulevaisuutta varten. Nyt kuulostaa hirmu juhlalliselta nää sanat, mutta näin se vaan on. Se, että kun koulu on semmonen paikka, että siellä on hyvä olla ja siel viihdytään, ja sinne on mukava tulla, niin silloin siel myös opitaan asioita ja se on myös oppilaiden ja opettajien työpaikka. Ja mä itse oman kokemuksen mukaan olen sitä mieltä, että sitten kun oppilaiden ja opettajien välillä on tämmönen aito ja reilu vuorovaikutus, eli puhutaan arvostaen, kunnioittaen, on yhteinen päämäärä. Se, että oppilaat oppii ja siinä kun oppilaat oppii, siinä tarvitaan yhteistyötä opettajien oppilaiden välillä.

 

Ja siellä on ja tää sama tämmönen reilu ja reilu puhe ja kunnioittava puhe pitää olla myös totta kai oppijoiden välillä. Ettei mitään rumia sanoja tai ei mitään tämmöstä kiusaamista tai härnäämistä. Okei, semmosta työpaikkaa ei olekaan tai koulua Suomessa, mis ei ois yhtään kiusaamista. Epäasiallista käytöstä, se on totta, mutta siihen täytyy kuitenki aina puuttua ja sit kun kouluun tulee semmonen ilmapiiri, että siellä viihdytään, niin sillon jokainen haluaa tehdä sitä omaa parastaan. Nii siitä tulee pikkuhiljaa parempi paikka.

 

Ja toki sitten yhteiskunnassa, myös koulussa pitää olla säännöt, järjestyssäännöt. Sitten kun niitä järjestyssääntöjä yhdessä mietitään oppilaitten kanssa, nii silloin toimii paremmin, silloin kaikki kouluyhteisön jäsenet, niin aikuiset kun oppilaat sitoutuvat siihen paremmin, niihin yhteisiin sääntöihin, miten toimitaan ja tosiaan tosi tärkeetä, että vanhemmat huoltajat tietävät myös näistä, et siinä on kolme, että on oppilas itse, sitten huoltaja, isä tai äiti ja sitten opettaja. Kun nää kaikki kolme osapuolta tekee parhaansa, ni lopputulos on sillon hyvä, ellei peräti erinomainen.

 

Rosa: Et jos opettaja on selvästi, ei oo esimerkiks vaikka kiinnostunu työstään tai jotenki. Jotenki vaikka, että esimerkiks ei vaikka tyytyväinen, jotenki kouluympäristöön ja sitte jotenki ilmaisee sitä jatkuvasti, niin sitte seki heijastuu myös oppilaisiin ja oppilaat myöskään ei pysty siinä vaiheessa sitten myöskään kokea ittensä tai semmost turvallisuuden tunnetta siinä luokassa.

 

Kerttu: No, entä Mirjam ku sä oot asiantuntija, ni sul on varmaan paljon tietoa aiheessa, ni miltä nää ajatukset sulle kuulosti?

 

Mirjam Kalland: Joo, täs nousi mun mielestä tosi tärkeitä asioita niin paljon, että en tiedä oikein mistä päästä lähtis miettimään sitä mut, et jos ajatellaan ensinnäkin se turvallisuus. Niin puhuttiin niist säännöistä ja siinähän on just ehkä se pointti, että säännöt, jotka moi-, joita muodostetaan yhdessä niin, että oppilaatkin saa olla mukana pohtimaan, että miten me toimimme tässä koulussa. Ja niin sitten se sitouttaa ihan eri tavalla. Ja sillon kaikilla on turvallista olla, kun tiedettään, et meil toimitaan näin ja jos jotain tapahtuu, niin sitte toimimme noin ja niitä voi jopa harjotella, et jos tulee tämmönen tilanne, niin silloin se turvallisuuden tunne on niin kun vahva. Kaikki tietää miten oletetaan, että me toimimme täällä.

 

Mut sit samaan aikaan se monimuotoisuuden hyväksyminen, et jokainen on yksilö. Ja jokainen saa olla yksilö, ettei tarvitse mahtua semmoseen ahtaaseen muottiin, et jos mä vertaan ehkä mun kouluaikaan, niin sillon oli ehkä aika ahdasta se, et miten katsottiin, et ihminen sai tai nuori ihminen saa, miltä hän saa näyttää ja minkälainen hän saa olla. Ja olen hyvin iloinen siitä, et se on vapautunut ja ihmiset saa näyttää ja olla erilaisia ja yksilöitä. Sit nousi tietysti nää ystävyyssuhteet ja kyl mä ajattelen niin, et nuoruudessa ja lapsuudessa, nii nää ystävyyssuhteethan on tosi tärkeitä ja parhaimmillaanhan ne voi olla elinikäisiä, et mulla on esimerkiks ollu niin onni, että ne koulukaverit sillon joskus aikoinaan, niin me pidetään edelleen yhteyttä, eli se on mun lähin kaveriporukka edelleen. Eli sillon kun kouluun liittyy sellasia, vois ajatella näin, että koulun olis hyvä rakentua sillä tavalla, et siittä tulee hyviä muistoja. Et sitte ku ajattelee jälkikäteen omaa kouluaikaa, niin tulis semmonen kiva, lämmin olo, et siel on ollu hyvä olla.

 

Myös se harrastukset on tosi tärkeitä ja nykyisin on mahdollisuus harrastaa koulupäivän aikana, ja mä pidän myös itse hyvin tärkeänä sitä, että koulu ei oo semmonen erillinen ja eristynyt yhteisö, vaan siel voi olla nuoriso-ohjaajia ja muitakin ihmisiä tukemassa sitä hyvinvointia nimenomaan koulussa. Ja nimenomaan täs tuotiin esille, niin harrastusten kautta voi löytyä ne samanhenkiset ihmiset, et kun se ei aina oo niin helppoa löytää juuri se kaveri, jonka kanssa sitte synkkaa tosi hyvin. Näin nyt ehkä alkuun, niin varmasti tulee muitaki ajatuksia täs mielessä, mut aika hyvin mun mielestä täs nousi kaikki ne tärkeät asiat.

 

Pertti Tossavainen: Mulle tuli tämä ajatus mieleen, että on tosi olennaista ihan kaikille, olipa sitten nuori tai vähän vanhempi aikuinen, että kun tulee sinne kouluun tai omalle työpaikal, et sinne on mukava tulla. Ja kun nuori tulee kouluun, niin mun mielestä ois, on hirmu tärkeetä, että kun hän kohtaa erityisesti koulun aikuisia, mutta tietysti mielellään myös muita nuoria, että hä- tälle nuorelle, joka tulee kouluun, hänelle viestitään tavalla tai toisella, että hienoa tulet kouluun. Opettaja voi vaikka tervehtiä.

 

Mulla itsellä rehtorina semmonen tapa, et mä kerran pari kuukaudessa olen koulun ovella, tota noin vastassa ja kättelen jokaisen oppilaan ja toivotan tervetulleeksi ja muuta ja saatan kysästä, et mites su päivä menee ja muuta. Se kuulostaa vähän sirkustempulta myönnän, mut mä uskon, et sillä on merkitystä sitten, ja samoin sitte, että sit kun esimerkkinä, jos joku oppilas tulee myöhässä tunnille tai kouluun, niin opettajahan voi sanoa aina, että hei miks sä oot myöhässä tai sit voi sanoa, että hei kiva että pääsit tulemaan, että mitäs nytten, että seuraaval kerral varmaan, olisit, tulet ajoissa. Että tämmöset pienet asiat vaikuttaa ja ylipäätään semmoinen positiivisuus ja hyvä tarttuu puheissa, ja se elekieli se body language, on kans tosi tärkeä, kaikki jo se mitä sanotaan vaa, että miten ihminen käyttäytyy, ilmeilee, kun näkee jonkun henkilön ja sit vaa tietysti myös se semmonen ei niin hyvä, negatiivisuus, se myös tarttuu sillä tavalla. Sit me tietysti jokainen voidaan miettiä, että minkälaisessa koulussa, työpaikassa haluamme olla, että me voidaan jokainen vaikuttaa siihe ite, kun oppilas itse, huoltaja ja opettaja, koulun aikuiset, nää yhdes kun toimii, niin sit tulee hyvä.

 

Mirjam Kalland: Ja kun on jälkikäteen kysyny aikuisilta, et mikä on ollu semmonen merkityksellinen opettaja tai minkä tyyppisiä opettajia muistaa lämmöllä, niin ne aika pieniä asioita, et se on lempeä katse tai peukuttaminen, että koita pärjätä taikka, et toivotaan hyvää menestystä vaikka kokeessa ja semmonen tunne ylipäätään, että se opettaja on ollu myötämielinen, kiinnostunu oppilaasta ja halunnu tukea. Ei oo halunnu hankaloittaa mitään, vaan päinvastoin tukea ja olla läsnä. Ja jos ajatellaan inhimillistä kasvua ylipäätään, niin sehän aina tapahtuu vuorovaikutuksessa, et sillon kun on se hyvä vuorovaikutussuhde siihen opettajaan ja luottaa opettajaan, niin sillon myös oppii. Ja sen takia ajattelen aina, kun tavallaan opetussuunnitelmassakin on tää ihmisenä kasvaminen ja sen tukeminen, et jos alottaa siitä, niin kaikki muu on niin paljon helpompaa sen jälkeen, kun ensin saadaan se vuorovaikutussuhteet ja kaverisuhteet ja näin kuntoon, nii sitte asiat sujuu hyvin.

 

Rosa: Mul ois tota, just tähän tavallaan ja sitte kans, ku aiemmin puhuttiin siit yhteisöllisyydestä, niin jotenki tai siit tunteesta koulussa. Tai just se, et oppilaat kun ne on koulussa, niist kans tavallaan, et ne kokee, että jos he huomaavat jotain ongelmia esimerkiks, niin sitte, et heillä on jotain mahdollisuuksia tai vaikuttaa siihen tai parantaa niit asioita. Ne voi olla pieniiki asioita, esimerkiks mitä meijän koulussa, nii oppilaskunnalle annetaan vapaus vaikka järjestää, tota Halloween -teemanen päivä tai puhua vaikka kiusaamisesta tai jotain tällasta, et sillai jotenki, et nuoria kuullaan, niin sitte jotenki se lisää semmost yhteisöllisyyttä ja sit semmost, ehkä myös [15:06] (-) tarmokkuutta kans sillain koulunkäynnin suhteen jotenki, et ainaki itellä tulee semmonen fiilis, et jotenki, et kun mä astun kouluun sisään nii, et se ei oo vaan semmonen paikka, jossa mä vaan opiskelen ja kuuntelen mykkänä ja sillai, et ja sitte et jos jotain sattuu, niin sitte mun pitää vaan niinku antaa sen mennä, koska järjestelmä on näin.

 

Vaan mulla on enemmänki semmonen fiilis, et tavallaan, et mul on mahdollisuuksia kans vaikuttaa ja tehä meijän kouluympäristöst kans mukavampaa ja mun mielest se on tosi tärkeetä ja se on hienoo, et siihen kans panostetaan ja sitte, et meil on tämmösii rehtoreita ja varsinki toiki, et mun mielestä, et Pertti ku sä oot tossa, tuut aina välillä kerran kuukaudessa, tota siihen ovelle, ni mun mielestä, tavallaan joo, ehkä joku oppilas saattaa ottaa sen ehkä jotenkin vähä oudosti, ehkä sen takia jos ei oo tottunu siihen, mut sit mun mielest se on kans hienoa jotenki, et sä just näyttää, et sä oot niinku läsnä, et tavallaan monesti rehtoreista saattaa tai muutenkin yleisesti ihmisistä, jotka on tota korkeessa johdossa niin tulee vähän semmonen kuva, et ne on jotain tuolla kaukana ylhäällä koske- kokos niinku koskemattomissa ja jotenki, et jotenki, et vaikka mitä mä teen, niin sit he ei kuitenkaan kuuntele, et se viimenen sana on heillä, nii jotenkin se, et sä oot siin paikalla, niin se viesti jotenki, et sillain must tuntuu, et koulun oppilaille kans ja tuo semmost luottoo siihen, että tavallaan, et sä oot paikalla ja et sä kuuntelet tai jos tässä nyt oli jotain ideaa. Mun mielestä oli [hymähdys].

 

Kerttu: No, nyt kun me ollaan siis puhuttu siitä, et miten saatais sitä, et on kiva tulla kouluun, niin Rosa ja Anna, miks teijän mielest sit on tärkeää, et ois kiva tulla kouluun?

Rosa: Meijän yhteiskunta, niin tavallaan se rakentuu nykyään vähän sillai myös aikalailla sen perusteella, et millanen koulutus sulla on ja se on nyt tehty ihan tämmöseks vakiintuneeks, että nyt pitää kans suorittaa toinen, toisen asteen koulutus ja kaikkee. Koska se on niin merkityksellisessä asemassa tavallaan se, et millanen koulutus sulla on tai millanen niinku sun yleisesti, koska se ensinnäkin, koska se on pakko ja muutenkin, koska se on niin tärkee sun hyvinvoinnille, niin sitte, se on, et jos sul ei oo kiva mennä kouluun, niin tavallaan se vaikuttaa sun mielenterveyteen, joka sit myöski vaikuttaa myös sun sosiaaliseen ja sitte myös sun omaan hyvinvointiin tietenkin. Ja sitte justiinsa, että monesti kans myös motivaatioon, et tavallaan, et jos sä et tykkää mennä kouluun, niin sitte kans sun motivaatio monesti laskee monien asioiden suhteen, ja sitte vaikka sul oiski potentiaalia, nii sitte sä et välttämättä tajua lähtee sen perään. Et sen takia se on just tosi tärkeetä, et ongelmista puhutaan ja sillai löydetään erilaisii ratkaisuja, et ei sit jouduta tämmösiin tilanteisiin, jossa koulunkäynti ei ole hauskaa.

 

Anna: Joo ja sitte mul tuli tämmönen ajatus mieleen, että jos koulunkäynti ei ole kivaa, nii sit siin samalla lähtee kiinnostus koulunkäyntiin. Eli sillä ei oo mitään välii ooksä läsnä siel tunnil vai et, koskas sua ei kiinnosta se asia ja sitte sä et halua olla siellä, vaikka sä oot siel läsnä. Nii silleen, että jos koulunkäynti ei oo kivaa, niin sitte, sit ei oo mitään pointtii käydä siellä, koska sä et, sä et keskity, sä et kuuntele ja sä et halua olla siellä.

 

Kerttu:  Ja varmaan just jos on tollanen tilanne, että vaan menee sinne kouluun, nii istuu siel tunnilla, niin eihän niitä kouluhommii varmaan ihan hirveesti tuu kotonakaan tehtyä, että sä voisit jäädä vähän sellaseen, että no, käyn nyt siellä koulussa ja istun tunnilla, en opi mitään, en tee mitään.

 

Rosa: Ja pahimmas tapauksessa sit johtaa siihen, että lakkaa käymästä siellä koulussa sit sen takia.

 

Kerttu: No, Mirjami, et onks sul jotain ajatuksia tästä, et sä oot varmaan niinku tiedät paljon asiasta ja ehkä jotain ajatuksia, et miten tää saatais korjattua, että ois kiva tulla kouluun ja et miks se on ylipäätään tärkeetä?

 

Mirjam Kalland: No mä jäin miettimään juuri sitä, et kun joku oppilas ei sitten tule kouluun. Niin mitä se tarkoittaa ja se on ehkä hyvä kysymys nimenomaan kysyä ja tietysti tää oppilas itse tietää kaikkein parhaiten, mut jos mä vertaan pieneen lapseen, joka menee piiloon, nii hänhän menee piiloon sen takia, et hän haluaa, että hänet löydetään. Ja vois ajatella näin, et oppilas joka ei tule kouluun, niin hän haluaa, hän tavallaan kysyy, että kuulunko mä tänne? Välittääkö kukaan? Huomaako edes kukaan, että en ole tullut? Toki syitä voi olla siis monenlaisia, siellä voi olla ihan tämmösii päivärytmiongelmia, ettei oo nukkunu riittävästi eikä jaksa tulla. Mut sekin on merkki jostakin, eli kyl mä näkisin, että jos oppilas jättää tulematta, niin se on hi- todella tärkeä viesti. Ja se voi kertoa monesta asiasta, juuri esimerkiksi siitä, et hänellä ei ole ystäviä. Tai että häntä kiusataan siellä tai hän suorastaan pelkää tulla kouluun tai hän on lakannu välittämästä tai kokee, että hänellä ei ole tulevaisuutta, et se on jotenki sammunu se kokemus siitä, et hänellä on mahdollisuuksia. Ja juuri sillon on äärimmäisen tärkeetä, että häneen kiinnitetään se huomio. Ja ruvetaan ikään kun perkaamaan sitä, et miten voitais tukea tätä oppilasta. Löytämään uudelleen sen paikkansa siellä ryhmässä, [20:49, musiikki alkaa voimistua taustalla] koska juuri nuoruusiässä ja keskilapsuudessa, niin se paikka siinä ryhmässä on niin äärimmäisen tärkee, et kokee olevansa sen kaveriporukan jäsen.

 

Kertoja: Kuuntelit Helsingin kaupungin peruskoulujen strategia -podcastia. Tässä jaksossa keskustelemassa olivat juontajat Emmi Haapakoski ja Kerttu Saatsi Porolahden peruskoulusta. Puistopolun peruskoulusta oppilaat Rosa Kumar Saarinen ja Anna Kukova, sekä rehtori Pertti Tossavainen. Ja asiantuntijana mukana professori Mirjam Kalland. Äänessä oli myös Puistolan peruskoulun kuudennen luokan oppilaita. Keskustelu jatkuu seuraavassa jaksossa.